Talouden talvisota

Maailmantaloudessa on nyt todella huolestuttavat ajat. Ensi vuonna tullaan monessa maassa näkemään todella heikkoa talouden kehitystä. Tärkeimmissä kauppakumppanimaissamme, esimerkiksi Saksassa, Venäjällä, Ruotsissa ja USA:ssa, tullaan näkemään sen verran rumia talouslukuja ensi vuonna, että se vaikuttaa voimakkaasti meihinkin. Talouskehityksemme käyrä seuraa siis näitä maita. Johtuen vahvasta lähtötilanteestamme emme tosin käy välttämättä yhtä syvällä. Tähän voimme myös omilla toimillamme vaikuttaa.

Uudeksi opetusministeriksi Henna Virkkunen

Hallituksen opetusministeri vaihtui perjantaina 19.12. Tasavallan presidentti nimitti kansanedustaja Henna Virkkusen (kok.) valtioneuvoston jäseneksi ja määräsi hänet opetusministeriksi.

Paajanen: Työllisyydestä huolehtiminen nyt tärkeintä

Valtion talousarvioesityksen palautekeskustelun Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Reijo Paajanen, joka totesi että vuoden 2008 loppu tarjonnut synkkiä talousuutisia.

Ravi: Lisäpaukkuja elvytykseen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi toivoo hallituksen harkitsevan merkittävää lisäpanostusta elvyttäviin toimiin vuoden 2009 ensimmäisessä lisätalousarviossa.

Opetusministeri Sari Sarkomaa jättää tehtävänsä, muutoksia myös valtiosihteeri- ja avustajakunnassa

Opetusministeri Sari Sarkomaa luopuu ministerintehtävistään oma-aloitteisesti perhesyistä. Myös Kokoomuksen valtiosihteeri- ja avustajakunnassa tapahtuu muutoksia.

Kokoomuksen Joulutuuletus lauantaina 13. joulukuuta

Kokoomus kuuntelee – olitpa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä. Tervetuloa mukaan!

Orpo: SDP lisää koristeita hallituksen kuuseen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Petteri Orpo pitää Sdp:n tänään julkistamia määrärahojen lisäysesityksiä pääoppositiopuolueen tuen osoituksena hallituksen jo päättämille elvytystoimille.

Kansallinen Kokoomus täytti 90 vuotta

Kansallinen Kokoomus rp on perustettu 9.12.1918. Kuluva vuosi 2008 on puolueen 90-vuotisjuhlavuosi, joka huipentui juhlatilaisuuksiin.

Kokoomuksen puoluehallituksen lausunnot vaalitoimikunnan ja yhdistyslakitoimikunnan mietintöihin

Kokoomuksen puoluehallitus hyväksyi 5.12. puolueen lausunnot Oikeusministeriölle koskien vaalitoimikunnan ja yhdistyslakitoimikunnan mietintöjä. Lausunnot löytyvät kokonaisuudessaan tämän uutisen liitteestä.

Kokoomuksen PuintiParlamentin satoa

Kokoomuksen maaseutuvaltuuskunta antoi kokouksessaan Eduskunnassa kannanoton ”Vastuullista markkinataloutta koko elintarvikeketjuun”.