Kokoo­muksen historia – kokoomus.fi
MENU
Kokoo­muksen historia

Kokoo­muksen historia

Kokoomus on yksi Suomen suurim­mista puolueista. Sillä on noin 34 000 henki­lö­jä­sentä ja vajaa tuhat paikal­li­syh­dis­tystä tekemässä työtä Suomen ja suoma­laisten hyväksi. Miten tähän on tultu?

Kokoomus on perus­tettu 9.12.1918 Helsin­gissä ja on siten Suomen kolman­neksi vanhin puolue. Perus­ta­mis­ko­koukseen tulleet suoma­laiset halusivat tehdä nuoresta Isänmaasta maan, jossa jokainen voi elää täyttä ja ihmisar­voista elämää. Tämän tahto­tilan jakavat myös tämän päivän kokoo­mus­laiset.

Kokoomus on syntynyt 1800-luvulla syntyneen suoma­lai­suusaatteen innoit­tamana. Aate, jonka mukaan jokaisen kansan tulisi olla itsenäinen, oli yleiseu­roop­pa­lainen ilmiö 1850-luvulta alkaen Euroo­passa, ja sitä kutsuttiin natio­na­lis­miksi.

Kokoomus syntyi isän­­­maalli­­suudesta ja halusta kehittää Suomea

Kokoo­muksen edeltäjinä toimivat Suoma­lainen Puolue (1863-1918) ja siitä irrot­tau­tunut Nuorsuo­ma­lainen puolue (1894-1918). Suoma­lainen puolue perus­tettiin toteut­tamaan filosofi J.V. Snell­manin kansal­lis­oh­jelmaa. Puolueen syntyyn vaikutti kieli­ky­symys. Kiistassa oli kyse suomen kielen asemasta Venäjän alaisena Suomen suuri­ruh­ti­nas­kun­nassa. Suoma­lainen puolue halusi, että suomen­kie­lestä tulisi maan viral­linen hallin­to­kieli, joka edesaut­taisi kansal­lis­tunteen voimis­tu­mista.

Suomen­kielen aseman ohella Suoma­lainen Puolue halusi vahvasti parantaa suoma­laisten elintasoa ja sivis­tystä. Puolue katsoi Snell­manin tavoin, että kansa voisi sivistää itseään vasta sitten kun elintaso kohoaisi riittä­västi.

Suoma­lainen puolue oli sosiaali­­­­turvan puolue

Suoma­lainen Puolue oli aikanaan radikaali ja oikeu­den­mu­kainen uudistaja. Puolue halusi kansan sivis­tyksen lisäksi edistää elinkei­no­va­pautta, kansan vauras­tu­mista ja maamme hyvin­voinnin kehit­tä­mistä. Nuo tavoitteet kuulos­tavat melko tutuilta tavoit­teilta kokoo­mus­lai­sille tänäkin päivänä.

Suoma­laisen Puolueen sisällä suurin kysymys politii­kassa oli suhde venäläisiin. Puolueen sisällä halu itsenäisen Suomen asian edistä­mi­seksi hajotti puolueen kahdeksi eri puolu­eeksi. Niin sanotut vanha­suo­ma­laiset suosivat myönty­väi­syys­linjaa suhteessa venäläisiin ja venäläis­tä­mis­toimiin. Puolu­eesta irtosivat omaksi puolu­eekseen Nuorsuo­ma­laiset, jotka vastus­tivat aktii­vi­semmin ja näkyvämmin sorto­toimia.

Itse­näisyyden alku

Sisäl­li­sodan jälkeen eduskunta valitsi Suomelle kunin­kaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karlin, jonka hallit­si­ja­ni­meksi piti tulla Väinö I. Eduskunta ei ollut yksimie­linen valitessaan nuorelle isänmaalle halli­tus­muotoa, mutta vanha­suo­ma­laiset kannat­tivat perus­tus­lail­lista monarkiaa. Nuorsuo­ma­laiset taas vastus­tivat monarkiaa, ja tämä ns. kunin­gas­ky­symys repi rikki sisäl­lis­sodan aikaisen porva­ri­rin­taman.

Suomen asema kansain­vä­li­sesti kävi kestä­mät­tö­mäksi syksyllä 1918 kun Saksa hävisi sodan. Suomen kunin­kaaksi valittu prinssi Friedrich Karl luopui kruunustaan joulu­kuussa 1918 käymättä koskaan Suomessa. Suomi valitsi halli­tus­muo­dokseen presi­dent­ti­joh­toisen parla­men­ta­rismin.

Sisällis­­sodan arpia

Sisäl­lis­sodan jälkeisinä vuosina Suomea tuli rakentaa ja vahvistaa yhdessä kaikin keinoin. Raskas sisäl­lissota oli jakanut kansa­kuntaa, ja tulevai­suuden raken­ta­minen tuli aloittaa tyhjästä. Kokoomus tuki maamme yhteis­kun­nal­lista rauhoit­ta­mista torppa­ri­lailla. Sosiaa­li­sissa kysymyk­sissä se painotti erityi­sesti työväestön asunto­asioita.

Snell­ma­ni­lai­sessa sivis­ty­saatteen hengessä Kokoomus tuki oppivel­vol­li­suutta ja sivis­tyksen ulotta­mista kaikille kansan­luo­kille saavu­tet­ta­vaksi.

Kokoomus perus­tetaan

Kansal­linen Kokoo­mus­puolue perus­tettiin 9.12.1918 Helsingin Vanhalla yliop­pi­las­ta­lolla pidetyssä perus­ta­mis­ko­kouk­sessa. Uusi puolue päätettiin perustaa sen jälkeen kun porva­ri­rin­tamaa rikki repinyt kunin­gas­ky­symys päättyi syksyllä 1918 monar­kistien voittoon. Kokoo­muksen perus­ta­jissa oli sekä vanha­suo­ma­lai­sissa että nuorsuo­ma­lai­sissa toimi­neita jäseniä. Jo tuolloin Kokoomus oli moniar­voinen puolue, jossa oli erilaisia ajatte­li­joita kaikista yhteis­kunnan luokista.

Yli 600 paikalle tullutta kokouse­dus­tajaa valit­sivat puolueen puheen­joh­ta­jaksi Hugo Suolahden, sekä hyväksyi sen ensim­mäisen poliit­tisen ohjelman. Ohjelman pääasia oli halli­tus­muodon pitäminen monar­kiassa. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, ja vain viisi päivää ohjelman hyväk­sy­misen jälkeen prinssi Friedrich Karl luopui kruunusta. Kokoomus joutuikin tarkis­tamaan poliit­tista kantaansa halli­tus­muotoon jo helmi­kuussa 1919, mutta osittain Kokoo­muksen vaiku­tustyön takia presi­den­tille tuli Suomessa vahvat poliit­tiset valta­oi­keudet.

Sosiaa­lisen oikeuden­­­mukaisuuden puolue Kokoomus

Kokoo­muksen kantavia arvoja oli perus­tet­taessa snell­ma­ni­lainen sosiaa­li­re­for­mismi, sivis­ty­saate sekä isänmaal­li­suusaate. Kokoo­muksen arvopohjana oli hegeli­läinen vahvan valtion periaate, jonka mukaan valtiolla oli korkeampia tarkoi­tuksia kansan elineh­tojen ja kansal­lisen kulttuurin kehit­tä­mi­seksi. Puolueen sosiaa­li­re­for­mis­tinen linja näkyi myös vuoden 1919 ohjel­massa ja veropo­li­tii­kassa. Kokoomus vaati ja sai läpi mm. progres­sii­visen tulo- ja omaisuus­ve­ro­tuksen. Kireää verotusta puolue perusteli sillä että ?vähäva­raisia kansan­luokkia rasitetaan niin vähän kuin mahdol­lista, samalla kun varak­kaiden kansa­luokkien ylelli­syys­ta­varat pannaan tehokkaan verotuksen alaisiksi.?

Aatteel­linen käännös kohti oikeaa

Kokoomus hyväksyi uuden puolueoh­jelman vuonna 1920, jolloin puolueen politiikan suunta muuttui vanha­suo­ma­lai­sesta sosiaa­li­re­for­mis­mista konser­va­tismiin ja puolue siirtyi oikealle. Puolueen yleiset periaatteet muotoiltiin erityi­seksi periaa­te­ju­lis­tuk­seksi vuonna 1921. Periaa­te­ju­listus säilyi sisäl­löltään samana vuoteen 1957 saakka.

Ohjelman mukaan ?Kansal­linen Kokoo­mus­puolue pitää kaiken toiminnan ylimpänä ohjeena suoma­laisen kansal­lis­hengen ja isänmaal­lisen yhteis­tunnon kohot­ta­mista sekä pyrki­mystä valtion ja yhteis­kunnan lujit­ta­mi­seksi?. Vaikka puolue siirtyikin kohti oikeis­to­lai­suutta ja alkoi painottaa talous­po­liit­tisia kysymyksiä, säilyi kieli­ky­symys vahvana teemana puolueen sisällä. Kokoomus halusi suoma­laistaa kouluo­pe­tuksen ja erityi­sesti Helsingin yliopiston 1920-luvulla, sillä se uskoi että ” korkein sivistys saattoi nousta vain kansal­li­selta maapoh­jalta.?

Suhtau­tu­mi­sessa evanke­lis­lu­te­ri­laiseen kirkkoon Kokoomus jatkoi 1920-luvulla aiemmin viitoi­te­tulla tiellä. Kristil­linen elämän­kat­somus ja siveel­lisyys olivat välttä­mät­tömiä kansamme voimak­kaalle ja terveelle kehityk­selle.

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Yhteis­kunnan poliit­tinen ilmapiiri oli sisäl­lis­sodan jälkeisinä vuosi­kym­meninä jännit­tynyt. Se näkyi sekä aktii­visena kommu­nis­tisena toimintana kuin myös kommu­nismin vastaisena toimintana.

Kokoo­muk­sessa politiikan jakoky­sy­myk­seksi palasi suhtau­tu­minen Venäjään. Entiset vanha­suo­ma­laiset, jotka olivat olleet ennen itsenäis­ty­mistä myönty­väi­syys­lin­jalla, tunnus­tivat muuttuneet voima­po­liit­tiset voima­suhteet Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä. Nuorsuo­ma­lai­sista muodos­tunut puolueen siipi piti Tarton vuoden 1920 rauhaa häpeä­rauhana ja kannatti avoimesti niin kutsuttua heimo­aa­tetta.

Irti oikeisto­­radikalismista

Kokoomus keskittyi 1920-luvun politii­kassa vastus­tamaan kommu­nismia ja estämään kommu­nismin leviä­mistä. Kommu­nismin vastaisuus johti erillisen oikeis­to­laisen Lapuan liikkeen syntyyn. Suomessa käytiin kamppailua perus­tus­lail­li­suu­desta ja demokra­tiasta 20- ja 30-luvuilla.

Lapuan liike alkoi radika­li­soitua vuonna 1930. Liikkeen suorasta painos­tuk­sesta huoli­matta kommu­nismia ei kielletty. Lapuan liike ryhtyi laittomiin muilu­tuksiin ja päämi­nisteri Svinhuf­vudin hallitus taipui kieltämään kommu­nis­tinen toiminta. Lapuan liikkeen valtion vastainen toiminta päättyi Mäntsälän kapinaan, jonka kukisti kokoo­mus­lainen presi­den­tiksi noussut Pehr Evind Svinhufvud. Kommu­nismin vastai­suu­destaan huoli­matta hän asetti perus­tus­lail­li­suuden etusi­jalle. Kuten kansal­lis­tunteen nousun aikana, myös äärioi­keis­to­laisuus oli yleiseu­roop­pa­lainen ilmiö, joka johti monissa maissa demokratian tuhoon.

Radikaalin kommu­nismin vastaisen oikeiston parla­men­taa­ri­seksi toimin­ta­ka­na­vaksi perus­tettiin Isänmaal­linen Kansan­liike, IKL- puolue. Kokoomus teki IKL:n kanssa vaali­liiton vuoden 1933 eduskun­ta­vaa­leissa. Kokoo­muksen katastro­faa­lisen huonon vaali­tu­loksen myötä puolue irrot­tautui radikaa­lioi­keis­tosta. Tämä tapahtui syksyn 1935 puolue­ko­kouk­sessa, jossa puolueen ohjelmaan kirjattiin fasismin vastainen kanta.

Ensim­mäinen kokoomus­lainen presi­dentti Svinhufvud

Harva suoma­lainen polii­tikko kokee ja pystyy vaikut­tamaan yhtä paljon isänmaansa kohtaloon kuin Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944). Hän ehti toimia mm. eduskunnan puhemiehenä, Suomen ensim­mäisenä valtion­hoi­tajana heti itsenäis­ty­mi­sensä jälkeen, päämi­nis­terinä ja maamme kolmantena presi­denttinä (1931-1937). Koulu­tuk­seltaan hän oli lakitieteen kandi­taatti.

Svinhufvud oli aktii­vinen perus­tus­lail­linen toimija, joka vastusti venäläis­tä­mis­toimia myös omalla esimer­killään. Kun Svinhufvud kieltäytyi eroamasta Lappeen tuomio­kunnan kihla­kun­nan­tuo­marin virasta, keisarin käskystä huoli­matta, hänet karko­tettiin Siperiaan vuonna 1914. Venäjän helmikuun vallan­ku­mouksen jälkeen hän palasi Suomeen ja ryhtyi itsenäi­syys­se­naatin puheen­joh­ta­jaksi. Siinä asemassa hän myös antoi Suomen itsenäi­syys­ju­lis­tuksen 4.12.1917.

Sotavuodet lamaut­tavat puolueen toimintaa

Talvi­sodan sytyttyä Suomeen muodos­tettiin hallitus, jossa oli kaikkien puolueiden edustus. Maan kohtalon ollessa vaaka­lau­dalla, poliit­tiset erimie­li­syydet piti siirtää syrjään. Yhteis­kunnan vastak­kai­na­set­telua vähensi myös ns. tammikuun kihlaus, jolla työmark­kinat saatiin saman sopimus­pöydän ääreen.Kokoomus osallistui sotavuosina halli­tuksen 1-2 minis­terin voimin, pitäen huolta maan itsenäi­syy­destä ja puolus­tus­tah­dosta.

Suomen kohtalon vuosina puolue­toi­minta oli käytän­nössä lamaan­tunut. Eduskunnan toimi­kausi venyi kuuden vuoden mittai­seksi. Sotien rauha­nehdot alueluo­vu­tuk­sineen olivat vaikeita hyväksyä, mutta itsenäi­syyden säilyt­tä­minen ja vaihtoeh­tojen vähyys pakot­tivat suostumaan niihin.

Piikkinä kommu­nistien lihassa

Sodan päätty­misen jälkeen Suomi oli tienhaa­rassa. Maamme sisä- ja ulkopo­liit­tinen toimin­taym­pä­ristö oli muuttunut täydel­li­sesti. Ulkopo­li­tiikan suurin muutos oli tarve luoda luotta­muk­sel­linen suhde Neuvos­to­liittoon, jonka rakensi kokoo­mus­lainen presi­dentti Juho Kusti Paasikivi.

Poliit­tisen ympäristön murroksen lisäksi maamme yhteis­kun­nal­linen tilanne oli täynnä haasteita. Evakot piti asuttaa, sotakor­vaukset piti maksaa ja maa jälleen­ra­kentaa. Pitkä matka kohti länsi­maista elintasoa ja pohjois­maista hyvin­voin­ti­val­tiota oli aloitettava lähes tyhjästä.

Rauha­neh­tojen mukai­sesti kommu­nis­tinen puolue­toi­minta oli sallittava maassamme. Maan alta nousseet kommu­nistit halusivat tehdä Suomesta sosia­lis­tisen kansan­ta­sa­vallan, joka herätti oikeu­tettua huolta kansa­laisten enemmis­tössä. Yhteis­kun­nal­lista epäva­kautta lisäsi Neuvos­to­liiton valvon­ta­ko­mission läsnäolo Helsin­gissä ja sen sotkeu­tu­minen demokraat­tisen päätök­sen­tekoon eduskun­nassa.

Kommu­nistit ottivat haltuunsa Valtiol­lisen poliisin (Valpo). Entinen kommu­nismin vastustaja Kokoomus joutui kommu­nistien ja valvon­ta­ko­mission tarkkailun alle, jolla pyrittiin tuhoamaan tai vaikeut­tamaan puolueen toimintaa. Erityi­sesti Kokoo­muksen Nuorten Liitto (KNL) joutui kommu­nistien sisämi­nisteri Yrjö Leinon silmä­ti­kuksi. Kokoo­muksen ajojahti johti mieli­val­taisiin pidätyksiin ja syytöksiin joilla etsittiin ?todis­teita? puolueen kytkök­sistä fasismiin. Niin kutsutun punaisen Valpon ajojahti Kokoo­musta kohtaan loppuivat vasta, kun presi­dentti Paasikivi erotti sisämi­nis­terin virastaan.

Kokoomus­lainen presi­dentti J.K. Paasi­kivi

Juho Kusti Paasikivi (1870-1956) oli sotien jälkeisen ajan tärkeimpiä polii­tikkoja ja maamme yhteis­kun­nal­lisen tilanteen vakauttaja. Koulu­tuk­seltaan hän oli lakitieteen tohri.Paasikivi ehti vaikuttaa suoma­lai­sessa politii­kassa aktii­vi­sesti yli viiden kymmenen vuoden ajan senaat­torina, kansan­edus­tajana, päämi­nis­terinä ja presi­denttinä.

Paasikivi kuului nuorempana vanha­suo­ma­laisiin, ja liittyi Kokoo­mukseen heti sen perus­ta­misen jälkeen. Poliit­ti­selta vakau­muk­seltaan hän oli perus­tus­lail­linen monar­kisti, joka politii­kassa toimiessaan tunnusti ensisi­jai­sesti reali­teetit. Presi­denttinä Paasikivi loi sodan­jäl­kei­sessä Suomen ulkopo­liit­tisen linjan niin kutsutun Paasi­kiven linjan, jossa koros­tettiin Suomen asemaa puoluet­tomana länsi­maana idän ja lännen välissä.

Paasi­kiven presi­dent­ti­kautena Suomi maksoi sotakor­vauk­sensa loppuun, teollistui voimak­kaasti, neuvotteli Porkkalan alueen takai­sin­luo­vu­tuksen Neuvos­to­liiton kanssa ja järjesti Helsingin Olympia­laiset vuonna 1952. Presi­dentti Paasi­kiven seuraa­jaksi nousi vuonna 1956 silloinen päämi­nisteri Urho Kekkonen. Juho Kusti Paasikivi kuoli vuoden 1956 lopussa.

Kohti yksilöiden­­politiikkaa

Kokoomus alkoi uudistaa varovai­sesti poliit­tista linjaansa 1950-luvulla. Puolue oli toiminut kaksi­kym­men­lu­vulta asti samalla periaa­teoh­jel­malla, ja se päätettiin uudistaa. Uusi periaa­teoh­jelma muutti puolueen politiikan linjan konser­va­tis­mista kohti dynaa­mista konser­va­tismia sekä markki­na­ta­loutta.

Kokoo­muksen ohjel­massa nostettiin ensim­mäistä kertaa esille yksilön asema ja oikeudet yhteis­kun­nassa, ja alettiin katsoa yhteis­kuntaa yksilön kautta. Muilta osin Kokoo­muksen politii­kassa ja vuoden 1957 ohjel­massa koros­tuivat yhteis­kunnan lujuus, kansan­kunnan eheys, lakien noudat­ta­misen ja sekä perhe-elämän kunnioit­ta­minen.

Lisää markkina­taloutta

Talous­po­li­tiikka nousi politii­kassa keskei­seksi osa-alueeksi. Hyvin­voinnin kasvat­ta­minen ja maan kehit­ty­minen edellyt­tivät aktii­vista ja kannus­tavaa talous­po­li­tiikkaa. Kokoo­muksen linjaksi tuli Länsi-Saksasta omaksuttu sosiaa­linen kapita­lismi.

Sosiaa­liseen markki­na­ta­louteen liittyi pieno­mis­tuksen ja yksityis­yrit­tä­jyyteen liittyvä politiikka, niin kutsuttu kansan­ka­pi­ta­lismi. Kokoomus vastasi kommu­nistien sosia­li­soin­ti­pyr­ki­myksiin omalla linjallaan, joka vaati kaikkia pääoman omista­jiksi. Suomen talou­del­linen nousu ja kehit­ty­minen pohjois­mai­seksi hyvin­voin­ti­val­tioksi edellyt­tivät yrittä­jyyttä, jota Kokoomus halusi lisätä.

Korpi­­vaellus alkaa vasemmisto­­laisella 60-luvulla

Yhteis­kun­nal­linen poliit­tinen liikeh­dintä kiihtyi 1960-luvulle tultaessa. Kokoo­muk­sessa Nuorten Liitto ja vasta perus­tettu Opiske­li­ja­liitto Tuhat­kunta kävivät tiukkaa aatteel­lista kampailua radikaalin vasem­mis­to­liikkeen kanssa. Suomessa pelättiin vasem­mis­to­laista vallan­ku­mousta, jossa Kokoomus asettui yksilön­va­pauksien ja demokratian puolus­ta­jiksi 60-luvun lopulla. Puolu­eesta tuli sosia­lismin vasta­voima.

Puolueen sisällä erityi­sesti Tuhat­kunta ja Kokoo­mus­nuoret kävivät ideolo­gista keskus­telua, jonka mukaan yhteis­kun­nalla ja sen insti­tuu­tioilla tuli olla vain välinearvo yksilön menes­ty­mi­selle. Tämän­kal­tainen ajattelu oli vastoin ajan poliit­tista ajattelua.

Jälleen kerran Suomessa tapah­tunut poliit­tinen liikeh­dintä oikeisto-vasem­misto akselilla oli osa euroop­pa­laista liikeh­dintää, joka iski lopulta myös Suomeen. Ideolo­ginen kamppailu siirtyi myös urheilun ja taiteen piiriin. Yhteis­kunta ylipo­li­ti­soitui kaikilla tasoilla.

Valta­kunnan politii­kassa Kokoo­muk­selle alkoi pitkä korpi­vaellus vuoden 1966 eduskun­ta­vaalien jälkeen. Kokoomus joutui ulkopo­liit­ti­sista syistä opposi­tioon. Ulkopo­li­tiikkaa alettiin käyttämään sisäpo­li­tiikan välineenä. Presi­dentti Kekkonen vahvisti valta­po­liit­tista asemaansa parla­men­taa­ri­sesti kysee­na­lai­sesti, jota Kokoomus vastusti. Presi­den­tin­vaa­leissa 1962 ja 1968 omien ehdok­kaiden asetta­minen sinetöi Kokoo­muksen joutu­misen opposi­tioon.

Hyvistä vaali­tu­lok­sista huoli­matta Kokoomus ei päässyt ennen vuotta 1987 halli­tukseen, jonka takia puolu­eella on syvä muisto parla­men­ta­rismin toteut­ta­misen tärkey­destä tänäkin päivänä. Kokoomus maksoi demokratian ja oman poliit­tisen toimin­ta­va­pauden puolus­ta­mi­sesta kovan hinnan, mutta se kasvatti puolueen suosiota jatku­vasti.

Kokoo­muksen remontti­miehet

Opposi­tio­tai­pa­leella Kokoomus yritti päästä aktii­vi­sesti halli­tus­vas­tuuseen. Keskustan ja sosiaa­li­de­mo­kraattien punamul­tayh­teistyö kesti vaaleista toiseen, ja sen takuu­miehenä oli presi­dentti Kekkonen.

Kokoo­muksen sisällä nousi uuden puheen­johtaja Juha Rithniemen johdolla liike, joka yritti kääntää Kokoo­muksen politiikkaa ja suhdetta presi­dentti Kekkoseen halli­tus­kel­poiseen suuntaan. Ryhmää kutsuttiin remont­ti­mie­hiksi Juha Rithniemen vaali­mai­noksen takia, ja siihen kuului joukko nuoria kansan­edus­tajia. Remont­ti­miesten ansiosta Kokoomus alkoi suhtau­tumaan lievemmin kommu­nis­teihin sekä tukea Paasikivi?Kekkosen linjaa ulkopo­li­tii­kassa. Myöhemmin puolu­eessa käytiin keskus­telua siitä, suomet­tuiko Kokoomus 1970-luvulla liikaa.

Kokoomus teki vuonna 1970 ensim­mäisen erillisen periaa­teoh­jel­mansa, jota oltiin vaadittu jo 1960-luvun lopussa. Ohjel­massa Kokoo­muksen poliit­tinen linja muuttui, ja vahvan valtion itsei­sarvo poistettiin politii­kasta. Sen sijaan esille nostettiin yhteis­kunnan moniar­voisuus ja perus­turvan paran­ta­minen.

Uusi poliit­tinen linja ja puolueen imago nostivat Kokoo­muksen suuriin vaali­voit­toihin eduskun­ta­vaa­leissa 1975 ja 1979, mutta ei halli­tukseen. Aktii­vi­sesta politiikan muutok­sesta ei ollut apua ja Kokoomus pysyi opposi­tiossa. Kokoomus tuki jopa poikkeus­lakia, jolla presi­dentti Kekkosen valta­kautta jatkettiin.

Korpi­vaellus päättyi pääministeri­puolueen asemaan

Yhteis­kun­nal­linen vapau­tu­minen sekä läntinen integraatio nostivat Kokoo­muksen suosiota ja painetta halli­tus­vas­tuuseen pääse­mi­sestä 1980-luvulla. Korpi­vael­luksena tunnettu aika päättyi kevään 1987 eduskun­ta­vaa­leissa. Kokoomus nousi päämi­nis­te­ri­puo­lu­eeksi tasavallan presi­dentti Mauno Koiviston manuaa­li­sessa ohjauk­sessa.

Harri Holkerin hallitus (1987-1991) todisti toimin­taym­pä­ristön täydel­lisen muutoksen, kun kasino­ta­louden nousu­kausi ja hyvin­voin­ti­pal­ve­luiden jatkuva laajen­ta­minen päättyivät Neuvos­to­liiton romah­ta­miseen ja Suomen lamaan.

Kylmän sodan päätty­misen ennus­merkit ja Berliinin muurin murtu­minen rohkai­sivat Kokoo­mus­nuoria vaatimaan Suomen liitty­mistä Euroopan Yhteisöön. Läpi 1980-luvun euroop­pa­lais­tunut puolue ja sen nuori­so­jär­jestö alkoivat nyt liputtaa rohkean läntisen integraation puolesta. Puolue kärsi vaali­tappion vuonna 1991, mutta lähti mukaan keskus­ta­laisen Esko Ahon lama-ajan porva­ri­hal­li­tukseen, jotta raskaat, mutta välttä­mät­tömät päätökset saataisiin tehtyä. Suoma­lainen hyvin­vointi oli aiempaa riippu­vai­sempi avoimesta markki­na­ta­lou­desta. Kokoo­muksen uusi periaa­teoh­jelma vuonna 1993 painot­tikin ekoso­si­aa­lista markki­na­ta­loutta.

Nopea yhteis­kun­nal­linen ja poliit­tinen murros 1990-luvun alkuvuosina päättyi vuoden 1994 kansa­nää­nes­tykseen Euroopan Unioniin liitty­mi­sestä. Kokoomus oli tukenut avoimesti Unioniin liitty­mistä, jonka se näki tärkeänä Suomen tulevan kehityksen ja vaiku­tus­vallan takia. Suomi liittyi Unioniin 1.1.1995. Vuosi­kym­menen lopun aikana Kokoomus oli mukana päämi­nisteri Lipposen halli­tuk­sissa, jolloin Suomi nousi talou­del­li­sesti jaloilleen ja liittyi EMU alueeseen. Laman aikaiset päätökset olivat välttä­mät­tömiä, mutta niiden loppu­laskua jäi makset­ta­vaksi vielä seuraa­val­lekin vuosi­tu­han­nelle.

Uuden vuosi­­tuhannen Kokoomus

Yhtäjak­soisen kuuden­toista vuoden halli­tus­vuoden jälkeen Kokoomus hävisi vaalit vuonna 2003. Tämä antoi puolu­eelle aikaa miettiä ja tarkentaa omaa suuntaansa sekä uudistaa politiik­kaansa. Kokoo­muksen uudeksi puheen­joh­ta­jaksi vuonna 2004 valittiin 32-vuotias Jyrki Katainen. Kokoomus oli muuttunut 90-luvun halli­tus­vuosina aktii­vi­seksi euroop­pa­lai­seksi puolu­eeksi, jonka yhteydet euroop­pa­laisiin veljes­puo­lueisiin olivat tiiviit. Siksi oli aika päivittää puolueen periaa­teoh­jelma ja aate puheen­johtaja Jyrki Kataisen johdolla.

Kokoo­muksen uusin periaa­teoh­jelma hyväk­syttiin vuonna 2006. Tuolloin määrit­te­limme Kokoo­muksen keskus­ta­oi­keis­to­lai­seksi kansa­puo­lu­eeksi ja kitey­timme aatteel­lisen pohjamme kokoo­musaat­teeksi. Kokoo­musaate tiivistyy puolueen arvoissa, joita ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdol­li­suuksien tasa-arvo, sivistys, kannus­tavuus, suvait­se­vaisuus ja välit­tä­minen.

Taas kansa vastaa Kokoomus

Kokoomus on menes­tynyt tekemällään politii­kalla hyvin uudella vuosi­tu­han­nella. Puolue on pystynyt kasvat­tamaan jäsen­mää­räänsä, kehit­tämään organi­saa­tiotaan ja kuunnellut kansa­laisia. Kokoomus on ollut euroop­pa­lainen puolue, joka haluaa viedä Suomen niihin pöytiin, joissa Suomea koske­vista asioista päätetään.

Kokoomus on menes­tynyt tekemällään politii­kalla hyvin uudella vuosi­tu­han­nella. Puolue on pystynyt kasvat­tamaan jäsen­mää­räänsä, kehit­tämään organi­saa­tiotaan ja kuunnellut kansa­laisia. Kokoomus on ollut euroop­pa­lainen puolue, joka haluaa viedä Suomen niihin pöytiin, joissa Suomea koske­vista asioista päätetään.

Olemme menes­tyneet erinomai­sesti kaikissa käymis­sämme vaaleissa. Kokoomus nousi maan suurim­maksi kunta­puo­lu­eeksi ensim­mäistä kertaa vuoden 2008 kunnal­lis­vaa­leissa ja on ollut sitä myös vuosien 2012 ja 2017 vaaleissa. Vuonna 2011 Kokoomus nousi ensim­mäistä kertaa histo­riassaan eduskunnan suurim­maksi puolu­eeksi ja Jyrki Katai­sesta tuli Suomen päämi­nisteri. Kataisen jälkeen päämi­nis­terinä ja 2015 alkaen valtio­va­rain­mi­nis­terinä jatkoi 2014 Kokoo­muksen puheen­joh­ta­jaksi valittu Alexander Stubb.Vuosi­tu­hannen alun suuriin menes­tyksiin on kuulunut puolueen ehdok­kaaksi asettaman Sauli Niinistön valinta Tasavallan Presi­den­tiksi helmi­kuussa 2012. Kokoomus oli myös tukemassa, kun Sauli Niinistö valittiin uudelleen virkaan tammi­kuussa 2018. Vuodesta 2016 alkaen Kokoo­musta on luotsannut valtio­va­rain­mi­nisteri Petteri Orpo.

Kokoomus­lainen presi­dentti Sauli Väinämö Niinistö

Uuden vuosi­tu­hannen Kokoomus oli toteut­ta­massa suoma­laisten haavetta presi­den­tin­vaa­leissa 2012. Kokoomus oli myös tukemassa, kun Sauli Niinistö valittiin uudelleen virkaan tammi­kuussa 2018.  Kokoo­mus­lainen presi­dent­tieh­dokas Sauli Niinistö voitti vaalit ennätyk­sel­lisen suurella äänio­suu­della. Presi­dentti Niinistö on pitkä­ai­kainen kansan­edustaja, puolueen puheen­johtaja sekä ministeri, jolla on työko­ke­musta sekä Suomesta että Euroo­pasta. Sauli Niinistö on Suomen pitkä­ai­kaisin valtio­va­rain­mi­nisteri, ja hän on myös toiminut Suomen Pallo­liiton puheen­joh­tajana. Koulu­tuk­seltaan hän on oikeus­tieteen kandi­daatti.

Kokoomus.fi