MENU
Keskus­te­lu­navaus ympäris­töstä: vapaus tarvitsee vastuuta

Keskus­te­lu­navaus ympäris­töstä: vapaus tarvitsee vastuuta

Julkaistu: 22.08.2018 Tiedote

Keskus­te­lu­navaus - kokoo­mus­laisia keinoja ympäris­tö­haas­teisiin

Kokoo­muksen lähtö­kohta on ihmisen vapaus toteuttaa itseään ilman holhoavia rajoi­tuksia niin yksityis­hen­kilönä kuin elinkei­non­har­joit­tajana.

Mahdol­li­simman suuri itsensä toteut­ta­misen vapaus ei toteudu, jos emme ota vastuuta siitä, miten toimin­tamme rajoittaa toisten ihmisten mahdol­li­suuksia nauttia yhtei­sistä rikkauk­sis­tamme: vapautta nauttia puhtaista vesis­töistä, vapautta nauttia luonnon monimuo­toi­suu­desta, vapautta elättää ja vauras­tuttaa yhtei­söään ilman, että ilmas­ton­muutos pilaa elämän edelly­tykset kotiseu­dulla.

Kokoomus on vapauden ja vastuun puolue. Meille on selvää, ettemme voi elää lastemme piikkiin - oli kyse sitten valtion velkaan­tu­mi­sesta, luonnon köyhdyt­tä­mi­sestä tai riskin ottami­sesta ilmaston muutta­misen suhteen.

Jos kaikki vesistöt, ilmakehä tai luonnon monimuo­toisuus olisi yksityi­so­mis­tuk­sessa, omistaja vaatisi maksua omaisuu­tensa heiken­tä­mi­sestä ja kieltäisi sen korvaa­mat­tomien arvojen tuhoa­misen. Puhdas ympäristö on kuitenkin julkis­hyödyke, jota ei yleensä voi eikä pidäkään yksityisen omistaa. Siksi meidän on estettävä ympäristön heikke­ne­minen yhteisin julkisen vallan päätöksin. Se on kokoo­mus­laista vastuun­ottoa. Vastuuta toistemme vapau­desta ja vastuuta seuraavia sukupolvia kohtaan.

Kokoomus on vapauden ja vastuun puolue. Meille on selvää, ettemme voi elää lastemme piikkiin - oli kyse sitten valtion velkaan­tu­mi­sesta, luonnon köyhdyt­tä­mi­sestä tai riskin ottami­sesta ilmaston muutta­misen suhteen. Olemme sata vuotta pyrkineet kehit­tämään Suomea siten, että jätämme maan aina parem­massa ja kestä­väm­mässä kunnossa seuraa­valle polvelle. Niin haluamme tehdä myös nyt.

Tämä keskus­te­lu­navaus rakentuu kolmen vastuun ympärille: vastuu vesis­töistä, vastuu ilmas­tosta ja vastuu luonnon monimuo­toi­suu­desta. Vastuiden toteut­ta­mi­seksi esitämme tavoi­te­tasoja, jotka ensi vaali­kau­della tulee tehdä. Joiltakin osin mennään jo yksityis­kohtiin, toisaalla ei. Tämä ei ole valmis ohjelma, vaan alustava keskus­te­lu­navaus ja kutsu jatko­val­mis­teluun. Kokoo­muksen ympäris­tö­oh­jelma on tarkoitus hyväksyä puolue­hal­li­tuk­sessa. Sitä ennen tätä keskus­te­lu­pa­peria käsitellään alueel­li­sissa tilai­suuk­sissa ympäri Suomea. Haastamme Sinut esittämään omia ideoitasi tavoit­teista ja keinoista myös Kokoo­muksen netti­si­vuilla.

1. Vastuu vesis­töistä

Suomen vesis­töjen pahin uhka on rehevöi­ty­minen ja roskaan­tu­minen.

Rehevöi­ty­mistä aiheut­tavaa ravin­ne­kuormaa täytyy vähentää koko yhteis­kun­nassa. 2000-luvun Suomessa emme voi hyväksyä kaupunkien jätevesien ylijuok­su­tuksia usein toistuvina tapauksina, vaan puhdis­tus­lai­tosten on toimittava tehok­kaasti ja toimin­ta­var­masti. Monin paikoin jätevesien käsit­telyn laatua on myös paran­nettava, jotta ravinteet saadaan tehok­kaasti talteen niin varsi­nai­sista jäteve­sistä kuin huleve­sis­täkin. Vesistöjä rehevöit­tävien ravin­teiden keskiössä on biomas­soihin sitou­tunut fosfori- ja typpi­kuorma, josta yli 80 % syntyy maata­lou­dessa. Se ei ole syytös - suoma­lainen maatalous kestää kansain­vä­lisen vertailun hyvin - vaan lähtö­kohta yhtei­selle työlle, jonka avulla teemme suoma­lai­sesta ruoan­tuo­tan­nosta entistä puhtaampaa.

Maata­louden ja vesis­tön­suo­jelun yhtei­seksi tavoit­teeksi tulee ottaa kierto­ra­vin­ne­markkina

Vesis­töjen etu on suoma­laisen ruoan kotimai­suusasteen nosta­minen. Suomen fosfo­ri­ra­vin­teiden tarve saataisiin jo tänä päivänä lähes katettua kotimaisen karja­ta­louden lantojen sisäl­tä­mällä noin 20 000 tonnilla fosfo­ri­ra­vin­netta. Tästä huoli­matta Suomessa käytettiin vuonna 2016 perin­teisiä epäor­gaa­nisia fosfo­ri­lan­noit­teita 11 000 tonnia. Maata­louden ja vesis­tön­suo­jelun yhtei­seksi tavoit­teeksi tulee ottaa kierto­ra­vin­ne­markkina, joka antaa eläin­ti­loille mahdol­li­suuden myydä ravin­teiden ylijäämä lannoi­te­mark­ki­noille sen sijaan, että osa niistä päätyy lannan paikal­lisen ylilä­ji­tyksen kautta vesis­töihin. Varmis­ta­malla, että lannan ravinteet liikkui­sivat ylijää­mä­alueilta ravin­teiden puuto­sa­lueille Suomessa, saataisiin jo huomattava vähennys vesis­töihin valuviin ravin­teisiin.

Suomessa käyttö­ve­destä ei sinänsä ole pulaa. Jos maata­louden kotimai­suusas­tetta nostetaan esimer­kiksi valkuais­tuo­tan­nossa, se korvaa veden käyttöä alueilla, joiden vesitase on selvästi Suomea ongel­mal­li­sempi.

Kipsin ja kalki­tuksen käyttöä pelloilla on syytä vauhdittaa ensiapuna hanke­ra­hoi­tuk­sella. Ravin­teiden sitomisen lisäksi esimer­kiksi raken­ne­kal­ki­tuksen etuna on satojen paran­tu­minen. Nämä toimet ovat kuitenkin vain hetkel­listä laasta­rointia, ellei samaan aikaan huolehdita, että maaperään ei jatku­vasti tule enemmän ravin­teita kun mitä vilje­ly­kasvit tarvit­sevat.

Ravin­teita nousee myös Itämeren pohjasta varsinkin suurten suola­pulssien aikaan. Keinot näiden ravin­ne­kuormien hillit­se­mi­seksi ovat vasta varhai­sessa tutki­mus­vai­heessa. Pitkällä aikavä­lillä nämä hapet­tomien syvän­teiden ravin­ne­aal­lotkin ammen­tavat voimansa meidän ihmisten vesis­töihin päästä­mistä ravin­teista. Niitä vähen­tä­mällä autamme lapsiamme löytämään ratkaisun myös syvän­teiden ongelmaan.

Vähen­netään vesis­töjen maata­lou­desta aiheu­tuvaa ravin­ne­kuor­mi­tusta huomat­ta­vasti vuoteen 2025 mennessä. Periaat­teena tulee olla maata­louden kotimaahan jäävän arvon­lisän kasvat­ta­minen ja tuonti­pa­nosten vähen­tä­minen sulje­tum­malla ravin­ne­kier­rolla ja hyödyn­tä­mällä kestä­västi Suomen hyvää käyttö­veden saata­vuutta.

Varmis­tetaan, että orgaa­niset ravinteet, etenkin lannan sisäl­tämät ravinteet, saadaan liikkumaan sellai­silta alueilta, joissa niitä on liikaa, sellai­sille alueille, missä ravin­teista on puutetta - esimer­kiksi luomalla kierrä­tys­ra­vin­teiden sekoi­te­vel­voite tai asetta­malla pelto­lan­noit­ta­misen fosfo­ri­rajat viimei­simmän tutki­muksen mukai­selle kestä­välle tasolle.

Edelly­tetään kaupunkien jäteveden käsit­te­lyssä toimin­ta­var­muuden ja käsit­telyn laadun varmis­ta­mista siten, että käsit­te­le­mät­tömän jäteveden ylijuok­su­tukset vesis­töihin vähenevät murto-osaan vuoteen 2025 mennessä ja ravin­teiden taltee­no­tossa päästään kaikkialla parhaiden käytän­töjen tasolle.

Panos­tetaan tutki­mukseen miten saadaan hillittyä Itämeren pohjan ravin­teiden vapau­tu­mista.

Vesis­töjen arvoa heikentää edelleen myös vastuuton myrkkyjen käsittely. Kemikaalien ja lääke­jäämiin jäteve­sissä tulee puuttua nykyistä tehok­kaammin. Haja-asutusa­lueilla jätevesien käsit­telyä tulee seurata ja erilaisia jäteve­sien­puh­dis­tus­me­ne­telmiä vertailla riippu­mat­to­masti. Piste­mäi­sissä päästöissä erityi­sesti järvien ja jokien kannalta merkit­täviä ovat myös metsien hakkuiden ja ojitusten sekä turve­tuo­tannon toteu­tustapa.

Veneiden pohja­maalien kupari­pi­toisuus on rajattava samalle tasolle kuin Ruotsissa.

Metsien­käytön, turve­tuo­tannon ja kaivos­toi­minnan kehit­tä­mi­sessä ehkäistään paikal­li­sesti merkit­tävät päästöt vesis­töihin.

Osallistu vesis­tö­kes­kus­teluun tästä

2. Vastuu ilmas­tosta

Ilmas­ton­muutos on ihmis­kunnan suurin riski tällä vuosi­sa­dalla. Pariisin ilmas­to­so­pi­muksen mukaiset maiden sitou­mukset eivät viimei­simmän selvi­tysten mukaan ole riittäviä vaaral­lisen ilmas­ton­muu­toksen torju­mi­seksi.

Suomen on kannettava vastuunsa ja näytettävä esimerkkiä. Suomen omat päästöt eivät tietenkään ilmaston lämpö­tilaa ratkaise, mutta vaati­malla edellä­kä­vi­jyyttä Suomessa on saatu syntymään ja voidaan saada jatkos­sakin syntymään päästöjä vähen­täviä ratkaisuja, joiden myyminen Kiinan ja Intian tapai­sille markki­noille vähentää päästöjä monin­ker­tai­sesti Suomen omiin päästöihin verrattuna. Edellä­kä­vi­jä­rat­kai­sujen kehit­tä­misen ja käyttöönoton kautta Suomen myönteinen käden­jälki voi olla monin­ker­tainen hiili­ja­lan­jäl­keemme verrattuna. Edellä­kä­vijyys tuo Suomelle myös valtavan mahdol­li­suuden puhtaiden huippu­tek­no­lo­gioiden kehit­tä­mi­sessä ja näiden kaupal­lis­ta­mi­sessa ja viennissä.

Uskomme markki­noiden luovuuteen ja tehok­kuuteen päästö­on­gelmien ratkai­se­mi­sessa, kunhan saastut­ta­mi­selle asetetaan yhteis­kunnan toimesta riittävä hinta.

Uskomme markki­noiden luovuuteen ja tehok­kuuteen päästö­on­gelmien ratkai­se­mi­sessa, kunhan saastut­ta­mi­selle asetetaan yhteis­kunnan toimesta riittävä hinta. Päätökset on tehtävä pitkä­jän­tei­sesti. Tuote­ke­hi­tyksen ja inves­tointien valintoja tehtäessä on voitava luottaa siihen, että fossii­lisiin ratkai­suihin nojau­tu­minen tulee jatku­vasti kalliim­maksi. Tehok­kaimmin päästö­talkoot onnis­tui­sivat globaa­listi yhtenäisen päästö­hin­noit­telun avulla. Euroopan unionin päästö­ta­voit­teiden kiris­tä­minen saisi Euroopan hitaampien maiden vauhdin nousemaan lähemmäs omaamme. Tällä hetkellä Pohjoismaat ja useat läntisen Euroopan maat tekevät energia­kään­nettä kansal­listen tukien ja kieltojen kautta selvästi EU-päästö­oh­jausta tuntu­vammin.

Suomi ajaa päästö­tal­koiden nopeut­ta­mista Euroopan unionissa ja kansain­vä­li­sissä ilmas­to­neu­vot­te­luissa. Päästö­hin­noittelu tulee saada tasolle, jolla se on pääasial­linen ohjaus­keino puhtaaseen energiaan siirty­mi­sessä erillisten tukien sijaan.

Toden­nä­köi­sesti EU:ssa ei lähivuosina pystytä tekemään riittäviä päätöksiä, jotta päästö­oi­keus­jär­jes­telmä yksin johtaisi tarpeeksi nopeaan muutokseen. Tästä syystä Kokoomus on Suomen nykyi­sessä halli­tuk­sessa ajanut esimer­kiksi kivihiilen kieltä­mistä, biopolt­toai­neiden sekoi­te­vel­voi­tetta liiken­teeseen sekä päästö­hin­noit­telua lämmi­tys­polt­toai­neiden ja autojen verotuk­sessa. Suomen on jatkettava määrä­tie­toista ilmas­to­po­li­tiik­kaansa myös vuoden 2030 jälkeen. Yhteis­kun­tamme tulisi olla lähes päästötön vuoteen 2050 mennessä. Sitä varten on tehtävä päätöksiä jo lähivuosina.

Pohjois­maissa on poikkeuk­sel­lisen suuret mahdol­li­suudet metsä­teol­li­suuden sivuvir­tojen hyödyn­tä­miseen. Samalla on tiedos­tettava, ettei kaikkea öljyllä, kaasulla, hiilellä ja turpeella tuotet­tavaa energiaa voida kestä­västi korvata bioener­gialla.

2030-luvulla fossii­lista energiaa ja turpeen käyttöä on korvattava pääosin vähen­tä­mällä poltta­malla tuotetun energian osuutta kokonai­suu­dessaan.

2030-luvulla fossii­lista energiaa ja turpeen käyttöä on korvattava pääosin vähen­tä­mällä poltta­malla tuotetun energian osuutta kokonai­suu­dessaan. Sähkön­tuo­tan­nosta päästö­töntä on jo nyt Suomessa noin 80 prosenttia ja pohjois­maissa kokonai­suu­dessaan jo 90 prosenttia. Tulevai­suu­dessa lämmön­tuo­tanto ja liikenne voivat hyvin nojata enemmän sähköön ja sitä hyödyn­täviin lämpö­pump­puihin, kunhan samalla kehitetään kysyn­tä­joustoa ja varas­tointia, joilla tasataan sähkön tuotanto- ja kulutus­huip­pujen eroja. Jos noin puoli miljoonaa sähkö­läm­mit­teistä kotita­loutta olisivat kaikki hyödyn­tä­mässä sähkön hinta­vaih­te­luita, se riittäisi kylmänä talvi­vuo­ro­kautena jo tasaamaan sähkön tarpeen heilah­te­luita Loviisan ydinvoi­ma­loiden tehon verran. Vaivaton tekniikka on nyt olemassa - Suomessa maailman kärki­päätä - mutta mieli­kuvat ja sähkö­laskun jäykkyys hidas­tavat ratkai­sujen yleis­ty­mistä.

Suomi jatkaa eteenpäin ilmas­to­tais­telun esimerk­ki­maana. Keskei­simpiä uusia puhtaita tekno­lo­gioita ja ratkaisuja kehitetään Suomessa ja myydään kasvu­mark­ki­noille, joiden kehitys ratkaisee ilmas­ton­muu­toksen.

Energia­po­li­tiikan on perus­tuttava siihen, että 2030-luvulla fossiili- ja turve-energian korvaa­minen perustuu muuhun kuin bioenergian lisää­miseen entisestään. Kaikki uudet energia­tu­ki­pää­tökset kohden­netaan jo tulevalla halli­tus­kau­della muihin kuin polttoon perus­tuviin tekno­lo­gioihin.

Tehdään Suomesta sähkön varas­toinnin ja kysyn­tä­jouston edellä­kävijä. Sähkön verotus ja verkko­mak­sujen perusteet muutetaan siten, että ne kannus­tavat kulut­tajia ja yrityksiä hyödyn­tämään sähkön markki­na­hinnan vaihtelua. Säätö­mark­ki­nalla toimi­minen täytyy olla niin kätevää ja kannat­tavaa, että yli puolet Suomen kotita­louk­sista ja yrityk­sistä toimii vuoteen 2025 mennessä myös sähkö­meklarina - automa­tiikka ostaa halvalla ja myy kalliina hetkenä varas­tosta tai säätä­mällä hetkel­li­sesti kulutustaan.

Suomen energia­po­li­tiikan lähtö­kohtana on, että ensin korvataan tuonti­polt­toaine kivihiilen käyttö ja puoli­tetaan fossii­lisen öljyn käyttö 2020-luvun aikana. Energiain­ves­tointien pitkän elinkaaren takia on aika katsoa jo pidem­mälle. Lähtö­kohta on, että fossii­listen polttoai­neiden ja turpeen merkittävä käyttö sähkön ja lämmön tuotan­nossa päättyy vuoteen 2040 mennessä. Ohjaus­keinot tähän on linjattava pitkä­jän­tei­sesti ja mahdol­li­simman tekno­lo­gia­neut­raa­listi, että toimijat ehtivät sopeutua ja markkinat löytää kustan­nus­te­hok­kaimmat ratkaisut.

Ensisi­jainen ohjaus­keino on päästöjen hinnoittelu, jolla tehdään päästöt­tömien ratkai­suiden valinta jatku­vasti helpom­maksi niin yrityk­sille kuin kotita­louk­sille. Päästö­kaup­pa­sek­to­rilla haetaan tarvit­taessa mahdol­li­suutta varmistaa päästöjen riittävä hinnoittelu ns. lattia­hin­ta­mal­lilla vähintään pohjois­maisen sähkö­mark­kinan laajui­sella alueella.

Suomen verotuk­sessa siirretään painoa työn ja yrittä­misen verotuk­sesta haittojen verotukseen. Lämmi­tys­polt­toai­neiden verotukseen tarvitaan pitkä­jän­teinen ohjelma, jolla hiili­päästön hinta nousee asteittain ja myös turpeen energia­käyttö tuodaan asteittain veron piiriin. Uusien autojen verotus siirretään kokonaan auton hankinnan verotuk­sesta autoilun päästöjen verotukseen. Tavoit­teena on, että sähköä tai biokaasua käyttävä ajoneuvo on suoma­lai­selle fossii­lista polttoai­netta käyttävää autoa kilpai­lu­ky­kyi­sempi vaihtoehto viimeistään 2030-luvulla.

Kannus­tetaan metsä­hak­kuiden sivuvir­tojen tehokasta hyödyn­tä­mistä sekäpuu­ra­ken­ta­mista ja muuta käyttöä, jossa puuhun sitou­tunut hiili säilyy pitkään pois ilmake­hästä. Kantojen energia­käyttö yleensä nopeuttaa hiilen vapau­tu­mista ilmaan. Kantojen käyttö on vähen­tynyt huomat­ta­vasti viime vuosina ja vastaa enää noin 10%:ia koko metsä­hakkeen volyy­mistä. Kantojen energia­käyttö korvataan kestä­väm­millä ratkai­suilla vuoteen 2025 mennessä.

Viihtyisä kaupunki ei nojaudu kohtuut­to­masti ruuhkaiseen autoiluun, vaan tasapai­nottaa autoilun vaatiman tilan kaupun­ki­kult­tuurin kannalta olennaisen muun tilan välillä. Kaikkien ei tarvitse jättää autoa kotiin, mutta kun isompi osa jättää, ovat myös ruuhkat ja parkkion­gelmat pienemmät. Autojen käyttö­voi­ma­muu­toksien tulee tapahtua pääosin päästö­hin­noit­telun kautta mutta joissain tapauk­sissa on perus­teltua harkita myös määrä­ai­kaisia täsmä­toimia tietyn tekno­logian markkinan liikkeelle saami­seksi kuten esimer­kiksi konver­sio­tukia tai sähkö­käyt­töisten työsuh­deau­tojen matalampaa verotusarvoa. Kaavoi­tuk­sella ja raken­nus­mää­räyk­sillä on väistä­mättä olennainen rooli myös lämmi­tys­ta­pa­muu­tosten ja energia­te­hok­kuuden mahdol­lis­ta­mi­sessa.

Kokoo­mus­lainen kaupunki tarjoaa mahdol­li­suuksia myös jakamis­ta­louteen sekä autot­tomaan tai taksi- ja joukko­lii­kenteen yhdis­telmiin nojau­tuvaan elämän­tapaan. Pyöräilyä edistetään erityi­sesti väylä­rat­kai­suilla ja mahdol­lis­ta­malla eri kulku­tapoja ja markki­noiden luovuutta yhdis­tävien liikku­mis­ta­pojen kehit­ty­minen..

Kaavoi­tuk­sessa luodaan väistä­mättä standardeja ja vauhdi­tetaan tai hidas­tetaan asumisen ja liikku­misen ratkai­sujen kehitystä. Kokoo­mus­lainen kaavoitus antaa mahdol­li­suuksia yksilöl­li­syyteen ja kannustaa luovuuteen vähäpääs­töisen asumisen ja arjen valin­noissa.

Osallistu ilmas­to­kes­kus­teluun tästä

3. Vastuu luonnon monimuo­toi­suu­desta

Ympäris­tö­mi­nis­teriön teettämän tuoreen tutki­muksen mukaan yli 90 prosenttia suoma­lai­sista pitää luontoa tärkeänä ja uskoo sen lisäävän hyvin­vointia. Lisäksi noin 80 prosenttia vastan­neista kokee luonnon monimuo­toi­suuden turvaa­misen yhteis­kun­tamme keskei­seksi tehtä­väksi. Luonnon geneet­tinen monimuo­toisuus on osaltaan vakuutus, joka mahdol­listaa nopeamman sopeu­tu­misen ilmaston tai muiden olosuh­teiden muuttuessa. Geneet­ti­sessä monimuo­toi­suu­dessa piilee myös korvaa­mat­tomia aarteita lääke­tieteen ja biokemian sovel­luksiin. Esimer­kiksi suoma­laisen biota­louden arvon­li­sältään korkein poten­tiaali piilee ksyli­tolin tapai­sissa metsä­luonnon bioke­mial­listen löydösten hyödyn­tä­mi­sessä.

Jotta voimme turvata tuleville sukupol­ville elämän edelly­tykset ja hyvän ympäristön, on meidän suojeltava luonnon monimuo­toi­suutta ja käytettävä luonnon­varoja kestä­vällä tavalla. Luonnon monimuo­toi­suuden vähene­minen on yksi suurim­mista ympäris­tö­uhista. Luonnon monimuo­toi­suuden ylläpitoa ja suojelua tarvitaan, sillä monet elinym­pä­ristöt ovat uhana­lais­tuneet.

Suot

Tehokkain tapa turvata soiden monimuo­toisuus on niiden suoje­le­minen. Yli puolet Suomen alkupe­räi­sestä suoalasta on kuitenkin jo menet­tänyt luonnon­ti­lansa. Suoma­laisen suoluonnon tilaa on laaja­mit­tainen ojitta­minen metsän­kas­va­tusta varten, turpeen nosto sekä pellon­raivaus.

Olemme Suomessa olleet pitkään myös siinä uskossa, että metsä­oji­tuk­sesta ei aiheu­tuisi pitkä­ai­kaisia muutoksia ravin­teiden huuhtou­missa vesis­töihin. Suomen ympäris­tö­kes­kuksen ja Luonnon­va­ra­kes­kuksen tutki­muk­sissa on kuitenkin havaittu valuma­vesien ravin­ne­pi­toi­suuksien olevan sitä suuremmat mitä enemmän suon ojituk­sesta on kulunut aikaa. On siis korkea aika ryhtyä aktii­visiin toimiin.

Suoluontoa luonnon­ti­lai­seksi ennal­lis­ta­malla paran­namme lajien elinym­pä­ris­töjen ja luonto­tyyppien laatua ja sitä kautta voimme vaikuttaa uhana­lais­ke­hi­tykseen.

Suoluontoa luonnon­ti­lai­seksi ennal­lis­ta­malla paran­namme lajien elinym­pä­ris­töjen ja luonto­tyyppien laatua ja sitä kautta voimme vaikuttaa uhana­lais­ke­hi­tykseen. Yksi merkittävä tavoite soiden ennal­lis­ta­mi­sessa on lisäksi ilmas­ton­muu­toksen hillit­se­minen. Soilla on merkittävä ja erityinen rooli ihmisille myös niin marjas­tuksen, virkis­tyksen, retkeilyn kuin ainut­laa­tuisten elämys­tenkin lähteinä.

Soiden suoje­lua­lueen verkostoa laajen­netaan merkit­tä­västi lisää­mällä suojelun piiriin valta­kun­nal­li­sesti arvokaita suoalueita

Uusia peltoja ja ojitettuja talous­metsiä ei enää synny suoalueille.

Hukkao­jikot on ennal­lis­tettu luonnon­ti­lai­siksi soiksi 2025 mennessä.

Energian lähteinä olleet turvesuot ennal­lis­tetaan luonnon­tilaan kun niiden hyödyn­tä­minen loppuu.

Metsät

Metsien suoje­luoh­jelma Metso on tuottanut hyviä tuloksia Etelä-Suomen arvok­kaiden metsä­koh­teiden vapaa­eh­toi­sessa suoje­lussa. Ohjelman tavoit­teena on suojella 96’000 hehtaaria vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteen saavut­ta­mi­seksi on suojeltava keski­määrin noin 3’900 hehtaaria vuodessa. Vuonna 2017 Metson puitteissa suojeltiin 3’388 hehtaaria metsää. Tuleville vuosille hallitus on turvannut ohjel­malle rahoi­tuksen, jolla pysytään 2025 tavoitteen mukai­sella polulla. Pian on aika katsoa pidem­mälle tulevai­suuteen. Mitkä pitäisi olla suoje­lu­ta­voitteet 2025 jälkeen? Pitäisikö Metso-ohjelmaan kuulua muutakin kuin nykyisin ohjelmaan hyväk­syt­tävät metsä­tyypit?

METSO ohjelman vuoden 2025 jälkeisen laajen­ta­misen mahdol­li­suuksien kartoit­ta­minen aloitetaan seuraa­valla halli­tus­kau­della.

Valtion metsien käytössä on varmis­tettava tasapaino virkistys- ja matkai­luarvon sekä puunkäytön välillä. Tähän tulee erityi­sesti kiinnittää huomiota kansal­lis­puis­tojen sekä valta­kun­nal­li­sesti merkit­tävien virkistys-, retkeily- ja matkai­lua­lueiden välit­tö­mässä lähei­syy­dessä.

Vesistöt

Vaellus­ka­lojen ja muiden virta­vesien elävien lajien kulku elin- ja lisään­ty­mi­sa­lueille ja vaellus­ka­la­kan­tojen elvyt­tä­minen on mahdol­lis­tettava nykyistä paremmin.Kalastus on monelle suoma­lai­selle rakas harrastus ja alueta­lou­delle ja matkai­lulle suuri mahdol­lisuus. Harras­tuksen turvaa­mi­seksi myös tuleville sukupol­ville tulisi kalas­tuksen olla kestä­vällä pohjalla ja salaka­las­tukseen puuttua määrä­tie­toi­sesti.

Valta­kun­nal­lisen energia­ta­louden kannalta merki­tyk­sensä menet­täneet sadat pienet vesivoi­ma­padot aiheut­tavat usein kohtuu­tonta haittaa kalas­tuk­selle estäessään vaellus­ka­lojen nousun. Lähtö­kohtana tulee olla nykyai­kaisten kalata­lous­vel­voit­teiden toteut­ta­minen myös pienten patojen osalta. Vanhoihin vesilupiin liittyvät oikeus­suo­ja­ky­sy­mykset on pyrittävä ratkai­semaan ja tilan­teesta riippuen jaettava muutosten kustan­nuksia hanke­tukien kautta.

4. Kierto­talous on elintasoa ilman luonnon­va­rojen liika­käyttöä

Mikä yhdistää ratkaisuja, joiden avulla ihmis­kunta voi vaurastua ilman, että tuhoamme kohtuut­to­masti luontoa, otamme liial­lisen riskin poltta­malla hiiltä ilmaan tai pilaamme vesis­tömme?

Yhdistävä tekijä on energian ja materi­aalien kierrät­tä­minen. Se voi olla helteiden lämmön keräilyä kauko­kylmä-putkiston avulla kodeis­tamme kaupungin alle lämpö­ve­si­va­rastoon. Se voi olla apatiit­ti­kai­vosten fosforin korvaa­mista kierrät­tä­mällä ravin­teita lannasta. Se voi olla metallin ja muovien kierrä­tystä, jotta maaperää tarvitsee louhia vähemmän ja uusiu­tu­mat­tomia luonnon­varoja riittää lasten­lap­sil­lekin. Suljettuun kiertoon emme pääse, mutta sitä kohti on syytä pyrkiä.

Kierto­talous edellyttää ennen kaikkea ajatte­lu­tavan ja asenteiden muutosta. Kerta­käyt­tö­ku­lu­tusta ja hukkaa on saatava vähen­nettyä ja resurssien käyttöä järke­vöi­tettyä. Roskaan­tu­misen ehkäi­syssä vaikut­tavat (ihmisten omien asenteiden lisäksi) erityi­sesti jätehuollon toimivuus, muovin käytön vähen­tä­minen ja kierrä­tyksen tehos­ta­minen sekä esimer­kiksi puuttu­minen vesis­töihin unohtu­neisiin haamu­verk­koihin sekä lumen kaatoon jäälle.

Toimen­pi­teitä tarvitaan erityi­sesti biojät­teiden, tekstii­li­jätteen ja muovin parempaan kierrä­ty­sas­teeseen

Toimen­pi­teitä tarvitaan erityi­sesti biojät­teiden, tekstii­li­jätteen ja muovin parempaan kierrä­ty­sas­teeseen. Kierrä­tyksen on oltava mahdol­li­simman vaiva­tonta, mikä edellyttää esimer­kiksi kierrä­tys­pis­teiden lisää­mistä. Silti keskei­sempää on luoda käyttö­mah­dol­li­suuksia kierrä­tykseen pääty­ville materi­aa­leille. Kierrä­tys­ma­te­ri­aalien ja -tuotteiden käyttöä tulee edistää esimer­kiksi julki­sissa hankin­noissa.
Muovi­tuot­teita tulee korvata vähemmän haital­li­silla tuotteilla, muovin kierrä­tet­tä­vyyttä parantaa ja kierrä­tykseen kelpaa­mat­tomat muovi­laadut (musta muovi) kieltää.

Kotita­louksien biojät­teissä, elintarvike- ja metsä­teol­li­suuden jätteissä sekä maata­louden biomas­sa­vir­roissa on valtavat määrät ravin­teita ja energiaa. Maata­loutta lukuun ottamatta ravin­teiden pääty­minen vesis­töihin on jo nyt pääosin tehok­kaasti estetty, mutta se ei tarkoita, että kaupunkien ja teolli­suuden jätteistä otettaisiin vielä läheskään kaikkea hyötyä irti. Sähköisen liikenteen rinnalla on tärkeä edistää kotimaisen biokaasun käyttöä, joka tukee samalla jätebio­mas­sojen ja lannan proses­soinnin kannat­ta­vuutta eli nopeuttaa tätä kautta vesis­töihin huuhtou­tuvan ravin­ney­li­jäämän elimi­noi­mista.

Edistetään kotimaisen biokaasun käyttöä erityi­sesti raskaassa liiken­teessä ja varmis­tetaan, että biokaasun tuotannon loppu­tuotteet tulevat hyödyn­nettyä esimer­kiksi lannoit­teina.

Tarkas­tellaan autojen kaasu­kon­ver­siotuen tarpeel­li­suutta nykyisen tuen päätyttyä kokemusten perus­teella. Mahdol­lis­tetaan biokaasun tuotan­to­pro­sessin loppu­tuot­teiden käyttö metsä­lan­noit­teena. Selkey­tetään jätteiden määrit­telyä siten, etteivät esimer­kiksi vaadit­tavat jätteen­kä­sit­te­ly­luvat estä teolli­suuden sivuvir­tojen hyödyn­tä­mistä kierto­ta­louden mukai­sesti.

Jätemuovien pääty­minen muualle kuin kierrä­tykseen tulisi päättyä 2020-luvulla ja kierrä­tykseen kelpaa­mat­tomat muovit korvata kierrä­tys­kel­poi­silla materi­aa­leilla.

5. Vastuuseen kasvat­ta­minen

Luonnon ja ympäristön hyvä tila vaatii selkeitä yhteisiä pelisääntöjä säädök­sissä. Nämä yksin eivät tietenkään riitä.

Ehkä vielä olennai­sempaa on ihmisen asenteet ja käyttäy­ty­minen. Asenteet ja totutut tavat muokkau­tuvat usein jo varhai­sessa vaiheessa, lapsuu­dessa ja koului­käisenä.

Aikuisten esimerkki on korvaa­maton ja tätä vaiku­tusta voidaan vahvistaa pitämällä ympäris­tö­asioita esillä esim. kouluissa ja nuori­so­jär­jes­töjen toimin­nassa. Tarvitaan myös vastuun­kantoa ja yhteistä sekä kunnal­lista ympäris­tö­val­vontaa, jotta tulevil­lakin sukupol­villa on mahdol­lisuus suoma­laiseen puhtaaseen luontoon.

Yksikään 1. luokan käynyt ei heitä roskia luontoon, kaduille tai katujen varsille. Roskaa­minen on likaista, ei coolia.

Lisää värik­käitä ja houkut­te­levia roska-astioita. Yhteiset roska­talkoot kunniaan.

Kunnat, kaupungit palkkaavat nuoria kesätyö­se­telein ympäris­tön­siis­ti­jiksi.

Kierrätys on jokai­selle suoma­lai­selle saman­lainen itses­tään­selvyys kuin hampaiden pesu

Jokainen koulu­lainen tietää mikä on ilmas­ton­muutos ja vesien rehevöi­ty­minen ja miten niitä voidaan ehkäistä.

Kaikissa päivä­ko­deissa opetetaan kierrä­tystä ja kestävän kehityksen ajattelua tuomalla ne osaksi päivä­kodin arkea.

Ekolo­gisuus otetaan huomioon niin koulu- ja päivä­ko­ti­ra­ken­nusten suunnit­te­lussa kuin pihalei­keissä ja liikun­nassa.

Aikuisten esimerkki on korvaa­maton ja tätä vaiku­tusta voidaan vahvistaa pitämällä ympäris­tö­asioita esillä esim. kouluissa ja nuori­so­jär­jes­töjen toimin­nassa.


Kokoomus.fi