Kokoo­mus­lai­sia keinoja ympä­ris­tö­haas­tei­siin: Vapaus tarvit­see vastuuta

Julkaistu: 08.01.2019

Kokoo­muk­sen ympä­ris­tö­oh­jelma 8.1.2019

Kokoo­muk­sen lähtö­kohta on ihmi­sen vapaus toteut­taa itse­ään ilman holhoa­via rajoi­tuk­sia niin yksi­tyis­hen­ki­lönä kuin elin­kei­non­har­joit­ta­jana.

Mahdol­li­sim­man suuri itsensä toteut­ta­mi­sen vapaus ei toteudu, jos emme ota vastuuta siitä, miten toimin­tamme rajoit­taa tois­temme mahdol­li­suuk­sia naut­tia yhtei­sistä rikkauk­sis­tamme: vapautta naut­tia puhtaista vesis­töistä, vapautta naut­tia luon­non moni­muo­toi­suu­desta, vapautta elät­tää ja vauras­tut­taa yhtei­söään ilman, että ilmas­ton­muu­tos pilaa elämän edel­ly­tyk­set koti­seu­dulla.

Jos kaikki vesis­töt, ilma­kehä tai luon­non moni­muo­toi­suus olisi yksi­tyi­so­mis­tuk­sessa, omis­taja vaatisi maksua omai­suu­tensa heiken­tä­mi­sestä ja kiel­täisi sen korvaa­mat­to­mien arvo­jen tuhoa­mi­sen. Puhdas ympä­ristö on kuiten­kin julkis­hyö­dyke, jota ei yleensä voi eikä pidä­kään yksi­tyi­sen omis­taa. Siksi meidän on estet­tävä ympä­ris­tön heik­ke­ne­mi­nen yhtei­sin julki­sen vallan päätök­sin. Se on kokoo­mus­laista vastuun­ot­toa. Vastuuta tois­temme vapau­desta ja vastuuta seuraa­via suku­pol­via kohtaan.

Kokoo­mus on vapau­den ja vastuun puolue. Meille on selvää, ettemme voi elää lastemme piik­kiin – oli kyse sitten valtion velkaan­tu­mi­sesta, luon­non köyh­dyt­tä­mi­sestä tai riskin otta­mi­sesta ilmas­ton muut­ta­mi­sen suhteen. Olemme sata vuotta pyrki­neet kehit­tä­mään Suomea siten, että jätämme maan aina parem­massa ja kestä­väm­mässä kunnossa seuraa­valle polvelle. Niin haluamme tehdä myös nyt.

Tämä ohjelma raken­tuu kolmen vastuun ympä­rille: vastuulle ilmas­tosta, vesis­töistä ja luon­non moni­muo­toi­suu­desta. Vastui­den toteut­ta­mi­seksi esitämme tavoi­te­ta­soja, jotka ovat tehtävä ensi vaali­kau­della. Joil­ta­kin osin mennään jo yksi­tyis­koh­tiin, toisaalla ei. Huomioimme myös kier­to­ta­lou­den tuomat mahdol­li­suu­det ja koros­tamme asen­tei­demme merki­tystä maail­man muutok­sessa.

1. Vastuu ilmas­tosta

Ilmas­ton­muu­tos, yhdessä luon­non kanto­ky­vyn heik­ke­ne­mi­sen kanssa, on ihmis­kun­nan suurin riski tällä vuosi­sa­dalla. Parii­sin ilmas­to­so­pi­muk­sen mukai­set maiden sitou­muk­set eivät viimei­sim­män selvi­tys­ten mukaan ole riit­tä­viä vaaral­li­sen ilmas­ton­muu­tok­sen torju­mi­seksi.

Halli­tus­ten­vä­li­nen ilmas­to­pa­neeli IPCC loka­kuussa 2018 julkais­tun rapor­tin mukaan ilmas­ton odote­taan lämpe­ne­vän aikai­sem­paa arviota nopeam­min. 1,5 asteen lämpe­ne­mi­nen olisi odotet­ta­vissa jo 10-30 vuoden aika­jän­teellä. Raportti vahvis­taa sen, että ilmas­ton­muu­tok­sen vaiku­tuk­set näky­vät yhä selvem­min jo meidän aika­namme. Ilmas­ton kannalta tärkei­den ratkai­su­jen aika on nyt. Meidän on tehtävä pääs­tö­vä­hen­nyk­siä nopeam­malla aika­tau­lulla, samalla kun huoleh­dimme hiili­nie­luis­tamme.

Suomen on kannet­tava vastuunsa ja näytet­tävä esimerk­kiä. Suomen omat pääs­töt eivät tieten­kään ilmas­ton lämpö­ti­laa ratkaise, mutta vaati­malla edel­lä­kä­vi­jyyttä Suomessa on jo saatu synty­mään ratkai­suja, joiden myymi­nen Kiinan ja Intian tapai­sille mark­ki­noille vähen­tää pääs­töjä monin­ker­tai­sesti Suomen omiin pääs­töi­hin verrat­tuna. Edel­lä­kä­vi­jä­rat­kai­su­jen kehit­tä­mi­sen ja käyt­töön­o­ton kautta Suomen myön­tei­nen käden­jälki voi olla monin­ker­tai­nen hiili­ja­lan­jäl­keemme verrat­tuna. Edel­lä­kä­vi­jyys tuo maal­lemme myös valta­van mahdol­li­suu­den puhtai­den huip­pu­tek­no­lo­gioi­den kehit­tä­mi­sessä ja näiden kaupal­lis­ta­mi­sessa ja vien­nissä.

Suomen on jatket­tava määrä­tie­toista ilmas­to­po­li­tiik­kaa. Sitä varten on tehtävä päätök­siä jo lähi­vuo­sina. Määrä­tie­toi­sella, järke­vällä ja pitkä­jän­tei­sellä poli­tii­kalla Suomen on mahdol­lista loikata kustan­nus­te­hok­kaasti pääs­tö­läh­teestä pääs­tö­nie­luksi. Meillä on realis­ti­nen mahdol­li­suus tähdätä siihen, että 2040-luvun aikana Suomen metsät ja metsä­maa sito­vat enem­män hiiltä kuin vapau­tamme Suomen pääs­töinä taivaalle.

Suomen pääs­töt ja nielut vuoteen 2035 asti. Nielu­jen laajuus ratkai­see pitkälti, miten nopeasti Suomi saavut­taa pääs­tö­neut­raa­liu­den. Jos nielut vähe­ne­vät Ener­gia- ja Ilmas­to­stra­te­gian laskel­mien tasolle (4 Mt CO2), Suomen on käytän­nössä mahdo­ton saavut­taa pääs­tö­neut­raa­li­suut­taa vuoteen 2035 mennessä. Viimei­sim­pien nielu­las­kel­mien ennak­ko­tie­dot (marras­kuu 2018, “Nielu ennak­ko­tie­dot uudesta arviosta”-viiva) mukaan nielu olisi kuiten­kin suurempi kuin Ener­gia- ja Ilmas­to­stra­te­giassa oletettu. Tällöin pääs­tö­neut­raa­liu­teen olisi mahdol­lista päästä nyt linja­tuilla pääs­tö­vä­hen­nys­toi­milla vuoteen 2035 mennessä. Nieluar­vio: Ympä­ris­tö­mi­nis­te­riö ja Tilas­to­kes­kus 2017, Suomen YK:n ilmas­to­so­pi­muk­sen seuran­ta­ra­portti.

Suomen tulee tähdätä lähes pääs­tö­neut­raa­liksi (pääs­töt ja nielut yhtä suuret) 2030-luvulla ja lähes pääs­töt­tö­mäksi vuoteen 2050 mennessä. Hiili­neut­raa­lius voidaan siten saavut­taa jo selvästi ennen pääs­töt­tö­myyttä, koska Suomen metsät sito­vat runsaasti hiiltä ilmasta.

Jatke­taan eteen­päin ilmas­to­tais­te­lun esimerk­ki­maana. Kehi­te­tään keskei­sim­piä uusia puhtaita tekno­lo­gioita ja ratkai­suja Suomessa ja myydään kasvu­mark­ki­noille, joiden kehi­tys ratkai­see ilmas­ton­muu­tok­sen.

Suomi kantaa globaa­lin ilmas­to­vas­tuunsa sekä ilmas­to­ra­hoi­tuk­sella, aktii­vi­sella osal­lis­tu­mi­sella kansain­vä­li­seen ilmas­to­yh­teis­työ­hön ja eten­kin vähä­hii­lis­ten tekno­lo­gian ja ratkai­su­jen kehit­tä­jänä ja viejänä sekä hiilen hinnoit­te­lun edis­tä­jänä.

1.1. Pääs­töille nouseva hinta kansain­vä­li­sesti ja kansal­li­sesti

Uskomme mark­ki­noi­den luovuu­teen ja tehok­kuu­teen pääs­tö­on­gel­mien ratkai­se­mi­sessa, kunhan saas­tut­ta­mi­selle asete­taan yhteis­kun­nan toimesta riit­tävä hinta. Päätök­set on tehtävä pitkä­jän­tei­sesti. Tuote­ke­hi­tyk­sen ja inves­toin­tien valin­toja tehtäessä on voitava luot­taa siihen, että fossii­li­siin ratkai­sui­hin nojau­tu­mi­nen tulee jatku­vasti kalliim­maksi.

Tehok­kaim­min pääs­tö­tal­koot onnis­tui­si­vat globaa­listi yhte­näi­sen pääs­tö­hin­noit­te­lun avulla.

Tehok­kaim­min pääs­tö­tal­koot onnis­tui­si­vat globaa­listi yhte­näi­sen pääs­tö­hin­noit­te­lun avulla. Euroo­pan unio­nin pääs­tö­ta­voit­tei­den kiris­tä­mi­nen saisi puoles­taan edes Euroo­pan hitaam­pien maiden muutos­vauh­din nouse­maan lähem­mäs omaamme. Tällä hetkellä Pohjois­maat ja useat länti­sen Euroo­pan maat teke­vät ener­gia­kään­nettä kansal­lis­ten tukien ja kiel­to­jen kautta selvästi EU-pääs­tö­oh­jausta tuntu­vam­min.

Tehdään pääs­töt­tö­mien ratkai­sui­den valinta jatku­vasti helpom­maksi niin yrityk­sille kuin koti­ta­louk­sille ensi­si­jai­sesti pääs­tö­jen hinnoit­te­lulla.

 Ajetaan pääs­tö­tal­koi­den nopeut­ta­mista Euroo­pan unio­nissa ja kansain­vä­li­sissä ilmas­to­neu­vot­te­luissa. Saate­taan pääs­tö­hin­noit­telu tasolle, jolla se on pääasial­li­nen ohjaus­keino puhtaa­seen ener­gi­aan siir­ty­mi­sessä eril­lis­ten tukien sijaan.

Tarkis­te­taan EU:n vuodelle 2030 asetet­tua pääs­tö­jen vähen­tä­mis­ta­voi­tetta siten, että 40 prosen­tin vähen­nys­ten sijaan tähdä­tään vähin­tään 55 prosen­tin pääs­tö­vä­hen­nyk­siin. Ohja­taan vähen­nyk­set pääosin pääs­tö­kaup­pa­sek­to­rille, jolloin pääs­tö­vä­hen­nyk­set toteu­tu­vat tehok­kaasti edul­li­suus­jär­jes­tyk­sessä.

Harki­taan pääs­tö­kaup­pa­sek­to­rilla tarvit­taessa pääs­tö­jen riit­tä­vän hinnoit­te­lun varmis­ta­mista ns. lattia­hin­ta­mal­lilla vähin­tään pohjois­mai­sen sähkö­mark­ki­nan laajui­sella alueella.

Suomen vero­tuk­sessa siir­re­tään vero­tuk­sen painoa työn ja yrit­tä­mi­sen vero­tuk­sesta hait­to­jen vero­tuk­seen.

Kokoo­mus hakee EU-ja WTO-tasolla ratkai­suja, joilla epärei­lua kilpai­lua voidaan kompen­soida esimer­kiksi hiili­tul­lein niissä tuote­ryh­missä, joissa hiili­pääs­tö­jen hinnoit­telu EU:n kanssa kilpai­le­vassa tuotan­to­ym­pä­ris­tössä on olen­nai­sesti kevyempi ja pääs­tö­hin­noit­te­lulla merkit­tävä vaiku­tus tuotan­non sijoit­ta­mi­seen.

1.2. Kestä­västi irti hiilestä, maakaa­susta ja turpeesta

EU:ssa ei pystytä toden­nä­köi­sesti lähi­vuo­sina teke­mään riit­tä­viä päätök­siä, jotta pääs­tö­oi­keus­jär­jes­telmä yksin johtaisi tarpeeksi nope­aan muutok­seen sähkön ja lämmön­tuo­tan­non sekä teol­li­suu­den pääs­töissä. Tästä syystä Kokoo­mus on Suomen nykyi­sessä halli­tuk­sessa ajanut esimer­kiksi kivi­hii­len kiel­tä­mistä sekä pääs­tö­hin­noit­te­lua lämmi­tys­polt­toai­nei­den vero­tuk­sessa, vaikka näitä sekto­reita säädel­lään myös EU:n yhtei­sellä pääs­tö­kau­palla. Suomen tulee jatkaa kunnian­hi­moista ilmas­to­po­li­tiik­kaa myös kansal­li­sin keinoin.

Korva­taan tuon­ti­polt­toaine kivi­hii­len käyttö ja puoli­te­taan fossii­li­sen öljyn käyttö 2020-luvun aikana. Ener­giain­ves­toin­tien pitkän elin­kaa­ren takia on aika katsoa jo pidem­mälle. Kokoo­muk­sen tavoit­teena on, että fossii­lis­ten polt­toai­nei­den merkit­tävä käyttö voima­lai­tok­sissa päät­tyy vuoteen 2040 mennessä ja turpeen osalta vuoteen 2035 mennessä. Ohjaus­kei­not on linjat­tava pitkä­jän­tei­sesti ja mahdol­li­sim­man tekno­lo­gia­neut­raa­listi, jotta toimi­jat pysty­vät sopeu­tu­maan ja mark­ki­nat ehti­vät löytä­mään kustan­nus­te­hok­kaim­mat ratkai­sut. Normaa­li­käy­töstä luopu­mi­sen jälkeen­kin kivi­hiiltä ja turvetta voi olla järkevä varas­toida ja niiden rajat­tua ener­giaksi hyödyn­tä­mis­ky­kyä yllä­pi­tää poik­keus­o­lo­jen käyt­töä varten, mikäli tämä on tekni­sesti huol­to­var­muus­suun­nit­te­lun perus­teella edel­leen järke­vää.

Luodaan lämmi­tys­polt­toai­nei­den vero­tuk­sen osalta pitkä­jän­tei­nen ohjelma, jolla hiili­pääs­tön hinta nousee asteit­tain. Myös turpeen ener­gia­käyttö tuodaan asteit­tain veron piiriin.

Yritys­tu­kien pain­opis­tettä tulee siir­tää tuote­ke­hi­tystä ja pääs­töt­tö­miä ratkai­suja tuke­vaan suun­taan. Kompen­soi­via tukia tulee rajata tarkem­min valtioi­den päätös­ten aiheut­ta­miin kilpai­lu­vää­ris­ty­miin. Ener­gi­aan liit­ty­vissä tuissa tulee suosia pääs­tö­jen vähen­tä­mistä, kuten siir­ty­mistä fossii­li­sista polt­toai­neista sähkön tai tuotan­non sivu­vir­to­jen käyt­töön erityi­sesti sähkö­mark­ki­noi­den tasa­pai­noa paran­ta­van ajal­li­sen kulu­tus­jous­ton tai varas­toin­nin poten­ti­aa­lin hyödyn­täen. Pois­te­taan fossii­lis­ten polt­toai­nei­den ener­gia­ve­ro­pa­lau­tus asteit­tain ensi vaali­kau­den aikana.

Varmis­te­taan, että öljyllä eril­lis­läm­mi­te­tyt talot ja kiin­teis­töt siir­ty­vät pääs­töt­tö­mäm­piin ratkai­sui­hin 2020-luvun aikana.

Pohjois­maissa on poik­keuk­sel­li­sen suuret mahdol­li­suu­det metsä­teol­li­suu­den sivu­vir­to­jen hyödyn­tä­mi­seen. Samalla on tiedos­tet­tava, ettei kaik­kea öljyllä, kaasulla, hiilellä ja turpeella tuotet­ta­vaa ener­giaa voida kestä­västi korvata bioener­gialla.

2030-luvulla fossii­lista ener­giaa ja turpeen käyt­töä on korvat­tava pääosin vähen­tä­mällä polt­ta­malla tuote­tun ener­gian osuutta koko­nai­suu­des­saan. Se tarkoit­taa eriko­kois­ten lämpö­pump­pu­jen lisään­ty­mistä aina kilo­met­rien syvyy­destä porat­ta­van geoter­mi­sen lämmön koko­luo­kasta kort­teli- ja talo­koh­tai­siin pump­pui­hin asti. Nyky­ai­kai­nen lämpö­pump­pu­tek­no­lo­gia on mullis­ta­massa myös lämmön varas­toin­nin ja talteen­o­ton mahdol­li­suu­det. Lämpöä voidaan tehok­kaasti kerätä esimer­kiksi jäte­ve­sistä ja kiin­teis­tö­jen viilen­nys­jär­jes­tel­mistä tai varas­toida halvan ener­gian tunteina esimer­kiksi suuriin vesi­va­ras­toi­hin.

Tule­vai­suu­dessa lämmön­tuo­tanto ja liikenne voivat hyvin nojata enem­män sähköön ja sitä hyödyn­tä­viin lämpö­pump­pui­hin.

Polt­ta­malla tuote­tun ener­gian vähen­tä­mi­nen merkit­see sähköllä toimi­vien lämpö­pump­pu­jen lisään­ty­mistä. Sähkön­tuo­tan­nos­tamme noin 80 prosent­tia on jo nyt pääs­tö­töntä. Vastaa­vasti muissa Pohjois­maissa luku on koko­nai­suu­des­saan jo 90 prosent­tia. Tule­vai­suu­dessa lämmön­tuo­tanto ja liikenne voivat hyvin nojata enem­män sähköön ja sitä hyödyn­tä­viin lämpö­pump­pui­hin. Samalla on kehi­tet­tävä kulu­tus­jous­toa ja varas­toin­tia, joilla tasa­taan sähkön tuotanto- ja kulu­tus­huip­pu­jen eroja. Jos noin puoli miljoo­naa sähkö­läm­mit­teistä koti­ta­loutta olisi­vat kaikki hyödyn­tä­mässä sähkön hinta­vaih­te­luita, se riit­täisi kylmänä talvi­vuo­ro­kau­tena jo tasaa­maan sähkön tarpeen heilah­te­luita Lovii­san ydin­voi­ma­loi­den tehon verran. Vaiva­ton tekniikka on nyt olemassa - Suomessa maail­man kärki­päätä - mutta mieli­ku­vat ja sähkö­las­kun jäyk­kyys hidas­ta­vat ratkai­su­jen yleis­ty­mistä.

Kulu­tus­jousto on myös kauko­läm­mön käytössä keskei­nen avain polt­ta­malla tuote­tun lämmön mini­moi­mi­seen. Merkit­tävä osa varsin­kin kaupunki-ilmaa heiken­tä­vistä pääs­töistä syntyy kylmim­pinä tunteina, kun usein öljyllä käyvät huip­pu­läm­pö­lai­tok­set käyn­nis­ty­vät. Näiden tarve vähe­nee tuntu­vasti, jos kiin­teis­tö­au­to­ma­tii­kan anne­taan enna­koida lämmön tarpeen piikit ja varas­toida lämpöä raken­nuk­siin hieman enem­män piik­kiä edel­tä­vänä aikana.

Kohden­ne­taan kaikki uudet ener­gia­tu­ki­pää­tök­set jo tule­valla halli­tus­kau­della muihin kuin polt­toon perus­tu­viin tekno­lo­gioi­hin. 2030-luvulla fossiili- ja turve-ener­gian korvaa­mi­nen perus­tuu muuhun kuin bioener­gian lisää­mi­seen.

Tehdään Suomesta ener­gian varas­toin­nin ja kulu­tus­jous­ton edel­lä­kä­vijä. Sähkön vero­tus ja verk­ko­mak­su­jen perus­teet muute­taan siten, että ne kannus­ta­vat kulut­ta­jia ja yrityk­siä hyödyn­tä­mään sähkön mark­ki­na­hin­nan vaih­te­lua. Säätö­mark­ki­nalla toimi­mi­sen täytyy olla niin käte­vää ja kannat­ta­vaa, että yli puolet Suomen koti­ta­louk­sista ja yrityk­sistä toimii vuoteen 2025 mennessä myös sähkö­mekla­rina - auto­ma­tiikka ostaa halvalla ja myy kalliina hetkenä varas­tosta tai säätä­mällä hetkel­li­sesti kulu­tus­taan.

Harki­taan uusissa taloissa velvoi­tetta kulu­tus­jous­toau­to­ma­tii­kalle. Lait­teisto maksaa itsensä parissa vuodessa takai­sin ja vähen­tää siten asumi­sen kustan­nuk­sia. Raken­ta­mi­sen mark­ki­na­malli ja talo­yh­tiöi­den päätök­sen­te­ko­tapa kuiten­kin hidas­taa takai­sin­mak­sua­jal­taan järke­vän ja kestä­vän ener­gia­mur­rok­sen kannalta keskei­sen teknii­kan yleis­ty­mistä.

1.3. Autoi­li­jalle helpoksi valita sähkö tai biokaasu

Istu­van halli­tuk­sen ener­gia- ja ilmas­to­stra­te­gian myötä Suomella on ensim­mäis­ten maiden joukossa suun­ni­telma siitä, miten fossii­li­sen öljyn käyttö liiken­teessä puoli­te­taan jo vuoteen 2030 mennessä. Tavoit­tee­seen ei tällä aika­tau­lulla päästä ilman nykyis­ten auto­jen polt­toai­neen vaih­ta­mista. Onneksi maal­lamme on metsä­ta­lou­den runsai­den sivu­vir­to­jen ansiosta mahdol­li­suus lisätä kestä­västi koti­mais­ten biopolt­toai­nei­den osuutta.

Neste­mäis­ten biopolt­toai­nei­den osuutta liiken­teessä ei voida kuiten­kaan lisätä kestä­västi yli vuodelle 2030 asete­tun 30 prosen­tin tason. Kestävä liikenne on siis ennen pitkää perus­tet­tava muille voiman­läh­teille. Niihin siir­ty­mi­sen vauh­dit­tu­mi­sella on ratkai­seva rooli jo vuoden 2030 tavoit­tei­den saavut­ta­mi­sessa.

Tällä hetkellä vahvin kandi­daatti kestä­vän liiken­teen pääasial­li­seksi käyt­tö­voi­maksi on sähkö.

Biokaasu on erin­omai­nen vaih­toehto varsin­kin, kun se tuote­taan maata­lou­den ylijää­mä­lan­nasta niin, että lannan sisäl­tä­mät ravin­teet voidaan proses­soida kier­rä­tys­ra­vin­teiksi ja kuljet­taa ravin­ne­puu­to­sa­lueille vesis­töjä rehe­vöit­tä­män liial­li­sen pelto­le­vi­tyk­sen sijaan. Biokaa­sulla on Suomessa paljon kasvu­va­raa, mutta sen luon­teva poten­ti­aali kattaa kuiten­kin vain pienen osan koko ajoneu­vo­lii­ken­teen tarpeesta. Tällä hetkellä vahvin kandi­daatti kestä­vän liiken­teen pääasial­li­seksi käyt­tö­voi­maksi on sähkö.

Uusien auto­jen vero­tus siir­re­tään koko­naan auton hankin­nan vero­tuk­sesta autoi­lun pääs­tö­jen vero­tuk­seen. Tavoit­teena on, että sähköä tai biokaa­sua käyt­tävä ajoneuvo on suoma­lai­selle aina fossii­lista polt­toai­netta käyt­tä­vää autoa kilpai­lu­ky­kyi­sempi vaih­toehto viimeis­tään 2030-luvulla. Ohjaus­kei­no­jen valin­nassa tunnis­te­taan alueel­li­set erityis­piir­teet.

Käyt­tö­voi­ma­vero pois­te­taan kaasu- ja sähkö­au­toilta. Auton muun­ta­mista kaasuau­toksi tuetaan määrä­ai­kai­sesti konver­sio­tuella.

Työsuh­deau­to­jen vero­tusarvo porras­te­taan jyrkästi pääs­tö­jen mukaan. Työsuh­deau­toi­hin vaikut­ta­malla voidaan muut­taa merkit­tä­västi Suomeen uusina rekis­te­röi­tä­vien auto­jen ominai­suuk­sia ja saada uuden teknii­kan autoja muuta­massa vuodessa käytet­ty­jen auto­jen mark­ki­noille.

Lentä­mi­sen pääs­töt kasva­vat tällä hetkellä useilla prosen­teilla vuosit­tain. Pääs­töt uhkaa­vat jopa kaksin­ker­tais­tua reilussa 15 vuodessa. Euroo­pan sisäi­set lennot osal­lis­tu­vat EU:ssa pääs­tö­kaup­pa­jär­jes­tel­mään. Lento­yh­tiöt siis hyvit­tä­vät EU:n sisällä tapah­tu­van lento­lii­ken­teen pääs­tö­jen kasvun osta­malla pääs­töyk­si­köitä hiili­mark­ki­noilta. Kokoo­muk­sessa katso­taan, että lentä­mi­sestä aiheu­tu­via pääs­töjä on hillit­tävä EU:n tasolla kunnian­hi­moi­sem­malla pääs­tö­kau­palla. Koti­maan lento­lii­ken­nettä voidaan vähen­tää puoles­taan vahvis­ta­malla raide­lii­ken­nettä. Keskei­nen kansal­li­nen toimi on tehdä juna­mat­kus­ta­mi­sesta lentä­mistä houkut­te­le­vampi vaih­toehto nopeilla suurim­pien kaupun­kien väli­sillä junayh­teyk­sillä. Näin tuemme myös tiiviim­pää kaupun­ki­ra­ken­ta­mista ja kaupun­gis­tu­mista.

Viih­tyisä kaupunki ei nojaudu kohtuut­to­masti ruuh­kai­seen autoi­luun. Kaik­kien ei tarvitse jättää autoa kotiin, mutta kun suurempi osa jättää, ovat myös ruuh­kat ja park­kion­gel­mat pienem­mät. Kaavoi­tuk­sella ja raken­nus­mää­räyk­sillä on väis­tä­mättä olen­nai­nen rooli myös lämmi­tys­ta­pa­muu­tos­ten ja ener­gia­te­hok­kuu­den mahdol­lis­ta­mi­sessa.

Tule­vai­suu­den kaupunki tarjoaa mahdol­li­suuk­sia myös jaka­mis­ta­lou­teen sekä autot­to­maan tai taksi- ja jouk­ko­lii­ken­teen yhdis­tel­miin nojau­tu­vaan elämän­ta­paan. Edis­te­tään pyöräi­lyä erityi­sesti väylä­rat­kai­suilla sekä mahdol­lis­ta­malla eri kulku­ta­poja ja mark­ki­noi­den luovuutta yhdis­tä­vien liik­ku­mis­ta­po­jen kehit­ty­mi­nen.

Kaavoi­tuk­sessa luodaan stan­dar­deja ja vauh­di­te­taan tai hidas­te­taan asumi­sen ja liik­ku­mi­sen ratkai­su­jen kehi­tystä. Anne­taan kaavoi­tuk­sessa siis mahdol­li­suuk­sia yksi­löl­li­syy­teen ja kannus­te­taan luovuu­teen vähä­pääs­töi­sen asumi­sen ja arjen valin­noissa.

Kehi­te­tään määrä­tie­toi­sesti raide­lii­ken­nettä ja sen runko­verk­koa siten, että keskeis­ten kaupun­kien väli­sessä liiken­teessä juna on ajal­li­sesti ylivoi­mai­nen lentä­mi­seen nähden ja teol­li­suus pystyy tehos­ta­maan rauta­tie­lo­gis­tiik­kaa sekä vähen­tä­mään kulje­tus­ten pääs­töjä.

1.4. Kulut­ta­jalle väli­neitä tehdä ilmas­to­va­lin­toja

Proteii­nin tarve ja vaiku­tus ravit­se­muk­seen kytkey­tyy usei­den terveys­ky­sy­mys­ten lisäksi monin tavoin ympä­ris­töön. YK:n elin­tar­vike- ja maata­lous­jär­jestö FAO:n arvion mukaan jopa 14,5 prosent­tia maail­man kasvi­huo­ne­kaa­su­pääs­töistä syntyy maito- ja liha­ta­lou­desta. Eläin­tuo­tanto kuor­mit­taa ympä­ris­töä merkit­tä­västi enem­män kuin kasvi­poh­jais­ten elin­tar­vik­kei­den tuotanto. Silti lihan kulu­tuk­sen kasvulle ei näy maail­man­laa­jui­sesti loppua.

Ihmi­sillä on vapaus valita lauta­sensa sisältö, mutta on kohtuul­lista, että ympä­ris­tön kuor­mit­ta­vuus näkyy ruoan hinta­la­pussa.

Kokoo­muk­sessa arvos­te­taan ruoka­kult­tuu­rin moni­muo­toi­suutta, ruoan turval­li­suutta sekä tuotan­to­ta­po­jen kestä­vyyttä ja eetti­syyttä. Ihmi­sillä on vapaus valita lauta­sensa sisältö, mutta on kohtuul­lista, että ympä­ris­tön kuor­mit­ta­vuus näkyy ruoan hinta­la­pussa. Koti­mai­nen liha ja maito on kuiten­kin yleensä kestä­vämpi valinta ulko­mai­seen nähden. Onkin vältet­tävä yksi­puo­li­sia ratkai­suja ja on toimit­tava siten, että koti­mai­sen ruoan kilpai­lu­kyky ulko­mai­seen nähden säilyy tai para­nee.

Kaup­po­jen hyllyille ilmes­tyy jatku­vasti uusia kasvi­poh­jai­sia ruokain­no­vaa­tioita ilman massii­vista tuki­po­li­tiik­kaa. Kasvis­ruo­ka­va­lion suosion takana piilee valtava talou­del­li­nen poten­ti­aali. Tätä faktaa vasten on oikeu­tet­tua aset­taa kasvis-ja hyön­teis­pro­teiini reilulle peli­ken­tälle suhteessa maito- ja liha­tuot­tei­siin. Varhai­nen mark­ki­nan haltuun­otto uusissa tuot­teissa ja tuotan­to­ta­voissa voi osoit­tau­tua myös menes­tys­te­ki­jäksi maata­lous­tuot­ta­jien väli­sessä kilpai­lussa kansain­vä­li­sesti. Itäme­restä ja järvistä kestä­västi pyydetty kala vähen­tää vesis­tö­jen rehe­vyyttä.

Epäter­veel­lis­ten ja ympä­ris­töä rasit­ta­vien tuot­tei­den tuke­mista on karsit­tava.

EU:n maata­lous­tu­kia uudis­te­taan asteit­tain siten, että suosi­taan ilmas­to­ys­tä­väl­li­siä tuote­ryh­miä.

Koti­mai­sen kasvi­pe­räi­sen proteii­nin ja kestä­västi pyyde­tyn kalan käytön edis­tä­mistä tutki­taan ja kehi­te­tään

Mini­moi­daan ruoka­hä­vikki pois­ta­malla esteitä ja luomalla kannus­teita.

1.5. Maksi­moi­daan metsien arvo

Metsien merki­tys Suomen hyvin­voin­nille on kiis­ta­ton. Hyvin hoide­tut metsät tuovat hyvin­voin­tia, vaurautta, työtä ja mahdol­lis­ta­vat ainut­laa­tui­sia luonto-elämyk­siä virkis­tys­käy­tössä. Metsät toimi­vat hiili­nie­luna ja sito­vat ilma­ke­hästä hiili­diok­si­dia.
Puusta tehtä­vät tuot­teet mahdol­lis­ta­vat uusiu­tu­mat­to­mista luon­non­va­roista kuten muovista tehtä­vien tuot­tei­den korvaa­mi­sen kestä­vim­millä vaih­toeh­doilla. Puura­ken­ta­mi­nen ja pitkä­kes­toi­set puutuot­teet toimi­vat pitkä­ai­kai­sina hiili­va­ras­toina. Kestä­västi hoide­tut talous­met­sät, elin­voi­mai­nen metsä­teol­li­suus ja metsä­luon­non moni­muo­toi­suu­den varmis­ta­mi­nen ovat Suomen menes­tys­te­ki­jöitä nyt ja tule­vai­suu­dessa.

Metsät toimi­vat hiili­nie­luna ja sito­vat ilma­ke­hästä hiili­diok­si­dia.

Suomessa metsän pysyvä hävit­tä­mi­nen metsä­ta­lou­den yhtey­dessä on ollut tunte­ma­ton ilmiö jo pitkään ja metsän­hoi­don osaa­mi­nen on Suomessa maail­man huip­pua. Suomen metsien puumäärä ja sen sisäl­tämä hiili­va­rasto on nyt suurim­mil­laan yli sataan vuoteen. Samalla on tosia­sia, että metsän­hoi­don mene­tel­miä voidaan ja on syytä edel­leen kehit­tää hiilen sidon­nan lisää­mi­seksi lähi­vuo­si­kym­me­ninä.

Suomen metsien kasvun arvioi­daan sito­van yli kolman­nek­sen maamme hiili­diok­si­di­pääs­töistä. Hakkui­den määrä vaikut­taa tähän hiilen sidon­taan tuntu­vasti. Suurin osa kuitu­puusta käyte­tään sellu­tuot­teissa, jotka hajoa­vat ja vapaut­ta­vat hiilen ilmaan muuta­massa vuodessa mutta jotka toisaalta korvaa­vat muovia ja muita fossii­li­sia raaka-aineita. Uudis­tusi­käi­sen metsän kasvu saman­ko­koi­seksi hiili­va­ras­toksi taas kestää väis­tä­mättä vuosi­kym­me­niä. Avohak­kuun jäljiltä maaperä vapaut­taa vuosi­kym­me­niä hiiltä ilmaan enem­män kuin uusi taimikko sitoo kasvuunsa. Samalla järeästä puusta tehdyissä puutuot­teissa hiili voi varas­toi­tua jopa satoja vuosia.

Suomen Luon­non­va­ra­kes­kuk­sen julkais­tun arvion mukaan metsien vuosit­tain lisää sito­man hiilen määrä vähe­nee 2020- ja 30-luvuilla määrällä, joka vastaa jopa kolman­nesta Suomen nykyi­sistä hiili­diok­si­din pääs­töistä. Metsien käsit­te­lyllä on siis väis­tä­mättä keskei­nen osuus Suomen netto­pääs­töissä, vaikka arviot metsä­nie­lun kehi­tyk­sestä ovat­kin vielä melko epävar­moja.

Kokoo­mus pitää kansal­li­sen metsä- ja ilmas­to­po­li­tii­kan yhtei­senä tavoit­teena, että metsien pitkän ajan arvoa kasva­te­taan. Yksi metsien arvo on se, että Suomi voi saada netto­pääs­tönsä nollaan huomat­ta­vasti pienem­min aineel­li­sin uhrauk­sin kuin ilman niitä. Euro­ba­ro­met­rin mukaan myös 57 prosent­tia suoma­lai­sista pitää ilmas­ton­muu­tok­sen hillit­se­mistä metsien keskei­senä tehtä­vänä.

Metsien arvoa ei tule kuiten­kaan ulos­mi­tata metsä­no­mis­ta­jien tai jalos­tusar­von kustan­nuk­sella. Metsien roolia hiili­va­ras­tona tulee kasvat­taa ensi­si­jai­sesti sellai­silla keinoilla, jotka samalla maksi­moi­vat puusta saata­van arvon kiin­to­kuu­tiota kohden niin metsä­no­mis­ta­jalle kuin jalos­ta­valle teol­li­suu­del­le­kin ja jotka lisää­vät pitkä­ai­kai­sesti hiiltä varas­toi­vien puutuot­tei­den osuutta metsä­teol­li­suu­den tuotan­nossa. Käytän­nössä tämä voi tarkoit­taa sitä, että metsät ovat keski­mää­rin hieman järeäm­piä ja hieman vanhem­pia.

Hiili­nie­lun kannalta on iso merki­tys sillä, tehdäänkö pääte­hak­kuu metsässä, jonka puut ovat keski­mää­rin esimer­kiksi 60- vai 80-vuotiaita. Hieman tukki­puu­val­tai­sempi pääte­hak­kuu­vaihe mahdol­lis­taa myös puusta tehtä­vien tuot­tei­den keski­mää­räi­sesti pidem­män elin­kaa­ren eli valmis­tet­ta­vat tuot­teet sito­vat useam­min hiilen vuosi­kym­me­niksi. Samalla suoma­lai­nen aktii­vi­sen metsän­hoi­don osaa­mi­nen mahdol­lis­taa oikein hyödyn­net­tynä jatkos­sa­kin metsän kasvun nopeu­tu­mi­sen ja puumas­san laaje­ne­mi­sen siten, että metsä tuot­taa elin­kaa­rensa aikana runsaasti sekä tukkia että kuitu­puuta.

Metsien koko riip­puu toki myös metsä­maan hehtaa­ri­mää­rästä. Erityi­sesti vajaa­tuot­tois­ten hukka­pel­to­jen metsi­tystä on syytä tukea tehok­kaam­min. Määräl­li­sesti metsi­tyk­sen mahdol­li­suu­det Suomessa ovat kuiten­kin rajal­li­set. Metsien kriit­ti­sinä lähi­vuo­si­kym­me­ninä sito­man hiilen lisää­mi­seksi tarvi­taan myös lisää metsä­pinta-alaa, mutta metsän­hoi­to­me­ne­tel­mien kehit­tä­mi­sellä on vielä suurempi merki­tys.

Selvi­te­tään tasa­pai­noi­set ohjaus­kei­not, joilla vahvis­te­taan metsien kasvua ja hiilen­si­don­taa.

Metsän­hoito-ohjeissa otetaan katta­vam­min huomioon tavoite kasvat­taa metsiin sitou­tu­van hiilen määrää sekä paran­taa metsien arvoa ja metsä­ta­lou­den kannat­ta­vuutta erilai­silla metsän­kä­sit­te­ly­ta­voilla ja uudis­tusa­jan­koh­dilla.

Metsien pitkän ajan arvon sekä metsien kasvun ja hiilen­si­don­nan maksi­moi­mi­nen on otet­tava erityi­sesti huomioon Metsä­hal­li­tuk­sen tavoit­teissa.

Kannus­te­taan metsä­hak­kui­den sivu­vir­to­jen teho­kasta hyödyn­tä­mistä sekä puura­ken­ta­mista ja muuta käyt­töä, jossa puuhun sitou­tu­nut hiili säilyy pitkään pois ilma­ke­hästä ja korvaa mm. tuon­ti­se­ment­tiä.

Korva­taan kanto­jen ener­gia­käyttö kestä­väm­millä ratkai­suilla vuoteen 2025 mennessä. Kanto­jen ener­gia­käyttö yleensä nopeut­taa hiilen vapau­tu­mista ilmaan. Kanto­jen käyttö on vähen­ty­nyt huomat­ta­vasti viime vuosina ja vastaa enää noin 10%:ia koko metsä­hak­keen volyy­mistä.

2. Vastuu vesis­töistä

Suomen vesis­tö­jen pahin uhka on rehe­vöi­ty­mi­nen ja roskaan­tu­mi­nen.

Rehe­vöi­ty­mistä aiheut­ta­vaa ravin­ne­kuor­maa täytyy vähen­tää koko yhteis­kun­nassa. Emme voi hyväk­syä kaupun­kien jäte­ve­sien ylijuok­su­tuk­sia 2000-luvun Suomessa, vaan puhdis­tus­lai­tos­ten on toimit­tava tehok­kaasti ja toimin­ta­var­masti. Monin paikoin jäte­ve­sien käsit­te­lyn laatua on myös paran­net­tava, jotta ravin­teet saadaan tehok­kaasti talteen niin varsi­nai­sista jäte­ve­sistä kuin hule­ve­sis­tä­kin.

Vesis­töjä rehe­vöit­tä­vien ravin­tei­den keskiössä on biomas­soi­hin sitou­tu­nut fosfori- ja typpi­kuorma, josta yli 80 prosent­tia syntyy maata­lou­dessa. Se ei ole syytös - suoma­lai­nen maata­lous kestää kansain­vä­li­sen vertai­lun hyvin - vaan lähtö­kohta yhtei­selle työlle, jonka avulla teemme suoma­lai­sesta ruoan­tuo­tan­nosta entistä puhtaam­paa.

Vesis­tö­jen etu on suoma­lai­sen ruoan koti­mai­suusas­teen nosta­mi­nen.

Vesis­tö­jen etu on suoma­lai­sen ruoan koti­mai­suusas­teen nosta­mi­nen. Suomen fosfo­ri­ra­vin­tei­den tarve saatai­siin jo tänä päivänä lähes katet­tua koti­mai­sen karja­ta­lou­den lanto­jen sisäl­tä­mällä noin 20 000 tonnilla fosfo­ri­ra­vin­netta. Tästä huoli­matta Suomessa käytet­tiin vuonna 2016 perin­tei­siä epäor­gaa­ni­sia fosfo­ri­lan­noit­teita 11 000 tonnia. Maata­lou­den ja vesis­tön­suo­je­lun yhtei­seksi tavoit­teeksi tulee ottaa kier­to­ra­vin­ne­mark­kina tai muu keino, joka antaa eläin­ti­loille mahdol­li­suu­den myydä ravin­tei­den ylijäämä lannoi­te­mark­ki­noille sen sijaan, että osa niistä päätyy lannan paikal­li­sen liial­li­sen pelto­le­vi­tyk­sen kautta vesis­töi­hin. Saisimme jo huomat­ta­van vähen­nyk­sen­ve­sis­töi­hin valu­viin ravin­tei­siin varmis­ta­malla, että lannan ravin­teet liik­kui­si­vat ylijää­mä­alueilta ravin­tei­den puuto­sa­lueille.

Maas­samme ei ole sinänsä pulaa käyt­tö­ve­destä. Jos maata­lou­den koti­mai­suusas­tetta noste­taan esimer­kiksi valkuais­tuo­tan­nossa, se korvaa veden käyt­töä alueilla, joiden vesi­tase on selvästi Suomea ongel­mal­li­sempi.

Kipsin ja kalki­tuk­sen käyt­töä pelloilla on syytä vauh­dit­taa hanke­ra­hoi­tuk­sella. Ravin­tei­den sito­mi­sen lisäksi raken­ne­kal­ki­tuk­sen etuna on esimer­kiksi sato­jen paran­tu­mi­nen. Nämä toimet ovat kuiten­kin vain hetkel­listä laas­ta­roin­tia, ellei samaan aikaan huoleh­dita, että maape­rään ei jatku­vasti tule enem­män ravin­teita kuin vilje­ly­kas­vit tarvit­se­vat.

Ravin­teita nousee myös Itäme­ren pohjasta varsin­kin suur­ten suola­puls­sien aikaan. Keinot näiden ravin­ne­kuor­mien hillit­se­mi­seksi ovat vasta varhai­sessa tutki­mus­vai­heessa. Pitkällä aika­vä­lillä nämä hapet­to­mien syvän­tei­den ravin­ne­aal­lot­kin ammen­ta­vat voimansa meidän ihmis­ten vesis­töi­hin pääs­tä­mistä ravin­teista.

Vähen­ne­tään vesis­tö­jen maata­lou­desta aiheu­tu­vaa ravin­ne­kuor­mi­tusta huomat­ta­vasti vuoteen 2025 mennessä. Peri­aat­teena tulee olla maata­lou­den koti­maa­han jäävän arvon­li­sän kasvat­ta­mi­nen ja tuon­ti­pa­nos­ten vähen­tä­mi­nen sulje­tum­malla ravin­ne­kier­rolla ja hyödyn­tä­mällä kestä­västi Suomen hyvää käyt­tö­ve­den saata­vuutta.

Varmis­te­taan, että orgaa­ni­set ravin­teet ja eten­kin lannan sisäl­tä­mät ravin­teet, liik­ku­vat ylijää­mä­alueilta puuto­sa­lueille. - Luodaan esimer­kiksi kier­rä­tys­ra­vin­tei­den sekoi­te­vel­voite tai asete­taan pelto­lan­noit­ta­mi­sen fosfo­ri­ra­jat kestä­välle tasolle viimei­sim­män tutki­muk­sen mukaan.

Kannus­te­taan hyvään agroe­ko­lo­gi­aan ja hyvin­voi­vaan maape­rään esimer­kiksi vilje­ly­kier­toa lisää­mällä ja kasvi­peit­tei­syy­den lisää­mi­seen. Pide­tään ravin­teet pellossa ja hyödyn­ne­tään luon­non omia ekosys­tee­mejä. Vähen­ne­tään vesis­tö­jen ravin­ne­kuor­mi­tusta pelto­maan raken­teesta huoleh­ti­malla.

Edel­ly­te­tään kaupun­kien jäte­ve­den käsit­te­lyssä toimin­ta­var­muu­den ja käsit­te­lyn laadun varmis­ta­mista siten, että käsit­te­le­mät­tö­män jäte­ve­den ylijuok­su­tuk­set vesis­töi­hin vähe­ne­vät murto-osaan vuoteen 2025 mennessä ja ravin­tei­den taltee­no­tossa pääs­tään kaik­kialla parhai­den käytän­tö­jen tasolle.

Panos­te­taan tutki­muk­seen, jonka avulla löyde­tään keinot hillitä Itäme­ren pohjan ravin­tei­den vapau­tu­mista.

Vesis­tö­jemme arvoa heiken­tää edel­leen myös vastuu­ton myrk­ky­jen käsit­tely. Jäte­ve­sien kemi­kaali- ja lääke­jää­miin tulee puut­tua nykyistä tehok­kaam­min. Haja-asutusa­lueilla jäte­ve­sien käsit­te­lyä tulee seurata ja erilai­sia jäte­ve­sien­puh­dis­tus­me­ne­tel­miä on vertail­tava riip­pu­mat­to­masti. Piste­mäi­sissä pääs­töissä erityi­sesti järvien ja jokien kannalta merkit­tä­viä ovat myös metsien hakkui­den ja ojitus­ten sekä turve­tuo­tan­non toteu­tus­tapa.

Raja­taan venei­den pohja­maa­lien kupa­ri­pi­toi­suus samalle tasolle kuin Ruot­sissa.

Ehkäis­tään paikal­li­sesti merkit­tä­vät pääs­töt vesis­töi­hin kehit­täen metsien­käyt­töä, turve­tuo­tan­toa ja kaivos­toi­min­taa.

3. Vastuu luon­non moni­muo­toi­suu­desta

Ympä­ris­tö­mi­nis­te­riön teet­tä­män tuoreen tutki­muk­sen mukaan yli 90 prosent­tia suoma­lai­sista pitää luon­toa tärkeänä ja uskoo sen lisää­vän hyvin­voin­tia. Lisäksi noin 80 prosent­tia vastan­neista kokee luon­non kanto­ky­vyn turvaa­mi­sen yhteis­kun­tamme keskei­seksi tehtä­väksi.

Luon­non geneet­ti­nen moni­muo­toi­suus on osal­taan vakuu­tus, joka mahdol­lis­taa nopeam­man sopeu­tu­mi­sen ilmas­ton tai muiden olosuh­tei­den muut­tuessa. Geneet­ti­sessä moni­muo­toi­suu­dessa piilee myös korvaa­mat­to­mia aarteita lääke­tie­teen ja bioke­mian sovel­luk­siin. Esimer­kiksi suoma­lai­sen biota­lou­den arvon­li­säl­tään korkein poten­ti­aali piilee ksyli­to­lin tapai­sissa metsä­luon­non bioke­mial­lis­ten löydös­ten hyödyn­tä­mi­sessä.

Meidän on suojel­tava luon­non moni­muo­toi­suutta ja käytet­tävä luon­non­va­roja kestä­vällä tavalla, jotta voimme turvata tule­ville suku­pol­ville elämän edel­ly­tyk­set ja hyvän ympä­ris­töön. Luon­non moni­muo­toi­suu­den yllä­pi­toa ja suoje­lua tarvi­taan, sillä monet elinym­pä­ris­töt ovat uhana­lais­tu­neet.

3.1. Suot

Tehok­kain tapa turvata soiden moni­muo­toi­suus on niiden suoje­le­mi­nen. Yli puolet Suomen alku­pe­räi­sestä suoa­lasta on kuiten­kin jo menet­tä­nyt luon­non­ti­lansa. Suoluon­tomme tilaa on heiken­tä­nyt laaja­mit­tai­nen ojit­ta­mi­nen metsän­kas­va­tusta varten, turpeen nosto sekä pellon­rai­vaus.
Olemme olleet pitkään myös siinä uskossa, että metsä­oji­tuk­sesta ei aiheu­tuisi pitkä­ai­kai­sia muutok­sia ravin­tei­den huuh­tou­missa vesis­töi­hin. Suomen ympä­ris­tö­kes­kuk­sen ja Luon­non­va­ra­kes­kuk­sen tutki­muk­sissa on kuiten­kin havaittu valu­ma­ve­sien ravin­ne­pi­toi­suuk­sien olevan sitä suurem­mat mitä enem­män suon ojituk­sesta on kulu­nut aikaa. On siis korkea aika ryhtyä aktii­vi­siin toimiin.

Yksi merkit­tävä tavoite soiden ennal­lis­ta­mi­sessa on lisäksi ilmas­ton­muu­tok­sen hillit­se­mi­nen.

Suoluon­toa luon­non­ti­lai­seksi ennal­lis­ta­malla paran­namme lajien elinym­pä­ris­tö­jen ja luon­to­tyyp­pien laatua ja sitä kautta voimme vaikut­taa uhana­lais­ke­hi­tyk­seen. Yksi merkit­tävä tavoite soiden ennal­lis­ta­mi­sessa on lisäksi ilmas­ton­muu­tok­sen hillit­se­mi­nen. Soilla on merkit­tävä ja erityi­nen rooli ihmi­sille myös niin marjas­tuk­sen, virkis­tyk­sen, retkei­lyn kuin ainut­laa­tuis­ten elämys­ten­kin lähteinä.

Soiden suoje­lua­lu­een verkos­toa laajen­ne­taan merkit­tä­västi lisää­mällä suoje­lun piiriin valta­kun­nal­li­sesti arvo­kaita suoa­lueita

Luodaan edel­ly­tyk­set sille, että lanta ohjau­tuu karja­ti­lal­li­sille kustan­nus­neut­raa­listi biokaa­sun ja kier­rä­tys­ra­vin­tei­den tuotan­toon siinä määrin kuin pelto­le­vi­tys ylit­täisi kasvien ravin­ne­tar­peen. Tämän ansiosta uusia peltoja ei tarvit­sisi raivata enää lannan levit­tä­mistä varten.

Luodaan edel­ly­tyk­set sille, että uusia ojitet­tuja talous­met­siä ei enää synny arvok­kaille suoa­lueille.

Ennal­lis­te­taan hukkao­ji­kot luon­non­ti­lai­siksi soiksi vuoteen 2025 mennessä.

Ener­gian lähteinä olleet turve­suot ennal­lis­te­taan luon­non­ti­laan, kun niiden hyödyn­tä­mi­nen loppuu.

3.2. Metsät

Metsien suoje­luoh­jelma Metso on tuot­ta­nut hyviä tulok­sia Etelä-Suomen arvok­kai­den metsä­koh­tei­den vapaa­eh­toi­sessa suoje­lussa. Ohjel­man tavoit­teena on suojella 96 000 hehtaa­ria vuoteen 2025 mennessä. Tavoit­teen saavut­ta­mi­seksi on suojel­tava keski­mää­rin noin 3900 hehtaa­ria vuodessa. Vuonna 2017 Metson puit­teissa suojel­tiin 3388 hehtaa­ria metsää. Tule­ville vuosille halli­tus on turvan­nut ohjel­malle rahoi­tuk­sen, jolla pysy­tään 2025 tavoit­teen mukai­sella polulla. Pian on aika katsoa pidem­mälle tule­vai­suu­teen. Mitkä pitäisi olla suoje­lu­ta­voit­teet 2025 jälkeen? Pitäi­sikö Metso-ohjel­maan kuulua muuta­kin kuin nykyi­sin ohjel­maan hyväk­syt­tä­vät metsä­tyy­pit? Pelkkä hehtaa­ri­koh­tai­nen tarkas­telu ei riitä, vaan tavoit­teena tulisi olla saada vapaeh­toi­sen Metson piiriin luon­toar­voil­taan merkit­tä­vim­mät kohteet.

Aloi­te­taan METSO-ohjel­man vuoden 2025 jälkei­sen laajen­ta­mi­sen mahdol­li­suuk­sien kartoit­ta­mi­nen seuraa­valla halli­tus­kau­della. Vapaa­eh­toi­sen METSO-ohjel­man malli laajen­ne­taan koske­maan kaik­kia elinym­pä­ris­töjä.

Valtion metsien käytössä varmis­te­taan tasa­paino virkis­tys- ja matkai­luar­von sekä puun­käy­tön välillä. Tähän kiin­ni­te­tään erityi­sesti huomiota kansal­lis­puis­to­jen sekä valta­kun­nal­li­sesti merkit­tä­vien virkis­tys-, retkeily- ja matkai­lua­luei­den välit­tö­mässä lähei­syy­dessä.

Myös tule­vai­suu­dessa pitää olla tilaa erilai­sille metsän­kas­va­tus­me­to­deille. Jossain elinym­pä­ris­töissä avohak­kuut ovat paras keino varmis­taa metsän uusiu­tu­mi­nen. Suopoh­jai­set metsät haih­dut­ta­vat maape­rän vettä kasvaes­saan. Tällais­ten metsien avohak­kuut johta­vat usein maape­rän veden pinnan nouse­mi­seen niin, että uuden metsän istu­tus vaatii ojien uudel­leen kaiva­mi­sen. Väärin tehtynä tämä aiheut­taa huomat­ta­via ravin­ne­pääs­töjä vesis­töi­hin. Suopoh­jais­ten metsien osalta aletaan saamaan ensim­mäi­siä koke­muk­sia jatku­vasta kasva­tuk­sesta, minkä ansiosta metsä haih­dut­taa vettä jatku­vasti eikä maaperä vety niin paljon, että uusia ojituk­sia tarvit­taisi.

Suopoh­jais­ten metsien ojitusta raja­taan vält­tä­mät­tö­mään mini­miin ravin­ne­va­lu­mien estä­mi­sen kannalta tärkeim­millä alueilla ja tuetaan kunnos­tuso­ji­tuk­sen vesien­suo­je­lu­rat­kai­su­jen paran­ta­mista. Selvi­te­tään, missä määrin jatkuva kasva­tus ja muut mene­tel­mät voisi­vat toimia ratkai­suna ja päivi­te­tään tarvit­taessa metsän­hoito-ohjeet ja tukieh­dot tuke­maan tätä tavoi­tetta.

3.3. Vesis­töt

Vael­lus­ka­lo­jen ja muiden virta­ve­sien elävien lajien kulku elin- ja lisään­ty­mi­sa­lueille ja vael­lus­ka­la­kan­to­jen elvyt­tä­mi­nen on mahdol­lis­tet­tava nykyistä parem­min. Kalas­tus on monelle suoma­lai­selle rakas harras­tus ja alue­ta­lou­delle ja matkai­lulle suuri mahdol­li­suus. Harras­tuk­sen turvaa­mi­seksi myös tule­ville suku­pol­ville tulisi kalas­tuk­sen olla kestä­vällä pohjalla ja sala­ka­las­tuk­seen puut­tua määrä­tie­toi­sesti.
Valta­kun­nal­li­sen ener­gia­ta­lou­den kannalta merki­tyk­sensä menet­tä­neet sadat pienet vesi­voi­ma­pa­dot aiheut­ta­vat usein kohtuu­tonta hait­taa kalas­tuk­selle estäes­sään vael­lus­ka­lo­jen nousun.

Lähtö­koh­tana tulee olla, että vael­lus­ka­la­kan­toja tuetaan ja toteu­te­taan nyky­ai­kai­sia kala­ta­lous­vel­voit­teita myös vanho­jen pienissä padoissa. Jaetaan tilan­teesta riip­puen muutos­ten kustan­nuk­sia hanke­tu­kien kautta.

4. Kier­to­ta­lous on elin­ta­soa ilman luon­non­va­ro­jen liika­käyt­töä

Mikä yhdis­tää ratkai­suja, joiden avulla ihmis­kunta voi vauras­tua ilman, että tuhoamme kohtuut­to­masti luon­toa, otamme liial­li­sen riskin polt­ta­malla hiiltä ilmaan tai pilaamme vesis­tömme?

Yhdis­tävä tekijä on ener­gian ja mate­ri­aa­lien kier­rät­tä­mi­nen. Se voi olla heltei­den lämmön keräi­lyä kauko­kylmä-putkis­ton avulla kodeis­tamme kaupun­gin alle lämpö­ve­si­va­ras­toon. Se voi olla apatiit­ti­kai­vos­ten fosfo­rin korvaa­mista kier­rät­tä­mällä ravin­teita lannasta. Se voi olla metal­lin ja muovien kier­rä­tystä, jotta maape­rää tarvit­see louhia vähem­män ja uusiu­tu­mat­to­mia luon­non­va­roja riit­tää lasten­lap­sil­le­kin. Se voi myös olla muovin korvaa­mista kestä­västi metsien kasvun lisää­mi­seen perus­tu­van metsä­ta­lou­den synnyt­tä­millä biota­lous­tuot­teilla. Suljet­tuun kier­toon emme pääse, mutta sitä kohti on syytä pyrkiä. Kaik­ki­aan jäte on tule­vai­suu­dessa resurssi eikä ongelma.

Kier­to­ta­lous edel­lyt­tää ennen kaik­kea ajat­te­lu­ta­van ja asen­tei­den muutosta. Kerta­käyt­tö­ku­lu­tusta ja hukkaa on saatava vähen­net­tyä ja resurs­sien käyt­töä järke­vöi­tet­tyä. Roskaan­tu­mi­sen ehkäi­syssä vaikut­ta­vat (ihmis­ten omien asen­tei­den lisäksi) erityi­sesti jäte­huol­lon toimi­vuus, muovin käytön vähen­tä­mi­nen ja kier­rä­tyk­sen tehos­ta­mi­nen sekä esimer­kiksi puut­tu­mi­nen vesis­töi­hin unoh­tu­nei­siin haamu­verk­koi­hin sekä lumen kaatoon jäälle.

Kier­to­ta­lous saadaan liik­keelle valmiilla vahvuuk­sil­lamme kuten nopeilla kokei­luilla ja mark­ki­na­voi­milla. Olemme jo yksi johta­vista maista ener­gia­te­hok­kuu­teen liit­ty­vissä tekno­lo­gioissa ja insi­nöö­rio­saa­mi­sessa. Lain­sää­dän­nöl­li­sen toimin­taym­pä­ris­tön on mukau­dut­tava vahvem­min kier­to­ta­lou­den vauh­dit­ta­jaksi.
Toimen­pi­teitä tarvi­taan erityi­sesti biojät­tei­den, teks­tii­li­jät­teen ja muovin parem­paan kier­rä­ty­sas­tee­seen. Kier­rä­tyk­sen on oltava mahdol­li­sim­man vaiva­tonta, mikä edel­lyt­tää esimer­kiksi kier­rä­tys­pis­tei­den lisää­mistä. Silti keskei­sem­pää on luoda käyt­tö­mah­dol­li­suuk­sia kier­rä­tyk­seen pääty­ville mate­ri­aa­leille. Kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lien ja -tuot­tei­den käyt­töä tulee edis­tää esimer­kiksi julki­sissa hankin­noissa.

Muovi­tuot­teita korva­taan vähem­män haital­li­silla tuot­teilla, muovin kier­rä­tet­tä­vyyttä paran­taa ja kier­rä­tyk­seen kelpaa­mat­to­mat muovi­laa­dut (musta muovi) kiel­tää.

Euroo­pan unio­nin tulee tehdä yhtei­nen päätös, jolla kiel­le­tään jäte­muo­vin viemi­nen unio­nin ulko­puo­lelle pois lukien tilan­teet, joissa voidaan osoit­taa, että muovi päätyy kestä­västi hyödyn­net­tä­väksi.

Koti­ta­louk­sien biojät­teissä, elin­tar­vike- ja metsä­teol­li­suu­den jätteissä sekä maata­lou­den biomas­sa­vir­roissa on valta­vat määrät ravin­teita ja ener­giaa. Maata­loutta lukuun otta­matta ravin­tei­den pääty­mi­nen vesis­töi­hin on jo nyt pääosin tehok­kaasti estetty, mutta se ei tarkoita, että kaupun­kien ja teol­li­suu­den jätteistä otet­tai­siin vielä lähes­kään kaik­kea hyötyä irti. Sähköi­sen liiken­teen rinnalla on tärkeä edis­tää koti­mai­sen biokaa­sun käyt­töä, joka tukee samalla jäte­bio­mas­so­jen ja lannan proses­soin­nin kannat­ta­vuutta eli nopeut­taa tätä kautta vesis­töi­hin huuh­tou­tu­van ravin­ney­li­jää­män elimi­noi­mista.

Edis­te­tään koti­mai­sen biokaa­sun käyt­töä erityi­sesti raskaassa liiken­teessä ja varmis­te­taan, että biokaa­sun tuotan­non loppu­tuot­teet tule­vat hyödyn­net­tyä esimer­kiksi lannoit­teina.

Tarkas­tel­laan auto­jen kaasu­kon­ver­sio­tuen tarpeel­li­suutta nykyi­sen tuen päätyt­tyä koke­mus­ten perus­teella. Mahdol­lis­te­taan biokaa­sun tuotan­to­pro­ses­sin loppu­tuot­tei­den käyttö metsä­lan­noit­teena. Selkey­te­tään jättei­den määrit­te­lyä siten, ettei­vät esimer­kiksi vaadit­ta­vat jätteen­kä­sit­te­ly­lu­vat estä teol­li­suu­den sivu­vir­to­jen hyödyn­tä­mistä kier­to­ta­lou­den mukai­sesti.

Jäte­muo­vien pääty­mi­nen muualle kuin kier­rä­tyk­seen tulisi päät­tyä 2020-luvulla ja kier­rä­tyk­seen kelpaa­mat­to­mat muovit korvata kier­rä­tys­kel­poi­silla mate­ri­aa­leilla.

Sääde­tään kier­rä­tys­kel­poi­sen jätteen kaato­paik­ka­kielto ja tiuken­ne­taan kier­rä­tys­kel­poi­sen jätteen eril­lis­ke­räys­vaa­ti­muk­sia.

Suosi­taan vähä­hii­listä raken­ta­mista.

5. Vastuuseen kasvat­ta­mi­nen

Luon­non ja ympä­ris­tön hyvä tila vaatii selkeitä yhtei­siä peli­sään­töjä säädök­sissä. Nämä yksin eivät tieten­kään riitä.

Ehkä vielä olen­nai­sem­paa on ihmi­sen asen­teet ja käyt­täy­ty­mi­nen. Asen­teet ja totu­tut tavat muotou­tu­vat usein jo varhai­sessa vaiheessa, lapsuu­dessa ja koului­käi­senä. Ympä­ris­tö­kas­va­tuk­sen keskei­siä tavoit­teita ovat kestä­vän elämän­ta­van mukais­ten tieto­jen, taito­jen ja asen­tei­den oppi­mi­nen sekä luon­to­suh­teen vahvis­ta­mi­nen. Ympä­ris­tö­kas­va­tus luo perus­taa kestä­välle tule­vai­suu­delle.

Kulu­tus­tot­tu­muk­semme muut­tu­vat väis­tä­mättä tule­vai­suu­dessa. Siir­rymme yhä enem­missä määrin kier­to­ta­lou­den mukai­siin tuot­tei­siin ja palve­lui­hin kuten jaka­mis­ta­lou­teen. Ymmär­rämme, että ympä­ris­tön suoje­le­mi­nen on avain uusien liike­toi­min­ta­mal­lien synty­mi­seen.
Aikuis­ten esimerkki on korvaa­ma­ton ja tätä vaiku­tusta voidaan vahvis­taa otta­malla ympä­ris­tö­kas­va­tus ja kestävä kehi­tys osaksi koko opetusta ja koulu­jen toimin­ta­kult­tuu­ria. Nuoret ja tule­vat suku­pol­vet ovat näin yhä ympä­ris­tö­tie­toi­sem­pia.

Kier­rä­tys on jokai­selle suoma­lai­selle saman­lai­nen itses­tään­sel­vyys kuin hampai­den pesu

Ympä­ristö- ja kestä­vän kehi­tyk­sen kasva­tus otetaan osaksi kaik­kien opet­ta­jien perus­tut­kin­toja ja täyden­nys­kou­lu­tusta.

Lisä­tään värik­käitä ja houkut­te­le­via roska-astioita kaupun­geissa ja kunnissa. Noste­taan yhtei­set roska­tal­koot kunni­aan.

Kaikissa päivä­ko­deissa ja kouluissa opete­taan kier­rä­tystä ja kestä­vän kehi­tyk­sen toimin­ta­ta­poja tuomalla ne osaksi arkea. Ympä­ris­töys­tä­väl­li­nen liik­ku­mi­nen esimer­kiksi julki­silla ja lihas­voi­malla koetaan itses­tään­sel­vyy­tenä.

Kunnat, kaupun­git palk­kaa­vat nuoria kesä­työ­se­te­lein ympä­ris­tön siis­ti­jiksi.

Jokai­nen koulu­lai­nen tietää mikä on ilmas­ton­muu­tos ja vesien rehe­vöi­ty­mi­nen ja miten niitä voidaan ehkäistä.

Kaikissa päivä­ko­deissa opete­taan kier­rä­tystä ja kestä­vän kehi­tyk­sen ajat­te­lua tuomalla ne osaksi päivä­ko­din arkea.

Ympä­ris­tö­vas­tuul­li­suus otetaan huomioon niin koulu- ja päivä­ko­ti­ra­ken­nus­ten suun­nit­te­lussa kuin piha­lei­keissä ja liikun­nassa. Lähi­luon­toa hyödyn­ne­tään esimer­kiksi varhais­kas­va­tuk­sessa ja perus­o­pe­tuk­sessa yhä vahvem­min oppi­mi­sym­pä­ris­tönä.

Kasvi­poh­jai­set ruoka­va­liot ovat helposti saata­vissa kouluissa ja työpai­koilla.

Oppi­laat saavat koko koulu­tus­po­lun ajan tietoa kasvis­ruuan myön­tei­sistä vaiku­tuk­sista ja kasvis­ruoan valmis­ta­mista harjoi­tel­laan yhä vahvem­min koti­ta­lous­tun­neilla.