Kokoo­mus­laisia keinoja ympäris­tö­haas­teisiin: Vapaus tarvitsee vastuuta – kokoomus.fi
MENU
Kokoo­mus­laisia keinoja ympäris­tö­haas­teisiin: Vapaus tarvitsee vastuuta

Kokoo­mus­laisia keinoja ympäris­tö­haas­teisiin: Vapaus tarvitsee vastuuta

Julkaistu: 08.01.2019 Kannanotot Sivistys Työ Ympäristö

Kokoo­muksen lähtö­kohta on ihmisen vapaus toteuttaa itseään ilman holhoavia rajoi­tuksia niin yksityis­hen­kilönä kuin elinkei­non­har­joit­tajana.

Mahdol­li­simman suuri itsensä toteut­ta­misen vapaus ei toteudu, jos emme ota vastuuta siitä, miten toimin­tamme rajoittaa toistemme mahdol­li­suuksia nauttia yhtei­sistä rikkauk­sis­tamme: vapautta nauttia puhtaista vesis­töistä, vapautta nauttia luonnon monimuo­toi­suu­desta, vapautta elättää ja vauras­tuttaa yhtei­söään ilman, että ilmas­ton­muutos pilaa elämän edelly­tykset kotiseu­dulla.

Jos kaikki vesistöt, ilmakehä tai luonnon monimuo­toisuus olisi yksityi­so­mis­tuk­sessa, omistaja vaatisi maksua omaisuu­tensa heiken­tä­mi­sestä ja kieltäisi sen korvaa­mat­tomien arvojen tuhoa­misen. Puhdas ympäristö on kuitenkin julkis­hyödyke, jota ei yleensä voi eikä pidäkään yksityisen omistaa. Siksi meidän on estettävä ympäristön heikke­ne­minen yhteisin julkisen vallan päätöksin. Se on kokoo­mus­laista vastuun­ottoa. Vastuuta toistemme vapau­desta ja vastuuta seuraavia sukupolvia kohtaan.

Kokoomus on vapauden ja vastuun puolue. Meille on selvää, ettemme voi elää lastemme piikkiin - oli kyse sitten valtion velkaan­tu­mi­sesta, luonnon köyhdyt­tä­mi­sestä tai riskin ottami­sesta ilmaston muutta­misen suhteen. Olemme sata vuotta pyrkineet kehit­tämään Suomea siten, että jätämme maan aina parem­massa ja kestä­väm­mässä kunnossa seuraa­valle polvelle. Niin haluamme tehdä myös nyt.

Tämä ohjelma rakentuu kolmen vastuun ympärille: vastuulle ilmas­tosta, vesis­töistä ja luonnon monimuo­toi­suu­desta. Vastuiden toteut­ta­mi­seksi esitämme tavoi­te­tasoja, jotka ovat tehtävä ensi vaali­kau­della. Joiltakin osin mennään jo yksityis­kohtiin, toisaalla ei. Huomioimme myös kierto­ta­louden tuomat mahdol­li­suudet ja koros­tamme asentei­demme merki­tystä maailman muutok­sessa.

1. Vastuu ilmas­tosta

Ilmas­ton­muutos, yhdessä luonnon kanto­kyvyn heikke­ne­misen kanssa, on ihmis­kunnan suurin riski tällä vuosi­sa­dalla. Pariisin ilmas­to­so­pi­muksen mukaiset maiden sitou­mukset eivät viimei­simmän selvi­tysten mukaan ole riittäviä vaaral­lisen ilmas­ton­muu­toksen torju­mi­seksi.

Halli­tus­ten­vä­linen ilmas­to­pa­neeli IPCC lokakuussa 2018 julkaistun raportin mukaan ilmaston odotetaan lämpe­nevän aikai­sempaa arviota nopeammin. 1,5 asteen lämpe­ne­minen olisi odotet­ta­vissa jo 10-30 vuoden aikajän­teellä. Raportti vahvistaa sen, että ilmas­ton­muu­toksen vaiku­tukset näkyvät yhä selvemmin jo meidän aikanamme. Ilmaston kannalta tärkeiden ratkai­sujen aika on nyt. Meidän on tehtävä päästö­vä­hen­nyksiä nopeam­malla aikatau­lulla, samalla kun huoleh­dimme hiili­nie­luis­tamme.

Suomen on kannettava vastuunsa ja näytettävä esimerkkiä. Suomen omat päästöt eivät tietenkään ilmaston lämpö­tilaa ratkaise, mutta vaati­malla edellä­kä­vi­jyyttä Suomessa on jo saatu syntymään ratkaisuja, joiden myyminen Kiinan ja Intian tapai­sille markki­noille vähentää päästöjä monin­ker­tai­sesti Suomen omiin päästöihin verrattuna. Edellä­kä­vi­jä­rat­kai­sujen kehit­tä­misen ja käyttöönoton kautta Suomen myönteinen käden­jälki voi olla monin­ker­tainen hiili­ja­lan­jäl­keemme verrattuna. Edellä­kä­vijyys tuo maallemme myös valtavan mahdol­li­suuden puhtaiden huippu­tek­no­lo­gioiden kehit­tä­mi­sessä ja näiden kaupal­lis­ta­mi­sessa ja viennissä.

Suomen on jatkettava määrä­tie­toista ilmas­to­po­li­tiikkaa. Sitä varten on tehtävä päätöksiä jo lähivuosina. Määrä­tie­toi­sella, järke­vällä ja pitkä­jän­tei­sellä politii­kalla Suomen on mahdol­lista loikata kustan­nus­te­hok­kaasti päästö­läh­teestä päästö­nie­luksi. Meillä on realis­tinen mahdol­lisuus tähdätä siihen, että 2040-luvun aikana Suomen metsät ja metsämaa sitovat enemmän hiiltä kuin vapau­tamme Suomen päästöinä taivaalle.

Suomen päästöt ja nielut vuoteen 2035 asti. Nielujen laajuus ratkaisee pitkälti, miten nopeasti Suomi saavuttaa päästö­neut­raa­liuden. Jos nielut vähenevät Energia- ja Ilmas­to­stra­tegian laskelmien tasolle (4 Mt CO2), Suomen on käytän­nössä mahdoton saavuttaa päästö­neut­raa­li­suuttaa vuoteen 2035 mennessä. Viimei­simpien nielu­las­kelmien ennak­ko­tiedot (marraskuu 2018, “Nielu ennak­ko­tiedot uudesta arviosta”-viiva) mukaan nielu olisi kuitenkin suurempi kuin Energia- ja Ilmas­to­stra­te­giassa oletettu. Tällöin päästö­neut­raa­liuteen olisi mahdol­lista päästä nyt linja­tuilla päästö­vä­hen­nys­toi­milla vuoteen 2035 mennessä. Nieluarvio: Ympäris­tö­mi­nis­teriö ja Tilas­to­keskus 2017, Suomen YK:n ilmas­to­so­pi­muksen seuran­ta­ra­portti.

Suomen tulee tähdätä lähes päästö­neut­raa­liksi (päästöt ja nielut yhtä suuret) 2030-luvulla ja lähes päästöt­tö­mäksi vuoteen 2050 mennessä. Hiili­neut­raalius voidaan siten saavuttaa jo selvästi ennen päästöt­tö­myyttä, koska Suomen metsät sitovat runsaasti hiiltä ilmasta.

Jatketaan eteenpäin ilmas­to­tais­telun esimerk­ki­maana. Kehitetään keskei­simpiä uusia puhtaita tekno­lo­gioita ja ratkaisuja Suomessa ja myydään kasvu­mark­ki­noille, joiden kehitys ratkaisee ilmas­ton­muu­toksen.

Suomi kantaa globaalin ilmas­to­vas­tuunsa sekä ilmas­to­ra­hoi­tuk­sella, aktii­vi­sella osallis­tu­mi­sella kansain­vä­liseen ilmas­to­yh­teis­työhön ja etenkin vähähii­listen tekno­logian ja ratkai­sujen kehit­täjänä ja viejänä sekä hiilen hinnoit­telun edistäjänä.

1.1. Päästöille nouseva hinta kansain­vä­li­sesti ja kansal­li­sesti

Uskomme markki­noiden luovuuteen ja tehok­kuuteen päästö­on­gelmien ratkai­se­mi­sessa, kunhan saastut­ta­mi­selle asetetaan yhteis­kunnan toimesta riittävä hinta. Päätökset on tehtävä pitkä­jän­tei­sesti. Tuote­ke­hi­tyksen ja inves­tointien valintoja tehtäessä on voitava luottaa siihen, että fossii­lisiin ratkai­suihin nojau­tu­minen tulee jatku­vasti kalliim­maksi.

Tehok­kaimmin päästö­talkoot onnis­tui­sivat globaa­listi yhtenäisen päästö­hin­noit­telun avulla.

Tehok­kaimmin päästö­talkoot onnis­tui­sivat globaa­listi yhtenäisen päästö­hin­noit­telun avulla. Euroopan unionin päästö­ta­voit­teiden kiris­tä­minen saisi puolestaan edes Euroopan hitaampien maiden muutos­vauhdin nousemaan lähemmäs omaamme. Tällä hetkellä Pohjoismaat ja useat läntisen Euroopan maat tekevät energia­kään­nettä kansal­listen tukien ja kieltojen kautta selvästi EU-päästö­oh­jausta tuntu­vammin.

Tehdään päästöt­tömien ratkai­suiden valinta jatku­vasti helpom­maksi niin yrityk­sille kuin kotita­louk­sille ensisi­jai­sesti päästöjen hinnoit­te­lulla.

 Ajetaan päästö­tal­koiden nopeut­ta­mista Euroopan unionissa ja kansain­vä­li­sissä ilmas­to­neu­vot­te­luissa. Saatetaan päästö­hin­noittelu tasolle, jolla se on pääasial­linen ohjaus­keino puhtaaseen energiaan siirty­mi­sessä erillisten tukien sijaan.

Tarkis­tetaan EU:n vuodelle 2030 asetettua päästöjen vähen­tä­mis­ta­voi­tetta siten, että 40 prosentin vähen­nysten sijaan tähdätään vähintään 55 prosentin päästö­vä­hen­nyksiin. Ohjataan vähen­nykset pääosin päästö­kaup­pa­sek­to­rille, jolloin päästö­vä­hen­nykset toteu­tuvat tehok­kaasti edulli­suus­jär­jes­tyk­sessä.

Harkitaan päästö­kaup­pa­sek­to­rilla tarvit­taessa päästöjen riittävän hinnoit­telun varmis­ta­mista ns. lattia­hin­ta­mal­lilla vähintään pohjois­maisen sähkö­mark­kinan laajui­sella alueella.

Suomen verotuk­sessa siirretään verotuksen painoa työn ja yrittä­misen verotuk­sesta haittojen verotukseen.

Kokoomus hakee EU-ja WTO-tasolla ratkaisuja, joilla epäreilua kilpailua voidaan kompen­soida esimer­kiksi hiili­tullein niissä tuote­ryh­missä, joissa hiili­pääs­töjen hinnoittelu EU:n kanssa kilpai­le­vassa tuotan­to­ym­pä­ris­tössä on olennai­sesti kevyempi ja päästö­hin­noit­te­lulla merkittävä vaikutus tuotannon sijoit­ta­miseen.

1.2. Kestä­västi irti hiilestä, maakaa­susta ja turpeesta

EU:ssa ei pystytä toden­nä­köi­sesti lähivuosina tekemään riittäviä päätöksiä, jotta päästö­oi­keus­jär­jes­telmä yksin johtaisi tarpeeksi nopeaan muutokseen sähkön ja lämmön­tuo­tannon sekä teolli­suuden päästöissä. Tästä syystä Kokoomus on Suomen nykyi­sessä halli­tuk­sessa ajanut esimer­kiksi kivihiilen kieltä­mistä sekä päästö­hin­noit­telua lämmi­tys­polt­toai­neiden verotuk­sessa, vaikka näitä sekto­reita säädellään myös EU:n yhtei­sellä päästö­kau­palla. Suomen tulee jatkaa kunnian­hi­moista ilmas­to­po­li­tiikkaa myös kansal­lisin keinoin.

Korvataan tuonti­polt­toaine kivihiilen käyttö ja puoli­tetaan fossii­lisen öljyn käyttö 2020-luvun aikana. Energiain­ves­tointien pitkän elinkaaren takia on aika katsoa jo pidem­mälle. Kokoo­muksen tavoit­teena on, että fossii­listen polttoai­neiden merkittävä käyttö voima­lai­tok­sissa päättyy vuoteen 2040 mennessä ja turpeen osalta vuoteen 2035 mennessä. Ohjaus­keinot on linjattava pitkä­jän­tei­sesti ja mahdol­li­simman tekno­lo­gia­neut­raa­listi, jotta toimijat pystyvät sopeu­tumaan ja markkinat ehtivät löytämään kustan­nus­te­hok­kaimmat ratkaisut. Normaa­li­käy­töstä luopu­misen jälkeenkin kivihiiltä ja turvetta voi olla järkevä varas­toida ja niiden rajattua energiaksi hyödyn­tä­mis­kykyä ylläpitää poikkeus­o­lojen käyttöä varten, mikäli tämä on tekni­sesti huolto­var­muus­suun­nit­telun perus­teella edelleen järkevää.

Luodaan lämmi­tys­polt­toai­neiden verotuksen osalta pitkä­jän­teinen ohjelma, jolla hiili­päästön hinta nousee asteittain. Myös turpeen energia­käyttö tuodaan asteittain veron piiriin.

Yritys­tukien painopis­tettä tulee siirtää tuote­ke­hi­tystä ja päästöt­tömiä ratkaisuja tukevaan suuntaan. Kompen­soivia tukia tulee rajata tarkemmin valtioiden päätösten aiheut­tamiin kilpai­lu­vää­ris­tymiin. Energiaan liitty­vissä tuissa tulee suosia päästöjen vähen­tä­mistä, kuten siirty­mistä fossii­li­sista polttoai­neista sähkön tai tuotannon sivuvir­tojen käyttöön erityi­sesti sähkö­mark­ki­noiden tasapainoa paran­tavan ajallisen kulutus­jouston tai varas­toinnin poten­ti­aalin hyödyntäen. Poistetaan fossii­listen polttoai­neiden energia­ve­ro­pa­lautus asteittain ensi vaali­kauden aikana.

Varmis­tetaan, että öljyllä erillis­läm­mi­tetyt talot ja kiinteistöt siirtyvät päästöt­tö­mämpiin ratkai­suihin 2020-luvun aikana.

Pohjois­maissa on poikkeuk­sel­lisen suuret mahdol­li­suudet metsä­teol­li­suuden sivuvir­tojen hyödyn­tä­miseen. Samalla on tiedos­tettava, ettei kaikkea öljyllä, kaasulla, hiilellä ja turpeella tuotet­tavaa energiaa voida kestä­västi korvata bioener­gialla.

2030-luvulla fossii­lista energiaa ja turpeen käyttöä on korvattava pääosin vähen­tä­mällä poltta­malla tuotetun energian osuutta kokonai­suu­dessaan. Se tarkoittaa eriko­koisten lämpö­pump­pujen lisään­ty­mistä aina kilometrien syvyy­destä porat­tavan geoter­misen lämmön kokoluo­kasta kortteli- ja talokoh­taisiin pumppuihin asti. Nykyai­kainen lämpö­pump­pu­tek­no­logia on mullis­ta­massa myös lämmön varas­toinnin ja talteenoton mahdol­li­suudet. Lämpöä voidaan tehok­kaasti kerätä esimer­kiksi jäteve­sistä ja kiinteis­töjen viilen­nys­jär­jes­tel­mistä tai varas­toida halvan energian tunteina esimer­kiksi suuriin vesiva­ras­toihin.

Tulevai­suu­dessa lämmön­tuo­tanto ja liikenne voivat hyvin nojata enemmän sähköön ja sitä hyödyn­täviin lämpö­pump­puihin.

Poltta­malla tuotetun energian vähen­tä­minen merkitsee sähköllä toimivien lämpö­pump­pujen lisään­ty­mistä. Sähkön­tuo­tan­nos­tamme noin 80 prosenttia on jo nyt päästö­töntä. Vastaa­vasti muissa Pohjois­maissa luku on kokonai­suu­dessaan jo 90 prosenttia. Tulevai­suu­dessa lämmön­tuo­tanto ja liikenne voivat hyvin nojata enemmän sähköön ja sitä hyödyn­täviin lämpö­pump­puihin. Samalla on kehitettävä kulutus­joustoa ja varas­tointia, joilla tasataan sähkön tuotanto- ja kulutus­huip­pujen eroja. Jos noin puoli miljoonaa sähkö­läm­mit­teistä kotita­loutta olisivat kaikki hyödyn­tä­mässä sähkön hinta­vaih­te­luita, se riittäisi kylmänä talvi­vuo­ro­kautena jo tasaamaan sähkön tarpeen heilah­te­luita Loviisan ydinvoi­ma­loiden tehon verran. Vaivaton tekniikka on nyt olemassa - Suomessa maailman kärki­päätä - mutta mieli­kuvat ja sähkö­laskun jäykkyys hidas­tavat ratkai­sujen yleis­ty­mistä.

Kulutus­jousto on myös kauko­lämmön käytössä keskeinen avain poltta­malla tuotetun lämmön minimoi­miseen. Merkittävä osa varsinkin kaupunki-ilmaa heiken­tä­vistä päästöistä syntyy kylmimpinä tunteina, kun usein öljyllä käyvät huippu­läm­pö­lai­tokset käynnis­tyvät. Näiden tarve vähenee tuntu­vasti, jos kiinteis­tö­au­to­ma­tiikan annetaan ennakoida lämmön tarpeen piikit ja varas­toida lämpöä raken­nuksiin hieman enemmän piikkiä edeltävänä aikana.

Kohden­netaan kaikki uudet energia­tu­ki­pää­tökset jo tulevalla halli­tus­kau­della muihin kuin polttoon perus­tuviin tekno­lo­gioihin. 2030-luvulla fossiili- ja turve-energian korvaa­minen perustuu muuhun kuin bioenergian lisää­miseen.

Tehdään Suomesta energian varas­toinnin ja kulutus­jouston edellä­kävijä. Sähkön verotus ja verkko­mak­sujen perusteet muutetaan siten, että ne kannus­tavat kulut­tajia ja yrityksiä hyödyn­tämään sähkön markki­na­hinnan vaihtelua. Säätö­mark­ki­nalla toimi­misen täytyy olla niin kätevää ja kannat­tavaa, että yli puolet Suomen kotita­louk­sista ja yrityk­sistä toimii vuoteen 2025 mennessä myös sähkö­meklarina - automa­tiikka ostaa halvalla ja myy kalliina hetkenä varas­tosta tai säätä­mällä hetkel­li­sesti kulutustaan.

Harkitaan uusissa taloissa velvoi­tetta kulutus­jous­toau­to­ma­tii­kalle. Laitteisto maksaa itsensä parissa vuodessa takaisin ja vähentää siten asumisen kustan­nuksia. Raken­ta­misen markki­na­malli ja taloyh­tiöiden päätök­sen­te­kotapa kuitenkin hidastaa takai­sin­mak­sua­jaltaan järkevän ja kestävän energia­mur­roksen kannalta keskeisen tekniikan yleis­ty­mistä.

1.3. Autoi­li­jalle helpoksi valita sähkö tai biokaasu

Istuvan halli­tuksen energia- ja ilmas­to­stra­tegian myötä Suomella on ensim­mäisten maiden joukossa suunni­telma siitä, miten fossii­lisen öljyn käyttö liiken­teessä puoli­tetaan jo vuoteen 2030 mennessä. Tavoit­teeseen ei tällä aikatau­lulla päästä ilman nykyisten autojen polttoaineen vaihta­mista. Onneksi maallamme on metsä­ta­louden runsaiden sivuvir­tojen ansiosta mahdol­lisuus lisätä kestä­västi kotimaisten biopolt­toai­neiden osuutta.

Neste­mäisten biopolt­toai­neiden osuutta liiken­teessä ei voida kuitenkaan lisätä kestä­västi yli vuodelle 2030 asetetun 30 prosentin tason. Kestävä liikenne on siis ennen pitkää perus­tettava muille voiman­läh­teille. Niihin siirty­misen vauhdit­tu­mi­sella on ratkaiseva rooli jo vuoden 2030 tavoit­teiden saavut­ta­mi­sessa.

Tällä hetkellä vahvin kandi­daatti kestävän liikenteen pääasial­li­seksi käyttö­voi­maksi on sähkö.

Biokaasu on erinomainen vaihtoehto varsinkin, kun se tuotetaan maata­louden ylijää­mä­lan­nasta niin, että lannan sisäl­tämät ravinteet voidaan proses­soida kierrä­tys­ra­vin­teiksi ja kuljettaa ravin­ne­puu­to­sa­lueille vesistöjä rehevöit­tämän liial­lisen pelto­le­vi­tyksen sijaan. Biokaa­sulla on Suomessa paljon kasvu­varaa, mutta sen luonteva poten­tiaali kattaa kuitenkin vain pienen osan koko ajoneu­vo­lii­kenteen tarpeesta. Tällä hetkellä vahvin kandi­daatti kestävän liikenteen pääasial­li­seksi käyttö­voi­maksi on sähkö.

Uusien autojen verotus siirretään kokonaan auton hankinnan verotuk­sesta autoilun päästöjen verotukseen. Tavoit­teena on, että sähköä tai biokaasua käyttävä ajoneuvo on suoma­lai­selle aina fossii­lista polttoai­netta käyttävää autoa kilpai­lu­ky­kyi­sempi vaihtoehto viimeistään 2030-luvulla. Ohjaus­kei­nojen valin­nassa tunnis­tetaan alueel­liset erityis­piirteet.

Käyttö­voi­mavero poistetaan kaasu- ja sähkö­au­toilta. Auton muunta­mista kaasuau­toksi tuetaan määrä­ai­kai­sesti konver­sio­tuella.

Työsuh­deau­tojen verotusarvo porras­tetaan jyrkästi päästöjen mukaan. Työsuh­deau­toihin vaikut­ta­malla voidaan muuttaa merkit­tä­västi Suomeen uusina rekis­te­röi­tävien autojen ominai­suuksia ja saada uuden tekniikan autoja muuta­massa vuodessa käytet­tyjen autojen markki­noille.

Lentä­misen päästöt kasvavat tällä hetkellä useilla prosen­teilla vuosittain. Päästöt uhkaavat jopa kaksin­ker­taistua reilussa 15 vuodessa. Euroopan sisäiset lennot osallis­tuvat EU:ssa päästö­kaup­pa­jär­jes­telmään. Lento­yhtiöt siis hyvit­tävät EU:n sisällä tapah­tuvan lento­lii­kenteen päästöjen kasvun ostamalla päästöyk­si­köitä hiili­mark­ki­noilta. Kokoo­muk­sessa katsotaan, että lentä­mi­sestä aiheu­tuvia päästöjä on hillittävä EU:n tasolla kunnian­hi­moi­sem­malla päästö­kau­palla. Kotimaan lento­lii­ken­nettä voidaan vähentää puolestaan vahvis­ta­malla raide­lii­ken­nettä. Keskeinen kansal­linen toimi on tehdä junamat­kus­ta­mi­sesta lentä­mistä houkut­te­le­vampi vaihtoehto nopeilla suurimpien kaupunkien välisillä junayh­teyk­sillä. Näin tuemme myös tiiviimpää kaupun­ki­ra­ken­ta­mista ja kaupun­gis­tu­mista.

Viihtyisä kaupunki ei nojaudu kohtuut­to­masti ruuhkaiseen autoiluun. Kaikkien ei tarvitse jättää autoa kotiin, mutta kun suurempi osa jättää, ovat myös ruuhkat ja parkkion­gelmat pienemmät. Kaavoi­tuk­sella ja raken­nus­mää­räyk­sillä on väistä­mättä olennainen rooli myös lämmi­tys­ta­pa­muu­tosten ja energia­te­hok­kuuden mahdol­lis­ta­mi­sessa.

Tulevai­suuden kaupunki tarjoaa mahdol­li­suuksia myös jakamis­ta­louteen sekä autot­tomaan tai taksi- ja joukko­lii­kenteen yhdis­telmiin nojau­tuvaan elämän­tapaan. Edistetään pyöräilyä erityi­sesti väylä­rat­kai­suilla sekä mahdol­lis­ta­malla eri kulku­tapoja ja markki­noiden luovuutta yhdis­tävien liikku­mis­ta­pojen kehit­ty­minen.

Kaavoi­tuk­sessa luodaan standardeja ja vauhdi­tetaan tai hidas­tetaan asumisen ja liikku­misen ratkai­sujen kehitystä. Annetaan kaavoi­tuk­sessa siis mahdol­li­suuksia yksilöl­li­syyteen ja kannus­tetaan luovuuteen vähäpääs­töisen asumisen ja arjen valin­noissa.

Kehitetään määrä­tie­toi­sesti raide­lii­ken­nettä ja sen runko­verkkoa siten, että keskeisten kaupunkien välisessä liiken­teessä juna on ajalli­sesti ylivoi­mainen lentä­miseen nähden ja teollisuus pystyy tehos­tamaan rauta­tie­lo­gis­tiikkaa sekä vähen­tämään kulje­tusten päästöjä.

1.4. Kulut­ta­jalle välineitä tehdä ilmas­to­va­lintoja

Proteiinin tarve ja vaikutus ravit­se­mukseen kytkeytyy useiden terveys­ky­sy­mysten lisäksi monin tavoin ympäristöön. YK:n elintarvike- ja maata­lous­jär­jestö FAO:n arvion mukaan jopa 14,5 prosenttia maailman kasvi­huo­ne­kaa­su­pääs­töistä syntyy maito- ja lihata­lou­desta. Eläin­tuo­tanto kuormittaa ympäristöä merkit­tä­västi enemmän kuin kasvi­poh­jaisten elintar­vik­keiden tuotanto. Silti lihan kulutuksen kasvulle ei näy maail­man­laa­jui­sesti loppua.

Ihmisillä on vapaus valita lauta­sensa sisältö, mutta on kohtuul­lista, että ympäristön kuormit­tavuus näkyy ruoan hinta­la­pussa.

Kokoo­muk­sessa arvos­tetaan ruoka­kult­tuurin monimuo­toi­suutta, ruoan turval­li­suutta sekä tuotan­to­ta­pojen kestä­vyyttä ja eetti­syyttä. Ihmisillä on vapaus valita lauta­sensa sisältö, mutta on kohtuul­lista, että ympäristön kuormit­tavuus näkyy ruoan hinta­la­pussa. Kotimainen liha ja maito on kuitenkin yleensä kestä­vämpi valinta ulkomaiseen nähden. Onkin vältettävä yksipuo­lisia ratkaisuja ja on toimittava siten, että kotimaisen ruoan kilpai­lukyky ulkomaiseen nähden säilyy tai paranee.

Kauppojen hyllyille ilmestyy jatku­vasti uusia kasvi­poh­jaisia ruokain­no­vaa­tioita ilman massii­vista tukipo­li­tiikkaa. Kasvis­ruo­ka­valion suosion takana piilee valtava talou­del­linen poten­tiaali. Tätä faktaa vasten on oikeu­tettua asettaa kasvis-ja hyönteis­pro­teiini reilulle peliken­tälle suhteessa maito- ja lihatuot­teisiin. Varhainen markkinan haltuunotto uusissa tuotteissa ja tuotan­to­ta­voissa voi osoit­tautua myös menes­tys­te­ki­jäksi maata­lous­tuot­tajien välisessä kilpai­lussa kansain­vä­li­sesti. Itäme­restä ja järvistä kestä­västi pyydetty kala vähentää vesis­töjen rehevyyttä.

Epäter­veel­listen ja ympäristöä rasit­tavien tuotteiden tukemista on karsittava.

EU:n maata­lous­tukia uudis­tetaan asteittain siten, että suositaan ilmas­to­ys­tä­väl­lisiä tuote­ryhmiä.

Kotimaisen kasvi­pe­räisen proteiinin ja kestä­västi pyydetyn kalan käytön edistä­mistä tutkitaan ja kehitetään

Minimoidaan ruoka­hä­vikki poista­malla esteitä ja luomalla kannus­teita.

1.5. Maksi­moidaan metsien arvo

Metsien merkitys Suomen hyvin­voin­nille on kiistaton. Hyvin hoidetut metsät tuovat hyvin­vointia, vaurautta, työtä ja mahdol­lis­tavat ainut­laa­tuisia luonto-elämyksiä virkis­tys­käy­tössä. Metsät toimivat hiili­nieluna ja sitovat ilmake­hästä hiili­diok­sidia.
Puusta tehtävät tuotteet mahdol­lis­tavat uusiu­tu­mat­to­mista luonnon­va­roista kuten muovista tehtävien tuotteiden korvaa­misen kestä­vim­millä vaihtoeh­doilla. Puura­ken­ta­minen ja pitkä­kes­toiset puutuotteet toimivat pitkä­ai­kaisina hiili­va­ras­toina. Kestä­västi hoidetut talous­metsät, elinvoi­mainen metsä­teol­lisuus ja metsä­luonnon monimuo­toi­suuden varmis­ta­minen ovat Suomen menes­tys­te­ki­jöitä nyt ja tulevai­suu­dessa.

Metsät toimivat hiili­nieluna ja sitovat ilmake­hästä hiili­diok­sidia.

Suomessa metsän pysyvä hävit­tä­minen metsä­ta­louden yhtey­dessä on ollut tunte­maton ilmiö jo pitkään ja metsän­hoidon osaaminen on Suomessa maailman huippua. Suomen metsien puumäärä ja sen sisältämä hiili­va­rasto on nyt suurim­millaan yli sataan vuoteen. Samalla on tosiasia, että metsän­hoidon menetelmiä voidaan ja on syytä edelleen kehittää hiilen sidonnan lisää­mi­seksi lähivuo­si­kym­meninä.

Suomen metsien kasvun arvioidaan sitovan yli kolman­neksen maamme hiili­diok­si­di­pääs­töistä. Hakkuiden määrä vaikuttaa tähän hiilen sidontaan tuntu­vasti. Suurin osa kuitu­puusta käytetään sellu­tuot­teissa, jotka hajoavat ja vapaut­tavat hiilen ilmaan muuta­massa vuodessa mutta jotka toisaalta korvaavat muovia ja muita fossii­lisia raaka-aineita. Uudis­tusi­käisen metsän kasvu saman­ko­koi­seksi hiili­va­ras­toksi taas kestää väistä­mättä vuosi­kym­meniä. Avohakkuun jäljiltä maaperä vapauttaa vuosi­kym­meniä hiiltä ilmaan enemmän kuin uusi taimikko sitoo kasvuunsa. Samalla järeästä puusta tehdyissä puutuot­teissa hiili voi varas­toitua jopa satoja vuosia.

Suomen Luonnon­va­ra­kes­kuksen julkaistun arvion mukaan metsien vuosittain lisää sitoman hiilen määrä vähenee 2020- ja 30-luvuilla määrällä, joka vastaa jopa kolman­nesta Suomen nykyi­sistä hiili­diok­sidin päästöistä. Metsien käsit­te­lyllä on siis väistä­mättä keskeinen osuus Suomen netto­pääs­töissä, vaikka arviot metsä­nielun kehityk­sestä ovatkin vielä melko epävarmoja.

Kokoomus pitää kansal­lisen metsä- ja ilmas­to­po­li­tiikan yhteisenä tavoit­teena, että metsien pitkän ajan arvoa kasva­tetaan. Yksi metsien arvo on se, että Suomi voi saada netto­pääs­tönsä nollaan huomat­ta­vasti pienemmin aineel­lisin uhrauksin kuin ilman niitä. Euroba­ro­metrin mukaan myös 57 prosenttia suoma­lai­sista pitää ilmas­ton­muu­toksen hillit­se­mistä metsien keskeisenä tehtävänä.

Metsien arvoa ei tule kuitenkaan ulosmitata metsä­no­mis­tajien tai jalos­tusarvon kustan­nuk­sella. Metsien roolia hiili­va­rastona tulee kasvattaa ensisi­jai­sesti sellai­silla keinoilla, jotka samalla maksi­moivat puusta saatavan arvon kiinto­kuu­tiota kohden niin metsä­no­mis­ta­jalle kuin jalos­ta­valle teolli­suu­del­lekin ja jotka lisäävät pitkä­ai­kai­sesti hiiltä varas­toivien puutuot­teiden osuutta metsä­teol­li­suuden tuotan­nossa. Käytän­nössä tämä voi tarkoittaa sitä, että metsät ovat keski­määrin hieman järeämpiä ja hieman vanhempia.

Hiili­nielun kannalta on iso merkitys sillä, tehdäänkö pääte­hakkuu metsässä, jonka puut ovat keski­määrin esimer­kiksi 60- vai 80-vuotiaita. Hieman tukki­puu­val­tai­sempi pääte­hak­kuu­vaihe mahdol­listaa myös puusta tehtävien tuotteiden keski­mää­räi­sesti pidemmän elinkaaren eli valmis­tet­tavat tuotteet sitovat useammin hiilen vuosi­kym­me­niksi. Samalla suoma­lainen aktii­visen metsän­hoidon osaaminen mahdol­listaa oikein hyödyn­nettynä jatkos­sakin metsän kasvun nopeu­tu­misen ja puumassan laaje­ne­misen siten, että metsä tuottaa elinkaa­rensa aikana runsaasti sekä tukkia että kuitu­puuta.

Metsien koko riippuu toki myös metsämaan hehtaa­ri­mää­rästä. Erityi­sesti vajaa­tuot­toisten hukka­pel­tojen metsi­tystä on syytä tukea tehok­kaammin. Määräl­li­sesti metsi­tyksen mahdol­li­suudet Suomessa ovat kuitenkin rajal­liset. Metsien kriit­tisinä lähivuo­si­kym­meninä sitoman hiilen lisää­mi­seksi tarvitaan myös lisää metsä­pinta-alaa, mutta metsän­hoi­to­me­ne­telmien kehit­tä­mi­sellä on vielä suurempi merkitys.

Selvi­tetään tasapai­noiset ohjaus­keinot, joilla vahvis­tetaan metsien kasvua ja hiilen­si­dontaa.

Metsän­hoito-ohjeissa otetaan katta­vammin huomioon tavoite kasvattaa metsiin sitou­tuvan hiilen määrää sekä parantaa metsien arvoa ja metsä­ta­louden kannat­ta­vuutta erilai­silla metsän­kä­sit­te­ly­ta­voilla ja uudis­tusa­jan­koh­dilla.

Metsien pitkän ajan arvon sekä metsien kasvun ja hiilen­si­donnan maksi­moi­minen on otettava erityi­sesti huomioon Metsä­hal­li­tuksen tavoit­teissa.

Kannus­tetaan metsä­hak­kuiden sivuvir­tojen tehokasta hyödyn­tä­mistä sekä puura­ken­ta­mista ja muuta käyttöä, jossa puuhun sitou­tunut hiili säilyy pitkään pois ilmake­hästä ja korvaa mm. tuonti­se­menttiä.

Korvataan kantojen energia­käyttö kestä­väm­millä ratkai­suilla vuoteen 2025 mennessä. Kantojen energia­käyttö yleensä nopeuttaa hiilen vapau­tu­mista ilmaan. Kantojen käyttö on vähen­tynyt huomat­ta­vasti viime vuosina ja vastaa enää noin 10%:ia koko metsä­hakkeen volyy­mistä.

2. Vastuu vesis­töistä

Suomen vesis­töjen pahin uhka on rehevöi­ty­minen ja roskaan­tu­minen.

Rehevöi­ty­mistä aiheut­tavaa ravin­ne­kuormaa täytyy vähentää koko yhteis­kun­nassa. Emme voi hyväksyä kaupunkien jätevesien ylijuok­su­tuksia 2000-luvun Suomessa, vaan puhdis­tus­lai­tosten on toimittava tehok­kaasti ja toimin­ta­var­masti. Monin paikoin jätevesien käsit­telyn laatua on myös paran­nettava, jotta ravinteet saadaan tehok­kaasti talteen niin varsi­nai­sista jäteve­sistä kuin huleve­sis­täkin.

Vesistöjä rehevöit­tävien ravin­teiden keskiössä on biomas­soihin sitou­tunut fosfori- ja typpi­kuorma, josta yli 80 prosenttia syntyy maata­lou­dessa. Se ei ole syytös - suoma­lainen maatalous kestää kansain­vä­lisen vertailun hyvin - vaan lähtö­kohta yhtei­selle työlle, jonka avulla teemme suoma­lai­sesta ruoan­tuo­tan­nosta entistä puhtaampaa.

Vesis­töjen etu on suoma­laisen ruoan kotimai­suusasteen nosta­minen.

Vesis­töjen etu on suoma­laisen ruoan kotimai­suusasteen nosta­minen. Suomen fosfo­ri­ra­vin­teiden tarve saataisiin jo tänä päivänä lähes katettua kotimaisen karja­ta­louden lantojen sisäl­tä­mällä noin 20 000 tonnilla fosfo­ri­ra­vin­netta. Tästä huoli­matta Suomessa käytettiin vuonna 2016 perin­teisiä epäor­gaa­nisia fosfo­ri­lan­noit­teita 11 000 tonnia. Maata­louden ja vesis­tön­suo­jelun yhtei­seksi tavoit­teeksi tulee ottaa kierto­ra­vin­ne­markkina tai muu keino, joka antaa eläin­ti­loille mahdol­li­suuden myydä ravin­teiden ylijäämä lannoi­te­mark­ki­noille sen sijaan, että osa niistä päätyy lannan paikal­lisen liial­lisen pelto­le­vi­tyksen kautta vesis­töihin. Saisimme jo huomat­tavan vähen­nyk­sen­ve­sis­töihin valuviin ravin­teisiin varmis­ta­malla, että lannan ravinteet liikkui­sivat ylijää­mä­alueilta ravin­teiden puuto­sa­lueille.

Maassamme ei ole sinänsä pulaa käyttö­ve­destä. Jos maata­louden kotimai­suusas­tetta nostetaan esimer­kiksi valkuais­tuo­tan­nossa, se korvaa veden käyttöä alueilla, joiden vesitase on selvästi Suomea ongel­mal­li­sempi.

Kipsin ja kalki­tuksen käyttöä pelloilla on syytä vauhdittaa hanke­ra­hoi­tuk­sella. Ravin­teiden sitomisen lisäksi raken­ne­kal­ki­tuksen etuna on esimer­kiksi satojen paran­tu­minen. Nämä toimet ovat kuitenkin vain hetkel­listä laasta­rointia, ellei samaan aikaan huolehdita, että maaperään ei jatku­vasti tule enemmän ravin­teita kuin vilje­ly­kasvit tarvit­sevat.

Ravin­teita nousee myös Itämeren pohjasta varsinkin suurten suola­pulssien aikaan. Keinot näiden ravin­ne­kuormien hillit­se­mi­seksi ovat vasta varhai­sessa tutki­mus­vai­heessa. Pitkällä aikavä­lillä nämä hapet­tomien syvän­teiden ravin­ne­aal­lotkin ammen­tavat voimansa meidän ihmisten vesis­töihin päästä­mistä ravin­teista.

Vähen­netään vesis­töjen maata­lou­desta aiheu­tuvaa ravin­ne­kuor­mi­tusta huomat­ta­vasti vuoteen 2025 mennessä. Periaat­teena tulee olla maata­louden kotimaahan jäävän arvon­lisän kasvat­ta­minen ja tuonti­pa­nosten vähen­tä­minen sulje­tum­malla ravin­ne­kier­rolla ja hyödyn­tä­mällä kestä­västi Suomen hyvää käyttö­veden saata­vuutta.

Varmis­tetaan, että orgaa­niset ravinteet ja etenkin lannan sisäl­tämät ravinteet, liikkuvat ylijää­mä­alueilta puuto­sa­lueille. - Luodaan esimer­kiksi kierrä­tys­ra­vin­teiden sekoi­te­vel­voite tai asetetaan pelto­lan­noit­ta­misen fosfo­ri­rajat kestä­välle tasolle viimei­simmän tutki­muksen mukaan.

Kannus­tetaan hyvään agroe­ko­lo­giaan ja hyvin­voivaan maaperään esimer­kiksi vilje­ly­kiertoa lisää­mällä ja kasvi­peit­tei­syyden lisää­miseen. Pidetään ravinteet pellossa ja hyödyn­netään luonnon omia ekosys­teemejä. Vähen­netään vesis­töjen ravin­ne­kuor­mi­tusta peltomaan raken­teesta huoleh­ti­malla.

Edelly­tetään kaupunkien jäteveden käsit­te­lyssä toimin­ta­var­muuden ja käsit­telyn laadun varmis­ta­mista siten, että käsit­te­le­mät­tömän jäteveden ylijuok­su­tukset vesis­töihin vähenevät murto-osaan vuoteen 2025 mennessä ja ravin­teiden taltee­no­tossa päästään kaikkialla parhaiden käytän­töjen tasolle.

Panos­tetaan tutki­mukseen, jonka avulla löydetään keinot hillitä Itämeren pohjan ravin­teiden vapau­tu­mista.

Vesis­tö­jemme arvoa heikentää edelleen myös vastuuton myrkkyjen käsittely. Jätevesien kemikaali- ja lääke­jäämiin tulee puuttua nykyistä tehok­kaammin. Haja-asutusa­lueilla jätevesien käsit­telyä tulee seurata ja erilaisia jäteve­sien­puh­dis­tus­me­ne­telmiä on vertailtava riippu­mat­to­masti. Piste­mäi­sissä päästöissä erityi­sesti järvien ja jokien kannalta merkit­täviä ovat myös metsien hakkuiden ja ojitusten sekä turve­tuo­tannon toteu­tustapa.

Rajataan veneiden pohja­maalien kupari­pi­toisuus samalle tasolle kuin Ruotsissa.

Ehkäistään paikal­li­sesti merkit­tävät päästöt vesis­töihin kehittäen metsien­käyttöä, turve­tuo­tantoa ja kaivos­toi­mintaa.

3. Vastuu luonnon monimuo­toi­suu­desta

Ympäris­tö­mi­nis­teriön teettämän tuoreen tutki­muksen mukaan yli 90 prosenttia suoma­lai­sista pitää luontoa tärkeänä ja uskoo sen lisäävän hyvin­vointia. Lisäksi noin 80 prosenttia vastan­neista kokee luonnon kanto­kyvyn turvaa­misen yhteis­kun­tamme keskei­seksi tehtä­väksi.

Luonnon geneet­tinen monimuo­toisuus on osaltaan vakuutus, joka mahdol­listaa nopeamman sopeu­tu­misen ilmaston tai muiden olosuh­teiden muuttuessa. Geneet­ti­sessä monimuo­toi­suu­dessa piilee myös korvaa­mat­tomia aarteita lääke­tieteen ja biokemian sovel­luksiin. Esimer­kiksi suoma­laisen biota­louden arvon­li­sältään korkein poten­tiaali piilee ksyli­tolin tapai­sissa metsä­luonnon bioke­mial­listen löydösten hyödyn­tä­mi­sessä.

Meidän on suojeltava luonnon monimuo­toi­suutta ja käytettävä luonnon­varoja kestä­vällä tavalla, jotta voimme turvata tuleville sukupol­ville elämän edelly­tykset ja hyvän ympäristöön. Luonnon monimuo­toi­suuden ylläpitoa ja suojelua tarvitaan, sillä monet elinym­pä­ristöt ovat uhana­lais­tuneet.

3.1. Suot

Tehokkain tapa turvata soiden monimuo­toisuus on niiden suoje­le­minen. Yli puolet Suomen alkupe­räi­sestä suoalasta on kuitenkin jo menet­tänyt luonnon­ti­lansa. Suoluon­tomme tilaa on heiken­tänyt laaja­mit­tainen ojitta­minen metsän­kas­va­tusta varten, turpeen nosto sekä pellon­raivaus.
Olemme olleet pitkään myös siinä uskossa, että metsä­oji­tuk­sesta ei aiheu­tuisi pitkä­ai­kaisia muutoksia ravin­teiden huuhtou­missa vesis­töihin. Suomen ympäris­tö­kes­kuksen ja Luonnon­va­ra­kes­kuksen tutki­muk­sissa on kuitenkin havaittu valuma­vesien ravin­ne­pi­toi­suuksien olevan sitä suuremmat mitä enemmän suon ojituk­sesta on kulunut aikaa. On siis korkea aika ryhtyä aktii­visiin toimiin.

Yksi merkittävä tavoite soiden ennal­lis­ta­mi­sessa on lisäksi ilmas­ton­muu­toksen hillit­se­minen.

Suoluontoa luonnon­ti­lai­seksi ennal­lis­ta­malla paran­namme lajien elinym­pä­ris­töjen ja luonto­tyyppien laatua ja sitä kautta voimme vaikuttaa uhana­lais­ke­hi­tykseen. Yksi merkittävä tavoite soiden ennal­lis­ta­mi­sessa on lisäksi ilmas­ton­muu­toksen hillit­se­minen. Soilla on merkittävä ja erityinen rooli ihmisille myös niin marjas­tuksen, virkis­tyksen, retkeilyn kuin ainut­laa­tuisten elämys­tenkin lähteinä.

Soiden suoje­lua­lueen verkostoa laajen­netaan merkit­tä­västi lisää­mällä suojelun piiriin valta­kun­nal­li­sesti arvokaita suoalueita

Luodaan edelly­tykset sille, että lanta ohjautuu karja­ti­lal­li­sille kustan­nus­neut­raa­listi biokaasun ja kierrä­tys­ra­vin­teiden tuotantoon siinä määrin kuin pelto­le­vitys ylittäisi kasvien ravin­ne­tarpeen. Tämän ansiosta uusia peltoja ei tarvitsisi raivata enää lannan levit­tä­mistä varten.

Luodaan edelly­tykset sille, että uusia ojitettuja talous­metsiä ei enää synny arvok­kaille suoalueille.

Ennal­lis­tetaan hukkao­jikot luonnon­ti­lai­siksi soiksi vuoteen 2025 mennessä.

Energian lähteinä olleet turvesuot ennal­lis­tetaan luonnon­tilaan, kun niiden hyödyn­tä­minen loppuu.

3.2. Metsät

Metsien suoje­luoh­jelma Metso on tuottanut hyviä tuloksia Etelä-Suomen arvok­kaiden metsä­koh­teiden vapaa­eh­toi­sessa suoje­lussa. Ohjelman tavoit­teena on suojella 96 000 hehtaaria vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteen saavut­ta­mi­seksi on suojeltava keski­määrin noin 3900 hehtaaria vuodessa. Vuonna 2017 Metson puitteissa suojeltiin 3388 hehtaaria metsää. Tuleville vuosille hallitus on turvannut ohjel­malle rahoi­tuksen, jolla pysytään 2025 tavoitteen mukai­sella polulla. Pian on aika katsoa pidem­mälle tulevai­suuteen. Mitkä pitäisi olla suoje­lu­ta­voitteet 2025 jälkeen? Pitäisikö Metso-ohjelmaan kuulua muutakin kuin nykyisin ohjelmaan hyväk­syt­tävät metsä­tyypit? Pelkkä hehtaa­ri­koh­tainen tarkastelu ei riitä, vaan tavoit­teena tulisi olla saada vapaeh­toisen Metson piiriin luontoar­voiltaan merkit­tä­vimmät kohteet.

Aloitetaan METSO-ohjelman vuoden 2025 jälkeisen laajen­ta­misen mahdol­li­suuksien kartoit­ta­minen seuraa­valla halli­tus­kau­della. Vapaa­eh­toisen METSO-ohjelman malli laajen­netaan koskemaan kaikkia elinym­pä­ristöjä.

Valtion metsien käytössä varmis­tetaan tasapaino virkistys- ja matkai­luarvon sekä puunkäytön välillä. Tähän kiinni­tetään erityi­sesti huomiota kansal­lis­puis­tojen sekä valta­kun­nal­li­sesti merkit­tävien virkistys-, retkeily- ja matkai­lua­lueiden välit­tö­mässä lähei­syy­dessä.

Myös tulevai­suu­dessa pitää olla tilaa erilai­sille metsän­kas­va­tus­me­to­deille. Jossain elinym­pä­ris­töissä avohakkuut ovat paras keino varmistaa metsän uusiu­tu­minen. Suopoh­jaiset metsät haihdut­tavat maaperän vettä kasvaessaan. Tällaisten metsien avohakkuut johtavat usein maaperän veden pinnan nouse­miseen niin, että uuden metsän istutus vaatii ojien uudelleen kaiva­misen. Väärin tehtynä tämä aiheuttaa huomat­tavia ravin­ne­päästöjä vesis­töihin. Suopoh­jaisten metsien osalta aletaan saamaan ensim­mäisiä kokemuksia jatku­vasta kasva­tuk­sesta, minkä ansiosta metsä haihduttaa vettä jatku­vasti eikä maaperä vety niin paljon, että uusia ojituksia tarvit­taisi.

Suopoh­jaisten metsien ojitusta rajataan välttä­mät­tömään minimiin ravin­ne­va­lumien estämisen kannalta tärkeim­millä alueilla ja tuetaan kunnos­tuso­ji­tuksen vesien­suo­je­lu­rat­kai­sujen paran­ta­mista. Selvi­tetään, missä määrin jatkuva kasvatus ja muut menetelmät voisivat toimia ratkaisuna ja päivi­tetään tarvit­taessa metsän­hoito-ohjeet ja tukiehdot tukemaan tätä tavoi­tetta.

3.3. Vesistöt

Vaellus­ka­lojen ja muiden virta­vesien elävien lajien kulku elin- ja lisään­ty­mi­sa­lueille ja vaellus­ka­la­kan­tojen elvyt­tä­minen on mahdol­lis­tettava nykyistä paremmin. Kalastus on monelle suoma­lai­selle rakas harrastus ja alueta­lou­delle ja matkai­lulle suuri mahdol­lisuus. Harras­tuksen turvaa­mi­seksi myös tuleville sukupol­ville tulisi kalas­tuksen olla kestä­vällä pohjalla ja salaka­las­tukseen puuttua määrä­tie­toi­sesti.
Valta­kun­nal­lisen energia­ta­louden kannalta merki­tyk­sensä menet­täneet sadat pienet vesivoi­ma­padot aiheut­tavat usein kohtuu­tonta haittaa kalas­tuk­selle estäessään vaellus­ka­lojen nousun.

Lähtö­kohtana tulee olla, että vaellus­ka­la­kantoja tuetaan ja toteu­tetaan nykyai­kaisia kalata­lous­vel­voit­teita myös vanhojen pienissä padoissa. Jaetaan tilan­teesta riippuen muutosten kustan­nuksia hanke­tukien kautta.

4. Kierto­talous on elintasoa ilman luonnon­va­rojen liika­käyttöä

Mikä yhdistää ratkaisuja, joiden avulla ihmis­kunta voi vaurastua ilman, että tuhoamme kohtuut­to­masti luontoa, otamme liial­lisen riskin poltta­malla hiiltä ilmaan tai pilaamme vesis­tömme?

Yhdistävä tekijä on energian ja materi­aalien kierrät­tä­minen. Se voi olla helteiden lämmön keräilyä kauko­kylmä-putkiston avulla kodeis­tamme kaupungin alle lämpö­ve­si­va­rastoon. Se voi olla apatiit­ti­kai­vosten fosforin korvaa­mista kierrät­tä­mällä ravin­teita lannasta. Se voi olla metallin ja muovien kierrä­tystä, jotta maaperää tarvitsee louhia vähemmän ja uusiu­tu­mat­tomia luonnon­varoja riittää lasten­lap­sil­lekin. Se voi myös olla muovin korvaa­mista kestä­västi metsien kasvun lisää­miseen perus­tuvan metsä­ta­louden synnyt­tä­millä biota­lous­tuot­teilla. Suljettuun kiertoon emme pääse, mutta sitä kohti on syytä pyrkiä. Kaikkiaan jäte on tulevai­suu­dessa resurssi eikä ongelma.

Kierto­talous edellyttää ennen kaikkea ajatte­lu­tavan ja asenteiden muutosta. Kerta­käyt­tö­ku­lu­tusta ja hukkaa on saatava vähen­nettyä ja resurssien käyttöä järke­vöi­tettyä. Roskaan­tu­misen ehkäi­syssä vaikut­tavat (ihmisten omien asenteiden lisäksi) erityi­sesti jätehuollon toimivuus, muovin käytön vähen­tä­minen ja kierrä­tyksen tehos­ta­minen sekä esimer­kiksi puuttu­minen vesis­töihin unohtu­neisiin haamu­verk­koihin sekä lumen kaatoon jäälle.

Kierto­talous saadaan liikkeelle valmiilla vahvuuk­sil­lamme kuten nopeilla kokei­luilla ja markki­na­voi­milla. Olemme jo yksi johta­vista maista energia­te­hok­kuuteen liitty­vissä tekno­lo­gioissa ja insinöö­rio­saa­mi­sessa. Lainsää­dän­nöl­lisen toimin­taym­pä­ristön on mukau­duttava vahvemmin kierto­ta­louden vauhdit­ta­jaksi.
Toimen­pi­teitä tarvitaan erityi­sesti biojät­teiden, tekstii­li­jätteen ja muovin parempaan kierrä­ty­sas­teeseen. Kierrä­tyksen on oltava mahdol­li­simman vaiva­tonta, mikä edellyttää esimer­kiksi kierrä­tys­pis­teiden lisää­mistä. Silti keskei­sempää on luoda käyttö­mah­dol­li­suuksia kierrä­tykseen pääty­ville materi­aa­leille. Kierrä­tys­ma­te­ri­aalien ja -tuotteiden käyttöä tulee edistää esimer­kiksi julki­sissa hankin­noissa.

Muovi­tuot­teita korvataan vähemmän haital­li­silla tuotteilla, muovin kierrä­tet­tä­vyyttä parantaa ja kierrä­tykseen kelpaa­mat­tomat muovi­laadut (musta muovi) kieltää.

Euroopan unionin tulee tehdä yhteinen päätös, jolla kielletään jätemuovin vieminen unionin ulkopuo­lelle pois lukien tilanteet, joissa voidaan osoittaa, että muovi päätyy kestä­västi hyödyn­net­tä­väksi.

Kotita­louksien biojät­teissä, elintarvike- ja metsä­teol­li­suuden jätteissä sekä maata­louden biomas­sa­vir­roissa on valtavat määrät ravin­teita ja energiaa. Maata­loutta lukuun ottamatta ravin­teiden pääty­minen vesis­töihin on jo nyt pääosin tehok­kaasti estetty, mutta se ei tarkoita, että kaupunkien ja teolli­suuden jätteistä otettaisiin vielä läheskään kaikkea hyötyä irti. Sähköisen liikenteen rinnalla on tärkeä edistää kotimaisen biokaasun käyttöä, joka tukee samalla jätebio­mas­sojen ja lannan proses­soinnin kannat­ta­vuutta eli nopeuttaa tätä kautta vesis­töihin huuhtou­tuvan ravin­ney­li­jäämän elimi­noi­mista.

Edistetään kotimaisen biokaasun käyttöä erityi­sesti raskaassa liiken­teessä ja varmis­tetaan, että biokaasun tuotannon loppu­tuotteet tulevat hyödyn­nettyä esimer­kiksi lannoit­teina.

Tarkas­tellaan autojen kaasu­kon­ver­siotuen tarpeel­li­suutta nykyisen tuen päätyttyä kokemusten perus­teella. Mahdol­lis­tetaan biokaasun tuotan­to­pro­sessin loppu­tuot­teiden käyttö metsä­lan­noit­teena. Selkey­tetään jätteiden määrit­telyä siten, etteivät esimer­kiksi vaadit­tavat jätteen­kä­sit­te­ly­luvat estä teolli­suuden sivuvir­tojen hyödyn­tä­mistä kierto­ta­louden mukai­sesti.

Jätemuovien pääty­minen muualle kuin kierrä­tykseen tulisi päättyä 2020-luvulla ja kierrä­tykseen kelpaa­mat­tomat muovit korvata kierrä­tys­kel­poi­silla materi­aa­leilla.

Säädetään kierrä­tys­kel­poisen jätteen kaato­paik­ka­kielto ja tiuken­netaan kierrä­tys­kel­poisen jätteen erillis­ke­räys­vaa­ti­muksia.

Suositaan vähähii­listä raken­ta­mista.

5. Vastuuseen kasvat­ta­minen

Luonnon ja ympäristön hyvä tila vaatii selkeitä yhteisiä pelisääntöjä säädök­sissä. Nämä yksin eivät tietenkään riitä.

Ehkä vielä olennai­sempaa on ihmisen asenteet ja käyttäy­ty­minen. Asenteet ja totutut tavat muotou­tuvat usein jo varhai­sessa vaiheessa, lapsuu­dessa ja koului­käisenä. Ympäris­tö­kas­va­tuksen keskeisiä tavoit­teita ovat kestävän elämän­tavan mukaisten tietojen, taitojen ja asenteiden oppiminen sekä luonto­suhteen vahvis­ta­minen. Ympäris­tö­kas­vatus luo perustaa kestä­välle tulevai­suu­delle.

Kulutus­tot­tu­muk­semme muuttuvat väistä­mättä tulevai­suu­dessa. Siirrymme yhä enemmissä määrin kierto­ta­louden mukaisiin tuotteisiin ja palve­luihin kuten jakamis­ta­louteen. Ymmär­rämme, että ympäristön suoje­le­minen on avain uusien liike­toi­min­ta­mallien synty­miseen.
Aikuisten esimerkki on korvaa­maton ja tätä vaiku­tusta voidaan vahvistaa ottamalla ympäris­tö­kas­vatus ja kestävä kehitys osaksi koko opetusta ja koulujen toimin­ta­kult­tuuria. Nuoret ja tulevat sukupolvet ovat näin yhä ympäris­tö­tie­toi­sempia.

Kierrätys on jokai­selle suoma­lai­selle saman­lainen itses­tään­selvyys kuin hampaiden pesu

Ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatus otetaan osaksi kaikkien opettajien perus­tut­kintoja ja täyden­nys­kou­lu­tusta.

Lisätään värik­käitä ja houkut­te­levia roska-astioita kaupun­geissa ja kunnissa. Nostetaan yhteiset roska­talkoot kunniaan.

Kaikissa päivä­ko­deissa ja kouluissa opetetaan kierrä­tystä ja kestävän kehityksen toimin­ta­tapoja tuomalla ne osaksi arkea. Ympäris­töys­tä­väl­linen liikku­minen esimer­kiksi julki­silla ja lihas­voi­malla koetaan itses­tään­sel­vyytenä.

Kunnat, kaupungit palkkaavat nuoria kesätyö­se­telein ympäristön siisti­jiksi.

Jokainen koulu­lainen tietää mikä on ilmas­ton­muutos ja vesien rehevöi­ty­minen ja miten niitä voidaan ehkäistä.

Kaikissa päivä­ko­deissa opetetaan kierrä­tystä ja kestävän kehityksen ajattelua tuomalla ne osaksi päivä­kodin arkea.

Ympäris­tö­vas­tuul­lisuus otetaan huomioon niin koulu- ja päivä­ko­ti­ra­ken­nusten suunnit­te­lussa kuin pihalei­keissä ja liikun­nassa. Lähiluontoa hyödyn­netään esimer­kiksi varhais­kas­va­tuk­sessa ja perus­o­pe­tuk­sessa yhä vahvemmin oppimi­sym­pä­ristönä.

Kasvi­poh­jaiset ruoka­valiot ovat helposti saata­vissa kouluissa ja työpai­koilla.

Oppilaat saavat koko koulu­tus­polun ajan tietoa kasvis­ruuan myöntei­sistä vaiku­tuk­sista ja kasvis­ruoan valmis­ta­mista harjoi­tellaan yhä vahvemmin kotita­lous­tun­neilla.


Kokoomus.fi