Sisäministeri Risikko Ruokamessuilla: Riihestä resursseja ruokaturvaan

 

Hallitus päätti viime torstaina ensi vuoden budjetista. Hallitus sopi muun muassa maa- ja metsätalousministeriön määrärahojen uudelleenkohdentamisesta luonnonhaittakorvaukseen ja viennin edistämiseen. Sisäministeri Paula Risikko korosti maataloudelle suunnatun rahoituksen tärkeyttä suomalaisen ruokaturvan ylläpitämiseksi vieraillessaan Kauhajoen Ruokamessuilla 2. syyskuuta.

”Turvallisuus on ihmisen perustarve ja se koostuu monista erilaisista asioista. Myös ruoka on osa turvallisuutta, ja budjetin lisäykset ylläpitävät suomalaista ruokaturvaa”, ministeri Risikko totesi.

Budjettiriihessä  luonnonhaittakorvaukseen vuodelle 2018 aikaisemmin kaavaillut leikkaukset puolitettiin, koska maatalouden kriisi ei ole hellittänyt ja alkutuotannon kannattavuus on edelleen heikolla tasolla.

Varoja annettiin myös maatalousyrittäjien jaksamisen tueksi. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan Välitä viljelijästä -hanke sai miljoona euroa lisärahaa.

”Maatalousyrityksen tärkein voimavara on maatalousyrittäjä itse. Joskus henkiset voimavarat tai taloudelliset resurssit saattavat joutua koetukselle ja apu on tarpeen. Juuri tällaisiin tilanteisiin Melan Välitä viljelijästä -hanke erityisesti satsaa.  Lisämääräraha on erittäin tarpeellinen, sillä hankkeen palaute on ollut hyvää ja henkilökohtainen apu on koettu tärkeäksi”, Risikko sanoi.

Ruokaturva muodostuu monesta tekijästä ja asiasta.

”Ruokaturva tarkoittaa, että kaikilla ihmisillä pitää olla joka päivä riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa elääkseen ja pärjätäkseen. Suomen maatalous kykenee normaalioloissa vastaamaan kuluttajien tarpeisiin varsin hyvin. On kuitenkin tärkeää säilyttää kotimaisen maataloustuotannon osaaminen ja resurssit riittävällä tasolla. Näin tuotantoa on mahdollista myös lisätä mahdollisissa poikkeusoloissa ja kriisitilanteissa, esimerkiksi tuontihyödykkeiden hankintavaikeuksissa”, Risikko muistutti.

Lisätietoja:

Ministeri Risikon erityisavustaja Tiina Rytilä p. 040 566 6649