Evästeasetukset Verkkosivumme käyttää välttämättömiä evästeitä, jotta sivut toimivat ja kokemuksesi olisi vieläkin makeampi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja hallita asetuksiasi evästeasetussivulla. You can read more about them use and control their settings.
Orpo Petteri eduskunnassa
Kokoomus.fi / Julkaisut / Politiikka / Petteri Orpon ulko- ja turvallisuuspoliittinen katsaus

Petteri Orpon ulko- ja turval­li­suus­po­liit­ti­nen katsaus

Julkaistu:

Kokoo­muk­sen puheen­joh­taja Petteri Orpon puhe Suoma­lai­sella klubilla 8.12.2022

Lähes vuosi sitten tammi­kuussa pidin ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiik­kaa käsit­te­le­vän puheen Paasi­kivi-seurassa. Tote­sin tuol­loin, ettei vallit­se­vissa olosuh­teissa ikäviä­kään loppu­tu­le­mia voida sulkea pois. Tote­sin myös, miten täys­mit­tai­nen sota Ukrai­nassa olisi täysin erilai­nen kuin mitä olemme suku­pol­viin nähneet, johtaen arvaa­mat­to­miin ja pitkä­kes­toi­siin seurauk­siin.

Kuten tiedämme, tämä arvio on nyt osoit­tau­tu­nut vali­tet­ta­vasti todel­li­suu­deksi. Euroo­passa vallit­see sota, jossa Ukraina tais­te­lee itse­näi­syy­des­tään eikä loppua tälle ole tois­tai­seksi nähtä­vissä. Me Suomessa ymmär­rämme varsin hyvin, miltä tais­telu oman itse­näi­syy­den säilyt­tä­mi­seksi tuntuu. On elin­tär­keää, että länsi ja Suomi sen osana jatka­vat asetoi­mi­tuk­sia Ukrai­nalle niin kauan kuin tarpeen on. Pahuus ja tyran­nia eivät voi voit­taa.

Varo­vai­sen myön­teistä on, miten pitkään asema­so­tana jatku­nut tilanne on pitkin syksyä kään­ty­nyt puolus­ta­jan eduksi. Ukraina on saanut vasta­hyök­käyk­sil­lään takai­sin stra­te­gi­sesti tärkeitä asemia maan itä- ja etelä­osissa. Lienee tässä vaiheessa oikein arvioida, ettei Putin tule saavut­ta­maan tavoit­tei­taan Ukrai­nan valloit­ta­mi­seksi.

Katse kannat­taa pitää koko­nais­ku­vassa. Venäjä vetäy­tyy useissa paikoissa, pyrkii mobi­li­soi­maan huonosti koulu­tet­tuja ja varus­tet­tuja jouk­koja sotaan – jonka tarkoi­tus ei avaudu selkeästi sen omille kansa­lai­sil­le­kaan. Venäjä ei kykene nyt uusiin merkit­tä­viin operaa­tioi­hin eikä sillä ole kykyä ottaa aloi­tetta sodasta takai­sin. Paniikki ei varmas­ti­kaan ole oikea kuvaus Krem­lin tunnel­malle, mutta eittä­mättä epätoivo hiipii sen muurien sisälle. Ydin­a­se­re­to­riikka on tämän oire.

Kun kyseessä on alusta lähtien huonosti valmis­teltu sota­retki muut­tu­vine päämää­ri­neen, Venä­jän ratkai­sut ovat olleet väis­tä­mättä impro­vi­soi­tuja. Koko­nai­suus näyt­tää kovin impro­vi­soi­dulta, eikä suin­kaan tilan­netta hallit­se­valta toimin­nalta.

Venäjä pyrkii­kin nyt aktii­vi­sesti muut­ta­maan tilan­netta itsel­leen edul­li­sem­maksi pelot­te­le­malla, jotta lännen aseapu Ukrai­nalle katke­aisi ja vasta­hyök­käyk­set pysäh­tyi­si­vät. Mikäli Venäjä olisi tilan­teen päällä, ei sillä olisi tarvetta yrit­tää saada aikaan erätau­koa tais­te­luissa ja vedota kovim­paan pelo­te­kort­tiinsa.

Aloi­tetta ei tule antaa takai­sin Venä­jälle ryhty­mällä myön­ny­tyk­siin pelon varjolla. Nähtä­vissä ei ole sellai­sia loppu­tu­le­mia tai taika­luo­teja, joiden johdosta myön­ny­tys­ten teke­mi­nen Ukrai­nan toimesta johtaisi sen itsensä kannalta kestä­vään ratkai­suun. Sekin on ymmär­ret­tävä, että vain ukrai­na­lai­set voivat päät­tää oman kipu­pis­teensä sen osalta, milloin tais­tella ja milloin ryhtyä keskus­te­lui­hin Venä­jän kanssa. Me voimme ja meidän pitää tukea edel­listä sekä Ukrai­nan asemaa suhteessa Venä­jään, mutta me emme voi sanella Kiovalle jälkim­mäistä.

Yhtä lailla puheet turva­ta­kuista Venä­jälle ovat kestä­mät­tö­miä. Putin ei ole noudat­ta­nut vallit­se­via kansain­vä­li­siä sopi­muk­sia, joissa valtiol­li­nen koske­mat­to­muus on taattu. Meillä on hyvin vähän syitä uskoa siihen, että uusi järjes­tely voisi palaut­taa luot­ta­musta Venä­jään.

Rauha Euroo­passa edel­lyt­tää Ukrai­nan pääsyä EU:n ja Naton jäse­neksi pitkällä aika­vä­lillä. Tämä on ainoa turva­ta­kuu, jota nyt syytä pohtia. Selvää on joka tapauk­sessa se, ettei Euroop­paan voida saada kestä­vää rauhaa, jos Ukraina on jatku­van Venä­jän uhan alla. Tällöin vain jäse­nyy­det EU:ssa ja Natossa voivat tarjota sille riit­tä­vän turvan ja siten tuovat vakautta laajem­min Euroo­pan turval­li­suu­teen.

Vaikka Ukraina saavut­taa­kin nyt merkit­tä­viä voit­toja puolus­tus­tais­te­lus­saan, ei sota kuiten­kaan ole vielä ohi. Venä­jällä on yhä hallus­saan iso määrä Ukrai­nan alueita, jotka ovat myös toden­nä­köi­sesti rinta­ma­lin­joja parem­min linnoi­tet­tuja. Näiden aluei­den vapau­tus ei tapahdu hetkessä ja Putin sitoo varsin­kin Krimin, Donbas­sin ja Luhans­kin miehi­tyk­siin poliit­tista arvo­val­taa. On toki eri asia, mitä Putin haluaa ja mihin Venä­jän armeija lopulta kyke­nee.

Sodan loppu­tu­le­mien ennus­ta­mi­nen on vielä mahdo­tonta. Sen kuiten­kin tiedämme jo nyt, että viime helmi­kuussa yhdessä hetkessä maailma muut­tui kään­teen­te­ke­vällä tavalla vuosi­kym­me­niksi eteen­päin. Paluuta enti­seen ei ole ja tämä edel­lyt­tää vaka­vaa­kin pohdin­taa siitä, mitä vaati­muk­sia Suomen ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiik­kaan kohdis­tuu varsin­kin lähi­vuo­sien aikana.

Kuten hyvin usein aiem­min­kin histo­rias­samme, Venä­jän kehi­tys määrit­te­lee Suomen suun­taa. Onkin ollut mielen­kiin­toista seurata Suomessa viriä­vää keskus­te­lua Venäjä-suhteis­tamme. On sano­mat­ta­kin selvää, että itse­reflek­tio on tarpeen ja terveel­listä. Samaa tehdään nyt monissa muis­sa­kin pääkau­pun­geissa.

Suomen Venäjä-suhteesta kertoo sekin kovasti, ettemme kylmän sodan päät­teeksi muun Euroo­pan tavoin luopu­neet asevel­vol­li­suu­desta tai supis­ta­neet puolus­tus­voi­mia olemat­to­maksi toimi­jaksi – Venä­jän uhkaan on vähin­tään­kin kabi­ne­teissa varau­duttu aina. Kun turval­li­suusym­pä­ristö heiken­tyi vuoden 2014 jälkeen, ei tämä uhka­kuva muut­tu­nut.

Aina­kaan kokoo­muk­sessa Venä­jän suhteen ei ole ollut epäsel­vyyk­siä. Monet varmasti muis­ta­vat puolus­tus­mi­nis­teri Jyri Häkä­mie­hen ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -puheen vuodelta 2007 tai Alexan­der Stub­bin ”080808” -analyy­sin vuodelta 2008 – sekä sen kritii­kin, jota näiden suora­pu­hei­suus muissa tuol­loin herätti.
Nyt Venäjä-poli­tiik­kamme elää forma­tii­vi­sia aikoja ja sen lopul­li­nen muoto on sidon­nai­nen Ukrai­nassa käytä­vään sotaan. Loppu­tu­lok­sesta riip­pu­matta on varmaa, ettei­vät suhteet palaa enti­sel­leen ja Venäjä-suhteemme on totaa­li­sessa murrok­sessa – suurem­massa kuin kertaa­kaan kylmän sodan jälkeen. Käytän­nössä diplo­maat­ti­nen kans­sa­käy­mi­semme on ajau­tu­nut mini­miin, talous­suh­teemme katken­neet sekä kult­tuuri- ja kansa­lai­syh­teis­työmme huven­tu­nut pois.

Suomen Venäjä-suhde aset­tuu­kin jatkossa vanho­jen ja uusien oppien väli­maas­toon. Yhtei­nen raja luo tarpeen hoitaa käytän­nön asioita ja yllä­pi­tää sen turval­li­suutta jatkos­sa­kin. Sota­ja­lalla oleva Putin pakot­taa meidät panos­ta­maan soti­laal­li­seen pidäk­kee­seen kansal­li­sesti ja Natossa.

Maan­tie­teen tuomat vält­tä­mät­tö­myy­det sekä pyrki­mys vält­tää eska­laa­tiota ovat­kin lähi­tu­le­vai­suu­dessa Venäjä-suhteemme ydintä. Korkean tason yhtey­det kannat­taa tois­tai­seksi jättää hyllylle, mutta näitä kannat­taa pitää valmiu­dessa, kun niiden aika joskus koit­taa.

Venä­jän sisäi­sen­kin kehi­tyk­sen ympä­rille kietou­tuu paljon epävar­muutta, emmekä tiedä minkä­lai­sen naapu­rin kanssa olemme tule­vai­suu­dessa teke­missä jatkossa. Maail­man­his­to­riaa muova­taan nyt vaikeasti enna­koi­ta­valla tavalla emmekä voi pois­sul­kea sitä­kään, ettei vauhti vielä kiihdy. Venä­jää on syytä seurata tark­kaan eikä meillä Suomessa vali­tet­ta­vasti taida koskaan olla varaa olla katso­matta itään.


Suomelle kulu­nut vuosi on ollut muis­tu­tus varsin­kin siitä, ettei turval­li­suus- ja puolus­tus­po­li­tii­kasta ole varaa tinkiä niin hyvinä kuin huonoi­na­kaan aikoina. Toti­sesti tämä oppi on ollut meidän kansal­li­sessa muis­tis­samme jo entuu­des­taan emmekä me tunne­tusti koskaan luopu­neet ylei­sestä asevel­vol­li­suu­desta, lakan­neet panos­ta­masta omaan puolus­tuk­seemme tai eläneet harha­luu­loissa Venä­jän uhka­po­ten­ti­aa­lin suhteen.

Nyt me olemme viimein­kin otta­neet histo­rial­li­sen loikan Natoon. Meille kokoo­muk­sessa tavoite on ollut selkeä jo lähes tois­ta­kym­mentä vuotta. Mieluum­min päätös olisi tehty pouta­sään aikana, mutta lopulta itse asia on olen­nai­sin ja tärkeintä on, että suoma­lai­set seiso­vat päätök­sen takana yhte­näi­senä.

Vaikka Nato-jäse­nyys päät­tää­kin Suomen pitkän matkan länteen, se ei päätä histo­riaa. Jäse­nyy­temme toteu­tuu maail­massa, jossa Putin käy sotaa Euroo­passa, aseis­taa arktista aluetta ja yrit­tää aset­taa saap­paansa Baltian maiden henki­tor­ven päälle tiuken­ta­malla otet­taan Valko-Venä­jästä. Nämä Venä­jän toimet muok­kaa­vat Euroo­pan turval­li­suu­den perus­taa ja sellai­se­naan luovat tarpeen vahvis­taa Naton puolus­tusta tule­vina vuosina.

Kokoo­muk­sen osalta Suomen tavoit­teet puolus­tus- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan suhteen ovat selkeät.
Kiris­ty­nyt turval­li­suus­ti­lanne edel­lyt­tää maan­puo­lus­tuk­sen ja sekä koti­mai­sen että euroop­pa­lai­sen puolus­tus­teol­li­suu­den vahvis­ta­mista. Suomen on sitou­dut­tava pitä­mään puolus­tus­me­nonsa Naton tavoit­teen mukai­sella 2 % tasolla suhteessa brut­to­kan­san­tuot­tee­seen.

Tämän lisäksi on laadit­tava laajempi parla­men­taa­ri­nen katsaus puolus­tus­me­no­jen korot­ta­mi­seen pitkällä aika­vä­lillä ja maan­puo­lus­tuk­sen kehit­tä­mi­seen 2030-luvulla, huomioi­den eten­kin maavoi­mien tarpeet. Eteen tulee myös asevel­vol­li­suu­den uudis­ta­mis­tar­pei­den arviointi niin, että varmis­tamme reser­vin riit­tä­vän laadun.
Koko­naan oma lukunsa on sivii­li­pal­ve­luk­sen päivi­tys­tar­peet. Suomen perus­tus­lain mukaan jokai­sella kansa­lai­sella on maan­puo­lus­tus­vel­vol­li­suus ja tämän mukai­sesti meidän tulisi lähes­tyä sivii­li­pal­ve­lusta. Kyse on myös muut­tu­van turval­li­suusym­pä­ris­tön ja uhka­ku­viin vastaa­mi­sesta. Perus­tus­lain hengessä olisi suota­vaa, että antai­simme ihmi­sille sellai­sia valmiuk­sia, jotka tuke­vat esimer­kiksi yhteis­kun­nan varau­tu­mista ja huol­to­var­muutta.

Suomen on varau­dut­tava erilai­seen ulko­puo­li­seen vaikut­ta­mi­seen muun muassa kyber­hyök­käys­ten, sabo­taasi-isku­jen ja vakoi­lun muodossa. Kriit­tis­ten infra­struk­tuu­rin suojaa on paran­net­tava, valtion kyber­joh­ta­mista kehi­tet­tävä sekä huol­to­var­muutta ja ruoka- ja ener­giao­ma­va­rai­suutta vahvis­tet­tava. Unoh­ta­matta sitä, miten Suomen rajo­jen on oltava hallit­ta­via ja turvassa.

Selvää on sekin, miten sekä pande­mia että akuu­tit krii­sit osoit­ta­vat tarpeen varmis­taa krii­si­joh­ta­mi­sen parhaat käytän­nöt. Ruot­sissa on perus­tettu uuden halli­tuk­sen toimesta kansal­li­sen turval­li­suu­den neuvosto selkeyt­tä­mään hallinto- ja toimi­val­ta­ra­joi­hin liit­ty­viä haas­teita varsin­kin krii­sio­loissa. En ole sitä mieltä, että meidän olisi auto­maat­ti­sesti seurat­tava Ruot­sin ratkai­sua, mutta meil­lä­kin on syytä pohtia, onko koko­nais­tur­val­li­suu­den johta­mi­nen parhaassa mahdol­li­sessa asen­nossa.

Mitä tulee puoles­taan lähes­ty­vään Nato-jäse­nyy­temme, Kokoo­muk­sen lähtö­kohta on selkeä: Suomi haki Nato-jäse­nyyttä paran­taak­seen turval­li­suut­taan ja saadak­seen kaikki jäse­nyy­den tuomat puolus­tuk­sel­li­set hyödyt. Tämän takia Suomen ei tule rajata itsel­tään pois mitään liit­to­kun­nan tuomaa turvaa meille. Kate­go­ri­nen kiel­täy­ty­mi­nen kaikesta antaisi väärän vies­tin ulos­päin. Sekin meidän on Suomessa sisäis­tet­tävä, että ydin­a­seet ovat keskei­nen osa Naton yhteistä pelo­tetta ja siten myös tärkeässä osassa meidän­kin turval­li­suu­temme kannalta.

Vaikka tarkem­mat linjauk­set Suomen Nato-jäse­nyy­den sisäl­löistä tehdään vasta kun rati­fioin­nit ovat valmiit, ei tämä tarkoita, etteikö aiheesta tulisi puhua jo nyt. Voisi­kin ajatella linjamme olevan ”Naton ytimeen ja kaik­kiin pöytiin”, joka kuvaa myös Suomen EU-jäse­nyy­den alku­tai­valta. Kokoo­muk­sella on kolme päähuo­miota Nato-Suomesta: 1. Olemme koko liit­to­kun­nan turval­li­suutta vahvis­tava jäsen­maa. 2. Olemme avoin ja jous­tava jäsen­maa. 3. Olemme Naton globaa­lia roolia edis­tävä jäsen­maa.

Siksi meidän kannat­taa osal­lis­tua katta­vasti Naton harjoi­tus­toi­min­taan varsin­kin Pohjois-Euroo­passa. Tätä meiltä myös odote­taan, kun asetumme osaksi Naton koil­lis­reu­nan puolus­tusta sekä itäme­rel­li­senä että arkti­sena jäsen­maana. Suomen on osal­lis­tut­tava aktii­vi­sesti Naton euroop­pa­lai­sen puolus­tuk­sen vahvis­ta­mista koske­vaan linjan muodos­ta­mi­seen ja tarjot­tava omaa erityis­osaa­mis­taan liit­to­kun­nan käyt­töön.

Suomen tulee pyrkiä houkut­te­le­maan Naton raken­teita, esimer­kiksi edis­tää Naton pohjoi­sen esikun­nan uudel­leen­pe­rus­ta­mista Suomeen. Pohjois­maat ovat jatkossa merkit­tävä voima Naton sisällä. Nyky­tie­don mukaan vuosi­kym­me­nen vaih­teessa Suomella, Tans­kalla ja Norjalla on käytös­sään yhteensä 143 viiden­nen suku­pol­ven F-35-hävit­tä­jää. Lisäksi Ruot­silla on vajaat sata JAS 39 Gripen -hävit­tä­jää ja maa on tilan­nut niitä kymme­nit­täin lisää.


Vaikka Suomi on Natossa, ei tämä tarkoita EU:n turval­li­suusu­lot­tu­vuu­den unoh­ta­mista. Euroo­pan unio­nin turval­li­suus­po­li­tii­kan on nyt myös aika löytää oma suun­tansa. Realis­ti­sesti ottaen EU:n tehtä­viin kuuluisi jatkossa selkeäm­min logis­tiikka, tutki­mus- kehi­tys- ja inno­vaa­tio­toi­minta sekä puolus­tu­ma­te­ri­aa­lien tuotan­non rahoi­tus ja yhteis­hank­kin­nat. Kuvaa­vaa on, että raskaat pans­sa­ri­vau­nut eivät vält­tä­mättä voisi tosi­ti­lan­teessa liik­kua esimer­kiksi Rans­kasta itäi­sem­pään Euroop­paan, sillä silto­jen raken­teet eivät kestäisi pans­sa­ri­vau­nu­jen painoa. Myös puolus­tus­ma­te­ri­aa­li­tuo­tan­non vauh­dit­ta­mi­nen on tehtävä, johon EU:n on kiin­ni­tet­tävä enem­män huomiota.

Ollak­seen vaiku­tus­val­tai­nen jäsen­maa, Suomen on oltava näkyvä myös Naton krii­sin­hal­lin­nassa ja terro­ris­mi­tor­jun­nan vastai­sessa työssä. Tule­vina vuosina Natossa koros­tu­vat Euroo­pan turval­li­suu­teen liit­ty­vät kysy­myk­set, mutta rati­fioin­ti­pro­ses­simme haas­teet toimi­vat muis­tu­tuk­sena siitä, että liit­to­kun­nan sisällä turval­li­suus­po­li­tiik­kamme on globaa­lia – ei ainoas­taan lähia­lueita painot­ta­vaa.

Meidän on otet­tava tarkas­te­luun nykyistä laajem­min se, miten edis­tämme globaa­lia turval­li­suutta niin Lähi-idän ja Väli­me­ren, Tyynen­me­ren alueen kuin Mustan­me­ren­kin näkö­kul­masta. Globaali vaiku­tus­val­tamme siis kasvaa, mutta samalla kasva­vat vastuumme.

Edes­sämme on vuosien työ sen eteen, että raken­namme Suomelle Nato-poli­tii­kan, joka yhdis­tää niin omat kuin liit­to­kun­nan laajem­mat tavoit­teet. Tämä työ on jo alka­nut, mutta sitä on vietävä päät­tä­väi­sesti eteen­päin myös seuraa­valla halli­tus­kau­della.


muutos­tar­peet eivät kuiten­kaan rajaudu vain puolus­tus­po­li­tiik­kaan vaan ulot­tu­vat laajem­min­kin suoma­lai­sen ulko­po­li­tii­kan päämää­rien ja työka­lu­jen tarpei­siin.

Ja kuten tiedämme, ulko­po­li­tiik­kamme tärkeim­piä tehtä­viä on varmis­taa suoma­lais­ten turval­li­suu­den, hyvin­voin­nin ja kaupal­lis­ten etujen toteu­tu­mi­nen sekä kansain­vä­li­sen oikeu­den, demo­kraat­tis­ten arvo­jen ja ihmi­soi­keuk­sien vahvis­tu­mi­nen.

Kasva­van suur­val­ta­kil­pai­lun ja konflik­tien myötä näiden tavoit­tei­den edis­tä­mi­nen vaatii Suomen diplo­ma­tian ja ulko­po­li­tii­kan työka­lu­jen vahvis­ta­mista ja prio­ri­soin­tia niin keskeis­ten minis­te­riöi­den resurs­sien, kehi­ty­syh­teis­työn ja vien­ni­ne­dis­tä­mi­sen osalta.

Näki­sin mielel­läni siis sen, että ulko­po­li­tiik­kamme viri­te­tään resurs­seil­taan sellai­seen maail­man­ai­kaan, jota värit­tä­vät lähes­tyvä Nato-jäse­nyy­temme, toisaalta hiipuva Venäjä-suhteemme ja yhtäällä merki­tyk­sel­tään yhä tärkeäm­mäksi muut­tuva Yhdys­val­lat-suhteemme sekä tasai­sesti kasvava kilpailu Kiinan ja Yhdys­val­to­jen välillä.

Tässä työmme pain­opis­tei­siimme on otet­tava myös selkeästi kauppa- ja tekno­lo­gia­po­li­tiikka, jotta voimme päästä takai­sin talous­kas­vun piirin ja voimme korvata suoma­lais­ten yritys­ten hiipu­vaa idän­kaup­paa sekä vahvis­taa niiden pääsyä esimer­kiksi korvaa­ville mark­ki­noille niin Aasiassa, Afri­kassa kuin Ameri­kan mante­reil­la­kin. Tarvit­semme jokai­sessa maan­osassa stra­te­gi­sia toimin­taoh­jel­mia ja intres­si­poh­jai­sia kump­pa­nuuk­sia.

Euroo­pan unio­nin on kasva­tet­tava ulko- ja turval­li­suus­po­liit­tista rooli­aan maail­massa ja lähia­lueil­laan. Globaa­lissa kilpai­lussa Eurooppa ei voi jäädä Kiinan ja Yhdys­val­to­jen varjoon. Meidän onkin ymmär­ret­tävä, miten heikko unioni viime kädessä kaven­taa Suomen ulko- ja turval­li­suus­po­liit­tista asemaa. EU:n asema – heikko tai vahva – reso­noi samalla suoraan Suomen kansain­vä­listä asemaa.

Nähdäk­seni ratkaisu on siinä, että hyödyn­nämme Euroo­pan vahvuu­det parem­min. EU on globaali suur­valta talou­dessa, mutta tätä voimaa tulisi pystyä myös hyödyn­tä­mään ulko­po­li­tii­kassa. Stra­te­gi­nen auto­no­mia, suurempi omava­rai­suus kriit­ti­sissä raaka-aineissa ja kompo­nen­teissa, Kiinan riskien vähen­tä­mi­nen on keskei­nen osa suun­ni­tel­maa.

Kehit­ty­viä maita katso­vat nyt useat suur­val­lat, jotka pyrki­vät talou­del­lis­ten inves­toin­tien, raaka-ainei­den arvo­ket­juja turvaa­malla ja soti­las­tu­ki­koh­tia raken­ta­malla luomaan liit­to­lai­suuk­sien ohella vaih­toeh­toista arvo­maa­il­maa YK-perus­tai­sen järjes­tel­män tilalle. Siksi aikamme suoras­taan huutaa demo­kra­tian ja ihmi­soi­keuk­sien puolus­ta­mista ja tähän kutsuun meidän­kin on kyet­tävä vastaa­maan. Muutoin huomaamme pian olevamme arvo­jemme kanssa vähem­mis­tössä maail­malla.

Kehi­tys­po­li­tiik­kaa on otet­tava stra­te­gi­sempi ote ja kytket­tävä se voimak­kaam­min muuhun ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiik­kaamme muut­tu­nut maail­man­ti­lanne huomioi­den. Tässä­kään ajat­te­lussa arvo­poh­jai­suutta ja intres­sejä ei tule nähdä tois­tensa vasta­koh­tina vaan toisi­aan täyden­tä­vinä asioina.


olen puhees­sani hahmo­tel­lut muuta­mia keskei­siä ulko- ja turval­li­suus­po­liit­ti­sia ajatuk­sia, joita Kokoo­muk­sen mielestä on syytä katsoa varsin­kin lähi­tu­le­vai­suutta silmällä pitäen.

Poli­tiik­kaa tehdään aina ajassa ja väis­tä­mättä myös sykleissä. Ja ulko­po­li­tii­kassa, kuten puuse­pän­työs­sä­kin, on oltava oikeat työka­lut. Tämä pätee varsin­kin Suomen kaltai­siin pienem­piin toimi­joi­hin, joilla on oltava erityistä kette­ryyttä tunnis­taa parhaat keinot taata hyvin­voin­tinsa vaikei­den­kin olosuh­tei­den keskellä.

Pääl­lek­käis­ten ja vaikei­den krii­sien myötä edes­sämme avau­tuu nyt vaaral­li­sia tule­vai­suu­den­pol­kuja. Osa sellai­sia, joita voimme nähdä ja osa sellai­sia, jotka yllät­tä­vät varmasti. Harvat ennus­ti­vat Venä­jän sodan ja sen seurauk­set. Yhtä lailla meidän on varau­dut­tava nykyis­tä­kin vaikeim­piin aikoi­hin.

Suomen valtio­lai­van ohjaa­mi­nen myrs­kyi­sinä vuosina tarvit­see kris­tal­lis­kir­kasta näke­mystä kansal­li­sista eduis­tamme ja niiden turvaa­mi­sesta. Kulu­nut vuosi on kuiten­kin koros­ta­nut myös tarvetta vahvalle kansain­vä­li­selle ulko­po­li­tii­kalle, kun turval­li­suus Euroo­passa järk­ky­nyt ja suur­val­ta­suh­teet heiken­ty­vät tasai­sesti.

Jatkossa Suomen tärkeim­mät kana­vat vaikut­taa maail­malla on Euroo­pan unio­nin ohella Nato. Emme tee juuri mitään osa-aluetta ulko­po­li­tii­kas­tamme puhtaalla Suomi kärjellä vaan olemme osa euroat­lant­tista virtaa. Siksi tarvit­semme ulko­po­li­tiik­kaa, joka on samaan aikaan kansal­lista ja kansain­vä­listä. Yksin emme kuiten­kaan krii­sejä ratkaise – eikä meidän onnek­semme tarvit­se­kaan.

Ja lopuksi täytyy vielä todeta. Talous­po­li­tiikka on myös turval­li­suus­po­li­tiik­kaa. Vain talou­del­li­sesti vahva ja omilla jaloil­laan seisova Suomi voi uskot­ta­vasti puolus­taa itse­ään. Siksi tarvit­semme talou­den krii­sin­kes­tä­vyyttä. Velkaan­tu­mi­nen on pysäy­tet­tävä.

Kiitän teitä hyvät kuuli­jat mielen­kiin­nos­tanne ja odotan avointa keskus­te­lua kans­sanne.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa

24.1.2023

Sinuhe Wallin­heimo: Viisas päät­täjä varau­tuu pahim­paan, mutta suhtau­tuu tule­vai­suu­teen toiveik­kaasti

Mieles­täni meidän kansan­edus­ta­jien tärkein tehtävä on parhaan mahdol­li­sen tule­vai­suu­den turvaa­mi­nen lapsil­lemme ja heidän lapsil­leen. Kyse on suku­pol­vien väli­sestä oikeu­den­mu­kai­suu­desta.

Oli kyse luon­to­ka­dosta, julki­sesta talou­desta tai Suomen turval­li­suu­desta, meillä pitäisi olla pääl­lim­mäi­senä mielessä, miten tehdyt – ja teke­mättä jäte­tyt – päätök­set vaikut­ta­vat jälki­pol­viin. Meidän kansan­edus­ta­jien on kyet­tävä vält­tä­mät­tö­miin päätök­siin silloin­kin, kun ne eivät vaikuta suosi­tuilta tai helpoilta.

19.12.2022

Marko Kilpi: Pehmeitä ja kovia keinoja katu­jen­gi­ri­kol­li­suu­den torju­mi­seksi

Nuoriso- ja katu­jen­gi­ri­kol­li­suus nostaa päätään Suomessa. Perin­teis­ten liivi­jen­gien rinnalle on nous­sut uusi ryhmä – pääkau­pun­ki­seu­dulla ja muissa suurissa kaupun­geissa vaikut­ta­vat noin 10 katu­jen­giä, joissa on noin pari­sa­taa jäsentä. Katu­jen­git selvit­te­le­vät väle­jään väki­val­tai­sesti, ja vaarassa on ollut myös sivul­li­sia.

7.12.2022

Markku Eestilä: Oman ruoan­tuo­tan­non jatku­mi­nen on tärkeä osa kansal­lista turval­li­suus­po­li­tiik­kaa

Eten­kin tänä itse­näi­syys­päi­vänä oli monta syytä pysäh­tyä miet­ti­mään, mitä itse­näi­syys tarkoit­taa epävar­massa maail­massa ja mitä se meiltä nyky­päät­tä­jiltä vaatii.Olisi aika­moista itse­pe­tosta, jos emme kyke­nisi edes Ukrai­nan sodan aiheut­ta­man ener­gia- ja ruoka­krii­sin keskellä ymmär­tä­mään oman ruoan­tuo­tan­non ja maata­lou­den keskeistä merki­tystä.

Skip to content