Petteri Orpo: Me emme hyväksy minkään­laista väkivaltaa, emme rasismia emmekä ihmisten leimaa­mista – kokoomus.fi
MENU
Petteri Orpo: Me emme hyväksy minkään­laista väkivaltaa, emme rasismia emmekä ihmisten leimaa­mista

Petteri Orpo: Me emme hyväksy minkään­laista väkivaltaa, emme rasismia emmekä ihmisten leimaa­mista

Julkaistu: 24.09.2016 Uncategorized

Osallis­tuimme ennen tätä kokousta isolla porukalla väkivallan vastaiseen miele­nil­maukseen Kansa­lais­to­rilla. Uusnatsien miele­no­soi­tuk­sessa pahoin­pi­dellyn miehen kuolema on järkyt­tänyt syvästi ja aiheut­tanut laajaa keskus­telua.

Kokoomus tuomitsee tapah­tumat ja esittää osanot­tonsa väkivallan uhrin omaisille. Me emme hyväksy minkään­laista väkivaltaa, emme rasismia emmekä ihmisten leimaa­mista ihonvärin tai uskonnon perus­teella. Ilman mitään sivulauseita, muttia tai jossia.

Suomessa meillä jokai­sella on sanan­vapaus, yhdis­ty­mis­vapaus ja oikeus mieli­pi­teisiin. Vapauksien lisäksi meillä on myös vastuu. Vastuu noudattaa lakeja ja järjes­tys­sääntöjä.

Suomen laki kieltää rasismin ja kiihot­ta­misen kansan­ryhmää vastaan. Suomen laki kieltää väkivallan. Kokoo­muksen mielestä väkival­taisten äärijär­jes­töjen toiminta tulee kieltää lailla. Järjestöt, jotka käyttävät väkivaltaa poliit­tisten tavoit­tei­densa saavut­ta­miseen eivät kuulu suoma­laiseen yhteis­kuntaan.

Lailla ei tehtyä saa tekemät­tö­mäksi eikä ääria­jat­telua loppumaan. Lain muutta­minen olisi kuitenkin vahva signaali yhteis­kun­nalta, ettemme hyväksy tällaista toimintaa. Kenenkään ei pidä hyväksyä. Väkivallan käytölle ei saa antaa pienin­täkään ymmär­rystä.

Toivon, että suoma­laisten suuri enemmistö, joka on suvait­sevaa ja viisasta väkeä, nousee puolus­tamaan suvait­se­vai­suutta, tasa-arvoa ja suoma­laista avointa yhteis­kuntaa. Tässä rinta­massa seisoo myös Kokoomus.

Vihapuhe on osa ääriliik­keiden kasvua­lustaa. Pitkällä aikavä­lillä vihapuhe lisää vastak­kai­na­set­telua ja väkivaltaa. Siksi siihen on puututtava nykyistä tarmok­kaammin ja johdon­mu­kai­semmin.

Ministeri Risikko on antanut polii­si­joh­dolle tehtä­väksi valmis­tella nopeasti käyttöön otettavia toimin­ta­malleja, joilla voidaan entistä tehok­kaammin puuttua vihapu­heeseen. Nämä toimin­ta­mallit tarkoit­tavat esimer­kiksi vihapu­hetta paljas­tavien, tutkivien ja ennalta ehkäi­sevien ryhmien entistä tiiviimpää yhteis­työtä.  Tämän lisäksi arvioidaan tarvi­taanko lainsää­dän­nöl­lisiä muutos­tar­peita vihapu­heeseen puuttu­mi­seksi.

Meidän on paljon laajemmin ja perin­poh­jai­semmin puututtava vihapuheen, poliit­tisen väkivallan, väkival­lalla uhkaa­misen ja rasis­tisten tunnusten esittä­miseen. Tulevana maanan­taina käymme halli­tuksen strate­giais­tun­nossa läpi ministeri Risikon johdolla valmis­teltua toimen­pi­deoh­jelmaa väkival­taisten ääriliik­keiden toimintaan puuttu­mi­seksi.
Toimet eivät rajoitu vain turval­li­suus­vi­ran­omaisten piiriin, tarvitaan paljon muitakin toimia.

Opetus- ja kulttuu­ri­mi­nisteri Grahn-Laasonen on jo keväällä käynnis­tänyt Merki­tyk­sel­linen Suomessa -nimisen ohjelman - kymmenen toimen­pi­dettä, joilla torjutaan vihapu­hetta ja osatto­muutta muun muassa kouluissa ja järjes­töissä.

Kukaan ei ole syntyessään rasisti. Syrjivä ajattelu ja vihapuhe ovat asioita, jotka opitaan. Esimer­kiksi osatto­maksi jäämisen kokemukset, syrjäy­ty­minen ja turhau­tu­minen ajavat etsimään merki­tyksiä ääriliik­keistä.

Merki­tyk­sel­linen Suomessa -ohjel­massa otetaan käyttöön koulu­tuksen, kulttuurin, nuori­sotyön ja liikunnan toiminnot sen varmis­ta­mi­seksi, että lapset ja nuoret oppisivat alusta alkaen suvait­se­vai­siksi, toista kunnioit­ta­viksi ja yhden­ver­tai­suutta arvos­ta­viksi.

Lasten ja nuorten parissa työsken­te­leviä koulut­ta­malla varmis­tetaan, että heillä on ammat­ti­taitoa käydä hankalia keskus­teluja vihapu­heeseen, rasis­tiseen käytökseen ja radika­li­soi­tu­misen signaa­leihin liittyen.

Olen syvästi huolissani Suomesta. Asema-aukion tapahtuma pysäytti, mutta se ei ole ainoa esimerkki väkival­taisiin tekoihin, vihapu­heeseen tai täydel­liseen välin­pi­tä­mät­tö­myyteen ajaneesta ajatte­lusta.

Emme voi puhua enää yksit­täis­ta­pauk­sista. Meidän on puhuttava koko maan, suoma­laisten, heiken­ty­neestä hyvin­voin­nista ja tehtävä kaikkemme sen paran­ta­mi­seksi.

Demokraat­tinen yhteis­kunta ei ole itses­tään­selvyys, eikä se säily itsestään. Hyvin­voivat ihmiset tekevät hyvin­voivan yhteis­kunnan.

Vuosia kestänyt talouden taantuma on synnyt­tänyt maahan korkean työttö­myyden ja lisännyt eriar­vois­tu­mista. Heikosta talous­ti­lan­teesta johtuen hyvin­voin­ti­pal­ve­luista ja tulon­siir­roista on jouduttu vuosi vuoden jälkeen leikkaamaan, mikä on jälleen lisännyt eriar­voi­suutta.

Eriar­vois­tu­mi­sesta seuraa ääria­jat­telua. Syrjäy­ty­minen ja pettymys yhteis­kuntaan ovat liian hyviä kasvua­lustoja ääria­jat­te­lulle ja väkival­lalle.

Paras ja ainoa kestävä tapa estää eriar­voi­suutta ja syrjäy­ty­mistä on työlli­syyden paran­ta­minen. Vain korkeam­malla työlli­syy­sas­teella meillä on mahdol­lisuus huolehtia tärkeistä hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan palve­luista ja heikom­pio­sai­sista.

Kokoomus nosti elokuussa työlli­syyden budjet­ti­riihen ja keskus­telun ytimeen.

Kun kesällä valmis­tau­duimme valtio­va­rain­mi­nis­te­riössä talous­ar­vio­esi­tyksen laadintaan, kävimme periaat­teel­lisen keskus­telun halli­tuksen talous­po­li­tiikan linjasta.

Budjetin suuri alijäämä ja velkaan­tu­minen olisivat puoltaneet uusia säästö­toimia jo nyt budjet­ti­rii­hessä. Tämä olisi tarkoit­tanut uusia säästöjä palve­luihin ja tulon­siir­toihin jo päätet­tyjen neljän miljardin säästöjen päälle.

Kävi kuitenkin selväksi, ettei Suomen taloutta käännetä pelkästään leikkaa­malla. Julkisen talouden tasapainon ratkaisee työlli­syys­ke­hitys.

Herät­te­limme muut siihen, että nykyiset toimen­piteet eivät riitä halli­tuksen tärkeän tavoitteen, eli 72 prosentin työlli­syy­sasteen saavut­ta­miseen. Jos työlli­syyttä ei kyetä nostamaan, niin uusia leikkaus­kier­roksia joudutaan tekemään vuosi toisensa jälkeen tästä hamaan tulevai­suuteen.

Tämän vuoksi teimme selkeän valinnan, että laitamme halli­tuksen työssä kaikki paukut työlli­syyttä edistävien toimiin.

Miksi tuo 72 prosenttia on niin tärkeä tavoite?

Puhuin Lappeen­ran­nassa keski­luo­kasta. Tuosta ahkerien suoma­laisten joukosta, joka pitää Suomea pystyssä. Maksa­mistaan veroista he ovat saaneet vasti­neeksi hyvät palvelut ja turval­lisen yhteis­kunnan.

Kaikissa länsi­maissa keski­luokkaa uhkaa kutis­tu­minen. Tämä johtuu globa­li­saa­tiosta ja tekno­logian kehit­ty­mi­sestä. Suomessa kehitystä vauhdittaa yhteis­kunnan jäykät rakenteet, jotka eivät jousta maailman muutoksen tahdissa.

Kun maksajien joukko kutistuu, jäljelle jäävien rasite kasvaa. Toisaalta yhä useampi jää mukana olevien ulkopuo­lelle, eikä löydä reittiä takaisin työhön eikä näkymää tulevai­suuteen.

Ilman vahvaa keski­luokkaa ei ole hyvin­vointia, koska ei ole sen kustan­tajia.

72 prosenttia on kylmä luku, mutta sillä on välittävä merkitys.

Se mahdol­listaa reilun yhteis­kunnan, jossa nykyistä paljon useam­malla on mahdol­lisuus olla mukana raken­ta­massa omaa, läheis­tensä ja Suomen hyvin­vointia.

Se mahdol­listaa hyvin­voin­ti­valtion ytimen, eli meille kaikille tärkeiden palve­luiden säilyt­tä­misen ja kehit­tä­misen; päivä­kodit, vanhus­ten­pal­velut, sairaalat ja koulut.

Se mahdol­listaa sen, että pystymme pitämään kaikki mukana; tulon­siirrot ja palvelut niille, jotka eivät pysty itsestään huoleh­timaan tai jäävät työttö­miksi.

Se mahdol­listaa tulevai­suuden raken­ta­misen, koska silloin meillä on mahdol­lisuus panostaa kunnolla tulevai­suuteen; kouluihin, tutki­mukseen ja tekno­lo­giaan.

Haluan siis korostaa, että korkea työllisyys ja kestävä julkisen talouden pito eivät ole arvoja sinänsä.

Työllisyys ja vahva julkinen talous ovat välineitä tuottaa hyvää. Erityi­sesti näissä onnis­tu­minen on yhteis­kunnan heikoim­massa asemassa olevien etu, koska he kärsivät ensim­mäisinä, kun tasapaino vaarantuu.

Kokoo­muksen tavoit­teiden mukaista on, että mahdol­li­simman moni suoma­lainen osallistuu työhön. Vain tätä kautta kykenemme yhdessä raken­tamaan riittävät palvelut ja tulon­siirrot, jotka varmis­tavat kaikille suoma­lai­sille mahdol­li­suuksien tasa-arvon ponnistaa niin korkealle, kun kukin meistä pystyy. Me uskomme, että kaikkia suoma­laisia tulee kannustaa saavut­tamaan parhaansa.

Kuten huomaatte – ei ole tärkeämpää avainta hyvin­vointiin kuin työllisyys. Emme vastusta yhtään sellaista uudis­tusta, joka lisää työntekoa ja työnteon kannus­timia.

Olemme tässä halli­tuk­sessa raken­taneet päämää­rä­tie­toi­sesti polkua kohti 72 prosentin työlli­syy­sas­tetta.

Olemme keven­täneet työn verotusta halli­tuksen kahdessa ensim­mäi­sessä budje­tissa miljardin euron edestä. Tämän lisäksi olemme tehneet yli 300 miljoonan euron ansio­ta­soin­dek­si­tar­kas­tukset, ettei kenenkään työn verotus kiristy yleisen ansio­tason nousun seurauksena.

Veron­ke­ven­nyksen on tehty oikeu­den­mu­kai­sesti. Ensin päätettiin 450 miljoonan työtu­lo­vä­hen­nyk­sestä pieni-ja keski­tu­loi­silla ja kikyn yhtey­dessä 515 miljoonan tasai­sesta 0,6 prosent­tiyk­sikön aidosta keven­nyk­sestä kaikkiin tuloluokkiin ja myös eläke­läi­sille, joille suunnattiin 137 miljoonan kevennys.

Tällä ratkai­sulla tuetaan etupai­not­tei­sesti haurasta kotimaista kasvua ja työlli­syyttä.

Olemme paran­taneet kotita­lous­vä­hen­nystä yli 30 miljoo­nalla eurolla, jotta suoma­lai­sille kotita­louk­sille olisi entistä kannat­ta­vampaa työllistää eri alojen ammat­ti­laisia.

Olemme madal­taneet useilla eri toimilla työllis­tä­misen kynnystä erityi­sesti pienille ja keski­suu­rille yrityk­sille, joille työnte­kijän palkkaa­minen on aina suuri riski.

Olemme aloit­taneet uudis­tukset työttö­myys­turvaan, jolla sitä muovataan passii­vi­sesta aktivoi­vaksi turvaksi. Tämä tarkoittaa, että työttö­myyden tukemisen sijaan tuetaan entistä vahvemmin uutta työllis­ty­mistä. Jatkossa työttö­myys­turvaa voi käyttää myös palkka­tukena tai yrittäjän start­ti­rahana.

Erityisen tyyty­väinen olen toimista, joilla paran­netaan naisten työmarkkina-asemaa ja työllis­ty­mistä.

Vanhem­muu­desta aiheu­tuvien kustan­nusten tasaa­mista työnan­tajien kesken 2500 euron kerta­kor­vauk­sella.

Ja tärkeää on, että olemme päättäneet alentaa kaikkein pieni­tu­loi­simpien perheiden päivä­hoi­to­maksuja ja kehittää varhais­kas­va­tusta, jotta työnteko olisi kannat­tavaa myös pienten lasten vanhem­mille – vaikkapa sitten osapäi­vä­työnä.

Yritysten sukupol­ven­vaih­dosten helpot­ta­mista, maksu­pe­rus­teista arvon­li­sä­veroa, ansio­si­don­naisen työttö­myys­turvan keston lyhen­tä­mistä, asunto­ra­ken­ta­misen lisää­mistä, innovaa­tio­pankkia tai innovaa­tio­se­te­leitä – tai lukuisia muita toimen­pi­teitä.

Kaikki ovat pieniä ja suuria askelia kohti samaa 72 prosentin maalia.

Se on kuitenkin sanottava rehel­li­sesti ääneen, että halli­tuksen nyt sopimat toimet eivät vielä riitä 72 prosentin työlli­syys­ta­voitteen saavut­ta­miseen.

Käymme maanan­taina koko halli­tuksen kesken läpi valtio­va­rain­mi­nis­teriön arviota halli­tus­kauden työlli­syys­ke­hi­tyk­sestä. Nykyarvion mukaan työllisyys nousisi vain 69,7 prosenttiin vuoteen 2019 mennessä. Olemme siis jäämässä jopa 68 000 työpaikan verran jälkeen asete­tusta tavoit­teesta.

Tämä tarkoittaa, että halli­tuksen on tänä syksynä ja viimeistään ensi kevään puoli­vä­li­rii­hessä sovittava uusista kasvua ja työlli­syyttä vahvis­ta­vista toimista. Meille työlli­syys­ta­voite on halli­tus­oh­jelman tärkein kohta. Edelly­tämme, että siitä pidetään kiinni.

Kysymys on viime kädessä siitä, että onko tämä hallitus edelleen toimin­ta­ky­kyinen ja että kykeneekö se noudat­tamaan omaa ohjel­maansa. Minä uskon, että on ja pystyy.

Suomen suuntaa ei kuitenkaan käännetä pelkillä työlli­syys­toi­milla. Meidän on perus­ta­van­laa­tui­sella tavalla uudis­tettava Suomea.

Jotta voi uudistua pitää ymmärtää maailmaa. Pitää ymmärtää ympärillä tapahtuva suunnaton muutos. Muutoksen vauhti on luja, riippu­matta siitä, haluammeko muutosta tai emme. Tekno­logia kehittyy, globa­li­saatio tuo uutta kilpailua, väestön­kasvu ja kaupun­gis­tu­minen jatkuu. Ilmas­ton­muutos vaatii meiltä ratkaisuja ympäris­tö­on­gelmiin.

Kokoomus on Suomea uudistava voima. Yksikään uudistus ei ole jäänyt eikä tule jäämään meistä kiinni.

Olen todella tyyty­väinen nykyisen halli­tuksen jo saavut­ta­mista uudis­tuk­sista, joista tällä viikolla ratkaistu liiken­ne­kaari on hieno ja vaiku­tuk­seltaan merkittävä esimerkki.

Jo aiemmin olemme vapaut­taneet kauppojen aukio­loajat, sopineet alkoho­li­lain­sää­dännön uudis­ta­mi­sesta ja siitä, että valin­nan­vapaus on sote-uudis­tuksen keskeinen osa. Budjet­ti­rii­hessä pantiin Kokoo­muksen ehdotuk­sesta liikkeelle työ kannus­tin­louk­kujen purka­mi­seksi sekä yritys­ve­ro­tuksen kokonai­suu­distus.

Jokaisen uudis­tuksen taustalla tulee olla ymmärrys maail­masta ja muutok­sesta. Jokai­sella uudis­tuk­sella tulee olla myös selkeä tavoite. Muutoksia ei tehdä muutoksen vuoksi. Me teemme muutoksia siksi, että ne paran­tavat suoma­laisten hyvin­vointia ja helpot­tavat arkea.

Soten valin­nan­vapaus on se uudistus, joka tulee todella muuttamaan tämän maan sosiaali- ja terveys­pal­velut ihmisille helpom­miksi käyttää.

Se tarkoittaa, että jokainen suoma­lainen voi jatkossa päättää itse, minne menee lääkäriin, kun lapsella on korva­tu­lehdus tai kun mökillä sattuu tapaturma. Ja että lääkäriin pääsee heti, ei neljän viikon jonot­telun jälkeen.

Valinta tehdään laadun ja hinnan perus­teella valit­tujen palve­lun­tar­joajien välillä.

Vielä ei kuitenkaan ole valmista. Suoma­lainen valin­nan­va­paus­malli raken­netaan tämän syksyn aikana. Tulemme tekemään kaikkemme taatak­semme jokai­selle ihmiselle mahdol­li­suuden hyvään hoitoon, varal­li­suu­desta riippu­matta. Se, että kaikkia kohdellaan yhden­ver­tai­sesti, on reilun yhteis­kunnan merkki.

Me haluamme, että suoma­laiset voivat itse valita ja vaikuttaa omiin palve­lui­hinsa. Me luotamme ihmiseen ja hänen arvioin­ti­ky­kyynsä. Kuka olisi parempi asian­tuntija arvioimaan palvelun laatua kuin potilas itse?

Yhden­ver­taisuus ja ihmiseen luotta­minen ovat kokoo­muk­selle arvoja, joista emme luovu. Siksi valin­nan­vapaus on meille kynnys­ky­symys. Ilman valin­nan­va­pautta sote-uudis­tusta ei tule.

Tulemme myös pitämään huolen siitä, että valin­nan­va­paus­malli raken­netaan niin, että se ei tuhlaa veron­mak­sajien rahoja. Tarkoitus on, että julkinen sektori hyödyntää markki­na­ta­loutta ja yksityistä sektoria, ei päinvastoin.

Valin­nan­va­pauden lainsää­dän­tö­luonnos valmistuu lähiai­koina. Silloin pääsemme tosiasioiden pohjalta keskus­te­lemaan tulevasta mallista ilman vääriä tietoja, jotka nyt hallit­sevat keskus­telua.

Sote-uudis­tuk­sesta puhut­taessa on liian usein unohdettu eräs valtavan tärkeä ryhmä. Sosiaali- ja tervey­sa­lalla kunnissa ja kuntayh­ty­missä työsken­telee lähes 200 000 sote-alan ammat­ti­laista, jotka siirtyvät uudis­tuksen myötä maakuntien palve­lukseen. Heidän työssään ja arjessaan uudis­tuk­sella on aivan erilainen merkitys kuin meillä palve­lujen käyttä­jillä.

Ymmärrän erittäin hyvin sen epävar­muuden, jota omaan työhön ja sen järjes­tä­miseen kohdistuva julkinen - joskus kiivaskin - keskustelu synnyttää.

Me tarvit­semme sujuvampaa sosiaali- ja tervey­den­huoltoa, jossa potilaita kohdellaan inhimil­li­sesti ja empaat­ti­sesti. Sellaista ei synny ilman ihmisiä. Tärkeää arjen työtä tekeville sairaan­hoi­ta­jille, hoiva-avusta­jille ja lääkä­reille sekä muulle alan henki­lös­tölle haluan sanoa, että teitä kuunnellaan.

Toivon, että haluatte olla aktii­vi­sesti ja aloit­teel­li­sesti mukana raken­ta­massa parempia palve­luita kaikille suoma­lai­sille.

Osallistuin viikko sitten puolueiden puheen­joh­ta­ja­pa­neeliin, jossa oli tarkoitus puhua tulevai­suuden kunnasta. Kuinkas siinä kävikään? Keskus­te­limme tunnin verran sotesta - eli tulevai­suuden maakun­nasta. Kymmenen minuuttia ennen paneelin päätty­mistä juonta­jakin totesi, että nyt voisimme hetken keskus­tella niistä palve­luista ja tehtä­vistä, joita kunnille uudis­tuksen jälkeen jää.

Hauska juttu. Mutta myös karu totuus siitä, kuinka kunta­kes­kus­telua tällä hetkellä käydään. Fokus ja kiinnostus on sotessa ja maakun­nissa. Uudis­tuksen jälkeisen kunnan tehtävät ja rooli tuntuvat jäävän monelle kysymys­mer­kiksi.

Sote- ja maakun­ta­uu­dis­tuksen jälkeisen kunnan tehtävät on hyvin helppo määri­tellä. Kun sosiaali- ja terveys­pal­velut siirretään maakun­nille, kunnille jää kaikki se, mikä nykyäänkin on, miinus sote. Sen monimut­kai­sempi tämä muutos ei ole.

Tässäkin kohtaa muutos on ennen kaikkea mahdol­lisuus. Minä näen soten siirty­misen maakuntiin antavan nimenomaan kunnille ja kunta­lai­sille tilai­suuden ryhtyä kehit­tämään omaa kotikuntaa aivan uudella otteella.

Yli 15 vuotta kaupun­gin­val­tuus­tossa istuneena tiedän, kuinka suuren osan valtuus­to­työstä sote-asiat ovat lohkaisseet. En juuri liioittele kun sanon, että yhtä hyvin kunnan­val­tuustoja olisi voinut kutsua sote-valtuus­toiksi.

Sote-uudistus on nyt meille sysäys uudis­tu­miseen myös kunnissa. Nyt on juuri se hetki, kun voimme porukalla ryhtyä tekemään kotikun­nis­tamme parempia.

Kääritään siis hihat. Ryhdytään yhdessä miettimään, millaisen kunnan haluamme itsel­lemme ja jälkeemme tuleville rakentaa.

Nyt pääsemme vastaamaan aivan uuden­laiseen, positii­viseen, kysymykseen: Kuinka saamme kaikki kunta­laiset voimaan mahdol­li­simman hyvin?

Sote-uudis­tuksen jälkeen kunnista tulee nimittäin koulu­tuksen, sivis­tyksen, kulttuurin, liikun­ta­pal­ve­luiden ja elinvoiman keskuksia. Kaikkien kunta­laisten tarvit­semat tärkeät palvelut pääsevät aidosti keskiöön.

Miten laadukkaat varhais­kas­va­tus­pal­velut järjes­tetään siten, että perheet saavat oman kotinsa läheltä hoito­paikan lapselleen? Että perus­o­pe­tuk­sessa jokai­sella opetta­jalla on riittä­västi aikaa jokai­selle lapselle ja koulu­tilat ovat hyvässä kunnossa. Että kunnassa on vireää liikunta- ja kulttuu­ri­toi­mintaa. Ja että kunta luo hyvät edelly­tykset yrittä­jyy­delle, jotta kuntaan inves­toidaan ja jotta uusia työpaikkoja syntyy.

Kunnan budje­tista leijo­nanosa käytetään jatkossa koulu­tukseen. Se on aikai­sempaan nähden valtava muutos. Se on meille kokoo­mus­lai­sille myös valtavan terve­tullut muutos.

Kun maailma ympärillä muuttuu, myös elämässä tarvit­tavat taidot muuttuu. Siksi opetus­mi­nisteri Sannin johdolla käynnis­tetty perus­koulu-uudistus on aivan keskei­sessä roolissa suoma­laisten hyvin­voinnin paran­ta­mi­sessa.

Lasteni kautta näen perus­kou­lumme merki­tyksen ja kehit­ty­misen joka päivä. Näen, miten heidän opetta­jansa ovat sitou­tu­neita työhönsä, tukevat ja kannus­tavat jokaista lasta oppimiseen ja löytämään omat vahvuu­tensa.

Korkeasti koulu­tetut opetta­jamme ovat koko perus­koulu-uudis­tuksen arkki­tehteja, siksi heidän osaami­seensa panos­tetaan. Jokaiseen kouluun koulu­tetaan tutoro­pettaja, joka tukee uuden tekno­logian hyödyn­tä­mistä kaikessa opetuk­sessa. Jokai­selle opetta­jalle taataan mahdol­lisuus kehittää osaamistaan ja päästä täyden­nys­kou­lu­tukseen. Tätä kunnan talous­ti­lanne tai asuin­paikka ei saa estää.

Lapsemme tekevät joka päivä koulussa hienoja asioita, joista meillä vanhem­milla ei ole tietoakaan. Uusi tekno­logia on monessa koulussa jo arkipäivää. Uusissa opetus­suun­ni­tel­missa paino­tetaan tulevai­suuden taitoja, esimer­kiksi kriit­tistä ajattelua ja kansain­vä­li­syyttä. Koodaus tuodaan jo perus­koulun alaluo­kille. Uutena tavoit­teena on tuoda tunti liikuntaa jokaiseen koulu­päivään, jotta lapsemme liikkui­sivat riittä­västi.

Aivan upeita asioita, joista meidän vanhempina kannattaa olla tyyty­väisiä. Nämä ovat myös esimerkkejä siitä, että Kokoomus tekee koko ajan työtä koulu­tuk­semme uudis­ta­mi­seksi. Me haluamme, että perus­kou­lumme on jatkos­sakin maailman paras. Siksi me panos­tamme sen uudis­ta­miseen 90 miljoonaa euroa.

Haluan nostaa esiin vielä kaksi konkreet­tista asiaa, jotka me kokoo­mus­laiset otamme tavoit­teiksi.

Asetetaan tavoit­teeksi, että turvaamme opetta­jille aina, kun se vain on mahdol­lista, vakinaisen työsuhteen. Että annamme toivoa tulevasta erityi­sesti nuorille, vasta­val­mis­tu­neille opetta­jille.

Toinen tavoite liittyy lasten ja nuorten harras­ta­miseen. Monessa perheessä raha ei siihen riitä. Joka kolmas lapsi on joutunut luopumaan harras­ta­mi­sesta varojen puuttuessa. Näin ei voi olla.

Kokoomus haluaa, että harras­tus­ta­kuusta tulee totta. Vähintään yksi harrastus jokai­selle lapselle. Se on hyvä ja konkreet­tinen tavoite, jonka saavut­ta­minen vaatii yhteis­työtä. Siihen tarvitaan paitsi halli­tusta, opetus­mi­nis­teriä ja eduskuntaa, myös kaikkia meidän valtuu­tettuja ja kunta­päät­täjiä ympäri Suomen.

Haastan jokaisen teistä tekemään kotikun­nassaan aloitteen, joka edistää harras­tus­ta­kuuta. Itse lupaan tarttua toimeen omassa kotikau­pun­gissani Turussa.

Otetaan mahdol­li­suuksien luominen kokoo­mus­laisen kunta­po­li­tiikan johto­täh­deksi.

Vapaus on meille kokoo­mus­lai­sille keskeinen arvo. Vapaus, vastuu ja toisista välit­tä­minen kulkevat käsi kädessä. Kieltojen sijasta meidän pitäisi mahdol­listaa asioita. Kannustaa ja uskaltaa kokeilla. Luottaa kunta­laisiin ja kunnan päättäjiin siinä, että he osaavat tehdä parhaat ratkaisut kunnassa.

Otetaan vapaa­kun­ta­ko­keilu laajasti käyttöön. Hyväk­sytään se, että meillä on hyvin erilaisia kuntia, joissa ratkaisut hyvän elämän raken­ta­mi­seksi ovat erilaisia. Annetaan kunnille enemmän eväitä toteuttaa asioita, järjestää palve­luita ja tehdä paikal­lisia päätöksiä.

Parhaim­millaan kotikunta yhteisö, joka takaa jäsenilleen sujuvan arjen, turval­lisen ympäristön ja tulevai­suuden täynnä mahdol­li­suuksia. Kuka muu kuin kunta­laiset itse tietäi­sivät paremmin, miten juuri heidän kunnassaan kannattaa toimia näiden tavoit­teiden saavut­ta­mi­seksi?

Kunta­vaa­leihin on tänään 197 päivää. 197 päivää aikaa säilyttää ja ansaita suoma­laisten luottamus. Sitä luotta­musta ei ansaita nokke­lilla mainos­kam­pan­joilla tai musta­val­koi­sella populis­milla. Se luottamus ansaitaan pitkä­jän­tei­sellä ja tulevai­suuteen katso­valla työllä kunta­laisten hyväksi. Siinä me kokoo­mus­laiset olemme hyviä.

Minä en usko, että kunta­vaa­leissa pärjää höpöt­tä­mällä ja julis­ta­malla. Suoma­laiset ovat siihen liian fiksua ja käytän­nön­lä­heistä väkeä. Kunta­vaa­leissa luottamus lunas­tetaan kolmella tavalla: menemällä sinne missä ihmiset ovat, kuunte­le­malla ja ymmär­tä­mällä heitä sekä viemällä kuule­mansa asiat eteenpäin, ratkot­ta­vaksi.

Kokoo­muksen pitää näkyä ja kuulua - mutta ennen kaikkea kuulla! Ei ole montaa niemeä tai notkelmaa, johon ei kokoo­mus­teltta säännöl­li­sesti nousisi. Olemme opetelleet ottamaan haltuun myös toisen­laiset turut ja torit: puolueen työhön voi nykyään osallistua vaikkapa verkossa tai vaikut­ta­ja­ryhmään kuulu­malla.

Kuunte­le­minen on meille periaate, josta emme luovu. On kuunneltava myös niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Hyviä ideoita ja huomioita voi tulla yllät­tä­vil­täkin tahoilta!

Siksi lähdemme näihin kunta­vaa­leihin korvat enemmän auki kuin koskaan: koko syksyn kierrämme Suomea ja kyselemme, millainen olisi juuri Sinulle hyvä kotikunta.

Vastauk­sensa voi jättää myös verkossa www.kaikillehyvä.fi -sivulla. Kaikki saamamme ajatukset keräämme talteen, analy­soimme ne ja käytämme johto­pää­töksiä Kokoo­muksen kunta­ta­voit­teita asettaes­samme.

Olen puhunut paljon uudis­ta­mi­sesta, ja olen puhunut paljon luotta­muk­sesta. Suomen ja suoma­laisten hyvin­voin­nille ne ovat erotta­maton pari. Ilman luotta­musta ei voi uudistaa. Ilman uudis­ta­mista ei luottamus säily.

Jatketaan siis reippaasti uudis­ta­mista! Jatketaan sääntelyn purka­mista, koulu­tuksen kehit­tä­mistä, työlli­syyttä edistävien toimien tekemistä. Jatketaan tulevai­suuteen suuntaavaa politiikkaa, eikä tyydytä helppoihin pikavoit­toihin.

Ja lisäksi: tehdään joka päivä kaikkemme, että olisimme suoma­laisten luotta­muksen arvoisia.

 

Kokoo­muksen puheen­joh­tajan, valtio­va­rain­mi­nisteri Petteri Orpon puhe puolue­val­tuus­tossa 24.9.2016


Kokoomus.fi