• FI
  • SV
  • MENU
    Twiittaa

    Petteri Orpo: Me emme hyväksy minkään­laista väki­val­taa, emme rasis­mia emmekä ihmis­ten leimaa­mista

    Julkaistu: 24.09.2016 Puheet Sivistys Turvallisuus

    Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­jan, valtio­va­rain­mi­nis­teri Petteri Orpon puhe puolue­val­tuus­tossa 24.9.2016

    Osal­lis­tuimme ennen tätä kokousta isolla poru­kalla väki­val­lan vastai­seen miele­nil­mauk­seen Kansa­lais­to­rilla. Uusnat­sien miele­no­soi­tuk­sessa pahoin­pi­del­lyn miehen kuolema on järkyt­tä­nyt syvästi ja aiheut­ta­nut laajaa keskus­te­lua.

    Kokoo­mus tuomit­see tapah­tu­mat ja esit­tää osan­ot­tonsa väki­val­lan uhrin omai­sille. Me emme hyväksy minkään­laista väki­val­taa, emme rasis­mia emmekä ihmis­ten leimaa­mista ihon­vä­rin tai uskon­non perus­teella. Ilman mitään sivu­lauseita, muttia tai jossia.

    Suomessa meillä jokai­sella on sanan­va­paus, yhdis­ty­mis­va­paus ja oikeus mieli­pi­tei­siin. Vapauk­sien lisäksi meillä on myös vastuu. Vastuu noudat­taa lakeja ja järjes­tys­sään­töjä.

    Suomen laki kiel­tää rasis­min ja kiihot­ta­mi­sen kansan­ryh­mää vastaan. Suomen laki kiel­tää väki­val­lan. Kokoo­muk­sen mielestä väki­val­tais­ten ääri­jär­jes­tö­jen toiminta tulee kiel­tää lailla. Järjes­töt, jotka käyt­tä­vät väki­val­taa poliit­tis­ten tavoit­tei­densa saavut­ta­mi­seen eivät kuulu suoma­lai­seen yhteis­kun­taan.

    Lailla ei tehtyä saa teke­mät­tö­mäksi eikä ääria­jat­te­lua loppu­maan. Lain muut­ta­mi­nen olisi kuiten­kin vahva signaali yhteis­kun­nalta, ettemme hyväksy tällaista toimin­taa. Kenen­kään ei pidä hyväk­syä. Väki­val­lan käytölle ei saa antaa pienin­tä­kään ymmär­rystä.

    Toivon, että suoma­lais­ten suuri enem­mistö, joka on suvait­se­vaa ja viisasta väkeä, nousee puolus­ta­maan suvait­se­vai­suutta, tasa-arvoa ja suoma­laista avointa yhteis­kun­taa. Tässä rinta­massa seisoo myös Kokoo­mus.

    Viha­puhe on osa ääri­liik­kei­den kasvua­lus­taa. Pitkällä aika­vä­lillä viha­puhe lisää vastak­kai­na­set­te­lua ja väki­val­taa. Siksi siihen on puutut­tava nykyistä tarmok­kaam­min ja johdon­mu­kai­sem­min.

    Minis­teri Risikko on anta­nut polii­si­joh­dolle tehtä­väksi valmis­tella nopeasti käyt­töön otet­ta­via toimin­ta­mal­leja, joilla voidaan entistä tehok­kaam­min puut­tua viha­pu­hee­seen. Nämä toimin­ta­mal­lit tarkoit­ta­vat esimer­kiksi viha­pu­hetta paljas­ta­vien, tutki­vien ja ennalta ehkäi­se­vien ryhmien entistä tiiviim­pää yhteis­työtä.  Tämän lisäksi arvioi­daan tarvi­taanko lain­sää­dän­nöl­li­siä muutos­tar­peita viha­pu­hee­seen puut­tu­mi­seksi.

    Meidän on paljon laajem­min ja perin­poh­jai­sem­min puutut­tava viha­pu­heen, poliit­ti­sen väki­val­lan, väki­val­lalla uhkaa­mi­sen ja rasis­tis­ten tunnus­ten esit­tä­mi­seen. Tule­vana maanan­taina käymme halli­tuk­sen stra­te­giais­tun­nossa läpi minis­teri Risi­kon johdolla valmis­tel­tua toimen­pi­deoh­jel­maa väki­val­tais­ten ääri­liik­kei­den toimin­taan puut­tu­mi­seksi.
    Toimet eivät rajoitu vain turval­li­suus­vi­ran­omais­ten piiriin, tarvi­taan paljon muita­kin toimia.

    Opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­teri Grahn-Laaso­nen on jo keväällä käyn­nis­tä­nyt Merki­tyk­sel­li­nen Suomessa -nimi­sen ohjel­man - kymme­nen toimen­pi­dettä, joilla torju­taan viha­pu­hetta ja osat­to­muutta muun muassa kouluissa ja järjes­töissä.

    Kukaan ei ole syntyes­sään rasisti. Syrjivä ajat­telu ja viha­puhe ovat asioita, jotka opitaan. Esimer­kiksi osat­to­maksi jäämi­sen koke­muk­set, syrjäy­ty­mi­nen ja turhau­tu­mi­nen ajavat etsi­mään merki­tyk­siä ääri­liik­keistä.

    Merki­tyk­sel­li­nen Suomessa -ohjel­massa otetaan käyt­töön koulu­tuk­sen, kult­tuu­rin, nuori­so­työn ja liikun­nan toimin­not sen varmis­ta­mi­seksi, että lapset ja nuoret oppi­si­vat alusta alkaen suvait­se­vai­siksi, toista kunnioit­ta­viksi ja yhden­ver­tai­suutta arvos­ta­viksi.

    Lasten ja nuor­ten parissa työs­ken­te­le­viä koulut­ta­malla varmis­te­taan, että heillä on ammat­ti­tai­toa käydä hanka­lia keskus­te­luja viha­pu­hee­seen, rasis­ti­seen käytök­seen ja radi­ka­li­soi­tu­mi­sen signaa­lei­hin liit­tyen.

    Olen syvästi huolis­sani Suomesta. Asema-aukion tapah­tuma pysäytti, mutta se ei ole ainoa esimerkki väki­val­tai­siin tekoi­hin, viha­pu­hee­seen tai täydel­li­seen välin­pi­tä­mät­tö­myy­teen ajaneesta ajat­te­lusta.

    Emme voi puhua enää yksit­täis­ta­pauk­sista. Meidän on puhut­tava koko maan, suoma­lais­ten, heiken­ty­neestä hyvin­voin­nista ja tehtävä kaik­kemme sen paran­ta­mi­seksi.

    Demo­kraat­ti­nen yhteis­kunta ei ole itses­tään­sel­vyys, eikä se säily itses­tään. Hyvin­voi­vat ihmi­set teke­vät hyvin­voi­van yhteis­kun­nan.

    Vuosia kestä­nyt talou­den taan­tuma on synnyt­tä­nyt maahan korkean työt­tö­myy­den ja lisän­nyt eriar­vois­tu­mista. Heikosta talous­ti­lan­teesta johtuen hyvin­voin­ti­pal­ve­luista ja tulon­siir­roista on jouduttu vuosi vuoden jälkeen leik­kaa­maan, mikä on jälleen lisän­nyt eriar­voi­suutta.

    Eriar­vois­tu­mi­sesta seuraa ääria­jat­te­lua. Syrjäy­ty­mi­nen ja petty­mys yhteis­kun­taan ovat liian hyviä kasvua­lus­toja ääria­jat­te­lulle ja väki­val­lalle.

    Paras ja ainoa kestävä tapa estää eriar­voi­suutta ja syrjäy­ty­mistä on työl­li­syy­den paran­ta­mi­nen. Vain korkeam­malla työl­li­syy­sas­teella meillä on mahdol­li­suus huoleh­tia tärkeistä hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan palve­luista ja heikom­pio­sai­sista.

    Kokoo­mus nosti elokuussa työl­li­syy­den budjet­ti­rii­hen ja keskus­te­lun ytimeen.

    Kun kesällä valmis­tau­duimme valtio­va­rain­mi­nis­te­riössä talous­ar­vio­esi­tyk­sen laadin­taan, kävimme peri­aat­teel­li­sen keskus­te­lun halli­tuk­sen talous­po­li­tii­kan linjasta.

    Budje­tin suuri alijäämä ja velkaan­tu­mi­nen olisi­vat puol­ta­neet uusia sääs­tö­toi­mia jo nyt budjet­ti­rii­hessä. Tämä olisi tarkoit­ta­nut uusia sääs­töjä palve­lui­hin ja tulon­siir­toi­hin jo päätet­ty­jen neljän miljar­din sääs­tö­jen päälle.

    Kävi kuiten­kin selväksi, ettei Suomen taloutta kään­netä pelkäs­tään leik­kaa­malla. Julki­sen talou­den tasa­pai­non ratkai­see työl­li­syys­ke­hi­tys.

    Herät­te­limme muut siihen, että nykyi­set toimen­pi­teet eivät riitä halli­tuk­sen tärkeän tavoit­teen, eli 72 prosen­tin työl­li­syy­sas­teen saavut­ta­mi­seen. Jos työl­li­syyttä ei kyetä nosta­maan, niin uusia leik­kaus­kier­rok­sia joudu­taan teke­mään vuosi toisensa jälkeen tästä hamaan tule­vai­suu­teen.

    Tämän vuoksi teimme selkeän valin­nan, että laitamme halli­tuk­sen työssä kaikki paukut työl­li­syyttä edis­tä­vien toimiin.

    Miksi tuo 72 prosent­tia on niin tärkeä tavoite?

    Puhuin Lappeen­ran­nassa keski­luo­kasta. Tuosta ahke­rien suoma­lais­ten joukosta, joka pitää Suomea pystyssä. Maksa­mis­taan veroista he ovat saaneet vasti­neeksi hyvät palve­lut ja turval­li­sen yhteis­kun­nan.

    Kaikissa länsi­maissa keski­luok­kaa uhkaa kutis­tu­mi­nen. Tämä johtuu globa­li­saa­tiosta ja tekno­lo­gian kehit­ty­mi­sestä. Suomessa kehi­tystä vauh­dit­taa yhteis­kun­nan jäykät raken­teet, jotka eivät jousta maail­man muutok­sen tahdissa.

    Kun maksa­jien joukko kutis­tuu, jäljelle jäävien rasite kasvaa. Toisaalta yhä useampi jää mukana olevien ulko­puo­lelle, eikä löydä reit­tiä takai­sin työhön eikä näky­mää tule­vai­suu­teen.

    Ilman vahvaa keski­luok­kaa ei ole hyvin­voin­tia, koska ei ole sen kustan­ta­jia.

    72 prosent­tia on kylmä luku, mutta sillä on välit­tävä merki­tys.

    Se mahdol­lis­taa reilun yhteis­kun­nan, jossa nykyistä paljon useam­malla on mahdol­li­suus olla mukana raken­ta­massa omaa, läheis­tensä ja Suomen hyvin­voin­tia.

    Se mahdol­lis­taa hyvin­voin­ti­val­tion ytimen, eli meille kaikille tärkei­den palve­lui­den säilyt­tä­mi­sen ja kehit­tä­mi­sen; päivä­ko­dit, vanhus­ten­pal­ve­lut, sairaa­lat ja koulut.

    Se mahdol­lis­taa sen, että pystymme pitä­mään kaikki mukana; tulon­siir­rot ja palve­lut niille, jotka eivät pysty itses­tään huoleh­ti­maan tai jäävät työt­tö­miksi.

    Se mahdol­lis­taa tule­vai­suu­den raken­ta­mi­sen, koska silloin meillä on mahdol­li­suus panos­taa kunnolla tule­vai­suu­teen; koului­hin, tutki­muk­seen ja tekno­lo­gi­aan.

    Haluan siis koros­taa, että korkea työl­li­syys ja kestävä julki­sen talou­den pito eivät ole arvoja sinänsä.

    Työl­li­syys ja vahva julki­nen talous ovat väli­neitä tuot­taa hyvää. Erityi­sesti näissä onnis­tu­mi­nen on yhteis­kun­nan heikoim­massa asemassa olevien etu, koska he kärsi­vät ensim­mäi­sinä, kun tasa­paino vaaran­tuu.

    Kokoo­muk­sen tavoit­tei­den mukaista on, että mahdol­li­sim­man moni suoma­lai­nen osal­lis­tuu työhön. Vain tätä kautta kyke­nemme yhdessä raken­ta­maan riit­tä­vät palve­lut ja tulon­siir­rot, jotka varmis­ta­vat kaikille suoma­lai­sille mahdol­li­suuk­sien tasa-arvon ponnis­taa niin korkealle, kun kukin meistä pystyy. Me uskomme, että kaik­kia suoma­lai­sia tulee kannus­taa saavut­ta­maan parhaansa.

    Kuten huomaatte – ei ole tärkeäm­pää avainta hyvin­voin­tiin kuin työl­li­syys. Emme vastusta yhtään sellaista uudis­tusta, joka lisää työn­te­koa ja työn­teon kannus­ti­mia.

    Olemme tässä halli­tuk­sessa raken­ta­neet päämää­rä­tie­toi­sesti polkua kohti 72 prosen­tin työl­li­syy­sas­tetta.

    Olemme keven­tä­neet työn vero­tusta halli­tuk­sen kahdessa ensim­mäi­sessä budje­tissa miljar­din euron edestä. Tämän lisäksi olemme tehneet yli 300 miljoo­nan euron ansio­ta­soin­dek­si­tar­kas­tuk­set, ettei kenen­kään työn vero­tus kiristy ylei­sen ansio­ta­son nousun seurauk­sena.

    Veron­ke­ven­nyk­sen on tehty oikeu­den­mu­kai­sesti. Ensin päätet­tiin 450 miljoo­nan työtu­lo­vä­hen­nyk­sestä pieni-ja keski­tu­loi­silla ja kikyn yhtey­dessä 515 miljoo­nan tasai­sesta 0,6 prosent­tiyk­si­kön aidosta keven­nyk­sestä kaik­kiin tulo­luok­kiin ja myös eläke­läi­sille, joille suun­nat­tiin 137 miljoo­nan keven­nys.

    Tällä ratkai­sulla tuetaan etupai­not­tei­sesti haurasta koti­maista kasvua ja työl­li­syyttä.

    Olemme paran­ta­neet koti­ta­lous­vä­hen­nystä yli 30 miljoo­nalla eurolla, jotta suoma­lai­sille koti­ta­louk­sille olisi entistä kannat­ta­vam­paa työl­lis­tää eri alojen ammat­ti­lai­sia.

    Olemme madal­ta­neet useilla eri toimilla työl­lis­tä­mi­sen kynnystä erityi­sesti pienille ja keski­suu­rille yrityk­sille, joille työn­te­ki­jän palk­kaa­mi­nen on aina suuri riski.

    Olemme aloit­ta­neet uudis­tuk­set työt­tö­myys­tur­vaan, jolla sitä muova­taan passii­vi­sesta akti­voi­vaksi turvaksi. Tämä tarkoit­taa, että työt­tö­myy­den tuke­mi­sen sijaan tuetaan entistä vahvem­min uutta työl­lis­ty­mistä. Jatkossa työt­tö­myys­tur­vaa voi käyt­tää myös palk­ka­tu­kena tai yrit­tä­jän start­ti­ra­hana.

    Erityi­sen tyyty­väi­nen olen toimista, joilla paran­ne­taan nais­ten työmark­kina-asemaa ja työl­lis­ty­mistä.

    Vanhem­muu­desta aiheu­tu­vien kustan­nus­ten tasaa­mista työnan­ta­jien kesken 2500 euron kerta­kor­vauk­sella.

    Ja tärkeää on, että olemme päät­tä­neet alen­taa kaik­kein pieni­tu­loi­sim­pien perhei­den päivä­hoi­to­mak­suja ja kehit­tää varhais­kas­va­tusta, jotta työn­teko olisi kannat­ta­vaa myös pien­ten lasten vanhem­mille – vaik­kapa sitten osapäi­vä­työnä.

    Yritys­ten suku­pol­ven­vaih­dos­ten helpot­ta­mista, maksu­pe­rus­teista arvon­li­sä­ve­roa, ansio­si­don­nai­sen työt­tö­myys­tur­van keston lyhen­tä­mistä, asun­to­ra­ken­ta­mi­sen lisää­mistä, inno­vaa­tio­pank­kia tai inno­vaa­tio­se­te­leitä – tai lukui­sia muita toimen­pi­teitä.

    Kaikki ovat pieniä ja suuria aske­lia kohti samaa 72 prosen­tin maalia.

    Se on kuiten­kin sanot­tava rehel­li­sesti ääneen, että halli­tuk­sen nyt sopi­mat toimet eivät vielä riitä 72 prosen­tin työl­li­syys­ta­voit­teen saavut­ta­mi­seen.

    Käymme maanan­taina koko halli­tuk­sen kesken läpi valtio­va­rain­mi­nis­te­riön arviota halli­tus­kau­den työl­li­syys­ke­hi­tyk­sestä. Nyky­ar­vion mukaan työl­li­syys nousisi vain 69,7 prosent­tiin vuoteen 2019 mennessä. Olemme siis jäämässä jopa 68 000 työpai­kan verran jälkeen asete­tusta tavoit­teesta.

    Tämä tarkoit­taa, että halli­tuk­sen on tänä syksynä ja viimeis­tään ensi kevään puoli­vä­li­rii­hessä sovit­tava uusista kasvua ja työl­li­syyttä vahvis­ta­vista toimista. Meille työl­li­syys­ta­voite on halli­tus­oh­jel­man tärkein kohta. Edel­ly­tämme, että siitä pide­tään kiinni.

    Kysy­mys on viime kädessä siitä, että onko tämä halli­tus edel­leen toimin­ta­ky­kyi­nen ja että kyke­neekö se noudat­ta­maan omaa ohjel­maansa. Minä uskon, että on ja pystyy.

    Suomen suun­taa ei kuiten­kaan kään­netä pelkillä työl­li­syys­toi­milla. Meidän on perus­ta­van­laa­tui­sella tavalla uudis­tet­tava Suomea.

    Jotta voi uudis­tua pitää ymmär­tää maail­maa. Pitää ymmär­tää ympä­rillä tapah­tuva suun­na­ton muutos. Muutok­sen vauhti on luja, riip­pu­matta siitä, haluam­meko muutosta tai emme. Tekno­lo­gia kehit­tyy, globa­li­saa­tio tuo uutta kilpai­lua, väes­tön­kasvu ja kaupun­gis­tu­mi­nen jatkuu. Ilmas­ton­muu­tos vaatii meiltä ratkai­suja ympä­ris­tö­on­gel­miin.

    Kokoo­mus on Suomea uudis­tava voima. Yksi­kään uudis­tus ei ole jäänyt eikä tule jäämään meistä kiinni.

    Olen todella tyyty­väi­nen nykyi­sen halli­tuk­sen jo saavut­ta­mista uudis­tuk­sista, joista tällä viikolla ratkaistu liiken­ne­kaari on hieno ja vaiku­tuk­sel­taan merkit­tävä esimerkki.

    Jo aiem­min olemme vapaut­ta­neet kaup­po­jen aukio­loa­jat, sopi­neet alko­ho­li­lain­sää­dän­nön uudis­ta­mi­sesta ja siitä, että valin­nan­va­paus on sote-uudis­tuk­sen keskei­nen osa. Budjet­ti­rii­hessä pantiin Kokoo­muk­sen ehdo­tuk­sesta liik­keelle työ kannus­tin­louk­ku­jen purka­mi­seksi sekä yritys­ve­ro­tuk­sen koko­nai­suu­dis­tus.

    Jokai­sen uudis­tuk­sen taus­talla tulee olla ymmär­rys maail­masta ja muutok­sesta. Jokai­sella uudis­tuk­sella tulee olla myös selkeä tavoite. Muutok­sia ei tehdä muutok­sen vuoksi. Me teemme muutok­sia siksi, että ne paran­ta­vat suoma­lais­ten hyvin­voin­tia ja helpot­ta­vat arkea.

    Soten valin­nan­va­paus on se uudis­tus, joka tulee todella muut­ta­maan tämän maan sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lut ihmi­sille helpom­miksi käyt­tää.

    Se tarkoit­taa, että jokai­nen suoma­lai­nen voi jatkossa päät­tää itse, minne menee lääkä­riin, kun lapsella on korva­tu­leh­dus tai kun mökillä sattuu tapa­turma. Ja että lääkä­riin pääsee heti, ei neljän viikon jonot­te­lun jälkeen.

    Valinta tehdään laadun ja hinnan perus­teella valit­tu­jen palve­lun­tar­joa­jien välillä.

    Vielä ei kuiten­kaan ole valmista. Suoma­lai­nen valin­nan­va­paus­malli raken­ne­taan tämän syksyn aikana. Tulemme teke­mään kaik­kemme taatak­semme jokai­selle ihmi­selle mahdol­li­suu­den hyvään hoitoon, varal­li­suu­desta riip­pu­matta. Se, että kaik­kia kohdel­laan yhden­ver­tai­sesti, on reilun yhteis­kun­nan merkki.

    Me haluamme, että suoma­lai­set voivat itse valita ja vaikut­taa omiin palve­lui­hinsa. Me luotamme ihmi­seen ja hänen arvioin­ti­ky­kyynsä. Kuka olisi parempi asian­tun­tija arvioi­maan palve­lun laatua kuin poti­las itse?

    Yhden­ver­tai­suus ja ihmi­seen luot­ta­mi­nen ovat kokoo­muk­selle arvoja, joista emme luovu. Siksi valin­nan­va­paus on meille kynnys­ky­sy­mys. Ilman valin­nan­va­pautta sote-uudis­tusta ei tule.

    Tulemme myös pitä­mään huolen siitä, että valin­nan­va­paus­malli raken­ne­taan niin, että se ei tuhlaa veron­mak­sa­jien rahoja. Tarkoi­tus on, että julki­nen sektori hyödyn­tää mark­ki­na­ta­loutta ja yksi­tyistä sekto­ria, ei päin­vas­toin.

    Valin­nan­va­pau­den lain­sää­dän­tö­luon­nos valmis­tuu lähiai­koina. Silloin pääsemme tosi­asioi­den pohjalta keskus­te­le­maan tule­vasta mallista ilman vääriä tietoja, jotka nyt hallit­se­vat keskus­te­lua.

    Sote-uudis­tuk­sesta puhut­taessa on liian usein unoh­dettu eräs valta­van tärkeä ryhmä. Sosi­aali- ja tervey­sa­lalla kunnissa ja kuntayh­ty­missä työs­ken­te­lee lähes 200 000 sote-alan ammat­ti­laista, jotka siir­ty­vät uudis­tuk­sen myötä maakun­tien palve­luk­seen. Heidän työs­sään ja arjes­saan uudis­tuk­sella on aivan erilai­nen merki­tys kuin meillä palve­lu­jen käyt­tä­jillä.

    Ymmär­rän erit­täin hyvin sen epävar­muu­den, jota omaan työhön ja sen järjes­tä­mi­seen kohdis­tuva julki­nen - joskus kiivas­kin - keskus­telu synnyt­tää.

    Me tarvit­semme suju­vam­paa sosi­aali- ja tervey­den­huol­toa, jossa poti­laita kohdel­laan inhi­mil­li­sesti ja empaat­ti­sesti. Sellaista ei synny ilman ihmi­siä. Tärkeää arjen työtä teke­ville sairaan­hoi­ta­jille, hoiva-avus­ta­jille ja lääkä­reille sekä muulle alan henki­lös­tölle haluan sanoa, että teitä kuun­nel­laan.

    Toivon, että haluatte olla aktii­vi­sesti ja aloit­teel­li­sesti mukana raken­ta­massa parem­pia palve­luita kaikille suoma­lai­sille.

    Osal­lis­tuin viikko sitten puoluei­den puheen­joh­ta­ja­pa­nee­liin, jossa oli tarkoi­tus puhua tule­vai­suu­den kunnasta. Kuin­kas siinä kävi­kään? Keskus­te­limme tunnin verran sotesta - eli tule­vai­suu­den maakun­nasta. Kymme­nen minuut­tia ennen panee­lin päät­ty­mistä juon­ta­ja­kin totesi, että nyt voisimme hetken keskus­tella niistä palve­luista ja tehtä­vistä, joita kunnille uudis­tuk­sen jälkeen jää.

    Hauska juttu. Mutta myös karu totuus siitä, kuinka kunta­kes­kus­te­lua tällä hetkellä käydään. Fokus ja kiin­nos­tus on sotessa ja maakun­nissa. Uudis­tuk­sen jälkei­sen kunnan tehtä­vät ja rooli tuntu­vat jäävän monelle kysy­mys­mer­kiksi.

    Sote- ja maakun­ta­uu­dis­tuk­sen jälkei­sen kunnan tehtä­vät on hyvin helppo määri­tellä. Kun sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lut siir­re­tään maakun­nille, kunnille jää kaikki se, mikä nyky­ään­kin on, miinus sote. Sen moni­mut­kai­sempi tämä muutos ei ole.

    Tässä­kin kohtaa muutos on ennen kaik­kea mahdol­li­suus. Minä näen soten siir­ty­mi­sen maakun­tiin anta­van nime­no­maan kunnille ja kunta­lai­sille tilai­suu­den ryhtyä kehit­tä­mään omaa koti­kun­taa aivan uudella otteella.

    Yli 15 vuotta kaupun­gin­val­tuus­tossa istu­neena tiedän, kuinka suuren osan valtuus­to­työstä sote-asiat ovat lohkais­seet. En juuri liioit­tele kun sanon, että yhtä hyvin kunnan­val­tuus­toja olisi voinut kutsua sote-valtuus­toiksi.

    Sote-uudis­tus on nyt meille sysäys uudis­tu­mi­seen myös kunnissa. Nyt on juuri se hetki, kun voimme poru­kalla ryhtyä teke­mään koti­kun­nis­tamme parem­pia.

    Kääri­tään siis hihat. Ryhdy­tään yhdessä miet­ti­mään, millai­sen kunnan haluamme itsel­lemme ja jälkeemme tule­ville raken­taa.

    Nyt pääsemme vastaa­maan aivan uuden­lai­seen, posi­tii­vi­seen, kysy­myk­seen: Kuinka saamme kaikki kunta­lai­set voimaan mahdol­li­sim­man hyvin?

    Sote-uudis­tuk­sen jälkeen kunnista tulee nimit­täin koulu­tuk­sen, sivis­tyk­sen, kult­tuu­rin, liikun­ta­pal­ve­lui­den ja elin­voi­man keskuk­sia. Kaik­kien kunta­lais­ten tarvit­se­mat tärkeät palve­lut pääse­vät aidosti keski­öön.

    Miten laaduk­kaat varhais­kas­va­tus­pal­ve­lut järjes­te­tään siten, että perheet saavat oman kotinsa läheltä hoito­pai­kan lapsel­leen? Että perus­o­pe­tuk­sessa jokai­sella opet­ta­jalla on riit­tä­västi aikaa jokai­selle lapselle ja koulu­ti­lat ovat hyvässä kunnossa. Että kunnassa on vireää liikunta- ja kult­tuu­ri­toi­min­taa. Ja että kunta luo hyvät edel­ly­tyk­set yrit­tä­jyy­delle, jotta kuntaan inves­toi­daan ja jotta uusia työpaik­koja syntyy.

    Kunnan budje­tista leijo­nan­osa käyte­tään jatkossa koulu­tuk­seen. Se on aikai­sem­paan nähden valtava muutos. Se on meille kokoo­mus­lai­sille myös valta­van terve­tul­lut muutos.

    Kun maailma ympä­rillä muut­tuu, myös elämässä tarvit­ta­vat taidot muut­tuu. Siksi opetus­mi­nis­teri Sannin johdolla käyn­nis­tetty perus­koulu-uudis­tus on aivan keskei­sessä roolissa suoma­lais­ten hyvin­voin­nin paran­ta­mi­sessa.

    Lasteni kautta näen perus­kou­lumme merki­tyk­sen ja kehit­ty­mi­sen joka päivä. Näen, miten heidän opet­ta­jansa ovat sitou­tu­neita työhönsä, tuke­vat ja kannus­ta­vat jokaista lasta oppi­mi­seen ja löytä­mään omat vahvuu­tensa.

    Korkeasti koulu­te­tut opet­ta­jamme ovat koko perus­koulu-uudis­tuk­sen arkki­teh­teja, siksi heidän osaa­mi­seensa panos­te­taan. Jokai­seen kouluun koulu­te­taan tuto­ro­pet­taja, joka tukee uuden tekno­lo­gian hyödyn­tä­mistä kaikessa opetuk­sessa. Jokai­selle opet­ta­jalle taataan mahdol­li­suus kehit­tää osaa­mis­taan ja päästä täyden­nys­kou­lu­tuk­seen. Tätä kunnan talous­ti­lanne tai asuin­paikka ei saa estää.

    Lapsemme teke­vät joka päivä koulussa hienoja asioita, joista meillä vanhem­milla ei ole tietoa­kaan. Uusi tekno­lo­gia on monessa koulussa jo arki­päi­vää. Uusissa opetus­suun­ni­tel­missa paino­te­taan tule­vai­suu­den taitoja, esimer­kiksi kriit­tistä ajat­te­lua ja kansain­vä­li­syyttä. Koodaus tuodaan jo perus­kou­lun alaluo­kille. Uutena tavoit­teena on tuoda tunti liikun­taa jokai­seen koulu­päi­vään, jotta lapsemme liik­kui­si­vat riit­tä­västi.

    Aivan upeita asioita, joista meidän vanhem­pina kannat­taa olla tyyty­väi­siä. Nämä ovat myös esimerk­kejä siitä, että Kokoo­mus tekee koko ajan työtä koulu­tuk­semme uudis­ta­mi­seksi. Me haluamme, että perus­kou­lumme on jatkos­sa­kin maail­man paras. Siksi me panos­tamme sen uudis­ta­mi­seen 90 miljoo­naa euroa.

    Haluan nostaa esiin vielä kaksi konkreet­tista asiaa, jotka me kokoo­mus­lai­set otamme tavoit­teiksi.

    Asete­taan tavoit­teeksi, että turvaamme opet­ta­jille aina, kun se vain on mahdol­lista, vaki­nai­sen työsuh­teen. Että annamme toivoa tule­vasta erityi­sesti nuorille, vasta­val­mis­tu­neille opet­ta­jille.

    Toinen tavoite liit­tyy lasten ja nuor­ten harras­ta­mi­seen. Monessa perheessä raha ei siihen riitä. Joka kolmas lapsi on joutu­nut luopu­maan harras­ta­mi­sesta varo­jen puut­tuessa. Näin ei voi olla.

    Kokoo­mus haluaa, että harras­tus­ta­kuusta tulee totta. Vähin­tään yksi harras­tus jokai­selle lapselle. Se on hyvä ja konkreet­ti­nen tavoite, jonka saavut­ta­mi­nen vaatii yhteis­työtä. Siihen tarvi­taan paitsi halli­tusta, opetus­mi­nis­te­riä ja edus­kun­taa, myös kaik­kia meidän valtuu­tet­tuja ja kunta­päät­tä­jiä ympäri Suomen.

    Haas­tan jokai­sen teistä teke­mään koti­kun­nas­saan aloit­teen, joka edis­tää harras­tus­ta­kuuta. Itse lupaan tart­tua toimeen omassa koti­kau­pun­gis­sani Turussa.

    Otetaan mahdol­li­suuk­sien luomi­nen kokoo­mus­lai­sen kunta­po­li­tii­kan johto­täh­deksi.

    Vapaus on meille kokoo­mus­lai­sille keskei­nen arvo. Vapaus, vastuu ja toisista välit­tä­mi­nen kulke­vat käsi kädessä. Kiel­to­jen sijasta meidän pitäisi mahdol­lis­taa asioita. Kannus­taa ja uskal­taa kokeilla. Luot­taa kunta­lai­siin ja kunnan päät­tä­jiin siinä, että he osaa­vat tehdä parhaat ratkai­sut kunnassa.

    Otetaan vapaa­kun­ta­ko­keilu laajasti käyt­töön. Hyväk­sy­tään se, että meillä on hyvin erilai­sia kuntia, joissa ratkai­sut hyvän elämän raken­ta­mi­seksi ovat erilai­sia. Anne­taan kunnille enem­män eväitä toteut­taa asioita, järjes­tää palve­luita ja tehdä paikal­li­sia päätök­siä.

    Parhaim­mil­laan koti­kunta yhteisö, joka takaa jäse­nil­leen suju­van arjen, turval­li­sen ympä­ris­tön ja tule­vai­suu­den täynnä mahdol­li­suuk­sia. Kuka muu kuin kunta­lai­set itse tietäi­si­vät parem­min, miten juuri heidän kunnas­saan kannat­taa toimia näiden tavoit­tei­den saavut­ta­mi­seksi?

    Kunta­vaa­lei­hin on tänään 197 päivää. 197 päivää aikaa säilyt­tää ja ansaita suoma­lais­ten luot­ta­mus. Sitä luot­ta­musta ei ansaita nokke­lilla mainos­kam­pan­joilla tai musta­val­koi­sella popu­lis­milla. Se luot­ta­mus ansai­taan pitkä­jän­tei­sellä ja tule­vai­suu­teen katso­valla työllä kunta­lais­ten hyväksi. Siinä me kokoo­mus­lai­set olemme hyviä.

    Minä en usko, että kunta­vaa­leissa pärjää höpöt­tä­mällä ja julis­ta­malla. Suoma­lai­set ovat siihen liian fiksua ja käytän­nön­lä­heistä väkeä. Kunta­vaa­leissa luot­ta­mus lunas­te­taan kolmella tavalla: mene­mällä sinne missä ihmi­set ovat, kuun­te­le­malla ja ymmär­tä­mällä heitä sekä viemällä kuule­mansa asiat eteen­päin, ratkot­ta­vaksi.

    Kokoo­muk­sen pitää näkyä ja kuulua - mutta ennen kaik­kea kuulla! Ei ole montaa niemeä tai notkel­maa, johon ei kokoo­mus­teltta sään­nöl­li­sesti nousisi. Olemme opetel­leet otta­maan haltuun myös toisen­lai­set turut ja torit: puolu­een työhön voi nyky­ään osal­lis­tua vaik­kapa verkossa tai vaikut­ta­ja­ryh­mään kuulu­malla.

    Kuun­te­le­mi­nen on meille peri­aate, josta emme luovu. On kuun­nel­tava myös niitä, jotka ovat kans­samme eri mieltä. Hyviä ideoita ja huomioita voi tulla yllät­tä­vil­tä­kin tahoilta!

    Siksi lähdemme näihin kunta­vaa­lei­hin korvat enem­män auki kuin koskaan: koko syksyn kier­rämme Suomea ja kyse­lemme, millai­nen olisi juuri Sinulle hyvä koti­kunta.

    Vastauk­sensa voi jättää myös verkossa www.kaikillehyvä.fi -sivulla. Kaikki saamamme ajatuk­set keräämme talteen, analy­soimme ne ja käytämme johto­pää­tök­siä Kokoo­muk­sen kunta­ta­voit­teita aset­taes­samme.

    Olen puhu­nut paljon uudis­ta­mi­sesta, ja olen puhu­nut paljon luot­ta­muk­sesta. Suomen ja suoma­lais­ten hyvin­voin­nille ne ovat erot­ta­ma­ton pari. Ilman luot­ta­musta ei voi uudis­taa. Ilman uudis­ta­mista ei luot­ta­mus säily.

    Jatke­taan siis reip­paasti uudis­ta­mista! Jatke­taan sään­te­lyn purka­mista, koulu­tuk­sen kehit­tä­mistä, työl­li­syyttä edis­tä­vien toimien teke­mistä. Jatke­taan tule­vai­suu­teen suun­taa­vaa poli­tiik­kaa, eikä tyydytä help­poi­hin pika­voit­toi­hin.

    Ja lisäksi: tehdään joka päivä kaik­kemme, että olisimme suoma­lais­ten luot­ta­muk­sen arvoi­sia.