Miet­teitä Brys­se­lin ytimestä -blogi­kir­joi­tus

Viimei­sen kahden vuoden aikana olemme kulke­neet ennen­nä­ke­mät­tö­män polun Euroo­pan lähi­his­to­riassa. Olemme kohdan­neet ja lähes kukis­ta­neet globaa­lin pande­mian, jonka jälkeen meneil­lään oleva Venä­jän hyök­käys­sota on järkyt­tä­nyt koko Euroo­pan mannerta. Samaan aikaan olemme olleet kamp­pai­lussa ilmas­ton­muu­tosta, maail­man­ta­lou­den heilah­te­luja, työt­tö­myy­den kasvua, kybe­ruh­kia, popu­lis­mia, ja viimei­sem­pinä ener­gia- ja ruoka­pu­laa vastaan.

Venäjä on EU-maiden merkit­tävä maakaa­sun toimit­taja, ja ajan­koh­tai­nen ener­gia­kriisi on vahvis­ta­nut enti­ses­tään sen mark­kina-asemaa. Euroo­pan riip­pu­vuus venä­läi­sistä kaasu­ha­noista on kuiten­kin todel­lista pienempi kuin mitä eten­kin Putin antaa ymmär­tää. Ongel­mana on, että hinto­jen noususta huoli­matta on edel­leen halvinta ostaa ”venä­läistä”.

Sitä­kin vaka­vampi ongelma on, että hinnasta viis paisu­tamme päivit­täin Venä­jän sota­kas­saa lähes 850 miljoo­nan euron edestä. Fossii­lis­ten polt­toai­nei­den osuus Venä­jän vien­nistä on ollut noin 63 % ja valtaosa siitä on kohdis­tu­nut Euroop­paan. Jos haluamme tehok­kaasti puut­tua Venä­jän sota­ta­lou­teen, tässä olisi sen ydin.

Krii­sit pakot­ta­vat meitä kehit­ty­mään, ja meidän on kyet­tävä varmis­ta­maan, että kehi­tyk­sen suunta on toivottu.

Puti­nin hyök­käys­so­dan seurauk­sena olemme joutu­neet pohti­maan vaih­toeh­toja venä­läi­selle kaasulle ja fossii­li­sille polt­toai­neille. Panos­ta­malla nyt uusiu­tu­viin ener­gian­läh­tei­siin emme ainoas­taan tukisi kestä­vää euroop­pa­laista ener­gian­tuo­tan­toa tule­vai­suu­dessa, vaan voisimme jopa samalla tehdä ilmas­ton eteen palve­luk­sen. 

EU-komis­sio julkaisi touko­kuussa uuden RePowe­rEU-suun­ni­tel­mansa katkaista Euroo­pan riip­pu­vuus Venä­jän fossii­li­sista polt­toai­neista ennen vuotta 2027. Komis­sion suun­ni­tel­man on kytketty myös vahvasti ilmas­to­krii­sin ratkai­se­mi­seen. RePowe­rEU-suun­ni­telma tähtää ener­gian­sääs­töön, ener­gia­läh­tei­den moni­puo­lis­ta­mi­seen sekä uusiu­tu­van ener­gian käyt­töön­o­ton nopeut­ta­mi­seen. Tämän lisäksi EU on hyväk­sy­nyt useita pako­te­pa­ket­teja, joilla on vaiku­tusta ener­gian tuon­tiin Venä­jältä.

Maail­man Ener­gia­jär­jes­tön IEA:n mukaan Eurooppa pystyisi jo kulu­van vuoden puolella vähen­tä­mään venä­läi­sen maakaa­sun käyt­töä kolman­nek­sella nykyi­sestä kohtuul­li­sin kustan­nuk­sin. Muutos nyky­ti­laan ei tapahdu itses­tään, vaan vaatii yhte­näistä ja pitkä­jän­teistä poliit­tista ponnis­te­lua useilla sekto­reilla, sekä vahvaa kansain­vä­listä vuoro­pu­he­lua ener­gia­mark­ki­noi­den kehi­tyk­sestä ja ener­gia­tur­val­li­suu­desta.

Stra­te­gi­sen omava­rai­suu­den vahvis­ta­mi­nen on asetet­tava EU:n turval­li­suu­den ykkös­ta­voit­teeksi. Globaa­lien krii­sien kohda­tessa, kuten pande­mian tai mante­reella tapah­tu­van sodan syttyessä on tärkeää pystyä toimi­maan riip­pu­mat­to­mana. Ener­giasta onkin tullut nyt venä­läi­sille vahva geopo­liit­ti­nen ase, jonka kustan­ta­jana olemme vali­tet­ta­vasti me euroop­pa­lai­set.

Keskus­telu venä­läi­sestä kaasusta linkit­tyy myös erityi­sesti ajan­koh­tai­seen vään­töön EU-takso­no­miasta. Emme voi missään nimessä niin ilmas­ton, kuin meneillä olevan sodan vuoksi leimata venä­läistä kaasua kestä­väksi. Tämä olisi risti­rii­dassa kaik­kien sank­tioi­den kanssa ja myös heiken­täisi Euroo­pan uskot­ta­vuutta. Nyt, jos koskaan, on uskal­let­tava irtau­tua kestä­mät­tö­mistä ener­gia­läh­teistä ja inves­toida aidosti kestä­vään tule­vai­suu­teen. 

Sirpa Pieti­käi­nen 
Kirjoit­taja on Euroo­pan Parla­men­tin jäsen

Lisää sisältöä samassa kategoriassa