Kokoomus.fi
Yliopis­tolaki - histo­rial­linen uudistus

Yliopis­tolaki - histo­rial­linen uudistus

Julkaistu: 2.4.09 Ohjelmatyö

Uudis­tusta onkin ehditty odottaa jo pitkään nykyti­lan­teessa, jossa perus­ra­hoitus on laahannut kustan­nus­ke­hi­tyksen perässä. Tällä hetkellä yliopistot ovat vuokra­laisia omissa tiloissaan, opiske­luajat venyvät riittävän ohjauksen ja yksilöl­lisen opetuksen puutteessa, tutkijat kituut­tavat epävar­moissa työsuh­teissa ja tuotta­vuus­oh­jelma nakertaa toimintaa. Näistä ongel­mista päästään uudis­tuk­sella nyt eroon.

Uuden yliopis­tolain lähtö­kohtina ovat olleet sekä yliopis­tojen autonomian vahvis­ta­minen että tutkimus- ja opetus­toi­minnan laadun ja vaikut­ta­vuuden paran­ta­minen. Muun muassa näitä toimia vaadittiin myös yliopis­tojen rehtorien neuvoston manifes­tissa vuonna 2005. Yliopis­tojen pääteh­täviä ovat tutkimus, tieteel­linen ja taiteel­linen sivistys sekä tutki­mukseen perustuva ylin opetus, joiden vapaus on turvattu perus­tus­lailla. Näihin tehtäviin yliopis­tojen pitää voida keskittyä nyt ja tulevai­suu­dessa.

Lakimuu­tok­sella yliopis­toista tehdään julki­soi­keu­del­lisia laitoksia tai säätiöitä. Vain Aalto-yliopisto ja Tampereen teknil­linen yliopisto ovat valinneet säätiö­muodon. Muut yliopistot muuttuvat itsenäi­siksi oikeus­hen­ki­löiksi. Oikeu­del­lisen aseman muutokseen liittyy olennai­sesti myös yliopis­tojen hallinnon ja johta­misen uudis­ta­minen ja vahvis­ta­minen siten, että yliopistot pystyvät vastaamaan nykyistä itsenäi­semmin ja paremmin uuden talou­del­lisen aseman tuomiin mahdol­li­suuksiin.

Lakie­si­tyksen mukaan yliopis­tojen uusien halli­tusten jäsenistä puolet, halli­tuksen puheen­johtaja mukaan lukien, ovat yliopiston ulkopuo­lelta valit­tavia henki­löitä. Halli­tuksen kokoonpano on herät­tänyt kiivasta keskus­telua, ja ulkopuo­listen jäsenten on epäilty vähen­tävän yliopis­tojen autonomiaa. Kuitenkin julki­soi­keu­del­li­sissa yliopis­toissa itsenäinen yliopis­to­yh­teisö valitsee myös nämä halli­tuksen ns. ulkopuo­liset jäsenet, joiden tehtävä on käyttää taitojaan ja kokemustaan yliopiston parhaaksi. Halli­tuksen puheen­joh­tajan puolestaan on oltava yliopiston ulkopuo­lelta siitä yksin­ker­tai­sesta syystä, että muuten rehtorin esimiehenä voisi toimia hänen alaisensa.

Sana ulkopuo­linen onkin tässä yhtey­dessä harhaan­johtava, sillä yliopis­to­maa­ilman ulkopuo­lelta valitut halli­tuksen jäsenet ovat ns. sisäpii­ri­läisten kanssa samassa veneessä hoita­massa yliopiston asioita. Ulkopuo­liset ovat kyvyk­käitä ja aktii­visia oman alansa toimi­joita. Heidän strate­gista ja talou­del­lista osaamistaan tarvitaan erityi­sesti yliopis­tojen uuteen asemaan liittyvien tehtävien ja vastuiden vuoksi. Ei rahan­ke­ruuseen, kuten monin paikoin on virheel­li­sesti väitetty. Ulkopuo­li­sista jäsenistä osa voisi hyvin olla tutki­joita, kuten yliopiston omia dosentteja.

Yliopis­toista tulee lakiuu­dis­tuksen myötä työnan­tajia, jolloin tavoit­teel­linen ja kestävä johta­minen vaatii halli­tuk­silta aivan uutta osaamista. Työnan­tajan rooli antaa yliopis­toille nykyistä paremmat edelly­tykset kannus­tavan ja palkit­sevan henki­lös­tö­po­li­tiikan harjoit­ta­miseen. Tämä parantaa yliopis­tojen kilpai­lu­kykyä pätevien henki­löiden rekry­toin­nissa ja mahdol­listaa tutki­joiden lyhyistä työsuh­teista luopu­misen.

Jostain syystä yliopis­tojen mahdol­li­suutta hankkia toimin­nalleen ulkopuo­lista rahoi­tusta on pelätty, vaikka jo nyt yliopistot ovat voineet kerätä yksityi­seltä sekto­rilta rahaa erilaisiin hankkeisiin. Ulkopuo­lista rahoi­tusta ei kannata pitää peikkona, vaan tilai­suutena, johon kannattaa tarttua. Valtio takaa edelleen kaikkien yliopis­tojen riittävän perus­ra­hoi­tuksen, joka sidotaan kustan­nus­tason nousuun. Jatkos­sakin yliopis­toilla on näin ollen täysi vapaus valita halua­vatko ne hankkia lisära­hoi­tusta yksityi­seltä sekto­rilta vai eivät. Mahdol­liset lisärahat yliopistot voivat käyttää parhaaksi katso­mallaan tavalla tutki­muksen ja opetuksen laadun ja katta­vuuden paran­ta­miseen kaikissa tiede­kun­nissa ja hallin­no­na­loilla.

Maamme yliopis­tol­lisen sivis­tyksen monisa­ta­vuo­tisen historian vaali­minen ja kehit­tä­minen ovat yliopis­to­la­ki­uu­dis­tuk­sessa etusi­jalla. Siksi yliopis­tojen tulee rohkeasti, mutta vastuul­li­sesti käyttää niille nyt annet­tavaa valtaa.

Raija Vahasalo

kansan­edustaja,

eduskunnan sivis­tys­va­lio­kunnan pj

Kuvat


Kokoomus.fi