• FI
  • SV
  • MENU
    Väli­te­tään toisis­tamme

    Väli­te­tään toisis­tamme

    Julkaistu: 23.03.2009 Uncategorized
    Viimei­sin, kansa­lais­ten henki­nen kestä­vyys ja yhtei­söl­li­syy­den voima on asia, joka ei ole suoraan raha-asia, eikä myös­kään poliit­ti­sen päätök­sen­teon asia. 1990-luvun laman muis­tot ovat monelle meistä synkät. Ilma­piiri oli synkkä ja masen­tu­nut. Tähän vaikutti suuresti noin 20%:n massa­työt­tö­myys. Tähän emme tällä kertaa joudu, vaikka työt­tö­myys lisään­tyy­kin. Moni asia on tällä kertaa toisin, vaikka yhtä­läi­syyk­siä­kin on.
    Olen varma, että krii­sin jälkeen eri maiden menes­ty­mistä ja nousua arvioi­taessa yhtenä keskei­senä eroa­vuuk­sia selit­tä­vänä teki­jänä on se, kuinka ihmi­set ovat jaksa­neet ja kanta­neet huolta toisis­taan. Tämä on inhi­mil­listä. Jos kuka tahansa meistä jää työt­tö­mäksi on meillä saata­villa työt­tö­myys­päi­vä­ra­haa ja julki­sia palve­luja. Nämä eivät kuiten­kaan yksin riitä henki­seen hyvin­voin­tiin. Jokai­nen meistä tarvit­see kave­reita ja yhteen­kuu­lu­vai­suu­den tunnetta. Jokai­sella on tarve kokea olevansa tärkeä. Tätä tunnetta eivät yksin raha ja palve­lut tarjoa.
    Uskon erit­täin vahvasti, että jos me osai­simme kantaa lähei­sis­tämme hieman enem­män huolta, kuin mihin olemme viime­ai­koina tottu­neet, selviy­tyi­simme kansana vahvem­pina tästä talous­krii­sistä. Kyse on siis aivan normaa­lista inhi­mil­li­sestä vastuun­tun­nosta toista ihmistä kohtaan hänen ollessa vaikeassa elämän­ti­lan­teessa. En usko, että hyvin­voin­tiyh­teis­kun­taa voidaan koskaan kehit­tää niin pitkälle, että välit­tä­mi­sen voisi ulkois­taa vain viran­omais­toi­min­naksi.