Vihreällä on ainakin viisi miljoonaa sävyä

Jokainen meistä tarvitsee hengityskelpoista ilmaa keuhkoihinsa, ja tuskinpa kellään on mitään esimerkiksi uimakelpoista Itämertakaan vastaan. Siksi ympäristön kannalta fiksuja tekoja tarvitaan kaikilta, olimmepa sitten katumaasturilla ajavia yritysjohtajia, globalisaatiokriittisiä fennovegaaneja tai aivan tavallisia suomalaisia.

Arkipäivän vihreät teot ovat pitkään olleet merkki tekijänsä sivistyneisyydestä ja edistyksellisyydestä. Nyt on korkea aika tehdä niistä jokanaisen ja ?miehen arkea, puoluekirjaan ja vihreyden sävyyn katsomatta. Tarvitaan konkreettisia tekoja, joista tulee pysyviä toimintatapoja, ei vain tilapäisiä mielenilmaisuja tai hyviä aikeita.

Me kokoomuslaiset olemme aina uskoneet, että ihmisten ja ympäristön kohtalo kulkevat käsi kädessä. Siksi teot ympäristön hyväksi ovat tekoja myös ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Meidän mielestämme talouskasvu on ympäristötekojen edellytys ja vastuullinen markkinatalous luonnonsuojelijan työkalu. Ilman toimivaa taloutta ei nimittäin ole hyvinvointia, ja vain hyvinvoiva kansakunta pystyy toimimaan kestävän kehityksen oppien mukaan. Samoin vain menestyvä yritys pystyy kehittämään ympäristöystävällisempiä tapoja toimia.

Tärkeintä on, että nyt alkaa tapahtua muuallakin kuin juhlapuheissa ja että kädet tekevät muutakin kuin puivat ilmaa mielenosoituksissa. Muutos alkaa yksilöistä ja saa lisää puhtia reippaasta talkooasenteesta.

Lauantaina 8.5.2010 kokoomuslaiset ympäri Suomen käärivät hihat ja ryhtyvät ympäristöfiksuihin toimiin vihreissä toivotalkoissa! Vihreitä toivotalkoita järjestetään mm. Akaalla, Elimäellä, Espoossa, Helsingissä, Miehikkälässä, Mynämäellä, Noormarkussa, Nousiaisissa, Oulussa, Pomarkussa, Pukkilassa, Juankoskella, Jyväskylässä, Kaarinassa, Kajaanissa, Kuopiossa, Laukaalla, Liedossa, Lohjalla, Loimaalla, Pyhtäällä, Raisiossa, Ruokolahdella, Ruskolla, Salossa, Seinäjoella, Säkylässä, Toivakassa, Turussa, Maskussa, Ulvilassa, Uudessakaupungissa ja Vaasassa.

Lisätietoja näistä ja monista muista vihreistä talkootapahtumista löydät täältä: www.kokoomus.fi/vihreattoivotalkoot Samassa verkko-osoitteessa voit myös mm. haastaa ystäväsi, työkaverisi tai vaikka koululuokka tekemään asiat vähän ympäristöfiksummalla ja vihreämmällä tavalla sekä lähettää Kokoomukselle vetoomus haluamasi ympäristöteon puolesta.

Tervetuloa! Me kaikki voimme olla vihreitä, kysymys on vain sävyeroista.

Lisätietoja:

Puoluesihteeri Taru Tujunen, gsm 050 3579 418

Viestintäpäällikkö Jenni Haukio, gsm 040 7292 447

www.kokoomus.fi/vihreattoivotalkoot