Kokoomus.fi
Uusi nousu: Hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan uudis­ta­minen ja kilpai­lu­ky­kyi­sempi talous

Uusi nousu: Hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan uudis­ta­minen ja kilpai­lu­ky­kyi­sempi talous

Julkaistu: 25.11.14 Uutiset

Suomi on globaa­lissa kilpai­lu­ti­lan­teessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansain­vä­linen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riippuisi arvoista tai ideolo­gioista. Muuttuva toimin­taym­pä­ristö on tosiasia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä kilpai­lussa.

Olemme edenneet vuonna 2008 alkaneesta globaa­lista finans­si­krii­sistä Euroopan velka­kriisiin ja siitä kasvu­kriisiin. Suomen omat raken­teel­liset ongelmat ja kilpai­lu­kyvyn menetys tarkoit­tavat sitä, että julkinen talous pysyy jatkos­sakin alijää­mäisenä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljar­dista eurosta, noin 101 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksin­ker­taistuu seitsemän ?laihan? vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kierte­lemään: Suomi on hoitanut hommansa huonosti. Kymmenen vuotta sitten olimme Euroopan edellä­kävijä. Nyt olemme ongel­ma­ta­pausten joukossa. Kysymys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysymys: miten tästä eteenpäin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julkinen että yksityinen sektori tekivät virheitä. Vienti­teol­lisuus menetti markki­noita. Vienti­tuot­teiden arvo laski. Kustan­nukset karka­sivat käsistä.

Poliit­ti­sella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulokset. Sen sijaan, että olisi tehty konkreet­tisia kilpai­lu­kykyä paran­tavia uudis­tuksia, lähdettiin tavoit­te­lemaan liian montaa suurta reformia yhtä aikaa. Suomi ajautui muuto­sähkyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muutamaa edellistä halli­tusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot raken­ne­uu­dis­tukset ovat edelleen kesken. Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimet­tomia olisimme tällä vaali­kau­della olleet.

On estetty euroa­lueen romahdus ja onnis­tuttu pitämään Suomi vaiku­tus­val­taisena EU:n ja eurojär­jes­telmän jäsenenä. Painetta muuhunkin on ollut.

On onnis­tuttu estämään työttö­myyden nousu niin korkealle kuin huonojen talous­lu­kujen perus­teella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtion­ta­louden sopeu­tuk­sesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. halli­tuksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritys­ve­ro­uu­distus, jossa yhtei­sö­veroa on keven­netty 1,2 miljar­dilla eurolla.

On tehty lukuisia muita yritysten rahoi­tusta paran­tavia toimia ja viety isoja infra­hank­keita eteenpäin.

On saatu aikaan eläke­uu­distus, josta kiitos työmark­ki­na­jär­jes­töille.

Sote-uudis­tuk­sesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet raken­ne­uu­dis­tuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsit­te­lyssä, mutta osa pitää vielä viedä halli­tuk­sesta eduskun­nalle.

Monista hyvis­täkin teoista huoli­matta lienee rehel­listä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutok­sen­tekijä, kuin Suomi tässä tilan­teessa olisi tarvinnut.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä koskee niin poliit­tisia päättäjiä kuin myös työmark­ki­na­jär­jestöjä.

Itselläni on nyt kaksi tavoi­tetta yli muiden: 1) Suomi on parem­massa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloit­taessani päämi­nis­terinä. 2) Saamme raken­nettua Suomelle selviy­ty­mis­stra­tegiaa, joka pohjautuu tilan­ne­kuvan ymmär­tä­miseen.

EK:n, Keskus­kaup­pa­ka­marin, Suomen Yrittäjien ja Perhey­ri­tysten liiton puheen­joh­tajat julkis­tivat viime viikolla histo­rial­lisen yhteisen kannanoton. Sen keskeinen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvit­semme rohkeita toimen­pi­teitä.

Olen analyy­sista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puolueiden on otettava kantaa tähän listaan vaali­ken­tillä.

Meillä kaikilla on edessämme valinta: Olemmeko moderni, kansain­vä­linen, rohkea, avoin, uudistuva ja dynaa­minen kansa­kunta? Vai vetäy­dymmekö kiivaim­mista taiste­luista ja yritämme pitää yllä vähän vanhan­ai­kaista, valtio­ve­toista, kakun jakamiseen keskit­tyvää yhteis­kuntaa, joka yrittää parhaansa mukaan sinni­tellä kansain­vä­lisen talouden pyörteissä, ottamatta aloitetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kääntymään kasvuun muuta­malla yksit­täi­sellä toimella, kuten pk-yritysten rahoi­tusta paran­ta­malla tai velkael­vy­tyk­sellä.

Ei ole olemassa yhtä pelas­tajaa, joka tulee ja kääntää sitä kahvaa, jolla talous­kasvu taas alkaa ja hoitaa ongel­mamme pois.

Haasteemme ovat niin monisyiset, että niiden ratkaisuun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideolo­gi­sista pidäk­keistä on luovuttava sekä oikealla että vasem­malla.

Tilan­ne­kuvan on oltava selvä kaikille: Suomen heikkoa suoriu­tu­mista ei voi selittää suhdan­ne­te­ki­jöillä, ei myöskään pelkästään halli­tuksen tekemät­tö­myy­dellä. Tai ?väärän­lai­sella? politii­kalla. Tarvitaan uudis­tu­mista. Vaikka se pelot­taisi.

Kotikenttä on laitettava kuntoon: kilpai­lukyky on palau­tettava ja julkinen sektori on uudis­tettava. Tällöin meillä on mahdol­lisuus saada osamme maail­man­kaupan kasvusta ja säilyttää hyvin­voin­timme.

Lähdemmekö raken­tamaan uutta, dynaa­mista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansa­lai­sistaan, vai lähdemmekö huute­lemaan apua mennei­syy­destä? Uskal­lammeko purkaa vanhaa ja tehdä fiksummin, vai yritämmekö hoitaa kaikki yhteis­kun­nal­liset velvoit­teemme nykyi­sillä, osin tehot­to­milla raken­teilla ja toimin­ta­ta­voilla? Raken­nammeko talou­temme nousun tukiaisten vai kasvun dynamiikan varaan? Olemmeko avoin ja reilu yhteis­kunta vai syrjimmekö eri vähem­mistöjä sekä ulkomaa­laisia? Vastakkain ovat uudis­tajat ja peruu­tus­peiliin katsojat.

En kannata sitä, että valtio toimisi talou­dessa nykyis­täkin enemmän valtio­nyh­tiöiden kautta, keräisi veroilla enemmän varoja, ja jakaisi niitä sitten uudestaan yritys­tukina. Ajatus­maa­ilmani mukaan työpaikat ja kasvu syntyvät yrityk­sissä. Yrittäjät, omistajat ja työnte­kijät luovat kasvun ja uudet työpaikat.

Olemme kansa­kuntana tilan­teessa, jossa poliit­tiset päättäjät pystyvät luomaan turval­li­suutta ainoastaan muutokseen sopeu­tu­malla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä. Suomen nousu kautta historian on perus­tunut edellä­kä­vi­jyyteen. Miksi johto­päätös olisi nyt toisen­lainen?

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maailman parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panos­tamme?

Suoma­laisen ihmisen kannalta on keskeistä, että Suomi on maailman paras maa tehdä työtä ja koulut­tautua. Suomen menes­tyksen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannattaa inves­toida. Inves­toinnit tarkoit­tavat työpaikkoja ja verotuloja.

Suomi voi olla edellä­kävijä muuta­malla osa-alueella, joista digita­li­saatio on tällä hetkellä maailmaa voimak­kaasti muokkaava voima. Siinä meillä on paljon osaamista.

Suomi nousee, kun panos­tamme ainakin näihin neljään asiaan: työ, osaaminen, inves­toinnit sekä digita­li­saation meille tuomat mahdol­li­suudet.

Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvit­semme lisää työtä, monen­laista työtä, palkit­sevaa työtä, motivoivaa työtä. Työmark­ki­noiden jäykkyyksiä on purettava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työlli­syy­saste on selvästi alhai­sempi kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan turvaa­minen myös jatkossa edellyttää korkeaa työlli­syy­sas­tetta.

Globaali toimin­taym­pä­ris­tömme muuttaa ammatteja ja työmark­ki­noita: suuri osa nykyi­sistä ammateista poistuu. Työ muuttaa muotoaan. Enää ei tehdä yhtenäisiä uria, vaan tarvitaan monipuo­lista osaamista. Puolus­tus­taistelu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteenpäin ja olla ensim­mäisten joukossa, jos aikoo pärjätä. Työllis­tä­misen esteitä on ennak­ko­luu­lot­to­masti purettava. Työnte­ki­jöiden ja yritysten on paiskattava kättä ja hoidettava asiat yhdessä, sopien. Tämä edellyttää tietysti luotta­musta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiristää palkka­ve­ro­tusta sekä myös osin yritysten verotusta. Kireä työn verotus tarkoittaa sitä, että Suomessa tehdään vähemmän työtä. Siksi mielestäni ratkaisu on keventää työn tekemisen ja työn antamisen verotusta. Kulut­ta­misen verotus on sekä talous­kasvun että ympäristö- ja muiden haitta­vai­ku­tusten vuoksi parempi vaihtoehto kuin työn verot­ta­minen. Kokonais­ve­roas­tetta ei voi nostaa. Ostovoi­masta on huoleh­dittava.

Osaaminen

Vaikka joudumme noudat­tamaan tiukkaa menokuria, on löydettävä riittä­västi voima­varoja sinne, mistä uusi kasvu ja tulevai­suuden hyvin­vointi syntyvät: perus­o­pe­tukseen, lukioihin, ammatil­liseen koulu­tukseen, korkea­kou­lu­tukseen, tutki­mukseen ja kehitykseen. Suomen tulevai­suuden hyvin­vointi tehdään luokka­huo­neissa, luento­sa­leissa ja työpa­joissa. Koulu­tusta parempaa inves­tointia ei ole.

Suomen menes­tys­tarina on perus­tunut sivis­tyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulu­tuksen kehit­tä­miseen. Osaamis­tason nosto on oleel­lista paitsi kansal­lisen kilpai­lu­kyvyn, myös eriar­vois­tu­misen torju­misen näkökul­masta.

Jokai­sella on oltava mahdol­lisuus opiskella kykyjensä ja motivaa­tionsa perus­teella taustoistaan riippu­matta. Yritysten kannalta osaava ja motivoi­tunut työvoima on avaina­se­massa, kun pyritään edellä­kä­vi­jäksi valloit­tamaan uusia markki­noita.

Kuka pärjää kovassa kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa? Mitkä työpaikat säilyvät siinäkin vaiheessa, kun roboti­saatio ja tuotta­vuuden kasvu­vaateet siirtävät työtä muualle? Ne työt, jotka vaativat luovuutta ja erityis­osaa­mista, asioiden yhdis­te­le­mistä ihan uudella tavalla, asiak­kaiden tarpeiden ymmär­tä­mistä ja ennakoi­mista.

Tähän pystyy ammat­ti­lainen, huippuo­saaja. Eikä se huippuo­saaja mones­tikaan löydy yritysten johto­por­taista (anteeksi vain paikalla olevat yritys­joh­tajat), vaan käytännön työn tekijöistä.

Inves­toinnit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvin­voin­tiyh­teis­kuntana, meidän on huoleh­dittava siitä, että Suomi on maailman paras maa inves­toida.

Mitä inves­tointien lisää­minen edellyttää? Kilpai­lu­ky­kyi­sempää toimin­taym­pä­ristöä. Yritysten inves­toin­ti­pää­tökset eivät ole kiinni yksit­täi­sistä tekijöistä, kuten palkka­kus­tan­nuk­sista, energia­kus­tan­nuk­sista, logis­tii­kasta, verotuk­sesta tai osaavasta työvoi­masta, vaan näiden kaikkien yhdis­tel­mästä.

Yksi kilpai­lu­kyvyn elemen­teistä on myös ennus­tet­tavuus. Poliit­tiset päätökset esimer­kiksi verotuksen osalta eivät saisi poukkoilla, kuten tällä vaali­kau­della on hieman päässyt käymään, se tunnus­tet­takoon. Yksi Suomen vahvuuk­sista on ollut ennus­tettava toimin­taym­pä­ristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elinkei­noelämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvitella, että velkaantuva valtio voisi yksin tätä maata rakentaa. Mikäli yrittä­jyyttä suorastaan estetään, tai kovasta työstä saatava palkkio jää mität­tö­mäksi, kuka jaksaa ponnis­tella ja puskea visiotaan eteenpäin? Siksi on edistettävä yksityisiä inves­tointeja, jotka voivat olla joko aineel­lisia tai aineet­tomia.

Hallitus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivot­ta­vasti oikeaa signaalia viestivän päätöksen jatkaa tuotan­nol­listen inves­tointien korotettuja poistoja. Tämä helpottaa yritysten inves­tointien rahoi­tusta.

Myös julkisia inves­tointeja tarvitaan edellä mainit­se­maani koulu­tukseen, osaamiseen ja tutki­mukseen sekä työlli­syyden ja kasvun kannalta kriit­tiseen infra­struk­tuuriin. Esimerkkinä tiet, meriväylät, raiteet, lento­kentät, asunto­ra­ken­ta­minen sekä energiainfra. Julkiset inves­toinnit on kohden­nettava oikein ja siten, että ne palve­levat myös yksityisiä inves­tointeja.

Digita­li­saatio

Suomella on valtavan paljon voitet­tavaa, jos tartumme digita­li­saation mahdol­li­suuksiin. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kansal­linen palve­lu­väylä, joka on etene­mässä halli­tuksen suunni­telman mukai­sesti. Digita­li­saa­tiossa esimer­kiksi Viro on joissain asioissa kirinyt edellemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuk­siamme hyödyntäen.

Meillä on valmista osaamista ICT-sekto­rilla. Meillä on myös julki­lausuttu poliit­tinen tahtotila virta­vii­vaistaa sähköiset järjes­telmät. Siihen on ladattu kovia odotuksia tuotta­vuuden paran­ta­mi­sessa ja julkisen sektorin tehos­ta­mi­sessa.

Raken­namme julkisia palve­luita ihmisiä varten, emme hallintoa varten. Siksi on ensisi­jaisen tärkeää luoda helposti käytet­täviä, ihmisten tarpeisiin vastaavia digitaa­lisia palve­luita.

Digita­li­saation on oltava ensisi­jainen malli: jos ei ole perus­teltua syytä muuhun, uudet palvelut ja järjes­telmät luodaan sähköisinä. Suomessa väestön koulu­tustaso sekä sähköisten välineiden käyttö ovat korkealla tasolla ? täällä on aineksia testata liike­toi­min­tai­deoita sekä konsep­toida niin yksityisiä kuin julkisia sähköisiä palve­luita. Tavoit­teena on tietysti synnyttää uusia tuotteita ja menes­tyviä yrityksiä, jotka tuovat työtä ja vienti­tuloja korkeaan osaamiseen perustuen.

Tuoreena päämi­nis­terinä olen halunnut tässä puheen­vuo­rossani kertoa rehel­li­sesti tilan­ne­kuvan niin kuin sen näen. Kesällä 2011 hallitus aloitti haasta­vassa tilan­teessa, uuden­laisen vaali­tu­loksen jälkeen. Kaksi halli­tus­puo­luetta on jo lähtenyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätöksiä on viety läpi. Eivät nämä puolueet siksi lähteneet, että olisivat turhau­tuneet tekemät­tö­myyteen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Halli­tukseni peri vaikean poliit­tisen ja talou­del­lisen tilanteen. Talouden terveh­dyt­tä­mis­työtä teemme niin pitkälle kuin suinkin ehdimme. Seuraavan halli­tuksen on jatkettava talouden tasapai­not­ta­mista halli­tuksen väristä riippu­matta.

Lopulta kyse on valin­noista. Yhtä pelas­tajaa ei ole. Maailma ympäril­lämme haastaa meidät, eikä pussil­linen vanhoja konsteja auta uusiin ongelmiin. Tilan­teelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikem­minkin avattava todel­li­suuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuo­lelta. Meidän on uskal­lettava ottaa loikka tulevai­suuteen. Tämä koskee niin politiikkaa kuin työmark­ki­na­jär­jes­tö­jäkin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoit­te­lemme ja miten siihen pääsemme.

Olen asettanut tavoit­teeksi sen, että täyttäessään sata vuotta Suomi on maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla. Siitä en anna periksi. Tavoi­tetta edistetään esimer­kiksi työllä ja osaami­sella, inves­tointien lisää­mi­sellä sekä digita­li­saation mahdol­li­suuksiin tarttu­malla.

Koskaan ei saa unohtaa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmisten hyvin­voinnin puolesta.

 

Päämi­nisteri Alexander Stubbin pitämä juhlapuhe EK:n syysko­kouksen seminaa­rissa 25.11.


Kokoomus.fi