Suoma­lai­set ovat aina olleet vahvim­mil­laan vaikeina aikoina. Tämä on ollut pienen, sitkeän ja edis­tyk­sel­li­sen kansa­kun­tamme valtti.

Nyky­ti­lanne on vaikea. Joten­kin tuntuu, että Suomi menee kitkut­taen eteen­päin. Tässä on peiliin­kat­so­mi­sen paikka myös meillä polii­ti­koilla.

Suomi on saatava liik­keelle. Meillä ei ole varaa pysäh­tyä, lamaan­tua ja olla uudis­tu­matta. Enkä nyt tarkoita vain kilpai­lu­ky­kyä. Meillä ei ole varaa siihen, että hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nassa ei voida hyvin. Meillä polii­ti­koilla ei ole varaa sulkea silmiämme ja vain tehdä asioita kuten ennen­kin on tehty, jos ne eivät toimi.

Jotta Suomi saadaan liik­keelle, meidän on kyet­tävä uudis­tu­maan turval­li­sesti. Eikä uudis­ta­mi­sen vasta­kohta ole se, että vanhassa olisi jota­kin huonoa.

Esimer­kiksi koulu­jär­jes­tel­mämme on ollut aivan maail­man­luo­kan kärkeä. Se on toimi­nut. Mutta samalla kilpailu kove­nee maail­malla. Jotta pysymme vauh­dissa, emme voi jäädä paikal­lemme. Pisa-tulok­semme ovat jo hiukan taan­tu­neet. Nyt pitää päästä uudel­leen kärkeen.

Maail­masta löytyy aina maita, jotka tuot­ta­vat tava­roita halvem­malla. Mutta osaa­mi­nen on tässä kilpai­lussa ehdo­ton etu. Siksi on pohdit­tava, miten pysymme vauh­dissa mukana. Liitu­tau­lun lisäksi koulu­luo­kissa tarvi­taan nyky­päi­vänä enem­män tekno­lo­giaa, koska lapsemme ovat muuten­kin arjes­saan kiinni tekno­lo­gian kehi­tyk­sessä. Sama pätee korkea­kou­lusek­to­riin ? yliopis­tois­samme on panos­tet­tava erikois­osaa­mi­seen sekä vahvaan osaa­mi­semme niin ICT:n kuin vaikka luon­non­va­ro­jen hyödyn­tä­mi­sen puolella.

Uudis­tu­mi­nen ei ole itsei­sarvo. Sillä pitää olla joku merki­tys. Usein uudis­tu­mi­sesta tehdään turha mörkö. Se on ymmär­ret­tä­vää, jos puhumme vain isoista yläkä­sit­teistä.

Usein tarve uudis­tu­mi­selle lähtee josta­kin suurem­masta murrok­sesta.

Oulun seutu on ollut erilais­ten murros­ten keskellä useasti. Viime vuosien murrok­set, kuten elin­kei­noe­lä­män murros, on nopeut­ta­nut tarvetta uudis­tua ja hakea uutta elin­voi­maa. ICT-sekto­rilta on hävin­nyt tuhan­sia työpaik­koja, samoin kaupun­gin kassa on pienen­ty­nyt muutos­ten myötä.

Silti on haettu uusia toimin­ta­ta­poja. Koulu­tuk­seen on panos­tettu. Insi­nöö­rit ovat löytä­neet yrit­tä­jyy­den. Oma kasvu­ra­hasto on aloit­ta­nut lupaa­vasti. Pohjoi­sen arkti­set mahdol­li­suu­det ovat eden­neet johdon­mu­kai­sesti ja lento­reitti esimer­kiksi Norjaan avattu. Kaikki tämä on arki­päi­vän uudis­tu­mista.

Myös Suomi on suur­ten muutos­voi­mien keskellä. Väes­tömme ikään­tyy ja työn­te­ki­jöi­den määrä vähe­nee. Julkis­ten palve­lui­den tarve kasvaa ja niiden rahoi­tuk­sessa on kestä­vyys­vaje. Kilpai­lu­ky­kymme on heiken­ty­nyt ja elin­kei­no­ra­ken­teemme on murrok­sessa. Hyvin­voin­tiamme yllä­pi­de­tään velaksi, niin talou­del­li­sesti kuin ympä­ris­tön­kin osalta. Digi­ta­li­saa­tio kumoaa vanhoja toimin­ta­mal­leja.

Uskon, että muutama konkreet­ti­nen keino auttaa. Ensin­nä­kin työ on muutok­sessa kaik­kein tärkeintä. Työ on asetet­tava etusi­jalle.

Työllä on tärkeä sisäl­tö­mer­ki­tys elämässä, mutta se pitää myös hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tamme pyöri­mässä. Jos käteen jäisi veron­alen­nus­ten kautta hiukan enem­män rahaa, se voisi kannus­taa työn­te­koon. Tai jos yrityk­set voisi­vat palkata hiukan helpom­min uusia työn­te­ki­jöitä ? vaikka koulu­tus­so­pi­muk­sen kautta nuoria helpom­min. Työ luo lisää työtä. Ja sitä kautta myös hyvin­voin­tia.

Jotta Suomi saadaan liik­keelle, tarvit­semme keino­jen lisäksi myös uusia tapoja toimia.

Tarvit­semme määrä­tie­toi­sem­paa poliit­tista päätök­sen­te­koa, digi­ta­li­saa­tion mahdol­li­suuk­siin tart­tu­mista sekä sään­te­lyn purka­mista. Samalla hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan rahoi­tus on laitet­tava kestä­välle pohjalle.

Normit eivät toimi toivo­tulla tavalla, kun kansa­lai­set ja yrityk­set koke­vat normiäh­kyä jo entis­ten­kin normien kuor­mit­ta­mina. Julki­nen talous puoles­taan ei voi enää elää niin, että kaik­kia uusia ja toivot­tuja asioita hoide­taan perus­ta­malla lisää­mällä määrä­ra­hoja eri paik­kaan.

Tärkeät asiat ovat usein yksin­ker­tai­sia, niin tässä­kin asiassa. Tosia­siassa muutos lähtee yksit­täi­sistä ihmi­sistä. Se todella lähtee siitä, että saamme Suomen liik­keelle.

Siksi meidän on saatava jokai­nen suoma­lai­nen liik­keelle synnyt­tä­mään muutosta sinne, missä muutos tehdään. Työpai­koilla, kouluissa, sairaa­loissa, tehtaissa, järjes­töissä, vanhain­ko­deissa. He tarvit­se­vat tilaa ja tuulen­suo­jaa kehit­tää ja inno­voida toimin­taa eteen­päin.

Tarvit­semme muutok­sen­te­ki­jöitä koko maahan. Eri puoluei­siin, eri ryhmiin, eri ammat­tei­hin.

Suoma­lai­nen hyvin­voin­tiyh­teis­kunta on raken­nettu aikai­sem­pien suku­pol­vien kovalla uuras­tuk­sella. Pide­tään yhdessä huoli, että jätämme tämän maan parem­massa kunnossa jälkeemme kuin millai­sena olemme sen hoitaak­semme saaneet.

Kirjoi­tus on julkaistu Kale­vassa 14.2.2015

Lisää sisältöä samassa kategoriassa