Yhtälö vaikuttaa mahdottomalta. Sitä se ei kuitenkaan saa olla. Jos ihmiskunnalta onnistuu kuussa käyminen ja lonkkanivelen vaihto, niin kyllä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisenkin täytyy onnistua.
Työ ja suorittaminen eivät saa tuhota perheitä ja viedä vanhempia pois lapsilta. Tämä on tärkeää tietenkin lastemme tulevaisuuden kannalta, samalla tavalla kuin vanhempien ja koko perheen kannalta.
Mutta on myös työnantajan ja koko yhteiskunnan etu, että vanhemmilla on aikaa lapsilleen, työ joustaa tarvittaessa, eikä työntekijä pode jatkuvaa huonoa omaatuntoa kokiessaan olevansa huono vanhempi, huono työntekijä - tai kenties molempia.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Ainakin päivähoidon ja omaehtoisen hoidon joustavuutta on lisättävä erilaisten perhemuotojen ja tarpeiden mukaan.
Toinen toivottava uudistus liittyy isyyden tukemiseen entisestään. Äidit pitävät vanhempainvapaista edelleen 93 prosenttia.
Lisäämällä isyysvapaata sekä varsinkin isille suunnattuja vanhempainvapaiden jaksoja voidaan auttaa isät viettämään enemmän perhevapaita.
Kolmas esimerkki on erilaisten työaikapankkien käytön edistäminen. Kun välillä voi puskea pidempää päivää, niin työaikapankin avulla voi tehdä välillä lyhennettyä tai viettää pidempiä lomia.
Samalla tavalla jos isä on lasten kanssa viikon mummolassa, voisi äiti tehdä pidempää päivää. Perheen palattua kotiin voikin äiti käydä töissä vain viisi tuntia ja viettää enemmän aikaa perheen parissa.
Työaikapankeissa on ensisijaisesti kyse hyvien käytäntöjen levittämisestä. Näistä voivat työntekijä ja työnantaja sopia tapaus- ja työpaikkakohtaisesti.
Hyvä perhe-elämä ja joustava työelämä auttavat myös työssä jaksamiseen. Ja jaksava työntekijä on tuottava työntekijä.
Jaksava työntekijä ei myöskään jää niin todennäköisesti sairauseläkkeelle. Jaksava työntekijä pärjää ja viihtyy myös työelämässä pidempään - kun lapset on kasvatettu ja keski-ikäisenä on vielä hyvässä vedossa.
(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 12.1.2011.)
