Kokoomus.fi
MENU
Kokoo­muksen ympäristö­verkoston kolumni: Suomi kampitti Suomen?

Kokoo­muksen ympäristö­verkoston kolumni: Suomi kampitti Suomen?

Julkaistu: 05.03.2014 Ohjelmatyö

Lento­lii­kenteen päästö­kauppaa koskevat neuvot­telut ovat erikoi­sessa patti­ti­lan­teessa, joka havain­nol­listaa EU-parla­mentin päätök­sen­tekoon hiipi­nyttä demokra­tia­va­jetta. Parla­mentin neuvot­telija esittelee parla­mentin mieli­pi­teenä kolmi­kan­ta­neu­vot­te­luissa kantaa, jota parla­mentin enemmistö vastustaa. Parla­menttia vastassa neuvot­te­luissa on jäsen­maiden minis­te­reistä koostuva neuvosto, jonka enemmistö on eri mieltä parla­mentin neuvot­te­lijan kanssa mutta samaa mieltä parla­mentin enemmistön kanssa.

Enemmistö ei parla­men­tissa näin ollen enää välttä­mättä ratkai­sekaan. Tämä muutos päätök­sen­te­ko­pro­sessiin esitettiin alun perin Suomen aloit­teesta Suomen ensim­mäi­sellä puheen­joh­ta­ja­kau­della vuonna 1999. Niin sanotun ensim­mäisen luennan sopimuksen eli oikotie­me­net­telyn piti tehostaa ja nopeuttaa päätök­sen­tekoa. Järjes­telmän epätoi­vo­tuksi kääntö­puo­leksi on osoit­tau­tunut demokra­tiavaje: järjes­telmä antaa yksit­täisen valio­kunnan rapor­töö­rille kohtuut­toman suuren vallan ja tekee mahdol­li­seksi sen, että rapor­tööri voi ohittaa talon enemmistön mieli­piteen. Nyt se vaara on ilmeinen lento­lii­kenteen päästö­kaupan kohdalla, ja pahin kärsijä on seurausten osalta, ironista kyllä, Suomi.

Lento­lii­kenteen päästö­kaupan laajen­ta­mi­sesta on äänes­tetty nyt kolmessa europar­la­mentin valio­kun­nassa. Liiken­ne­va­lio­kunta (TRAN) ja teolli­suus­va­lio­kunta (ITRE) hylkä­sivät selvällä enemmis­töllä komission suunni­telmat palauttaa EU:n ulkopuo­liset lento­yhtiöt päästö­kaupan piiriin. Ympäris­tö­va­lio­kunta (ENVI) kannatti komission suunni­telmaa. Koska TRAN ja ITRE sattuvat olemaan asiassa lausuntoa antavia valio­kuntia, ja ENVI on vastuu­va­lio­kunta, sen kanta jää voitta­vaksi, vaikka se ei edusta enemmistön näkemystä. Sen rapor­tööri menee nyt kolmi­kan­ta­neu­vot­teluun edustamaan kantaa, jota parla­men­tilla ei oikeasti ole, ja tukemaan komission ideaa neuvostoa vastaan, joka on itse asiassa samoilla linjoilla parla­mentin enemmistön kanssa.

Normaa­listi demokraat­tinen prosessi korjaisi syntyneen vääris­tymän. Asia tuotaisiin täysis­tuntoon, jossa vähem­mistöön jäänyt ENVIn kanta häviäisi. Sitten täysis­tun­nossa syntynyt enemmistön muodostama kanta jäisi edustamaan parla­mentin tahtoa. Tätä tilan­netta on yhä useammin sotkenut ns. first reading agreement, jossa valio­kunta voi äänestää itse itselleen mandaatin viedä asia parla­mentin ohi suoraan kolmi­kan­ta­neu­vot­te­luihin. Jos valio­kun­nalla on parla­mentin enemmis­töstä poikkeava äärim­mäinen mielipide ja se tietää sen, sillä on kaikki intressit myöntää itselleen mandaatti oikotie­me­net­telyyn. Syntyy moraa­linen ongelma: pukki on kaalimaan vartijana. Irtiottoa tahtovan valio­kunnan vauhtia ei voi pysäyttää.

Tällä kertaa ajanpuute on pakot­tanut meidät tähän oikotie­me­net­telyyn. Olen itse teolli­suus­va­lio­kunnan rapor­tööri päästö­kau­passa, ja ITRE hylkäsi suosi­tuk­sestani komission hankkeet. En olisi eilen halunnut olla myöntä­mässä mandaattia rapor­tööri Liesen kannalle, mutta vaarana oli poikkeuk­sel­linen aikataulu ja asetelma, jossa piti valita kahden huonon väliltä. Jos neuvot­telija ei olisi saanut mandaattia, voimaan olisi astunut komission alkupe­räinen suunni­telma päästö­kau­pasta. Juuri se on aiheut­tanut kauppa­sotia, joita ns. Stop the clock-järjes­tel­mällä eli päästö­kaupan keskeyt­tä­mi­sellä haluttiin välttää.

Olen nostanut mainit­semani demokra­tia­vajeen esille aiemmin, sillä heräsin ihmet­te­lemään, miksi europar­la­men­tista tulee toisinaan niin huonoa lainsää­däntöä., johon kukaan ei näytä olevan tyyty­väinen. Miksi talon loppu­tuote, direk­tiivi tai asetus, on paljon radikaa­limpi kuin talo itse? Huonoimpia direk­tiivejä yhdistää melkein aina se, että ne on tehty oikotie­me­net­telynä siten, että vastuussa on ollut pienen poliit­tisen ryhmän rapor­tööri. Kuuluisa rikki­rik­ki­di­rek­tiivi tai energia­te­hok­kuus­di­rek­tiivi ovat tästä tyypil­lisiä esimerkkejä. Se että Suomi aikoinaan ajoi tätä järjes­telmää, ei liene sattuma. Nyt sitä hyödyntää parla­men­tissa täysi­mää­räi­sesti meppi, joka minis­terinä sitä ajoi. Voin vain ihailla taitoa, mutta moittia päätök­senteon läpinä­ky­mät­tö­myyden ja demokra­tia­vajeen kasvat­ta­mista vihreän politiikan avulla.

Mitä lento­lii­kenteen päästö­kau­passa sitten käy? Panen toivoni siihen, että neuvosto ymmärtää parla­mentin neuvot­te­lijan heikon poliit­tisen mandaatin ja toteaa sen erään­lai­seksi nukke­neu­vot­te­li­jaksi, joka ei edusta enemmistön kantaa.

Taustaa: vuonna 2012 EU käynnisti lento­lii­kenteen päästö­kaup­pa­jär­jes­telmän, joka koski kaikkia EU:sta lähteviä tai tänne tulevia lentoja. Tilanne aiheutti nopeasti kauppa­sodan uhkan EU:n ulkopuo­li­sissa jäsen­maissa ja huononsi neuvot­te­luil­ma­piiriä, mistä syystä EU päätti keskeyttää sen ulkopuo­listen osalta ja rajoittaa vain EU:n sisäi­seksi järjes­tel­mäksi. Viime syksynä komissio esitti päästö­kaupan uutta laajen­ta­mista ns. ilmati­la­mal­lilla, jota se esittää kompro­missina. Sitä vastus­tavat kuitenkin useimmat jäsenmaat ja kaikki euroop­pa­laiset lento­yhtiöt, koska sen pelätään johtavan jälleen kauppa­sotiin. Stop the clock raukeaa ja alkupe­räinen laaja versio päästö­kau­pasta jatkuu, mikäli parla­mentti ja neuvosto eivät saa pian sopua. ITREn kanta haluaa välttää kauppa­sodat ja jatkaa Stop the clockia vuoteen 2020, TRAN vuoteen 2016. ENVI kannattaa komission ilmati­la­mallia, jossa EU:n tulevat tai täältä lähtevät ulkopuo­liset yhtiöt joutuvat maksamaan päästö­oi­keuk­sista siltä osin kuin lentävät EEA:n ilmati­lassa. Tärkeänä merkki­paaluna on kansain­vä­lisen sivii­li­len­to­lii­kenteen järjestön ICAO:n yleis­kokous 2016, jossa on määrä päättää globaa­lista sopimuk­sesta lento­lii­kenteen päästöjen rajoit­ta­mi­seksi.

Eija-Riitta Korhola
Europar­la­men­taa­rikko


Kokoomus.fi