Kokoomus.fi
Stubb: Vastakkain on uusi ja vanha

Stubb: Vastakkain on uusi ja vanha

Julkaistu: 16.12.14 Uutiset

Mitä mahtaisi J.V. Snellman ajatella Suomesta nyt? Isänmaamme satavuo­tis­juhlien lähes­tyessä.

Uskon, että Snellman olisi varmasti ihmeissään Suomen talouden räjäh­dys­mäi­sestä noususta maailman kärkeen. Snell­manin aikaan Suomi oli kurjaa takamaata. Kehitys on ollut lähes käsit­tä­mä­töntä.

Kärsimme Snell­manin elämäntyön päättyessä niin nälästä kuin eri taudeis­takin. Kamppai­limme samoista ongel­mista kuin tällä hetkellä kamppailee karkeasti puolet maailman kansa­kun­nasta.

Ja mihin tilan­teeseen Suomi on tullut: Lukutai­dot­to­muutta ei käytän­nössä ole. Lapsi­kuol­leisuus on pienin koko maail­massa. Kukaan ei kuole nälkään. Kulku­taudit on nujer­rettu. Ani harva joutuu tekemään sellaisia töitä, joissa henki olisi päivittäin vaarassa.

Snellman olisi tästä varmasti erittäin ylpeä. Ja syystä olisikin.

Toisaalta Snell­mania ihmetyt­täisi tulevai­suu­de­nuskon puute, vision puute, pysäh­ty­neisyys, joka vaivaa maailman rikkaimpiin valtioihin kuuluvaa Suomea. Snellman itse kuului porukkaan, joka katsoi rohkeasti eteenpäin. Snellman ja 1800-luvun muut suuret suoma­laiset kehit­tivät täysin hullun vision Suomesta edistyksen kärjessä.

Haluan tänään pohtia kanssanne sitä, miltä Suomi näyttää tulevai­suu­dessa. Jotta tilan­netta voidaan arvioida, taudinkuva täytyy tuntea. Tehdä arvio, missä menemme.

Toiseksi haluan arvioida sitä, mikä on puolueiden rooli yhteis­kunnan kehityk­sessä. Ja hiukan myös sitä, mikä on Kokoo­muksen paikka puolue­ken­tässä ja Suomen tulevai­suuden raken­ta­mi­sessa.

--------------

Pohditaan hiukan, mitä yhteistä on J.V. Snell­ma­nilla, J.K. Paasi­ki­vella ja Risto Rytillä.

Vastaus: He kaikki ymmär­sivät, että pienen Suomen asema määräytyy kansain­vä­lisen politiikan kokonai­suutta vasten. Samalla he olivat patriootteja, isänmaal­lisia suoma­laisia, jotka käyttivät koko elämänsä tämän maan palve­le­miseen.

Isänmaal­lisuus ja kansain­vä­lisyys eivät ole olleet koskaan Suomen histo­riassa vasta­kohtia, ne ovat olleet toistensa ehtoja!

Esimer­kiksi Snell­manin roolia Suomen kulttuu­ri­his­to­riassa on analy­soitu viime vuosina. Heli Rantala teki vuonna 2013 Turun yliopis­tolle kulttuu­ri­his­torian väitös­tut­ki­muksen Snell­ma­nista. Tutki­muksen mukaan Snell­mania pidetään kansal­lis­fi­lo­sofina ja fenno­maanina, joka ajoi suomen­mie­li­syyden asiaa aggres­sii­viseen tyyliin.

Rantala huomauttaa suoraan, että Suomi-kiihkoi­lijan leima ei Snell­ma­nille kuitenkaan sovi. Snellman oli natio­na­lis­tinen ajattelija, muttei mikään nurkka­pat­riootti.

Kansal­lis­mie­lisyys on vaaral­linen sana. Se antaa mahdol­li­suuden käyttää sitä myös järjen­vas­tai­sesti. Perus­teluna sille, että Suomen pitäisi sulkeutua. Tuijottaa omaa napaansa.

Tällä hetkellä kuulemme Suomessa paljon ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiikan osalta puhetta, joka haikailee menneeseen.

Osa puolueista haikailee EU:n yhtei­sestä linjasta irrot­tau­tu­misen perään. On heitä, joiden mielestä Suomen pitää irtautua yhtei­sestä linjasta ja peruuttaa takaisin YYA-vuosien harmaalle vyöhyk­keelle. Jättää Suomi isojen pelaajien pallo­tel­ta­vaksi.

Sellaista, hyvät ystävät, Kokoomus ei salli.

Kansain­vä­lisyys on myös isänmaal­li­suutta. Miksi esimer­kiksi itse haluan olla mukana päämi­nis­terinä ja Kokoo­muksen puheen­joh­tajana?

Haluan viedä tätä maail­man­kolkkaa eteenpäin, Suomea eteenpäin. Kansain­vä­listä Suomea, jossa on hyvä elää.

Myönnän, että tässä on pateet­ti­nenkin sävy. Mutta on aivan turha pelätä kyyni­syyttä sellaisen asian kanssa, mihin uskoo.

Suoma­laisena minulla on vahva usko suoma­lai­suuteen: Piru vie, olemme kansain­vä­lisiä ja katsokaa, mistä lähdimme lähes sata vuotta sitten. Ollaan noustu, ollaan raken­nettu Suomesta yksi maailman parhaim­mista maista. Ollaan luotu Suomeen vahva liberaali demokratia, ollaan omalei­maisia, ollaan kansain­vä­lisiä. Tällaisen kehityksen vuoksi haluan olla mukana viemässä Suomea eteenpäin. Nyt on aika jälleen näyttää itsel­lemme ja muille!

--------------------------

Suoma­laiset ovat parhaim­millaan, kun ajat ovat vaikeat.

Suomen sodat, niiden jälkeiset talou­del­liset ponnis­tukset ja 90-luvun lamasta nouse­minen ovat esimerkkejä suurista kansal­li­sista ponnis­tuk­sista. Sisulla Suomi on aina selvinnyt vaikeis­takin paikoista.

Siteeraan Sisu-tutkija Emilia Lahtea: “Sisun ydin ei useimpien ihmisten mielestä ole niinkään pitkä­jän­tei­syy­dessä, vaan se on parem­minkin voimien reservi, jonka voi ottaa käyttöön mahdot­to­massa tilan­teessa.”

Suomi on jälleen vaikeassa tilan­teessa. Suomi kärsii kansain­vä­li­sestä tilan­teesta. Finans­si­kriisi on jatkunut velka­kriisinä ja nyt euroop­pa­laisena kasvu­kriisinä. Ehkä jatkeena vielä Ukrainan-tilanteen mukanaan tuoma epävarmuus.

Suomella on myös omia ongelmia: väestö ikääntyy, valtio velkaantuu, julki­sessa talou­dessa on kestä­vyysvaje, Suomelle tärkeät teolli­suu­de­nalat ovat raken­ne­muu­toksen kourissa, kilpai­lu­ky­kymme on heiken­tynyt.

Nyt tarvit­si­simme sisua. Nyt meidän olisi ammen­nettava tuosta voimien reser­vistä. Kun olisi pitänyt löytää turbo-vaihde, olemme valitet­ta­vasti menneet kitkuttaen eteenpäin.

Suomi on tällä hetkellä pysäh­tynyt.

Totta kai oikei­takin asioita tapahtuu, mutta yleis­tun­nel­massa etenemme kuin käsijarru päällä. Tämä ei koske vain politiikkaa. Vaan myös perin­teisiä yrityk­siämme, palkan­saa­ja­jär­jestöjä, Etelä­rantaa.

Olemme politii­kassa epäon­nis­tuneet kääntämään Suomen suuntaa. Siitä tätä halli­tusta voi puolustaa, että se on aloit­tanut raken­teel­liset uudis­tukset. Uudis­tukset, jotka olisi pitänyt käynnistää jo edellisen keskus­ta­joh­toisen tai sitä edeltävän punamul­ta­hal­li­tuksen aikana.

Näiden uudis­tusten toteu­tuk­sessa olemme kuitenkin jääneet jähnäämään. Tällä vaali­kau­della on saatu aikaan monia hyviä ratkaisuja. Esimerk­keinä vaikkapa sote-uudistus, eläke­uu­distus, yhtei­sö­ve­ro­uu­distus, kilpai­lu­kykyä palaut­tavat palkka­rat­kaisut. Silti tämä hallitus ole ollut niin jämäkkä muutok­sen­tekijä kuin Suomi tässä tilan­teessa olisi tarvinnut.

Ei ole päästy riittä­västi eteenpäin.

Mistä tämä johtuu?

Se johtuu siitä, että halli­tus­puo­lueilla ei ole ollut yhteistä tilan­ne­kuvaa. Muistel­laanpa vuoden 2011 halli­tus­oh­jel­ma­neu­vot­te­luita. Silloin riideltiin siitä, onko valtio­va­rain­mi­nis­teriön maalaama tilan­nekuva liian pessi­mis­tinen. Että onko VM:n arvio kestä­vyys­va­jeesta liioi­teltu. Että tarvi­taanko velkaan­tu­misen taitta­mi­seksi sen suurempaa sopeu­tusta.

No nyt tiedämme, ettei kasvu tule velkael­vy­tyk­sellä tai itsestään ja korjaa ongel­miamme.

Vieläkin suurempi syy on se, että päätöksiä on yritetty tehdä laajalla yhtei­sym­mär­ryk­sellä - konsen­suk­sella. Talouden ongelmiin on etsitty lääkkeitä, joista löytyy yhtei­sym­märrys sekä poliit­tisen oikeiston että poliit­tisen vasem­miston välillä. Työmark­ki­na­uu­dis­tuk­sissa on jääty odotte­lemaan kaikkien eturyhmien yksimie­lisiä esityksiä.

Suomen vahvuus on ketteryys. Olemme aina löytäneet uusia tapoja olla Suomi. Kokoomus on vieras­tanut etujär­jes­tö­ajat­telua, sillä sellainen helposti estää uusien toimin­ta­ta­pojen löyty­misen. Nyt tämä etujär­jes­tö­ajattelu sementoi Suomen rapis­tuvia raken­teita. Omista saavu­te­tuista eduista ei olla valmiita luopumaan.

Konsen­suk­sella on Suomessa saatu aikaan hienoja tuloksia Korpi­lammen hengestä lähtien. Nyt tämä alimman yhteisen nimit­täjän politiikka uhkaa kuitenkin halvaan­nuttaa Suomen.

Suoma­laiset ansait­sevat halli­tuksen, joka jakaa yhteisen tilan­ne­kuvan maamme asioista. Yhtenäi­semmän tilan­ne­kuvan kuin mitä tämän halli­tus­kauden alussa oli tarjolla.

Suoma­laiset ansait­sevat halli­tuksen, joka on valmis vaikeisiin päätöksiin silloinkin, kun seminaa­reissa ja yhtei­sessä pöydässä istuminen ei tuota tulosta. Eli halli­tuksen, joka ei tyydy alimman yhteisen nimit­täjän politiikkaan.

Suoma­laiset ansait­sevat halli­tuksen, joka saa liikettä aikaan.

Tulevalla vaali­kau­della liike on laajaa yhtei­sym­mär­rystä eli konsen­susta tärkeämpää. Niin vaikeassa tilan­teessa olemme nyt.

Yksit­täinen polii­tikko, yksit­täinen puolue tai edes hallitus ei voi olla hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tamme pelastaja. Olosuh­teita ja edelly­tyksiä esimer­kiksi kasvulle ja työlli­syy­delle voimme toki luoda. Ja toki perus­tamme on laaduk­kaissa julki­sissa palve­luissa sekä lukui­sissa julkisen palvelun työnte­ki­jöissä.

Hyvin­voin­ti­malli ei ole kuitenkaan pysäh­ty­mistä vanhaan, vaan jatkuvaa liikettä.

Suomen saavat kuitenkin liikkeelle vain suoma­laiset itse. Tämän me osaamme kyllä, kun tahto on kohdallaan. Esimer­kiksi Lasten­sai­raalan hyväksi järjes­tetty keräys on esimerkki, kuinka ihmiset saavat itse asioita aikaan. Toinen aivan erinomainen esimerkki on eri kaupun­geissa leviävät Hätäkahvit-ryhmät, joissa tarjotaan leväh­dys­paikka vanhem­mille arjen kiireiden ja jatkuvan väsymyksen keskellä. Tämä on hieno tarina, jossa tartutaan varsin vaikeaan asiaan. Kolmantena esimerkkinä on Tanskassa asuvan Heidi Miettisen Facebookiin perustama Jouluapua-yhteisö, jossa välitetään lahja­toi­veita ja apua. Hieno juttu tämäkin.

Yhteistä tässä on se, että nyt asioita tapahtuu alhaalta ylöspäin. Ihmisten vetäminä - ei vain politii­kassa tai perin­tei­sissä ?vallan linnak­keissa?. Näitä tekoja tekevät kaikki suoma­laiset, eivät vain polii­tikot.

------------------

Suomi on ollut monesti jakau­tunut eri kysymysten ympärille. Jakolinjat ovat kulkeneet suhtau­tu­mi­sessa kansain­vä­li­syyteen, kieli­ky­sy­mykseen, Euroopan unioniin ja vaikka oikeiston sekä vasem­miston eroihin.

Itsenäi­syys­päivänä olemme nähneet, että vaaral­linen vastak­kai­na­settelu on lisään­ty­mässä. Puheet esimer­kiksi luokka­so­dasta ovat herät­täviä. Ja vaaral­lisia.

Käsitys siitä, että suoma­laiset pystyvät aina sopimaan kaikesta rauhal­li­sesti ja sivis­ty­neesti, voi olla jopa hieman vääris­tynyt mielikuva. Itse asiassa varsin usein, kun mieli­piteet alkavat vähänkin erota, siitä nousee meillä iso meteli.

Väitän, että jos pystymme asettamaan jakolinjat asial­liseen keskus­teluun, se voi vähentää vaaral­lista ? jopa väkivaltaan taipuvaa vastak­kai­na­set­telua.

Politii­kassa on edelleen jakolinjoja. Hyvä niin. Minulle ne ovat näkemy­seroja, eivät riitelyä. Tulevissa eduskun­ta­vaa­leissa tärkein politiikan jakolinja kulkee uuden ja vanhan välissä.

Ei toki ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa ajatella. Edessämme on tienhaara, kaksi erilaista näkyä Suomesta: Toinen on tulevai­suuteen katsova, tulevai­suu­de­nus­koinen, haasteisiin tarttuva, avoin, yhteis­työ­ha­kuinen Suomi. Toinen on sisään­päin­kään­tynyt, pelokas, sulkeu­tunut, luovuttava Suomi.

Mitä tämä jakolinja tarkoittaa käytän­nössä?

Kokoomus julkistaa omat vaali­tee­sinsä ensi vuoden puolella, mutta haluan konkre­ti­soida tätä jakolinjaa uuden ja vanhan välillä joillakin esimer­keillä.

Vastakkain on uusi ja vanha ulkopo­li­tiikka.

Vanha ulkopo­li­tiikka on Suomen ajamista harmaalle vyöhyk­keelle ja irtau­tu­mista EU:n linjasta.

Uusi ulkopo­li­tiikka tarkoittaa avoimempaa, kansain­vä­li­sempää ja Euroopan unioniin sitou­tu­nutta Suomea.

Me uskomme siihen, että Suomen paikka on osana läntistä arvoyh­teisöä. Suomen on oltava aktii­vinen ja rakentava Euroopan unionin ja euroa­lueen jäsen. Kokoo­muksen mielestä Suomen jäsenyys Natossa vahvis­taisi maamme turval­li­suutta ja kansain­vä­listä asemaa.

Kokoomus haluaa tarttua kansain­vä­li­syyden mahdol­li­suuksiin. Kanna­tamme työpe­räisen maahan­muuton edistä­mistä. Haluamme Suomeen enemmän kansain­vä­lisiä opiske­li­joita. Uskomme vapaaseen kansain­vä­liseen kauppaan. Haluamme auttaa suoma­laisia yrityksiä pärjäämään kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa. Kaikki edellä mainitut ovat asioita, jotka helposti torpataan vanhoja etupiirejä suoje­le­vassa ajatte­lussa. Mutta uusi tapa on ajatella kokonai­suutta, hyväksyä myös uudis­tusten mukana tulevat vaikeammat sivujuonteet.

Vastakkain on uusi ja vanha talous­po­li­tiikka.

Vanha talous­po­li­tiikka on valtio­ka­pi­ta­lismia. Se on rahan laitta­mista yritysten taskuihin. Vanhalla tavalla luodaan näyttäviä raken­nelmia, jotta politiikka näyttäisi kaikki­voi­pai­selta. Vanha talous­po­li­tiikka on kasvun tekohen­git­tä­mistä julki­sella velalla, elinkei­no­ra­kenteen uusiu­tu­mista jarrut­tavia yritys­tukia, uusia valtio­nyh­tiöitä ja saavu­tet­tujen etujen suoje­le­mista.

Uusi talous­po­li­tiikka tarkoittaa puolestaan työn asetta­mista etusi­jalle. Se luottaa suoma­laisiin työnte­ki­jöihin ja suoma­laisiin yrityksiin ja iloitsee suoma­lai­sesta kasvu­yrit­tä­jyy­destä. Se pohjaa sosiaa­liseen markki­na­ta­louteen. Se tunnustaa, että julkinen valta ei luo kasvua, mutta se voi rakentaa kasvua edistävät puitteet. Se pyrkii yrityk­sille kilpai­lu­ky­kyi­sempään toimin­taym­pä­ristöön, ei valtion kaina­lo­sau­voihin.

Kokoomus katsoo, että julkisen velan hallit­se­maton kasvu on kyettävä pysäyt­tämään. Suu on laitettava säkkiä myöten. Kokonais­ve­roaste ei saa enää nousta nykyi­sestä.

Kokoomus uskoo, että kaikki lähtee suoma­lai­sesta työstä. Haluamme tehdä työn tekemi­sestä nykyistä kannat­ta­vampaa. Työn verotusta täytyy keventää. Työn on oltava kaikissa tilan­teissa joute­noloa kannat­ta­vampaa. Työvoiman tarjonnan lisää­minen tarkoittaa korkeampaa työlli­syyttä. Työnte­ki­jöille ja työnan­ta­jille on annettava enemmän vapauksia sopia palkkauk­sesta ja työeh­doista yritys­ta­solla.

Uutta työtä ei synny ilman inves­tointeja. Suomesta on tehtävä houkut­te­le­vampi maa yksityi­sille inves­toin­neille. Myös julkisia inves­tointeja esimer­kiksi osaamiseen sekä kasvun ja työlli­syyden kannalta tärkeään infra­struk­tuuriin tarvitaan.

Yrittäjyys on talous­kasvun moottori. Sen kuris­ta­minen säänte­lyllä, byrokra­tialla ja reilua kilpailua rajoit­ta­malla tarkoittaa pienempää talous­kasvua. Yrittä­jyyttä ei pidä kutistaa rooliin, jossa valtio isälli­sesti valitsee ne yritykset, joita tuetaan. Ei ole myöskään mitään syytä rajata entistä suurempaa osaa markki­noista vain valtiolle itselleen, esimer­kiksi haikai­le­malla yhä uusien valtio­nyh­tiöiden perään tai varaa­malla tietyt julkiset palvelut vain omalla tuotan­nolla toteu­tet­ta­vaksi. Markki­noita avaamalla ja lisää­mällä kilpailua vapau­tamme yrittä­jyyden valtavan luovan voiman, johon on sisään­ra­ken­nettuna pyrkimys tehdä asiat fiksummin.

Vastakkain on uusi ja vanha koulu­tus­po­li­tiikka.

Vanha koulu­tus­po­li­tiikka on kaikkien oppilaiden puske­mista samaan muottiin, keskus­joh­toi­suutta, kaava­maisia ratkaisuja, koulu­verkon käyttä­mistä aluepo­li­tiikan keppi­he­vosena ja liitu­tau­lua­sen­netta.

Uusi koulu­tus­po­li­tiikka auttaa jokaista oppilasta löytämään omat vahvuu­tensa, antaa erityistä tukea heikom­massa asemassa oleville, tukee lahjak­kuuksien kehit­ty­mistä ja antaa opetta­jille enemmän mahdol­li­suuksia kehittää ja ideoida. Se uskoo kansain­vä­li­syyteen ja kielten oppimisen merki­tykseen. Se haluaa tarttua tekno­logian kehit­ty­misen tarjoamiin mahdol­li­suuksiin.

Kokoo­muk­selle sivistys on tärkeä arvo. Uskomme vahvaan osaamiseen ja koulu­tuksen kehit­tä­miseen. Menes­tymme korkealla osaamis­ta­solla ja kyvyllä kehittää koulu­tusta ja osaamista vastaamaan yhteis­kunnan muuttuvia tarpeita.

Kokoomus uskoo, että parempi koulutus vaatii niin perus­o­pe­tuksen, lukion, ammatil­lisen koulu­tuksen ja korkea­kou­lu­tuksen omien vahvuuksien koros­ta­mista, rohkeutta uudistaa raken­teita ja intoa tehdä asioita uudella tavalla. Haluamme lisätä julkisia inves­tointeja osaamiseen, koulu­tukseen ja tutki­mukseen.

Vastakkain on uusi ja vanha hyvin­voin­ti­po­li­tiikka.

Vanha hyvin­voin­ti­po­li­tiikka on holhoa­mista, sääntelyä, järjes­tel­mä­uskoa, ongelmien ratkai­se­mista aina uusilla laeilla ja lisää­mällä julkisia menoja sekä palve­luiden uudis­ta­mista hallin­to­ra­ken­teiden ehdoilla.

Uusi hyvin­voin­ti­po­li­tiikka on palve­luita ihmisten ehdoilla. Se on valin­nan­va­pautta julki­sissa palve­luissa ja myös yksilön­vas­tuuta.

Kokoomus uskoo siihen, että hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan vastuu on turvata toimeentulo ja huolen­pitoa kaikille, jotka eivät itse siihen kykene. Esimer­kiksi työttömyys, sairaus tai työky­vyt­tömyys voi kohdata meistä jokaista. Vanhana meille jokai­selle on tärkeää turval­li­suuden tunne siitä, että kun tarvit­semme apua, se on oikeasti lähellä. Useimmat meistä tarvit­sevat jossain vaiheessa elämää hoivaa ja huolen­pitoa, mutta haluamme sitä omilla ehdoil­lamme, ei yhteis­kunnan. Laadukkaat julkiset sosiaali- ja terveys­pal­velut kuuluvat jokai­selle suoma­lai­selle.

Kuitenkin liian pitkään hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan kehit­tä­minen on tarkoit­tanut vain julkisten menojen lisää­mistä, uusia kuntien velvoit­teita ja tiukempaa normi­tusta. Väestön ikään­tyessä julkiset tulot vähenevät ja menot kasvavat. Hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan rahoi­tuk­sessa on kestä­vyysvaje. Tällä tiellä ei voida jatkaa.

Suoma­laisten hyvin­vointi edellyttää laaduk­kaita palve­luita. Siksi uskomme, että tulevai­suu­dessa suoma­laisten on itse saatava valita terveys­pal­ve­lunsa julki­selta, yksityi­seltä tai kolman­nelta sekto­rilta. Julkisen rahan on seurattava potilasta, ei päinvastoin.

Hyvin­vointia ei rakenneta yksin terveys­kes­kuk­sessa, sairaa­lassa tai vanhain­ko­dissa. Sitä raken­netaan joka ilta omissa perheissä ja kodeissa tai lukemat­tomien vapaa­eh­tois­työtä ja järjes­tö­työtä tekevien suoma­laisten toimesta. Sitä raken­tavat lähei­sestään huolta pitävät omais­hoi­tajat. Sitä raken­netaan lasten iltapäi­vä­ker­hoissa. Sitä raken­netaan urhei­luseu­roissa, partiossa ja seura­kun­nissa.

Uusi tapa on myös sitä, ettemme vain puhu ratkai­su­vaih­toeh­doista ja yhtenäi­sestä tilan­ne­ku­vasta. Uusi tapa on sitä, että tuomme ja myös hyväk­symme uusia käytäntöjä.

On mielestäni selvää, että tulevalla halli­tus­kau­della on paljon vaikeita asioita ratkais­tavana. Mielestäni rahamää­räi­sesti suurimmat ratkaisut ? kuten sopeu­tuksen määrä sekä isoimmat kasvu­pa­nos­tusten kohteet on päätettävä heti halli­tus­kauden alussa. Myös vahvaa raken­teiden uudis­ta­mista on jatkettava niin työmark­ki­noiden kuin palve­lui­denkin osalta.

Yhtenäinen tilan­nekuva ja tahto näiden olennaisten asioiden hoita­miseen ratkai­sevat sen, saako tuleva hallitus liikettä aikaan.

Arvio siitä, miten luomme parhaiten työlli­syyttä ja turval­lista ilmapiiriä Suomeen. Ja uskal­lamme tehdä päätökset velka­taakan katkai­se­mi­seksi ja tulevai­suuden hyvin­voinnin turvaa­mi­seksi.

Kyse on asioista, joita ei voi katsoa sivusta, vaan ne on tehtävä heti.

---------------
Yhteis­kunnan elinehto on kuitenkin dialogi ja kuuntelu ? emme tuomitse toisin ajatte­levaa pahaksi ihmiseksi tai hölmöksi, vaan ymmär­rämme että myös hänen ajatte­lunsa nousee jostakin. Vaikka olisim­mekin eri mieltä.
Tässä yhtey­dessä haluan palauttaa mieleen tarinan kokoo­mus­lai­sesta patrioo­tista Väinö Havak­sesta, joka kaatui jatko­so­dassa vapaa­eh­toisena. Hänen kuvansa muuten roikkuu Kokoo­muksen eduskun­ta­ryhmän huoneen seinällä.
Havas oli ollut myös sisäl­lis­so­dassa. Vuonna 1939 Havas piti eduskun­nassa puheen, jossa hän vaati sisäl­lis­so­dassa vuonna 1918 haavoit­tu­neiden punaisten invalidien aseman paran­ta­mista valtio­vallan toimin. Siis vaikka hän itse oli itse taistellut valkoisten joukossa.
Eduskunnan pöytä­kirjaan merkittiin seuraavat sanat: “Heidän joukossaan oli varmasti ihanteel­lisia, herkästi innos­tuvia nuoru­kaisia, jotka seisoivat paikallaan vakau­muk­sel­li­sista syistä ja hyvässä uskossa. Jo silloin katse­limme asiaa yhteisenä onnet­to­muutena. Ymmär­simme punaisen tulilinjan miehet kärsi­mys­kump­pa­neik­semme. Minulla on se vakaumus, että tulilin­jojen kauhut kestävät, siellä haavoit­tuvat ja kaatuvat etupäässä ne miehet, jotka taiste­levat omantun­tonsa ja velvol­li­suu­den­tun­tonsa pakosta aatteensa puolesta, olipa tämä aate sitten osoit­tautuva oikeaksi tai erheel­li­seksi. Juuri näitä miehiä kansamme tarvitsee nykyi­sessä yhtei­sessä rinta­massaan ja kaikkien oikeaksi tunnus­ta­massa olemas­sao­lonsa taiste­lussa.”
“Juuri näitä miehiä kansamme tarvitsee”, puhui Havas ihmisistä, jotka olivat suunnanneet kivää­rin­piip­punsa häntä kohti pari vuosi­kym­mentä aikai­semmin.
Kokoo­mus­takin on yritetty tunkea jakolin­joissa eri suuntaan. Välillä oikeaan nurkkaan, välillä kovaan maastoon, välillä liberaaliin suuntaan. On kysytty, missä Kokoomus oikein menee. Tänä päivänä harva ihminen löytää kuitenkaan itseään tällaisen asettelun kautta. Nurkka-asettelu perustuu vanhaan pelin politiikkaan. On silti harhaa kuvitella, etteikö jakolinjoja olisi. Kyllä on, monel­lakin saralla. Myös politii­kassa, jossa jakolinja kulkee uudis­tu­misen ja pysäh­ty­misen välissä.
Jakolinja uuden ja vanhan välillä ei minul­lekaan riipu puolu­eesta. Eikä uudis­ta­minen ole itsei­sarvo. Se on tapa tehdä asioita paremmin. Se on tapa vastata haasteisiin, kun meillä ei ole jakova­ra­po­li­tiikan kulta-aikaa käsis­sämme.
Mutta uusi tapa ei ole sitä, että vanha olisi jotenkin pahasta. Usein jos et ole muutoksen kannalla, sinut leimataan konser­va­tii­viksi. Mielestäni tulkinta on epäre­hel­linen.
Konser­va­tii­visuus ei ole minulle EI-liike. Sen sijaan se on minulle perin­teitä, kulttuu­ri­pe­ri­määmme tukeva suuntaus. Se on Väinö Havaksen kaltaista ajattelua, jossa maltil­li­sesti analy­soimme tapah­tuneet ja käännämme sen perus­teella katsetta eteenpäin. Minä kunnioitan syvästi esimer­kiksi veteraa­ne­jamme. Pitäisin loukkauksena, jos tämän­kal­taista kulttuu­ri­pe­rimää ja suoma­laisen yhteis­kunnan raken­ta­mista ei kunnioi­tet­taisi uudis­ta­misen taustalla.
Eteenpäin päästään vain keski­näisen arvos­tuksen tietä.
-------------

Kokoomus haluaa tuoda liikettä Suomeen. Mutta miten paikkamme tässä politiikan kentässä määräytyy?
Kokoomus on puolue, jolla ei ole käsissään mitään kirjoi­tettua Totuutta. Filosofit Hegelistä Marxiin ja Keyne­sistä Hayekiin näkivät historian jonkin­laisena ennakkoon kirjoi­tettuna tarinana.
Emme usko, että historiaa on kirjoi­tettu etukäteen mihinkään oppaaseen. Meillä ei ole omaa poliit­tista Katekis­musta tai Pääomaa.
Koska Kokoo­muk­sella ei ole käsissään vain yhtä totuutta, yhteistä ajatusta, olemme välillä myös eri mieltä asioista. Kokoo­muk­sessa saa olla eri mieltä asioista. Kokoo­muk­sessa pitää olla eri mieltä asioista, sillä yhteis­kunta kehittyy vain punnitun keskus­telun kautta.
Kokoo­muksen ajama yhteis­kunta on suvait­se­vainen, moniar­voinen, avoin, kansain­vä­linen, moderni ja uudistuva.

Kokoomus on alusta saakka ollut puolue, joka on tuonut yhteen Suomeen uskovia ihmisiä eri ammat­ti­ryh­mistä. Kokoomus kunnioittaa juuriaan ja ottaa aiemmasta opiksi.

Me olemme olleet opettajien puolue. Me olemme olleet kauppiaiden puolue. Meitä kutsuttiin joskus myös pappien puolu­eeksi, mutta luulenpa, että pappien määrä kalpenee nykyään vertai­lussa opiske­li­joiden, yrittäjien, sairaan­hoi­tajien, palomiesten ja palkan­las­ki­joiden määrään.

En sano tätä siksi, että kauppiaissa tai papeissa olisi mitään pahaa. Vaan siksi, että kokoo­muksen jäsen­kunta elää ajassa. Se on poikki­leikkaus kaikista suoma­lai­sista.

Ja miksi ei olisi? Nimi kokoomus keksittiin aikoinaan siksi, että yhteen kokoon­tuivat hyvin erilaiset ihmiset. Hyvin erilai­sista lähtö­koh­dista. Joukossa oli vanha­suo­ma­laisia ja nuorsuo­ma­laisia. Monar­kisteja ja tasaval­ta­laisia. Profes­so­reita ja maanvil­je­li­jöitä. Naisia ja miehiä.

Viime vuosina monet suoma­laiset ovat sanoneet että uskovat kokoo­muksen arvoihin, toiset taas kokoo­muksen pragmaat­tiseen toimin­ta­tapaan. Yhdistävä tekijä on kuitenkin rakkaus isänmaahan. Usko siihen, että työskentely Suomen puolesta on arvokasta, ja että se kannattaa.

Se, että Suomi on olemassa vauraana maana ja kiistatta yhtenä 1900-luvun menes­tys­ta­ri­noista, ei ole mihinkään kirjoihin kirjoi­tettu. Kyse on siitä, että päättä­jämme ovat osanneet toimia kylmä­päi­sesti ja rohkeasti vaikeana aikana. Esimer­kiksi 90-luvun alun laman aikana valtion­va­rain­mi­nisteri Iiro Viinanen tai nykyinen presi­dent­timme Sauli Niinistö eivät katselleet suosio­lukuja, vaan keskit­tyivät Suomen saamiseen takaisin oikealle uralle.

------------

Lopuksi on syytä pohtia, mihin tällä kaikella pyritään. Mikä on visio Suomesta? Mitä haemme jakolin­jalla uuden ja vanhan välillä?

Minulle politii­kassa läheinen visio, päämäärä, on ollut ihmisten onnel­lisuus. Tai onnel­linen Suomi. Mutta onko sekään oikeastaan mikään visio?

Moni voi perus­tel­lusti sanoa, että minun onnel­li­suu­destani päättä­minen ei ole polii­tik­kojen tehtävä. Tämä on varsin hyvä argumentti. En minäkään ehkä haluaisi.

Mutta sen sijaan haluan, että edes muuta­milla valin­noilla, joilla voimme kannustaa ihmisiä töihin tai pystymme auttamaan arjen valin­noissa, se tekisi Suomesta edes hiukan paremman tai onnel­li­semman paikan.

Politii­kassa yhteisen päämäärän maalaa­minen on taitolaji. Urhei­lussa tavoit­teena on useasti voitto. Yrity­se­lä­mäs­säkin voi olla monia tavoit­teita. Lopulta kuitenkin se, mitä viivan alle jää, määrittää koko yrityksen olemas­saolon.

Suomi ei ole yritys. Siksi sitä ei pidä edes yrittää johtaa kuin yritystä. Meillä yrittäjät hoitavat yrittä­misen. Se ei ole politiikan tehtävä, vaikka tällaiset ajatukset tuntuvat ajoittain yleis­tyvän.

Politii­kassa tuota yhteistä tavoi­tetta lähes­tytään montaa eri kautta. Ei ole olemassa mitään yrityksen kaltaista viivaa, yhden­mu­kaista visiota Suomesta, jonka eteen taistellaan ja sitten hiukan keinoista välillä kiistellään.

Tätä varten eri puolueilla on arvoja, joiden varaan toimintaa voidaan rakentaa. Kokoo­muk­sessa keskei­simmät arvot ovat: Vapaus ja vastuu, mahdol­li­suuksien tasa-arvo, sivistys, välit­tä­minen, suvait­se­vaisuus, kannus­tavuus ja kansain­vä­lisyys.

----------

Menes­tys­tarina ei synny käsijarru päällä, eikä tukeu­tu­malla vanhaan. Tarvitaan oppia aiemmista onnis­tu­mi­sista ja epäon­nis­tu­mi­sista. Tarvitaan rohkeutta. Mutta ennen kaikkea tarvitaan liikettä. Tarvitaan eteenpäin katsovaa asennetta.

Meillä on suuri vastuu ja tehtävä: se että jo Snell­manin ajoista raken­tunut menes­tys­tarina kansain­vä­li­sestä, moder­nista, rohkeasta ja avoimesta Suomesta saa jatkoa. Mitä 208-vuotias J.V.Snellman antaisi meille, huonojen uutisten ja risti­rii­tojen riipo­mille nykysuo­ma­lai­sille, elämän evääksi?

Syvän historian tajun omaava ja paljon elämää nähnyt Snellman kiteytti kokemuk­sensa sanoihin: “Pääasia on täyttää velvol­li­suu­tensa ja tehdä työtä, mikäli voimat riittävät. Paha päivä menee menojaan niin kuin hyväkin.?

Suomi on selät­tänyt monta pahaa päivää ja noussut valoi­sampaan tulevai­suuteen. Niin me selätämme tämänkin, ja näytämme jälleen itsel­lemme ja maail­malle. Ryhdytään siis töihin. Kiitos.

 

Päämi­nisteri Alexander Stubbin puhe Snellman-säätiön talvi­se­mi­naa­rissa 16.12.2014


Kokoomus.fi