Stubb: Vastak­kain on uusi ja vanha

Julkaistu: 16.12.2014

Mitä mahtaisi J.V. Snell­man ajatella Suomesta nyt? Isän­maamme sata­vuo­tis­juh­lien lähes­tyessä.

Uskon, että Snell­man olisi varmasti ihmeis­sään Suomen talou­den räjäh­dys­mäi­sestä noususta maail­man kärkeen. Snell­ma­nin aikaan Suomi oli kurjaa taka­maata. Kehi­tys on ollut lähes käsit­tä­mä­töntä.

Kärsimme Snell­ma­nin elämän­työn päät­tyessä niin nälästä kuin eri taudeis­ta­kin. Kamp­pai­limme samoista ongel­mista kuin tällä hetkellä kamp­pai­lee karkeasti puolet maail­man kansa­kun­nasta.

Ja mihin tilan­tee­seen Suomi on tullut: Luku­tai­dot­to­muutta ei käytän­nössä ole. Lapsi­kuol­lei­suus on pienin koko maail­massa. Kukaan ei kuole nälkään. Kulku­tau­dit on nujer­rettu. Ani harva joutuu teke­mään sellai­sia töitä, joissa henki olisi päivit­täin vaarassa.

Snell­man olisi tästä varmasti erit­täin ylpeä. Ja syystä olisi­kin.

Toisaalta Snell­ma­nia ihme­tyt­täisi tule­vai­suu­de­nus­kon puute, vision puute, pysäh­ty­nei­syys, joka vaivaa maail­man rikkaim­piin valtioi­hin kuulu­vaa Suomea. Snell­man itse kuului poruk­kaan, joka katsoi rohkeasti eteen­päin. Snell­man ja 1800-luvun muut suuret suoma­lai­set kehit­ti­vät täysin hullun vision Suomesta edis­tyk­sen kärjessä.

Haluan tänään pohtia kans­sanne sitä, miltä Suomi näyt­tää tule­vai­suu­dessa. Jotta tilan­netta voidaan arvioida, taudin­kuva täytyy tuntea. Tehdä arvio, missä menemme.

Toiseksi haluan arvioida sitä, mikä on puoluei­den rooli yhteis­kun­nan kehi­tyk­sessä. Ja hiukan myös sitä, mikä on Kokoo­muk­sen paikka puolue­ken­tässä ja Suomen tule­vai­suu­den raken­ta­mi­sessa.

--------------

Pohdi­taan hiukan, mitä yhteistä on J.V. Snell­ma­nilla, J.K. Paasi­ki­vella ja Risto Rytillä.

Vastaus: He kaikki ymmär­si­vät, että pienen Suomen asema määräy­tyy kansain­vä­li­sen poli­tii­kan koko­nai­suutta vasten. Samalla he olivat patrioot­teja, isän­maal­li­sia suoma­lai­sia, jotka käyt­ti­vät koko elämänsä tämän maan palve­le­mi­seen.

Isän­maal­li­suus ja kansain­vä­li­syys eivät ole olleet koskaan Suomen histo­riassa vasta­koh­tia, ne ovat olleet tois­tensa ehtoja!

Esimer­kiksi Snell­ma­nin roolia Suomen kult­tuu­ri­his­to­riassa on analy­soitu viime vuosina. Heli Rantala teki vuonna 2013 Turun yliopis­tolle kult­tuu­ri­his­to­rian väitös­tut­ki­muk­sen Snell­ma­nista. Tutki­muk­sen mukaan Snell­ma­nia pide­tään kansal­lis­fi­lo­so­fina ja fenno­maa­nina, joka ajoi suomen­mie­li­syy­den asiaa aggres­sii­vi­seen tyyliin.

Rantala huomaut­taa suoraan, että Suomi-kiih­koi­li­jan leima ei Snell­ma­nille kuiten­kaan sovi. Snell­man oli natio­na­lis­ti­nen ajat­te­lija, muttei mikään nurk­ka­pat­riootti.

Kansal­lis­mie­li­syys on vaaral­li­nen sana. Se antaa mahdol­li­suu­den käyt­tää sitä myös järjen­vas­tai­sesti. Perus­te­luna sille, että Suomen pitäisi sulkeu­tua. Tuijot­taa omaa napaansa.

Tällä hetkellä kuulemme Suomessa paljon ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan osalta puhetta, joka haikai­lee mennee­seen.

Osa puolueista haikai­lee EU:n yhtei­sestä linjasta irrot­tau­tu­mi­sen perään. On heitä, joiden mielestä Suomen pitää irtau­tua yhtei­sestä linjasta ja peruut­taa takai­sin YYA-vuosien harmaalle vyöhyk­keelle. Jättää Suomi isojen pelaa­jien pallo­tel­ta­vaksi.

Sellaista, hyvät ystä­vät, Kokoo­mus ei salli.

Kansain­vä­li­syys on myös isän­maal­li­suutta. Miksi esimer­kiksi itse haluan olla mukana päämi­nis­te­rinä ja Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­jana?

Haluan viedä tätä maail­man­kolk­kaa eteen­päin, Suomea eteen­päin. Kansain­vä­listä Suomea, jossa on hyvä elää.

Myön­nän, että tässä on pateet­ti­nen­kin sävy. Mutta on aivan turha pelätä kyyni­syyttä sellai­sen asian kanssa, mihin uskoo.

Suoma­lai­sena minulla on vahva usko suoma­lai­suu­teen: Piru vie, olemme kansain­vä­li­siä ja katso­kaa, mistä lähdimme lähes sata vuotta sitten. Ollaan noustu, ollaan raken­nettu Suomesta yksi maail­man parhaim­mista maista. Ollaan luotu Suomeen vahva libe­raali demo­kra­tia, ollaan omalei­mai­sia, ollaan kansain­vä­li­siä. Tällai­sen kehi­tyk­sen vuoksi haluan olla mukana viemässä Suomea eteen­päin. Nyt on aika jälleen näyt­tää itsel­lemme ja muille!

--------------------------

Suoma­lai­set ovat parhaim­mil­laan, kun ajat ovat vaikeat.

Suomen sodat, niiden jälkei­set talou­del­li­set ponnis­tuk­set ja 90-luvun lamasta nouse­mi­nen ovat esimerk­kejä suurista kansal­li­sista ponnis­tuk­sista. Sisulla Suomi on aina selvin­nyt vaikeis­ta­kin paikoista.

Sitee­raan Sisu-tutkija Emilia Lahtea: “Sisun ydin ei useim­pien ihmis­ten mielestä ole niin­kään pitkä­jän­tei­syy­dessä, vaan se on parem­min­kin voimien reservi, jonka voi ottaa käyt­töön mahdot­to­massa tilan­teessa.”

Suomi on jälleen vaikeassa tilan­teessa. Suomi kärsii kansain­vä­li­sestä tilan­teesta. Finans­si­kriisi on jatku­nut velka­krii­sinä ja nyt euroop­pa­lai­sena kasvu­krii­sinä. Ehkä jatkeena vielä Ukrai­nan-tilan­teen muka­naan tuoma epävar­muus.

Suomella on myös omia ongel­mia: väestö ikään­tyy, valtio velkaan­tuu, julki­sessa talou­dessa on kestä­vyys­vaje, Suomelle tärkeät teol­li­suu­de­na­lat ovat raken­ne­muu­tok­sen kourissa, kilpai­lu­ky­kymme on heiken­ty­nyt.

Nyt tarvit­si­simme sisua. Nyt meidän olisi ammen­net­tava tuosta voimien reser­vistä. Kun olisi pitä­nyt löytää turbo-vaihde, olemme vali­tet­ta­vasti menneet kitkut­taen eteen­päin.

Suomi on tällä hetkellä pysäh­ty­nyt.

Totta kai oikei­ta­kin asioita tapah­tuu, mutta yleis­tun­nel­massa etenemme kuin käsi­jarru päällä. Tämä ei koske vain poli­tiik­kaa. Vaan myös perin­tei­siä yrityk­siämme, palkan­saa­ja­jär­jes­töjä, Etelä­ran­taa.

Olemme poli­tii­kassa epäon­nis­tu­neet kään­tä­mään Suomen suun­taa. Siitä tätä halli­tusta voi puolus­taa, että se on aloit­ta­nut raken­teel­li­set uudis­tuk­set. Uudis­tuk­set, jotka olisi pitä­nyt käyn­nis­tää jo edel­li­sen keskus­ta­joh­toi­sen tai sitä edel­tä­vän puna­mul­ta­hal­li­tuk­sen aikana.

Näiden uudis­tus­ten toteu­tuk­sessa olemme kuiten­kin jääneet jähnää­mään. Tällä vaali­kau­della on saatu aikaan monia hyviä ratkai­suja. Esimerk­keinä vaik­kapa sote-uudis­tus, eläke­uu­dis­tus, yhtei­sö­ve­ro­uu­dis­tus, kilpai­lu­ky­kyä palaut­ta­vat palk­ka­rat­kai­sut. Silti tämä halli­tus ole ollut niin jämäkkä muutok­sen­te­kijä kuin Suomi tässä tilan­teessa olisi tarvin­nut.

Ei ole päästy riit­tä­västi eteen­päin.

Mistä tämä johtuu?

Se johtuu siitä, että halli­tus­puo­lueilla ei ole ollut yhteistä tilan­ne­ku­vaa. Muis­tel­laanpa vuoden 2011 halli­tus­oh­jel­ma­neu­vot­te­luita. Silloin riidel­tiin siitä, onko valtio­va­rain­mi­nis­te­riön maalaama tilan­ne­kuva liian pessi­mis­ti­nen. Että onko VM:n arvio kestä­vyys­va­jeesta liioi­teltu. Että tarvi­taanko velkaan­tu­mi­sen tait­ta­mi­seksi sen suurem­paa sopeu­tusta.

No nyt tiedämme, ettei kasvu tule velkael­vy­tyk­sellä tai itses­tään ja korjaa ongel­miamme.

Vielä­kin suurempi syy on se, että päätök­siä on yritetty tehdä laajalla yhtei­sym­mär­ryk­sellä - konsen­suk­sella. Talou­den ongel­miin on etsitty lääk­keitä, joista löytyy yhtei­sym­mär­rys sekä poliit­ti­sen oikeis­ton että poliit­ti­sen vasem­mis­ton välillä. Työmark­ki­na­uu­dis­tuk­sissa on jääty odot­te­le­maan kaik­kien eturyh­mien yksi­mie­li­siä esityk­siä.

Suomen vahvuus on kette­ryys. Olemme aina löytä­neet uusia tapoja olla Suomi. Kokoo­mus on vieras­ta­nut etujär­jes­tö­ajat­te­lua, sillä sellai­nen helposti estää uusien toimin­ta­ta­po­jen löyty­mi­sen. Nyt tämä etujär­jes­tö­ajat­telu semen­toi Suomen rapis­tu­via raken­teita. Omista saavu­te­tuista eduista ei olla valmiita luopu­maan.

Konsen­suk­sella on Suomessa saatu aikaan hienoja tulok­sia Korpi­lam­men hengestä lähtien. Nyt tämä alim­man yhtei­sen nimit­tä­jän poli­tiikka uhkaa kuiten­kin halvaan­nut­taa Suomen.

Suoma­lai­set ansait­se­vat halli­tuk­sen, joka jakaa yhtei­sen tilan­ne­ku­van maamme asioista. Yhte­näi­sem­män tilan­ne­ku­van kuin mitä tämän halli­tus­kau­den alussa oli tarjolla.

Suoma­lai­set ansait­se­vat halli­tuk­sen, joka on valmis vaikei­siin päätök­siin silloin­kin, kun semi­naa­reissa ja yhtei­sessä pöydässä istu­mi­nen ei tuota tulosta. Eli halli­tuk­sen, joka ei tyydy alim­man yhtei­sen nimit­tä­jän poli­tiik­kaan.

Suoma­lai­set ansait­se­vat halli­tuk­sen, joka saa liikettä aikaan.

Tule­valla vaali­kau­della liike on laajaa yhtei­sym­mär­rystä eli konsen­susta tärkeäm­pää. Niin vaikeassa tilan­teessa olemme nyt.

Yksit­täi­nen polii­tikko, yksit­täi­nen puolue tai edes halli­tus ei voi olla hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tamme pelas­taja. Olosuh­teita ja edel­ly­tyk­siä esimer­kiksi kasvulle ja työl­li­syy­delle voimme toki luoda. Ja toki perus­tamme on laaduk­kaissa julki­sissa palve­luissa sekä lukui­sissa julki­sen palve­lun työn­te­ki­jöissä.

Hyvin­voin­ti­malli ei ole kuiten­kaan pysäh­ty­mistä vanhaan, vaan jatku­vaa liikettä.

Suomen saavat kuiten­kin liik­keelle vain suoma­lai­set itse. Tämän me osaamme kyllä, kun tahto on kohdal­laan. Esimer­kiksi Lasten­sai­raa­lan hyväksi järjes­tetty keräys on esimerkki, kuinka ihmi­set saavat itse asioita aikaan. Toinen aivan erin­omai­nen esimerkki on eri kaupun­geissa leviä­vät Hätä­kah­vit-ryhmät, joissa tarjo­taan leväh­dys­paikka vanhem­mille arjen kiirei­den ja jatku­van väsy­myk­sen keskellä. Tämä on hieno tarina, jossa tartu­taan varsin vaike­aan asiaan. Kolman­tena esimerk­kinä on Tans­kassa asuvan Heidi Miet­ti­sen Face­boo­kiin perus­tama Joulua­pua-yhteisö, jossa väli­te­tään lahja­toi­veita ja apua. Hieno juttu tämä­kin.

Yhteistä tässä on se, että nyt asioita tapah­tuu alhaalta ylös­päin. Ihmis­ten vetä­minä - ei vain poli­tii­kassa tai perin­tei­sissä ?vallan linnak­keissa?. Näitä tekoja teke­vät kaikki suoma­lai­set, eivät vain polii­ti­kot.

------------------

Suomi on ollut monesti jakau­tu­nut eri kysy­mys­ten ympä­rille. Jako­lin­jat ovat kulke­neet suhtau­tu­mi­sessa kansain­vä­li­syy­teen, kieli­ky­sy­myk­seen, Euroo­pan unio­niin ja vaikka oikeis­ton sekä vasem­mis­ton eroi­hin.

Itse­näi­syys­päi­vänä olemme nähneet, että vaaral­li­nen vastak­kai­na­set­telu on lisään­ty­mässä. Puheet esimer­kiksi luok­ka­so­dasta ovat herät­tä­viä. Ja vaaral­li­sia.

Käsi­tys siitä, että suoma­lai­set pysty­vät aina sopi­maan kaikesta rauhal­li­sesti ja sivis­ty­neesti, voi olla jopa hieman vääris­ty­nyt mieli­kuva. Itse asiassa varsin usein, kun mieli­pi­teet alka­vat vähän­kin erota, siitä nousee meillä iso meteli.

Väitän, että jos pystymme aset­ta­maan jako­lin­jat asial­li­seen keskus­te­luun, se voi vähen­tää vaaral­lista ? jopa väki­val­taan taipu­vaa vastak­kai­na­set­te­lua.

Poli­tii­kassa on edel­leen jako­lin­joja. Hyvä niin. Minulle ne ovat näke­my­se­roja, eivät riite­lyä. Tule­vissa edus­kun­ta­vaa­leissa tärkein poli­tii­kan jako­linja kulkee uuden ja vanhan välissä.

Ei toki ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa ajatella. Edes­sämme on tien­haara, kaksi erilaista näkyä Suomesta: Toinen on tule­vai­suu­teen katsova, tule­vai­suu­de­nus­koi­nen, haas­tei­siin tart­tuva, avoin, yhteis­työ­ha­kui­nen Suomi. Toinen on sisään­päin­kään­ty­nyt, pelo­kas, sulkeu­tu­nut, luovut­tava Suomi.

Mitä tämä jako­linja tarkoit­taa käytän­nössä?

Kokoo­mus julkis­taa omat vaali­tee­sinsä ensi vuoden puolella, mutta haluan konkre­ti­soida tätä jako­lin­jaa uuden ja vanhan välillä joil­la­kin esimer­keillä.

Vastak­kain on uusi ja vanha ulko­po­li­tiikka.

Vanha ulko­po­li­tiikka on Suomen ajamista harmaalle vyöhyk­keelle ja irtau­tu­mista EU:n linjasta.

Uusi ulko­po­li­tiikka tarkoit­taa avoi­mem­paa, kansain­vä­li­sem­pää ja Euroo­pan unio­niin sitou­tu­nutta Suomea.

Me uskomme siihen, että Suomen paikka on osana läntistä arvo­yh­tei­söä. Suomen on oltava aktii­vi­nen ja raken­tava Euroo­pan unio­nin ja euroa­lu­een jäsen. Kokoo­muk­sen mielestä Suomen jäse­nyys Natossa vahvis­taisi maamme turval­li­suutta ja kansain­vä­listä asemaa.

Kokoo­mus haluaa tart­tua kansain­vä­li­syy­den mahdol­li­suuk­siin. Kanna­tamme työpe­räi­sen maahan­muu­ton edis­tä­mistä. Haluamme Suomeen enem­män kansain­vä­li­siä opis­ke­li­joita. Uskomme vapaa­seen kansain­vä­li­seen kaup­paan. Haluamme auttaa suoma­lai­sia yrityk­siä pärjää­mään kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa. Kaikki edellä maini­tut ovat asioita, jotka helposti torpa­taan vanhoja etupii­rejä suoje­le­vassa ajat­te­lussa. Mutta uusi tapa on ajatella koko­nai­suutta, hyväk­syä myös uudis­tus­ten mukana tule­vat vaikeam­mat sivu­juon­teet.

Vastak­kain on uusi ja vanha talous­po­li­tiikka.

Vanha talous­po­li­tiikka on valtio­ka­pi­ta­lis­mia. Se on rahan lait­ta­mista yritys­ten taskui­hin. Vanhalla tavalla luodaan näyt­tä­viä raken­nel­mia, jotta poli­tiikka näyt­täisi kaik­ki­voi­pai­selta. Vanha talous­po­li­tiikka on kasvun teko­hen­git­tä­mistä julki­sella velalla, elin­kei­no­ra­ken­teen uusiu­tu­mista jarrut­ta­via yritys­tu­kia, uusia valtio­nyh­tiöitä ja saavu­tet­tu­jen etujen suoje­le­mista.

Uusi talous­po­li­tiikka tarkoit­taa puoles­taan työn aset­ta­mista etusi­jalle. Se luot­taa suoma­lai­siin työn­te­ki­jöi­hin ja suoma­lai­siin yrityk­siin ja iloit­see suoma­lai­sesta kasvu­yrit­tä­jyy­destä. Se pohjaa sosi­aa­li­seen mark­ki­na­ta­lou­teen. Se tunnus­taa, että julki­nen valta ei luo kasvua, mutta se voi raken­taa kasvua edis­tä­vät puit­teet. Se pyrkii yrityk­sille kilpai­lu­ky­kyi­sem­pään toimin­taym­pä­ris­töön, ei valtion kaina­lo­sau­voi­hin.

Kokoo­mus katsoo, että julki­sen velan hallit­se­ma­ton kasvu on kyet­tävä pysäyt­tä­mään. Suu on laitet­tava säkkiä myöten. Koko­nais­ve­roaste ei saa enää nousta nykyi­sestä.

Kokoo­mus uskoo, että kaikki lähtee suoma­lai­sesta työstä. Haluamme tehdä työn teke­mi­sestä nykyistä kannat­ta­vam­paa. Työn vero­tusta täytyy keven­tää. Työn on oltava kaikissa tilan­teissa joute­no­loa kannat­ta­vam­paa. Työvoi­man tarjon­nan lisää­mi­nen tarkoit­taa korkeam­paa työl­li­syyttä. Työn­te­ki­jöille ja työnan­ta­jille on annet­tava enem­män vapauk­sia sopia palk­kauk­sesta ja työeh­doista yritys­ta­solla.

Uutta työtä ei synny ilman inves­toin­teja. Suomesta on tehtävä houkut­te­le­vampi maa yksi­tyi­sille inves­toin­neille. Myös julki­sia inves­toin­teja esimer­kiksi osaa­mi­seen sekä kasvun ja työl­li­syy­den kannalta tärke­ään infra­struk­tuu­riin tarvi­taan.

Yrit­tä­jyys on talous­kas­vun moot­tori. Sen kuris­ta­mi­nen sään­te­lyllä, byro­kra­tialla ja reilua kilpai­lua rajoit­ta­malla tarkoit­taa pienem­pää talous­kas­vua. Yrit­tä­jyyttä ei pidä kutis­taa rooliin, jossa valtio isäl­li­sesti valit­see ne yrityk­set, joita tuetaan. Ei ole myös­kään mitään syytä rajata entistä suurem­paa osaa mark­ki­noista vain valtiolle itsel­leen, esimer­kiksi haikai­le­malla yhä uusien valtio­nyh­tiöi­den perään tai varaa­malla tietyt julki­set palve­lut vain omalla tuotan­nolla toteu­tet­ta­vaksi. Mark­ki­noita avaa­malla ja lisää­mällä kilpai­lua vapau­tamme yrit­tä­jyy­den valta­van luovan voiman, johon on sisään­ra­ken­net­tuna pyrki­mys tehdä asiat fiksum­min.

Vastak­kain on uusi ja vanha koulu­tus­po­li­tiikka.

Vanha koulu­tus­po­li­tiikka on kaik­kien oppi­lai­den puske­mista samaan muot­tiin, keskus­joh­toi­suutta, kaava­mai­sia ratkai­suja, koulu­ver­kon käyt­tä­mistä alue­po­li­tii­kan keppi­he­vo­sena ja liitu­tau­lua­sen­netta.

Uusi koulu­tus­po­li­tiikka auttaa jokaista oppi­lasta löytä­mään omat vahvuu­tensa, antaa erityistä tukea heikom­massa asemassa oleville, tukee lahjak­kuuk­sien kehit­ty­mistä ja antaa opet­ta­jille enem­män mahdol­li­suuk­sia kehit­tää ja ideoida. Se uskoo kansain­vä­li­syy­teen ja kiel­ten oppi­mi­sen merki­tyk­seen. Se haluaa tart­tua tekno­lo­gian kehit­ty­mi­sen tarjoa­miin mahdol­li­suuk­siin.

Kokoo­muk­selle sivis­tys on tärkeä arvo. Uskomme vahvaan osaa­mi­seen ja koulu­tuk­sen kehit­tä­mi­seen. Menes­tymme korkealla osaa­mis­ta­solla ja kyvyllä kehit­tää koulu­tusta ja osaa­mista vastaa­maan yhteis­kun­nan muut­tu­via tarpeita.

Kokoo­mus uskoo, että parempi koulu­tus vaatii niin perus­o­pe­tuk­sen, lukion, amma­til­li­sen koulu­tuk­sen ja korkea­kou­lu­tuk­sen omien vahvuuk­sien koros­ta­mista, rohkeutta uudis­taa raken­teita ja intoa tehdä asioita uudella tavalla. Haluamme lisätä julki­sia inves­toin­teja osaa­mi­seen, koulu­tuk­seen ja tutki­muk­seen.

Vastak­kain on uusi ja vanha hyvin­voin­ti­po­li­tiikka.

Vanha hyvin­voin­ti­po­li­tiikka on holhoa­mista, sään­te­lyä, järjes­tel­mä­us­koa, ongel­mien ratkai­se­mista aina uusilla laeilla ja lisää­mällä julki­sia menoja sekä palve­lui­den uudis­ta­mista hallin­to­ra­ken­tei­den ehdoilla.

Uusi hyvin­voin­ti­po­li­tiikka on palve­luita ihmis­ten ehdoilla. Se on valin­nan­va­pautta julki­sissa palve­luissa ja myös yksi­lön­vas­tuuta.

Kokoo­mus uskoo siihen, että hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan vastuu on turvata toimeen­tulo ja huolen­pi­toa kaikille, jotka eivät itse siihen kykene. Esimer­kiksi työt­tö­myys, sairaus tai työky­vyt­tö­myys voi kohdata meistä jokaista. Vanhana meille jokai­selle on tärkeää turval­li­suu­den tunne siitä, että kun tarvit­semme apua, se on oikeasti lähellä. Useim­mat meistä tarvit­se­vat jossain vaiheessa elämää hoivaa ja huolen­pi­toa, mutta haluamme sitä omilla ehdoil­lamme, ei yhteis­kun­nan. Laaduk­kaat julki­set sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lut kuulu­vat jokai­selle suoma­lai­selle.

Kuiten­kin liian pitkään hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan kehit­tä­mi­nen on tarkoit­ta­nut vain julkis­ten meno­jen lisää­mistä, uusia kuntien velvoit­teita ja tiukem­paa normi­tusta. Väes­tön ikään­tyessä julki­set tulot vähe­ne­vät ja menot kasva­vat. Hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan rahoi­tuk­sessa on kestä­vyys­vaje. Tällä tiellä ei voida jatkaa.

Suoma­lais­ten hyvin­vointi edel­lyt­tää laaduk­kaita palve­luita. Siksi uskomme, että tule­vai­suu­dessa suoma­lais­ten on itse saatava valita terveys­pal­ve­lunsa julki­selta, yksi­tyi­seltä tai kolman­nelta sekto­rilta. Julki­sen rahan on seurat­tava poti­lasta, ei päin­vas­toin.

Hyvin­voin­tia ei raken­neta yksin terveys­kes­kuk­sessa, sairaa­lassa tai vanhain­ko­dissa. Sitä raken­ne­taan joka ilta omissa perheissä ja kodeissa tai luke­mat­to­mien vapaa­eh­tois­työtä ja järjes­tö­työtä teke­vien suoma­lais­ten toimesta. Sitä raken­ta­vat lähei­ses­tään huolta pitä­vät omais­hoi­ta­jat. Sitä raken­ne­taan lasten ilta­päi­vä­ker­hoissa. Sitä raken­ne­taan urhei­luseu­roissa, partiossa ja seura­kun­nissa.

Uusi tapa on myös sitä, ettemme vain puhu ratkai­su­vaih­toeh­doista ja yhte­näi­sestä tilan­ne­ku­vasta. Uusi tapa on sitä, että tuomme ja myös hyväk­symme uusia käytän­töjä.

On mieles­täni selvää, että tule­valla halli­tus­kau­della on paljon vaikeita asioita ratkais­ta­vana. Mieles­täni raha­mää­räi­sesti suurim­mat ratkai­sut ? kuten sopeu­tuk­sen määrä sekä isoim­mat kasvu­pa­nos­tus­ten kohteet on päätet­tävä heti halli­tus­kau­den alussa. Myös vahvaa raken­tei­den uudis­ta­mista on jatket­tava niin työmark­ki­noi­den kuin palve­lui­den­kin osalta.

Yhte­näi­nen tilan­ne­kuva ja tahto näiden olen­nais­ten asioi­den hoita­mi­seen ratkai­se­vat sen, saako tuleva halli­tus liikettä aikaan.

Arvio siitä, miten luomme parhai­ten työl­li­syyttä ja turval­lista ilma­pii­riä Suomeen. Ja uskal­lamme tehdä päätök­set velka­taa­kan katkai­se­mi­seksi ja tule­vai­suu­den hyvin­voin­nin turvaa­mi­seksi.

Kyse on asioista, joita ei voi katsoa sivusta, vaan ne on tehtävä heti.

---------------
Yhteis­kun­nan elinehto on kuiten­kin dialogi ja kuun­telu ? emme tuomitse toisin ajat­te­le­vaa pahaksi ihmi­seksi tai hölmöksi, vaan ymmär­rämme että myös hänen ajat­te­lunsa nousee josta­kin. Vaikka olisim­me­kin eri mieltä.
Tässä yhtey­dessä haluan palaut­taa mieleen tari­nan kokoo­mus­lai­sesta patrioo­tista Väinö Havak­sesta, joka kaatui jatko­so­dassa vapaa­eh­toi­sena. Hänen kuvansa muuten roik­kuu Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män huoneen seinällä.
Havas oli ollut myös sisäl­lis­so­dassa. Vuonna 1939 Havas piti edus­kun­nassa puheen, jossa hän vaati sisäl­lis­so­dassa vuonna 1918 haavoit­tu­nei­den punais­ten inva­li­dien aseman paran­ta­mista valtio­val­lan toimin. Siis vaikka hän itse oli itse tais­tel­lut valkois­ten joukossa.
Edus­kun­nan pöytä­kir­jaan merkit­tiin seuraa­vat sanat: “Heidän joukos­saan oli varmasti ihan­teel­li­sia, herkästi innos­tu­via nuoru­kai­sia, jotka seisoi­vat paikal­laan vakau­muk­sel­li­sista syistä ja hyvässä uskossa. Jo silloin katse­limme asiaa yhtei­senä onnet­to­muu­tena. Ymmär­simme punai­sen tuli­lin­jan miehet kärsi­mys­kump­pa­neik­semme. Minulla on se vakau­mus, että tuli­lin­jo­jen kauhut kestä­vät, siellä haavoit­tu­vat ja kaatu­vat etupäässä ne miehet, jotka tais­te­le­vat oman­tun­tonsa ja velvol­li­suu­den­tun­tonsa pakosta aatteensa puolesta, olipa tämä aate sitten osoit­tau­tuva oikeaksi tai erheel­li­seksi. Juuri näitä miehiä kansamme tarvit­see nykyi­sessä yhtei­sessä rinta­mas­saan ja kaik­kien oikeaksi tunnus­ta­massa olemas­sao­lonsa tais­te­lussa.”
“Juuri näitä miehiä kansamme tarvit­see”, puhui Havas ihmi­sistä, jotka olivat suun­nan­neet kivää­rin­piip­punsa häntä kohti pari vuosi­kym­mentä aikai­sem­min.
Kokoo­mus­ta­kin on yritetty tunkea jako­lin­joissa eri suun­taan. Välillä oike­aan nurk­kaan, välillä kovaan maas­toon, välillä libe­raa­liin suun­taan. On kysytty, missä Kokoo­mus oikein menee. Tänä päivänä harva ihmi­nen löytää kuiten­kaan itse­ään tällai­sen aset­te­lun kautta. Nurkka-aset­telu perus­tuu vanhaan pelin poli­tiik­kaan. On silti harhaa kuvi­tella, etteikö jako­lin­joja olisi. Kyllä on, monel­la­kin saralla. Myös poli­tii­kassa, jossa jako­linja kulkee uudis­tu­mi­sen ja pysäh­ty­mi­sen välissä.
Jako­linja uuden ja vanhan välillä ei minul­le­kaan riipu puolu­eesta. Eikä uudis­ta­mi­nen ole itsei­sarvo. Se on tapa tehdä asioita parem­min. Se on tapa vastata haas­tei­siin, kun meillä ei ole jako­va­ra­po­li­tii­kan kulta-aikaa käsis­sämme.
Mutta uusi tapa ei ole sitä, että vanha olisi joten­kin pahasta. Usein jos et ole muutok­sen kannalla, sinut leima­taan konser­va­tii­viksi. Mieles­täni tulkinta on epäre­hel­li­nen.
Konser­va­tii­vi­suus ei ole minulle EI-liike. Sen sijaan se on minulle perin­teitä, kult­tuu­ri­pe­ri­määmme tukeva suun­taus. Se on Väinö Havak­sen kaltaista ajat­te­lua, jossa maltil­li­sesti analy­soimme tapah­tu­neet ja kään­nämme sen perus­teella katsetta eteen­päin. Minä kunnioi­tan syvästi esimer­kiksi vete­raa­ne­jamme. Pitäi­sin louk­kauk­sena, jos tämän­kal­taista kult­tuu­ri­pe­ri­mää ja suoma­lai­sen yhteis­kun­nan raken­ta­mista ei kunnioi­tet­taisi uudis­ta­mi­sen taus­talla.
Eteen­päin pääs­tään vain keski­näi­sen arvos­tuk­sen tietä.
-------------

Kokoo­mus haluaa tuoda liikettä Suomeen. Mutta miten paik­kamme tässä poli­tii­kan kentässä määräy­tyy?
Kokoo­mus on puolue, jolla ei ole käsis­sään mitään kirjoi­tet­tua Totuutta. Filo­so­fit Hege­listä Marxiin ja Keyne­sistä Haye­kiin näki­vät histo­rian jonkin­lai­sena ennak­koon kirjoi­tet­tuna tari­nana.
Emme usko, että histo­riaa on kirjoi­tettu etukä­teen mihin­kään oppaa­seen. Meillä ei ole omaa poliit­tista Kate­kis­musta tai Pääomaa.
Koska Kokoo­muk­sella ei ole käsis­sään vain yhtä totuutta, yhteistä ajatusta, olemme välillä myös eri mieltä asioista. Kokoo­muk­sessa saa olla eri mieltä asioista. Kokoo­muk­sessa pitää olla eri mieltä asioista, sillä yhteis­kunta kehit­tyy vain punni­tun keskus­te­lun kautta.
Kokoo­muk­sen ajama yhteis­kunta on suvait­se­vai­nen, moniar­voi­nen, avoin, kansain­vä­li­nen, moderni ja uudis­tuva.

Kokoo­mus on alusta saakka ollut puolue, joka on tuonut yhteen Suomeen usko­via ihmi­siä eri ammat­ti­ryh­mistä. Kokoo­mus kunnioit­taa juuri­aan ja ottaa aiem­masta opiksi.

Me olemme olleet opet­ta­jien puolue. Me olemme olleet kaup­piai­den puolue. Meitä kutsut­tiin joskus myös pappien puolu­eeksi, mutta luulenpa, että pappien määrä kalpe­nee nyky­ään vertai­lussa opis­ke­li­joi­den, yrit­tä­jien, sairaan­hoi­ta­jien, palo­mies­ten ja palkan­las­ki­joi­den määrään.

En sano tätä siksi, että kaup­piaissa tai papeissa olisi mitään pahaa. Vaan siksi, että kokoo­muk­sen jäsen­kunta elää ajassa. Se on poik­ki­leik­kaus kaikista suoma­lai­sista.

Ja miksi ei olisi? Nimi kokoo­mus keksit­tiin aikoi­naan siksi, että yhteen kokoon­tui­vat hyvin erilai­set ihmi­set. Hyvin erilai­sista lähtö­koh­dista. Joukossa oli vanha­suo­ma­lai­sia ja nuor­suo­ma­lai­sia. Monar­kis­teja ja tasa­val­ta­lai­sia. Profes­so­reita ja maan­vil­je­li­jöitä. Naisia ja miehiä.

Viime vuosina monet suoma­lai­set ovat sano­neet että usko­vat kokoo­muk­sen arvoi­hin, toiset taas kokoo­muk­sen prag­maat­ti­seen toimin­ta­ta­paan. Yhdis­tävä tekijä on kuiten­kin rakkaus isän­maa­han. Usko siihen, että työs­ken­tely Suomen puolesta on arvo­kasta, ja että se kannat­taa.

Se, että Suomi on olemassa vauraana maana ja kiis­tatta yhtenä 1900-luvun menes­tys­ta­ri­noista, ei ole mihin­kään kirjoi­hin kirjoi­tettu. Kyse on siitä, että päät­tä­jämme ovat osan­neet toimia kylmä­päi­sesti ja rohkeasti vaikeana aikana. Esimer­kiksi 90-luvun alun laman aikana valtion­va­rain­mi­nis­teri Iiro Viina­nen tai nykyi­nen presi­dent­timme Sauli Niinistö eivät katsel­leet suosio­lu­kuja, vaan keskit­tyi­vät Suomen saami­seen takai­sin oikealle uralle.

------------

Lopuksi on syytä pohtia, mihin tällä kaikella pyri­tään. Mikä on visio Suomesta? Mitä haemme jako­lin­jalla uuden ja vanhan välillä?

Minulle poli­tii­kassa lähei­nen visio, päämäärä, on ollut ihmis­ten onnel­li­suus. Tai onnel­li­nen Suomi. Mutta onko sekään oikeas­taan mikään visio?

Moni voi perus­tel­lusti sanoa, että minun onnel­li­suu­des­tani päät­tä­mi­nen ei ole polii­tik­ko­jen tehtävä. Tämä on varsin hyvä argu­mentti. En minä­kään ehkä haluaisi.

Mutta sen sijaan haluan, että edes muuta­milla valin­noilla, joilla voimme kannus­taa ihmi­siä töihin tai pystymme autta­maan arjen valin­noissa, se tekisi Suomesta edes hiukan parem­man tai onnel­li­sem­man paikan.

Poli­tii­kassa yhtei­sen päämää­rän maalaa­mi­nen on taito­laji. Urhei­lussa tavoit­teena on useasti voitto. Yrity­se­lä­mäs­sä­kin voi olla monia tavoit­teita. Lopulta kuiten­kin se, mitä viivan alle jää, määrit­tää koko yrityk­sen olemas­sao­lon.

Suomi ei ole yritys. Siksi sitä ei pidä edes yrit­tää johtaa kuin yritystä. Meillä yrit­tä­jät hoita­vat yrit­tä­mi­sen. Se ei ole poli­tii­kan tehtävä, vaikka tällai­set ajatuk­set tuntu­vat ajoit­tain yleis­ty­vän.

Poli­tii­kassa tuota yhteistä tavoi­tetta lähes­ty­tään montaa eri kautta. Ei ole olemassa mitään yrityk­sen kaltaista viivaa, yhden­mu­kaista visiota Suomesta, jonka eteen tais­tel­laan ja sitten hiukan keinoista välillä kiis­tel­lään.

Tätä varten eri puolueilla on arvoja, joiden varaan toimin­taa voidaan raken­taa. Kokoo­muk­sessa keskei­sim­mät arvot ovat: Vapaus ja vastuu, mahdol­li­suuk­sien tasa-arvo, sivis­tys, välit­tä­mi­nen, suvait­se­vai­suus, kannus­ta­vuus ja kansain­vä­li­syys.

----------

Menes­tys­ta­rina ei synny käsi­jarru päällä, eikä tukeu­tu­malla vanhaan. Tarvi­taan oppia aiem­mista onnis­tu­mi­sista ja epäon­nis­tu­mi­sista. Tarvi­taan rohkeutta. Mutta ennen kaik­kea tarvi­taan liikettä. Tarvi­taan eteen­päin katso­vaa asen­netta.

Meillä on suuri vastuu ja tehtävä: se että jo Snell­ma­nin ajoista raken­tu­nut menes­tys­ta­rina kansain­vä­li­sestä, moder­nista, rohkeasta ja avoi­mesta Suomesta saa jatkoa. Mitä 208-vuotias J.V.Snellman antaisi meille, huono­jen uutis­ten ja risti­rii­to­jen riipo­mille nyky­suo­ma­lai­sille, elämän evääksi?

Syvän histo­rian tajun omaava ja paljon elämää nähnyt Snell­man kiteytti koke­muk­sensa sanoi­hin: “Pääasia on täyt­tää velvol­li­suu­tensa ja tehdä työtä, mikäli voimat riit­tä­vät. Paha päivä menee meno­jaan niin kuin hyvä­kin.?

Suomi on selät­tä­nyt monta pahaa päivää ja nous­sut valoi­sam­paan tule­vai­suu­teen. Niin me selä­tämme tämän­kin, ja näytämme jälleen itsel­lemme ja maail­malle. Ryhdy­tään siis töihin. Kiitos.

 

Päämi­nis­teri Alexan­der Stub­bin puhe Snell­man-säätiön talvi­se­mi­naa­rissa 16.12.2014