Kokoomus.fi
Stubb: Talous- ja veropo­li­tiikan kulmakivi on työ

Stubb: Talous- ja veropo­li­tiikan kulmakivi on työ

Julkaistu: 23.9.15 Uutiset

Valmis­tel­lessani veropäivien puhettani, luin melko tarkkaan vuosi sitten samassa tilai­suu­dessa pitämäni puheen. Silloin kävin läpi pohjus­tusta tuleviin vaaleihin. Onneksi aika moni niistä silloi­sista ajatuk­sista on tullut osaksi uuden halli­tuksen ohjelmaa. Valit­simme työn. Ja sillä tiellä jatkamme.

Tämä on tärkeää siksi, että kansain­vä­linen talous­kriisi iski vienti­ve­toiseen Suomeen kaikkein kovimmin koko euroa­lu­eella. Tämän lisäksi talou­temme rakenteet ovat huonossa kunnossa – teollisuus ja elinkei­noelämä eivät ole kyenneet uudis­tumaan; väestömme ikääntyy ja työikäisten suoma­laisten määrä vähenee kovaa vauhtia, samalla julkisen sektorin yksityi­selle sekto­rille asettama paino­lasti on kasvanut. Olemme jo vuosia lisänneet julkisia menoja huoleh­ti­matta niiden kestä­västä rahoi­tus­poh­jasta pitkällä aikavä­lillä – eläneet siis velaksi.

Emme ole ottaneet riittävän vakavasti sitä, että hyvin­voin­timme rahoi­tus­pohja on supis­tunut noin 20 prosenttia verrattuna finans­si­kriisiä edeltävään kasvut­rendiin. Keskeiset kilpai­li­ja­maamme Saksa ja Ruotsi ovat mm. onnis­tu­neiden uudis­tusten kautta menneet meistä kauas ohi ja lisänneet hyvin­voin­tiaan samalla kun Suomen talous­ke­hitys on hiipunut miinus­merk­ki­seksi. On olennaista hahmottaa, että suhdan­ne­vai­ku­tuk­sista puhdis­tettu talou­temme normaa­litila on paljon heikompi kuin olemme ehkä tahtoneet edes uskoa. Pitää katsoa kokonai­suutta, ei riitä, että valitsee vain yhden osion kokonai­suu­desta ja tekee ratkaisuja sillä perus­teella.

Todel­lisia raken­teita uudis­tavia toimia on meillä tehty varsin niukasti ja liian myöhään. Enää emme voi vivuttaa hyvin­voin­tiamme velka­ra­halla, tulevien sukupolvien laskuun. Yksise­lit­teinen päämää­rämme on, että Suomi on hyvin­voin­tiyh­teis­kunta myös tulevina vuosina. Tämä edellyttää sitä, että talous on kunnossa.

Vanha viisaus on, että talous­po­li­tiikan onnis­tu­misen näkee aina vasta jälkeenpäin.

Uskal­taisin jo arvioida, että kansain­vä­linen finans­si­kriisi rajoitti näköalaamme kotimaisten haasteiden osalta. Elvyt­tä­vällä politii­kalla onnis­tuimme varmasti pehmen­tämään kovimman ulkopuo­lelta tulevan iskun vaiku­tusta työttö­myys­ke­hi­tykseen. Elvytys auttoi – mutta vain hetken verran. Samalla kun finans­si­kriisin vaiku­tuksia pehmen­nettiin, olisi kiireesti pitänyt ryhtyä uudis­tamaan myös talouden raken­teita. Yritystä toki oli, mutta ei vielä riittä­västi rohkeutta ja kriisi­tie­toi­suutta.

Nyt me olemme Euroopan sairas mies. Emme ole päässeet mukaan uuden kasvun imuun kriisin helli­tettyä, vaan olemme jääneet talous­ke­hi­tyk­sessä Euroopan hännille. Huoles­tut­ta­vinta on, että missään muussa Euroopan maassa työttömyys ei kasva yhtä nopeasti kuin Suomessa. Tulevana vuonna työttö­myy­sas­teemme noussee jo lähelle kymmentä prosenttia, mikä on paitsi inhimil­li­sesti myös talou­del­li­sesti kestä­mätön taso.

Olemme toki reagoineet heikon talous­ke­hi­tyksen kierteeseen tekemällä merkit­täviä julkisen talouden sopeu­tus­toimia. Tämä on ollut välttä­mä­töntä, jotta julkisen talouden tasapainoa on voitu parantaa. Luottamus julkisen talou­temme kanto­kykyä kohtaan onkin säilynyt vahvana. Suomi, suoma­laiset yritykset ja kotita­loudet ovat saaneet ja saavat halpaa lainaa markki­noilla. Viimeksi perjan­taina kuulimme Fitchin pitävän luotto­luo­ki­tuk­sensa Suomen osalta AAA –luokassa.

Sopeuttaa olemme osanneet, mutta myös raken­neon­gelmiin on päästävä kiinni. Suomen talouden suuret raken­teel­liset ongelmat voidaan karkeasti jakaa kahteen kastiin. Toinen on heikko kilpai­lu­ky­kymme: olemme euroa­lueen sisällä liian kallis maa. Toinen on liian alhainen työlli­syy­sas­teemme, heikkenevä huolto­suh­teemme: vähem­millä käsipa­reilla pitää tehdä enemmän työtunteja, jotta voimme rahoittaa julkiset palvelut ja tulon­siirrot.

Kumpikaan näistä ongel­mista ei ratkea elvytys­toi­milla. Yhtä selvää on, että säästä­mällä emme kasvua luo. Ratkaisu ei ole suhdan­ne­ti­lanteen läpi odotta­minen vaan raken­teel­liset uudis­tukset.

Talous­kasvun tärkein edellytys on kyky uudistua. Talou­temme ei kasva, mikäli suoma­laiset yritykset eivät kykene tai pyri uudis­tumaan ja muokkaamaan tarjon­taansa vastaamaan tämän hetken kysyntää. Talou­temme ei kasva, mikäli emme tee entistä enemmän työtä. Talou­temme ei kasva, mikäli emme saa yhä useampaa suoma­laista – niin täällä synty­nyttä, kuin maahamme muutta­nutta töihin. Talou­temme ei kasva, jos emme onnistu uudis­tamaan julkisen sektorin raken­teita sellai­siksi, että yksityinen sektori kykenee sitä kannat­te­lemaan.

Uusi hallitus on nyt päässyt nyt käyntiin Suomen uudis­ta­mis­työssä. Meillä on yhteinen visio siitä, mihin suuntaan Suomea tulee viedä. Tästä haluan kiittää halli­tus­kump­pa­neita.

Osana raken­teel­listen talous­on­gelmien ratkaisuja – ja sanot­takoon heti tässä, että tekoja tarvitaan useita, sekä suuria että pieniä – yritimme saada aikaan yhteis­kun­ta­so­pi­muksen työnantaja- ja työnte­ki­jä­os­a­puolten kanssa. Tavoit­teena on vastata kilpai­lu­ky­ky­haas­teeseen ja alentaa työvoi­ma­kus­tan­nuksia viidellä prosen­tilla. Monet keinoista ovat vaikeita, mutta niitä ei tehdä niiden itsensä takia, vaan jotta saisimme pidettyä kiinni työpai­koista ja edelly­tykset luoda työtä vailla oleville uusia työpaikkoja ja sitä kautta paljon vahvemman julkisen talouden.

Moni kysyy ihan oikeu­te­tusti, onko halli­tuksen valit­se­milla toimilla vaiku­tusta kilpai­lu­kykyyn ja sitä kautta vientiin ja työlli­syyteen. Vastaus kuuluu, että on. Kannat­ta­vuuden rajamailla sinnit­te­levät yritykset tai yritykset jotka miettivät tuotannon siirtoja tekevät Suomen työlli­syyden kannalta parempia valintoja, kun työllis­tä­mi­sestä tulee kannat­ta­vampaa.

Kilpai­lu­ky­kymme paran­ta­minen on meille kansal­linen välttä­mät­tömyys. Nyt päätetyt toimen­piteet ovat tämän työn alku. Onnis­tu­minen edellyttää kuitenkin useiden vuosien kurina­laista politiikkaa ja laajasti toimia, jotka vievät samaan suuntaan.

Välttä­mä­töntä on myös, että palkoista pystytään sopimaan siten, ettei kilpai­lu­ky­kymme pääse vajoamaan. Tätä osaltaan tukee halli­tuksen linjaus paikal­lisen sopimisen edistä­mi­sestä. Myös työmark­ki­na­jär­jes­töillä on ja tulee jatkos­sakin olemaan iso vastuu suoma­lai­sista työpai­koista. Kilpai­lu­ky­kymme vahvis­tu­misen on oltava palkka­so­pi­musten keskeinen päämäärä.

Halli­tuksen talous­po­liit­tinen linja sisältää lääkkeitä myös toiseen isoon raken­neon­gel­maamme – alhaiseen työlli­syy­sas­teeseen. Kilpai­lu­kyvyn paran­ta­mi­nenkaan ei yksin auta, mikäli työllis­tä­minen ei kannata ja ellei meillä riitä osaavia työn tekijöitä.

Hallitus on sopinut, että työllis­tä­misen kynnystä alennetaan ja työvoiman tarjontaa lisätään mm. kannus­tin­loukkuja purka­malla, viemällä eläke­uu­dis­tusta eteenpäin, työpe­räistä maahan­muuttoa edistä­mällä, uudis­ta­malla ansio­si­don­naista työttö­myys­turvaa kannus­ta­vampaan suuntaan, kiris­tä­mällä vuorot­te­lu­vapaan ehtoja, helpot­ta­malla paikal­lista sopimista, piden­tä­mällä koeaikaa, helpot­ta­malla määrä­ai­kaisten työsuh­teiden solmi­mista, jousta­voit­ta­malla takai­sin­ot­to­vel­voi­tetta irtisa­no­mis­ti­lan­teessa, uudis­ta­malla työvoi­ma­hal­lintoa ja niin edelleen.

Jos emme saa raken­neon­gelmia haltuun ja sinänsä vaikei­takin uudis­tuksia toteu­tettua, edessä on vuosi­kau­palla säästöjä ja kurjis­tu­misen kierre. Jos sen sijaan onnis­tumme vahvis­tamaan kilpai­lu­ky­kyämme ja työlli­syy­sas­teemme nousee, julkista taloutta vaivaava kestä­vyysvaje sulaa kuin itsestään.

Uskon, että tällä visiolla on hyvä tavoi­tella parempaa huomista. Tämä hallitus tekee politiikkaa, jonka takana seison ja jonka vaikut­ta­vuuteen uskon. Talous­po­li­tiikan linja on selkeä: kilpai­lu­kyvyn ja työlli­syyden vahvis­ta­minen on ainut kestävä väylä ratkaista valtion ja kuntien talouden ongelmat.

Vaikka teemme nyt tiukasti töitä sen eteen, että saamme Suomen nopein, lyhyellä aikavä­lillä vaikut­tavin toimin oikeille raiteille, on samalla tiedos­tettava, että kasvu-uralle pääse­minen edellyttää ennen kaikkea tuotta­vuuden kasvua. Työn tuotta­vuuden paran­ta­minen on talous­po­li­tiikan tärkeimpiä tavoit­teita. Työn tuotta­vuutta on vaikea nopeasti parantaa, mutta hallitus voi tehdä paljonkin sen hyväksi, että tuotta­vuuden kasvulle on suotuisat edelly­tykset.

Voisin puhua teille tunti­kau­palla koulu­tus­po­li­tiikan, korkean osaamisen, tutki­muksen ja tuote­ke­hi­tyksen merki­tyk­sestä tuotta­vuus­kas­vulle – tai joustavien työmark­ki­noiden positii­vi­sesta vaiku­tuk­sesta, tai kilpailun lisää­misen eduista. Ne kaikki ovat erittäin olennaisia tuotta­vuus­kasvun osate­ki­jöitä. Mutta koska vietämme veropäivää, pyrin valot­tamaan halli­tuksen veropo­liit­tista linjaa.

Edellä mainit­se­mieni asioiden ohella verotus ja sen rakenne ovat yhteis­kunnan keskei­simpiä keinoja vaikuttaa hyvin­vointiin, työlli­syyteen, kasvuun ja ihmisten valin­toihin vaikkapa terveyden tai ympäristön kannalta. Verotuksen tärkein tehtävä on kuitenkin fiskaa­linen – kerätä yhteis­kunnan tarvit­semat tulot yhtei­sesti sovit­tujen menojen katta­mi­seksi.

Veropo­li­tii­kassa on muutamia suuria kehitys­linjoja, joihin verotuk­semme uudis­ta­mi­sella tulisi pitkällä aikavä­lillä pyrkiä:

Verojär­jes­tel­mämme tulisi olla mahdol­li­simman yksin­ker­tainen. Kuka voi väittää, että esimer­kiksi osinko­ve­ro­jär­jes­tel­mämme olisi tällä hetkellä mahdol­li­simman ymmär­rettävä ja selkeä? Yleinen ohje lienee, että mitä useampia hyviä tavoit­teita pyrimme verotuk­sella saavut­tamaan, sitä monimut­kai­sem­maksi järjes­tel­mämme muodostuu. Vaikka verotus herättää meissä kaikissa monen­laisia intohimoja, pitäisi silti pystyä keskit­tymään olennaiseen. Minusta se kuitenkin on fiskaa­linen tehtävä ja verojen tehokas ja mahdol­li­simman yksin­ker­tainen kerää­minen.

Verot olisi kerättävä mieluiten kestä­vällä veropoh­jalla ja matalilla verokan­noilla.
Joitakin verojär­jes­tel­mämme erikoi­suuksia pitäisi pyrkiä korjaamaan – esimer­kiksi kansain­vä­li­sesti vertaillen poikkeuk­sel­lisen kireää progres­siota ansio­tu­lo­ve­ro­tuk­ses­samme. Tämä siksi, että se kiistatta heikentää työnteon kannus­teita. Maailman korkeimpiin lukeutuva kokonais­ve­roas­teemme ei voi enää nousta – pikem­minkin se pitäisi kääntää maltil­liseen laskuun.

Valtio­va­rain­mi­nis­terinä pyrin pitämään erityi­sesti huolen siitä, että veropo­li­tiik­kamme on mahdol­li­simman ennus­tet­tavaa ja johdon­mu­kaista. Tästä periaat­teesta kiinni pitäminen on tietenkin sitä vaikeampaa, mitä hanka­lammat ovat talouden ajat. On kuitenkin kestä­mätön tilanne, että verope­rus­teita vuosittain muutetaan aikana, jolloin yritysten inves­toin­ti­ha­luk­kuutta tai suoma­laisten työnteon kannus­teita pitäisi päinvastoin ruokkia ennus­tet­ta­vuutta lisää­mällä.

Vaikka lyhyellä aikavä­lillä halli­tuksen veropo­liit­tisten linjausten lähtö­kohdat eivät ole voineet karata kauas vallit­se­vasta talous­po­li­tiikan realis­mista, olemme mielestäni ottamassa askelia oikeaan suuntaan. Halli­tuksen verolin­jaukset on mietitty siten, että verotuk­sessa tehtävät ratkaisut konkreet­ti­sesti edistävät talou­del­lista toime­liai­suutta, kannus­tavat työntekoon ja luovat luotta­musta talouteen, jotta epävarmuus ainakin veropo­li­tiikan osalta minimoi­tuisi.

Hallitus perustaa veropo­li­tiik­kansa työlli­syyden vahvis­ta­miseen.

Jatkamme verotuksen painopisteen siirtoa pois työn ja yrittä­jyyden verotuk­sesta. Verojen korotukset pyritään toteut­tamaan erityi­sesti ns. haitta­veroja korot­ta­malla. Näihin lukeu­tuvat ympäris­tölle ja tervey­delle haital­li­siksi katsotut hyödykkeet, kuten tupakka. Lämmi­tyksen ja työko­neiden polttoai­neiden veroa korotetaan samoin kuin jäteveroa. Ympäris­tö­syillä perus­tellaan myös autoveron alenta­minen ja vastaa­vasti ajoneu­vo­veron korot­ta­minen. Veron piiriin otetaan myös rekis­te­röidyt veneet ja muut mootto­ria­jo­neuvot.

Tasapai­noilua julkisen talouden alijäämän taitta­misen ja kasvun luomisen osalta on tehtävä niin, että verotuksen raken­netta muutetaan kokonais­ve­ro­ra­si­tusta kuitenkaan kasvat­ta­matta. Verojen määrä suhteessa brutto­kan­san­tuot­teeseen, nk. kokonais­ve­roaste, on kasvanut vuodesta 2010 lähtien jyrkemmin kuin OECD-maissa keski­määrin. Nyt me teemme kaikkemme, ettei kokonais­ve­roaste enää nykyi­sestä 44 % tasosta nousisi. Verotuksen korkea taso vaikuttaa passi­voi­vasti, mikä voi syventää kriisiämme entisestään.

Kuten todettu, halli­tuksen veropo­li­tiikan keskeisin kulmakivi on työllisyys. Työlli­syyttä edistävää veropo­li­tiikkaa on muun muassa työn verotuksen keven­tä­minen ja kannus­tin­louk­kujen purka­minen. Halli­tuksen ohjel­massa on selkeästi linjattu, ettei kenenkään työn verotus saa tällä halli­tus­kau­della kiristyä. Ansio­ta­soin­dek­si­tar­kas­tukset ja työtu­lo­vä­hennys astuvat voimaan heti ensi vuoden alusta ja tähtäävät siihen, että työllis­ty­minen tuottaa selvää talou­del­lista hyötyä ja että työtä kannattaa tehdä entistä enemmän. Työtu­lo­vä­hen­nyksen kasvat­ta­minen keventää eritoten pieni- ja keski­tu­loisten verotusta. Työvoiman aktii­vi­suuden lisään­ty­minen kasvat­taisi myös kotimaista kulutusta ja lisäisi sitä kautta vauhtia talouteen.

Työn verotukseen tehdään kiristys vain kaikkein suurimpien ansio­tu­lojen osalta, kun solidaa­ri­suus­veron alarajaa lasketaan 90 000 eurosta noin 70 000 euroon. Tämä toimenpide tehdään väliai­kaisena kahdelle seuraa­valle vuodelle. Ansio­tu­lo­ve­rojen kiris­tä­minen ei ole työnteon kannus­ta­vuuden tai korkean tuotta­vuuden työpaik­kojen houkut­telun kannalta kestävää politiikkaa, mutta solidaa­ri­suus­veron tavoite on kirjai­mel­li­sesti nimensä mukainen. On tärkeää, että kaikki suoma­laiset voivat kokea olevansa samassa veneessä. Leikkaukset ja kiris­tykset koskevat meistä jokaista.

Mikäli tuleva palkka­rat­kaisu on äärimal­til­linen, hallitus on varau­tunut tekemään miljardin euron keven­nyksen ansio­tu­lo­ve­ro­tukseen kaikilla tulota­soilla. Tämä keven­täisi työn verotusta merkit­tä­västi halli­tus­kauden jälkim­mäi­sellä puolis­kolla.

Yksi haasteis­tamme on sosiaali- ja tervey­den­huollon uudis­tukseen liittyvä rahoi­tus­rat­kaisu. Hallitus on ohjel­massaan sitou­tunut siihen, ettei kokonais­ve­roaste nouse eikä kenenkään työn verotus halli­tus­kauden aikana kiristy. On selvää, että sote-rahoi­tus­rat­kaisua on etsittävä näistä reunaeh­doista tinki­mättä.

Kaiken kaikkiaan, isois­takin liikku­vista osista huoli­matta, suunta on selvä. Halli­tuksen päätöksin työn verotus kevenee jo ensi vuonna noin 600 miljoonan euron edestä. Vahva viestimme suoma­lai­sille on: tehkää lisää työtä - ja yrittäkää.

Ennakoi­ta­valla ja johdon­mu­kai­sella talous- ja veropo­li­tii­kalla voimme lisätä tulevai­suuden kasvun edelly­tyksiä samalla kun raken­teel­lisin uudis­tuksin korjaamme talouden pohjaa. Halli­tuk­sella on yhteinen tilan­nekuva ja käsitys talouden haasteista ja olemme yhdessä sitou­tuneet niitä korjaaviin toimen­pi­teisiin.

Se on vasta alku, mutta suunta on oikea. Se on eteenpäin.

Valtio­va­rain­mi­nisteri Alexander Stubbin puhe veropäi­villä 23.9.2015


Kokoomus.fi