Stubb: Ratkaisuja on etsittävä yhdessä – kokoomus.fi
MENU
Stubb: Ratkaisuja on etsittävä yhdessä

Stubb: Ratkaisuja on etsittävä yhdessä

Julkaistu: 24.09.2015 Uncategorized

Hallitus on päässyt käyntiin Suomen uudis­ta­mi­sessa. Olemme tehneet esityksiä, joiden tavoit­teena on kohentaa Suomen talou­del­lista tilan­netta ja sitä kautta vahvistaa hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan perustaa. Ilma on sakeana keskus­telua halli­tuksen esityk­sistä ja niiden vaiku­tuk­sista.

Puheen ensim­mäi­sessä osassa hahmotan talous­po­li­tiik­kamme isoa kuvaa. Mikä on halli­tuksen ja myös Kokoo­muksen strategia, jolla Suomi saadaan uuteen nousuun?

Aloitan kuvaa­malla lyhyesti Suomen talouden tilan­netta ja meitä kohtaavia haasteita. Sitten kerron, miksi hallitus tekee uudis­tuksia, joilla Suomen kilpai­lu­kykyä vahvis­tetaan sekä teen muutaman huomion työn tuotta­vuuden paran­ta­mi­sesta.

Puheeni toisessa osiossa käsit­telen varsin ajankoh­taista turva­paik­ka­kriisiä sekä suoma­laisia ja euroop­pa­laisia ratkaisuja siihen.

Suomen talouden tilanne

Suomen talouden kurja tila on jo varsin tuttua kertomaa. Kansan­ta­lou­temme on supis­tunut. Kasvun ennus­tetaan olevan tulevi­nakin vuosina varsin vaati­ma­tonta, Euroopan alhai­sinta. Kilpai­lu­ky­kymme maail­man­mark­ki­noilla on rapau­tunut, eikä missään muussa Euroopan maassa työttömyys kasva yhtä nopeasti kuin Suomessa. Suomi on jäämässä vaille maailman ja Euroo-pan talous­kasvua, joka sekään ei ole vielä kovin varmalla pohjalla.

Ovatko Suomen ongelmat raken­teel­lisia vai onko ongelma heikossa suhdan­ne­ti­lan­teessa?

Suomella toki on jonkin­lainen suhdan­neon­gelma. Ekono­mistit arvioivat, että Suomen kokonais­tuo­tanto on noin kolme prosenttia normaalin tasonsa alapuo­lella. Tämä ”tuotan­to­kuilu”, kuten ekono­mis­ti­kie­lellä sanotaan, kuvaa sitä, miten paljon Suomen talous tällä hetkellä alisuo­riutuu suhteessa poten­ti­aa­liseen tasoon. Alisuo­riu­dumme siis noin kolmen prosentin verran.

Suomen talous on karkeasti 20 prosenttia heikompi verrattuna ennen finans­si­kriisiä arvioituun kasvut­rendiin. Tähän suhteu­tettuna tuo kolmen prosentin tuotan­to­kuilu on siis pieni. On selvää, että pääosa Suomen ongel­mista on raken­teel­lisia. Suomen talouden normaa­litila suhdan­ne­vaih­te­luista puhdis­tettuna on paljon heikompi kuin ehkä haluai­simme edes uskoa.

Suhdan­ne­toimet, kuten elvyttävä finans­si­po­li­tiikka, auttai­sivat kyllä kotimark­ki­noita, mutta samalla nostai­sivat hintoja ja tätä kautta edelleen vaikeut­tai­sivat Suomen kilpai­lu­kyvyn korjaa­mista. Emme voi myöskään enää lähteä siitä, että talous­kasvu kyllä hoitaa elvytys­velan kuin itsestään, kun kasvu lähtee käyntiin. Juuri siksi olemme kovin tukalassa tilan­teessa. Joudumme hoitamaan talouden suurta raken­teel­lista ongelmaa eivätkä suhdan­teetkaan tässä meitä auta.

Raken­neon­gelmat ja kilpai­lu­kyvyn vahvis­ta­minen

Mitä sitten ovat Suomen suuret raken­teel­liset ongelmat?

Niitä on ainakin kaksi. Ne tekevät Suomesta Euroopan talouden sairaan miehen.

Toinen on heikko kilpai­lu­ky­kymme. Olemme euroa­lueen sisällä liian kallis maa.

Toinen on liian alhainen työlli­syy­sas­teemme ja heikkenevä huolto­suh­teemme – eli liian vähäinen käsiparien määrä. Käsiparit vähenevät, vaikka tarvit­semme lisää työtunteja, jotta voimme rahoittaa julkiset palvelut ja tulon­siirrot.

Kumpaakaan näistä ongel­mista ei hoideta ripot­te­le­malla lisää julkista rahaa. Ne vaativat talouden raken­teel­lisia muutoksia.

Vaikka arvioiden suuruus vaihtelee, vallitsee laaja yksimie­lisyys siitä, että työvoi­ma­kus­tan­nuk­semme ovat liian korkeat. Palkat ovat liian korkeita suhteu­tettuna siihen, miten tuottavia olemme ja millaisia hintoja suoma­laista tavaroista ja palve­luista voi maail­malla pyytää. Oikeastaan kaikki asian­tun­tijat ovat sitä mieltä, että kilpai­lu­ky­ky­kaula on vähintään kaksi­nu­me­roinen prosent­tiluku. Ihan sama asia voidaan sanoa totea­malla, että työllis­tä­minen ei ole meillä riittävän kannat­tavaa. Syistä voi väitellä, mutta syyttely ei auta ja olivat syyt tai syylliset missä vain, emme yksin­ker­tai­sesti pääse mukaan talous­kasvuun ellemme paranna kilpai­lu­ky­kyämme.

Suomeen ei inves­toida riittä­västi, koska tänne ei kannata inves­toida. Suoma­laisia yrityksiä moititaan huonosti johde­tuiksi ja niiden tuote­va­li­koimaa puutteel­li­seksi – mutta monet suoma­laiset yritykset ovat viime vuosi­nakin laajen­taneet tuotan­toaan ulkomailla, jossa se on kannat­ta­vampaa.

Tämän vuoksi hallitus yritti solmia yhteis­kun­ta­so­pi­musta ja on etene­mässä nyt oman kilpai­lu­ky­ky­pa­ket­tinsa kanssa. Tavoit­teena on alentaa työvoi­ma­kus­tan­nuksia viidellä prosen­tilla. Monet keinoista ovat ikäviä, mutta on jokaisen suoma­laisen palkan­saajan etu, että työvoi­ma­kus­tan­nuksia alennetaan. Pienellä tinki­mi­sellä palkasta tai palkan­li­sistä saadaan työpaikkoja turvattua, työttömiä töihin ja sitä kautta vahvempi julkinen talous.

Julki­suu­dessa on kysytty, onko halli­tuksen nyt valit­se­milla toimilla vaiku­tusta kilpai­lu­kykyyn ja sitä kautta vientiin ja työlli­syyteen. On. Vaikka ajan mittaan toki kehitämme parempia tuotteita ja palve­luita, karu tosiasia on, että jokainen suoma­lainen yritys toimii koko ajan globaa­lissa kilpai­lussa.

Jos kannat­ta­vuutta saadaan parem­maksi, moni yritys joka nyt miettii tuotannon siirtä­mistä tai rekry­tointeja tai irtisa­no­misia huomaa työllis­tä­misen olevan kannat­ta­vampaa ja tekeekin Suomen työlli­syyden kannalta myönteisen päätöksen. Nämä talouden laina­lai­suudet eivät ole muuttuneet mihinkään, vaikka uusia aloja syntyykin.

On kysytty myös, miten esimer­kiksi kaupan ylityöt tai ravin­to­loiden sunnun­tai­lisät tai kuntien ja valtion lomat liittyvät viennin kilpai­lu­kykyyn. Kyllä ne liittyvät. Vientiy­ri­tys­temme kilpai­lukyky riippuu myös koko kansan­ta­lou­temme kustan­nuk­sista.

Kun en ole ekono­misti vaan politologi, olen vääntänyt tätä kokonai­suutta rauta­lan­gasta itsel­le­nikin:

Ilman kilpai­lu­kykyä ei synny vientiä.
Ilman vientiä ei synny vahvaa kasvua.
Ilman kasvua ei synny uusia työpaikkoja.
Ilman työpaikkoja ei synny verotuloja.
Ilman verotuloja ei ylläpidetä hyvin­voin­tiyh­teis­kuntaa palve­luineen ja etuuksi-neen.

Eli kääntäen: jotta paitsi säily­tämme, myös pystymme kehit­tämään modernia hyvin­voin­tiyh­teis­kuntaa, tarvit­semme kilpai­lu­kyvyn, viennin, kasvun, työpaikat ja näistä seuraavat verotulot.

Ja mitä tekemistä vaikkapa julkisen sektorin lomilla tai yleensä työajan pituu­della on kilpai­lu­kyvyn kanssa?

Julkista sektoria, hyvin­voin­ti­val­tiota, ei ole olemassa ilman yksityistä sektoria. Talou­del­lisen toime­liai­suuden ja yritysten kautta saamme ne verotulot, joilla julkista sektoria pyöri­tetään. Vahva julkinen sektori tarvitsee tekijäkseen, pohjakseen, rahoit­ta­jakseen vahvan yksityisen sektorin.

Yritysten tehtävä on kannattaa, sitä kautta ne voivat työllistää. Se edellyttää yhtäältä sitä, että on mitä myydä ja kilpai­lussa pärjää, toisaalta sitä, että työllis­tä­misen kynnys on riittävän matala. Sitä kautta yksityinen sektori voi kanna­tella julkisen sektorin: sekä suorien verotu­lojen kautta että luomalla suoma­laille työpaikkoja. Työn kautta julkiseen kassaan kertyy paitsi verotuloja työstä, myös hyötyä siten, että yhä harvempi joutuu elämään etuuksien varassa.

On tärkeää hahmottaa, että kun julkista sektoria paisu­tetaan, tullaan samalla asetta­neeksi lisää painetta yritysten menes­tyk­selle. Julkisen sektorin menot on katettava, tämä on varsin selkeää matema­tiikkaa. Ja vastaa­vasti, kun julkista sektoria keven­netään, myös sen rahoit­ta­misen taakka kevenee. Tähän on löydettävä kestävä tasapaino.

Nyt yritysten sotumaksua lasketaan rahoi­tuk­sella, joka saadaan vaikkapa julkisen sektorin lomia lyhen­tä­mällä. Näin sanottuna tämän saa kuulos­tamaan pahalta: viedään työnte­kijän selkä­na­hasta jotta pääoma pärjää. Mutta tästä ei ole kyse.

Kyse on siitä, että yritysten on pärjättävä ja työllis­tettävä, jotta emme joudu jatkamaan julkisen sektorin leikkaa­mista. Tässä pallo on nyt yritysten päädyssä: olemme halli­tuksen toimin laskeneet yritys­ve­ro­tusta. Olemme sitou­tuneet kilpai­lu­ky­ky­loikkaan. Teemme parhaamme tukeak­semme tuotta­vuuden nostoa, kuten pian käyn läpi. Vahva viesti onkin: huomioikaa nämä toimet suunni­tel­mis­sanne: yrittäkää, työllis­täkää, jatkakaa hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan raken­ta­mista!

Kilpai­lu­ky­kymme paran­ta­minen on meille kiertä­mätön paikka, kansal­linen välttä­mät­tömyys. Nyt sekä halli­tus­oh­jel­massa että yhteis­kun­ta­so­pi­musta korvat­taessa päätetyt toimet antavat sekä kilpai­lu­ky­ky­loikkaan että työllis­tä­misen kynnyksen madal­ta­miseen hyvän alun, mutta työ jatkuu. Yhdessä.

Työn tuottavuus

Monissa puheen­vuo­roissa esitetään ”tuotta­vuuden paran­ta­minen” vaihtoehtona Suomen hinta­kil­pai­lu­kyvyn vahvis­ta­mi­selle. On esimer­kiksi väitetty, että hallitus tuijottaa vain kustan­nuksia, eikä näe uuden kehit­tä­misen ja tuotta­vuuden mahdol­li­suuksia. Tätä tulkintaa en allekir­joita. Pikem­minkin toivon, että tuotta­vuutta vaihtoehtona tarjoavat ovat valmiita myös esitte­lemään toimivia keinoja tuotta­vuuden nousun tukemiseen.

Yksik­kö­työ­kus­tan­nusten alenta­minen ja työn tuotta­vuuden lisää­minen eivät ole toisilleen vastak­kaisia asioita. Molempia tarvitaan. Kilpai­lu­ky­ky­loikka vaikuttaa nopeasti, tuotta­vuutta paran­tavat toimet pidem­mällä aikajän­teellä.

Työn tuotta­vuutta on vaikea nopeasti ja helposti talous­po­li­tiikan keinoin parantaa. Mutta voimme tehdä paljonkin sen eteen, että tuotta­vuus­kas­vulle on hyvät edelly­tykset. Tärkeintä on pitää talous avoimena ja kilpai­lul­lisena.

Muita keinoja ovat esimer­kiksi:
-koulu­tuksen, tutki­muksen ja tuote­ke­hi­tyksen uudis­ta­minen ja strate­ginen vahvis­ta­minen
-vahva kaupun­ki­po­li­tiikka, jotta osaamiset ja työti­lai­suudet kohtaavat
-kilpailun lisää­minen, jotta yritykset innovoivat ja niiden johta­minen kehittyy
-jousta­vammat työmark­kinat, joissa muutos on myös mahdol­lisuus ja ihmisiä tuetaan muutos­ti­lan­teissa
-tehot­tomien yritys­tukien karsinta
-paikal­lisen sopimisen edistä­minen, jotta yritykset voivat paremmin palkita tuotta­vuuden kasvusta
-työntekoon kannustava verotus, jotta oman osaamisen kehit­tä­minen ja ahkeruus kannat­tavat
-kansain­vä­li­sesti kilpai­lu­ky­kyinen toimin­taym­pä­ristö työlle ja inves­toin­neille
-yritysten monikult­tuu­risuus, joka tukee toimintaa globaa­leilla markki­noilla

Tuotta­vuutta voi nostaa myös kehit­tä­mällä työelämän laatua. Kokoo­muk­selle on erittäin tärkeää, että myös työelämän laadul­li­sissa kysymyk­sissä, kuten työhy­vin­voinnin edistä­mi­sessä ja johta­misen kehit­tä­mi­sessä päästään eteenpäin. Tässä kohtaa lähetän terveiset erityi­sesti Etelä-rantaan. Työelämän laadul­liset kysymykset eivät ole vain plus ja miinus -lasku­har­joi­tuksia, vaan niitä pitää pystyä tarkas­te­lemaan yhteis­kunnan kokonai­sedun näkökul­masta. Tässä työnan­ta­ja­puo­lella on paran­net­tavaa ja toivonkin EK:lta jousta­vampaa ajattelua.

Kuten jo tämä listaus osoittaa, tuotta­vuuden paran­ta­minen edellyttää paljon oikeaan suuntaan vieviä keinoja, joista monet ovat vaikeita toteuttaa. Vielä muistutan, että nämä toimet eivät myöskään ole halli­tuksen kilpai­lu­ky­ky­pa­ke­tille vaihtoeh­toisia, vaan molempia tarvitaan.

Tässä yhtey­dessä ei pidä vähätellä myöskään elinkei­no­po­li­tiikan merki­tystä. Paitsi että luomme hyviä edelly­tyksiä inves­toida Suomeen, on meidän osattava hyödyntää niitä paremmin. Tulen vielä tänä syksynä osaltani linjaamaan sitä, millaista elinkei­no­po­li­tiikkaa Suomen tulisi harjoittaa uusien työpaik­kojen, kasvun ja ulkomaisten inves­tointien houkut­te­le­mi­seksi. Tarvit­semme uutta tapaa toimia, uutta elinkei­no­po­li­tiikkaa.

Haluan vielä kiteyttää miksi tämä kaikki tehdään, miksi talouden suunnan kääntä­minen on tarpeen. Siksi, että voimme jatkos­sakin elää hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nassa ilman jatkuvaa kurjis­tu­misen kierrettä ja leikkaus­tar­vetta. Ennemmin tai myöhemmin hyvin­voinnin pohja rapautuu, ellei taloutta saada kuntoon. Siksi talouspuhe on myös puhetta hyvin­voin­nista. Siitä, miten neuvolat, lasten­tarhat, koulut ja hoiva­kodit ovat kaikkien saata­villa ja korkea­laa­tuisia. Monesti epäillään, että talouden ja työn raken­teel­lisia uudis­tuksia ajavilla on jokin ketun­häntä kaina­lossa. Ainakin omalla kohdallani pohja talous­a­jat­te­lulle on ylpeys pohjois­mai­sesta hyvin­voin­ti­valtio-mallista. Sitä puolustan ja siksi nostan esiin toimia, jolla hyvin­voin­nille tehdään kestävä perusta.

Turva­paik­ka­kriisi

Päätän puheeni tällä hetkellä hyvin laajasti kosket­tavaan aiheeseen, turva­paik­ka­kriisiin ja maahan­muuttoon. Tämä on talous- ja työlli­syys­ti­lanteen lisäksi toinen vaativa asiako­ko­naisuus, joka meidän on pystyttävä käsit­te­lemään. Keskustelu turva­pai­kan­ha­ki­joista haastaa jokaisen suoma­laisen miettimään arvojaan, suhtau­tu­mistaan toiseen ihmiseen, suvait­se­vai­suuden ja vastuul­li­suuden ajatuksiin ja myös Euroopan ideaan.

Turva­paik­ka­ti­lanne on Suomessa uusi. Suurin muutto­liike sitten toisen maail­man­sodan tuntuu meilläkin. Suomeen on tullut aiemmin turva­pai­kan­ha­ki­joita suhteel­lisen vähän moneen muuhun euroop­pa­laiseen maahan verrattuna. Edellinen suurempien hakija­määrien vuosi oli 2009, jolloin hakijoita oli vajaat 6000. Sen jälkeen hakijoiden määrä on tasaan­tunut alle 4000:een ulkomaa­laislain uudis­ta­misen myötä. Nyt olemme tilan­teessa, jossa esimer­kiksi toissa­päivänä, siis pelkästään yhtenä päivänä, rekis­te­röitiin 645 turva­paik­ka­ha­ke­musta. Se on uusi ennätys.

Haluan korostaa, että vaikka tilanne on muuttunut nopeasti, olemme tilanteen tasalla ja luomme koko ajan ratkaisuja, joilla tilanne pysyy hallin­nassa.

Kyseessä on Suomelle samaan aikaan iso haaste, mutta myös mahdol­lisuus. Mahdol­lisuus voi kääntyä uhaksi, ellemme onnistu kolmessa asiassa:

1) Yhteis­työssä euroop­pa­lai­sella tasolla
2) Turva­pai­kan­ha­ku­pro­ses­seissa, joiden on oltava nopeita, tehok­kaita ja oikeu­den­mu­kaisia
3) Maahan­muut­tajien kotout­ta­mi­sessa suoma­laiseen yhteis­kuntaan.

Näistä kolmesta haluan tehdä muutaman huomion.

1) Yhteistyö euroop­pa­lai­sella tasolla

Kun sadat­tu­hannet ihmiset kriisien ja näköalat­to­muuden keskellä ovat tulleet siihen johto­pää­tökseen, että heidän on tultava turval­li­sempaan Eurooppaan, on Euroopan pystyttävä johto-päätöksiin yhdessä. On täysin selvää, että tarvit­semme vahvaa yhteis­työtä.

Tilanne ei ratkea piikki­lanka-aidoilla. Tilanne ei ratkea yksit­täisten EU-maiden kansal­li­silla toimilla. Tilanne ei ratkea ylilyön­neillä tai syyllis­tä­mi­sellä. Tilanne ratkeaa tekemällä yhteisiä, kestäviä euroop­pa­laisia ratkaisuja. Tässä työssä Suomen kannattaa olla mukana jo oman etunsa vuoksi.

Mitä konkreet­tisia toimia Euroopan tasolla voidaan esimer­kiksi tehdä:

Ihmis­sa­la­kul­jet­tajat on saatava kiinni. EU on jo vahvis­tanut valvon­tao­pe­raa­tioita Väli-merellä. Nyt käydään neuvot­te­luita lähtö- ja kautta­kul­ku­maiden kanssa yhteistyön tiivis­tä­mi­sestä.

EU:n ulkora­jojen valvontaa pitää tehostaa ja varmistaa, että kaikki turva­pai­kan­ha­kijat rekis­te­röidään. Erityisen tärkeää on auttaa Kreikkaa, jotta se pystyisi noudat­tamaan Dublin-velvoit­teitaan. Myös muut rajamaat tarvit­sevat tukea. EU:n yhteiset hakemusten käsit­te­ly­kes­kukset käynnis­tävät toimin­taansa. EU:n rajaval­von­ta­vi­ran­omaisen Frontexin resursseja on vahvis­tettava.

EU-maiden sisämi­nis­terit päättivät tiistaina helpottaa rajamaiden taakkaa. Muut jäsen-maat ottavat vastaan yhteensä 120 000 tuhatta suojelun tarpeessa olevaa turva­paikan-hakijaa seuraavan kahden vuoden aikana. Tätä rahoi­tetaan EU:n budje­tista.

EU on jo päättänyt laajentaa turval­li­seksi katso­miensa maiden listaa. Tällä ehkäistään perus­tee­tonta turva­pai­kan­hakua.

Kovan paineen alla olevia maita pitää auttaa myös pitämään huolta turva­pai­kan­ha­ki­joista. Suomi lähettää Unkariin 200 armeijan telttaa hätäma­joi­tuk­seksi. Euroopan komissio ohjaa maihin varoja EU-budje­tista.

Aivan yhtä tärkeää on tukea konflik­ti­maita ja niiden naapu­reita kehity­syh­teistyön ja humani­taa­risen avun keinoin. EU:n pitää tehdä kaikki voita­vansa myös konfliktien ratkai­se­mi­seksi ja elino­lojen kohen­ta­mi­seksi lähtö­maissa.

Maahan­muu­tossa ja muutto­liik­keissä on kyse ihmis­kunnan suurim­mista muutos­voi­mista. Muutos koettelee koko Euroopan ideaa. Euroopan laajuinen yhteistyö on ollut Suomelle eduksi vuosien varrella ja on sitä myös tässä kysymyk­sessä. Siitä huoli­matta on tärkeää muistaa, ettei turva­paik­ka­krii­sissä ole kyse kiintiöistä, insti­tuu­tioista tai päätök­sen­teosta. On kysymys ihmisistä.

2) Turva­pai­kan­ha­ku­pro­sessien toimivuus

Sekä inhimil­li­sesti että kokonai­suuden kannalta muutenkin on tärkeää, että turva­paik­ka­ha­ke­mukset käsitellään asian­mu­kai­sesti ja mahdol­li­simman ripeästi ja jos päätös on myönteinen, kotout­ta­mis­toimet käynnis­tetään heti.

Hädäna­laisten ihmisten autta­minen on tärkeintä. Mutta tärkeää on myös varmistaa perusteet-ta tulleiden ihmisten nopea palaut­ta­minen. Mitä tehok­kaampaa palaut­ta­minen on, sitä vähemmän meille tulee perus­teet­tomia turva­pai­kan­ha­ki­joita, ja sitä paremmin voimme auttaa heitä, jotka apua todella tarvit­sevat.

Otan muutaman konkreet­tisen esimerkin siitä, millä tavoin tilan­netta pidetään hallin­nassa:

Asian­tun­ti­ja­ryhmä ylläpitää tilan­ne­kuvaa maahan­muuton kokonai­suu­desta joka päivä. Sisämi­nisteri Orpon kokoamaan ryhmään kuuluvat edustajat sisämi­nis­te­riöstä, Maahan­muut­to­vi­ras­tosta, Polii­si­hal­li­tuk­sesta, Rajavar­tio­lai­tok­sesta, Suoje­lu­po­lii­sista sekä ulkoa­siain­mi­nis­te­riöstä.

Maahan­muut­to­vi­rasto on perus­tanut tilan­ne­kes­kuksen, jolla on ajanta­sainen tieto vastaan­ot­to­kes­kusten vapaista paikoista. Uusia vastaan­ot­to­tiloja on onnis­tuttu lisäämään, mutta sopivia tiloja etsitään jatku­vasti.

Maahan­muut­to­vi­rasto päivittää Irakin ja Somalian turval­li­suusarviot ja uudistaa turva-paikka­ha­ke­musten ratkai­su­lin­jauksia ajanta­saisen tiedon mukaan.

Tavoite on, että turva­paik­ka­ha­ke­musten käsittely on turval­lista, oikeu­den­mu­kaista ja tehokasta kaikille osapuo­lille. Turva­pai­kan­ha­kijat on saatava hallittuun, lailliseen prosessiin heti rajalta.

Käytän­nössä tämä tarkoittaa esimer­kiksi sitä, että kun ns. järjes­te­ly­kes­kukset alkavat toimia (kuten Torniossa), turva­pai­kan­ha­kijat ohjataan ensin sinne. Siellä saapuvat ihmiset rekis­te­röidään turva­pai­kan­ha­ki­joiksi, ja heidät siirretään ohjatusti vastaan­ot­to­kes­kuksiin. Vastaanotto-keskuk­sissa olon aikana turva­paik­ka­ha­kemus käsitellään. Ellei oleske­lu­lupaa myönnetä, edessä on kotiin­paluu. Oleske­lu­luvan saavien osalta alkaa sopeu­tu­minen Suomeen.

Viran­omaisten määrää ja resursseja lisätään tähän työhön tarpeen mukaan.

3) Maahan­muut­tajien kotout­ta­minen

Jo pelkästään turva­pai­kan­ha­ki­joiden kasvanut määrä tarkoittaa sitä, että Suomeen tulee enemmän maahan­muut­tajia, vaikka tiuken­namme turva­paikan myöntä­mis­pe­rus­teita muiden Pohjois­maiden mukana. Myönteisten päätösten määrä kasvaa siitä yksin­ker­tai­sesta syystä, että aiheel­li­sesti suojelua ja turvaa tarvit­sevien ihmisten määrä on kasvanut.

Tämäkin herättää kysymyksiä ja huolta suoma­laisten keskuu­dessa. Ei ole ihme, että moni ihminen on huolissaan ja kaipaa sekä faktaa että turval­li­suu­den­tun­netta jatkuvan muutoksen keskellä. Pohdin­nassa on esimer­kiksi, miten Suomen rahat riittävät, vaikut­taako maahan­muutto työlli­syys­ti­lan­teeseen, onko maahan­muuton kasvulla vaiku­tusta maamme turval­li­suuteen ja niin edelleen.

Ytimessä on se, että maahan­muut­tajien sopeu­tu­minen suoma­laiseen yhteis­kuntaan on saatava käyntiin välit­tö­mästi, kun he saavat oleske­lu­luvan. Tässä on tekemistä koko yhteis­kun­nalla.

Kotou­tu­minen voi edellyttää esimer­kiksi kielen oppimista sekä suoma­laisen kulttuurin, tapojen ja lainsää­dännön omaksu­mista. Tähän tarvitaan ohjausta, neuvontaa ja koulu­tusta alusta lähtien. Maahan­muut­tajien työllis­ty­mistä voidaan edistää myös mahdol­li­suuk­silla hyödyntää aiempaa koulu­tus­taustaa sekä tarvit­taessa suorit­ta­malla täyden­ny­so­pintoja. Työlu­pa­pro­ses­se­jakin on syytä sujuvoittaa. Toisen työpaikka ei ole toiselta pois. Kun saamme yhä useamman ihmisen – jo Suomessa asuvan tai Suomeen muuttavan tekemään työtä, se hyödyttää koko yhteis­kuntaa.
Vaikka näin laaja maahan­muutto on yllät­tänyt meidät kaikki ja nostanut esiin lukuisia ongelmia, uskon silti että siitä seuraa myös hyviä asioita. Ihmisten kohtaa­misia, mahdol­li­suuksia tehdä hyvää ja auttaa, myös merki­tyk­sel­li­syyden tunteita sekä autta­jille että autet­ta­ville. Maahan­muuton on kuitenkin tapah­duttava halli­tusti, lailli­sesti ja niin, että järjes­telyt voidaan yleisesti kokea oikeu­den­mu­kai­siksi.

Lopuksi

Asioista on voitava keskus­tella ja ratkaisuja ongelmiin on voitava etsiä yhdessä. Talouden kysymyk­sissä on paljon ideolo­gisia ja näkemyk­sel­lisiä eroja. Maahan­muuton kysymyk­sissä on paljon sekä eettistä että käytän­nöl­listä pohdit­tavaa. Nämä aiheet eivät ole helppoja, mutta silti keskus­teluun on löydettävä tasapaino. Minä olen tätä mieltä, sinä ehkä toista, mutta kunnioi­tetaan toisiamme, keskus­tellaan rauhassa ja löydetään ratkaisut. Sellai­sessa Suomessa toivon voivani elää.

 

Kokoo­muksen puheen­joh­tajan Alexander Stubbin puhe puolue­hal­li­tuk­sessa 24.9.2015


Kokoomus.fi