Sivis­tys­po­li­tiikan verkoston blogi­kir­joitus: Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta – kokoomus.fi
MENU
Sivis­tys­po­li­tiikan verkoston blogi­kir­joitus: Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta

Sivis­tys­po­li­tiikan verkoston blogi­kir­joitus: Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta

Julkaistu: 25.04.2018 Sivistyspolitiikan verkosto Verkostoblogit

Nykyisen halli­tuksen tavoit­teena on tehdä Suomesta maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Suoma­laisen koulu­tus­jär­jes­telmän tehokkuus on tunnis­tettu ja tunnus­tettu tosiasia. Maailman muuttuessa myös koulu­tus­jär­jes­tel­määmme on rukattu käsillä olevan halli­tus­kauden aikana reippaalla kädellä. Lähes jokainen kouluaste on saanut tuta uudis­tusten aallon. Vanha koulu­kult­tuuri ja sen rakenteet ovat murtu­massa, mutta yhä edelleen kulttuu­riset syvära­kenteet vaikut­tavat kaikkeen koulussa tapah­tuvaan toimintaan. Muutos synnyttää vasta­voimia.

Halli­tus­oh­jelman toteutus

Olen kärjistäen kutsunut oppilai­toksia anarkis­ti­siksi asian­tun­ti­jaor­ga­ni­saa­tioiksi (Lehkonen 2009). Tällä tarkoitan sitä, että oppilai­toksen sisällä toimi­villa ja oppilai­tosta ulkopuo­lelta ohjaa­villa on monia risti­rii­taisia näkemyksiä asioiden tilasta ja halutusta suunnasta. Myös keinoista halutun suunnan saavut­ta­mi­seksi on epäsel­vyyttä. Opetusa­lalla toimi­villa on suuri valta toimin­tansa suuntaa­mi­sessa ja toisaalta jokainen hallitus ohjaa sekä rahoi­tuksen että normien avulla oppilai­toksia halua­maansa suuntaan. Ohjataan ja toimitaan, mutta löyde­täänkö yhteinen sävel?

Jokai­sella, joka on käynyt läpi koulu­jär­jes­tel­mämme, on vuosien sosiaa­lis­tu­mis­pro­sessi takana, jonka kautta olemme sisäis­täneet tietyt opetuksen ja oppimisen mallit. Katsomme koulu­jär­jes­telmää tutuksi tulleen organi­saa­tio­pilven sisältä, jolloin näkymät mahdol­liseen toiseen tapaan toimia jäävät pilven­har­sojen peittoon. Ihminen viihtyy tutussa pilvessä. On turval­lista, kun ei tarvitse katsoa liian kauas. Mutta välillä maailma muuttuu niin, että on pakko ottaa pää pois pilvestä.

Mutta välillä maailma muuttuu niin, että on pakko ottaa pää pois pilvestä.

Ja nyt niin on tapah­tunut. Olemme olleet todis­ta­massa erilaisten kriisien synty­mistä. Koulu­pu­dokkaat, oppimis­tu­losten lasku, syrjäy­ty­minen, työttömyys, tekno­logian kehitys ja ilmas­ton­muutos tuovat ulkoi­sesta toimin­taym­pä­ris­töstä tuulia, jotka puhal­tavat paksuim­matkin pilvet pois pakottaen katsomaan kauemmas. Toimin­tojen ajautuessa kriisin tarvitaan kykyä avoimeen dialogiin, jossa uskal­letaan heittäytyä pohtimaan oman todel­li­suuden todel­li­suutta. Kouluor­ga­ni­saation muutos on välttä­mät­tömyys.

Jotta Suomi olisi maa, jossa koko ajan tekee mieli oppia jotain uutta, tarvitaan sekä motivaa­tiota uuden oppimiseen että mahdol­lisuus siihen. Toimin­ta­mo­ti­vaatio syntyy, kun toiminnan uskotaan tai tiedetään johtavan johonkin arvok­kaaksi koettuun. Kukaan opetusa­lalla ei voine kieltää oppijan hyvän toteu­tu­misen olevan opetustyön keskiössä. Käsillä olevat kriisit kertovat, että tarvit­semme uusia toimin­ta­malleja hyvän toteu­tu­mi­seksi. Tarvitaan myös mahdol­lisuus oppia uutta. Täyden­nys­kou­lu­tus­jär­jes­telmän uudelleen pohdinta on tarpeen, kuin myös resurs­sointi. Opetusa­lalla toimi­villa pitää olla mahdol­lisuus lähteä pois koulusta ilman ajatusta heitteille jäävistä oppijoista ja tai opetus­taakan alle jäävästä kolle­gasta.

Uusien näkökulmien löytä­minen edellyttää uuden kohtaa­mista. Tarvetta on kehittää toisaalta järjes­tel­mäl­listä opetusa­lalla työsken­te­levien koulu­tusta ja toisaalta oppilai­to­sor­ga­ni­saation kulttuuria kohti avoimen dialogin salli­mista.  Koulu­jär­jes­telmän perinteet ovat tehok­kaita vastus­tamaan muutosta. Kulttuuri syö uuden strategian päiväl­li­seksi ja pakottaa uusia ideoita pursuavan opettajan takaisin ruotuun. Tarvi­taankin dialo­gisen johta­misen järjes­tel­mäl­listä kehit­tä­mistä -  johta­mista, joka sallii erilai­suuden ja erilai­sista taustoista tulevat näkemykset koulussa tapah­tuvan toiminnan suuntaa­mi­sessa kohti yhteistä päämäärää, oppijan hyvän toteu­mista.  Edelly­tyksenä on dialo­gi­suuteen perustuva, persoonaa kunnioittava toimin­ta­kult­tuuri. Esille tuleviin moninaisiin ongelmiin voidaan hakea luovasti ratkaisuja. Oppilai­tok­sista tulee muodostua kaikella tasolla oppimi­sor­ga­ni­saa­tioita. Halli­tus­oh­jelman tavoit­teeksi tulisi Olli-Pekka Heinosen sanoin (https://www.sitra.fi/artikkelit/dialogi-voisi-olla-hallitusohjelmassa/) lisätä myös dialogin kehit­tä­misen. Näin Suomella olisi entistä paremman mahdol­li­suudet tulla maaksi, jossa koko ajan tekee mieli oppia jotain uutta.

Helena Lehkonen,
KT, yksi sivis­tys­po­li­tiikan verkoston puheen­joh­ta­jista


Kokoomus.fi