MENU
Sivis­tys­po­li­tii­kan verkosto: Kunta- ja koulustra­te­giat, unel­ma­höt­töä vai lisä­pot­kua hyvin­voin­tiin?

Sivis­tys­po­li­tii­kan verkosto: Kunta- ja koulustra­te­giat, unel­ma­höt­töä vai lisä­pot­kua hyvin­voin­tiin?

Julkaistu: 12.02.2018 Verkostoblogit

Havah­duimme stra­te­gi­sen suun­nit­te­lun tärkey­teen tultuamme aika­naan kaupun­kiemme Jyväs­kylä (Marjo) ja Valkea­koski (Esko) luot­ta­mus­teh­tä­viin ja lisä­tes­sämme tietoa tahoil­lamme kaupun­ki­suun­nit­te­lusta. Suun­nit­te­lun moni­ta­hoi­suus ja mahdol­li­suu­det avasi­vat silmiämme.

Koska olemme taus­tal­tamme myös opet­ta­jia ja koulu­hal­lin­nos­ta­kin on koke­musta eri tavoin, havait­simme, että opetus­suun­ni­tel­milla ja kunta- tai kaupun­ki­stra­te­gioilla on yhteistä. Ne raken­ta­vat tule­vai­suutta. Opetus­suun­ni­tel­mat­kin ovat stra­te­gista suun­nit­te­lua. Molem­mat ovat ohjaa­via ja velvoit­ta­vat päät­tä­jiä ja viran­hal­ti­joita.

Stra­te­giat johta­vat kehit­tä­mi­seen

Stra­te­gioissa lähde­tään liik­keelle usein isosta tule­vai­suu­den visiosta ja pure­taan sitä pienem­piin päämää­riin sekä edel­leen tavoit­tei­siin ja toimen­pi­tei­siin. Niitä toteu­tamme sitten asuk­kai­den hyvin­voin­nin parhaaksi. Kouluissa raken­namme oppi­lai­den ja opis­ke­li­joi­den hyvää oppi­mista ja hyvin­voin­tia. Kunnissa ja kaupun­geissa kasva­tamme elin­voi­maa ja asuk­kai­den hyvin­voin­tia.

Vaikut­ta­ja­ryh­missä olisi poten­ti­aa­lia

Me, Marjo ja Esko, olemme olleet kokoo­muk­sen perus­o­pe­tuk­sen vaikut­ta­ja­ryh­mien puheen­joh­ta­jina - alussa kovin­kin innos­tu­neena ja sitten arjen reali­teet­tei­hin pysäh­del­len.

Jos vaikut­ta­ja­ryh­mät – esim. perus­o­pe­tuk­sessa vajaa 100 asian­tun­ti­jaa – saatai­siin yksi­tuu­mai­sesti ja innos­tuen viemään asioita eteen­päin puolu­eessa, kunnissa, verkos­toissa ja oppi­lai­tok­sissa, olisi siinä sitä teke­mi­sen ja osaa­mi­sen pauhua, että oksat pois. Idea vaikut­ta­ja­ryh­mistä oli verra­ton ja on sitä edel­leen - ei aivan talkoo­työ­tä­kään, mutta vahvasti sinne päin.

Vaikut­ta­mi­sen pulma ei ole vaikut­ta­ja­ryh­män tai -ryhmien henki­nen kapa­si­teetti, vaan kannus­ti­met, jotka laukai­se­vat yhtei­sen tahto­ti­lan ponnis­te­le­maan, vaikut­ta­maan ja jalos­ta­maan ”tuot­teita” määrä­tie­toi­sesti.
Koska vaikut­ta­ja­ryh­millä ei ole viral­lista asemaa, tulisi niiden kehit­tä­mi­si­deoi­den olla sakeassa ideoi­den maail­massa jopa yliver­tai­sia, koukut­ta­via, jotta ne saisi­vat jalan­si­jaa. Yksi tapa toimia voisi olla sekin, että viral­li­sor­ga­ni­saa­tio tarjoaa verkos­toille syöt­teitä (toimek­sian­toja), mielek­käitä sellai­sia, jolloin verkos­tot jalos­ta­vat ja konkre­ti­soi­vat niitä edel­leen.

Ei riitä, että olemme laulu­kuo­rossa: ”home­kou­lut alas ja uutta tilalle” tai ”syrjäy­ty­mi­sen ehkäi­syyn pitäisi saada tukku lisää rahaa” tai ”koulua tulisi kehit­tää toimin­nal­li­sem­maksi, erilai­suutta parem­min huomioon otta­vaksi” tai ”digi­ta­li­saa­tio olisi saatava heti palve­le­maan koulun arkea.” Ei! Se olisi ”joka­päi­väistä jargo­niaa”, vaik­ka­kin tarpeil­taan kipeää todel­li­suutta!

Uutta visiota kohti?

Olisiko opetus­hen­ki­lös­tön työtä kehi­tet­tävä sitten tiede­pe­rus­tai­sem­maksi? Kyllä ja ei, mutta sekään ei sytytä. Uuden pitäisi innos­taa kuin perus­kou­lun tulo aika­naan. Se into­mieli vei massat 1970-luvulla mennes­sään – polii­tik­koja, tutki­joita ja opet­ta­jia jne. Suomelle kehkey­tyi yksi uusi menes­tys­ta­rina. PISA-tulok­set kiiri­vät­kin melko pian ympäri maail­maa. Nokia jatkoi tari­naa.

Entäpä jos haki­simme voimaa mennei­syy­destä. Mitä annet­ta­vaa perus­kou­lulle olisi tarjolla, nyt anno domini 2018, Pesta­lozzilla, Come­niuk­sella, Stei­ne­rilla, Montes­so­rilla tai vaik­kapa Aukusti Salolla – miksei Matti Kosken­nie­mellä ja Kari Uusi­ky­lällä. Kyllä ja ei, taas­kin.

Tarvetta isoon uusiu­tu­mi­seen toki on. Esimer­kiksi vuoden 2017 koulu­tus­vai­kut­taja profes­sori Jouni Väli­järvi muovai­lisi perus­kou­lun uusiksi: ”Tähän saakka on tarjottu kaikille sama paketti, mutta tulok­set ovat olleet erilai­sia.” Uudis­ta­mi­sen tarpeista on kerto­nut myös Pasi Sahl­berg. Nyt lasten ja nuor­ten maailma on läpeensä toinen kuin 1970-80 -luvuilla.

Entäpä löytyi­sikö ”timan­tiksi” hiou­tu­neita omape­räi­siä ja ”kummal­li­sia­kin” ajatuk­sia esit­tä­viä kasva­tusa­jat­te­li­joita keskuu­des­tamme? Voisiko verkos­tomme kertoa heistä sisä­pii­ri­tie­tona? Järjen ääni on usein hiljai­nen – varmaan­kin – mutta keskin­ker­tai­suu­den pinta­kuohu jyrää kaik­kialla. Se hallit­see liikaa somea ja vies­tin­nän maail­maa. Ajan hekti­nen henki voi myös sammut­taa luovaa into­mieltä.

Eikö sitten riitä, että kunnat ja oppi­lai­tok­set hoita­vat laki­sää­tei­set tehtä­vänsä? Ei, haluamme parem­paa. Johta­jat, älkääpä estäkö luovia opet­ta­jianne toteut­ta­masta ”ville­jä­kään” ideoi­tansa, kunhan eivät riko lakia. Onhan meillä peda­go­gi­nen vapaus! Ideoi­den esit­tä­jiä saisi olla enem­män, heidän tyrmää­ji­ään taas vähem­män.

Moni­kaan kunta­lai­nen ei vält­tä­mättä tiedä, mitä kaik­kea koti­kunta tai -kaupunki tekee hänen hyvin­voin­tinsa eteen. Usein­kin tämä kirkas­tuu vasta sitten, kun palve­luille on tarve. Kun sivis­tys­pal­ve­lu­jen rooli vahvis­tuu kunnissa maakun­ta­hal­lin­non uudis­tuessa, voisiko se avata jotain uutta sivis­tys­val­tiomme kuvan kirkas­ta­mi­seen?

Kunnat avai­na­se­massa asuk­kai­densa hyvin­voin­nista

Suomessa oli kuntia vuonna 1955 vielä 547, mutta vuonna 2017 niitä oli enää 311 (VM 2018). Julkis­hal­lin­non palve­luista kuntien palve­lut ovat siis kansa­lai­sia lähellä ja katta­via. Moni kansa­lai­nen saa palve­lunsa varhais­kas­va­tuk­sesta toisen asteen koulu­tuk­seen koti­kun­tansa järjes­tä­mänä. Ei siis ole lain­kaan yhden­te­ke­vää, mitä ja miten kunnissa tehdään.

Sytyt­täi­sikö palve­lu­jen laadun paran­ta­mi­nen – yksi­lö­ta­solla on aina­kin laatu­työn huip­puja, on myös huip­pu­kou­luja – aivan usko­mat­to­mia (nimi­mer­kit: tietoa on). Elämä on kuiten­kin raadol­lista - talous­ku­ri­muk­sessa eräs oppi­lai­tos irti­sa­noi opet­ta­jan, joka oli valloit­ta­nut taidoil­laan opis­ke­li­joit­ten sydä­met, totaa­li­sesti! Jospa moinen olisi vain yksit­täis­ta­paus – toki sekin liikaa.

Kunta­lain (410/​2015, 1 §) mukaan kunnat edis­tä­vät mm. asuk­kai­densa hyvin­voin­tia ja järjes­tä­vät asuk­kail­leen niitä koske­vat palve­lut. Stra­te­giat ovat niitä toimeen­pan­taessa avai­na­se­massa. Tuiki harvoin perus­o­pe­tus ”pääsee” kuiten­kaan tarpei­neen kunta- tai kaupun­ki­stra­te­gioi­hin. Miksi­hän?

Kun kunta­työssä puhumme missiosta (nyky­teh­tä­vät), visiosta (päämää­rät) ja stra­te­giasta (suun­ni­tel­mat päämää­rän saavut­ta­mi­seksi), olemme kunta­työn ytimessä. Useim­mat kunnis­tamme laati­vat juuri nyt stra­te­gioita tai päivit­tä­vät niitä tai ovat saaneet sellai­sen vasta uudis­tet­tua.

Vaikut­ta­mis­ha­lui­sille löytyy aina väylä pöyhiä, vies­ti­tellä, ottaa kantaa ja puhua, mutta entäpä suuri enem­mistö, massat – eivät­hän ne jätä juuri piir­toa­kaan ajatuk­sis­taan kunta­stra­te­gioi­hin – vali­tet­ta­vasti ei aina opetus­suun­ni­tel­miin­kaan? Rohke­nemme väit­tää: Opet­ta­jat eivät vaikuta kunta­stra­te­gioi­hin juuri miten­kään! Ei suuta­rin tarvitse pysyä lestis­sään – vaikut­taa saa ja pitää­kin.

Huono vaikut­taja tinkaa, tois­taa samaa levyä, osoit­taa vasta­puo­len hieman ”tyhmäksi” - jopa nolaa. Hyvä vaikut­taja mark­ki­noi ja antaa tilaa vasta­puo­lelle ja arvos­taa heitä.

Muutok­set ovat uudis­tu­mi­sen saumoja

Suoma­lais­ten hyvin­vointi on kehit­ty­nyt myön­tei­seen suun­taan, mutta väes­tö­ryh­mien väli­set hyvin­voin­tie­rot ovat kasva­neet. Palve­lut kasau­tu­vat kaupun­ki­kes­kuk­siin. Väes­töl­li­nen pain­opiste on siir­ty­mässä etelään. Löytyi­sikö muutok­sista kansal­li­sesti tuoreita ainek­sia perus­o­pe­tuk­sen kehit­tä­mi­seksi ja tai laajem­min­kin hyvin­voin­timme raken­nus­puiksi?

Tutki­muk­set kerto­vat, että vanhem­mat voivat lait­taa lapsensa Suomessa mihin kouluun hyvänsä, koska opetus on hyvää kaik­kialla. Näin on hyvä myös tasa-arvon kannalta! Pidäm­me­hän kuiten­kin kiinni korkea­ta­soi­sesta opet­ta­jan­kou­lu­tuk­sesta, täyden­nys­kou­lu­tuk­sen jatku­mosta läpi työuran, opet­ta­jiksi pyrki­vien sisäi­sestä kutsu­muk­sesta alalle sekä ennen kaik­kea hengen palosta vaikut­taa ja uudis­taa.

Haas­tamme luki­jat pohti­maan perus­o­pe­tuk­sen kehit­tä­mistä julki­sesti – ei niin­kään pikku sirpa­leita liimail­len, vaan aivan uuden­laista ilmettä, visiota, perus­o­pe­tuk­selle hakien. Emme ole huonolla asialla, kyse on myös tule­vai­suu­den Suomi-kuvasta maail­malla.

Kirjoit­ta­jat: Esko Korkea­koski ja Marjo Pakka
Kokoo­muk­sen sivis­tys­po­li­tii­kan verkosto, perus­o­pe­tuk­sen vaikut­ta­ja­ryhmä