Kokoomus.fi
MENU
Sivis­tys­po­li­tiikan verkosto: Kunta- ja koulustra­tegiat, unelma­höttöä vai lisäpotkua hyvin­vointiin?

Sivis­tys­po­li­tiikan verkosto: Kunta- ja koulustra­tegiat, unelma­höttöä vai lisäpotkua hyvin­vointiin?

Julkaistu: 12.02.2018 Sivistyspolitiikan verkosto, Verkostoblogit

Havah­duimme strate­gisen suunnit­telun tärkeyteen tultuamme aikanaan kaupun­kiemme Jyväskylä (Marjo) ja Valkea­koski (Esko) luotta­mus­teh­täviin ja lisätes­sämme tietoa tahoil­lamme kaupun­ki­suun­nit­te­lusta. Suunnit­telun monita­hoisuus ja mahdol­li­suudet avasivat silmiämme.

Koska olemme taustal­tamme myös opettajia ja koulu­hal­lin­nos­takin on kokemusta eri tavoin, havait­simme, että opetus­suun­ni­tel­milla ja kunta- tai kaupun­ki­stra­te­gioilla on yhteistä. Ne raken­tavat tulevai­suutta. Opetus­suun­ni­tel­matkin ovat strate­gista suunnit­telua. Molemmat ovat ohjaavia ja velvoit­tavat päättäjiä ja viran­hal­ti­joita.

Strategiat johtavat kehit­tä­miseen

Strate­gioissa lähdetään liikkeelle usein isosta tulevai­suuden visiosta ja puretaan sitä pienempiin päämääriin sekä edelleen tavoit­teisiin ja toimen­pi­teisiin. Niitä toteu­tamme sitten asukkaiden hyvin­voinnin parhaaksi. Kouluissa raken­namme oppilaiden ja opiske­li­joiden hyvää oppimista ja hyvin­vointia. Kunnissa ja kaupun­geissa kasva­tamme elinvoimaa ja asukkaiden hyvin­vointia.

Vaikut­ta­ja­ryh­missä olisi poten­ti­aalia

Me, Marjo ja Esko, olemme olleet kokoo­muksen perus­o­pe­tuksen vaikut­ta­ja­ryhmien puheen­joh­tajina - alussa kovinkin innos­tu­neena ja sitten arjen reali­teet­teihin pysäh­dellen.

Jos vaikut­ta­ja­ryhmät – esim. perus­o­pe­tuk­sessa vajaa 100 asian­tun­tijaa – saataisiin yksituu­mai­sesti ja innostuen viemään asioita eteenpäin puolu­eessa, kunnissa, verkos­toissa ja oppilai­tok­sissa, olisi siinä sitä tekemisen ja osaamisen pauhua, että oksat pois. Idea vaikut­ta­ja­ryh­mistä oli verraton ja on sitä edelleen - ei aivan talkoo­työ­täkään, mutta vahvasti sinne päin.

Vaikut­ta­misen pulma ei ole vaikut­ta­ja­ryhmän tai -ryhmien henkinen kapasi­teetti, vaan kannus­timet, jotka laukai­sevat yhteisen tahto­tilan ponnis­te­lemaan, vaikut­tamaan ja jalos­tamaan ”tuotteita” määrä­tie­toi­sesti.
Koska vaikut­ta­ja­ryh­millä ei ole viral­lista asemaa, tulisi niiden kehit­tä­mi­si­deoiden olla sakeassa ideoiden maail­massa jopa yliver­taisia, koukut­tavia, jotta ne saisivat jalan­sijaa. Yksi tapa toimia voisi olla sekin, että viral­li­sor­ga­ni­saatio tarjoaa verkos­toille syötteitä (toimek­siantoja), mielek­käitä sellaisia, jolloin verkostot jalos­tavat ja konkre­ti­soivat niitä edelleen.

Ei riitä, että olemme laulu­kuo­rossa: ”homekoulut alas ja uutta tilalle” tai ”syrjäy­ty­misen ehkäisyyn pitäisi saada tukku lisää rahaa” tai ”koulua tulisi kehittää toimin­nal­li­sem­maksi, erilai­suutta paremmin huomioon ottavaksi” tai ”digita­li­saatio olisi saatava heti palve­lemaan koulun arkea.” Ei! Se olisi ”jokapäi­väistä jargoniaa”, vaikkakin tarpeiltaan kipeää todel­li­suutta!

Uutta visiota kohti?

Olisiko opetus­hen­ki­löstön työtä kehitettävä sitten tiede­pe­rus­tai­sem­maksi? Kyllä ja ei, mutta sekään ei sytytä. Uuden pitäisi innostaa kuin perus­koulun tulo aikanaan. Se intomieli vei massat 1970-luvulla mennessään – polii­tikkoja, tutki­joita ja opettajia jne. Suomelle kehkeytyi yksi uusi menes­tys­tarina. PISA-tulokset kiiri­vätkin melko pian ympäri maailmaa. Nokia jatkoi tarinaa.

Entäpä jos hakisimme voimaa mennei­syy­destä. Mitä annet­tavaa perus­kou­lulle olisi tarjolla, nyt anno domini 2018, Pesta­lozzilla, Comeniuk­sella, Steine­rilla, Montes­so­rilla tai vaikkapa Aukusti Salolla – miksei Matti Kosken­nie­mellä ja Kari Uusiky­lällä. Kyllä ja ei, taaskin.

Tarvetta isoon uusiu­tu­miseen toki on. Esimer­kiksi vuoden 2017 koulu­tus­vai­kuttaja professori Jouni Välijärvi muovailisi perus­koulun uusiksi: ”Tähän saakka on tarjottu kaikille sama paketti, mutta tulokset ovat olleet erilaisia.” Uudis­ta­misen tarpeista on kertonut myös Pasi Sahlberg. Nyt lasten ja nuorten maailma on läpeensä toinen kuin 1970-80 -luvuilla.

Entäpä löytyisikö ”timan­tiksi” hioutu­neita omape­räisiä ja ”kummal­li­siakin” ajatuksia esittäviä kasva­tusa­jat­te­li­joita keskuu­des­tamme? Voisiko verkos­tomme kertoa heistä sisäpii­ri­tietona? Järjen ääni on usein hiljainen – varmaankin – mutta keskin­ker­tai­suuden pinta­kuohu jyrää kaikkialla. Se hallitsee liikaa somea ja viestinnän maailmaa. Ajan hektinen henki voi myös sammuttaa luovaa intomieltä.

Eikö sitten riitä, että kunnat ja oppilai­tokset hoitavat lakisää­teiset tehtä­vänsä? Ei, haluamme parempaa. Johtajat, älkääpä estäkö luovia opetta­jianne toteut­ta­masta ”ville­jäkään” ideoi­tansa, kunhan eivät riko lakia. Onhan meillä pedago­ginen vapaus! Ideoiden esittäjiä saisi olla enemmän, heidän tyrmää­jiään taas vähemmän.

Monikaan kunta­lainen ei välttä­mättä tiedä, mitä kaikkea kotikunta tai -kaupunki tekee hänen hyvin­voin­tinsa eteen. Useinkin tämä kirkastuu vasta sitten, kun palve­luille on tarve. Kun sivis­tys­pal­ve­lujen rooli vahvistuu kunnissa maakun­ta­hal­linnon uudis­tuessa, voisiko se avata jotain uutta sivis­tys­val­tiomme kuvan kirkas­ta­miseen?

Kunnat avaina­se­massa asukkai­densa hyvin­voin­nista

Suomessa oli kuntia vuonna 1955 vielä 547, mutta vuonna 2017 niitä oli enää 311 (VM 2018). Julkis­hal­linnon palve­luista kuntien palvelut ovat siis kansa­laisia lähellä ja kattavia. Moni kansa­lainen saa palve­lunsa varhais­kas­va­tuk­sesta toisen asteen koulu­tukseen kotikun­tansa järjes­tämänä. Ei siis ole lainkaan yhden­te­kevää, mitä ja miten kunnissa tehdään.

Sytyt­täisikö palve­lujen laadun paran­ta­minen – yksilö­ta­solla on ainakin laatutyön huippuja, on myös huippu­kouluja – aivan uskomat­tomia (nimimerkit: tietoa on). Elämä on kuitenkin raadol­lista - talous­ku­ri­muk­sessa eräs oppilaitos irtisanoi opettajan, joka oli valloit­tanut taidoillaan opiske­li­joitten sydämet, totaa­li­sesti! Jospa moinen olisi vain yksit­täis­tapaus – toki sekin liikaa.

Kuntalain (410/2015, 1 §) mukaan kunnat edistävät mm. asukkai­densa hyvin­vointia ja järjes­tävät asukkailleen niitä koskevat palvelut. Strategiat ovat niitä toimeen­pan­taessa avaina­se­massa. Tuiki harvoin perus­o­petus ”pääsee” kuitenkaan tarpeineen kunta- tai kaupun­ki­stra­te­gioihin. Miksihän?

Kun kunta­työssä puhumme missiosta (nykyteh­tävät), visiosta (päämäärät) ja strate­giasta (suunni­telmat päämäärän saavut­ta­mi­seksi), olemme kuntatyön ytimessä. Useimmat kunnis­tamme laativat juuri nyt strate­gioita tai päivit­tävät niitä tai ovat saaneet sellaisen vasta uudis­tettua.

Vaikut­ta­mis­ha­lui­sille löytyy aina väylä pöyhiä, viesti­tellä, ottaa kantaa ja puhua, mutta entäpä suuri enemmistö, massat – eiväthän ne jätä juuri piirtoakaan ajatuk­sistaan kunta­stra­te­gioihin – valitet­ta­vasti ei aina opetus­suun­ni­tel­miinkaan? Rohke­nemme väittää: Opettajat eivät vaikuta kunta­stra­te­gioihin juuri mitenkään! Ei suutarin tarvitse pysyä lestissään – vaikuttaa saa ja pitääkin.

Huono vaikuttaja tinkaa, toistaa samaa levyä, osoittaa vasta­puolen hieman ”tyhmäksi” - jopa nolaa. Hyvä vaikuttaja markkinoi ja antaa tilaa vasta­puo­lelle ja arvostaa heitä.

Muutokset ovat uudis­tu­misen saumoja

Suoma­laisten hyvin­vointi on kehit­tynyt myönteiseen suuntaan, mutta väestö­ryhmien väliset hyvin­voin­tierot ovat kasvaneet. Palvelut kasau­tuvat kaupun­ki­kes­kuksiin. Väestöl­linen painopiste on siirty­mässä etelään. Löytyisikö muutok­sista kansal­li­sesti tuoreita aineksia perus­o­pe­tuksen kehit­tä­mi­seksi ja tai laajem­minkin hyvin­voin­timme raken­nus­puiksi?

Tutki­mukset kertovat, että vanhemmat voivat laittaa lapsensa Suomessa mihin kouluun hyvänsä, koska opetus on hyvää kaikkialla. Näin on hyvä myös tasa-arvon kannalta! Pidäm­mehän kuitenkin kiinni korkea­ta­soi­sesta opetta­jan­kou­lu­tuk­sesta, täyden­nys­kou­lu­tuksen jatku­mosta läpi työuran, opetta­jiksi pyrkivien sisäi­sestä kutsu­muk­sesta alalle sekä ennen kaikkea hengen palosta vaikuttaa ja uudistaa.

Haastamme lukijat pohtimaan perus­o­pe­tuksen kehit­tä­mistä julki­sesti – ei niinkään pikku sirpa­leita liimaillen, vaan aivan uuden­laista ilmettä, visiota, perus­o­pe­tuk­selle hakien. Emme ole huonolla asialla, kyse on myös tulevai­suuden Suomi-kuvasta maail­malla.

Kirjoit­tajat: Esko Korkea­koski ja Marjo Pakka
Kokoo­muksen sivis­tys­po­li­tiikan verkosto, perus­o­pe­tuksen vaikut­ta­ja­ryhmä


Kokoomus.fi