Sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lut ovat olleet viime aikoina paljon otsi­koissa. Hyvä niin, sillä onhan niiden toimi­vuus tärkeää sekä kunta­lai­selle että koko kunnalle.

Hela­tors­tain aattona julkais­tiin tule­vaa sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lu­jär­jes­tel­mää koske­via lisä­lin­jauk­sia. Linjauk­set tarken­ta­vat kehys­rii­hessä tehtyjä päätök­siä. Lisä­tar­ken­nuk­sia tarvit­tiin nopsalla aika­tau­lulla, jotta edus­kun­nan valio­kun­nat pysty­vät otta­maan kantaa käsit­teillä olevaan halli­tuk­sen esityk­seen kunta­ra­ken­ne­laista.

Tarken­nuk­set selven­tä­vät muun muassa erilais­ten väes­tö­poh­jan kuntien sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lu­jen järjes­tä­mis­vas­tuuta. Lisäksi määri­tel­lään tarkem­min miten pienem­mät kunnat pysty­vät huoleh­ti­maan kunta­lai­sille sosi­aali- ja tervey­den­huol­lon perus- ja erikois­pal­ve­lut. Myös hallin­to­mal­liin otetaan kantaa.

Lisä­lin­jaus­ten julkis­ta­mi­sen jälkeen on tanner tömis­syt. Mieli­pi­teitä linjauk­sista on riit­tä­nyt. Joiden­kin mielestä linjauk­set ovat liian ylei­siä, joiden­kin mielestä taas liian tark­koja otta­maan erilai­set alueel­li­set erot huomioon. Joiden­kin mielestä linjauk­set vievät asiaa eteen­päin, joiden­kin mielestä taak­se­päin. On hyvä muis­taa, että tämä savotta ei vielä ole ohi. Nyt se oikeas­taan vasta alkaa. Jatko­työssä tarvi­taan kuntien päät­tä­jät vahvasti mukaan. Valtio­valta on nyt kuvan­nut kritee­reitä, joiden tulee toteu­tua, jotta sekä kunta­ra­kenne että sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lu­ra­kenne mene­vät eteen­päin.

Pallo on nyt tässä vaiheessa myös kunnissa. Nyt on mahdol­li­suus arvioida kritee­reitä ja punnita miten omassa kunnassa halu­taan tule­vai­suu­teen satsata. Pahinta mitä nyt voi tapah­tua on, että kunnissa aletaan odot­taa seuraa­via vaaleja siinä uskossa, että niiden jälkeen ei tarvitse tehdä mitään muutosta. Tätä ei nimit­täin sosi­aali- ja tervey­den­huolto eikä kuntien talous kestä. Sosi­aali- ja tervey­den­huol­lon perus­pal­ve­lut ovat heiken­ty­neet ja suurin osa rahoista menee erikois­pal­ve­lui­hin.

Kaik­kein vähi­ten odot­te­lua kestää sairas kunta­lai­nen. Tällä hetkellä 80 prosent­tia suoma­lai­sista asuu terveys­kes­kusa­lueilla, joilla joudu­taan lääkä­riai­kaa odot­ta­maan yli kaksi viik­koa. Kuntien kannat­taa toimia nyt, kun vielä on asuk­kaita, joita hoitaa.

Ensi vuoden alussa, kun tervey­den­huol­to­lain mahdol­lis­tava valin­nan­va­paus laaje­nee koko maahan, äänes­tä­vät ihmi­set jaloil­laan. Kuntien olemassa olon kannalta pahim­massa tapauk­sessa he siir­ty­vät asumaan paik­ka­kun­nalle, jossa terveys­kes­kuk­set toimi­vat.

Meidän valta­kun­nan­ta­son päät­tä­jien ei pidä luulla, että pihti­syn­ny­tyk­sellä aikaan­saa­dut linjauk­set riit­täi­si­vät. Eivät todel­la­kaan riitä. Lisä­pää­tök­siä tarvi­taan mm. sosi­aali- ja tervey­den­huol­lon rahoi­tuk­sesta yleensä ja erityi­sesti siitä, miten raha kulkee kuntien ja tule­vien sote-aluei­den välillä, päivys­tyk­sen järjes­tä­mi­sestä eri puolilla maata.

On myös varmis­tet­tava, ettei­vät sote-aluei­den erikois­pal­ve­lut painotu päätök­sen­teossa, sillä ei ongelma ole niiden toimi­vuu­dessa. Onkin otet­tava kantaa mahdol­li­sim­man pian siihen, miten erityi­sesti terveys­kes­kuk­set saadaan toimi­maan. Kansa­lai­set eivät voi odot­taa palve­lu­ra­ken­ne­uu­dis­tusta, jonka teke­mi­seen menee vähin­tään 5-10 vuotta.

Ilkka, 6.6.2013

Lisää sisältöä samassa kategoriassa