Puheen­johtaja Stubbin puhe Kokoo­muksen Eurooppa-tilai­suu­dessa – kokoomus.fi
MENU
Puheen­johtaja Stubbin puhe Kokoo­muksen Eurooppa-tilai­suu­dessa

Puheen­johtaja Stubbin puhe Kokoo­muksen Eurooppa-tilai­suu­dessa

Julkaistu: 29.02.2016 Puheet

Vuonna 1989 Suomi oli hyvin erilainen maa kuin tänään.

Naapurina oli edelleen Neuvos­to­liitto. Talous perustui pitkälti idänkauppaan.

Itäinen Eurooppa kävi läpi suurta myller­rystä mutta viral­linen Suomi toisti mantraa puolu­eet­to­muu­desta. Totta kai pelättiin, mitä murros tuo tullessaan.

Mutta sitten, muistaakseni elokuussa, eräs suoma­lainen polii­tikko puhui Euroopan keskus­ta­oi­keis­to­laisten kokouk­sessa. Hän ennusti, että Suomi hakee Euroopan yhteisön jäseneksi 1990-luvulla ja piti sitä hyvänä ajatuksena. Eikä hän ollut kuka tahansa rivipo­lii­tikko, vaan puolue­johtaja ja ministeri. Totta kai siitä nousi poliit­tinen myrsky. Kritiikki oli kovaa. Sitä tuli presi­den­tiltä asti.

Mutta eipä se tainnut tuota puolue­joh­tajaa hetkauttaa, koska hän tiesi olevansa historian oikealla puolella. Kuten olikin.

Eurooppa oli muuttu­massa ja Suomen piti tarttua muutoksen avaamaan mahdol­li­suuteen. Ja ottaa paikkansa osana läntistä Eurooppaa. Niin kuin ottikin.

Nyt tuo mies istuu tässä edessäni. Hän on tietysti kokoo­muksen pitkä­ai­kaisin puheen­johtaja, suuri euroop­pa­lainen ja yksi Suomen EU-jäsenyyden keskei­sistä arkki­teh­deistä, Ilkka Suominen.

Ilkka, palaamme vielä sinuun.

Mutta nyt ollaan vuodessa 2016. Tästä on tulossa aikamoinen vuosi. Histo­rial­linen suorastaan.

Eurooppa on nimittäin jälleen erittäin kovan paikan edessä. Ja kun sanon Eurooppa, tarkoitan luonnol­li­sesti myös Suomea. Suomi on osa Eurooppaa, ja mitä Euroo­passa tapahtuu, tapahtuu myös Suomelle. Hyvässä ja pahassa.

Meillä on yhtä aikaa käsis­sämme monta isoa haastetta:

1. Miten huoleh­dimme turva­pai­kan­ha­ki­joista ja pakolai­sista tavalla, joka kunnioittaa heidän ihmisar­voaan mutta myös tavalla, joka ei vaaranna EU-maiden sisäistä ja keski­näistä yhtenäi­syyttä eikä euroop­pa­laisen yhteistyön tuloksia? Miten vähen­nämme perus­teet­tomia turva­paik­ka­ha­ke­muksia, jotta voima­varoja jää auttamaan todel­lisen avun tarpeessa olevia.

2. Miten vahvis­tamme Euroopan turval­li­suutta, kun Ukrai­nassa ja Syyriassa soditaan ja terro­rismi on tullut Euroopan sydämeen?

3. Miten saamme Euroopan talouteen uutta puhtia ja uusia työpaikkoja?

4. Ja ettei tulisi liian helppoa, meidän on myös pohdittava, mitä teemme jos Britannian kansa äänestää kesäkuussa EU-jäsenyyttä vastaan?

Jos löydämme näihin haasteisiin toimivat vastaukset, Euroo­pasta tulee entistä vahvempi. Mutta jos epäon­nis­tumme, tai jos epäröimme liian pitkään, Eurooppa uhkaa hajaannus, populismin nousu ja lopulta tilanne, joka ei ole juuri kenenkään etujen mukainen.

Tilanne on siis vaikea. Haasteet ovat jätti­läis­mäisiä.

Olemme monella tapaa saman­lai­sessa murros­koh­dassa kuin vuonna 1950. Silloin Euroopan savua­ville raunioille alettiin rakentaa kokonaan uutta yhteisöä. Tai kuin vuonna 1990. Silloin Neuvos­to­liiton hajoa­minen avasi neuvos­to­blokkiin kuulu­neille keskisen Itä-Euroopan maille oven takaisin osaksi länsi-euroop­pa­laista perhettä.

Olen silti rauhal­lisin mielin. Nämäkin haasteet hoidetaan. Ratkaisuja kyllä löytyy.

Kyse on enemmän siitä, löytyykö päättä­jiltä poliit­tista rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä. Sellaisia päätöksiä, kuin tehtiin Ilkan aikana, kun Suomi hakeutui ensin Euroopan Talous­yh­teisön ja myöhemmin Euroopan unionin jäseneksi.

Polii­ti­koilla on tämä kuuluisa Junckerin ongelma: Päättäjät kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tiedä, miten sen jälkeen voitetaan vaaleja.

Pääviestini tänään on tässä: Vaikka Euroopan tilanne on haastava, ratkaisuja kyllä löytyy. Niitä löytyy tiiviim­mästä euroop­pa­lai­sesta yhteis­työstä – ei löyhem­mästä yhteis­työstä. Kaikki on kiinni siitä, löytyykö tämän päivän poliit­ti­silta johta­jilta rohkeutta tehdä oikeita valintoja. Vaikka ne eivät ole suosittuja. Vaikka vaarana olisi tappio seuraa­vissa vaaleissa.

Voin omasta puolestani kertoa tässä ja nyt, että Kokoomus on valmis tekemään sen, mitä tilanne vaatii. Emme jää katsomaan kanna­tus­ky­se­lyitä vaan katsomme isänmaan etua. Meillä on esimerkkejä eri EU-maista, joissa puolueet ovat voittaneet vaaleja myös vaikeiden uudis­tusten jälkeen.

Kokoomus on Ilkka Suomisen ajoista asti ollut vahvasti euroop­pa­laisen yhteistyön kannalla. Miksi? Siksi, että kiinnit­ty­minen länteen, avautu­minen uusille markki­noille ja vaikut­ta­minen meitä koskeviin päätöksiin on yksise­lit­tei­sesti Suomen oma, kansal­linen etu.

Mistä ratkai­suista puhun? Mitä meidän on tehtävä? Käyn kohta kohdalta läpi Kokoo­muksen ratkaisut maahan­muuton, turval­li­suuden ja talouden euroop­pa­laisiin haasteisiin.

Maahan­muutto

Ensin muutama sana maahan­muuton mitta­suh­teista. Eurooppaan, myös Suomeen on tullut poikkeuk­sel­lisen paljon turva­pai­kan­ha­ki­joita. Koko Eurooppaan yli miljoona ja Suomeen viime vuonna 32 000. Se on paljon. Paine on monissa EU-maissa kova. Mutta EU-maiden yhteen­las­kettu väkiluku on yli 500 miljoonaa. En millään tavalla vähättele valtaavaa haastetta; en kustan­nuksia, en kotout­ta­misen vaikeutta, en turval­li­suus­riskejä. Mutta en myöskään usko, että reilut miljoona ihmistä – joista iso osa aidosti tarvitsee suojelua ja perus­teetta tulleet pyritään palaut­tamaan takaisin – olisivat uhka Euroopan kulttuu­rille ja elämän­ta­valle. Päinvastoin: Jos onnis­tumme kotout­ta­mi­sessa ja saamme uusille euroop­pa­lai­sille työtä, pitkällä tähtäi­mellä he vahvis­tavat Euroopan taloutta. Siis JOS onnis­tumme.

Toinen huomio talouden kannalta: Ne, joiden etua palvelee Euroopan heiken­ty­minen, näyttävät toivovan, että vapaan liikku­vuuden Schengen-alue romahtaa ja EU-maiden välillä palataan vanhan­ai­kaisiin rajatar­kas­tuksiin. Joka meillä sellaista toivoo, unohtaa, että vapaalla liikku­vuu­della on iso talou­del­linen merkitys myös Suomelle. Saksa­lainen Bertelsmann-säätiö on laskenut, että Schen­genin romah­ta­minen maksaisi EU-maille seuraavan kymmenen vuoden aikana vähintään 470 miljardia euroa, mahdol­li­sesti paljon enemmän. Joka tapauk­sessa se tekisi ison loven EU-maiden jo nyt hauraaseen talous­kasvuun. Näin käy, jos kulje­tusten kustan­nukset kasvavat ja tavaran liikku­minen hidastuu. Viennistä riippu­vai­selle Suomelle tämä olisi erityisen ikävä isku. Myös ihmisten vapaa liikkuvuus on ollut suoma­laisten etu.

Mitä meidän pitää siis tehdä? Tässä kokoo­muksen ohjelma. Ja nämä koskevat siis EU-tasoa. Kotimaiset toimet kotout­ta­mi­sessa ja muussa vaati­sivat kokonaan oman puheen.

1. Laitetaan Schen­genin ulkora­ja­val­vonta toimimaan, tarvit­taessa yhteis­voimin. Tuen ajatusta Euroopan yhtei­sestä raja- ja merivar­tio­jär­jes­tel­mästä. Kreikan, Italian tai Suomen ulkoraja on myös meidän kaikkien yhteinen ulkoraja. Jokai­sella maalla on ensisi­jainen vastuu – ja velvol­lisuus – hoitaa rajansa. Mutta jos se ei jostakin syystä onnistu, muilla jäsen­mailla pitää olla oikeus ja velvol­lisuus auttaa. Lähet­tä­mällä rajavar­ti­joita, materi­aalia tai vaikka rahaa. Tähän liittyy totta kai herkkyyksiä. Rajaval­vonta on perin­tei­sesti nähty valtion omana asiana. Mutta tähänkään ei pidä suhtautua tunteel­li­sesti tai ideolo­gi­sesti vaan kylmän käytän­nön­lä­hei­sesti. Tehdään se, mikä on järke­vintä. Pidetään mielessä, että myös Suomella on valvot­ta­vanaan pitkä raja ja voimme hyvin tarvita apua, jos tilanteet muuttuvat nopeasti. Samalla on katsottava, että EU:n seuraava rahoi­tus­kehys – budjetti – on riittävän joustava vastaamaan tällaisiin uusiin tarpeisiin.

2. Kitketään ihmis­sa­la­kul­jetus. Ihmiset, jotka tekevät rahaa toisten ihmisten äärim­mäi­sellä hädällä, ovat häikäi­le­mät­tömiä, röyhkeitä rikol­lisia, jotka meidän täytyy pysäyttää ja saada vastuuseen teoistaan. Tarvit­semme tiivistä yhteis­työtä eri maiden ja eri toimi­joiden kesken.

3. Hoidetaan maahan­tu­li­joiden vastaanotto ulkora­joilla paremmin, tarvit­taessa yhteis­voimin. Ihmisille pitää tarjota kohtuul­liset olosuhteet. Yhtä tärkeää on, että heidät rekis­te­röidään ja heidän asiansa käsittely tapahtuu nopeasti. He, joilla on perusteet saada turva­paikka, ohjataan eteenpäin, ja he, joilla perus­teita ei ole, ohjataan takaisin. Oleel­lista on se, että jokainen otetaan vastaan ja kohdataan ihmisarvon mukai­sesti.

4. Uudis­tetaan Dublin-järjes­telmä niin, ettei mihinkään maahan kohdistu kohtuuton paine. Nyt sääntönä on, että maahan­tulija on sen maan vastuulla, johon hän tulee. Mutta onko se enää kohtuul­linen vaatimus, kun Kreikkaan tulee tuhansia ihmisiä päivässä? Ja onko se enää Suomen omaltakaan kannalta järkevää, kun Venäjästä saattaa tulla uusi reitti turva­pai­kan­ha­ki­joille? On järke­vämpää, että taakkaa turva­paik­ka­ha­ke­musten käsit­te­lystä voidaan jakaa tai ottaa yhtei­seu­roop­pa­laiseen hoitoon. Suomen pitää välttää joutu­masta tilan­teeseen, jossa me joudumme yksin käsit­te­lemään suuren määrän turva­paik­ka­ha­ke­muksia. Meidän pitää auttaa muita ja edellyttää, että myös meitä autetaan, jos tilanne vaatii.

5. Lisätään humani­taa­rista maahan­muuttoa. Se tarkoittaa, että perus­teet­tomat hakijat havaitaan heti ja heidät ohjataan takaisin. Vasta­pai­noksi lisätään pakolaisten vastaa­not­ta­mista. Siis ihmisten, jotka ovat aidosti ja oikeasti suojelun tarpeessa. Aloitetaan Turkista, koska tarvit­semme Turkin yhteis­työtä. Annetaan YK:n pakolais­jär­jestön arvioida ihmisten tarpeita, ja sijoi­tetaan pakolaiset eri puolille Eurooppaa. Tähän pitää saada kaikki EU-maat mukaan, koska mitä pienempi joukko maita ottaa vastaan pakolaisia, sitä isompi taakka lankeaa kullekin maalle. En usko, että kaikkia saadaan mukaan vapaa­eh­toi­selta pohjalta. Tarvitaan kannus­timia. Sellaisia voisi löytyä vaikka EU:n rakenne- ja kohee­sio­ra­hoista. Ellei jäsen­maalla ole solidaa­ri­suutta muita EU-maita kohtaan ottaa vastaan pakolaisia, miksi muiden pitäisi olla solidaa­risia ja antaa sellai­sille maille rahal­lista tukea? En tarkoita nykyistä rahoi­tus­ke­hystä, josta on jo sovittu, vaan tulevasta. Ja kyllä – organi­soitu humani­taa­rinen maahan­muutto tarkoittaa myös sitä, että Suomen pakolais­kiin­tiötä nostetaan huomat­ta­vasti. En voi nyt antaa tarkkaa lukua mutta huomat­ta­vasti.

6. Yhtenäis­tetään käytäntöjä niin, että turva­pai­kan­ha­ki­joiden ei tarvitse liikkua EU-maasta toiseen. Nyt eri mailla on erilaiset kriteerit turva­paikan myöntä­mi­selle ja erilaiset etuudet turva­paikan saaneille. Se johtaa väistä­mättä siihen, että hakijat pyrkivät tiettyihin maihin toisten sijasta. Samalla kun käytäntöjä yhtenäis­tetään, pitää asettaa rajoi­tuksia sille, että turva­paikkaa haetaan useasta EU-maasta. Tässä on hyvä huomata, että liikku­minen on totta kai vapaata viimeistään sitten kun tulija on saanut EU-maan kansa­lai­suuden.

7. Viimeisenä, enemmän kotimaisena mutta silti erittäin tärkeänä kohtana. Se, että Suomeen tuli viime vuonna 32000 turva­pai­kan­ha­kijaa (joista arvioiden mukana alle puolet saa turva­paikan), ei uhkaa suoma­laista yhteis­kuntaa. Uusi tilanne teettää kovasti työtä, se aiheuttaa kuluja, se vaatii sulat­ta­mista ja siihen varmasti liittyy riskejä. Onnis­tunut loppu­tulos vaatii vaivan­näköä molem­milta osapuo­lilta: suoma­lai­silta jousta­vuutta, lämmintä sydäntä ja avara­kat­sei­suutta sekä turva­pai­kan­ha­ki­joilta paikal­lisen kulttuurin kunnioit­ta­mista ja halua kotoutua. Mutta ei Suomi yhteis­kuntana ei ole vaarassa. Kestämme kyllä.

Turval­lisuus

Britannian päämi­nisteri David Cameron puhui viime maanan­taina parla­men­tissa maansa EU-jäsenyyden puolesta. Puhe oli kaikkiaan erinomainen, mutta yksi kohta jäi soimaan korvissa. Cameron sanoi:

“Tämä ei ole oikea hetki jakaa Länttä. Kun elämän­ta­paamme, arvojamme ja vapauk­siamme haastetaan, meidän on haettava voimaa yhteis­työstä.”

Valitet­ta­vasti on monia, jotka toivovat Euroopan hajaan­tuvan, riite­levän ja heikke­nevän. Valitet­ta­vasti myös Venäjä näyttää toivovan sitä. Ja niin toivovat terro­ris­titkin.

Meidän ei pidä alistua ulkoiseen painos­tukseen. Meidän kannattaa pysyä yhdessä, koska yhdessä olemme vahvempia.

Turval­li­suu­dessa on paljon tehtävää ja paljon on myös tekeillä.

Yksi Suomelle aivan keskeinen asia on EU-maiden keski­näisen solidaa­ri­suuden ja avunto­vel­voitteen vahvis­ta­minen. Siitähän sovittiin Lissa­bonin sopimuk­sessa. Mutta käytän­nössä avunan­to­vel­voi­tetta ei ole kokeiltu ennen kuin nyt Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

Ranska pyysi muilta EU-mailta apua vedoten avunan­to­lausek­keeseen. Ja me muut lupasimme apua, Suomi ensim­mäisten joukossa. EU-maiden keski­näinen solidaa­risuus turval­li­suu­dessa on erityisen tärkeää Suomelle, koska emme kuulu natoon. Siksi meidän pitää tehdä osamme, jotta sopimukset ja lupaukset lunas­tetaan.

Presi­dentti ja hallitus linja­sivat marras­kuussa, että ”Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimit­tavan itseään kohtaan”. Ja että ”Suomi tukee Ranskaa käytet­tä­vissään olevin keinoin”.

Olemme jo antaneet Ranskan käyttöön yhteis­käy­tössä olevan kulje­tus­koneen lento­tunteja. Viime perjan­taina päätimme lisätä panos­tamme kurdi­jouk­kojen koulu­tuk­sessa Irakin Erbilissä. Pidän tätä erittäin tärkeänä jo Suomen oman turval­li­suuden kannalta.

Itämeren alueen turval­li­suus­ti­lanne on heiken­tynyt Ukrainan kriisin seurauksena. Venäjä on koven­tanut voima­po­li­tiik­kaansa Georgian sodasta lähtien. Näimme jo silloin, mitä tuleman pitää. Se on totta kai ollut suuri pettymys meille kaikille, jotka toivoimme Venäjän lähen­tyvän Eurooppaa. Toisin kävi, valitet­ta­vasti.

Suomi on tiiviisti osa länttä. Jo EU-solidaa­risuus merkitsee sitä, että puolemme on selvä, jos toista EU-maata uhataan. Suomi auttaa mahdol­li­suuk­siensa mukaan, omien päätös­tensä pohjalta.

Silti on muistettava, että EU ei ole sotilas­liitto eikä siitä sellaista edes tarvitse tulla. Yhteisen puolus­tuksen hoitaa useim­mille jäsen­maille nato.

EU:n pitää kuitenkin olla entistä vahvempi turval­li­suus­liitto. Se tarkoittaa 1) entistä vahvempaa solidaa­ri­suutta ja valmiutta antaa apua; 2) entistä määrä­tie­toi­sempaa otetta kansain­vä­li­sessä kriisin­hal­lin­nassa; 3) entistä yhtenäi­sempää ulkopo­li­tiikkaa suhteessa mm. Venäjään; 4) strate­gista otetta kehitys­apuun ja humani­taa­riseen apuun; 5) käytännön toimia terro­ris­min­vas­tai­sesta taiste­lusta esimer­kiksi tiedus­te­lu­vi­ran­omaisten kesken.

Talous

Kaiken pohjalla on tietysti vahva talous. Euroop­pa­laisen hyvin­voinnin, turva­paik­ka­ti­lanteen, myös turval­li­suuden hoita­minen edellyttää vahvaa taloutta.

Euroopan talous on terveh­tymään päin. Odotet­ta­vissa on orastavaa kasvua. Kriisimaat ovat pääosin päässeet jaloilleen ja kiinni talous­kasvuun. Laina­korot ovat edelleen ennätys­ma­ta­lalla. Talous- ja rahaliittoa on paikkailtu ja korjailtu. Pankkiu­nioni ja pääoma­mark­ki­nau­nioni etenevät.

Mutta kaikki on vielä hauraalla pohjalla. Maail­man­ta­lou­desta, etenkin Kiinasta, kuuluu huoles­tut­tavia uutisia, jotka vaikut­tavat Eurooppaan. Eikä Euroopan pankkien tilanne ole kaikilta osin vieläkään riittävän hyvä.

Suurin virhe nyt olisi lopettaa talouden raken­teiden uudis­ta­minen. Otetaan esimerkkiä sellai­sista maista kuten Portugali, Espanja, Irlanti ja Latvia, jotka ovat tehneet osin kipei­täkin uudis­tuksia. Nyt ne ovat EU:n nopeimmin kasvavia talouksia.

Nyt on tärkeää, että pankkiu­nioni etenee. Yhteinen pankki­val­vonta ja kriisin­rat­kai­su­me­ka­nismi ovat jo toimin­nassa. Jäsen­maiden on vain saatava lainsää­dän­tönsä ajanta­salle. Seuraa­vaksi työn alla on yhteinen talle­tus­suoja. Sekin on Suomen etujen mukainen pitkällä tähtäi­mellä, sitten kun sen edelly­tykset täyttyvät. Suomen keskit­tynyt pankki­jär­jes­telmä hyötyisi euroop­pa­lai­sesta talle­tus­suo­jasta. Mutta emme halua edetä ennen kuin euroop­pa­laisten pankkien riskejä on pienen­netty, kansal­lisia talle­tus­suojia karru­tettu ja lainsää­däntöä yhden­mu­kais­tettu.

Euroa kriti­soidaan paljon. Moni luulee, että Suomen ja Euroopan talous­vai­keudet ovat euron syytä. Olen eri mieltä. On totta, että talous- ja rahaliitto oli keske­ne­räinen raken­nelma, kun se perus­tettiin. Jälki­käteen voi sanoa, että oli virhe lähteä liikkeelle kun EMU ei ollut valmis. Mutta puheet euron hajot­ta­mi­sesta tai Suomen eroami­sesta ovat turhia. Kummas­sakaan ei ole mitään järkeä. Niistä olisi paljon enemmän haittaa. Peruu­tus­peiliin on eurokes­kus­te­lussa katsottu jo kylliksi, nyt on katsottava eteenpäin – talous- ja rahaliiton tulevai­suuteen.

Olemme päässeet talous- ja rahaliiton kehit­tä­mi­sessä eteenpäin. Mutta valmis se ei ole vieläkään. En tiedä, voiko se koskaan olla valmis, koska maailma ympärillä muuttuu koko ajan.

Siksi työtä on jatkettava. Viisainta on edetä askel kerrallaan. En usko isoihin harppauksiin. Oleel­lista on tehdä, mikä on järkevää ja riisua euroa­lueen kehit­tä­minen turhasta mystii­kasta. Monet vastus­tavat uudis­tuksia ihan vain periaat­teesta, ymmär­tä­mättä talouden dynamiikkaa.

Euroopan talous on paljon muutakin kuin euro. Meidän pitää ottaa iso loikka eteenpäin palve­luiden vapaassa liikku­vuuden, digitaa­listen sisämark­ki­noiden, vapaa­kaup­pa­so­pi­musten, kierto­ta­louden ja energi­au­nionin kanssa. Nämä ovat isoja asioita, joihin liittyy osin risti­rii­taisia intressejä. On jäsen­val­tiota ja vanhoja teolli­suuden aloja, jotka haraavat vastaan. Suomen etu on, että näissä asioissa päästään eteenpäin. Se edellyttää kovaa työtä ja EU-asioiden osaamista.

Olemme siis monella tapaa tienhaa­rassa: Haluammeko elää Euroo­passa, joka riitelee, hajaantuu ja alkaa purkaa yhteistyön saavu­tuksia. Se on kyynisten, omaa etua tavoit­te­levien populistien toive. Se on myös meidän ulkoisten vastus­ta­jiemme toive. Ei ole sattumaa, että Venäjä tukee joitakin Euroopan populis­ti­liik­keitä.

Vai haluammeko elää Euroo­passa, joka yhdessä löytää ratkaisut yhteisiin talouden, hyvin­voinnin ja turval­li­suuden haasteisiin.

Kokoo­muksen vastaus on ilman muuta jälkim­mäinen: Me raken­namme tulevai­suuden Eurooppaa, joka ei pelkää yhteis­työtä eikä yhteis­työhön perus­tuvaa vauras­tu­mista, hyvin­vointia ja turval­li­suutta.

Tämän pitää näkyä myös meidän toimin­nas­samme. Lupaan, että kokoomus toimii halli­tuk­sessa yhtenäisen Euroopan puolesta. Teiltä pyydän, että tuette tätä linjaa omassa toimin­nas­sanne ja omissa puheis­sanne.

Suomella ja Euroo­palla on edessään vaikeita päätöksiä. Ne eivät välttä­mättä ole suosittuja mutta ne on tehtävä. Me kokoo­mus­mi­nis­terit teemme, mitä pitää tehdä. Mutta tarvit­semme siihen teidän tukea. Osallis­tukaa keskus­teluun ja auttakaa meitä pitämään Suomen Eurooppa-politiikka oikeilla raiteillaan.

Kokoomus on aina ollut Suomen johtava Eurooppa-puolue. Kiitos Ilkan, Pertti Salolaisen, Sauli Niinistön, Jyrki Kataisen, Sirpa Pieti­käisen ja monien muiden minis­terien, kansan­edus­tajien, meppien ja muiden aktiivien. Aiomme olla johtava Eurooppa-puolue myös tästä eteenpäin. Se on tänä päivänä entistä tärkeämpää. Euroopan unionilla on Suomessa entistä vähemmän puolus­tajia. Moni puolus­ta­jakin pitää suunsa mieluummin kiinni.

Uskal­letaan sanoa, mitä ajatte­lemme. Uskal­letaan puolustaa Eurooppaa. Uskal­letaan katsoa eteenpäin. Ja uskal­letaan tehdä viisasta ja vastuul­lista Eurooppa-politiikkaa.


Kokoomus.fi