Petteri Orpo: Suomi on maailman vakain ja turval­lisin maa – kokoomus.fi
MENU
Petteri Orpo: Suomi on maailman vakain ja turval­lisin maa

Petteri Orpo: Suomi on maailman vakain ja turval­lisin maa

Julkaistu: 21.01.2017 Turvallisuus

Puheen­johtaja Petteri Orpon puhe puolue­val­tuus­tossa 21.1.

Suomen itsenäis­tyessä vuonna 1917 Suomi oli kovin toisen­lainen maa kuin nyt. Tuolloin syntynyt tyttö – kutsutaan häntä vaikka Ullaksi – syntyi Euroopan laita­maille, köyhään ja jakau­tu­neeseen maahan. Ullan lapsuu­dessa köyhyys ja vähäosaisuus eivät olleet Suomessa harvi­naisia.

Sotien aikaan kuolema ja pelko tulivat tutuiksi koko kansa­kun­nalle. Sotien jälkeen Ulla ja muut ahkerat suoma­laiset nostivat Suomen maail­man­his­to­riassa liki ennen­nä­ke­mät­tömään nousuun.

Tuo nousu tuli kovasta työstä ja sen arvos­tuk­sesta. Tuo nousu tuli sivis­tyk­sestä ja mahdol­li­suuksien tasa-arvosta, sellai­sista asioista kuin yleinen oppivel­vol­lisuus ja äitiys­pakkaus.

Tuo nousu tuli yhtei­sestä näkemyk­sestä, yhtei­sestä päämää­rästä rakentaa hyvin­voiva Suomi – jotta kukaan Ullan lapsista tai lapsen­lap­sista ei koskaan joutuisi kokemaan sitä puutetta, joka Ullan sukupol­velle oli arkipäivää.

Tänä vuonna syntyvät ullat syntyvät maahan, joka on monella mitta­rilla vertaillen maailman paras maa. Suomi on maailman vakain ja turval­lisin maa. Meidän perus­kou­lu­tuk­semme on maailman parasta, ja suoma­laiset ovat maailman lukutai­toisin kansa. Olemme maailman huippuja tasa-arvossa: suoma­laisten naisten äänioikeus on maailman toisiksi vanhin ja Suomi on tytöille toiseksi paras maa maail­massa.

Suoma­laiset ovat muihin euroop­pa­laisiin verrattuna hyvin tyyty­väisiä elämäänsä ja me luotamme toisiimme. Me myös luotamme insti­tuu­tioi­himme kuten esimer­kiksi poliisiin, poliit­tiseen järjes­telmään ja oikeus­jär­jes­telmään.

Suomi on monin tavoin erinomainen maa. Luulen, että juuri itsenäi­syyden saavut­ta­neeseen Suomen syntynyt tyttö nimeltä Ulla olisi tämän päivän menoa katsoessaan tyyty­väinen.

Kaikesta hyvästä huoli­matta, suoma­lai­sessa yhteis­kun­nassa on paljon kehitet­tävää. Ihmisten ja alueiden eriar­vois­tu­minen on vakava ongelma, joka huolettaa suoma­laisia.

Minä olen erityisen huolissani nuorista - niistä nuorista, jotka eivät ole opiske­le­massa tai töissä. Nuoren syrjäy­ty­minen merkitsee luotta­muksen menet­tä­mistä omaan lähiyh­teisöön, muihin nuoriin ja yhteis­kuntaan.

Meillä on paljon ajankoh­taisia asioita Trumpista liiken­ne­asioihin. Niistä voimme keskus­tella kokouk­ses­samme ja median kanssa puheen jälkeen. Tässä puheessa tänään Suomen juhla­vuoden alussa haluan erityi­sesti kiinnittää huomiota tulevai­suuteen ja meidän nuoriimme.

20–24-vuotiaista nuorista aikui­sista lähes viidesosa oli vuonna 2015 koulu­tuksen ja työelämän ulkopuo­lella. Nuorten miesten osuus ulkopuo­lella olevista oli suurempi kuin nuorten naisten.

Tämä ei ole uusi huoli. Edellinen hallitus yritti hoitaa tätä asiaa siinä kuitenkaan onnis­tu­matta: esimer­kiksi nuori­so­ta­kuuseen budje­toitiin 60 miljoonaa euroa vuodelle 2013. Valtion­ta­louden tarkas­tus­vi­rasto raportoi jo syyskuussa 2014, että huoli­matta kymmenien miljoonien satsauk­sista nuorten työttömyys vain kasvoi. Perim­mäisenä syynä oli heikko talous­ti­lanne.

Jos ei ole työtä, se iskee erityisen vahvasti nuoriin, jotka ovat vasta elämänsä alussa. Nuorten aikuisten elintaso on vuoden 1990 ja 2013 välillä romah­tanut suhteessa muihin ryhmiin.

Huono talous­ti­lanne masentaa, se vie uskon tulevai­suuteen, hävittää halun opiskella. Työlli­syyden kasvat­ta­minen on yksi tärkeimpiä toimen­pi­teitä, mitä hallitus voi tehdä. Sillä me parhaiten autamme nuoria.

Halli­tus­puo­lueet yhdessä sopivat työryh­mästä, jonka tehtävänä on pohtia keinoja, joilla eriar­vois­tu­mista voitaisiin estää mahdol­li­simman varhai­sessa vaiheessa. Tavoit­teena on, että Suomessa kaikki tytöt ja pojat voivat saavuttaa unelmansa.

Tiedämme jo nyt, että varhais­kas­va­tuksen kehit­tä­minen ja osallis­tu­mi­sasteen nosta­minen on parasta syrjäy­ty­misen ehkäisyä. Tuoreessa tutki­muk­sessa arvioitiin kotihoidon ja varhais­kas­va­tuksen pitkä­ai­kaisia vaiku­tuksia.

Tutki­musai­neisto osoitti, että alle 3-vuotiaana varhais­kas­va­tuk­sessa olleet jatkavat toiseen asteen koulu­tukseen, menevät lukioon ja opiske­levat korkea­kou­lussa useammin kuin lapset, jotka eivät ole osallis­tuneet varhais­kas­va­tukseen. Yhteys oli sama matalasti ja korkeasti koulu­tet­tujen vanhempien lapsilla.

Suomessa varhais­kas­va­tukseen osallis­tutaan vähän. Vain 74 prosenttia 4-vuotiaista lapsista osallistuu Suomessa varhais­kas­va­tukseen, kun vastaava luku muissa Pohjois­maissa on yli 90 prosenttia. Erityisen ongel­mal­lista on se, että Suomessa varhais­kas­va­tukseen osallis­tuvat vähiten ne lapset, jotka hyötyi­sivät siitä eniten.

Hallitus laskee pieni­tu­loisten perheiden varhais­kas­va­tus­maksuja yli 700 eurolla vuodessa 1.3. alkaen. Tällä me puutumme eriar­vois­tu­miseen. Tavoit­teena on, että yhä useam­malle lapselle olisi mahdol­lista osallistua varhais­kas­va­tukseen ja että yhä useam­malla vanhem­malla, erityi­sesti yksin­huol­ta­jilla, olisi mahdol­lisuus ottaa työtä vastaan.

Kokoo­muksen lääkkeet eriar­vois­tu­misen torju­mi­seksi ovat mahdol­li­suuksien tasa-arvo, koulutus ja kannus­tavuus. Me haluamme, että tämä yhteis­kunta tarjoaa hyvän elämän edelly­tykset ja mahdol­li­suuden kehittää itseään kaikille suoma­lai­sille.

Kaikkein olennai­sinta on varmistaa, että jokainen nuori pääsee koulu­tukseen. Yhteis­kuntaan ja työelämään kiinnit­ty­minen on vaikeampaa, jos nuori ei ole suorit­tanut vähintään toisen asteen koulu­tusta.

Hallitus panostaa erityi­sesti niiden nuorten ja nuorten aikuisten tukemiseen, jotka ovat keskeyt­täneet koulu­tuksen. Ensi vuonna hallitus lisää 10 miljoonaa euroa nuorten aikuisten osaamis­oh­jelmaan. Koulu­tus­paik­kojen lisäykset kohden­netaan perustuen varassa olevien nuorten aikuisten koulut­ta­miseen, jotta heistä jokai­sella on mahdol­lisuus päästä töihin ja rakentaa omaa elämäänsä.

Totesin jo aiemmin, että työlli­syyden nosta­minen on yksi tärkeimpiä toimen­pi­teitä, millä voimme estää nuorten syrjäy­ty­mistä. Sen lisäksi, sosiaa­li­turva tarvitsee uudis­ta­mista.

Tämän päivän Suomessa käytämme enemmän ja enemmän rahaa tarkoi­tuk­se­namme auttaa ihmisiä, mutta oikeasti emme auta heitä.

Sosiaa­li­tur­va­jär­jes­telmä raken­nettiin aivan toisen­laisiin olosuh­teisiin, aikaan jolloin työttömyys oli useim­miten väliai­kaista. Kuten Kelan eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Hyssälä on todennut, nykyisen kaltaista tukiau­to­maat­ti­sys­teemiä yhteis­kun­tamme ei enää kestä.

Esimerkkejä kannus­tin­lou­kuista riittää. Meillä on samaan aikaan yli satatu­hatta pitkä­ai­kais­työ­töntä ja kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja. Esimer­kiksi Uuden­kau­pungin autoteh­taalla on huutava pula tekijöistä – on käsit­tä­mä­töntä jos avoimena olevista työpai­koista ei löydy töitä nuorille.

Passi­voiva sosiaa­li­tur­va­jär­jes­telmä on erityi­sesti nuorten kannalta haital­linen. Osa nuorista päätyy jo varhain tukikier­teeseen, jota ei onnistuta katkai­semaan. Järjes­telmä, joka ei tue nosta­malla pystyyn vaan passi­voi­malla, ei ole oikein nuoria tai keitään muitakaan kohtaan.

Sosiaa­li­turvaa on uudis­tettava niin, että se kannustaa ihmistä osallis­tumaan ja aktii­vi­suuteen. Tämä voi tarkoittaa pienten ja lyhytai­kaisten töiden vastaa­not­ta­misen lisäksi esimer­kiksi vapaa­eh­toistyön tekemistä. Jos työtä ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla, kaiken­lainen toime­liaisuus on siinäkin tilan­teessa parempaa sosiaa­li­turvaa kuin täysi toimet­tomuus. Hiilamon työryhmän työ antaa hyvä pohjan osallis­tuvan sosiaa­li­turvan kehit­tä­miseen.

Kaikki nuoret eivät suinkaan ole passi­voi­tu­massa. Erityisen ilahtunut olen siitä, että nuoret ovat entistä kiinnos­tu­neempia yrittä­jyy­destä. Vuosi­tu­hannen alussa vain pari prosenttia 18–24-vuotiaista suoma­lai­sista kertoi aikovansa perustaa yrityksen lähimmän kolmen vuoden aikana. Nyt vastaa­vasta ikäryh­mästä jo joka viides arvioi suuntaa­vansa yrittä­jäksi. Vain reilussa 10 vuodessa tapah­tunut muutos on suorastaan huima.

Suunta on erittäin terve­tullut, sillä yrittä­jä­kun­tamme ikääntyy nopeasti. Kaipaamme markki­noille uusia tulevai­suuden tekijöitä.

Mikä näitä mille­ni­aa­le­jamme eli 80- ja 90-luvuilla synty­neitä sitten ajaa yrittämään? Liian helppoa olisi vedota yksinomaan pitkit­ty­neeseen matala­suh­dan­teeseen tai elinkei­no­ra­kenteen murrokseen. Ne näytte­levät vain sivuosaa.

Vastaukset löytyvät nuorten muuttu­neista arvoista ja asenteista. Yhä useampi nuori tavoit­telee työltä vakaan toimeen­tulon lisäksi mahdol­li­suutta tehdä hyvää laajem­massa viite­ke­hyk­sessä, joko paikal­li­sesti, kansal­li­sesti tai globaa­listi.

Nuorten palo yrittä­miseen on minusta hyvä lahja 100-vuoti­aalle Suomelle. Samalla se on havah­duttava haaste meille päättä­jille. Meidän on pystyttävä tarjoamaan näille nuorille sellaiset olosuhteet, joissa yrittä­minen ja työ kannat­tavat. Ainakin seuraa­vissa asioissa meidän on mielestäni välttä­mä­töntä onnistua.

Ensin­näkin, oppilai­tos­temme on pystyttävä tarjoamaan kaikille nuorille kaikilla koulu­tusas­teilla konkreet­tisia paikkoja kokeilla ja harjoi­tella yrittä­jyyttä. Toiseksi, työmark­ki­noi­demme on elettävä tätä päivää, jossa yrittäjyys sen kaikissa muodoissa on mahdol­lista ja jotta yhä useampi voi työllistyä pk-yrityksiin. Raken­teemme eivät voi jäädä savupiippu-Suomen aikakau­delle. Tarvit­semme lisää työpaik­ka­tason sopimista, jotta nuoremme eivät jää yrittämään yksin, vaan palkkaavat matkaansa myös muita.

Yrittä­mi­sestä innos­tu­neiden kannus­ta­misen lisäksi, meidän täytyy kyetä kannus­tamaan työuransa alussa olevia nuoria, jotka ovat menossa tai jo mukana työelä­mässä. Kankeat toimin­ta­tavat eivät ole tätä päivää. Nuoret haluavat tehdä töitä, mutta eivät millä ehdoilla tahansa. Heidän toiveenaan on työelämä, joka joustaa niin, että se mahdol­listaa työn, perheen perus­ta­misen, harras­tusten ja matkus­telun yhdis­tä­misen. Tämä sama pätee luonnol­li­sesti kaiken ikäisiin työnte­ki­jöihin.

Kokoo­muksen tavoite on parempi työelämä. Se saavu­tetaan esimer­kiksi lisää­mällä mahdol­li­suuksia liukuvaan työaikaan, etä- ja osa-aikatyöhön sekä opinto­va­paaseen.

Erityi­sesti haluan korostaa vanhem­pain­va­paa­jär­jes­telmän uudis­ta­misen tärkeyttä siten, että se tukee tasa-arvoista vanhem­muutta ja lisää pienten lasten vanhempien työlli­syyttä. Perheen ja työn yhteen­so­vit­ta­minen on tehtävä helpom­maksi.

Työpaik­ka­so­pi­mista on julki­sessa keskus­te­lussa tehty palkan­saa­ja­vas­tainen toimi, vaikka meidän ajatuk­semme on, että se on järke­västi toteu­tettuna myös työnte­ki­jöiden etu. Joustoja tarvitaan ja työpaik­ka­so­pi­minen on yksi tapa lisätä joustoa työelämään.

Asioista sopiminen yrittäjän ja työnte­kijän välillä nousee arvoonsa etenkin huonoina aikoina. Yhdessä sopimalla voidaan varmistaa, että vaikeuksiin joutunut yritys pääsee pahimman yli, eivätkä ihmiset joudu työttö­miksi. Silloin kaikki voittavat.

Hyvät ystävät, Kunta­vaa­leihin on enää reilut 80 päivää. Kun olen pyytänyt ihmisiä asettumaan ehdolle kunta­vaa­leissa, minulta on kysytty, onko kunnan­val­tuus­toilla sote-uudis­tuksen jälkeen enää mitään päätet­tävää. Vastaukseni on, että kyllä on, hyvinkin paljon. Kunnan­val­tuu­te­tuilla on edelleen paljon vastuuta ja päätän­tä­valtaa ihmisten jokapäi­väi­sistä asioista.

Toisin kuin maakun­nille, kunnille jää itsehal­linto, yleinen toimi­valta ja verotusoikeus. Päivä­hoito, koulut, kulttuuri, nuori­sotyö, liikunta, ympäristö, kaavoitus ja elinkei­no­po­li­tiikka ovat jatkos­sakin kuntien vastuulla.

Minä ainakin innostun näistä asioista! Jo aikoinaan kaupun­gin­val­tuu­tettuna ja Turun nuori­so­lau­ta­kunnan puheen­joh­tajana olin perus­ta­massa iltapäi­vä­ker­ho­toi­mintaa Turkuun.

Mitä tulee koulu­tukseen, tällä halli­tus­kau­della perus­koulun ja lukion valtio­no­suuksia ei ole leikattu. Edellisen halli­tuksen aikana leikattiin perus­koulun valtio­no­suuk­sista vuosi­ta­solla 251 miljoonaa euroa vuonna 2015, aiempina vuosi­nakin yli 100 miljoonan määrä­ra­ha­vä­hen­nykset.

Tämä hallitus uudistaa perus­koulua uudella pedago­gii­kalla ja uusilla oppimi­sym­pä­ris­töillä. Opetta­jan­kou­lu­tukseen, digitaa­lisiin materi­aa­leihin ja digiop­pi­misen kehit­tä­miseen, liikunnan lisää­miseen kouluissa, kielten­ope­tuksen varhais­ta­miseen ja taiteen ja kulttuurin harras­tus­tun­teihin panos­tetaan tällä halli­tus­kau­della yhteensä yli 120 miljoonaa euroa enemmän.

Tätä taustaa vasten opposition puheet siitä, että he kunnissa estävät halli­tuksen koulu­tus­säästöt on kysee­na­lai­sella pohjalla. Vaikka koulu­tuk­sesta on jouduttu säästämään, niin kuntiin ja perus­o­pe­tukseen se ei ole merkit­tä­västi kohden­tunut.

Koulu­tus­po­li­tii­kassa tapahtuu kunta­ta­solla paljon positii­visia asioita, joita voi ottaa esille ehdok­kuutta miettivien kunta­laisten kanssa. Joidenkin kuntien talous­ah­dinko on johtanut ja johtaa paikal­lisiin säästöihin kouluista. Siksi tarvitaan kokoo­mus­laisia päättäjiä, joilla on koulu­tuksen arvostus kohdillaan.

Asuminen on edelleen kunta­tason asia. Asumisen kalleus etenkin pääkau­pun­ki­seu­dulla ja muissa kasvu­kes­kuk­sissa on ongelma. Jos ihmisillä ei ole varaa asua niissä kaupun­geissa, joihin suurin osa uusista työpai­koista syntyy, on se myös este koko maan talous­kas­vulle ja hyvin­voin­nille.

Viime syksyn budjet­ti­rii­hessä tehtiin toimia asunto­tuo­tannon vauhdit­ta­mi­seksi. Asunto­tuo­tantoa on edelleen lisättävä ja kunnilla on kaavoi­tus­mo­no­polin halti­joina ratkaisun avaimet käsissään.

Näistä asioista, jotka vaikut­tavat päivittäin jokaisen meidän arkeen ja sen toimi­vuuteen, tarvitaan päättämään kokoo­mus­laisia. Nyt valit­taviin valtuus­toihin tarvitaan sekä “muutos­joh­tajia” että “arjen asian­tun­ti­joita”.

Muutos­joh­ta­jille on käyttöä, kun kuntien toimin­taym­pä­ristö muuttuu kerralla histo­rial­lisen paljon. Ei ole lainkaan vähäpä­töinen tehtävä vaikuttaa siirty­mäajan sote-palve­luiden järjes­tä­miseen ja myötä­vai­kuttaa samalla kunta­päät­täjänä maakun­ta­uu­dis­tuksen alueel­liseen suuntaan soten osalta.

Tarve “arjen asian­tun­ti­joille” on todel­linen. Kuntien jäljelle jäävät tehtävät, päivä­hoito, koulut, kulttuuri, nuori­sotyö, liikunta, ympäristö, kaavoitus ja elinkei­no­po­li­tiikka, ovat kaikki erittäin tärkeitä ja merkit­täviä tehtäviä, joilla vaiku­tetaan kunta­laisten päivit­täiseen elämään ja arjen sujuvuuteen.

Ja vaikka sote-tehtävät siirtyvät maakun­nille, ansaitsee aktii­vinen ja suuri seniorien joukko hyviä muita palve­luita ja mahdol­li­suuksia.

Tämä kaikki pitää huomioida myös toimin­ta­ta­voissa. Mennään kohti uutta ihmiset ja asiat edellä, ei hallinnon ehdoilla.  Annetaan ihmisille enemmän tilaa osallistua.

Ehdok­kaaksi voi asettua vielä muutaman viikon ajan. Mikään ei ole juuri nyt tärkeämpää kuin kannustaa ihmisiä asettumaan ehdolle. Kysytään siis ihmisiä ehdolle! Pahinta mitä voi tapahtua on, että henkilö kieltäytyy.

Meillä on edessämme pitkä ja työntäy­teinen kevät, mutta yleensä kun kovasti tekee töitä jonkin asian eteen, lopulta se palkitsee. Minis­terit, minä, Paula, Sanni ja Kai kierrämme kuntia ja kaupunkeja ympäri Suomen yhteensä useiden kymmenien päivien verran. Puolue­sih­teeri Pesonen on ollut jo puoli vuotta maata kiertä­vällä radalla ja tekee loistavaa työtä kentällä. Mari-Leena ja varapu­heen­joh­tajat Janne ja Antti kiertävät paljon. Sillä ei kuitenkaan yksin ole merki­tystä, vaan vaali­voittoon tarvitaan jokainen meidän aktiivi.

Kokoomus on tällä hetkellä Suomen suurin kunta­puolue. Sitä ei voi ajatella itses­tään­sel­vyytenä. Jokai­sessa vaalissa äänet on aina ansaittava uudestaan. Kaikkien panok­sella, pienel­läkin, on erityi­sesti kunta­vaa­leissa väliä.

Tänäänkin saatiin viitteitä siitä, että olemme oikealla polulla ja luottamus Kokoo­musta kohtaan on kasvussa vaikeasta halli­tus­työstä huoli­matta. Vaali­päivään on vielä aikaa ja jokainen päivä käytetään täysi­mää­räi­sesti.

Tehdään yhdessä Kokoo­muk­sesta Suomen suurin kunta­puolue. Kiitos teille kaikille jo nyt puolueen menes­tyksen eteen tehdystä työstä!

Alussa kerroin teille ”Ullasta”. Ullan nuoruu­dessa koulutus oli harvojen herkkua. Yliop­pilas oli harvi­nainen ja suuresti arvos­tettu henkilö, joka kulki vapusta syyskuuhun yliop­pi­las­lakki päässään merkkinä korkeasta oppiar­vostaan. Nykyään noin kolman­nek­sella väestöstä on korkea-asteen tutkinto. Koulu­tus­tason nousu selittää kehityk­semme vauraaksi pohjois­mai­seksi hyvin­voin­ti­val­tioksi.

Koulu­tustaso on kuitenkin Suomessa jäämässä jälkeen muista kehit­ty­neistä maista. Tämän päivän parikymp­pistä ihmisistä useampi on pelkän perus­koulun varassa kuin viisi­kymp­pi­sistä. Ellei tähän tehdä muutosta, 15 vuoden kuluessa jäämme OECD-keskiarvon alapuo­lelle koulu­tus­ta­sos­samme.

Emme saa koskaan alistua tai suostua sellaiseen ajatte­lu­tapaan, jossa tämä on muka riittävän hyvä taso. On pyrittävä aina eteenpäin, sillä jokainen suoma­lainen lapsi ja nuori ansaitsee maail­man­luokan koulu­tuksen.

MIT:n professori Erik Brynjolfsson pelkää, että mennei­syyteen taker­tuvat polii­tikot ja edunval­vojat tuhoavat tulevai­suuden. Tekno­logia tarjoaa meille valta­vasti mahdol­li­suuksia, mutta ilman järkevää politiikkaa tekno­logian murros lisää tuloeroja. Se taas vaikuttaa osaltaan siihen, miten oikeu­den­mu­kai­seksi ihmiset yhteis­kunnan kokevat. On polii­ti­koista kiinni, miten yhteis­kunta ja sen rakenteet vastaavat ja sopeu­tuvat muutokseen, ja miten hyvin uudis­tukset palve­levat lopulta ihmistä.

Uudis­ta­minen ei ole Kokoo­muk­selle itsei­sarvo, vaan väline siihen, että Suomi olisi vieläkin parempi maa myös tulevai­suu­dessa. Jo vuoden 1920 puolue­ko­kouk­sessa hyväk­syttiin periaate, jonka mukaan Kokoo­muksen arvomaa­ilmaa hallitsee kansan kokonai­setua edistävä uudis­tus­mie­lisyys.

Minä ja Kokoomus teemme asioita vain suoma­laisten vuoksi, suoma­laisten etu mieles­sämme. Emme minkään etujär­jestön ja busineksen etu mielessä. Suomen uudis­ta­minen on välttä­mä­töntä, jotta meidän ei enää koskaan tarvitsisi ottaa pois hyvin­voin­nis­tamme ja palve­luis­tamme.

Uudis­ta­misen rinnalla on huoleh­dittava julkisen talouden tasapai­nosta. Tuo välttä­mätön, mutta välillä vähän epäkii­tol­linen tehtävä on taas kuten niin monesti aiemminkin annettu Kokoo­muksen hoidet­ta­vaksi.

Miten Suomi pärjää tulevai­suu­dessa ja miten kaikki hyötyvät siitä? Vastaus on turval­linen muutos, jossa kaikki pidetään mukana. Siitä tässä on kysymys. Sekavassa ja monimut­kai­sessa maail­massa ainut varma asia on muutos. Se voi huolettaa ja jopa pelot­taakin, ja paikallaan pysyminen voi alkaa tuntua turval­li­sem­malta.

Muutoksen ei tarvitse olla pelottava asia. Tarkoitus on, että asiat tehdään aina paremmin kuin ennen. Ja tavoite on, että suoma­laiset voivat paremmin kuin ennen.

Naisten äänioikeus, oppivel­vol­lisuus, äitiys­pakkaus ja monet muut meille tänä päivänä itsestään selviltä tuntuvat asiat ovat aikanaan olleet suuria muutoksia. Mitä ovat ne asiat, uudet kansa­kou­lu­lai­tokset ja äitiys­pak­kaukset, joita Suomi voi juhlia täyttäessään 200 vuotta?

Mitäköhän Ulla tahtoisi sanoa meille, 100-vuotiasta Suomea juhli­ville? Sanoisiko hän, että ”jääkää tähän, älkää vain muuttako mitään”. Vai sanoisiko hän että ”Suomi on selvinnyt pahem­mas­takin, ei muuta kuin kääritään hihat?” Sanoisiko hän ”laittakaa rajat kiinni ja jättäkää sotaa pakenevat oman onnensa nojaan”?

Mitä luulette, menisikö Ulla facebookiin päivittäin haukkumaan, panet­te­lemaan, irvai­lemaan ja riite­lemään eri mieltä olevien kanssa? Vai jakaisiko hän saman torin penkin ihan kenen tahansa kanssa, oli sitten mitä mieltä asioista tahansa, ja jaksaisi olla ystäväl­linen? Jaksaisi kuunnella ja yrittää ymmärtää erilai­suut­takin? Varmasti.

Uskon, että Ulla kehot­taisi juhlimaan 100-vuotiasta Suomea ja sen hyviä puolia, ja korjaamaan sen heikkouksia. Minä henki­lö­koh­tai­sesti uskon, että nuoriin panos­ta­minen on avain Suomen menes­ty­miseen myös jatkossa.

Me tiedämme jo mitä pitää tehdä, käydään siis töihin, jotta Suomi olisi yhtä hyvä, ellei parem­pikin, maa 200-vuotiaana.


Kokoomus.fi