MENU
Jyrki Katai­nen: Puhe Wanhassa Sata­massa pide­tyssä keskus­te­lu­ti­lai­suu­dessa

Jyrki Katai­nen: Puhe Wanhassa Sata­massa pide­tyssä keskus­te­lu­ti­lai­suu­dessa

Julkaistu: 07.09.2011 Puheet

(muutos­va­rauk­sin)

Sanoin itse jo viime syksynä, että Suomessa tarvi­taan perus­teel­li­nen keskus­telu Euroo­pan unio­nin tule­vai­suu­desta. Olen huolis­sani siitä, ettei meillä käydä syväl­listä kansa­lais­kes­kus­te­lua Suomen Eurooppa-poli­tii­kasta. Puhetta on paljon­kin, mutta liian vähän vuoro­pu­he­lua.

Siksi olemme täällä tänään. EU:ssa tapah­tuu juuri nyt todella isoja asioita, joilla on perus­ta­van­laa­tuista vaiku­tusta myös Suomen tule­vai­suu­teen. Siksi meidän pitää käydä niistä perus­ta­van­laa­tui­nen keskus­telu.

Terve­tu­loa siis tämän semi­naa­ri­sar­jan avauk­seen!

Ja lämmin kiitos Ulko­po­liit­ti­selle insti­tuu­tille ja ulko­mi­nis­te­riön Euroop­pa­tie­do­tuk­selle hyvästä yhteis­työstä.

Haluan tänään esit­tää teille näke­myk­siäni EU:n tule­vai­suu­desta ja ennen kaik­kea siitä, miten se vaikut­taa Suomen tule­vai­suu­teen.

Suomen menes­tys on syvästi riip­pu­vai­nen EU:n menes­tyk­sestä. EU:n päätök­sen­teko vaikut­taa siis keskei­sesti Suomen menes­tyk­seen. Tästä syystä, Suomen vaiku­tus­valta EU:ssa on oman mene­tyk­semme kannalta tärkeää.

Suomi on pieni maa, jolla ei koon puolesta ole suurta painoar­voa. Meidän pitää ansaita vaiku­tus­val­tamme.

Se onnis­tuu, kun hoidamme omat asiamme niin, että Suomi on Euroo­pan unio­nille voima­vara. Kun osal­lis­tumme yhteis­ten asioi­den ratkai­suun raken­ta­vasti ja asian­tun­te­vasti. Ja kun raken­namme toimi­vat henki­lö­koh­tai­set suhteet kolle­goi­hin eri EU-maissa ja unio­nin insti­tuu­tioi­hin.

Suomella on ollut koko­aan suurempi vaiku­tus­valta EU:ssa monessa asiassa, erityi­sesti talou­dessa. Tämä on tullut siitä, että olemme hoita­neet omat asiamme kuntoon, olleet aktii­vi­sia ja käytän­nön­lä­hei­siä toimi­joita, ymmär­tä­neet tois­ten näkö­kan­toja, emmekä ole aiheut­ta­neet vahin­koa toisille jäsen­maille. Meillä on ollut neuvot­te­lu­ky­kyä ja osaa­mista. Meillä on myös ollut kirkas ja ennus­tet­tava EU-poli­tii­kan linja, jonka varassa olemme toimi­neet.

Hyvät kuuli­jat,

Euroo­pan unioni syntyi alun perin yhtei­sen edun näke­mi­sestä. Taataan rauha pois­ta­malla turhia raja-aitoja ja lisää­mällä talou­del­lista inte­graa­tiota.

Inte­graa­tio­ke­hi­tyk­sessä on tunne­tusti ollut erilai­sia vaiheita riip­puen jäsen­mai­den sisä­po­li­tii­kan tilan­teista.

Juuri nyt jäsen­mai­den sisä­po­liit­ti­set paineet heijas­tu­vat EU:n toimin­taan entistä selkeäm­min. Tälle on varsin ymmär­ret­tä­vät ja aiheel­li­set syynsä. Velka­kriisi on nosta­nut tunteet pintaan.

Saman­ai­kai­sesti joudumme painis­ke­le­maan akuu­tin krii­sin­hal­lin­nan kanssa, arvioi­maan sitä, mikä on mennyt pieleen ja raken­ta­maan uusia sään­töjä ja toimin­ta­mal­leja.

Jo pari vuotta päällä ollut talous­kriisi on luon­teel­taan uusi, kestol­taan pitkit­ty­nyt ja muoto­aan muut­tava. Oppi­kir­ja­mai­sia ratkai­suja sen hoita­mi­seen ei ole. On siis luon­nol­lista, että mieli­pi­teet krii­sin hoidosta vaih­te­le­vat.

Monen mielessä vaivaa epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den tunne, joka tulee siitä, että yhtei­sessä raha­lii­tossa kaikki eivät ole noudat­ta­neet yhdessä sovit­tuja sään­töjä. Moni kysyy, millä oikeu­della toiset elävät levä­pe­räi­sesti ja vaati­vat meiltä sellaista, mikä heille ei kuulu. Soli­daa­ri­suus saa erilai­sen sisäl­lön eri puolilla Euroop­paa. Suoma­lai­sille soli­daa­ri­suus tarkoit­taa sitä, että aute­taan lähim­mäistä, joka on joutu­nut hätään ilman omaa syytään. Epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den tunne pitää ottaa vaka­vasti, sillä se johtaa helposti epäluot­ta­muk­seen yhdessä teke­mistä kohtaan.

Kun tähän koko­nai­suu­teen lisää vielä poliit­ti­sen oppor­tu­nis­min ja eri suun­tiin vetä­vät EU:n kehit­tä­mi­seen liit­ty­vät ideo­lo­gi­set päämää­rät on tilanne vähin­tään­kin haas­tava.

Tosia­sia joka tapauk­sessa on se, että kriisi on hoidet­tava, unio­nia kehi­tet­tävä ja päätök­set tehtävä. Viiden vuoden päästä voimme katsoa kenellä hermo piti ja kenellä se petti. Kuka osasi neuvo­tella ja johtaa vai osasiko kukaan.

Enna­koi­matta sisäl­löl­li­sesti loppu­tu­lok­sia pidän tärkeänä sitä, että päätök­siä tehdään siten, että ne lisää­vät oikeu­den­mu­kai­suu­den ja yhden­ver­tai­suu­den tunnetta EU:ssa. Sellais­ten ratkai­su­jen läpi­run­no­mi­nen, jotka synnyt­tä­vät vaka­via peri­aat­teel­li­sia risti­rii­toja jäsen­mai­den ja kansa­lais­ten välille on vältet­tävä. Tarkoi­tan tällä sekä EU:ssa tehtä­vien päätös­ten sisäl­töä että insti­tuu­tioi­den välistä tasa­pai­noa. Yhtä lailla on pidet­tävä huolta siitä, että EU27 pysyy aitona yhtei­sönä, vaikka euroa­lu­een yhteis­työ tiivis­tyi­si­kin.

Suomen viime­ai­kai­nen keskus­telu euroop­pa­lai­sesta yhteis­työstä on keskit­ty­nyt liikaa siihen, mitä kaik­kea Suomi vastus­taa. Nyt on korkea aika keskit­tyä siihen, mitä Suomi haluaa.

Hyvät kuuli­jat,

Euroa­lu­een tule­vai­suus riip­puu siitä, kuinka hyvin maat kyke­ne­vät selvit­tä­mään velkaon­gel­mansa. Euroa­lu­een ongelma on ylivel­kaan­tu­mi­nen. Toinen ongelma on se, että olemme rikko­neet ja vähin­tään­kin tulkin­neet jous­ta­vasti omia sään­tö­jämme liian pitkään, ja siksi päätök­sen­te­komme kärsii luot­ta­muk­sen puut­teesta. Ratkaisu näihin ongel­miin löytyy kansal­li­selta tasolta. Vain jäsen­maa itse voi pienen­tää vajetta ja vähen­tää velkaansa. Vain jäsen­maa itse voi noudat­taa yhdessä hyväk­syt­tyjä sään­töjä. Mikään ei tapahdu hetkessä, mutta ilman näitä toimia sairaus ei parane.

Yhteisö voi tuoda helpo­tusta tila­päi­seen likvi­di­teet­ti­pu­laan tai mark­ki­na­pai­nee­seen, mutta näillä toimilla ei voida sairasta paran­taa. Krii­sin keskellä olemme onnis­tu­neet luomaan eurolle uudet sään­nöt, joiden viral­lis­ta­mi­sen odotamme tapah­tu­van lähiai­koina. Tämän merki­tystä ei kannata aliar­vioida. Nyt jäljelle jää vain niiden noudat­ta­mi­nen. Eli kyseessä on savo­lai­nen projekti, aloit­ta­mista vaille valmis.

Paras lääke euroa­lu­een krii­siin olisi se, että jokai­nen jäsen­maa julkis­taisi läpi­nä­ky­vän, konkreet­ti­sia toimia sisäl­tä­vän ja aika­tau­lu­te­tun ohjel­man budjet­ti­ta­sa­pai­non saavut­ta­mi­seksi, velkaan­tu­mi­sen vähen­tä­mi­seksi ja kilpai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­seksi. Italiassa, Espan­jassa ja Rans­kassa näitä ohjel­mia ollaan juuri teke­mässä. Toivon, että näiden ja muiden maiden vastaa­vat ohjel­mat kyke­ne­vät saamaan vahvan luot­ta­muk­sen myös mark­ki­noilla. Varaa uusiin epäon­nis­tu­mi­siin ei ole.

EU:n rakenne ja voima­suh­teet ovat muut­tu­neet niin, että päätök­sen­teko on erilaista kuin ennen - se on yhtäältä vaikeaa mutta pakon edessä hyvin­kin määrä­tie­toista.

Talou­del­li­sen tilan­teen rauhoit­ta­mi­nen on edel­lyt­tä­nyt päätök­siä, jotka muut­ta­vat EU:n dyna­miik­kaa. Oma-aloit­tei­sen kehit­tä­mi­sen sijaan unioni on joutu­nut reagoi­maan ulko­puo­lelta tullei­siin krii­sei­hin.

Päätök­sen­teon keskiössä ovat olleet euro­ryhmä, päämies­ten Eurooppa-neuvosto ja uusi päämies­ten epävi­ral­li­nen, mutta päätök­siä tekevä “Euro-neuvosto”.

Erityi­sesti Euro-neuvos­ton toimin­nassa on synty­nyt tilan­teita, joissa insti­tu­tio­naa­li­sia voima­suh­teita on horju­tettu. Komis­sion asema valmis­te­li­jana on kysee­na­lais­tettu ja yhtei­sö­me­todi unoh­dettu.

Pien­ten jäsen­mai­den kannalta tilanne on huoles­tut­tava. Kyse ei kuiten­kaan ole vain eri kokois­ten jäsen­mai­den valta­po­li­tii­kasta, vaan koko EU27:n yhte­näi­syy­destä. Mitä enem­män päätök­siä tehdään ilman tark­kaa sään­tö­pe­rus­taa tai raken­tei­den ulko­puo­lella, sitä epäsel­vem­mäksi päätök­sen­teko menee. Riski epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den tunteen lisään­ty­mi­sestä kasvaa. Tämä on riski myös demo­kraat­ti­selle päätök­sen­teolle.

Jäsen­maat ovat jakau­tu­neet entistä selvem­min erilai­siin ryhmiin. Selvin jako­linja kulkee euro­mai­den ja muiden välillä. Euroa­lu­een sisällä on synty­nyt jako luot­to­kel­poi­siin ja tukioh­jel­mien piiriin joutu­nei­siin maihin. Parhaan luot­to­luo­ki­tuk­sen, kolmen A:n maat ovat oma ryhmänsä. Lisäksi näky­vät perin­tei­set jaot uusiin ja vanhoi­hin jäsen­mai­hin, netto­saa­jiin ja netto­mak­sa­jiin sekä Schen­gen-maihin ja Schen­ge­nin ulko­puo­li­siin.

Ilmassa on vahvoja merk­kejä siitä, että inte­graa­tio eriy­tyy entistä enem­män. Maat ovat mukana eri tavoin. Liit­to­kans­leri Merke­lin ja presi­dentti Sarkozyn ehdo­tuk­set sään­nöl­li­sistä euroa­lu­een päämies­ko­kousta ja niiden pysy­västä puheen­joh­ta­jasta ovat tästä hyvä esimerkki.

Lissa­bo­nin sopi­mus on ollut voimassa jo yli vuoden. Sopi­muk­sen uudis­tuk­set - muun muassa uudet toimi­jat ja päätök­sen­teon yksin­ker­tais­ta­mi­nen - toimi­vat kuiten­kin vain osit­tain. Erityi­sesti yhtei­sessä ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kassa on ilmeistä, että Lissa­bo­nin tavoit­teet eivät ole toteu­tu­neet toivo­tulla tavalla. EU:n ulko­suh­de­hal­linto on pääs­syt liik­keelle liian hitaasti. Yksi keskei­nen syy tähän on, että paini jatku­vien talous­vai­keuk­sien kanssa on haudan­nut alleen monet muut tärkeät aiheet.

Hyvät kuuli­jat,

Suomi on vauraampi ja turval­li­sempi maa kuin se olisi ilman EU-jäse­nyyttä.

EU on ollut menes­tyk­se­käs rauhan­pro­jekti. Rauhan ja vakau­den edis­tä­mi­nen ovat yhä EU: n toimin­nan keskiössä. Laajen­tu­mis­pro­sessi on yksi keskei­sim­mistä väli­neistä tässä työssä. Rauhaa ja vakautta ei edis­tetä vain kauppa- ja tulli­lii­ton avulla, siksi EU on myös poliit­ti­sesti integroi­tu­nut yhteisö.

Rauhan­pro­jekti on ollut perus­tel­lusti tärkein yhtei­nen nimit­täjä inte­graa­tiossa, jopa niin tärkeä, että sen takia on voitu jous­taa muissa yhtei­sesti sovi­tuissa sään­nöissä. Uskon vahvasti, että EU27 on nykyi­sel­lään vakaa yhteisö, joka kestää sen, että yhdessä sovi­tuissa sään­nöissä pysy­tään ja niistä pide­tään kiinni. Velkaan­tu­mi­sen vähen­tä­mistä voidaan vaatia ilman, että rauha ja vakaus horjui­si­vat.

Euroo­pan unioni, ja Suomi sen osana, on jälleen kerran tien­haa­rassa. Kenel­lä­kään ei ole täyttä selvyyttä siitä, mitä edessä on. Suomen pitää vaikut­taa unio­nin suun­taan kaikin mahdol­li­sin tavoin, mutta vaikut­ta­mi­nen edel­lyt­tää, että tiedämme itse, mitä haluamme.

Suomen suunta ei voi olla pois­päin Euroo­pasta. Eikä vastaus Suomen ja Euroo­pan haas­tei­siin voi olla paluu mennei­syy­teen.

Näin on siksi, että toimiva Euroo­pan unioni on pienen maan etu. Yksin Suomen kaltai­sen pienen maan on monin verroin vaikeam­paa menes­tyä.

Itsel­leni euroop­pa­lai­nen yhteis­työ on aina ollut myös peri­aat­teel­li­nen arvo­va­linta. Mutta se on ennen kaik­kea käytän­nön työkalu suoma­lais­ten hyvin­voin­nin edis­tä­mi­seen. Yhteis­työ on keino saada huonot talou­det kuntoon ja löytää yhtei­siä vastauk­sia väes­tön vanhe­ne­mi­seen, kiris­ty­vään kansain­vä­li­seen kilpai­luun ja ilmas­ton­muu­tok­sen tuomiin haas­tei­siin.

Vastaus haas­tei­siin ei ole euroop­pa­lai­sen yhteis­työn vähen­tä­mi­nen, vaan sen toimi­vuu­den paran­ta­mi­nen.

Millai­sen Euroo­pan unio­nin Suomi sitten haluaa?

Suomi haluaa sellai­sen Euroo­pan unio­nin, jossa jokai­nen maa pitää itse huolta omasta julki­sesta talou­des­taan.

Meidän on poik­keuk­sel­li­sesti täyty­nyt auttaa krii­si­maita, Irlan­tia, Kreik­kaa ja Portu­ga­lia. Se on täyty­nyt tehdä, jotta vältämme koko euroa­lu­een talou­del­li­sen lamau­tu­mi­sen. Mutta laina-avun muille jäsen­maille pitää olla poik­keus, äärim­mäi­nen poik­keus - ei missään tapauk­sessa sääntö. Jokai­nen maa on ensi sijassa ja viime kädessä itse vastuussa omasta talou­des­taan.

Tarvit­semme talous­po­li­tii­kan tehok­kaam­paa koor­di­naa­tiota. Tehok­kaampi yhteis­työ hyödyt­tää Suomea ja muita maita, jotka hoita­vat talou­tensa hyvin. Se lisää kuria, ennus­tet­ta­vuutta ja edel­ly­tyk­siä puut­tua asioi­hin ajoissa.

Euroa­lu­een huip­pu­ko­kous heinä­kuussa pyysi Eurooppa-neuvos­ton puheen­joh­ta­jaa teke­mään ehdo­tuk­sia työme­ne­tel­mien ja krii­sin­hal­lin­ta­me­ka­nis­mien tehos­ta­mi­seksi.

Liit­to­kans­leri Merkel ja presi­dentti Sarkozy ovat jo esit­tä­neet omia ajatuk­si­aan. Merkel ja Sarkozy ehdot­ta­vat mm. sään­nöl­li­siä euroa­lu­een päämies­ko­kouk­sia, jotka valvo­vat vakaus- ja kasvuso­pi­muk­sen toimeen­pa­noa.

Saksan liit­to­kans­le­rin ja Rans­kan presi­den­tin aloit­teel­li­suus on juuri sitä, mitä Eurooppa tarvit­see. Krii­sin­hal­linta ja vastuun­kan­ta­mi­nen ei ole suosit­tua missään, mutta silti on etsit­tävä rohkeasti tietä ulos krii­sistä.

Kanna­tan lämpi­mästi useita Merke­lin ja Sarkozyn ajatuk­sia. Sään­nöl­li­set euroa­lu­een päämies­ten kokouk­set voivat vahvis­taa euroa­lu­een yhte­näi­syyttä ja selkeyt­tää päätök­sen­te­koa. Tämä edel­lyt­tää kuiten­kin, että kokouk­sille sovi­taan selkeät sään­nöt nykyis­ten perus­so­pi­mus­ten puit­teissa. Kokous­ten valmis­te­luun ja seuran­taan ei pidä luoda uutta byro­kra­tiaa, vaan käyt­tää ensi­si­jai­sesti komis­sion olemassa olevia voima­va­raoja.

Merkel ja Sarkozy esit­tä­vät myös velka­jar­run kirjaa­mista jäsen­mai­den perus­tus­la­kiin. Pidän ajatusta hyvänä, mutta on mietit­tävä, mikä on tarkoi­tuk­sen­mu­kai­sin tapa kussa­kin jäsen­maassa.

Ehdo­tin itse Van Rompu­ylle, että meidän tulee tehos­taa euroa­lu­een yhte­näistä ulkoista edus­ta­tu­tu­mista G20:ssa ja muilla kansain­vä­li­sillä fooru­meilla. Suomelle on tärkeää, että kaik­kien euroa­lu­een maiden näke­myk­set tuodaan vahvasti esille myös silloin, kun vain muutama jäsen­maa on edus­tet­tuna.

Viime aikoina on keskus­teltu vilk­kaasti myös euroa­lu­een yhtei­sistä valtion­vel­ka­kir­joista, euro­bon­deista. Ajatuk­sena olisi, että euro­maat hake­vat rahoi­tusta mark­ki­noilta yhdessä, yhtei­sellä korolla.

Pidän ajatusta monella tapaa ongel­mal­li­sena. Ensin­nä­kään euro­bon­dit eivät auta meitä tässä ajan­koh­tai­sessa tilan­teessa, koska niiden luomi­nen veisi vuosia. Toiseksi euro­bon­dit kannus­tai­si­vat löysään rahan­käyt­töön, vaikka niihin liitet­täi­siin­kin kannus­ti­mia tiuk­kaan talou­den­pi­toon. Ja kolman­neksi vieras­tan syvästi yhteis­vas­tuuta veloista.

Suomi haluaa sellai­sen Euroo­pan unio­nin, jossa kannat­taa tehdä työtä, luoda uutta ja valmis­taa tuot­teita. Euroo­pan, jossa yritys­ten kannat­taa inves­toida ja palkata lisää ihmi­siä.

Tarvit­semme kykyä pärjätä kiris­ty­vässä kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa. Eurooppa on jäämässä jälkeen maail­man nouse­vista talouk­sista. Kasvu edel­lyt­tää talou­den raken­ne­muu­tok­sia ja toimi­via Euroo­pan-laajui­sia sisä­mark­ki­noita.

Talous­kriisi on näky­nyt sisään­päin kään­ty­mi­senä myös sisä­mark­ki­noilla. Siihen EU:lla ei yksin­ker­tai­sesti ole varaa. Sisä­mark­ki­noi­den toteu­tu­mi­seen tarvi­taan komis­sion vahvem­paa otetta. Eten­kin poten­ti­aa­li­sia kasvusek­to­reita, kuten digi­taa­li­sia sisä­mark­ki­noita, tulee viedä voimak­kaasti eteen­päin.

Euroop­pa­lai­silla riit­tää ideoita ja inno­vaa­tioita. Oppi­lai­tok­semme ja yrityk­semme ovat maail­man huip­pu­luok­kaa. Katso­taan vaikka Aalto-yliopis­toa tai suoma­lai­sia peliy­ri­tyk­siä. Mutta meillä on yksi merkit­tävä hidaste verrat­tuna vaikka amerik­ka­lai­siin kilpai­li­joi­hin. Kun Kali­for­nian Piilaak­sossa toimi­valla pienel­lä­kin yrityk­sellä on väli­tön pääsy yli 300 miljoo­nan kulut­ta­jan mark­ki­noille, meillä Euroo­passa törmää edel­leen kansal­li­siin rajoi­hin.

Kilpai­lu­ky­ky­teema on nostet­tava uudella vaka­vuu­della myös Eurooppa-neuvos­ton pysy­väksi teemaksi. Kilpai­lu­ky­kye­ro­jen sään­nön­mu­kai­nen ja maakoh­tai­nen läpi­käy­mi­nen, sekä niistä vedet­tä­vät johto­pää­tök­set, sisäl­ty­vät jo uuden talous­sään­nös­tön kirjauk­siin. Niiden käytän­nön sovel­ta­mi­nen on kuiten­kin vielä auki. Vertai­sar­vioin­nin kautta lisät­tävä paine on vähim­mäis­vaa­ti­mus. Olisiko tämän lisäksi mahdol­lista langet­taa tietyissä tapauk­sissa jopa sank­tioita jäsen­maalle, joka ei kykene paran­ta­maan kilpai­lu­ky­ky­ään, vaan vaaran­taa oman ja koko unio­nin talou­del­li­sen vakau­den? Kilpai­lu­ky­kye­rot ovat yksi keskei­sim­mistä syistä euroa­lu­een krii­siin. Siksi se ei ole vain yksit­täi­sen maan oma ongelma.

EU:n budjet­ti­me­net­tely on liian kankea nyky­maa­il­man haas­tei­siin. Rahan­käy­töstä pitää tehdä jous­ta­vam­paa. Varoja pitää suun­nata entistä enem­män tutki­muk­seen, luovuu­den kannus­ta­mi­seen ja huip­puo­saa­mi­sen kehit­tä­mi­seen. Kohee­sio- ja raken­ne­po­li­tii­kan puit­teissa jaet­ta­van rahan on edis­tet­tävä kilpai­lu­ky­kyä. Komis­siolla on seuran­ta­vas­tuu, että näin myös tapah­tuu. Jotta jäsen­val­tio saa tukea raken­ne­ra­has­toista, sen on nouda­tet­tava talous­po­liit­ti­seen kuriin liit­ty­viä sään­töjä.

Hyvä ystä­vät,

Viime ajat Euroo­pan agen­daa on hallin­nut talous. Mutta EU on paljon muuta­kin. Nostai­sin tässä lyhyesti esiin kolme teemaa, joita pidän tärkeinä.

Yksi on ener­gia ja ilmasto. Välillä tuntuu, ettei kukaan muista enää sellaista ilmiötä kuin ilmas­ton­muu­tos. Pari vuotta taak­se­päin ilmas­ton­muu­tos oli kaik­kein tärkein aihe aina­kin julki­suu­dessa, mutta nyt siitä ei juuri puhuta.

Itse ongelma ei ole mihin­kään hävin­nyt. Päin­vas­toin, kello käy armotta eikä meillä ole varaa tinkiä EU:n yhtei­sistä toimista ilmas­ton­muu­tok­sen hillit­se­mi­seksi. Siksi Suomen halli­tus laatii ilmas­to­po­liit­ti­sen EU-stra­te­gian tuke­maan ilmas­to­ta­voit­tei­den saavut­ta­mista.

Toinen aihe on maahan­muut­to­po­li­tiikka - sekä turva­paik­ka­po­li­tiikka että työpe­räi­nen maahan­muutto. Euroo­pan pitää jatkos­sa­kin olla maan­osa, joka houkut­te­lee nuoria ihmi­siä teke­mään töitä ja raken­ta­maan yhteistä tule­vai­suutta. Oma väkemme vanhe­nee vauh­dilla, joten me tarvit­semme uutta verta. Rajo­jen sulke­mi­nen olisi lyhyt­nä­köistä.

Tämä ei tieten­kään poista tehok­kaan raja­val­von­nan merki­tystä - päin­vas­toin. Vapaan liik­ku­vuu­den Euroo­passa Suomen rajoja ei valvota vain Kymen­laak­son Vaali­maalla vaan myös Maltan Vallet­tassa. Siksi tarvit­semme osaa­vat raja­var­ti­jat, yhtei­set peli­sään­nöt ja jouhe­vaa tiedon­kul­kua.

Olen erit­täin huoles­tu­nut maahan­muut­ta­ja­vas­tai­sista äänen­pai­noista ympäri Euroop­paa. Maahan­muut­to­po­li­tii­kasta pitää voida keskus­tella avoi­mesti. Mutta ihmi­sarvo ei ole asia, jonka voi kysee­na­lais­taa. Ihmi­sarvo on jaka­ma­ton ja kuuluu jokai­selle meistä lyhen­tä­mät­tö­mänä.

Kolman­neksi sanon vielä muuta­man sanan EU:n roolista maail­masta. Yhtei­nen toimin­ta­kyky ulko­suh­teissa ei ole eden­nyt toivo­tulla tavalla vaikka odotuk­set Lissa­bo­nin sopi­muk­sen jälkeen olivat korkealla. Vaarana on, että Eurooppa jää kansain­vä­li­sen poli­tii­kan sivus­ta­kat­so­jaksi.

Itsel­leni on tärkeää tiivis­tää EU:n ja Venä­jän väli­siä suhteita. Venä­jän ja EU:n suhteet eivät aina ole olleet ongel­mat­to­mat, eikä ulko­mais­ten yritys­ten ole aina helppo toimia Venä­jällä. Toisaalta Venä­jällä toimii satoja ulko­mai­sia yrityk­siä, jotka ovat tyyty­väi­siä mark­ki­noi­den kehi­tys­nä­ky­miin. Euroo­pan unioni on Venä­jän suurin kaup­pa­kump­pani. Venäjä on meille niin valtava voima­vara, että meidän kannat­taa tiivis­tää yhteis­työtä enti­ses­tään. Uskon, että Venä­jän jäse­nyys Maail­man kaup­pa­jär­jes­tössä avaa uuden vaiheen EU:n ja Venä­jän suhteissa.

Yhtä tärkeää on kehit­tää EU:n ja Yhdys­val­to­jen kump­pa­nuutta. Mutta meidän on myös ymmär­ret­tävä Yhdys­val­loissa tapah­tu­nut muutos. Heidän huomionsa on aiem­paa selkeäm­min muualla, kauem­pana Aasiassa. Amerik­ka­lai­set eivät koe enää olevansa niin selvästi vastuussa Euroo­pan turval­li­suu­desta.

Euroop­pa­lais­ten on otet­tava itse enem­män vastuuta omasta turval­li­suu­des­taan ja lähia­lueis­taan. Pohjoi­sen Afri­kan myller­ryk­set ovat tästä tuore esimerkki. EU:n pitää olla vahvasti mukana tuke­massa liby­alais­ten, tuni­sia­lais­ten, egyp­ti­läis­ten ja muiden ponnis­te­luita kohti vakautta ja demo­kra­tiaa.

Kun ajat ovat epävar­mat, polii­tik­ko­jen pitää vahvis­taa ihmis­ten luot­ta­musta tule­vai­suu­teen.  Luot­ta­mus tulee vastuul­li­sista - ei aina helpoista - teoista.

Koen vahvasti, että Euroo­pan parhaat päivät ovat vielä edessä päin. Kyse on kyvystä uusiu­tua. Tarvit­semme tekoja, jotka vakuut­ta­vat itsemme lisäksi myös ulko­puo­li­sen maail­man. Kansal­lis­val­tioi­den rooli tulee olemaan lähi­vuo­sina suuressa roolissa, sillä velka- ja vajeon­gel­maan voidaan tuoda ratkai­suja vain kansal­li­sella tasolla.

Tarvit­semme tiukem­pia sään­töjä ja parem­paa kuria.

Kasvun, kilpai­lu­ky­vyn ja uusien inno­vaa­tioi­den kohdalla yhtei­söllä on suuri merki­tys. Osaam­meko käyt­tää resurs­se­jamme tehok­kaasti ja sallim­meko uusille ajatuk­sille aukot­to­mat sisä­mark­ki­nat.

Jotta uusia aske­leita voidaan inte­graa­tion syven­tä­mi­sessä ja tehos­ta­mi­sessa ottaa on pidet­tävä huolta oikeu­den­mu­kai­suu­den tunteen vahvis­tu­mi­sesta. Insti­tu­tio­naa­li­nen tasa­paino ja yhtei­sö­me­to­din käyt­tä­mi­nen merkit­se­vät entistä enem­män.

Jäse­nyys Euroo­pan unio­nissa ja raha­lii­tossa on ollut Suomelle kulla­nar­voi­nen valinta. Olemme EU:n ansiosta monella tapaa vahvempi ja vauraampi maa. EU:n jäse­nenä olemme käyt­tä­mässä vaiku­tus­val­taa pöydissä, joissa asiois­tamme joka tapauk­sessa pääte­tään.