Evästeasetukset Verkkosivumme käyttää välttämättömiä evästeitä, jotta sivut toimivat ja kokemuksesi olisi vieläkin makeampi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja hallita asetuksiasi evästeasetussivulla. You can read more about them use and control their settings.
Kokoomus.fi / Julkaisut / Puheet / Jyrki Katai­nen: Puhe Wanhassa Sata­massa pide­tyssä keskus­te­lu­ti­lai­suu­dessa

Jyrki Katai­nen: Puhe Wanhassa Sata­massa pide­tyssä keskus­te­lu­ti­lai­suu­dessa

Julkaistu:

(muutos­va­rauk­sin)

Sanoin itse jo viime syksynä, että Suomessa tarvi­taan perus­teel­li­nen keskus­telu Euroo­pan unio­nin tule­vai­suu­desta. Olen huolis­sani siitä, ettei meillä käydä syväl­listä kansa­lais­kes­kus­te­lua Suomen Eurooppa-poli­tii­kasta. Puhetta on paljon­kin, mutta liian vähän vuoro­pu­he­lua.

Siksi olemme täällä tänään. EU:ssa tapah­tuu juuri nyt todella isoja asioita, joilla on perus­ta­van­laa­tuista vaiku­tusta myös Suomen tule­vai­suu­teen. Siksi meidän pitää käydä niistä perus­ta­van­laa­tui­nen keskus­telu.

Terve­tu­loa siis tämän semi­naa­ri­sar­jan avauk­seen!

Ja lämmin kiitos Ulko­po­liit­ti­selle insti­tuu­tille ja ulko­mi­nis­te­riön Euroop­pa­tie­do­tuk­selle hyvästä yhteis­työstä.

Haluan tänään esit­tää teille näke­myk­siäni EU:n tule­vai­suu­desta ja ennen kaik­kea siitä, miten se vaikut­taa Suomen tule­vai­suu­teen.

Suomen menes­tys on syvästi riip­pu­vai­nen EU:n menes­tyk­sestä. EU:n päätök­sen­teko vaikut­taa siis keskei­sesti Suomen menes­tyk­seen. Tästä syystä, Suomen vaiku­tus­valta EU:ssa on oman mene­tyk­semme kannalta tärkeää.

Suomi on pieni maa, jolla ei koon puolesta ole suurta painoar­voa. Meidän pitää ansaita vaiku­tus­val­tamme.

Se onnis­tuu, kun hoidamme omat asiamme niin, että Suomi on Euroo­pan unio­nille voima­vara. Kun osal­lis­tumme yhteis­ten asioi­den ratkai­suun raken­ta­vasti ja asian­tun­te­vasti. Ja kun raken­namme toimi­vat henki­lö­koh­tai­set suhteet kolle­goi­hin eri EU-maissa ja unio­nin insti­tuu­tioi­hin.

Suomella on ollut koko­aan suurempi vaiku­tus­valta EU:ssa monessa asiassa, erityi­sesti talou­dessa. Tämä on tullut siitä, että olemme hoita­neet omat asiamme kuntoon, olleet aktii­vi­sia ja käytän­nön­lä­hei­siä toimi­joita, ymmär­tä­neet tois­ten näkö­kan­toja, emmekä ole aiheut­ta­neet vahin­koa toisille jäsen­maille. Meillä on ollut neuvot­te­lu­ky­kyä ja osaa­mista. Meillä on myös ollut kirkas ja ennus­tet­tava EU-poli­tii­kan linja, jonka varassa olemme toimi­neet.

Hyvät kuuli­jat,

Euroo­pan unioni syntyi alun perin yhtei­sen edun näke­mi­sestä. Taataan rauha pois­ta­malla turhia raja-aitoja ja lisää­mällä talou­del­lista inte­graa­tiota.

Inte­graa­tio­ke­hi­tyk­sessä on tunne­tusti ollut erilai­sia vaiheita riip­puen jäsen­mai­den sisä­po­li­tii­kan tilan­teista.

Juuri nyt jäsen­mai­den sisä­po­liit­ti­set paineet heijas­tu­vat EU:n toimin­taan entistä selkeäm­min. Tälle on varsin ymmär­ret­tä­vät ja aiheel­li­set syynsä. Velka­kriisi on nosta­nut tunteet pintaan.

Saman­ai­kai­sesti joudumme painis­ke­le­maan akuu­tin krii­sin­hal­lin­nan kanssa, arvioi­maan sitä, mikä on mennyt pieleen ja raken­ta­maan uusia sään­töjä ja toimin­ta­mal­leja.

Jo pari vuotta päällä ollut talous­kriisi on luon­teel­taan uusi, kestol­taan pitkit­ty­nyt ja muoto­aan muut­tava. Oppi­kir­ja­mai­sia ratkai­suja sen hoita­mi­seen ei ole. On siis luon­nol­lista, että mieli­pi­teet krii­sin hoidosta vaih­te­le­vat.

Monen mielessä vaivaa epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den tunne, joka tulee siitä, että yhtei­sessä raha­lii­tossa kaikki eivät ole noudat­ta­neet yhdessä sovit­tuja sään­töjä. Moni kysyy, millä oikeu­della toiset elävät levä­pe­räi­sesti ja vaati­vat meiltä sellaista, mikä heille ei kuulu. Soli­daa­ri­suus saa erilai­sen sisäl­lön eri puolilla Euroop­paa. Suoma­lai­sille soli­daa­ri­suus tarkoit­taa sitä, että aute­taan lähim­mäistä, joka on joutu­nut hätään ilman omaa syytään. Epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den tunne pitää ottaa vaka­vasti, sillä se johtaa helposti epäluot­ta­muk­seen yhdessä teke­mistä kohtaan.

Kun tähän koko­nai­suu­teen lisää vielä poliit­ti­sen oppor­tu­nis­min ja eri suun­tiin vetä­vät EU:n kehit­tä­mi­seen liit­ty­vät ideo­lo­gi­set päämää­rät on tilanne vähin­tään­kin haas­tava.

Tosia­sia joka tapauk­sessa on se, että kriisi on hoidet­tava, unio­nia kehi­tet­tävä ja päätök­set tehtävä. Viiden vuoden päästä voimme katsoa kenellä hermo piti ja kenellä se petti. Kuka osasi neuvo­tella ja johtaa vai osasiko kukaan.

Enna­koi­matta sisäl­löl­li­sesti loppu­tu­lok­sia pidän tärkeänä sitä, että päätök­siä tehdään siten, että ne lisää­vät oikeu­den­mu­kai­suu­den ja yhden­ver­tai­suu­den tunnetta EU:ssa. Sellais­ten ratkai­su­jen läpi­run­no­mi­nen, jotka synnyt­tä­vät vaka­via peri­aat­teel­li­sia risti­rii­toja jäsen­mai­den ja kansa­lais­ten välille on vältet­tävä. Tarkoi­tan tällä sekä EU:ssa tehtä­vien päätös­ten sisäl­töä että insti­tuu­tioi­den välistä tasa­pai­noa. Yhtä lailla on pidet­tävä huolta siitä, että EU27 pysyy aitona yhtei­sönä, vaikka euroa­lu­een yhteis­työ tiivis­tyi­si­kin.

Suomen viime­ai­kai­nen keskus­telu euroop­pa­lai­sesta yhteis­työstä on keskit­ty­nyt liikaa siihen, mitä kaik­kea Suomi vastus­taa. Nyt on korkea aika keskit­tyä siihen, mitä Suomi haluaa.

Hyvät kuuli­jat,

Euroa­lu­een tule­vai­suus riip­puu siitä, kuinka hyvin maat kyke­ne­vät selvit­tä­mään velkaon­gel­mansa. Euroa­lu­een ongelma on ylivel­kaan­tu­mi­nen. Toinen ongelma on se, että olemme rikko­neet ja vähin­tään­kin tulkin­neet jous­ta­vasti omia sään­tö­jämme liian pitkään, ja siksi päätök­sen­te­komme kärsii luot­ta­muk­sen puut­teesta. Ratkaisu näihin ongel­miin löytyy kansal­li­selta tasolta. Vain jäsen­maa itse voi pienen­tää vajetta ja vähen­tää velkaansa. Vain jäsen­maa itse voi noudat­taa yhdessä hyväk­syt­tyjä sään­töjä. Mikään ei tapahdu hetkessä, mutta ilman näitä toimia sairaus ei parane.

Yhteisö voi tuoda helpo­tusta tila­päi­seen likvi­di­teet­ti­pu­laan tai mark­ki­na­pai­nee­seen, mutta näillä toimilla ei voida sairasta paran­taa. Krii­sin keskellä olemme onnis­tu­neet luomaan eurolle uudet sään­nöt, joiden viral­lis­ta­mi­sen odotamme tapah­tu­van lähiai­koina. Tämän merki­tystä ei kannata aliar­vioida. Nyt jäljelle jää vain niiden noudat­ta­mi­nen. Eli kyseessä on savo­lai­nen projekti, aloit­ta­mista vaille valmis.

Paras lääke euroa­lu­een krii­siin olisi se, että jokai­nen jäsen­maa julkis­taisi läpi­nä­ky­vän, konkreet­ti­sia toimia sisäl­tä­vän ja aika­tau­lu­te­tun ohjel­man budjet­ti­ta­sa­pai­non saavut­ta­mi­seksi, velkaan­tu­mi­sen vähen­tä­mi­seksi ja kilpai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­seksi. Italiassa, Espan­jassa ja Rans­kassa näitä ohjel­mia ollaan juuri teke­mässä. Toivon, että näiden ja muiden maiden vastaa­vat ohjel­mat kyke­ne­vät saamaan vahvan luot­ta­muk­sen myös mark­ki­noilla. Varaa uusiin epäon­nis­tu­mi­siin ei ole.

EU:n rakenne ja voima­suh­teet ovat muut­tu­neet niin, että päätök­sen­teko on erilaista kuin ennen - se on yhtäältä vaikeaa mutta pakon edessä hyvin­kin määrä­tie­toista.

Talou­del­li­sen tilan­teen rauhoit­ta­mi­nen on edel­lyt­tä­nyt päätök­siä, jotka muut­ta­vat EU:n dyna­miik­kaa. Oma-aloit­tei­sen kehit­tä­mi­sen sijaan unioni on joutu­nut reagoi­maan ulko­puo­lelta tullei­siin krii­sei­hin.

Päätök­sen­teon keskiössä ovat olleet euro­ryhmä, päämies­ten Eurooppa-neuvosto ja uusi päämies­ten epävi­ral­li­nen, mutta päätök­siä tekevä “Euro-neuvosto”.

Erityi­sesti Euro-neuvos­ton toimin­nassa on synty­nyt tilan­teita, joissa insti­tu­tio­naa­li­sia voima­suh­teita on horju­tettu. Komis­sion asema valmis­te­li­jana on kysee­na­lais­tettu ja yhtei­sö­me­todi unoh­dettu.

Pien­ten jäsen­mai­den kannalta tilanne on huoles­tut­tava. Kyse ei kuiten­kaan ole vain eri kokois­ten jäsen­mai­den valta­po­li­tii­kasta, vaan koko EU27:n yhte­näi­syy­destä. Mitä enem­män päätök­siä tehdään ilman tark­kaa sään­tö­pe­rus­taa tai raken­tei­den ulko­puo­lella, sitä epäsel­vem­mäksi päätök­sen­teko menee. Riski epäoi­keu­den­mu­kai­suu­den tunteen lisään­ty­mi­sestä kasvaa. Tämä on riski myös demo­kraat­ti­selle päätök­sen­teolle.

Jäsen­maat ovat jakau­tu­neet entistä selvem­min erilai­siin ryhmiin. Selvin jako­linja kulkee euro­mai­den ja muiden välillä. Euroa­lu­een sisällä on synty­nyt jako luot­to­kel­poi­siin ja tukioh­jel­mien piiriin joutu­nei­siin maihin. Parhaan luot­to­luo­ki­tuk­sen, kolmen A:n maat ovat oma ryhmänsä. Lisäksi näky­vät perin­tei­set jaot uusiin ja vanhoi­hin jäsen­mai­hin, netto­saa­jiin ja netto­mak­sa­jiin sekä Schen­gen-maihin ja Schen­ge­nin ulko­puo­li­siin.

Ilmassa on vahvoja merk­kejä siitä, että inte­graa­tio eriy­tyy entistä enem­män. Maat ovat mukana eri tavoin. Liit­to­kans­leri Merke­lin ja presi­dentti Sarkozyn ehdo­tuk­set sään­nöl­li­sistä euroa­lu­een päämies­ko­kousta ja niiden pysy­västä puheen­joh­ta­jasta ovat tästä hyvä esimerkki.

Lissa­bo­nin sopi­mus on ollut voimassa jo yli vuoden. Sopi­muk­sen uudis­tuk­set - muun muassa uudet toimi­jat ja päätök­sen­teon yksin­ker­tais­ta­mi­nen - toimi­vat kuiten­kin vain osit­tain. Erityi­sesti yhtei­sessä ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kassa on ilmeistä, että Lissa­bo­nin tavoit­teet eivät ole toteu­tu­neet toivo­tulla tavalla. EU:n ulko­suh­de­hal­linto on pääs­syt liik­keelle liian hitaasti. Yksi keskei­nen syy tähän on, että paini jatku­vien talous­vai­keuk­sien kanssa on haudan­nut alleen monet muut tärkeät aiheet.

Hyvät kuuli­jat,

Suomi on vauraampi ja turval­li­sempi maa kuin se olisi ilman EU-jäse­nyyttä.

EU on ollut menes­tyk­se­käs rauhan­pro­jekti. Rauhan ja vakau­den edis­tä­mi­nen ovat yhä EU: n toimin­nan keskiössä. Laajen­tu­mis­pro­sessi on yksi keskei­sim­mistä väli­neistä tässä työssä. Rauhaa ja vakautta ei edis­tetä vain kauppa- ja tulli­lii­ton avulla, siksi EU on myös poliit­ti­sesti integroi­tu­nut yhteisö.

Rauhan­pro­jekti on ollut perus­tel­lusti tärkein yhtei­nen nimit­täjä inte­graa­tiossa, jopa niin tärkeä, että sen takia on voitu jous­taa muissa yhtei­sesti sovi­tuissa sään­nöissä. Uskon vahvasti, että EU27 on nykyi­sel­lään vakaa yhteisö, joka kestää sen, että yhdessä sovi­tuissa sään­nöissä pysy­tään ja niistä pide­tään kiinni. Velkaan­tu­mi­sen vähen­tä­mistä voidaan vaatia ilman, että rauha ja vakaus horjui­si­vat.

Euroo­pan unioni, ja Suomi sen osana, on jälleen kerran tien­haa­rassa. Kenel­lä­kään ei ole täyttä selvyyttä siitä, mitä edessä on. Suomen pitää vaikut­taa unio­nin suun­taan kaikin mahdol­li­sin tavoin, mutta vaikut­ta­mi­nen edel­lyt­tää, että tiedämme itse, mitä haluamme.

Suomen suunta ei voi olla pois­päin Euroo­pasta. Eikä vastaus Suomen ja Euroo­pan haas­tei­siin voi olla paluu mennei­syy­teen.

Näin on siksi, että toimiva Euroo­pan unioni on pienen maan etu. Yksin Suomen kaltai­sen pienen maan on monin verroin vaikeam­paa menes­tyä.

Itsel­leni euroop­pa­lai­nen yhteis­työ on aina ollut myös peri­aat­teel­li­nen arvo­va­linta. Mutta se on ennen kaik­kea käytän­nön työkalu suoma­lais­ten hyvin­voin­nin edis­tä­mi­seen. Yhteis­työ on keino saada huonot talou­det kuntoon ja löytää yhtei­siä vastauk­sia väes­tön vanhe­ne­mi­seen, kiris­ty­vään kansain­vä­li­seen kilpai­luun ja ilmas­ton­muu­tok­sen tuomiin haas­tei­siin.

Vastaus haas­tei­siin ei ole euroop­pa­lai­sen yhteis­työn vähen­tä­mi­nen, vaan sen toimi­vuu­den paran­ta­mi­nen.

Millai­sen Euroo­pan unio­nin Suomi sitten haluaa?

Suomi haluaa sellai­sen Euroo­pan unio­nin, jossa jokai­nen maa pitää itse huolta omasta julki­sesta talou­des­taan.

Meidän on poik­keuk­sel­li­sesti täyty­nyt auttaa krii­si­maita, Irlan­tia, Kreik­kaa ja Portu­ga­lia. Se on täyty­nyt tehdä, jotta vältämme koko euroa­lu­een talou­del­li­sen lamau­tu­mi­sen. Mutta laina-avun muille jäsen­maille pitää olla poik­keus, äärim­mäi­nen poik­keus - ei missään tapauk­sessa sääntö. Jokai­nen maa on ensi sijassa ja viime kädessä itse vastuussa omasta talou­des­taan.

Tarvit­semme talous­po­li­tii­kan tehok­kaam­paa koor­di­naa­tiota. Tehok­kaampi yhteis­työ hyödyt­tää Suomea ja muita maita, jotka hoita­vat talou­tensa hyvin. Se lisää kuria, ennus­tet­ta­vuutta ja edel­ly­tyk­siä puut­tua asioi­hin ajoissa.

Euroa­lu­een huip­pu­ko­kous heinä­kuussa pyysi Eurooppa-neuvos­ton puheen­joh­ta­jaa teke­mään ehdo­tuk­sia työme­ne­tel­mien ja krii­sin­hal­lin­ta­me­ka­nis­mien tehos­ta­mi­seksi.

Liit­to­kans­leri Merkel ja presi­dentti Sarkozy ovat jo esit­tä­neet omia ajatuk­si­aan. Merkel ja Sarkozy ehdot­ta­vat mm. sään­nöl­li­siä euroa­lu­een päämies­ko­kouk­sia, jotka valvo­vat vakaus- ja kasvuso­pi­muk­sen toimeen­pa­noa.

Saksan liit­to­kans­le­rin ja Rans­kan presi­den­tin aloit­teel­li­suus on juuri sitä, mitä Eurooppa tarvit­see. Krii­sin­hal­linta ja vastuun­kan­ta­mi­nen ei ole suosit­tua missään, mutta silti on etsit­tävä rohkeasti tietä ulos krii­sistä.

Kanna­tan lämpi­mästi useita Merke­lin ja Sarkozyn ajatuk­sia. Sään­nöl­li­set euroa­lu­een päämies­ten kokouk­set voivat vahvis­taa euroa­lu­een yhte­näi­syyttä ja selkeyt­tää päätök­sen­te­koa. Tämä edel­lyt­tää kuiten­kin, että kokouk­sille sovi­taan selkeät sään­nöt nykyis­ten perus­so­pi­mus­ten puit­teissa. Kokous­ten valmis­te­luun ja seuran­taan ei pidä luoda uutta byro­kra­tiaa, vaan käyt­tää ensi­si­jai­sesti komis­sion olemassa olevia voima­va­raoja.

Merkel ja Sarkozy esit­tä­vät myös velka­jar­run kirjaa­mista jäsen­mai­den perus­tus­la­kiin. Pidän ajatusta hyvänä, mutta on mietit­tävä, mikä on tarkoi­tuk­sen­mu­kai­sin tapa kussa­kin jäsen­maassa.

Ehdo­tin itse Van Rompu­ylle, että meidän tulee tehos­taa euroa­lu­een yhte­näistä ulkoista edus­ta­tu­tu­mista G20:ssa ja muilla kansain­vä­li­sillä fooru­meilla. Suomelle on tärkeää, että kaik­kien euroa­lu­een maiden näke­myk­set tuodaan vahvasti esille myös silloin, kun vain muutama jäsen­maa on edus­tet­tuna.

Viime aikoina on keskus­teltu vilk­kaasti myös euroa­lu­een yhtei­sistä valtion­vel­ka­kir­joista, euro­bon­deista. Ajatuk­sena olisi, että euro­maat hake­vat rahoi­tusta mark­ki­noilta yhdessä, yhtei­sellä korolla.

Pidän ajatusta monella tapaa ongel­mal­li­sena. Ensin­nä­kään euro­bon­dit eivät auta meitä tässä ajan­koh­tai­sessa tilan­teessa, koska niiden luomi­nen veisi vuosia. Toiseksi euro­bon­dit kannus­tai­si­vat löysään rahan­käyt­töön, vaikka niihin liitet­täi­siin­kin kannus­ti­mia tiuk­kaan talou­den­pi­toon. Ja kolman­neksi vieras­tan syvästi yhteis­vas­tuuta veloista.

Suomi haluaa sellai­sen Euroo­pan unio­nin, jossa kannat­taa tehdä työtä, luoda uutta ja valmis­taa tuot­teita. Euroo­pan, jossa yritys­ten kannat­taa inves­toida ja palkata lisää ihmi­siä.

Tarvit­semme kykyä pärjätä kiris­ty­vässä kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa. Eurooppa on jäämässä jälkeen maail­man nouse­vista talouk­sista. Kasvu edel­lyt­tää talou­den raken­ne­muu­tok­sia ja toimi­via Euroo­pan-laajui­sia sisä­mark­ki­noita.

Talous­kriisi on näky­nyt sisään­päin kään­ty­mi­senä myös sisä­mark­ki­noilla. Siihen EU:lla ei yksin­ker­tai­sesti ole varaa. Sisä­mark­ki­noi­den toteu­tu­mi­seen tarvi­taan komis­sion vahvem­paa otetta. Eten­kin poten­ti­aa­li­sia kasvusek­to­reita, kuten digi­taa­li­sia sisä­mark­ki­noita, tulee viedä voimak­kaasti eteen­päin.

Euroop­pa­lai­silla riit­tää ideoita ja inno­vaa­tioita. Oppi­lai­tok­semme ja yrityk­semme ovat maail­man huip­pu­luok­kaa. Katso­taan vaikka Aalto-yliopis­toa tai suoma­lai­sia peliy­ri­tyk­siä. Mutta meillä on yksi merkit­tävä hidaste verrat­tuna vaikka amerik­ka­lai­siin kilpai­li­joi­hin. Kun Kali­for­nian Piilaak­sossa toimi­valla pienel­lä­kin yrityk­sellä on väli­tön pääsy yli 300 miljoo­nan kulut­ta­jan mark­ki­noille, meillä Euroo­passa törmää edel­leen kansal­li­siin rajoi­hin.

Kilpai­lu­ky­ky­teema on nostet­tava uudella vaka­vuu­della myös Eurooppa-neuvos­ton pysy­väksi teemaksi. Kilpai­lu­ky­kye­ro­jen sään­nön­mu­kai­nen ja maakoh­tai­nen läpi­käy­mi­nen, sekä niistä vedet­tä­vät johto­pää­tök­set, sisäl­ty­vät jo uuden talous­sään­nös­tön kirjauk­siin. Niiden käytän­nön sovel­ta­mi­nen on kuiten­kin vielä auki. Vertai­sar­vioin­nin kautta lisät­tävä paine on vähim­mäis­vaa­ti­mus. Olisiko tämän lisäksi mahdol­lista langet­taa tietyissä tapauk­sissa jopa sank­tioita jäsen­maalle, joka ei kykene paran­ta­maan kilpai­lu­ky­ky­ään, vaan vaaran­taa oman ja koko unio­nin talou­del­li­sen vakau­den? Kilpai­lu­ky­kye­rot ovat yksi keskei­sim­mistä syistä euroa­lu­een krii­siin. Siksi se ei ole vain yksit­täi­sen maan oma ongelma.

EU:n budjet­ti­me­net­tely on liian kankea nyky­maa­il­man haas­tei­siin. Rahan­käy­töstä pitää tehdä jous­ta­vam­paa. Varoja pitää suun­nata entistä enem­män tutki­muk­seen, luovuu­den kannus­ta­mi­seen ja huip­puo­saa­mi­sen kehit­tä­mi­seen. Kohee­sio- ja raken­ne­po­li­tii­kan puit­teissa jaet­ta­van rahan on edis­tet­tävä kilpai­lu­ky­kyä. Komis­siolla on seuran­ta­vas­tuu, että näin myös tapah­tuu. Jotta jäsen­val­tio saa tukea raken­ne­ra­has­toista, sen on nouda­tet­tava talous­po­liit­ti­seen kuriin liit­ty­viä sään­töjä.

Hyvä ystä­vät,

Viime ajat Euroo­pan agen­daa on hallin­nut talous. Mutta EU on paljon muuta­kin. Nostai­sin tässä lyhyesti esiin kolme teemaa, joita pidän tärkeinä.

Yksi on ener­gia ja ilmasto. Välillä tuntuu, ettei kukaan muista enää sellaista ilmiötä kuin ilmas­ton­muu­tos. Pari vuotta taak­se­päin ilmas­ton­muu­tos oli kaik­kein tärkein aihe aina­kin julki­suu­dessa, mutta nyt siitä ei juuri puhuta.

Itse ongelma ei ole mihin­kään hävin­nyt. Päin­vas­toin, kello käy armotta eikä meillä ole varaa tinkiä EU:n yhtei­sistä toimista ilmas­ton­muu­tok­sen hillit­se­mi­seksi. Siksi Suomen halli­tus laatii ilmas­to­po­liit­ti­sen EU-stra­te­gian tuke­maan ilmas­to­ta­voit­tei­den saavut­ta­mista.

Toinen aihe on maahan­muut­to­po­li­tiikka - sekä turva­paik­ka­po­li­tiikka että työpe­räi­nen maahan­muutto. Euroo­pan pitää jatkos­sa­kin olla maan­osa, joka houkut­te­lee nuoria ihmi­siä teke­mään töitä ja raken­ta­maan yhteistä tule­vai­suutta. Oma väkemme vanhe­nee vauh­dilla, joten me tarvit­semme uutta verta. Rajo­jen sulke­mi­nen olisi lyhyt­nä­köistä.

Tämä ei tieten­kään poista tehok­kaan raja­val­von­nan merki­tystä - päin­vas­toin. Vapaan liik­ku­vuu­den Euroo­passa Suomen rajoja ei valvota vain Kymen­laak­son Vaali­maalla vaan myös Maltan Vallet­tassa. Siksi tarvit­semme osaa­vat raja­var­ti­jat, yhtei­set peli­sään­nöt ja jouhe­vaa tiedon­kul­kua.

Olen erit­täin huoles­tu­nut maahan­muut­ta­ja­vas­tai­sista äänen­pai­noista ympäri Euroop­paa. Maahan­muut­to­po­li­tii­kasta pitää voida keskus­tella avoi­mesti. Mutta ihmi­sarvo ei ole asia, jonka voi kysee­na­lais­taa. Ihmi­sarvo on jaka­ma­ton ja kuuluu jokai­selle meistä lyhen­tä­mät­tö­mänä.

Kolman­neksi sanon vielä muuta­man sanan EU:n roolista maail­masta. Yhtei­nen toimin­ta­kyky ulko­suh­teissa ei ole eden­nyt toivo­tulla tavalla vaikka odotuk­set Lissa­bo­nin sopi­muk­sen jälkeen olivat korkealla. Vaarana on, että Eurooppa jää kansain­vä­li­sen poli­tii­kan sivus­ta­kat­so­jaksi.

Itsel­leni on tärkeää tiivis­tää EU:n ja Venä­jän väli­siä suhteita. Venä­jän ja EU:n suhteet eivät aina ole olleet ongel­mat­to­mat, eikä ulko­mais­ten yritys­ten ole aina helppo toimia Venä­jällä. Toisaalta Venä­jällä toimii satoja ulko­mai­sia yrityk­siä, jotka ovat tyyty­väi­siä mark­ki­noi­den kehi­tys­nä­ky­miin. Euroo­pan unioni on Venä­jän suurin kaup­pa­kump­pani. Venäjä on meille niin valtava voima­vara, että meidän kannat­taa tiivis­tää yhteis­työtä enti­ses­tään. Uskon, että Venä­jän jäse­nyys Maail­man kaup­pa­jär­jes­tössä avaa uuden vaiheen EU:n ja Venä­jän suhteissa.

Yhtä tärkeää on kehit­tää EU:n ja Yhdys­val­to­jen kump­pa­nuutta. Mutta meidän on myös ymmär­ret­tävä Yhdys­val­loissa tapah­tu­nut muutos. Heidän huomionsa on aiem­paa selkeäm­min muualla, kauem­pana Aasiassa. Amerik­ka­lai­set eivät koe enää olevansa niin selvästi vastuussa Euroo­pan turval­li­suu­desta.

Euroop­pa­lais­ten on otet­tava itse enem­män vastuuta omasta turval­li­suu­des­taan ja lähia­lueis­taan. Pohjoi­sen Afri­kan myller­ryk­set ovat tästä tuore esimerkki. EU:n pitää olla vahvasti mukana tuke­massa liby­alais­ten, tuni­sia­lais­ten, egyp­ti­läis­ten ja muiden ponnis­te­luita kohti vakautta ja demo­kra­tiaa.

Kun ajat ovat epävar­mat, polii­tik­ko­jen pitää vahvis­taa ihmis­ten luot­ta­musta tule­vai­suu­teen.  Luot­ta­mus tulee vastuul­li­sista - ei aina helpoista - teoista.

Koen vahvasti, että Euroo­pan parhaat päivät ovat vielä edessä päin. Kyse on kyvystä uusiu­tua. Tarvit­semme tekoja, jotka vakuut­ta­vat itsemme lisäksi myös ulko­puo­li­sen maail­man. Kansal­lis­val­tioi­den rooli tulee olemaan lähi­vuo­sina suuressa roolissa, sillä velka- ja vajeon­gel­maan voidaan tuoda ratkai­suja vain kansal­li­sella tasolla.

Tarvit­semme tiukem­pia sään­töjä ja parem­paa kuria.

Kasvun, kilpai­lu­ky­vyn ja uusien inno­vaa­tioi­den kohdalla yhtei­söllä on suuri merki­tys. Osaam­meko käyt­tää resurs­se­jamme tehok­kaasti ja sallim­meko uusille ajatuk­sille aukot­to­mat sisä­mark­ki­nat.

Jotta uusia aske­leita voidaan inte­graa­tion syven­tä­mi­sessä ja tehos­ta­mi­sessa ottaa on pidet­tävä huolta oikeu­den­mu­kai­suu­den tunteen vahvis­tu­mi­sesta. Insti­tu­tio­naa­li­nen tasa­paino ja yhtei­sö­me­to­din käyt­tä­mi­nen merkit­se­vät entistä enem­män.

Jäse­nyys Euroo­pan unio­nissa ja raha­lii­tossa on ollut Suomelle kulla­nar­voi­nen valinta. Olemme EU:n ansiosta monella tapaa vahvempi ja vauraampi maa. EU:n jäse­nenä olemme käyt­tä­mässä vaiku­tus­val­taa pöydissä, joissa asiois­tamme joka tapauk­sessa pääte­tään.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa

21.2.2024

Timo Heino­nen: Suomen viesti Natossa on selkeä: kannamme vastuumme ja tuotamme turval­li­suutta.

Kokoo­muk­sen ryhmä­pu­heen­vuoro valtio­neu­vos­ton selon­te­koon edus­kun­nalle Puolus­tus­voi­mien osal­lis­tu­mi­sesta Naton rauhan ajan yhtei­sen puolus­tuk­sen tehtä­viin vuonna 2024. Muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia. Me liityimme

21.2.2024

Pekka Toveri: Vank­ku­ma­ton ja horju­ma­ton tuki Ukrai­nalle on elinehto Euroo­pan turval­li­suu­delle

Kokoo­muk­sen ryhmä­puhe ajan­koh­tais­kes­kus­te­lussa Ukrai­nan tilan­teesta. Muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia. Arvoisa puhe­mies,  Slava Ukraini. Kunnia Ukrai­nalle.  728 päivää sitten Venäjä käyn­nisti hyök­käys­so­dan

20.2.2024

Saara-Sofia Sirén: Työmark­ki­na­uu­dis­tuk­sia ei tehdä ketään vastaan, vaan Suomen puolesta.

Kokoo­muk­sen ryhmä­pu­heen­vuoro väli­ky­sy­myk­seen halli­tuk­sen aiheut­ta­masta työmark­ki­na­kaa­ok­sesta. Muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia. Suoma­lai­sessa yhteis­kun­nassa työmark­ki­na­jär­jes­töillä on tärkeä rooli työeh­to­so­pi­mus­ten neuvot­te­li­joina. TES-neuvot­­te­­luissa työn­te­ki­jöille pyri­tään

Skip to content