Kokoomus.fi
Puheeni Wanhassa Satamassa pidetyssä keskus­te­lu­ti­lai­suu­dessa

Puheeni Wanhassa Satamassa pidetyssä keskus­te­lu­ti­lai­suu­dessa

Julkaistu: 7.9.11 Uutiset

(muutos­va­rauksin)

Sanoin itse jo viime syksynä, että Suomessa tarvitaan perus­teel­linen keskustelu Euroopan unionin tulevai­suu­desta. Olen huolissani siitä, ettei meillä käydä syväl­listä kansa­lais­kes­kus­telua Suomen Eurooppa-politii­kasta. Puhetta on paljonkin, mutta liian vähän vuoro­pu­helua.

Siksi olemme täällä tänään. EU:ssa tapahtuu juuri nyt todella isoja asioita, joilla on perus­ta­van­laa­tuista vaiku­tusta myös Suomen tulevai­suuteen. Siksi meidän pitää käydä niistä perus­ta­van­laa­tuinen keskustelu.

Terve­tuloa siis tämän seminaa­ri­sarjan avaukseen!

Ja lämmin kiitos Ulkopo­liit­ti­selle insti­tuu­tille ja ulkomi­nis­teriön Euroop­pa­tie­do­tuk­selle hyvästä yhteis­työstä.

Haluan tänään esittää teille näkemyk­siäni EU:n tulevai­suu­desta ja ennen kaikkea siitä, miten se vaikuttaa Suomen tulevai­suuteen.

Suomen menestys on syvästi riippu­vainen EU:n menes­tyk­sestä. EU:n päätök­senteko vaikuttaa siis keskei­sesti Suomen menes­tykseen. Tästä syystä, Suomen vaiku­tus­valta EU:ssa on oman menetyk­semme kannalta tärkeää.

Suomi on pieni maa, jolla ei koon puolesta ole suurta painoarvoa. Meidän pitää ansaita vaiku­tus­val­tamme.

Se onnistuu, kun hoidamme omat asiamme niin, että Suomi on Euroopan unionille voimavara. Kun osallis­tumme yhteisten asioiden ratkaisuun raken­ta­vasti ja asian­tun­te­vasti. Ja kun raken­namme toimivat henki­lö­koh­taiset suhteet kolle­goihin eri EU-maissa ja unionin insti­tuu­tioihin.

Suomella on ollut kokoaan suurempi vaiku­tus­valta EU:ssa monessa asiassa, erityi­sesti talou­dessa. Tämä on tullut siitä, että olemme hoitaneet omat asiamme kuntoon, olleet aktii­visia ja käytän­nön­lä­heisiä toimi­joita, ymmär­täneet toisten näkökantoja, emmekä ole aiheut­taneet vahinkoa toisille jäsen­maille. Meillä on ollut neuvot­te­lu­kykyä ja osaamista. Meillä on myös ollut kirkas ja ennus­tettava EU-politiikan linja, jonka varassa olemme toimineet.

Hyvät kuulijat,

Euroopan unioni syntyi alun perin yhteisen edun näkemi­sestä. Taataan rauha poista­malla turhia raja-aitoja ja lisää­mällä talou­del­lista integraa­tiota.

Integraa­tio­ke­hi­tyk­sessä on tunne­tusti ollut erilaisia vaiheita riippuen jäsen­maiden sisäpo­li­tiikan tilan­teista.

Juuri nyt jäsen­maiden sisäpo­liit­tiset paineet heijas­tuvat EU:n toimintaan entistä selkeämmin. Tälle on varsin ymmär­ret­tävät ja aiheel­liset syynsä. Velka­kriisi on nostanut tunteet pintaan.

Saman­ai­kai­sesti joudumme painis­ke­lemaan akuutin kriisin­hal­linnan kanssa, arvioimaan sitä, mikä on mennyt pieleen ja raken­tamaan uusia sääntöjä ja toimin­ta­malleja.

Jo pari vuotta päällä ollut talous­kriisi on luonteeltaan uusi, kestoltaan pitkit­tynyt ja muotoaan muuttava. Oppikir­ja­maisia ratkaisuja sen hoita­miseen ei ole. On siis luonnol­lista, että mieli­piteet kriisin hoidosta vaihte­levat.

Monen mielessä vaivaa epäoi­keu­den­mu­kai­suuden tunne, joka tulee siitä, että yhtei­sessä rahalii­tossa kaikki eivät ole noudat­taneet yhdessä sovittuja sääntöjä. Moni kysyy, millä oikeu­della toiset elävät leväpe­räi­sesti ja vaativat meiltä sellaista, mikä heille ei kuulu. Solidaa­risuus saa erilaisen sisällön eri puolilla Eurooppaa. Suoma­lai­sille solidaa­risuus tarkoittaa sitä, että autetaan lähim­mäistä, joka on joutunut hätään ilman omaa syytään. Epäoi­keu­den­mu­kai­suuden tunne pitää ottaa vakavasti, sillä se johtaa helposti epäluot­ta­mukseen yhdessä tekemistä kohtaan.

Kun tähän kokonai­suuteen lisää vielä poliit­tisen oppor­tu­nismin ja eri suuntiin vetävät EU:n kehit­tä­miseen liittyvät ideolo­giset päämäärät on tilanne vähin­täänkin haastava.

Tosiasia joka tapauk­sessa on se, että kriisi on hoidettava, unionia kehitettävä ja päätökset tehtävä. Viiden vuoden päästä voimme katsoa kenellä hermo piti ja kenellä se petti. Kuka osasi neuvo­tella ja johtaa vai osasiko kukaan.

Ennakoi­matta sisäl­löl­li­sesti loppu­tu­loksia pidän tärkeänä sitä, että päätöksiä tehdään siten, että ne lisäävät oikeu­den­mu­kai­suuden ja yhden­ver­tai­suuden tunnetta EU:ssa. Sellaisten ratkai­sujen läpirun­no­minen, jotka synnyt­tävät vakavia periaat­teel­lisia risti­riitoja jäsen­maiden ja kansa­laisten välille on vältettävä. Tarkoitan tällä sekä EU:ssa tehtävien päätösten sisältöä että insti­tuu­tioiden välistä tasapainoa. Yhtä lailla on pidettävä huolta siitä, että EU27 pysyy aitona yhteisönä, vaikka euroa­lueen yhteistyö tiivis­tyi­sikin.

Suomen viime­ai­kainen keskustelu euroop­pa­lai­sesta yhteis­työstä on keskit­tynyt liikaa siihen, mitä kaikkea Suomi vastustaa. Nyt on korkea aika keskittyä siihen, mitä Suomi haluaa.

Hyvät kuulijat,

Euroa­lueen tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin maat kykenevät selvit­tämään velkaon­gel­mansa. Euroa­lueen ongelma on ylivel­kaan­tu­minen. Toinen ongelma on se, että olemme rikkoneet ja vähin­täänkin tulkinneet jousta­vasti omia sääntö­jämme liian pitkään, ja siksi päätök­sen­te­komme kärsii luotta­muksen puutteesta. Ratkaisu näihin ongelmiin löytyy kansal­li­selta tasolta. Vain jäsenmaa itse voi pienentää vajetta ja vähentää velkaansa. Vain jäsenmaa itse voi noudattaa yhdessä hyväk­syttyjä sääntöjä. Mikään ei tapahdu hetkessä, mutta ilman näitä toimia sairaus ei parane.

Yhteisö voi tuoda helpo­tusta tilapäiseen likvi­di­teet­ti­pulaan tai markki­na­pai­neeseen, mutta näillä toimilla ei voida sairasta parantaa. Kriisin keskellä olemme onnis­tuneet luomaan eurolle uudet säännöt, joiden viral­lis­ta­misen odotamme tapah­tuvan lähiai­koina. Tämän merki­tystä ei kannata aliar­vioida. Nyt jäljelle jää vain niiden noudat­ta­minen. Eli kyseessä on savolainen projekti, aloit­ta­mista vaille valmis.

Paras lääke euroa­lueen kriisiin olisi se, että jokainen jäsenmaa julkis­taisi läpinä­kyvän, konkreet­tisia toimia sisäl­tävän ja aikatau­lu­tetun ohjelman budjet­ti­ta­sa­painon saavut­ta­mi­seksi, velkaan­tu­misen vähen­tä­mi­seksi ja kilpai­lu­kyvyn paran­ta­mi­seksi. Italiassa, Espan­jassa ja Ranskassa näitä ohjelmia ollaan juuri tekemässä. Toivon, että näiden ja muiden maiden vastaavat ohjelmat kykenevät saamaan vahvan luotta­muksen myös markki­noilla. Varaa uusiin epäon­nis­tu­misiin ei ole.

EU:n rakenne ja voima­suhteet ovat muuttuneet niin, että päätök­senteko on erilaista kuin ennen - se on yhtäältä vaikeaa mutta pakon edessä hyvinkin määrä­tie­toista.

Talou­del­lisen tilanteen rauhoit­ta­minen on edellyt­tänyt päätöksiä, jotka muuttavat EU:n dynamiikkaa. Oma-aloit­teisen kehit­tä­misen sijaan unioni on joutunut reagoimaan ulkopuo­lelta tulleisiin kriiseihin.

Päätök­senteon keskiössä ovat olleet euroryhmä, päämiesten Eurooppa-neuvosto ja uusi päämiesten epävi­ral­linen, mutta päätöksiä tekevä “Euro-neuvosto”.

Erityi­sesti Euro-neuvoston toimin­nassa on syntynyt tilan­teita, joissa insti­tu­tio­naa­lisia voima­suh­teita on horju­tettu. Komission asema valmis­te­lijana on kysee­na­lais­tettu ja yhtei­sö­metodi unohdettu.

Pienten jäsen­maiden kannalta tilanne on huoles­tuttava. Kyse ei kuitenkaan ole vain eri kokoisten jäsen­maiden valta­po­li­tii­kasta, vaan koko EU27:n yhtenäi­syy­destä. Mitä enemmän päätöksiä tehdään ilman tarkkaa sääntö­pe­rustaa tai raken­teiden ulkopuo­lella, sitä epäsel­vem­mäksi päätök­senteko menee. Riski epäoi­keu­den­mu­kai­suuden tunteen lisään­ty­mi­sestä kasvaa. Tämä on riski myös demokraat­ti­selle päätök­sen­teolle.

Jäsenmaat ovat jakau­tuneet entistä selvemmin erilaisiin ryhmiin. Selvin jakolinja kulkee euromaiden ja muiden välillä. Euroa­lueen sisällä on syntynyt jako luotto­kel­poisiin ja tukioh­jelmien piiriin joutu­neisiin maihin. Parhaan luotto­luo­ki­tuksen, kolmen A:n maat ovat oma ryhmänsä. Lisäksi näkyvät perin­teiset jaot uusiin ja vanhoihin jäsen­maihin, netto­saajiin ja netto­mak­sajiin sekä Schengen-maihin ja Schen­genin ulkopuo­lisiin.

Ilmassa on vahvoja merkkejä siitä, että integraatio eriytyy entistä enemmän. Maat ovat mukana eri tavoin. Liitto­kansleri Merkelin ja presi­dentti Sarkozyn ehdotukset säännöl­li­sistä euroa­lueen päämies­ko­kousta ja niiden pysyvästä puheen­joh­ta­jasta ovat tästä hyvä esimerkki.

Lissa­bonin sopimus on ollut voimassa jo yli vuoden. Sopimuksen uudis­tukset - muun muassa uudet toimijat ja päätök­senteon yksin­ker­tais­ta­minen - toimivat kuitenkin vain osittain. Erityi­sesti yhtei­sessä ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kassa on ilmeistä, että Lissa­bonin tavoitteet eivät ole toteu­tuneet toivo­tulla tavalla. EU:n ulkosuh­de­hal­linto on päässyt liikkeelle liian hitaasti. Yksi keskeinen syy tähän on, että paini jatkuvien talous­vai­keuksien kanssa on haudannut alleen monet muut tärkeät aiheet.

Hyvät kuulijat,

Suomi on vauraampi ja turval­li­sempi maa kuin se olisi ilman EU-jäsenyyttä.

EU on ollut menes­tyk­sekäs rauhan­pro­jekti. Rauhan ja vakauden edistä­minen ovat yhä EU: n toiminnan keskiössä. Laajen­tu­mis­pro­sessi on yksi keskei­sim­mistä välineistä tässä työssä. Rauhaa ja vakautta ei edistetä vain kauppa- ja tulli­liiton avulla, siksi EU on myös poliit­ti­sesti integroi­tunut yhteisö.

Rauhan­pro­jekti on ollut perus­tel­lusti tärkein yhteinen nimittäjä integraa­tiossa, jopa niin tärkeä, että sen takia on voitu joustaa muissa yhtei­sesti sovituissa säännöissä. Uskon vahvasti, että EU27 on nykyi­sellään vakaa yhteisö, joka kestää sen, että yhdessä sovituissa säännöissä pysytään ja niistä pidetään kiinni. Velkaan­tu­misen vähen­tä­mistä voidaan vaatia ilman, että rauha ja vakaus horjui­sivat.

Euroopan unioni, ja Suomi sen osana, on jälleen kerran tienhaa­rassa. Kenel­läkään ei ole täyttä selvyyttä siitä, mitä edessä on. Suomen pitää vaikuttaa unionin suuntaan kaikin mahdol­lisin tavoin, mutta vaikut­ta­minen edellyttää, että tiedämme itse, mitä haluamme.

Suomen suunta ei voi olla poispäin Euroo­pasta. Eikä vastaus Suomen ja Euroopan haasteisiin voi olla paluu mennei­syyteen.

Näin on siksi, että toimiva Euroopan unioni on pienen maan etu. Yksin Suomen kaltaisen pienen maan on monin verroin vaikeampaa menestyä.

Itselleni euroop­pa­lainen yhteistyö on aina ollut myös periaat­teel­linen arvova­linta. Mutta se on ennen kaikkea käytännön työkalu suoma­laisten hyvin­voinnin edistä­miseen. Yhteistyö on keino saada huonot taloudet kuntoon ja löytää yhteisiä vastauksia väestön vanhe­ne­miseen, kiris­tyvään kansain­vä­liseen kilpailuun ja ilmas­ton­muu­toksen tuomiin haasteisiin.

Vastaus haasteisiin ei ole euroop­pa­laisen yhteistyön vähen­tä­minen, vaan sen toimi­vuuden paran­ta­minen.

Millaisen Euroopan unionin Suomi sitten haluaa?

Suomi haluaa sellaisen Euroopan unionin, jossa jokainen maa pitää itse huolta omasta julki­sesta talou­destaan.

Meidän on poikkeuk­sel­li­sesti täytynyt auttaa kriisi­maita, Irlantia, Kreikkaa ja Portu­galia. Se on täytynyt tehdä, jotta vältämme koko euroa­lueen talou­del­lisen lamau­tu­misen. Mutta laina-avun muille jäsen­maille pitää olla poikkeus, äärim­mäinen poikkeus - ei missään tapauk­sessa sääntö. Jokainen maa on ensi sijassa ja viime kädessä itse vastuussa omasta talou­destaan.

Tarvit­semme talous­po­li­tiikan tehok­kaampaa koordi­naa­tiota. Tehok­kaampi yhteistyö hyödyttää Suomea ja muita maita, jotka hoitavat talou­tensa hyvin. Se lisää kuria, ennus­tet­ta­vuutta ja edelly­tyksiä puuttua asioihin ajoissa.

Euroa­lueen huippu­kokous heinä­kuussa pyysi Eurooppa-neuvoston puheen­joh­tajaa tekemään ehdotuksia työme­ne­telmien ja kriisin­hal­lin­ta­me­ka­nismien tehos­ta­mi­seksi.

Liitto­kansleri Merkel ja presi­dentti Sarkozy ovat jo esittäneet omia ajatuk­siaan. Merkel ja Sarkozy ehdot­tavat mm. säännöl­lisiä euroa­lueen päämies­ko­kouksia, jotka valvovat vakaus- ja kasvuso­pi­muksen toimeen­panoa.

Saksan liitto­kans­lerin ja Ranskan presi­dentin aloit­teel­lisuus on juuri sitä, mitä Eurooppa tarvitsee. Kriisin­hal­linta ja vastuun­kan­ta­minen ei ole suosittua missään, mutta silti on etsittävä rohkeasti tietä ulos kriisistä.

Kannatan lämpi­mästi useita Merkelin ja Sarkozyn ajatuksia. Säännöl­liset euroa­lueen päämiesten kokoukset voivat vahvistaa euroa­lueen yhtenäi­syyttä ja selkeyttää päätök­sen­tekoa. Tämä edellyttää kuitenkin, että kokouk­sille sovitaan selkeät säännöt nykyisten perus­so­pi­musten puitteissa. Kokousten valmis­teluun ja seurantaan ei pidä luoda uutta byrokratiaa, vaan käyttää ensisi­jai­sesti komission olemassa olevia voima­va­raoja.

Merkel ja Sarkozy esittävät myös velka­jarrun kirjaa­mista jäsen­maiden perus­tus­lakiin. Pidän ajatusta hyvänä, mutta on mietittävä, mikä on tarkoi­tuk­sen­mu­kaisin tapa kussakin jäsen­maassa.

Ehdotin itse Van Rompuylle, että meidän tulee tehostaa euroa­lueen yhtenäistä ulkoista edusta­tu­tu­mista G20:ssa ja muilla kansain­vä­li­sillä fooru­meilla. Suomelle on tärkeää, että kaikkien euroa­lueen maiden näkemykset tuodaan vahvasti esille myös silloin, kun vain muutama jäsenmaa on edustettuna.

Viime aikoina on keskus­teltu vilkkaasti myös euroa­lueen yhtei­sistä valtion­vel­ka­kir­joista, eurobon­deista. Ajatuksena olisi, että euromaat hakevat rahoi­tusta markki­noilta yhdessä, yhtei­sellä korolla.

Pidän ajatusta monella tapaa ongel­mal­lisena. Ensin­näkään eurobondit eivät auta meitä tässä ajankoh­tai­sessa tilan­teessa, koska niiden luominen veisi vuosia. Toiseksi eurobondit kannus­tai­sivat löysään rahan­käyttöön, vaikka niihin liitet­täi­siinkin kannus­timia tiukkaan talou­den­pitoon. Ja kolman­neksi vierastan syvästi yhteis­vas­tuuta veloista.

Suomi haluaa sellaisen Euroopan unionin, jossa kannattaa tehdä työtä, luoda uutta ja valmistaa tuotteita. Euroopan, jossa yritysten kannattaa inves­toida ja palkata lisää ihmisiä.

Tarvit­semme kykyä pärjätä kiris­ty­vässä kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa. Eurooppa on jäämässä jälkeen maailman nouse­vista talouk­sista. Kasvu edellyttää talouden raken­ne­muu­toksia ja toimivia Euroopan-laajuisia sisämark­ki­noita.

Talous­kriisi on näkynyt sisäänpäin käänty­misenä myös sisämark­ki­noilla. Siihen EU:lla ei yksin­ker­tai­sesti ole varaa. Sisämark­ki­noiden toteu­tu­miseen tarvitaan komission vahvempaa otetta. Etenkin poten­ti­aa­lisia kasvusek­to­reita, kuten digitaa­lisia sisämark­ki­noita, tulee viedä voimak­kaasti eteenpäin.

Euroop­pa­lai­silla riittää ideoita ja innovaa­tioita. Oppilai­tok­semme ja yrityk­semme ovat maailman huippu­luokkaa. Katsotaan vaikka Aalto-yliopistoa tai suoma­laisia peliy­ri­tyksiä. Mutta meillä on yksi merkittävä hidaste verrattuna vaikka amerik­ka­laisiin kilpai­li­joihin. Kun Kalifornian Piilaak­sossa toimi­valla pienel­läkin yrityk­sellä on välitön pääsy yli 300 miljoonan kulut­tajan markki­noille, meillä Euroo­passa törmää edelleen kansal­lisiin rajoihin.

Kilpai­lu­ky­ky­teema on nostettava uudella vakavuu­della myös Eurooppa-neuvoston pysyväksi teemaksi. Kilpai­lu­ky­kye­rojen säännön­mu­kainen ja maakoh­tainen läpikäy­minen, sekä niistä vedet­tävät johto­pää­tökset, sisäl­tyvät jo uuden talous­sään­nöstön kirjauksiin. Niiden käytännön sovel­ta­minen on kuitenkin vielä auki. Vertai­sar­vioinnin kautta lisättävä paine on vähim­mäis­vaa­timus. Olisiko tämän lisäksi mahdol­lista langettaa tietyissä tapauk­sissa jopa sanktioita jäsen­maalle, joka ei kykene paran­tamaan kilpai­lu­ky­kyään, vaan vaarantaa oman ja koko unionin talou­del­lisen vakauden? Kilpai­lu­ky­kyerot ovat yksi keskei­sim­mistä syistä euroa­lueen kriisiin. Siksi se ei ole vain yksit­täisen maan oma ongelma.

EU:n budjet­ti­me­nettely on liian kankea nykymaa­ilman haasteisiin. Rahan­käy­töstä pitää tehdä jousta­vampaa. Varoja pitää suunnata entistä enemmän tutki­mukseen, luovuuden kannus­ta­miseen ja huippuo­saa­misen kehit­tä­miseen. Koheesio- ja raken­ne­po­li­tiikan puitteissa jaettavan rahan on edistettävä kilpai­lu­kykyä. Komis­siolla on seuran­ta­vastuu, että näin myös tapahtuu. Jotta jäsen­valtio saa tukea raken­ne­ra­has­toista, sen on nouda­tettava talous­po­liit­tiseen kuriin liittyviä sääntöjä.

Hyvä ystävät,

Viime ajat Euroopan agendaa on hallinnut talous. Mutta EU on paljon muutakin. Nostaisin tässä lyhyesti esiin kolme teemaa, joita pidän tärkeinä.

Yksi on energia ja ilmasto. Välillä tuntuu, ettei kukaan muista enää sellaista ilmiötä kuin ilmas­ton­muutos. Pari vuotta taaksepäin ilmas­ton­muutos oli kaikkein tärkein aihe ainakin julki­suu­dessa, mutta nyt siitä ei juuri puhuta.

Itse ongelma ei ole mihinkään hävinnyt. Päinvastoin, kello käy armotta eikä meillä ole varaa tinkiä EU:n yhtei­sistä toimista ilmas­ton­muu­toksen hillit­se­mi­seksi. Siksi Suomen hallitus laatii ilmas­to­po­liit­tisen EU-strategian tukemaan ilmas­to­ta­voit­teiden saavut­ta­mista.

Toinen aihe on maahan­muut­to­po­li­tiikka - sekä turva­paik­ka­po­li­tiikka että työpe­räinen maahan­muutto. Euroopan pitää jatkos­sakin olla maanosa, joka houkut­telee nuoria ihmisiä tekemään töitä ja raken­tamaan yhteistä tulevai­suutta. Oma väkemme vanhenee vauhdilla, joten me tarvit­semme uutta verta. Rajojen sulke­minen olisi lyhyt­nä­köistä.

Tämä ei tietenkään poista tehokkaan rajaval­vonnan merki­tystä - päinvastoin. Vapaan liikku­vuuden Euroo­passa Suomen rajoja ei valvota vain Kymen­laakson Vaali­maalla vaan myös Maltan Vallet­tassa. Siksi tarvit­semme osaavat rajavar­tijat, yhteiset pelisäännöt ja jouhevaa tiedon­kulkua.

Olen erittäin huoles­tunut maahan­muut­ta­ja­vas­tai­sista äänen­pai­noista ympäri Eurooppaa. Maahan­muut­to­po­li­tii­kasta pitää voida keskus­tella avoimesti. Mutta ihmisarvo ei ole asia, jonka voi kysee­na­laistaa. Ihmisarvo on jakamaton ja kuuluu jokai­selle meistä lyhen­tä­mät­tömänä.

Kolman­neksi sanon vielä muutaman sanan EU:n roolista maail­masta. Yhteinen toimin­takyky ulkosuh­teissa ei ole edennyt toivo­tulla tavalla vaikka odotukset Lissa­bonin sopimuksen jälkeen olivat korkealla. Vaarana on, että Eurooppa jää kansain­vä­lisen politiikan sivus­ta­kat­so­jaksi.

Itselleni on tärkeää tiivistää EU:n ja Venäjän välisiä suhteita. Venäjän ja EU:n suhteet eivät aina ole olleet ongel­mat­tomat, eikä ulkomaisten yritysten ole aina helppo toimia Venäjällä. Toisaalta Venäjällä toimii satoja ulkomaisia yrityksiä, jotka ovat tyyty­väisiä markki­noiden kehitys­nä­kymiin. Euroopan unioni on Venäjän suurin kauppa­kumppani. Venäjä on meille niin valtava voimavara, että meidän kannattaa tiivistää yhteis­työtä entisestään. Uskon, että Venäjän jäsenyys Maailman kauppa­jär­jes­tössä avaa uuden vaiheen EU:n ja Venäjän suhteissa.

Yhtä tärkeää on kehittää EU:n ja Yhdys­val­tojen kumppa­nuutta. Mutta meidän on myös ymmär­rettävä Yhdys­val­loissa tapah­tunut muutos. Heidän huomionsa on aiempaa selkeämmin muualla, kauempana Aasiassa. Amerik­ka­laiset eivät koe enää olevansa niin selvästi vastuussa Euroopan turval­li­suu­desta.

Euroop­pa­laisten on otettava itse enemmän vastuuta omasta turval­li­suu­destaan ja lähia­lueistaan. Pohjoisen Afrikan myller­rykset ovat tästä tuore esimerkki. EU:n pitää olla vahvasti mukana tukemassa libyalaisten, tunisia­laisten, egypti­läisten ja muiden ponnis­te­luita kohti vakautta ja demokratiaa.

Kun ajat ovat epävarmat, polii­tik­kojen pitää vahvistaa ihmisten luotta­musta tulevai­suuteen.  Luottamus tulee vastuul­li­sista - ei aina helpoista - teoista.

Koen vahvasti, että Euroopan parhaat päivät ovat vielä edessä päin. Kyse on kyvystä uusiutua. Tarvit­semme tekoja, jotka vakuut­tavat itsemme lisäksi myös ulkopuo­lisen maailman. Kansal­lis­val­tioiden rooli tulee olemaan lähivuosina suuressa roolissa, sillä velka- ja vajeon­gelmaan voidaan tuoda ratkaisuja vain kansal­li­sella tasolla.

Tarvit­semme tiukempia sääntöjä ja parempaa kuria.

Kasvun, kilpai­lu­kyvyn ja uusien innovaa­tioiden kohdalla yhtei­söllä on suuri merkitys. Osaammeko käyttää resurs­se­jamme tehok­kaasti ja sallimmeko uusille ajatuk­sille aukot­tomat sisämark­kinat.

Jotta uusia askeleita voidaan integraation syven­tä­mi­sessä ja tehos­ta­mi­sessa ottaa on pidettävä huolta oikeu­den­mu­kai­suuden tunteen vahvis­tu­mi­sesta. Insti­tu­tio­naa­linen tasapaino ja yhtei­sö­me­todin käyttä­minen merkit­sevät entistä enemmän.

Jäsenyys Euroopan unionissa ja rahalii­tossa on ollut Suomelle kulla­nar­voinen valinta. Olemme EU:n ansiosta monella tapaa vahvempi ja vauraampi maa. EU:n jäsenenä olemme käyttä­mässä vaiku­tus­valtaa pöydissä, joissa asiois­tamme joka tapauk­sessa päätetään.


Kokoomus.fi