MENU
Jyrki Katai­sen muis­to­sa­nat valtio­neu­vos Harri Holke­rin pois­me­non johdosta

Jyrki Katai­sen muis­to­sa­nat valtio­neu­vos Harri Holke­rin pois­me­non johdosta

Julkaistu: 08.08.2011 Puheet

Suora­sel­käi­nen isän­maan mies on poissa.

Valtio­neu­vos Harri Holkeri oli suora­sel­käi­nen ja peri­aat­teel­li­nen isän­maan mies. Hän teki pitkän päivä­työn Suomen ja suoma­lais­ten hyväksi kansan­edus­ta­jana, Kansal­li­sen Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­jana, Suomen Pankin johto­kun­nan jäse­nenä ja päämi­nis­te­rinä.

Valtio­neu­vos Holkeri oli henkilö, joka kykeni raken­ta­maan luot­ta­musta ihmi­siin myös vaikeissa tilan­teissa. Tämä oli yksi tärkeä henki­lö­koh­tai­nen ominai­suus, joka auttoi häntä saavut­ta­maan tulok­sia myös merkit­tä­vissä kansain­vä­li­sissä tehtä­vissä. Pohjois-Irlan­nin ja Koso­von rauhan­vä­li­tys­teh­tä­vät ja YK:n yleis­ko­kouk­sen puheen­joh­ta­jan tehtä­vät olivat suuria tehtä­viä rauhan, ihmi­soi­keuk­sien ja demo­kra­tian puolesta. Me suoma­lai­set saamme olla ylpeitä siitä työstä, mitä Harri Holkeri suoma­lai­sena teki maamme rajo­jen ulko­puo­lella.

Harri Holkeri oli paitsi suoma­lai­nen valtio­mies, myös Kokoo­muk­sen suur­mies. Kokoo­muk­sen kunnia­pu­heen­joh­taja Holkeri ehti pitkän ja kunniak­kaan uransa aikana toimia Kokoo­muk­sessa puolue­sih­tee­rinä, puolu­een puheen­joh­ta­jana, kahdesti presi­dent­tieh­dok­kaana ja ensim­mäi­senä kokoo­mus­lai­sena päämi­nis­te­rinä sitten Paasi­ki­ven.

Valtio­neu­vos Harri Holke­rin pois­meno on suru-uuti­nen meille kaikille.

***

Helsin­gin Sääty­ta­lossa on avau­tu­nut muis­to­kirja valtio­neu­vos Harri Holke­rille. Muis­to­kirja, johon kansa­lai­set voivat jättää surun­va­lit­te­lunsa, on avoinna kello 8?16 perjan­tai­hin 19. elokuuta saakka. Sääty­ta­lon osoite on Snell­ma­nin­katu 9?11.

Valtio­neu­vos Holke­rille järjes­te­tään valtiol­li­set hauta­jai­set. Siunaus­ti­lai­suus on Helsin­gin tuomio­kir­kossa lauan­taina 27. elokuuta klo 10. Kukka­ter­veh­dys­ten sijaan muis­ta­mi­set pyyde­tään osoit­ta­maan UNICEF:ille, tili 152930-87, tiedon­an­toja kohtaan merkintä “Harri Holke­rin muis­tolle”.
***

Päämi­nis­teri Jyrki Katai­sen muis­to­puhe Harri Holke­rin siunaus­ti­lai­suu­dessa 27.8.2011

Suora­sel­käi­nen isän­maan mies!

Tämä on se määri­telmä, jolla tiedo­tus­vä­li­neet ja kansa­lai­set ovat luon­neh­ti­neet edes­men­nyttä ystä­väämme ja merkit­tä­vää suoma­laista vaikut­ta­jaa, valtio­neu­vos Harri Holke­ria.

Luon­neh­dinta on ehdot­to­masti oikea. Tämän jokai­nen Harri Holke­rin tunte­nut ja häntä seuran­nut pystyy mieles­sään tunte­maan ja sielu­jensa silmissä näke­mään oikeaksi. Peri­aat­teel­li­suus ja vastuun­kan­ta­juus olivat hänen ominai­suuk­si­aan, jotka tuli­vat esille niin koti­maan toimissa kuin merkit­tä­vissä kansain­vä­li­sissä tehtä­vis­sä­kin.

Harri Holkeri oli mies, jonka käden­jälki Suomessa ja kansain­vä­li­ses­ti­kin vahvis­tui ja kirkas­tui ajan saatossa. Tehtä­vät kasvoi­vat, vastuu lisään­tyi ja ajat­telu sekä henki­set voima­va­rat kehit­tyi­vät valtio­mies­mit­toi­hin. Kodin perintö - isän­maan­rak­kaus, kris­til­li­set elämä­nar­vot ja vastuun­tun­toi­suus - olivat Holke­rin henki­nen kivi­jalka, jonka perus­talle raken­tui kunnioi­tet­tava elämän­kaari ja yhteis­kun­nal­li­nen ajat­telu.

Tätä perus­taa tarvit­tiin­kin, kun eteen tuli tehtä­viä ja tilan­teita, jotka olivat haas­ta­vuu­des­saan erit­täin mitta­via. Vaikeuk­sien edessä Harri Holkeri oli parhaim­mil­laan. Usein hän toisti lempi­lausah­duk­si­aan: “Elämässä ei pääse teke­mään help­poja päätök­siä, ellei ensin ole valmis vaikei­siin ratkai­sui­hin.” ja ” Poli­tii­kassa on aika ajoin hyvä pysäh­tyä pohti­maan pennien ja prosent­tien sijasta aatteel­li­sia perus­ky­sy­myk­siä.” Hänelle oli ominaista se, että hän myös toimi niin kuin sanoi. Nuo aforis­min­omai­set ilmai­sut eivät olleet vain koru­lauseita vaan elämä­noh­jeita hänelle itsel­leen.

40 vuotta sitten silloin 34-vuotias puolue­sih­teeri oli tällai­sen haas­teen edessä. Juha Riht­nie­men jälkeen Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­juus lankesi tehtä­vään vielä valmis­tau­tu­mat­to­malle Harri Holke­rille. Ratkai­sulle ei ollut vaih­toeh­toa, mutta vaikea se oli. Ilman elämän­kat­so­muk­sel­li­sia ja yhteis­kun­nal­li­sia perus­ar­voja taakka olisi­kin ollut ylivoi­mai­nen tälle Euroo­pan nuorim­malle konser­va­tii­vi­joh­ta­jalle. Ponnis­tusa­lus­tana oli ihan­teel­li­suus, joka kitey­tyi Riht­nie­men hauta­paa­teen ikuis­tet­tui­hin J.J. Nervan­de­rin säkei­siin:

Henkeni sä löydät aina sieltä, missä hehku­vim­min sytyt­tä­vät miel­tä­valo, vapaus ja Isän­maa.

Harri Holke­rin työtä kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­jana leimasi kaksi suurta kysy­mystä: Puolu­een yhteis­työ­ka­na­vien avaa­mi­nen muihin poliit­ti­siin liik­kei­siin ja halli­tus­pait­sion purka­mi­nen. Tavoil­leen uskol­li­sena Holkeri antoi näil­le­kin pyrki­myk­sille miete­lause­tyyp­pi­set ilmai­sunsa. Päämää­ränä oli “hovi­kel­poi­nen puolue” joka viedään halli­tuk­seen “paraa­tio­ven kautta”.

Suhde presi­dentti Urho Kekko­seen, ulko­po­liit­ti­nen uskot­ta­vuus ja oman puolue­väen yhte­näi­syys olivat asioita, joiden saman­ai­kai­nen vahvis­ta­mi­nen vaati taitoa, näke­mystä ja neuvot­te­lu­ky­kyä. Holkeri halusi tehdä Kokoo­muk­sesta aatteel­li­sesti ja järjes­töl­li­sesti eheän, parla­men­taa­ri­sesti vahvan halli­tus­puo­lu­een, joka osal­lis­tuu suoma­lai­seen vallan­käyt­töön kanna­tuk­sensa edel­lyt­tä­mällä painoar­volla. Tavoit­teet eivät täysi­mää­räi­sesti toteu­tu­neet vielä hänen puheen­joh­ta­ja­kau­del­laan, mutta vankka perusta silloin raken­net­tiin.

* * *

Harri Holke­rin päämi­nis­te­ri­kausi osui haas­teel­li­seen aikaan. Suomea oli uudis­tet­tava ja avat­tava niin, talou­del­li­sesti kuin kansain­vä­li­ses­ti­kin. Uudis­te­tun Suomen mahdol­li­suu­det ja vapau­det sokai­si­vat monet hetkel­li­sesti usko­maan help­poon kasi­no­maa­il­maan.

Poli­tii­kassa täytyy osata kantaa vastuuta vaikei­na­kin aikoina, vaikka ongel­mien syyt olisi­vat­kin muualla. Vaikeuk­sien takaa Harri Holke­rista siilau­tui todel­li­nen henki­lö­kuva vastuun kanta­vasta, itsensä likoon pistä­västä ja sanansa pitä­västä miehestä.

Nämä ominai­suu­det olivat vahvasti esillä myös silloin, kun Harri Holkeri oli kahdesti Kokoo­muk­sen presi­dent­tieh­dok­kaana vuosina 1982 ja 1988. Holke­rille ehdok­kuu­dessa oli kysy­mys muus­ta­kin kuin valtaan pyrki­mi­sestä. Aset­tu­mi­nen käytet­tä­väksi oli osa poliit­tista järjes­tel­mää, jota hän halusi tukea. Ja jo ehdok­kuus sinänsä oli hänelle suuri isän­maal­li­nen kunnia-asia, niin kuin hän itse asian ilmaisi.

* * *

On kysytty, milloin Harri Holke­ria ryhdyt­tiin pitä­mään todel­li­sena valtio­mie­henä. Ehkä jo päämi­nis­te­riys ja kaksin­ker­tai­nen presi­dent­tieh­dok­kuus antoi­vat siihen aihetta. Mutta kiis­tat­to­maksi asia tuli merkit­tä­vien kansain­vä­lis­ten vastui­den kautta 1990- ja 2000-luvuilla.

Vuodesta 1995 vuoteen 1998 hän toimi Pohjois-Irlan­nin asei­den­luo­vu­tusta selvi­tel­leen kansain­vä­li­sen ryhmän jäse­nenä ja yhtenä sen kolmesta puheen­joh­ta­jasta. Tässä proses­sissa hänen yhteis­työ­ky­kynsä ja neuvot­te­lu­kes­tä­vyy­tensä tuli­vat vahvasti esiin. Neuvot­te­lu­kun­nan keula­hah­mona toimi­nut Yhdys­val­ta­lai­nen senaat­tori George Mitc­hell luon­nehti Holke­ria Yleis­ra­diolle anta­mas­saan tele­vi­sio­haas­tat­te­lussa seuraa­vasti: “Hyvä sovit­te­lija, varma mies, johon voi luot­taa. Voin sanoa, että ilman Harri Holke­rin panosta sopi­musta ei olisi synty­nyt.”

Sovit­te­lu­työn mitta­vuu­desta kertoo se, että neuvot­te­lu­jen sopi­ja­puo­let palkit­tiin vuonna 1998 Nobe­lin rauhan­pal­kin­nolla.

Harri Holke­rin valtio­mie­su­ran huipen­nus ja ehkä myös henki­lö­koh­tai­nen elämän­työ­pal­kinto oli YK:n yleis­ko­kouk­sen puheen­joh­ta­juus 2000–2001. Siinä tehtä­vässä hän sai kansain­vä­listä tunnus­tusta neuvot­te­lu­tai­dos­taan, johta­mis­ky­vys­tään ja humaa­nista ajat­te­lus­taan.

Isän­maan miehestä oli kasva­nut kansain­vä­li­nen valtio­mies, jonka lapsuu­desta peri­tyt arvot olivat saaneet jatkok­seen voimak­kaan asen­teen kehi­ty­sa­vun, kansain­vä­li­sen soli­daa­ri­suu­den ja rauhan puolesta.

Harri Holke­rin perus­ar­vot eivät olleet muut­tu­neet, mutta niiden pain­opiste oli liik­ku­nut kansain­vä­li­sen inhi­mil­li­sen vastuun­tun­non suun­taan. YK-tehtä­vissä nähdyn ja koetun perus­teella hän toi vahvasti esiin näke­myk­sen, että kehi­tys­mai­den tyttö­jen koulu­tuk­sen ja ihmi­soi­keuk­sien kohen­ta­mi­nen on tärkeintä työtä maail­man­rau­han puolesta.

Harri Holke­rin luon­tee­seen kuului syväl­li­nen ihmi­syy­den pohti­mi­nen ja lämmin inhi­mil­li­syys. Tämä tuli esiin paitsi yksi­tyi­se­lä­mässä myös poli­tii­kassa. Kirjansa Itse­näi­siä ajatuk­sia hän päät­tää lukuun, joka on otsi­koitu “kaik­kein tärkeim­mästä - ihmi­sestä”. Siinä hän painotti, että “yhteis­kun­nal­li­sessa toimin­nassa ei ole mitään muuta hyväk­syt­tä­vää tavoi­tetta kuin ihmi­syy­den asian ajami­nen. Poli­tiikka on parhaim­mil­laan ihmi­sen palve­le­mista.”

Omalla toimin­nal­laan ja kaikissa tehtä­vis­sään Harri Holkeri osoitti, että nämä sanat olivat hänen oman työnsä pysyvä ohje­nuora.