Kokoomus.fi
Minne vie korkea­kou­lu­tuksen tie?

Minne vie korkea­kou­lu­tuksen tie?

Julkaistu: 1.12.06 Ohjelmatyö

Yliopis­tojen opiske­li­ja­määrät ovat kasvaneet vuodesta 1991 vuoteen 2004 50 % eli 115 000 opiske­li­jasta 173 000 opiske­lijaan. Ammat­ti­kor­kea­kou­luissa, jotka luotiin 1990-luvulla, oli vuonna 2005 jo 131 0000 opiske­lijaa. Koulu­tusta on tarjolla noin 80 paikka­kun­nalla. Opetus­mi­nis­teriö ja valtio­neu­vosto ovat jo linjanneet, että edessä on voima­va­rojen kokoa­minen. Linjaus on oikea.

Ensim­mäinen muutoksen moottori on väestö­ke­hitys. Kun nuori­soi­kä­luokat vähenevät, on koulu­tus­paikkoja vähen­nettävä ja toden­nä­köi­sesti myös korkea­kou­lu­verkkoa supis­tettava. Jos maakunnan nuorison määrä vähene 20 %, vaikuttaa se väistä­mättä koulu­tus­jär­jes­telmään.

Ruuhka-Suomen kasvu­kes­kuk­sissa nuorison määrää pysyy lähes ennallaan ainakin 15 vuotta. Siellä myös työpaikat lisään­tyvät. Korkea­kou­lu­tuksen tarjontaa on uudelleen suunnattava alueel­li­sesti, vaikka valta­kun­nal­linen koulu­tus­jär­jes­telmä onkin vahvuu­temme. Miten turvataan koulu­tuksen saatavuus vähenevän väestön maakun­nissa? Siinä on tulevalle halli­tuk­selle pähkinä purta­vaksi.

Työelämän ja elinkei­no­ra­kenteen muutokset luovat painetta koulu­tus­jär­jes­telmän muuttu­miseen. Palvelu- ja hoitotyö kasvat­tavat osuuk­siaan samalla kun teollisen tuotannon suhteel­linen osuus työlli­sistä supistuu. Asian­tun­ti­jatyö, joka edellyttää korkeampaa osaamista, on lisään­ty­mässä kaikilla aloilla.

Selviy­ty­mis­stra­te­gioita

Työpaikkoja ja ammatteja katoaa samalla kun uusia syntyy. Perus­tut­kinto ei enää riitä kymmenien vuosien työuralle, vaan moni joutuu täyden­tämään osaamistaan tai jopa vaihtamaan ammat­tialaa. Korkea­kou­luilla on edessä kurssin reivaus nuorten tutkin­to­kou­lu­tuk­sesta aikuisten täydennys- ja lisäkou­lu­tukseen.

Aikuisen ammatin­vaih­tajan koulu­tus­väylä ei voi olla neli- tai viisi­vuo­tinen korkea­kou­lu­tut­kinto. Tarvitaan jousta­vampia ja lyhyempiä vaihtoehtoja. Osaamisen tunnus­ta­miseen ja koulu­tukseen perus­tuvia pätevöi­ty­mis­jär­jes­telmiä voidaan kehittää myös korkea­kou­lu­tukseen, ei vain ammatil­liseen koulu­tukseen.

Korkea­kou­luilla on keskeinen tehtävä paitsi uuden työvoiman koulut­ta­mi­sessa myös työssä jo olevien pätevyyden kehit­tä­mi­sessä ja uudis­ta­mi­sessa. Tässä on selviy­ty­misen avain usealle korkea­kou­lulle, jolta nuoriso-opiske­lijat ovat vaarassa vähentyä.

Toinen vaihtoehto on avata korkea­kou­lutus ulkomaa­lai­sille. Tämä ei voi tapahtua suoma­laisten veron­mak­sajien kustan­nuk­sella, vaan EU ja ETA-maiden ulkopuo­lelta tulevien on maksettava koulu­tuk­sestaan. Kysyntää suoma­laiseen korkea­kou­lu­tukseen on, mutta lain katego­rinen määräys tutkintoon johtavan korkea­kou­lu­tuksen maksut­to­muu­desta on estänyt korkea­kouluja tarjoa­masta palve­luitaan mm. Aasian kasva­ville talouk­sille.

Kumpaakin vaihtoehtoa tarvitaan. Samalla korkea­kou­lujen välistä yhteis­työtä on lisättävä.

Duaali­malli kestää, jos halutaan

Korkea­kou­lu­tuksen duaali­malli, joka muodostuu rinnak­kai­sista yliopisto- ja ammat­ti­kor­kea­kou­lusek­to­rista, on kestävä malli tulevai­suu­des­sakin. Duaali­mallin säily­minen edellyttää, että ammat­ti­kor­kea­koulu ja yliopisto säilyt­tävät omat profii­linsa. Tämän lähtö­kohtana on työelämä. Yliopisto ja ammat­ti­kor­kea­koulu antavat erilaiset valmiudet erilai­sissa ammateissa toimi­miseen. Tämän takia meillä on kaksi rinnak­kaista, mutta erilaista, järjes­telmää. Ammat­ti­kor­kea­kou­lu­tut­kinto ja ylempi korkea­kou­lu­tut­kinto yliopis­tossa tähtäävät kumpikin ensisi­jai­sesti työelämään eivät jatko-opintoihin yliopis­tossa.

Korkea­kou­lu­tuksen raken­teita ja toimintaa on tarkas­teltava kokonai­suutena. Päätöksen teon pohjana on oltava kokonai­sarvio yliopis­tojen ja ammat­ti­kor­kea­kou­lujen vahvuuk­sista ja heikkouk­sista.

Koulu­tuksen kysyn­nässä ja väestö­poh­jassa tapah­tuviin muutoksiin voidaan vastata korkea­kou­lujen välisellä yhteis­työllä. Tämän ei tarvitse merkitä duaali­mallin murta­mista tai ammat­ti­kor­kea­kou­lujen alista­mista koulu­tus­väy­läksi tieteel­lisiin maiste­rio­pin­toihin.

Korkea­kou­lujen toimin­tae­del­ly­tyksiä on arvioitava niiden kolmen tehtävän perus­teella. Opetuksen ja alueke­hi­tyksen osalta kaikkien korkea­kou­lujen on Suomessa oltava mahdol­li­simman korkealla tasolla. Tieteel­li­sessä tutki­muk­sessa tarvitaan yliopis­tojen kesken työnjakoa, joka tarkoittaa voima­va­rojen keskit­tä­mistä. Huippua­jat­telun on oltava olla tutki­muksen ja opetuksen osalta erilaista. Samalla on varmis­tettava laadun tasaisuus.

Petri Lempinen, FT
koulu­tus­po­liit­tinen asiamies, Toimi­hen­ki­lö­kes­kus­jär­jestö STTK


Kuvat


Kokoomus.fi