Lapsia ja nuoria on pystyt­tävä suoje­le­maan poik­keus­o­lois­sa­kin - ”90-luvun laman virheet eivät saa tois­tua, kun krii­sin jälkiä hoide­taan”

Julkaistu: 02.04.2020

Lasten arjessa on nyt vähem­män aikui­sia, vähem­män turva­verk­koja. Riski kasvaa, että lapsen tai nuoren hätää ei huomata.

Lapsia on pystyt­tävä suoje­le­maan poik­keus­o­lois­sa­kin. Kokoo­mus pitää vält­tä­mät­tö­mänä, että lasten oikeuk­sien toteu­tu­mi­seen kiin­ni­te­tään erityistä huomiota ja että lapsen edun ensi­si­jai­suus toteu­tuu niin koro­na­krii­sin aikana kuin sen jälkeen.

Koro­na­vi­ruk­sen leviä­mi­sen estä­mi­seksi tehdyt vält­tä­mät­tö­mät rajoi­tuk­set ihmis­ten arkeen kohte­le­vat lapsia, nuoria ja perheitä hyvin eri tavoin. Huoli on suuri erityi­sesti niistä lapsista ja nuorista, joiden kotio­lot ovat heikom­mat ja jotka tarvit­se­vat normaa­liar­jes­sa­kin paljon tukea. Kaikille lapsille koti ei ole turval­li­nen.

Tiedämme, että vanhem­milla on erilai­set mahdol­li­suu­det, kyvyt ja voima­va­rat tukea lasten koulun­käyn­tiä ja hyvin­voin­tia. Koti­taus­tan vaiku­tus vahvis­tuu poik­keus­o­loissa, kun lapset ovat koti­hoi­dossa ja etäope­tuk­sessa, monet harras­tuk­set on jouduttu keskeyt­tä­mään ja monet muut­kin lasten elämässä tärkeät, ennal­taeh­käi­se­vät ja mahdol­li­suuk­sien tasa-arvoa vahvis­ta­vat palve­lut on jouduttu sulke­maan.

Opet­ta­jat ja vanhem­mat kerto­vat, että etäope­tus on saatu toimi­maan poik­keus­o­loissa pääosin hyvin. Huolia kuiten­kin on: monien lasten turval­li­nen arki­rytmi on rikki, osa lapsista ei palauta lain­kaan tehtä­vi­ään ja pientä osaa lapsista ja nuorista ei ole viime viik­koina tavoi­tettu lain­kaan.

Yhtei­sen kotona viete­tyn ajan pelä­tään syven­tä­vän perhei­den krii­sejä. Lapsi- ja perhe­jär­jes­töt ovat ilmais­seet huolensa vähä­va­rais­ten lapsi­per­hei­den pärjää­mi­sestä, perhe- ja lähisuhdeväkivallan ja päihteiden käytön lisääntymisestä, vanhem­pien psyyk­kis­ten ongel­mien syven­ty­mi­sestä, uupu­mi­sesta sekä pari­suh­teen ongel­mien kasva­mi­sesta ja huolto- ja tapaa­mis­rii­to­jen pahe­ne­mi­sesta.

Huoli toimeen­tu­losta kasvaa tule­vina kuukausina lomau­tus­ten, irti­sa­no­mis­ten ja yrit­tä­jien ahdin­gon myötä. Kriisi voi laukaista ja pahen­taa mielen­ter­vey­son­gel­mia. Oppi­las­huol­lossa näkyy jo ahdis­tuk­sen kasvu ja pelot, joiden käsit­te­lyyn lapsilla ja nuorilla ei vält­tä­mättä ole tukea kotoa.

Koro­na­krii­sillä ennus­te­taan olevan syvät ja pitkä­ai­kai­set vaiku­tuk­set myös valtion ja kuntien talou­teen. Uudel­leen­ra­ken­ta­mi­sesta tulee pitkä tie. Lapsuusa­jan olosuh­teilla on osoi­tettu olevan vaiku­tusta myöhem­pään hyvin­voin­tiin ja elämään. 90-luvun lamassa tehtiin merkit­tä­vät sääs­töt lapsi­per­hei­den palve­lui­hin, kuten neuvo­laan, päivä­hoi­toon, koulu­ter­vey­den­huol­toon ja perhei­den koti­pal­ve­lui­hin. Laman vaiku­tuk­sia sen ajan lasten myöhem­pään koulu­me­nes­tyk­seen, koulu­tus­ta­soon, toimeen­tu­loon sekä fyysi­seen ja psyyk­ki­seen tervey­teen on tutkittu. Koro­na­krii­sissä on otet­tava oppia tästä.

Poik­keuk­sel­li­sena aikana on kiin­ni­tet­tävä erityistä huomiota siihen, että jokai­sella lapsella ja nuorella säilyisi kontakti vähin­tään yhteen turval­li­seen ja luotet­ta­vaan aikui­seen. Myös krii­sin jälkeen on varmis­tet­tava, että lasten elämässä olevien luotet­ta­vien aikuis­ten määrä ei pysy­västi vähenny, kuten kävi 90-luvun lamassa, kun palve­lut eivät enää palan­neet lamaa edel­tä­välle tasolle.

Kokoo­mus katsoo, että erityi­sesti krii­sin pitkit­tyessä on kiin­ni­tet­tävä vaka­vaa huomiota lasten oikeuk­sien toteu­tu­mi­seen ja lasten suoje­luun. Se edel­lyt­tää riit­tä­viä resurs­seja, selkeitä valta­kun­nal­li­sia linjauk­sia sekä eri viran­omais­ten ja kansa­lais­jär­jes­tö­jen hyvää yhteis­työtä.

Kokoo­mus esit­tää seuraa­via toimen­pi­teitä lasten oikeuk­sien turvaa­mi­seksi poik­keus­o­loissa ja sen jälkeen:

Akuu­tit toimet poik­keus­o­loissa:

Perhei­den oikea-aikai­nen tuki on varmis­tet­tava myös poik­keus­o­lo­suh­teissa. Ongel­ma­ti­lan­tei­siin on saatava apua silloin, kun sille on akuu­tisti tarve. Avun ja tuen lykkää­mi­nen myöhem­mäksi voi kasvat­taa ongel­mia monin­ker­tai­siksi. Samalla kasva­vat yhteis­kun­nan kustan­nuk­set ja inhi­mil­li­nen kärsi­mys.

  • Huoleh­di­taan, että jokai­nen lapsi varmasti tavoi­te­taan myös poik­keus­o­lo­jen aikana. Koulut tarvit­se­vat selkeät ohjeis­tuk­set ja käytän­nöt, miten toimi­taan, jos lapsi ei vastaa etäope­tus­teh­tä­viin tai jos muusta syystä huoli lapsesta tai perheestä herää.
  • Oppi­las- ja opis­ke­li­ja­huol­lon palve­luita on järjes­tet­tävä poik­keus­ti­lan­teessa etäyh­teyk­sin. Jokai­sella oppi­laalla ja opis­ke­li­jalla on oltava oikeus saada yhteys koulu­ku­raat­to­riin tai -psyko­lo­giin. Oppi­laille ja vanhem­mille tarjo­taan tietoa autta­vista tahoista esimer­kiksi Wilman kautta.
  • Koulu­ruoka on monelle lapselle päivän ainoa ateria. Kuntien on kartoi­tet­tava lapset, joilla on tarve koulu­ruo­kai­luun etäope­tuk­sen aikana ja järjes­tet­tävä se tarjoa­malla ateria­pak­kaus kaikille sitä tarvit­se­ville.
  • Yhden­kään lapsen oppi­mi­nen ei saa jäädä kiinni koti­tie­to­ko­neen tai nettiyh­tey­den puut­teista. Kunnat ja Opetus­hal­li­tus ovat jo ryhty­neet kartoit­ta­maan avun tarvetta, ja koneita kerä­tään lahjoi­tuk­sina - tarvit­taessa varmis­tet­tava myös yhteis­kun­nan resurs­sein.
  • Aikana, jolloin kouluissa ei vietetä aikaa, on iso riski siihen, että yhä useampi nuori jää syrjään eikä pääse palve­lui­den piiriin. Etsi­vän nuori­so­työn merki­tys koros­tuu, jotta kukaan ei jää yksin. Pain­opis­teen on oltava niissä nuorissa, jotka ovat vaarassa pudota.
  • Turva­taan perus­pal­ve­lu­jen, kuten neuvo­loi­den, perhe­kes­kus­ten ja muiden mata­lan kynnyk­sen perhe­pal­ve­lu­jen, jatku­vuus mahdol­li­sim­man katta­vasti myös poik­keus­o­lo­jen aikana esimer­kiksi etäyh­tey­den­ot­toja ja digi­pal­ve­luja hyödyn­tä­mällä. Perus­ta­son palve­luissa on otet­tava aktii­vi­sesti puheeksi perheen jaksa­mi­seen liit­ty­viä kysy­myk­siä ja varmis­tet­tava mata­lalla kynnyk­sellä tuki ongel­mien ilme­tessä.
  • Lasten­suo­je­lun resurs­seista ja toimin­tae­del­ly­tyk­sistä on huoleh­dit­tava tarvit­taessa lisä­ta­lous­ar­violla. Lasten­suo­je­lun asiak­kai­den määrä voi kasvaa poik­keus­o­lo­suh­tei­den myötä. Yhtey­den­pi­toa erityi­sesti suuressa riskissä oleviin perhei­siin tulee lisätä esimer­kiksi etäyh­teyk­siä hyödyn­tä­mällä.
  • Myös koti­käyn­tejä perhei­siin tulee jatkaa, jos se on lapsen hyvin­voin­nin ja turval­li­suu­den näkö­kul­masta perus­tel­tua. Lasten­suo­je­lun ammat­ti­lai­silla on oltava tällöin mahdol­li­suus saada suoja­va­rus­teita (kuten hengi­tys­suo­jia) sekä ohjeis­tus koti­käyn­tien turval­li­seen suorit­ta­mi­seen.
  • Tuki­per­heet ovat monille heikoim­massa asemassa olevalle lapselle ja nuorelle tärkeä voima­vara. Poik­keus­ai­kana yhtey­den­pi­toa on varmis­tet­tava etäyh­teyk­sillä, jotta tuki­per­heen tai -henki­lön yhtey­den­pito lapseen tai nuoreen säilyy. Esim. Pelas­ta­kaa Lapset on jo aloit­ta­nut digi­tu­ki­hen­ki­lö­toi­min­nan.
  • On huoleh­dit­tava, että lapsille, nuorille ja vanhem­mille on puhe­lin­pal­ve­luja ja chat­teja, joista saa neuvon­taa, keskus­te­lua­pua ja tukea. Aukio­loai­koja on piden­net­tävä krii­sin aikana, ja linjo­jen ruuh­kau­tu­mi­nen on pyrit­tävä vält­tä­mään lisä­re­surs­sein. Lapset ja nuoret tarvit­se­vat pikai­sesti myös valta­kun­nal­li­sen autta­van puhe­li­men. Järjes­tö­jen osaa­mista tulee hyödyn­tää kaikin tavoin krii­sin aikana.
  • Lapsen oikeutta pitää yhteyttä molem­piin vanhem­piinsa on vaalit­tava myös poik­keus­o­loissa. Perheille on annet­tava tukea lapsen tapaa­mi­soi­keu­den ja vuoroa­su­mi­sen järjes­tä­mi­sessä poik­keus­o­loissa, ja eroper­hei­den tilanne on huomioi­tava myös esim. rajoi­tus­toi­men­pi­tei­den linjauk­sissa.
  • Kodin ulko­puo­lelle sijoi­tet­tu­jen lasten oikeu­det on turvat­tava myös poik­keus­o­loissa: esim. koti­lo­mista ja yhtey­den­pi­dosta läheis­ten kanssa tarvi­taan kansal­li­set linjauk­set. Lasten­suo­je­lun työn­te­ki­jät tarvit­se­vat sijais­huol­lossa olevien lasten yhtey­den­pi­don järjes­tä­mi­seen poik­keus­o­loissa valta­kun­nal­li­sen ohjeis­tuk­sen.
  • Koti ei ole kaikille turval­li­nen paikka. Polii­sien määrä­ra­hoja on kasva­tet­tava tarpeen mukaan lisä­ta­lous­ar­violla, jotta kaik­kiin koti­hä­ly­tyk­siin voidaan reagoida nopeasti. Lisäksi on kiin­ni­tet­tävä erityistä huomiota verkossa mahdol­li­sesti lisään­ty­viin kiusaa­mis- ja hyväk­si­käyt­tö­ta­pauk­siin. Kokoo­mus on esit­tä­nyt polii­sien toimin­taan vara­tun määrä­ra­han korot­ta­mista 5 miljoo­nalla.
  • Turva­ko­dit ovat jo ilmoit­ta­neet pysy­vänsä auki poik­keus­o­lois­sa­kin, ja niillä on käytös­sään myös karan­tee­ni­huo­neita koro­na­vi­rus­ris­kin mini­moi­mi­seksi.
  • Pide­tään harras­tuk­sia mahdol­li­suuk­sien mukaan yllä ja lapset liik­keessä poik­keus­o­lois­sa­kin etäyh­teyk­sin. Aikana, jona perhei­den elämä on monella tapaa myller­ryk­sessä, lapselle mielek­kään harras­tuk­sen ja sitä kautta saata­vien sosi­aa­lis­ten - poik­keus­o­loissa etänä tapah­tu­vien - kontak­tien ja välit­tä­vien aikuis­ten merki­tys koros­tuu.

Miten vältämme 90-luvun laman virheet – tuki poik­keus­o­lo­jen jälkeen:

  • Ennal­taeh­käi­se­vien ja perus­pal­ve­lui­den jatku­vuus on pystyt­tävä turvaa­maan akuu­tin koro­na­krii­sin laan­nut­tua. Palve­luissa on varau­dut­tava siihen, että kun rajoi­tuk­sia hiljal­leen pure­taan ja palve­lut palau­tu­vat ennal­leen, saat­ta­vat ne alku­vai­heessa kuor­mit­tua. Ennal­taeh­käi­se­vien palve­lui­den tärkeä rooli perhei­den tuke­mi­sessa on vält­tä­mä­töntä tunnis­taa siinä­kin tilan­teessa, että valtion ja kuntien talous on koro­na­krii­sin jäljiltä ahtaalla. Ennal­taeh­käi­sevä työ kannat­taa niin talou­del­li­sesti kuin inhi­mil­li­ses­ti­kin.
  • Halli­tuk­sen on irti­sa­nou­dut­tava kaikista uusista kuntien tehtä­viä lisää­vistä hank­keista ja huoleh­dit­tava krii­sin vastuul­li­sesta jälki­hoi­dosta perus­pal­ve­lui­hin ja perhei­den hyvin­voin­tiin keskit­tyen.
  • Tuetaan perhei­den taloutta työllä. Paras keino ehkäistä lapsi­per­he­köy­hyyttä on huoleh­tia työl­li­syy­destä. Työpaik­ko­jen turvaa­mi­seksi ja suur­työt­tö­myy­den estä­mi­seksi on tehtävä kaikki mahdol­li­nen. Halli­tuk­sen ei pidä peruut­taa työl­li­syys­ta­voit­tees­taan, eikä korona ole syy jättää työl­li­syyttä lisää­viä raken­ne­uu­dis­tuk­sia teke­mättä. Niitä tarvi­taan entistä kipeäm­min, jotta perheillä olisi töitä.
  • Halli­tuk­sen on laadit­tava kouluille tuki- ja lisä­ope­tuk­sen krii­si­pa­ketti, jolla varmis­te­taan, että mene­te­tyt kuukau­det kuro­taan kiinni, oppi­mi­se­rot eivät kasva ja jokai­nen saa tarvit­se­mansa tuen. Koko­nai­suus on valmis­tel­tava laajassa yhteis­työssä koulu­tus­sek­to­rin ammat­ti­lais­ten kanssa.
  • Ennal­taeh­käi­se­vien palve­lui­den ja perus­pal­ve­lui­den saata­vuus on ajet­tava nopeasti ylös akuu­tin krii­sin päät­tyessä. Kuntia ei saa kuor­mit­taa uusilla velvoit­teilla, jotka pahim­mil­laan vaaran­ta­vat olemassa olevien palve­lui­den tarjoa­mi­sen.
  • Sosi­aali- ja terveys­pal­ve­luissa on huomioi­tava poik­keus­ti­lan aikana mahdol­li­sesti kasau­tu­nut palve­lu­tarve ja siihen on varau­dut­tava vastaa­maan. Erityi­sesti lasten­suo­je­luun on tarvit­taessa lisät­tävä resurs­seja perhei­den tarvit­se­man avun ja tuen varmistamiseksi.Mielenterveyspalveluiden oikea-aikai­nen ja mata­lan kynnyk­sen saata­vuus on turvat­tava kaikissa ikäryh­missä.
  • Syksyllä on tarjot­tava riit­tä­vät mahdol­li­suu­det esimer­kiksi yliop­pi­las­kir­joi­tus­ten tai amma­til­li­sen koulu­tuk­sen näyt­tö­jen uusi­mi­seen. Viime vaali­kau­della uudis­tettu yliop­pi­las­tut­kin­to­laki mahdol­lis­taa rajat­to­mat uusi­mis­mah­dol­li­suu­det.
  • Poik­keus­o­lo­suh­tei­den pitkit­tyessä on mahdol­lista, että monen lapsen ja nuoren päivit­täi­nen liikunta on vähen­ty­nyt huomat­ta­vasti ja korvaan­tu­nut esimer­kiksi ruutua­jalla. Neuvo­loissa ja koulu­ter­vey­den­huol­lossa on tärkeä kiin­nit­tää huomiota liikun­nal­li­sen elämän­ta­van tuke­mi­seen ja palaut­ta­mi­seen perheissä. Sekä liikun­nan lisää­mi­seksi että lasten ja nuor­ten sosi­aa­lis­ten kontak­tien tuke­mi­seksi on entis­tä­kin tärkeäm­pää varmis­taa, että jokai­sella lapsella ja nuorella olisi mahdol­li­suus harras­taa, kun poik­keus­o­lo­suh­teet päät­ty­vät. Harras­ta­mi­nen on tutki­tusti teho­kas tapa ehkäistä syrjäy­ty­mistä. Mielek­käällä vapaa-ajan toimin­nalla on myös oppi­mis­tu­lok­sia paran­ta­via vaiku­tuk­sia. Harras­tus­ta­kuulla on turvat­tava mahdol­li­suus harras­tuk­seen jokai­selle lapselle.