Oslon räjäh­dys ja hyök­käys Utöyan saarella ovat ajatus­ky­vyn ylit­tävä trage­dia. Tapah­tu­mat kosket­ta­vat syvästi meitä suoma­lai­sia. Kyse on paitsi hirvit­tä­västä jouk­ko­mur­hasta, myös rauk­ka­mai­sesta iskusta pohjois­maista mallia ja oman yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­mämme arvoja vastaan. Minulle on edel­leen täysin käsit­tä­mä­töntä, että joku voi tietoi­sesti valita uhrik­seen kesä­lei­riä viet­tä­vät, parem­man yhteis­kun­nan raken­ta­mi­sesta kiin­nos­tu­neet nuoret.

Monen ? myös minun ? mielessä ristei­le­vät ajatuk­set siitä, kuinka tällai­set iskut voidaan estää. Olisiko toisen­lai­nen lain­sää­däntö, tiukem­mat rajoi­tuk­set tai lisä­re­surs­sit varmuu­della estä­neet Norjan tapah­tu­mia? Voidaanko viran­omai­sen toimilla varmuu­della estää vastaa­vat tapah­tu­mat?

Teemme kaiken voita­vamme, jotta vält­tyi­simme uusilta trage­dioilta. Silti emme voi olla varmoja siitä, pystyykö kukaan enna­koi­maan riit­tä­västi kaik­kia mahdol­li­sia riskejä.

Kaikki Norjan tapah­tu­mista saatava tieto käydään Suomessa tarkasti läpi ja lain­sää­dän­töömme sekä käytän­töi­himme tehdään muutok­sia, mikäli sellai­seen osoit­tau­tuu tarvetta. On esimer­kiksi arvioi­tava, voidaanko räjäh­dy­sai­ne­ma­te­ri­aa­lin saan­ti­mää­räyk­siä muut­taa tai onko Norjan tapah­tu­mien valossa syytä arvioida juuri voimaan­tul­lutta asela­kia uudel­leen.

Pohjois­mai­nen demo­kra­tia perus­tuu kansa­lais­va­pauk­siin ja luot­ta­muk­seen. Näistä vapaan yhteis­kun­nan perus­ki­vistä emme voi antaa periksi. Me emme saa uhrata avointa, yhtei­söl­listä ja ihmi­seen luot­ta­vaa demo­kra­ti­aamme. Vapaassa yhteis­kun­nassa ihmi­sillä on kuiten­kin vapauk­sien lisäksi myös velvol­li­suuk­sia. Välit­tä­mistä ja huolen­pi­toa ei ole mahdol­lista ulkois­taa.

Pohjois­mai­seen yhteis­kun­ta­mal­liin kuulu­vat vapaus ja vastuu sekä huolen­pito muista. Puolus­tamme näitä peri­aat­teita parhai­ten toimi­malla kukin tahol­lamme suvait­se­vai­suu­den, välit­tä­mi­sen ja avoi­muu­den puolesta. Jos emme näin tee, vihaa, pelkoa ja ihmis­ten välistä vastak­kai­na­set­te­lua liet­so­vat voimat vievät voiton.

Norjan tapah­tu­mat osoit­ta­vat, että pohjois­mai­nen yhteis­kun­ta­malli ei ole valmis. Keskus­te­lua on käyty aivan oikein siitä, mitä yhteis­kun­nal­li­sia muutok­sia tapah­tu­mat edel­lyt­tä­vät. Ensi­reak­tio suhtau­tua tapah­tu­miin on ajatella, että tietyillä laki­muu­tok­silla tai lisää­mällä polii­seja olemme tehneet kaiken voita­vamme. Viran­omais­ten ja julki­sen vallan tehtävä on huoleh­tia turval­li­suu­desta, mutta tarvit­semme kuiten­kin paljon enem­män kuin vain viran­omais­vas­tuuta. Vastuu suvait­se­vai­suu­den, välit­tä­mi­sen ja avoi­muu­den puolus­ta­mi­sesta on meillä kaikilla.

Aion itse tehdä entis­tä­kin enem­män töitä, jotta julki­nen keskus­telu pysyy asial­li­sena ja toisia ihmi­siä kunnioit­ta­vana. Viha­puhe, rasismi ja keino­te­koi­nen vastak­kai­na­set­telu on torjut­tava. Yhteis­kun­nan vastuulla on huoleh­tia, että viran­omai­silla on riit­tä­vät resurs­sit ja keinot ehkäistä pahaa oloa, mielen­ter­vey­den ongel­mia sekä rikok­sia. On meidän yhtei­nen vastuumme, että Suomessa väli­te­tään ja pide­tään huolta toisista ihmi­sistä.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa