Olemme jo viik­ko­jen ajan herän­neet synk­kiin aamui­hin. Helmi­kuun 24. päivänä Euroo­pan turval­li­suus muut­tui peruut­ta­mat­to­malla tavalla, kun Venäjä käyn­nisti julman hyök­käyk­sensä Ukrai­naan. Kyseessä on häikäi­le­mä­tön rikko­mus kansain­vä­listä oikeutta ja Ukrai­nan itse­mää­räi­soi­keutta kohtaan.

Venä­jällä ja Puti­nilla ei pitäisi tässä vaiheessa olla harha­luu­loja virheis­tään. Ukrai­na­lai­set eivät ole anta­neet periksi ja osoit­ta­vat sanka­ril­lista päät­tä­väi­syyttä puolus­taa maataan. Venä­läis­ten pyrki­mys nope­aan sotaan ja itsel­leen mielui­san nukke­hal­li­tuk­sen pystyt­tä­mi­seen ovat epäon­nis­tu­neet. Sen sijaan sodan seurauk­set Venä­jälle ovat olleet kata­stro­faa­li­set, kun Eurooppa ja länsi ovat yhte­näi­sem­piä kuin koskaan.

Venäjä puoles­taan on yksi­näi­sempi kuin koskaan, ja se kärsii nyt hyök­käys­so­tansa seurauk­set. Venä­jällä on edes­sään lähes täydel­li­nen eris­tys kansain­vä­li­sestä yhtei­söstä, minkä lisäksi sen talous ja koko rahoi­tus­jär­jes­telmä ovat romah­duk­sen partaalla. Euroo­pan unioni on yksi­mie­li­nen kovissa Venäjä-pakot­teis­saan ja pyrkii nyt nopeu­te­tusti vähen­tä­mään ener­gia­riip­pu­vuut­taan Venä­jästä. Samaan aikaan Venä­jällä on havait­ta­vissa lisään­ty­vää tyyty­mät­tö­myyttä ja miele­no­soi­tuk­sia.

Seurauk­set ovat Suomelle järi­syt­tä­viä. Kansa­lais­ten enem­mis­tön mieli­pide on liik­ku­nut nopeasti ja histo­rial­li­sesti Nato-jäse­nyy­den kannalle sekä Suomessa että Ruot­sissa. Samalla Suomi tiivis­tää puolus­tusyh­teis­työ­tään Yhdys­val­to­jen, Ruot­sin ja muiden kump­pa­nei­demme kanssa.

Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan on käyn­nis­tä­nyt suurim­man muutok­sen Euroo­pan turval­li­suu­dessa sitten Neuvos­to­lii­ton romah­duk­sen. Niin kauan kuin Putin johtaa Venä­jää, aidolle lien­ny­tyk­selle idän ja lännen välillä ei ole edel­ly­tyk­siä. Vaikka Suomi onkin pyrki­nyt edesaut­ta­maan raken­ta­vaa suhdetta Venä­jän ja lännen välille, sen aggres­sii­vi­nen käytös ja lausun­not Suomen mahdol­li­sesta Nato-jäse­nyy­destä osoit­ta­vat, miten naapu­rus­suh­teen perus­teet voivat romah­taa nopeasti.

Turval­li­suusym­pä­ris­tömme on pysy­västi muut­tu­nut, ja nyt on päätös­ten aika. Ydin­ky­sy­mys meille on Suomen turval­li­suus­po­liit­ti­sen aseman varmis­ta­mi­nen ja suojaa­mi­nen. Venä­jästä on tullut aiem­paa selvem­min soti­laal­li­nen uhka myös meille. Suomessa on nyt päätet­tävä, miten parhai­ten takaamme turval­li­suu­temme ja ehkäi­semme soti­laal­lis­ten krii­sien muodos­tu­mista. Soti­laal­li­nen liit­tou­tu­mi­nen on yksi suurista kysy­myk­sistä.

Suomen pysy­mi­nen soti­laal­lis­ten liit­to­jen ulko­puo­lella ei ole auto­maat­ti­sesti turval­li­suus­po­liit­tista vakautta yllä­pi­tävä tekijä. Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan osoit­taa, ettei Putin viime kädessä kunnioita valtioi­den soti­laal­lista liit­tou­tu­mat­to­muutta. Tarvit­taessa syitä sodan­käyn­nille muita vastaan voidaan keksiä jopa räikei­siin valhei­siin perus­tuen. Ukrai­nan sota osoit­taa myös Yhdys­val­tain tuen rajat Natoon kuulu­mat­to­mille maille.

Nato-optiosta puhu­mi­nen pysy­vänä asian­ti­lana ei ole enää uskot­ta­vaa. Option lunas­tus on aiem­min kytketty turval­li­suusym­pä­ris­tömme nope­aan muut­tu­mi­seen tai siihen, että Venäjä näkee EU:n Naton kaltai­sena vihol­li­sena. Nyt molem­mat näistä ovat toteu­tu­neet, minkä lisäksi Venäjä on määri­tel­lyt Suomen koko EU:n kanssa itsensä kannalta viha­mie­li­seksi maaksi. Myös lännen asetoi­mi­tuk­set tulki­taan Venä­jällä viha­mie­li­senä toimin­tana. Olemme siis yhä selvem­min osa Venä­jän koke­maa vihol­lis­ku­vaa ja tällai­sessa kehi­tyk­sessä Suomen kannat­taisi ankku­roida itsensä vahvem­min osaksi länti­siä puolus­tus­rat­kai­suja. Option lunas­ta­mi­sen aika on tullut.

Naton ulko­puo­lella pysy­mi­selle olisi jatkossa löydet­tävä hyvin vahvat perus­teet, jotta se olisi kannal­tamme oikea ratkaisu. Paluu optio­po­li­tiik­kaan ei ole enää mahdol­lista. Käytän­nössä Suomella on edes­sään ”nyt tai ei koskaan” valinta jäse­nyy­den suhteen. Mikäli Suomi torjuu Nato-jäse­nyy­den Venä­jän hyök­käyk­sen jälkeen­kin, antaisi tämä väärän vies­tin Mosko­vaan. Passii­vi­suu­temme voitai­siin pahim­mil­laan tulkita pelok­kuu­tena. Tällaista mieli­ku­vaa itses­tämme emme halua ulos­päin antaa eikä Suomen turval­li­suus­po­liit­ti­seen asemaan ole nyt varaa jättää minkään­lai­sia aukkoja tai tulkin­nan­va­rai­suutta. Jos siis Suomi ei hae Nato-jäse­nyyttä, päätök­selle olisi esitet­tävä selkeät perus­te­lut sekä näke­mys vaih­toeh­toi­sesta linjasta, joka jatkossa takaisi turval­li­suu­temme.

Kysy­mys Suomen Nato-jäse­nyy­destä tulee edus­kun­taan lähi­viik­koina, kun halli­tus tuot­taa selon­teon turval­li­suus­ti­lan­teesta. Puolu­eet ovat tunnus­ta­neet tosi­asiat nyt laajalti – turval­li­suusym­pä­ristö on muut­tu­nut. Seuraava askel on aktii­vi­nen toiminta. Muutos edel­lyt­tää jyke­viä päätök­siä. Kokoo­mus haluaa, että nämä päätök­set tullaan myös teke­mään. Väli­ti­laan emme voi jäädä. Selon­teon ja parla­men­taa­ri­sen proses­sin pitää Kokoo­muk­sen mielestä johtaa esityk­seen jäse­nyy­destä. Lopul­li­sen päätök­sen tekee edus­kunta.

Kokoo­muk­sen kanta on kaikille selvä. Venä­jän hyök­käys koros­taa Nato-jäse­nyy­den ajan­koh­tai­suutta, mutta meille kyse ei ole vain reak­tioista välit­tö­mään tilan­tee­seen vaan pitkän aika­vä­lin valin­nasta. Suomi on euroop­pa­lai­nen valtio, jolla on oltava euroop­pa­lai­nen puolus­tus­rat­kaisu. Tämän näke­myk­sen takana olemme seis­seet jo 16 vuotta. Nato-jäse­nyy­den myötä mahdol­li­nen hyök­kääjä joutuisi otta­maan huomioon, että Suomen tukena olisi koko liit­to­kun­nan soti­laal­li­nen voima ja viime kädessä ydin­a­sei­den suoja. Tämän lisäksi Nato-jäse­nyy­den myötä Suomen mahdol­li­suu­det vaikut­taa globaa­lin turval­li­suu­den kannalta tärkei­siin kysy­myk­siin kasvai­si­vat.

Me olemme valmiita viemään Suomen Naton jäsen­maaksi ja tulemme ajamaan jäse­nyyttä edus­kun­nassa. Ymmär­ret­tä­västi nopeasti muut­tu­nut tilanne on aset­ta­nut monet puolu­eet uuden tilan­teen eteen. Aikaa ja tilaa harkin­nalle on annet­tava, mutta samalla on ymmär­ret­tävä, ettei vallit­se­vassa tilan­teessa voi myös­kään odot­taa liian pitkään. Histo­ria osoit­taa, miten tärkeää on osata tart­tua eteen avau­tu­viin tilan­tei­siin määrä­tie­toi­sesti ja oikea-aikai­sesti.

Tuki Nato-jäse­nyy­delle on haet­tava ensi­si­jai­sesti kansal­li­sesti. Yhtä tärkeää on kuiten­kin tuen saami­nen kansain­vä­li­sesti. Olen viime viik­koina kier­tä­nyt Euroo­passa keskus­te­le­massa turval­li­suus­po­liit­ti­sesta tilan­teesta ja Suomen Nato-jäse­nyy­destä. Vastaan­otto on ollut yksi­se­lit­tei­nen: Nato-jäse­nyy­teemme suhtau­du­taan erit­täin posi­tii­vi­sesti. Tämä on rohkais­sut siihen johto­pää­tök­seen, että aika Suomen Nato-jäse­nyy­delle on nyt. Kaik­kein parasta olisi, mikäli ratkaisu tehtäi­siin samaan aikaan Ruot­sin kanssa.

Meidän on tehtävä päätök­semme omista tarpeis­tamme lähtien – emme muita odotel­len tai Venä­jän uhkauk­sia kuun­nel­len. Kysy­mys on lopulta siitä, mihin haluamme kansa­kun­tana kuulua. Kokoo­mus on tässä työssä mukana.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa