Kokoo­muksen ympäristö­verkoston kolumni: Kummal­lista kala­soppaa – kokoomus.fi
MENU
Kokoo­muksen ympäristö­verkoston kolumni: Kummal­lista kala­soppaa

Kokoo­muksen ympäristö­verkoston kolumni: Kummal­lista kala­soppaa

Julkaistu: 20.12.2012 Programarbete

Vaikka liika­ka­lastus yhä jatkuu, olemme ajautuneet tilan­teeseen, jossa yli puolet Euroopan markki­noilla syötä­vistä kaloista on tuonti­kalaa, kirjoittaa europar­la­men­taa­rikko Sirpa Pieti­käinen ympäris­tö­ver­koston kolum­nissa.

Kalat olivat agendalla, kun Euroopan parla­mentti kokoontui Stras­bour­gissa marras­kuussa. Kantaa otettiin niin Itämeren lohikan­toihin, hain evien leikkaa­miseen kuin ylika­las­tet­tujen alueiden palau­tu­mis­oh­jelmiin. Kaikkia elvyt­täviä toimen­pi­teitä tarvitaan, sillä Euroopan kalakannat ovat kovaa vauhtia hupene­massa.

Euroopan komission laskelmien mukaan kalakan­nois­tamme 88 prosenttia kalas­tetaan tasolla, joka ylittää niiden kestävän enimmäis­tuoton. Vuosi­kym­meniä jatkunut liika­ka­lastus on romah­dut­tanut useiden kalala­jik­keiden kannat meris­tämme. Ja kalan ollessa vähissä, osa kaloista kalas­tetaan jo ennen niiden sukukypsää ikää, mikä osaltaan kaventaa tulevia kalakantoja.

Erityisen herkkä laji ylika­las­tuk­selle on hai, jonka lisään­ty­mi­se­lin­kaari on poikkeuk­sel­lisen pitkä. Haiden evien suosio erityi­sesti Kaakkois-Aasiassa on johtanut epäin­hi­mil­liseen pyynti­tapaan, jossa eläimestä leikataan merellä pois sen muita osia arvok­kaampi evä ja loppuruho heitetään elävänä takaisin mereen. Parla­mentti vaatikin nyt eväpyynnin täydel­listä kieltoa EU-lipun alla seilaa­ville kalas­tusa­luk­sille.

Kalas­tus­po­li­tiikkaan liittyy myös monia muita haastavia kysymyksiä. Liika­ka­las­tusta ylläpi­detään monen­laisten talou­del­listen tukien keinoin. Vesil­lämme liikkuu suhteessa aivan liikaa kalas­tusa­luksia ? ja liian suuria sellaisia -, jotka omalta osaltaan hirttävät meitä kiinni ylika­pa­si­teettiin ja liika­ka­las­tukseen. On syntynyt noidankehä, jossa vähen­tyneet kalakannat ovat lisänneet alusten määrää ja kokoa, jotka taas puolestaan edelleen pienen­tävät kalakantoja.  Suurilla verkoilla kalas­tavat alukset myös nostavat merestä rutkasti nk. sivusaa­lista, joka usein heitetään pois hyödyn­tä­mättä. Tämä tuhlaileva käytäntö tulisi ehdot­to­masti saada minimiin.

Hassua kyllä, vaikka liika­ka­lastus yhä jatkuu, olemme ajautuneet tilan­teeseen, jossa yli puolet Euroopan markki­noilla syötä­västä kaloista on tuonti­kalaa. Asialla on siis myös kehitys­po­liit­tinen puolensa. Kalojen määrän laskiessa etenkin Afrikan köyhimpien maiden meria­lueilta on ostettu kalas­tusoi­keuksia, joka puolestaan on vaikeut­tanut paikal­listen kalas­tajien muutenkin niukkaa elinkeinoa.

EU:n kalas­tus­po­li­tiikka on toistai­seksi ollut yksi suurimpia euroop­pa­laisia epäon­nis­tu­misia. Kalakan­tojen säilyt­tä­misen kanssa vastakkain on asetettu erityi­sesti eteläeu­roop­pa­laisten kalas­tajien elinkeinon säily­minen. Loogi­semmin ajateltuna näiden tahojen edut ovat kuitenkin yhtene­väiset ? terveet ja kestävät kalakannat takaavat kalas­tajien elinkeinon säily­misen pitkällä aikajän­teellä.

Toistai­seksi liika­ka­las­tukseen on EU:ssa puututtu vasta, kun jokin laji todella on vaarassa kadota mannerta ympäröi­västä merestä. Yksi esimerkki tästä on tonnikala, jonka lisää­mistä uhana­laisten eläinten listalle EU lopulta asettui tukemaan vuonna 2010. Tuolloin arvioitiin, että ilman suoje­lu­toi­men­pi­teitä Atlantin sinie­vä­ton­ni­kalat olisivat tähän päivään mennessä jo kuolleet sukupuuttoon. Tiukkojen suoje­lu­toimien johdosta kanta on nyt kuitenkin elpymään päin.

Luonnon monimuo­toi­suuden katoa­minen on vakava ongelma niin maalla kuin merellä. Nykyisen kulutus­tahdin jatkuessa ihmis­kunta tarvitsee toisen kokonaisen maapallon verran resursseja jo vuoteen 2030 mennessä. Monimuo­toi­suuden suojeluun löytyy kyllä varoja ja niiden kerää­misen voisi aloittaa karsi­malla juuri näitä edellä mainittuja haital­lisia tukia.

Kalakan­tojen kestä­vyyttä ajatte­levan kulut­tajan ei toki tarvitse kokonaan sivuuttaa kaupan kalatiskejä. Kalan syöminen parhaim­millaan täyttää kaikki hyvät ruuan edelly­tykset: se on terveel­listä, turval­lista, eettistä ja ? ennen kaikkea ? herkul­lista. Tiskillä pitää kuitenkin olla tietoinen siitä, mistä kala tulee. Suomen järvessä kasvanut särki on ekolo­gi­sesti kestä­vämpi valinta kuin kaukaa tuotu tonnikala.

Joidenkin kalalajien vilje­lystä on saatu hyviä tuloksia ekolo­gi­suuden ja kannan säily­misen mitta­reilla. Lisäksi voi aina ostaa roska­kaloja, eli kalas­tuksen sivutuot­teena tai vesis­töjen puhdis­tuksen yhtey­dessä nostettuja kaloja. Juuri särki on hyvä esimerkki tällai­sesta roska­ka­lasta.  Särkiä kalas­tetaan järvien rehevöi­ty­misen hillit­se­mi­seksi. Puhdis­tus­ka­las­tuksen jälkeen on turha heittää kaloja kuitenkaan pois.

Särjestä voi nimittäin valmistaa monia herkul­lisia kalaruokia. Tässä yksi hyväksi koettu resepti:

Särki­ruukku

Laita uunivuokaan kerrok­sittain sipulia, öljyä ja särki­fi­leitä. Paista uunissa 100° lämmössä yön yli. Aamulla uunissa odottaa valmis kalamureke.

Sirpa Pieti­käinen
europar­la­men­taa­rikko

Kolumni on ilmes­tynyt Hämeen Sanomissa viikolla 47.


Kokoomus.fi