• FI
  • SV
  • MENU
    Katai­nen: Suomi on keskellä isoja muutos­voi­mia
    Twiittaa

    Katai­nen: Suomi on keskellä isoja muutos­voi­mia

    Julkaistu: 14.08.2013 Uncategorized

    Kokoo­muk­sen puheen­joh­taja, päämi­nis­teri Jyrki Katai­nen käsit­teli suoma­lai­sen yhteis­kun­nan muutos­te­ki­jöitä avates­saan Kokoo­muk­sen minis­te­ri­ryh­män kesä­ko­kouk­sen. Kokoo­muk­sen minis­te­ri­ryh­män kokous alkoi 14.8. Joen­suussa ja jatkuu 15.8. Kuopiossa.

    Katai­nen nosti esiin muutos­te­ki­jöitä, jotka näky­vät mm. väes­tön ikära­ken­teessa, teol­li­suu­den ja elin­kei­noe­lä­män raken­teessa, aukto­ri­teet­tien mure­ne­mi­sessa, puoluei­den kannat­ta­ja­kun­tien asen­teissa, media­ken­tässä ja työmark­ki­na­ken­tän toimin­nassa.

    Katai­sen mukaan on tärkeää ymmär­tää ihmis­ten ja yhteis­kun­nan muutos Suomessa ja muualla, jotta löyde­tään väli­neitä viedä eteen­päin muut­tu­vaa Suomea. On tärkeää ymmär­tää, miksi monet asiat näyt­tä­vät ja tuntu­vat vierailta, jotta voidaan vähen­tää ihmis­ten koke­maa epävar­muutta.

    Yksi­löl­lis­ty­vässä yhteis­kun­nassa tulee vält­tää itsek­kyy­den koros­tu­mista. Pitää vaalia tahtoa ja kykyä ajaa yhteistä hyvää. Suomessa on halut­tava jättää lapsille maa parem­pana paik­kana. Toimiiko tämä peri­aate myös jatkossa yhdis­tä­vänä teki­jänä?

    Yhteis­kun­nan muutos­ti­lan­teessa luot­ta­muk­sen vahvis­ta­mi­nen päätök­sen­te­koa ja tule­vai­suutta kohtaan koros­tuu. Näin ollen poli­tii­kan keskiössä täytyy olla luot­ta­muk­sen vahvis­ta­mi­nen. Luot­ta­mus on eri asia kuin samaa mieltä olemi­nen.

    Katai­sen mukaan yksi­löl­lis­ty­vien elämän valin­to­jen ohessa meillä on suuri tarve kantaa vastuuta myös yhtei­sestä hyvästä. Meidän tulisi siir­tyä sellai­seen Suomeen, jossa toinen tois­temme ajatuk­sia hyödyn­täen, myös kompro­mis­seja tehden, raken­namme parasta Suomea.

    Osal­li­suus-Suomessa ajatuk­sia ei runnota konsen­suk­sen muot­tiin, vaan rohkeasti kannus­te­taan ajat­te­le­maan toisin ja kysee­na­lais­ta­maan myös vallit­se­via totuuk­sia ja ikiai­kai­sia käytän­töjä.

    Lisätty 16.8.2013: puheen ääni­tal­lenne:

    -----------------------------------------------------------------

    Katai­sen puhe­runko koko­nai­suu­des­saan:

    Katai­nen Kokoo­muk­sen minis­te­ri­ryh­män kesä­ko­kouk­sen avauk­sessa Joen­suussa 14.8.2013:

    Yhteis­kun­nal­li­nen muutos näkyy mm. väes­tön ikära­ken­teessa, teol­li­suu­den ja elin­kei­noe­lä­män raken­teessa, aukto­ri­teet­tien mure­ne­mi­sessa, puoluei­den kannat­ta­ja­kun­tien asen­teissa, media­ken­tässä, työmark­ki­na­ken­tän toimin­nassa, kunnissa ja Euroo­pan unio­nissa.

    Muutok­sen keskei­senä teki­jänä ovat ihmi­set. Erilai­set, eri tavoin ajat­te­le­vat, toimi­vat, liik­ku­vat, kansain­vä­li­sesti verkot­tu­neet, koulu­te­tut ja fiksut ihmi­set. Ihmi­set, jotka eivät suostu elämään perin­teis­ten aukto­ri­teet­tien rajaa­mien ohjei­den mukaan. He eivät suostu enti­seen malliin alamai­siksi ja holho­tuiksi, eivätkä pure­matta niele ns. yhteis­kun­nal­li­sen elii­tin yhdessä perin­tei­sen median kanssa aset­ta­maa keskus­te­lua­gen­daa.

    Väes­tön ikära­ken­teen muutos on väis­tä­mä­tön ja sillä on suuria vaiku­tuk­sia työvoi­man saata­vuu­teen, eläke­jär­jes­tel­män kestä­vyy­teen, palve­lu­jen kysyn­tään, kuntien kykyyn vastata ihmis­ten palve­lu­jen tarpee­seen, alueel­li­seen tasa-arvoi­suu­teen. Väes­tö­ra­ken­teen muutok­sella on myös vaiku­tusta siihen kuinka keski­mää­räi­nen suoma­lai­nen asen­neil­masto kehit­tyy.

    Teol­li­suu­den raken­ne­muu­tok­sen vaiku­tus näkyy erityi­sesti Suomen talou­den ja työl­li­syy­den heik­ke­ne­mi­senä. Metsä- ja ICT/​kännykkäteollisuus ovat yhtä aikaa muutos­ten kourissa. Tällä on erit­täin suuria vaiku­tuk­sia ihmis­ten turval­li­suu­den tuntee­seen. Moni on usko­nut viimei­set pari vuosi­kym­mentä korkean koulu­tuk­sen ja sitä kautta synty­vän inno­va­tii­vi­sen talou­den arvoi­hin. Koulu­tus, muutok­sessa mukana olemi­nen ja ahke­ruus ovat arvoina saaneet kolauk­sen, kun myös korkean jalos­tusar­von työpai­kat ovat joutu­neet raken­ne­muu­tok­sen kouriin.

    Aukto­ri­tee­tit ovat muren­tu­neet. Ihmi­set kysee­na­lais­ta­vat perin­tei­siä toimin­ta­ta­poja ja aukto­ri­teet­teja. Tilalle on synty­nyt ja synty­mässä yhä enem­män henki­lö­koh­tai­siin valin­toi­hin perus­tu­via elämän­ta­poja. Tämä on muut­ta­nut perin­teistä konsen­sus-Suomea merkit­tä­vällä tavalla. Aukto­ri­teet­tien murtu­mista ovat todis­ta­neet mm. viran­omai­set, talous­e­lä­män vaikut­ta­jat, kirkko, media­ta­lot, puolu­eet ja työmark­ki­na­jär­jes­töt.

    Eräs varsin hätkäh­dyt­tävä esimerkki kansa­lais­ten halusta haas­taa viran­omais­ten valit­sema tutki­mus­tieto ja terveys­vi­ran­omais­ten harkinta on se tieto, että Saksassa noin 30% kansa­lai­sista ei halua kuulua viral­li­seen roko­teoh­jel­maan.

    Puoluei­den kannat­ta­ja­kun­nat ovat aiem­paa pola­ri­soi­tu­neem­pia ja kannat­ta­ja­po­ten­ti­aa­lit pienen­ty­neet. Samalla niiden ihmis­ten luku­määrä, jotka halua­vat ilmaista puolue­kan­tansa kyse­lyissä on merkit­tä­västi supis­tu­nut.

    Perus­kan­nat­ta­ja­kun­tansa varassa entistä enem­män elävät puolu­eet ovat muut­tu­neet entistä jyrkem­miksi mieli­pi­teis­sään. Suora­sel­käi­nen oikeassa olemi­nen, ainoa totuu­den edus­ta­mi­nen ja saap­paat jalassa kaatu­mi­nen ovat tulleet rehel­li­sen polii­ti­kon malliksi. Ajat­te­lun kehit­tä­mi­nen maail­man ja Suomen muut­tuessa ympä­rillä taas tuomi­taan alta aikayk­si­kön takin kään­tä­mi­seksi.

    Suomessa 9 % kansa­lai­sista luot­taa poliit­ti­siin päät­tä­jiin. Eli toisin sanoen yhdek­sän kymme­nestä suoma­lai­sesta ei luota niihin ihmi­siin, jotka teke­vät päätök­siä heidän puoles­taan. Tätä tilan­netta ei voi kuitata sillä, että vallan­pi­tä­jiä kohtaan kohdis­tuu aina kriit­ti­syyttä. Kriit­ti­syys ja luot­ta­mus ovat eri asioita.

    Aukto­ri­teet­tien murtu­mi­nen näkyy myös median muutok­sessa. Aiem­min normaa­liin elämän­ta­paan kuului sano­ma­leh­den tilaa­mi­nen kotiin. Yhtä­lailla keskei­set tiedo­tus­vä­li­neet ja uutis­lä­he­tyk­set tavoit­ti­vat valtao­san suoma­lai­sista ja niiden rooli yhteis­kun­nan mieli­pi­deil­mas­ton määrit­te­lyssä oli selkeä. Tämä on ollut rajussa muutok­sessa viimeis­ten vuosien aikana. Ihmis­ten yksi­löl­lis­ty­vämpi halu hakea itsel­leen sovel­tu­vaa tietoa on muut­tu­nut sosi­aa­li­sen median ja sähköi­sen tiedon­vä­li­tyk­sen aikana.

    Talou­den suhdan­teet ovat supis­ta­neet ilmoi­tus­myyn­tiä samaan aikaan kun levi­kit ovat pienen­ty­neet. Kun tähän yhdis­tää digi­taa­li­sen tiedon­vä­li­tyk­sen kehit­ty­mi­sen ja sen vaikean ansain­ta­lo­gii­kan kehit­tä­mi­sen, median haas­teet ovat olleet massii­vi­set. Levik­kien pienen­tyessä ns. asia­jour­na­lis­min vastais­kuna on jois­sa­kin tapauk­sissa ollut viih­teel­lis­ty­mi­nen tai “rävä­köi­ty­mi­nen”. ?Klik­kaus­jour­na­lismi” on muut­ta­nut sisäl­töjä tavalla, joka on jois­sa­kin tapauk­sissa herät­tä­nyt kysy­myk­siä ja petty­myk­siä ja luot­ta­muk­sen mene­tystä perin­teis­ten media-aukto­ri­teet­tien kohdalla.

    Aiem­massa konsen­sus-Suomessa työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen rooli oli nykyistä yksin­ker­tai­sempi. Keskus­jär­jes­töt neuvot­te­li­vat koko­nai­suuk­sista ja niiden aukto­ri­teetti oli suurta. Avoi­men globaa­lin talou­den olosuh­teissa palkan­mak­su­kyky ja työeh­to­jen jous­ta­vuus­vaa­ti­muk­set ovat eriy­ty­neet ala- ja yritys­koh­tai­siksi. Tämä on lisän­nyt tarvetta erilai­sille ratkai­suille työmark­ki­na­ken­tän sisällä. Tämä muutos ei ole kuiten­kaan täysin johta­nut toivot­tuun loppu­tu­lok­seen, vaan alat ovat alka­neet kilpailla keske­nään palkoista ja työeh­doista ilman, että sillä olisi yhty­mä­koh­taa mm. alan tuot­ta­vuus­ke­hi­tyk­seen.

    Teol­li­suu­den raken­ne­muu­tos on enti­ses­tään hanka­loit­ta­nut tätä tilan­netta, koska huoli tule­vai­suu­desta ja työpai­koista on vaikeut­ta­nut muutok­seen sopeu­tu­mista.

    EU:n talous­kriisi on horjut­ta­nut perin­teistä puolu­eet, työmark­ki­na­ken­tän ja talous­e­lä­män yhdis­tä­nyttä inte­graa­tio­myön­teistä perus­lin­jaa. Inte­graa­tio­myön­tei­syys horjuu myös sitä aiem­min ajanei­den taho­jen sisällä. Sama ilmiö näkyy eripuo­lilla Euroop­paa. Euroop­pa­lai­nen talous­kriisi on myös nosta­nut kansal­lis­mie­li­syyttä ja jopa horjut­ta­nut EU:n perus­ar­voja, kuten oikeus­val­tio­pe­ri­aa­tetta.

    Olemme siis keskellä monen syväl­li­sen muutos­voi­man koko­nai­suutta. Osa muutos­voi­mista on kansal­li­sia ja osa yleis­maa­il­mal­li­sem­pia.

    Muutos­voi­mien keskei­senä teki­jänä on ihmis­ten arvo­maa­il­mo­jen muutos. Aukto­ri­teet­tiyh­teis­kunta on muut­tu­nut aiem­paa yksi­lö­kes­kei­sem­mäksi. Suuren yhtei­sen konsen­suk­sen hake­mi­nen on tullut entistä vaikeam­maksi monessa asiassa.

    Ihmi­set hakeu­tu­vat esimer­kiksi sosi­aa­li­sen median kautta entistä enem­män saman­mie­lis­ten jouk­koi­hin. Työyh­tei­söt muut­tu­vat aiem­paa homo­gee­ni­sim­miksi, kun esimer­kiksi asian­tun­ti­ja­työyh­tei­söissä siivoo­jat kuulu­vat eri työyh­tei­söön ja puhe­lin­vaih­teet löyty­vät usein Rova­nie­meltä taikka Intiasta. Ei liene mahdo­tonta ajatella, että saman­mie­lis­ten joukossa mieli­pi­tei­den kirjo ei ole niin laajaa, kuin erilais­ten ihmis­ten yhtei­söissä. Säilyykö meillä kyky ymmär­tää tois­ten ihmis­ten elämää ja ajat­te­lu­ta­poja?

    Muutos on suurta ja se herät­tää aivan ymmär­ret­tä­västi myös epävar­muutta. Omassa ajat­te­lus­sani yksi­löl­lis­ty­mis­ke­hi­tyk­sessä on paljon posi­tii­vista voimaa. Oikea demo­kra­tia vahvis­tuu, ihmi­set teke­vät kenel­tä­kään lupaa kyse­le­mättä - ja sitä tarvit­se­matta - omia valin­to­jaan. Ennen valin­nan­mah­dol­li­suuk­sien ja -vapau­den vahvis­ta­mi­nen oli vain joiden­kin agen­dalla. Yksi­löl­lis­tyvä maailma voi olla myös luovuutta ruok­kiva.

    Yksi­löl­lis­ty­vässä yhteis­kun­nassa tulee vält­tää itsek­kyy­den koros­tu­mista. Toisaalta meidän pitää vaalia tahtoa ja kykyä ajaa yhteistä hyvää. Suomessa on perin­tei­sesti ollut voimis­saan ajat­te­lu­tapa, jonka mukaan maa halu­taan jättää lapsille parem­pana, kuin millai­sena se on itselle saatu. Voiko tämä peri­aate toimia myös jatkossa yhdis­tä­vänä teki­jänä?

    Joka tapauk­sessa tällä hetkellä olemme tilan­teessa, missä yhtei­sen hyvän ja siihen tähtää­vän päätök­sen­teon taitoa pitää erik­seen vaalia.

    Mikä on tällai­sessa tilan­teessa pysy­vää?

    Yksi pysyvä elementti on ihmi­sen koke­man turval­li­suu­den­tun­teen tarve. Muutos­ti­lan­teessa sekä entistä mosaiik­ki­mai­sem­massa yhteis­kun­nassa luot­ta­muk­sen vahvis­ta­mi­nen päätök­sen­te­koa ja tule­vai­suutta kohtaan koros­tuu. Näin ollen poli­tii­kan keskiössä täytyy olla luot­ta­muk­sen vahvis­ta­mi­nen. Samaa mieltä olemi­nen on eri asia, kuin luot­ta­mus.

    Toinen pysyvä tekijä on tarve yhteis­ten ratkai­su­jen ja näin ollen kompro­mis­sien teke­mi­seen. Yksi­löl­lis­ty­vien elämän valin­to­jen ohessa meillä on jatkuva tarve kantaa vastuuta myös yhtei­sestä hyvästä. Meidän tulisi siir­tyä sellai­seen Suomeen, jossa toinen tois­temme ajatuk­sia hyödyn­täen, myös kompro­mis­seja tehden, raken­namme parasta Suomea. Osal­li­suus-Suomessa ajatuk­sia ei runnota konsen­suk­sen muot­tiin, vaan rohkeasti kannus­te­taan ajat­te­le­maan toisin ja kysee­na­lais­ta­maan myös vallit­se­via totuuk­sia ja ikiai­kai­sia käytän­töjä.

    Jos kaikki vain tarrau­dumme kiinni omiin ajatuk­siimme, voimme olla ylpeitä. Voimme myös kehua pitä­neemme vaali­lu­pauk­sis­tamme kiinni. Silloin ei kuiten­kaan synny päätök­siä. Ja samaan aikaan ympä­röivä todel­li­suus muut­tuu ja ulkoi­set haas­teet, joihin meidän pitäisi kansa­kun­tana vastata kasva­vat.

    Aukto­ri­teet­tien mure­ne­mi­nen ei ole vähen­tä­nyt maail­man ymmär­tä­mi­sen tarvetta. Jokai­nen meistä etsii omaa maail­man­se­li­tys­tään. Arjen kiirei­den ja murhei­den keskellä moni haluaa uskoa yksin­ker­tai­siin totuuk­siin, help­poi­hin seli­tyk­siin. Ongelma on siinä, että ne tavoit­ta­vat harvoin muut­tu­van maail­man moni­mut­kai­set syy-seuraus­suh­teet. Yksin­ker­tai­set totuu­det eivät tilan­net­tamme ratkaise, vaan ratkai­su­vaih­toeh­dot ovat entistä moni­nai­sem­pia.

    Kolman­neksi, maalla on oltava kyky uudis­tu­mi­seen ja suoma­lai­sen yhteis­kun­nan eteen­päin viemi­seen. Tässä ajat­te­lussa kannus­ta­vuu­den, sivis­tyk­sen, suvait­se­vai­suu­den ja välit­tä­mi­sen arvot astu­vat entistä vahvem­min esiin.

    Inter­ne­tin ja muun tekno­lo­gian kehit­ty­mi­nen ovat lisän­neet valin­nan­mah­dol­li­suuk­sia. Koulu­te­tut ihmi­set ovat otta­neet eteen tarjou­tu­neet mahdol­li­suu­det luovalla tavalla käyt­töönsä. Maail­massa tapah­tuu koko ajan enem­män sellai­sia asioita, jotka eivät ole peräi­sin perin­teis­ten insti­tuu­tioi­den päätök­sistä. Parhaim­mil­laan tämä on kansa­lai­syh­teis­kun­nan voimis­tu­mista. Edellä mainittu muutos on siis lähtö­koh­tai­sesti posi­tii­vi­nen muutos.

    Tällai­sessa yhteis­kun­nassa iso kysy­mys on se, kuinka sitä pitäisi tai on mahdol­lista johtaa?

    Uuden­lai­sen yhteis­kun­nan synty­mi­nen vaatii myös uutta johta­mista. Yksi asia on mieles­täni selvää: niin sanottu perin­tei­nen poliit­ti­nen ja talou­del­li­nen eliitti ei enää yksin päätä, mitä Suomessa tapah­tuu. Yksit­täi­sillä ihmi­sillä ja pienillä järjes­töillä tai toimi­joilla voi olla merkit­tävä rooli Suomen suun­nassa, jos ne pysty­vät hyvin perus­te­le­maan näkö­kan­tansa.

    Näke­myk­sel­li­syys voit­taa aukto­ri­tee­tin. Tietoa on helppo saada, sitä on helppo jakaa ja siihen on helppo ottaa kantaa. Vaikut­ta­mi­nen ja vallan käyt­tä­mi­nen on aikai­sem­paa helpom­paa.

    Tämä on hieno muutos. Suomelle korkeasti koulu­tet­tuna kansana se avaa erityi­siä mahdol­li­suuk­sia hyödyn­tää koko sitä henkistä poten­ti­aa­lia, jonka laadu­kas koulu­tus- ja inno­vaa­tio­jär­jes­tel­mämme on meille anta­nut.

    Me emme vielä kuiten­kaan osaa hyödyn­tää tätä resurs­sia.

    Aiem­min vahva konsen­sus-Suomi pärjäsi enti­sessä maail­massa, ja se oli meille jopa vahvuus. Meidän ei kuiten­kaan pidä taker­tua vanhoi­hin vahvuuk­siin liian pitkään. Yritys­maa­il­masta tuttu tilanne on, että ongelma ei ole se, että tehdään vääriä asioita, vaan se, että tehdään oikeita asioita liian pitkään. Tämä vaara koskee myös Suomea.

    Voisimme yrit­tää ottaa oppia sieltä, jossa on selvästi oival­lettu muutos ja siksi onnis­tuttu. Suomen tämän hetken parhai­ten pärjää­viin yrityk­siin kuuluu ehdot­to­masti Kone. Menes­tyk­se­käs ja pitkä­jän­tei­nen työ on tuot­ta­nut tulosta ja uusia työpaik­koja. Toimi­tus­joh­taja Matti Alahuhta on usein koros­ta­nut, että Koneen henki syntyy työil­ma­pii­ristä, kannus­ta­mi­sesta ja osal­lis­tu­vasta henki­lös­töstä. Silloin kun nämä asiat eivät ole hoke­mia vaan eletään todeksi, syntyy myös tulok­sia.

    Tiedän, että kansa­kunta on eri asia kuin yritys, mutta silti uskon, että meillä on opit­ta­vaa Koneen menes­tyk­sestä. Voimme saada asioita aikaan vain ihmis­ten kautta, avoi­mesti, luot­ta­musta hakien ja synnyt­täen, yhteis­työssä. Suoma­lai­sessa poli­tii­kassa ja julki­sessa keskus­te­lussa kannus­ta­vuu­den, kokei­le­mi­sen ja ihmis­ten omien valin­to­jen voima ei ole ollut kovin­kaan arvos­tet­tua.

    Perin­tei­nen suoma­lai­nen sopi­mi­sen kult­tuuri on laajen­net­tava paljon maan johtoa ja työmark­ki­noi­den keskus­jär­jes­töjä laajem­malle tasolle niin, että uudis­tuk­set tehdään ja toteu­te­taan ihmis­ten kautta.

    Monet pääkir­joi­tuk­set ovat asiaa pohties­saan perään­kuu­lut­ta­neet johta­juutta. Johta­juutta tarvi­taan, mutta enti­sen kaltai­nen yksin­joh­ta­juus ei enää ole mahdol­lista. Harvat asiat toteu­tu­vat enää käske­mällä tai käskyt­tä­mällä. Julki­sessa keskus­te­lussa monesti johta­juus yhdis­tyy nyrkin pöytään lyömi­seen. Haluai­sin nähdä ihmi­sen, joka haluaa tulla johde­tuksi nyrkillä. Jos omassa työs­säni kollega löisi nyrk­kiä pöytään, varoit­tai­sin häntä satut­ta­masta itse­ään.

    Yhteis­kun­nal­li­sessa johta­juu­dessa on yksin määrää­mi­sen sijaan mieles­täni olen­naista kaksi muuta ulot­tu­vuutta: johta­mi­seen kuuluu itsensä likoon lait­ta­mi­nen, vastuun kanta­mi­nen ja myös vaikei­den päätös­ten teke­mi­nen. Omassa ajat­te­lus­sani johta­juus tarkoit­taa myös kykyä kannus­taa, luoda uudis­tuk­sille suopeaa ilma­pii­riä, saada ihmi­set osal­lis­tu­maan, teke­mään itse omaa tule­vai­suut­taan. Meidän on luotava ilma­piiri, jossa keskus­tel­laan avoi­mesti, uskal­le­taan lait­taa itsensä peliin, yrite­tään ja kokeil­laan, epäon­nis­tu­taan ilman totaa­lista tuomiota, opitaan epäon­nis­tu­mista, ja mennään yhdessä eteen­päin. Johta­jien tulee toimin­nal­laan herät­tää ihmi­sissä luot­ta­musta ja osoit­taa suun­taa, josta toivo parem­masta löytyy.

    Tämä vaatii sekä kannus­tusta että myös tilaa. Koulu­te­tut suoma­lai­set eivät halua itse­ään holhot­ta­van joka asiassa. Luot­ta­mus on kaksi­suun­tai­nen katu. Meidän poliit­tis­ten päätök­sen­te­ki­jöi­den on myös luotet­tava kansa­lai­siin, jos haluamme kansa­lais­ten luot­ta­muk­sen. Yksi hyvin konkreet­ti­nen esimerkki luot­ta­muk­sen tarpeesta on luot­ta­mus kunta­päät­tä­jien kykyyn tehdä fiksuja, järke­viä ja uuden­lai­sia ratkai­suja palve­lu­jen tuot­ta­mi­sessa. Siksi hyvin­voin­ti­lain­sää­dän­nön normi­tal­koot ovat tärkeä osa palve­lu­jen kehit­tä­mistä ja tuot­ta­vuu­den paran­ta­mista.

    Tämän hetken suurim­pia ongel­mia yhteis­kun­nan johta­mi­sessa on siinä, että poliit­ti­set liik­keet liioit­te­le­vat omaa valtaansa ja kyky­ään tehdä muutok­sia. Mosaiik­ki­mai­sessa, globaa­lissa ja moniar­voi­sessa yhteis­kun­nassa puoluei­den valta on muut­ta­nut muoto­aan ja vähen­ty­nyt. Polii­ti­kon suurin virhe on koros­taa omaa erin­omai­suut­taan ja kaik­ki­voi­pai­suutta, koska se ei ole totta. Parasta johta­juutta on se, että pystyy ener­gi­soi­maan ihmi­siä teke­mään itse muutosta.

    Tiedän, että johta­juu­den muutos on hidasta. Uuden luomi­nen ei ole koskaan yksin­ker­taista. Silti tämä on vahvasti se suunta, johon haluan suoma­laista toimin­ta­kult­tuu­ria viedä. Tällaista avointa keskus­te­lua ja kuun­te­lua tavoit­te­len myös parin viikon kulut­tua järjes­tet­tä­vässä Heureka-fooru­missa.