Katainen: Suomi on keskellä isoja muutos­voimia – kokoomus.fi
MENU
Katainen: Suomi on keskellä isoja muutos­voimia

Katainen: Suomi on keskellä isoja muutos­voimia

Julkaistu: 14.08.2013 Uncategorized

Kokoo­muksen puheen­johtaja, päämi­nisteri Jyrki Katainen käsitteli suoma­laisen yhteis­kunnan muutos­te­ki­jöitä avatessaan Kokoo­muksen minis­te­ri­ryhmän kesäko­kouksen. Kokoo­muksen minis­te­ri­ryhmän kokous alkoi 14.8. Joensuussa ja jatkuu 15.8. Kuopiossa.

Katainen nosti esiin muutos­te­ki­jöitä, jotka näkyvät mm. väestön ikära­ken­teessa, teolli­suuden ja elinkei­noe­lämän raken­teessa, aukto­ri­teettien murene­mi­sessa, puolueiden kannat­ta­ja­kuntien asenteissa, media­ken­tässä ja työmark­ki­na­kentän toimin­nassa.

Kataisen mukaan on tärkeää ymmärtää ihmisten ja yhteis­kunnan muutos Suomessa ja muualla, jotta löydetään välineitä viedä eteenpäin muuttuvaa Suomea. On tärkeää ymmärtää, miksi monet asiat näyttävät ja tuntuvat vierailta, jotta voidaan vähentää ihmisten kokemaa epävar­muutta.

Yksilöl­lis­ty­vässä yhteis­kun­nassa tulee välttää itsek­kyyden koros­tu­mista. Pitää vaalia tahtoa ja kykyä ajaa yhteistä hyvää. Suomessa on haluttava jättää lapsille maa parempana paikkana. Toimiiko tämä periaate myös jatkossa yhdis­tävänä tekijänä?

Yhteis­kunnan muutos­ti­lan­teessa luotta­muksen vahvis­ta­minen päätök­sen­tekoa ja tulevai­suutta kohtaan korostuu. Näin ollen politiikan keskiössä täytyy olla luotta­muksen vahvis­ta­minen. Luottamus on eri asia kuin samaa mieltä oleminen.

Kataisen mukaan yksilöl­lis­tyvien elämän valin­tojen ohessa meillä on suuri tarve kantaa vastuuta myös yhtei­sestä hyvästä. Meidän tulisi siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa toinen toistemme ajatuksia hyödyntäen, myös kompro­misseja tehden, raken­namme parasta Suomea.

Osallisuus-Suomessa ajatuksia ei runnota konsen­suksen muottiin, vaan rohkeasti kannus­tetaan ajatte­lemaan toisin ja kysee­na­lais­tamaan myös vallit­sevia totuuksia ja ikiai­kaisia käytäntöjä.

Lisätty 16.8.2013: puheen äänital­lenne:

-----------------------------------------------------------------

Kataisen puherunko kokonai­suu­dessaan:

Katainen Kokoo­muksen minis­te­ri­ryhmän kesäko­kouksen avauk­sessa Joensuussa 14.8.2013:

Yhteis­kun­nal­linen muutos näkyy mm. väestön ikära­ken­teessa, teolli­suuden ja elinkei­noe­lämän raken­teessa, aukto­ri­teettien murene­mi­sessa, puolueiden kannat­ta­ja­kuntien asenteissa, media­ken­tässä, työmark­ki­na­kentän toimin­nassa, kunnissa ja Euroopan unionissa.

Muutoksen keskeisenä tekijänä ovat ihmiset. Erilaiset, eri tavoin ajatte­levat, toimivat, liikkuvat, kansain­vä­li­sesti verkot­tuneet, koulu­tetut ja fiksut ihmiset. Ihmiset, jotka eivät suostu elämään perin­teisten aukto­ri­teettien rajaamien ohjeiden mukaan. He eivät suostu entiseen malliin alamai­siksi ja holho­tuiksi, eivätkä purematta niele ns. yhteis­kun­nal­lisen eliitin yhdessä perin­teisen median kanssa asettamaa keskus­te­lua­gendaa.

Väestön ikära­kenteen muutos on väistä­mätön ja sillä on suuria vaiku­tuksia työvoiman saata­vuuteen, eläke­jär­jes­telmän kestä­vyyteen, palve­lujen kysyntään, kuntien kykyyn vastata ihmisten palve­lujen tarpeeseen, alueel­liseen tasa-arvoi­suuteen. Väestö­ra­kenteen muutok­sella on myös vaiku­tusta siihen kuinka keski­mää­räinen suoma­lainen asenneil­masto kehittyy.

Teolli­suuden raken­ne­muu­toksen vaikutus näkyy erityi­sesti Suomen talouden ja työlli­syyden heikke­ne­misenä. Metsä- ja ICT/kännykkäteollisuus ovat yhtä aikaa muutosten kourissa. Tällä on erittäin suuria vaiku­tuksia ihmisten turval­li­suuden tunteeseen. Moni on uskonut viimeiset pari vuosi­kym­mentä korkean koulu­tuksen ja sitä kautta syntyvän innova­tii­visen talouden arvoihin. Koulutus, muutok­sessa mukana oleminen ja ahkeruus ovat arvoina saaneet kolauksen, kun myös korkean jalos­tusarvon työpaikat ovat joutuneet raken­ne­muu­toksen kouriin.

Aukto­ri­teetit ovat muren­tuneet. Ihmiset kysee­na­lais­tavat perin­teisiä toimin­ta­tapoja ja aukto­ri­teetteja. Tilalle on syntynyt ja synty­mässä yhä enemmän henki­lö­koh­taisiin valin­toihin perus­tuvia elämän­tapoja. Tämä on muuttanut perin­teistä konsensus-Suomea merkit­tä­vällä tavalla. Aukto­ri­teettien murtu­mista ovat todis­taneet mm. viran­omaiset, talous­e­lämän vaikut­tajat, kirkko, media­talot, puolueet ja työmark­ki­na­jär­jestöt.

Eräs varsin hätkäh­dyttävä esimerkki kansa­laisten halusta haastaa viran­omaisten valitsema tutki­mus­tieto ja terveys­vi­ran­omaisten harkinta on se tieto, että Saksassa noin 30% kansa­lai­sista ei halua kuulua viral­liseen rokoteoh­jelmaan.

Puolueiden kannat­ta­ja­kunnat ovat aiempaa polari­soi­tu­neempia ja kannat­ta­ja­po­ten­ti­aalit pienen­tyneet. Samalla niiden ihmisten lukumäärä, jotka haluavat ilmaista puolue­kan­tansa kyselyissä on merkit­tä­västi supis­tunut.

Perus­kan­nat­ta­ja­kun­tansa varassa entistä enemmän elävät puolueet ovat muuttuneet entistä jyrkem­miksi mieli­pi­teissään. Suora­sel­käinen oikeassa oleminen, ainoa totuuden edusta­minen ja saappaat jalassa kaatu­minen ovat tulleet rehel­lisen polii­tikon malliksi. Ajattelun kehit­tä­minen maailman ja Suomen muuttuessa ympärillä taas tuomitaan alta aikayk­sikön takin kääntä­mi­seksi.

Suomessa 9 % kansa­lai­sista luottaa poliit­tisiin päättäjiin. Eli toisin sanoen yhdeksän kymme­nestä suoma­lai­sesta ei luota niihin ihmisiin, jotka tekevät päätöksiä heidän puolestaan. Tätä tilan­netta ei voi kuitata sillä, että vallan­pi­täjiä kohtaan kohdistuu aina kriit­ti­syyttä. Kriit­tisyys ja luottamus ovat eri asioita.

Aukto­ri­teettien murtu­minen näkyy myös median muutok­sessa. Aiemmin normaaliin elämän­tapaan kuului sanoma­lehden tilaa­minen kotiin. Yhtälailla keskeiset tiedo­tus­vä­lineet ja uutis­lä­he­tykset tavoit­tivat valtaosan suoma­lai­sista ja niiden rooli yhteis­kunnan mieli­pi­deil­maston määrit­te­lyssä oli selkeä. Tämä on ollut rajussa muutok­sessa viimeisten vuosien aikana. Ihmisten yksilöl­lis­ty­vämpi halu hakea itselleen sovel­tuvaa tietoa on muuttunut sosiaa­lisen median ja sähköisen tiedon­vä­li­tyksen aikana.

Talouden suhdanteet ovat supis­taneet ilmoi­tus­myyntiä samaan aikaan kun levikit ovat pienen­tyneet. Kun tähän yhdistää digitaa­lisen tiedon­vä­li­tyksen kehit­ty­misen ja sen vaikean ansain­ta­lo­giikan kehit­tä­misen, median haasteet ovat olleet massii­viset. Levikkien pienen­tyessä ns. asiajour­na­lismin vastaiskuna on joissakin tapauk­sissa ollut viihteel­lis­ty­minen tai “räväköi­ty­minen”. ?Klikkaus­jour­na­lismi” on muuttanut sisältöjä tavalla, joka on joissakin tapauk­sissa herät­tänyt kysymyksiä ja petty­myksiä ja luotta­muksen menetystä perin­teisten media-aukto­ri­teettien kohdalla.

Aiemmassa konsensus-Suomessa työmark­ki­na­jär­jes­töjen rooli oli nykyistä yksin­ker­tai­sempi. Keskus­jär­jestöt neuvot­te­livat kokonai­suuk­sista ja niiden aukto­ri­teetti oli suurta. Avoimen globaalin talouden olosuh­teissa palkan­mak­sukyky ja työeh­tojen jousta­vuus­vaa­ti­mukset ovat eriytyneet ala- ja yritys­koh­tai­siksi. Tämä on lisännyt tarvetta erilai­sille ratkai­suille työmark­ki­na­kentän sisällä. Tämä muutos ei ole kuitenkaan täysin johtanut toivottuun loppu­tu­lokseen, vaan alat ovat alkaneet kilpailla keskenään palkoista ja työeh­doista ilman, että sillä olisi yhtymä­kohtaa mm. alan tuotta­vuus­ke­hi­tykseen.

Teolli­suuden raken­ne­muutos on entisestään hanka­loit­tanut tätä tilan­netta, koska huoli tulevai­suu­desta ja työpai­koista on vaikeut­tanut muutokseen sopeu­tu­mista.

EU:n talous­kriisi on horjut­tanut perin­teistä puolueet, työmark­ki­na­kentän ja talous­e­lämän yhdis­tä­nyttä integraa­tio­myön­teistä perus­linjaa. Integraa­tio­myön­teisyys horjuu myös sitä aiemmin ajaneiden tahojen sisällä. Sama ilmiö näkyy eripuo­lilla Eurooppaa. Euroop­pa­lainen talous­kriisi on myös nostanut kansal­lis­mie­li­syyttä ja jopa horjut­tanut EU:n perus­arvoja, kuten oikeus­val­tio­pe­ri­aa­tetta.

Olemme siis keskellä monen syväl­lisen muutos­voiman kokonai­suutta. Osa muutos­voi­mista on kansal­lisia ja osa yleis­maa­il­mal­li­sempia.

Muutos­voimien keskeisenä tekijänä on ihmisten arvomaa­il­mojen muutos. Aukto­ri­teet­tiyh­teis­kunta on muuttunut aiempaa yksilö­kes­kei­sem­mäksi. Suuren yhteisen konsen­suksen hakeminen on tullut entistä vaikeam­maksi monessa asiassa.

Ihmiset hakeu­tuvat esimer­kiksi sosiaa­lisen median kautta entistä enemmän saman­mie­listen joukkoihin. Työyh­teisöt muuttuvat aiempaa homogee­ni­sim­miksi, kun esimer­kiksi asian­tun­ti­ja­työyh­tei­söissä siivoojat kuuluvat eri työyh­teisöön ja puhelin­vaihteet löytyvät usein Rovanie­meltä taikka Intiasta. Ei liene mahdo­tonta ajatella, että saman­mie­listen joukossa mieli­pi­teiden kirjo ei ole niin laajaa, kuin erilaisten ihmisten yhtei­söissä. Säilyykö meillä kyky ymmärtää toisten ihmisten elämää ja ajatte­lu­tapoja?

Muutos on suurta ja se herättää aivan ymmär­ret­tä­västi myös epävar­muutta. Omassa ajatte­lussani yksilöl­lis­ty­mis­ke­hi­tyk­sessä on paljon positii­vista voimaa. Oikea demokratia vahvistuu, ihmiset tekevät kenel­täkään lupaa kysele­mättä - ja sitä tarvit­se­matta - omia valin­tojaan. Ennen valin­nan­mah­dol­li­suuksien ja -vapauden vahvis­ta­minen oli vain joidenkin agendalla. Yksilöl­listyvä maailma voi olla myös luovuutta ruokkiva.

Yksilöl­lis­ty­vässä yhteis­kun­nassa tulee välttää itsek­kyyden koros­tu­mista. Toisaalta meidän pitää vaalia tahtoa ja kykyä ajaa yhteistä hyvää. Suomessa on perin­tei­sesti ollut voimissaan ajatte­lutapa, jonka mukaan maa halutaan jättää lapsille parempana, kuin millaisena se on itselle saatu. Voiko tämä periaate toimia myös jatkossa yhdis­tävänä tekijänä?

Joka tapauk­sessa tällä hetkellä olemme tilan­teessa, missä yhteisen hyvän ja siihen tähtäävän päätök­senteon taitoa pitää erikseen vaalia.

Mikä on tällai­sessa tilan­teessa pysyvää?

Yksi pysyvä elementti on ihmisen kokeman turval­li­suu­den­tunteen tarve. Muutos­ti­lan­teessa sekä entistä mosaiik­ki­mai­sem­massa yhteis­kun­nassa luotta­muksen vahvis­ta­minen päätök­sen­tekoa ja tulevai­suutta kohtaan korostuu. Näin ollen politiikan keskiössä täytyy olla luotta­muksen vahvis­ta­minen. Samaa mieltä oleminen on eri asia, kuin luottamus.

Toinen pysyvä tekijä on tarve yhteisten ratkai­sujen ja näin ollen kompro­missien tekemiseen. Yksilöl­lis­tyvien elämän valin­tojen ohessa meillä on jatkuva tarve kantaa vastuuta myös yhtei­sestä hyvästä. Meidän tulisi siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa toinen toistemme ajatuksia hyödyntäen, myös kompro­misseja tehden, raken­namme parasta Suomea. Osallisuus-Suomessa ajatuksia ei runnota konsen­suksen muottiin, vaan rohkeasti kannus­tetaan ajatte­lemaan toisin ja kysee­na­lais­tamaan myös vallit­sevia totuuksia ja ikiai­kaisia käytäntöjä.

Jos kaikki vain tarrau­dumme kiinni omiin ajatuk­siimme, voimme olla ylpeitä. Voimme myös kehua pitäneemme vaali­lu­pauk­sis­tamme kiinni. Silloin ei kuitenkaan synny päätöksiä. Ja samaan aikaan ympäröivä todel­lisuus muuttuu ja ulkoiset haasteet, joihin meidän pitäisi kansa­kuntana vastata kasvavat.

Aukto­ri­teettien murene­minen ei ole vähen­tänyt maailman ymmär­tä­misen tarvetta. Jokainen meistä etsii omaa maail­man­se­li­tystään. Arjen kiireiden ja murheiden keskellä moni haluaa uskoa yksin­ker­taisiin totuuksiin, helppoihin selityksiin. Ongelma on siinä, että ne tavoit­tavat harvoin muuttuvan maailman monimut­kaiset syy-seuraus­suhteet. Yksin­ker­taiset totuudet eivät tilan­net­tamme ratkaise, vaan ratkai­su­vaih­toehdot ovat entistä moninai­sempia.

Kolman­neksi, maalla on oltava kyky uudis­tu­miseen ja suoma­laisen yhteis­kunnan eteenpäin viemiseen. Tässä ajatte­lussa kannus­ta­vuuden, sivis­tyksen, suvait­se­vai­suuden ja välit­tä­misen arvot astuvat entistä vahvemmin esiin.

Inter­netin ja muun tekno­logian kehit­ty­minen ovat lisänneet valin­nan­mah­dol­li­suuksia. Koulu­tetut ihmiset ovat ottaneet eteen tarjou­tuneet mahdol­li­suudet luovalla tavalla käyttöönsä. Maail­massa tapahtuu koko ajan enemmän sellaisia asioita, jotka eivät ole peräisin perin­teisten insti­tuu­tioiden päätök­sistä. Parhaim­millaan tämä on kansa­lai­syh­teis­kunnan voimis­tu­mista. Edellä mainittu muutos on siis lähtö­koh­tai­sesti positii­vinen muutos.

Tällai­sessa yhteis­kun­nassa iso kysymys on se, kuinka sitä pitäisi tai on mahdol­lista johtaa?

Uuden­laisen yhteis­kunnan synty­minen vaatii myös uutta johta­mista. Yksi asia on mielestäni selvää: niin sanottu perin­teinen poliit­tinen ja talou­del­linen eliitti ei enää yksin päätä, mitä Suomessa tapahtuu. Yksit­täi­sillä ihmisillä ja pienillä järjes­töillä tai toimi­joilla voi olla merkittävä rooli Suomen suunnassa, jos ne pystyvät hyvin perus­te­lemaan näkökan­tansa.

Näkemyk­sel­lisyys voittaa aukto­ri­teetin. Tietoa on helppo saada, sitä on helppo jakaa ja siihen on helppo ottaa kantaa. Vaikut­ta­minen ja vallan käyttä­minen on aikai­sempaa helpompaa.

Tämä on hieno muutos. Suomelle korkeasti koulu­tettuna kansana se avaa erityisiä mahdol­li­suuksia hyödyntää koko sitä henkistä poten­ti­aalia, jonka laadukas koulutus- ja innovaa­tio­jär­jes­tel­mämme on meille antanut.

Me emme vielä kuitenkaan osaa hyödyntää tätä resurssia.

Aiemmin vahva konsensus-Suomi pärjäsi entisessä maail­massa, ja se oli meille jopa vahvuus. Meidän ei kuitenkaan pidä takertua vanhoihin vahvuuksiin liian pitkään. Yritys­maa­il­masta tuttu tilanne on, että ongelma ei ole se, että tehdään vääriä asioita, vaan se, että tehdään oikeita asioita liian pitkään. Tämä vaara koskee myös Suomea.

Voisimme yrittää ottaa oppia sieltä, jossa on selvästi oival­lettu muutos ja siksi onnis­tuttu. Suomen tämän hetken parhaiten pärjääviin yrityksiin kuuluu ehdot­to­masti Kone. Menes­tyk­sekäs ja pitkä­jän­teinen työ on tuottanut tulosta ja uusia työpaikkoja. Toimi­tus­johtaja Matti Alahuhta on usein koros­tanut, että Koneen henki syntyy työil­ma­pii­ristä, kannus­ta­mi­sesta ja osallis­tu­vasta henki­lös­töstä. Silloin kun nämä asiat eivät ole hokemia vaan eletään todeksi, syntyy myös tuloksia.

Tiedän, että kansa­kunta on eri asia kuin yritys, mutta silti uskon, että meillä on opittavaa Koneen menes­tyk­sestä. Voimme saada asioita aikaan vain ihmisten kautta, avoimesti, luotta­musta hakien ja synnyttäen, yhteis­työssä. Suoma­lai­sessa politii­kassa ja julki­sessa keskus­te­lussa kannus­ta­vuuden, kokei­le­misen ja ihmisten omien valin­tojen voima ei ole ollut kovinkaan arvos­tettua.

Perin­teinen suoma­lainen sopimisen kulttuuri on laajen­nettava paljon maan johtoa ja työmark­ki­noiden keskus­jär­jestöjä laajem­malle tasolle niin, että uudis­tukset tehdään ja toteu­tetaan ihmisten kautta.

Monet pääkir­joi­tukset ovat asiaa pohtiessaan perään­kuu­lut­taneet johta­juutta. Johta­juutta tarvitaan, mutta entisen kaltainen yksin­joh­tajuus ei enää ole mahdol­lista. Harvat asiat toteu­tuvat enää käske­mällä tai käskyt­tä­mällä. Julki­sessa keskus­te­lussa monesti johtajuus yhdistyy nyrkin pöytään lyömiseen. Haluaisin nähdä ihmisen, joka haluaa tulla johde­tuksi nyrkillä. Jos omassa työssäni kollega löisi nyrkkiä pöytään, varoit­taisin häntä satut­ta­masta itseään.

Yhteis­kun­nal­li­sessa johta­juu­dessa on yksin määrää­misen sijaan mielestäni olennaista kaksi muuta ulottu­vuutta: johta­miseen kuuluu itsensä likoon laitta­minen, vastuun kanta­minen ja myös vaikeiden päätösten tekeminen. Omassa ajatte­lussani johtajuus tarkoittaa myös kykyä kannustaa, luoda uudis­tuk­sille suopeaa ilmapiiriä, saada ihmiset osallis­tumaan, tekemään itse omaa tulevai­suuttaan. Meidän on luotava ilmapiiri, jossa keskus­tellaan avoimesti, uskal­letaan laittaa itsensä peliin, yritetään ja kokeillaan, epäon­nis­tutaan ilman totaa­lista tuomiota, opitaan epäon­nis­tu­mista, ja mennään yhdessä eteenpäin. Johtajien tulee toimin­nallaan herättää ihmisissä luotta­musta ja osoittaa suuntaa, josta toivo parem­masta löytyy.

Tämä vaatii sekä kannus­tusta että myös tilaa. Koulu­tetut suoma­laiset eivät halua itseään holhot­tavan joka asiassa. Luottamus on kaksi­suun­tainen katu. Meidän poliit­tisten päätök­sen­te­ki­jöiden on myös luotettava kansa­laisiin, jos haluamme kansa­laisten luotta­muksen. Yksi hyvin konkreet­tinen esimerkki luotta­muksen tarpeesta on luottamus kunta­päät­täjien kykyyn tehdä fiksuja, järkeviä ja uuden­laisia ratkaisuja palve­lujen tuotta­mi­sessa. Siksi hyvin­voin­ti­lain­sää­dännön normi­talkoot ovat tärkeä osa palve­lujen kehit­tä­mistä ja tuotta­vuuden paran­ta­mista.

Tämän hetken suurimpia ongelmia yhteis­kunnan johta­mi­sessa on siinä, että poliit­tiset liikkeet liioit­te­levat omaa valtaansa ja kykyään tehdä muutoksia. Mosaiik­ki­mai­sessa, globaa­lissa ja moniar­voi­sessa yhteis­kun­nassa puolueiden valta on muuttanut muotoaan ja vähen­tynyt. Polii­tikon suurin virhe on korostaa omaa erinomai­suuttaan ja kaikki­voi­pai­suutta, koska se ei ole totta. Parasta johta­juutta on se, että pystyy energi­soimaan ihmisiä tekemään itse muutosta.

Tiedän, että johta­juuden muutos on hidasta. Uuden luominen ei ole koskaan yksin­ker­taista. Silti tämä on vahvasti se suunta, johon haluan suoma­laista toimin­ta­kult­tuuria viedä. Tällaista avointa keskus­telua ja kuuntelua tavoit­telen myös parin viikon kuluttua järjes­tet­tä­vässä Heureka-fooru­missa.


Kokoomus.fi