Ukrai­nan viime vuosien kehi­tys on ollut erit­täin epäva­kaata. Viime vuoden lopulla alka­neissa miele­no­soi­tuk­sissa ukrai­na­lai­set vaati­vat maal­leen kurs­si­muu­tosta ja selkeää euroop­pa­laista suun­taa. Kansa­lai­syh­teis­kun­nan nousu ja sen vastus­ta­mi­nen kärjis­tyi­vät tuskal­li­sella tavalla ja lopulta ylin valta Kiovassa vaih­tui.

Krii­sissä EU:n toiminta on ollut tärkeää ja ansio­kasta. EU:n ja tiet­ty­jen EU-maiden toimin­nalla oli suuri merki­tys sille, että kymme­niä uhreja vaati­nut väki­valta saatiin loppu­maan.

Tilanne on hyvin kireä, mutta haluan uskoa sen rauhoit­tu­mi­seen.

Realis­min nimissä on kuiten­kin sanot­tava, että myös vastak­kai­nen kehi­tys­kulku on mahdol­li­nen. Tilanne on herkkä ja provo­kaa­tioille altis, eikä kukaan varmuu­della tiedä, miten kehi­tys etenee. Suomi ja EU teke­vät joka tapauk­sessa parhaansa, jotta järki ja vastuul­li­suus voit­tai­si­vat.

Suomi on koros­ta­nut ja koros­taa jatku­vasti, että tilan­tee­seen ei ole muita kestä­viä ratkai­suja kuin neuvot­te­lu­teitse löydet­tävä ratkaisu.

Toimet, jotka kärjis­tä­vät tilan­netta, ovat vastuut­to­mia.

Suomi toimii Ukrai­nan krii­sin ratkai­su­yri­tyk­sissä ensi­si­jai­sesti EU:n kautta ja yhteis­työssä muiden EU-maiden kanssa. Meillä ei ole kuvi­tel­mia siitä, että asia olisi ratkais­ta­vissa Suomen kansal­li­sin toimin.

Euroo­pan unioni pyrkii määrä­tie­toi­sesti vaikut­ta­maan tilan­tee­seen. EU-maiden päämies­ten kokouk­sesta viime viikolla annettu julki­lausuma on vahva vetoo­mus rauhan­omai­sen ratkai­sun puolesta. Euroo­pan unioni on ollut asiassa hyvin yhte­näi­nen.

Juuri yhte­näi­syys oli yksi Suomen keskei­sistä tavoit­teista viime viikon huip­pu­ko­kouk­sessa ja se määrit­tää toimin­taamme myös jatkossa.

Euroo­pan unio­nin ja Venä­jän suhtei­den tila on huoles­tut­tava.

Suomen näkö­kul­masta tilanne on erityi­sen vali­tet­tava, koska Venä­jän merki­tys Suomelle on suurempi kuin Venä­jän merki­tys EU-maille keski­mää­rin.

Ukrai­nan tilanne aiheut­taa suoma­lais­ten keskuu­dessa huolta oman turval­li­suu­temme näkö­kul­masta. Tämä on ymmär­ret­tä­vää.

Kyseessä on vakava kriisi, mutta se ei ole suora­nai­nen turval­li­suusuhka Suomelle.

Turval­li­suu­den osalta on tärkeää, että olemme jäse­nenä Euroo­pan unio­nissa. EU on Suomelle perus­ta­van­laa­tui­nen arvo­va­linta, jolla on myös vahva turval­li­suus­po­liit­ti­nen ulot­tu­vuus. Suomi on johdon­mu­kai­sesti ajanut EU:n yhtei­sen ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan vahvis­ta­mista.

EU ei ole soti­las­liitto, joka tarjoaa Suomelle turva­ta­kuut, mutta se on arvo­yh­teisö, joka tuo meille myös turvaa. Turval­li­suus­po­li­tiikka oli yksi syy, miksi liityimme unio­niin lähes 20 vuotta sitten, ja sen edel­leen yksi syy olla aktii­vi­sesti mukana.

On mahdo­ton ajatella, että Suomi olisi ääne­tön yhtiö­mies silloin, kun lähia­lueil­lamme riko­taan kansain­vä­li­sen oikeu­den peli­sään­töjä ja uhataan itse­näi­sen valtion alueel­lista koske­mat­to­muutta. On oma etumme puolus­taa näitä peri­aat­teita yhdessä rinta­massa muun EU:n kanssa.

Vaikka Suomeen ei kohdistu erityistä uhkaa, on oman turval­li­suu­temme kannalta tärkeää, että Suomi osoit­taa kuulu­vansa länti­seen arvo­yh­tei­söön. Olemme muiden EU-maiden kanssa raken­ta­massa Euroo­pan yhteistä turval­li­suutta.

Suomi ei ole enää pitkään aikaan ollut yksin idän ja lännen väli­sellä harmaalla vyöhyk­keellä. En voi ymmär­tää polii­tik­koja, jotka haikai­le­vat sinne takai­sin. Olisiko tällai­sessa tilan­teessa parempi, että Suomi on yksin? Ei varmasti.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa