Kannanotto: Tulevai­suuden sosiaa­li­turva – kokoomus.fi
MENU
Kannanotto: Tulevai­suuden sosiaa­li­turva

Kannanotto: Tulevai­suuden sosiaa­li­turva

Julkaistu: 14.06.2018 Työ

Hyväk­sytty puolue­ko­kouk­sessa  2018

Tulevai­suuden sosiaa­li­turva

Kokoo­muksen näkemys perus­turvan uudis­ta­mi­sesta

Sosiaa­li­turvan uudis­ta­mis­tar­peesta vallitsee suoma­lai­sessa yhteis­kun­nassa laaja yksimie­lisyys. Seuraavan halli­tuksen keskeinen tehtävä on sosiaa­li­turvan perus­teel­linen uudis­ta­minen. Tässä puolue­ko­kous­asia­kir­jassa arvioidaan sosiaa­li­turvan uudis­ta­mis­tar­peita ja uudis­ta­miseen liittyviä haasteita. Asiakir­jassa tuodaan selkeästi ja huolel­li­sesti esille kokoo­muksen tavoitteet ja arvova­linnat uudis­tuksen osalta. Keskeisiin haasteisiin esitetään kokoo­mus­lainen ratkaisu perus­turvan uudistava vastik­keel­linen yleistuki.

Nykyso­si­aa­li­turva kaipaa päivi­tystä

Perus­tuslain mukaan julkisen vallan tulee turvata välttä­mätön toimeentulo ja huolenpito jokai­selle, joka ei kykene itse hankkimaan ihmisar­voisen elämän edellyt­tämää turvaa. Jokai­selle tulee myös taata oikeus perus­toi­meen­tulon turvaan työttö­myyden, sairauden, työky­vyt­tö­myyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perus­teella.

Kokoomus on huolissaan suoma­lai­sesta perus­tur­vasta. Toimiva perus­turva on tasa-arvoisen yhteis­kunnan tukipilari. Se on meidän jokaisen yhteinen vakuutus elämän odotta­mat­tomien ja ei-toivot­tujen tapah­tumien ja tilan­teiden varalle. Taval­li­sesti sosiaa­li­tur­vasta puhut­taessa erotetaan usein ensisi­jainen perus­turva ja viime­si­jainen vähim­mäis­turva. Joskus perus­tur­vasta puhut­taessa viitataan kaikkiin etuuksiin, jotka eivät ole ansio­si­don­naisia. Myös erilaiset palvelut ja muut korvaukset katsotaan usein osaksi perus­tur­va­jär­jes­telmän kokonai­suutta.

Euroopan neuvoston sosiaa­listen oikeuksien komitea ja Terveyden ja hyvin­voinnin laitos (THL) ovat arvioin­ti­ra­por­teissaan todenneet suoma­laisen perus­turvan riittä­mät­tö­mäksi. Raporttien viestiä on tulkittu julki­sessa keskus­te­lussa kuitenkin usein väärin johtuen juuri erilai­sista perus­turvan määri­tel­mistä. THL:n raportin mukaan vuonna 2015 jokainen perus­turvan varassa elävä ja tavan­omaisen suuruista vuokraa maksava kotitalous olisi lasken­nal­li­sesti ollut oikeu­tettu toimeen­tu­lo­tukeen lukuun ottamatta eläke­läis­ta­louksia. Tämä johtaa nurin­ku­riseen tilan­teeseen, jossa ensisi­jai­seksi tarkoi­tettu perus­turva takaa heikomman toimeen­tulon kuin viime­si­jai­seksi tarkoi­tettu vähim­mäis­turva.

Perus­turvan puutteita joudutaan siis täyden­tämään usein pitkä­ai­kai­sesti ja laajasti perus­toi­meen­tu­lo­tuella, joka on vastoin tuen alkupe­räistä tarkoi­tusta auttaa tilapäi­sissä talou­del­li­sissa vaikeuk­sissa. Tukea ei ole alkupe­rinkään suunni­teltu esimer­kiksi korvaamaan vähim­mäis­mää­räisen työttö­myys­turvan varassa elävän vuokra­menoja pitkä­ai­kai­sesti. Toimeen­tu­lo­tuesta onkin muodos­tunut erään­lainen automaat­tinen ja passi­voiva takuu­tu­lo­loukku. Varsinkin kasvu­kes­kuk­sissa, joissa tuki korvaa kalliit asumis­menot tiettyyn rajaan asti kokonaan, on lyhytai­kai­senkin työn vastaa­not­ta­misen kannus­timet hyvin pienet. Suojaosa ja tuen sovittelu työtu­lojen kanssa eivät koske toimeen­tu­lo­tukea, vaan pienet ansio­tulot otetaan huomioon jäykemmän ansio­tu­lo­vä­hen­nyksen kautta.

Sosiaa­li­tur­vamme kaipaa pikai­sesti uudis­tusta. Nykyinen järjes­tel­mämme on raken­nettu vuosi­kym­menten aikana pala palalta. Tavoite on ollut hyvä: auttaa ja tukea heikom­massa asemassa olevia. Malli ei enää kuitenkaan palvele tarkoi­tuk­sen­mu­kai­sella tavalla alkupe­räistä tavoi­tetta. Siitä on tullut monimut­kainen, monita­soinen ja byrokraat­tinen tilkku­täkki. Vaikeat hakupro­sessit, eri tukien päällek­käi­syydet, sääntö­tul­kinnat sekä poikkeuk­sel­liset elämän­ti­lanteet jättävät turvaan myös aukkoja tai johtavat sosiaa­li­turvan alikäyttöön. Sosiaa­li­turvaa tulee yksin­ker­taistaa ja selkeyttää.
Erityisen ongel­mal­lista on, että jo pienenkin lisätyö­tulon seurauksena tuen maksatus voi viivästyä tai leikkaantua nopeasti, mikä ei kannusta ottamaan lyhytai­kaista työtä vastaan. Ei ole työttömän, vaan järjes­telmän muodos­tamien kannus­tin­louk­kujen vika, jos työn tekemiseen ja vastaa­not­ta­miseen ei ole kannus­teita. Kannus­tin­loukkuja on vähen­nettävä ja työn tekemi­sestä on tehtävää nykyistä kannat­ta­vampaa.

Sosiaa­li­turvan roolina on perin­tei­sesti nähty vain yksilön vähim­mäis­toi­meen­tulon turvaa­minen sekä tuloe­rojen tasaa­minen yksilöiden välillä ja toisaalta yksilön elämän­kaaren sisällä. Digita­li­saation, roboti­saation ja tekoälyn kehityksen vauhdittama työn murros haastaa näkemään sosiaa­li­turvan perin­teistä määri­tel­määnsä laajemmin. Nykyso­si­aa­li­turvan jäykkä jaottelu työllisiin ja työttömiin ei vastaa muuttuvan työelämän tarpeita. Sosiaa­li­turvan tulisi toimia yhä vahvemmin työn ja turvan joustavana yhdis­täjänä, joka kannustaa ihmisiä myös satun­naisiin ja matalammin palkat­tuihin töihin täyden työttö­myyden sijaan.

Digitaa­linen muutos haastaa myös tuen hakemisen ja hakemusten käsit­telyn prosesseja. Vuoden 2019 alusta käyttöö­no­tettava kansal­linen tulore­kisteri mahdol­listaa reaaliai­kaisen tulos­eu­rannan. Rekis­teriä raken­netaan ensisi­jai­sesti verotuksen tarpeisiin, mutta se avaa myös aivan uuden­lasia mahdol­li­suuksia sosiaa­li­tur­va­jär­jes­telmän kehit­tä­mi­selle.

Edellä luetellut ongelmat näkyvät karulla tavalla Suomen muita Pohjois­maita selvästi alhai­sempana työlli­syytenä ja korkeampana raken­teel­lisena työttö­myytenä. Tilanne on mahdoton julkisen talouden ja hyvin­voin­ti­pal­ve­luiden kestävän rahoi­tuksen näkökul­masta, mutta kohtuut­to­mimmin nykyjär­jes­telmän ongelmat kosket­tavat niitä yksit­täisiä henki­löitä, jotka passi­voiva nykyjär­jes­tel­mämme on syrjäyt­tänyt työelä­mästä ja työmark­ki­noilta. Sosiaa­li­turvan uudis­ta­mista tarvitaan kipeästi ratkai­semaan työmark­ki­noiden kohtaanto-ongelmaa.

Miksi uudis­ta­minen on vaikeaa?

Miksi sosiaa­li­tur­va­uu­dis­tusta ei olla saatu jo toteu­tettua, vaikka kaikki eduskun­ta­puo­lueet ovat ilmaisseet tarpeen uudis­tuk­selle? Tavoit­teista vallit­seekin laaja yhtei­sym­märrys: perus­tur­vasta halutaan nykyistä selkeämpää sekä kannus­ta­vampaa, ja sitä halutaan vahvistaa suhteessa viime­si­jaiseen vähim­mäis­turvaan. Uudis­tuksen vaikeudet piile­vätkin keskenään vastak­kaisten tavoit­teiden yhteen­so­vit­ta­mi­sessa sekä järjes­telmän kustan­nuk­sissa.

Uudis­tuksen keskeisin ratkaistava kysymys liittyy työnteon kannus­teiden ja pohjois­maisen suhteel­lisen korkealla tasolla olevan sosiaa­li­turvan yhteen­so­vit­ta­miseen. Pienempi perus­turva kannus­taisi työtekoon, mutta lisäisi myös monella toimeen­tulon ongelmia ja johtaisi sosiaa­listen ongelmien syvene­miseen. Nykyistä korkeampi tuki taas torjuisi köyhyyttä, mutta toisaalta passi­voisi ja vähen­täisi kannus­timia työntekoon. Kannus­timet tehdä matalammin palkattuja töitä laski­sivat, kun suunnilleen saman rahasumman saisi käteen myös tekemättä töitä. Tämä lisäisi riskiä työttö­myyden pitkit­ty­miseen ja syrjäy­ty­miseen. Pahim­massa vaarassa olisivat esimer­kiksi koulut­tau­tu­mat­tomat nuoret ja maahan­muut­tajat sekä muut väestö­ryhmät, joiden työmarkkina-asema olisi heikko.

Julki­suu­dessa on esitelty erilaisia sosiaa­li­tur­va­malleja, joissa työnteon ja työn vastaa­not­ta­misen väitetään olevan aina kannat­tavaa. Sekä vastik­kee­tonta perus­tuloa että negatii­vista tuloveroa, jotka ovat käytän­nössä pienistä eroista huoli­matta loppu­tu­loksen näkökul­masta ja yleis­pe­ri­aat­teiltaan saman­laisia ratkaisuja, on tarjottu ihmelääk­keeksi kannus­tin­louk­kuihin.

Jotta työnteko olisi aina kannat­tavaa, tulisi työllisenä olemisen olla kaikissa tapauk­sissa talou­del­listen kannus­timien näkökul­masta työttö­myyttä houkut­te­le­vampaa. Kaikki kannus­ti­non­gelmat tiivis­tyvät viime kädessä jokaisen yksilön arviointiin omasta tilan­teesta työttö­myyden ja työnteon välillä. Jos vapaa-ajasta luopu­minen nostaa käteen jäävää tuloa vain muuta­malla eurolla, ei työn hakemi­selle tai tekemi­selle ole riittäviä kannus­timia. Kun työnteon kannus­timia tarkas­tellaan, kiinnittyy huomio erityi­sesti kahteen valintaan. Ensin­näkin työttömän on arvioitava, että kannat­taako hänen ylipäätään osallistua työmark­ki­noille. Toinen valinta liittyy siihen, kuinka paljon henkilö haluaa tehdä töitä.

Työllis­ty­mis­ve­roaste on tunnusluku, joka yksin­ker­tais­tettuna kuvaa summaa, jonka työtön menettää työllis­tyessään. Jos työllis­ty­mis­ve­roaste on esimer­kiksi 80 prosenttia, menettää henkilö työllis­tyessään tietyllä palkalla 80 prosenttia tulojen lisäyk­sestä kiris­tyneen verotuksen ja sosiaa­li­turvan tulohar­kinnan vuoksi. Työllis­ty­mis­ve­roaste kuvastaa siis työllis­ty­misen kannus­ta­vuutta.

Efektii­vinen margi­naa­li­ve­roaste taas kuvaa sitä osuutta työllä ansai­tusta lisäeu­rosta, jota henkilö ei saa itselleen verojen kiris­ty­misen ja sosiaa­li­turvan piene­misen myötä. Esimer­kiksi 60 prosentin efektii­vinen margi­naa­li­ve­roaste tarkoittaa, että seuraava tienattu euro nostaa käytössä olevia tuloja 40 sentillä. Pienempi efektii­vinen margi­naa­li­ve­roaste tarkoittaa siis parempia työnteon kannus­timia, mutta myös suurempia sosiaa­li­turvan kustan­nuksia. Efektii­vinen margi­naa­li­ve­roaste kuvastaa kannus­tinta lisätä työsken­telyä.

Työttö­myys­turvan 300 euron suojaosa on hyvä esimerkki tarkas­tella työnteon kannus­ta­vuutta. Jos henkilö saa työttö­myys­turvaa ja ottaa vastaan yhden 300 euron työkeikan kuukau­dessa, hänen työllis­ty­mis­ve­roas­teensa on käytän­nössä olematon. Hän saa pitää ansaitun summan ilman, että työttö­myys­korvaus laskee. Jos henkilö taas päättäisi lisätä hieman työntekoa, tulot menisivät yli suoja-osan ja ylime­nevän osan saisi soviteltuna. Tässä tapauk­sessa efektii­vinen margi­naa­li­ve­roaste olisi korkea, mikä ei kannus­taisi lisäämään työntekoa. Esimerkki kuvastaa hyvin kannus­tin­louk­kujen purka­misen haasteel­li­suutta. Kun yhtä kannus­tin­loukkua saadaan helpo­tettua, siirtyy loukku taval­li­sesti vain uuteen paikkaan.

Käytän­nössä kannus­tin­louk­kujen poista­minen tarkoit­taisi siis sitä, että realis­tisen vastik­keet­toman perus­tulon tai negatii­visen tuloveron tulisi olla huomat­ta­vasti nykyturvaa alhai­sempia. Toinen, epärea­lis­ti­sempi vaihtoehto huolehtia työnteon kannus­ti­mista, olisi hidastaa tuen vähene­mis­no­peutta ja ulottaa sen vaikutus myös suhteel­lisen korkeille tuloille. Efektii­vinen margi­naa­livero olisi tällöin pienempi eli lisätyöstä käteen jäävä osuus kasvaisi. Haasteena olisi mallin kustan­nusten huomattava kasvu, joka vaatisi julkisen talouden kestä­vyyden säilyt­tä­mi­seksi joko miljar­di­luokan leikkauksia muualta tai veron­ko­ro­tuksia.

Univer­saalien ja vastik­keet­tomien perus­tulon ja negatii­visen tuloveron etuna on byrokratian vähene­minen. Byrokratian vähene­misen tuomat säästöt kuluvat kuitenkin hyvin nopeasti, jos tuki laajenee koskemaan uusia ryhmiä, kuten opiske­li­joita, ja korottaa näiden ryhmien saamaa tukea suhteessa nykyjär­jes­telmään. Univer­saa­lissa sosiaa­li­tur­va­jär­jes­tel­mässä kaikki saisivat saman etuuden automaat­ti­sesti olosuh­teista riippu­matta. Vasta­kohtana on nykyjär­jes­telmän kaltainen syype­rus­teinen sosiaa­li­turva, jossa oikeus sosiaa­li­turvaan perustuu aina johonkin tiettyyn yksilöityyn tarpeeseen, kuten työttö­myyteen tai opiskeluun. Syype­rus­teinen sosiaa­li­turva kohdistaa tuet tarkemmin tukea tarvit­se­ville, mutta sen heikkous on maksa­tukseen, hakemiseen ja seurantaan liittyvä byrokratia.

Yhtenä usein julki­sessa keskus­te­lussa unohtuvana lisähaas­teena on työtuloja ja sosiaa­li­turvaa yhdis­te­le­vissä malleissa kahteen suuntaan toimivat kannus­timet. Sama malli, joka kannustaa työtöntä ottamaan vastaan osa-aikatyön, voi kannustaa pieni­palk­kaista kokoai­kaista työnte­kijää siirtymään osa-aikai­seksi työnte­ki­jäksi. Esimer­kiksi korkeat suojaosat voivat vaikuttaa hyvinkin haital­li­sesti pieni­palk­kaisten kokoai­kaisten työnte­ki­jöiden työnteon kannus­timiin. Yleensä malleja arvioi­taessa keski­tytään kannus­tiimin vain työttömän näkökul­masta, mutta sivuu­tetaan kannus­tin­vai­ku­tukset pieni­tu­loisiin työllisiin. Tämä on myös yksi keskeinen nykyisen perus­tu­lo­ko­keilun puute.

Kokoomus katsoo, että on rehel­listä ja vastuul­lista tuoda selkeästi esille sosiaa­li­turvan uudis­ta­miseen liittyvät haasteet sekä myöntää, ettei näihin haasteisiin ole löydet­tä­vissä helppoa ihmelää­kettä. Jos näin olisi, olisi uudistus toteu­tettu jo aikoja sitten. Ei ole yksin­ker­tai­sesti olemassa sosiaa­li­tur­va­mallia, joka jollakin tempulla poistaisi kaikki kannus­tin­loukut ja tekisi työnteosta aina kannat­tavaa niin, ettei kenenkään turva heikkenisi tai sosiaa­li­turvan kustan­nukset kasvaisi merkit­tä­västi. Puolueet joutuvat tekemään kompro­misseja ja etsimään tasapainoa erilaisten risteävien tavoit­teiden keskeltä. Siksi Kokoomus haluaa selkeästi ilmaista ja perus­tella uudis­tuksen taustalla olevat arvova­lin­tansa sekä esitellä perusteet omasta ratkai­su­mal­lista, joka tasapai­noilee edellä kuvat­tujen haasteiden keskellä.

Kokoo­muksen tavoitteet ja arvova­linnat

Kokoomus katsoo, että tulevai­suuden sosiaa­li­turvan arvopohjan tulee perustua vastik­keel­li­suuden sekä syype­rus­tei­suuden periaat­teille. Lisäksi sosiaa­li­turvan tulee olla pääsääntönä yksilö­pe­rus­teinen, vaikka turva huomioi­sikin esimer­kiksi asumis­ku­lujen osalta kotita­louden yhteisiä menoja. Kokoomus pitää myös aivan keskeisenä tavoit­teena, että sosiaa­li­tur­va­uu­distus vähentää ja tasoittaa kannus­tin­loukkuja kannustaen työn tekemiseen ja yrittä­jyyteen. Uudis­tuksen on luotava edelly­tykset nostaa työlli­syy­sas­teemme tasolle, jolla muut Pohjoismaat jo ovat. Vain työlli­syyden kasvun kautta voidaan pitää kiinni hyvin­voin­ti­pal­ve­luiden kestä­västä rahoi­tuk­sesta ja turvata suoma­laisten hyvin­vointi.

Kokoomus haluaa, että työn ja sosiaa­li­turvan yhdis­tä­misen tulee olla nykyistä jousta­vampaa. Osa-aikaisten ja lyhyt­kes­toisten töiden tekemisen tulee aina olla kannat­ta­vampaa täyden työttö­myyden sijasta. Jokaisen on ensisi­jai­sesti tultava toimeen omalla työllään, mutta tarvit­taessa sosiaa­li­tur­valla voidaan täydentää pieniä työtuloja. Tärkeintä on, että jokainen tekee ja yrittää parhaansa osallistuen työmark­ki­noille mahdol­li­suuk­siensa mukaan. Järjes­telmän tulee kannustaa passii­vi­suuden sijaan aina aktii­vi­suuteen, työntekoon, osallis­tu­miseen ja itsensä kehit­tä­miseen. Kokoo­muk­selle on lisäksi tärkeää, että myös yksiny­rit­täjät, itsensä työllis­täjät ja freelancerit otetaan tietyin edelly­tyksin yhteisen perus­turvan piiriin. Samalla on myös arvioitava turvan sovel­tu­vuutta muiden erityis­ryhmien, kuten urhei­li­joiden ja taitei­li­joiden, toimeen­tulon turvaa­jaksi.

Suomi ja suoma­laiset tarvit­sevat sosiaa­li­turvan, joka on helposti ymmär­rettävä ja turvaa jatkos­sakin heikoim­massa asemassa olevien toimeen­tulon. Kokoo­muksen lähtö­kohtana sosiaa­li­turvan uudis­ta­mi­sessa on pitää kiinni perus­turvan yleisestä pohjois­mai­sesta suhteel­lisen korkeasta tasosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kenenkään sosiaa­li­turva laskisi uudis­tuksen myötä. Sosiaa­li­turvan uudis­ta­misen painopis­teenä tulee olla työlli­syyden ja osalli­suuden kasvu sekä syrjäy­ty­misen ja työttö­myyden vähen­tä­minen. Kokoomus ei tavoittele mallilla suoria säästöjä, mutta mallin kustan­nuksien tulee olla julkisen talouden ja suoma­laisten jo korkean kokonais­ve­ro­ra­si­tuksen kannalta maltil­liset. Mallin staat­tiset kustan­nukset voivat kasvaa lyhyellä aikavä­lillä, jos dynaa­misten vaiku­tusten arvioidaan olevan pidem­mällä aikavä­lillä kestä­vyys­vajeen kannalta positii­viset.

Välit­tä­minen ja kannus­tavuus ovat kokoo­muksen keskeisiä arvoja. Ne ovat myös arvot, jotka jaetaan suoma­lai­sessa yhteis­kun­nassa laajalti. Siksi on välttä­mä­töntä, että sosiaa­li­tur­va­malli raken­netaan näiden arvojen pohjalta. Kokoo­muksen tavoite onkin parantaa työnteon kannus­timia ilman, että tukitasoa merkit­tä­västi muutetaan tai julkisen talouden kustan­nuksia huomat­ta­vasti lisätään. Jotta yhtälö on toteu­tet­ta­vissa, on sosiaa­li­turvan oltava vastik­keel­lista.

Vastik­keel­lisuus mahdol­listaa sosiaa­li­turvan säilyt­tä­misen hyvällä pohjois­mai­sella tasolla ilman, että työnteon kannus­timet merkit­tä­västi väheni­sivät. Vastik­keel­li­suutta tiuken­ta­malla on myös mahdol­lista tavoi­tella nykytasoa parempaa turvaa. Sosiaa­li­turvan vastik­keel­lisuus on siis keino rakentaa välittävä ja kannustava sosiaa­li­tur­va­jär­jes­telmä. Vastik­keel­linen turva aktivoi ja ehkäisee myös syrjäy­ty­mistä vastik­kee­tonta tukea tehok­kaammin.

Kun kannus­tin­loukkuja halutaan purkaa, on yksilön tilanteen työllisenä oltava houkut­te­le­vampi kuin työttömänä. Korkean sosiaa­li­turvan maissa tuloero työttömän ja matala­palk­kaisen työllisen välillä on pieni. Pieni tuloero on työnteon kannus­timien näkökul­masta ongel­mal­linen, vaikka se on sosiaa­li­sesta näkökul­masta perus­teltu. Tilanne helpot­tuisi, jos sosiaa­li­turvaa alennet­taisiin, mutta tämä olisi vastoin pohjois­maisen hyvin­voin­tia­jat­telun perus­fun­da­menttia. Jos sekä korkeasta turvasta että työnteon kannus­ti­mista halutaan pitää kiinni, ainut mahdol­linen ratkaisu on tehdä sosiaa­li­tur­vasta vastik­keel­lista ja asettaa tiukko­jakin ehtoja työttö­myys­turvan saami­selle.

Työttömän velvoit­teiden ja aktivoinnin tarkoi­tuksena on ensisi­jai­sesti tukea työnhakua ja parantaa työllis­ty­mi­se­del­ly­tyksiä, mutta myös kasvattaa kannus­timia ottaa työtä vastaan. Terveen ja työky­kyisen työttömän tulee ensisi­jai­sesti käyttää työaikaa vastaava aikansa työnhakuun, työlli­syys­mah­dol­li­suuk­siensa paran­ta­miseen tai lyhytai­kaiseen työsken­telyyn. Suoma­lai­sessa keskus­te­lussa työttömien aktivointi on leimattu työttömien kiusaa­mi­seksi. Muissa Pohjois­maissa sosiaa­li­turvaan liittyvät aktii­vi­suusehdot ovat huomat­ta­vasti Suomea tiukemmat. Maissa on hyväk­sytty tosiasia, että korkeata työlli­syyttä ja korkeaa sosiaa­li­turvaa ei voida saavuttaa ilman tiukkaa aktii­vi­suus­vaa­detta. Vastik­keel­lisuus ei ole itsei­sarvo, vaan keino, jolla kaikki saadaan pidettyä työmark­ki­noilla. Tämä on tärkeää sekä inhimil­li­sestä näkökul­masta että koko yhteis­kunnan toimi­vuuden kannalta.

Aktivoiva vastik­keel­linen sosiaa­li­turva ehkäisee syrjäy­ty­mistä myös huomat­ta­vasti tehok­kaammin kuin esimer­kiksi vastik­keeton ja passi­voiva perustulo. Esimer­kiksi 18-vuoti­aalle nuorelle myönnetty vastik­keeton perustulo, jonka saami­selle ei olisi mitään ehtoja, voisi pahim­millaan olla voimak­kaasti passi­voiva karhun­pal­velus. Nuorta ei voitaisi edellyttää osallis­tumaan koulu­tukseen tai hakemaan aktii­vi­sesti töitä tukien leikkaa­misen uhalla. Univer­saa­lissa mallissa nuorille, opiske­li­joille tai muille erityis­ryh­mille ei myöskään voitaisi räätä­löidä syype­rus­tei­sesti paremmin erilaisia kannus­tin­vai­ku­tuksia huomioivia erillisiä tukia, vaan sama tuki koskisi automaat­ti­sesti kaikkia. Vaikka lähtö­kohtana tulee aina olla usko ihmisen omiin luontaisiin kannus­timiin tehdä työtä ja kehittää itseään, ei voida myöskään sivuuttaa sitä tosiasiaa, että valvon­nalla, velvoit­teilla ja aktivoin­ti­toi­milla voidaan tehok­kaasti torjua syrjäy­ty­mistä.

Syype­rus­teiseen ja voimak­kaasti vastik­keel­liseen sosiaa­li­turvaan liittyy myös vaikeita kysymyksiä. Käytännön haasteet liittyvät vastik­keel­lisen mallin aktivoinnin ja valvonnan myötä kasvavaan byrokra­tiaan. Toisaalta vastik­keel­lisuus on kokoo­muk­selle periaat­teel­li­sesti vaikea kysymys. Kokoomus painottaa yksilön omaa vapautta ja vastuuta. Lähtö­koh­tai­sesti patistelu ja velvoitteet ovat risti­rii­dassa näiden tavoit­teiden kanssa. Toisaalta kokoomus myös korostaa, että jokai­sella terveellä ja työky­kyi­sellä on ensisi­jai­sesti itsellään velvol­lisuus elättää itsensä, vaikka viime kädessä hyvin­voin­tiyh­teis­kunta turvaakin jokaisen minimi­toi­meen­tulon. Jos korkeasta työttö­myys­tur­vasta halutaan pitää kiinni, on ainoa vaihtoehto hyväksyä patistelu ja sanktiot osana järjes­telmää.

Vastik­keel­li­suuteen liittyvä byrokratia sekä velvoit­teiden asetta­minen ja seuranta ovat siis hinta, joka vastak­kaisten tavoit­teiden yhteen­so­vit­ta­mi­sesta joudutaan maksamaan. Hyvin­voin­tiyh­teis­kunta on kahden­suun­tainen kauppa, jossa jokainen suoma­lainen on oikeu­tettu palve­luihin ja sosiaa­li­turvaan, mutta jokai­sella on myös velvol­lisuus olla työmark­ki­noiden käytet­tä­vissä. Oikeuksia ei voida vaatia lisää ilman, että myös velvol­li­suuksia kiris­tetään.

Aktii­vi­mallin myötä on herännyt keskustelu vaikeasti työllis­ty­vistä työttö­myys­turvan saajista, joilla on merkit­täviä puutteita tiedoissa, taidoissa ja tervey­dessä. On aiheel­li­sesti kysytty, että ovatko henkilöt, joiden työkyky on merkit­tä­västi alentunut, oikean turvan ja velvoit­teiden piirissä.
Kokoomus pitää keskeisenä perus­läh­tö­kohtana jokaisen osallis­tu­mista kykyjensä, osaami­sensa ja vahvuuk­siensa puitteissa työmark­ki­noille. Kaikilla pitää olla oikeus antaa panok­sensa omaksi ja yhtei­seksi hyväksi. Kokoomus vierastaa jyrkkää jakoa työky­kyisiin ja työky­vyt­tömiin. Työkyky voi olla alentunut, mutta tästä huoli­matta jokai­sella on jotain annet­tavaa ja jokaista on kannus­tettava osallis­tumaan. Tavoit­teena pitää olla, että kaikki pidetään kiinni työmark­ki­noilla, ja passii­visen tuen piiriin päästetään vain korkealla kynnyk­sellä. Kaikkein vaikeimmin työllis­tyvien kohdal­lakin on parempi, että henkilö osallistuu edes tunnin viikossa johonkin toimintaan kuin ettei osallis­tuisi lainkaan.

Kokoomus katsoo, että vaikeinten työllis­tyvien palve­luita ja tukimuotoja on edelleen kehitettävä. On myös selvää, että osallis­tu­mis­vel­voitteet on mitoi­tettava yksilöl­li­sesti niiden osalta, joiden työttömyys on pitkit­tynyt tai työkyky laskenut. Sosiaa­li­turvan uudis­ta­misen keskeinen tavoite tulee olla työlli­syy­sasteen nosta­misen ohella ihmisten osalli­suuden vahvis­ta­minen ja syrjäy­ty­misen ehkäisy.

Kokoo­muksen ratkaisut haasteisiin

Lähtö­kohdat

Kokoomus on valmis­tellut sosiaa­li­tur­va­mal­linsa perus­teita eduskun­ta­ryhmän kannus­tin­louk­ku­työ­ryh­mässä. Työryhmä on kuullut lukuisia asian­tun­ti­joita sekä pereh­tynyt eri maiden kokemuksiin ja esimerk­keihin. Valmis­te­lussa on tunnis­tettu neljä sosiaa­li­turvan keskeistä osa-aluetta eri kohde­ryhmien ja tarpeiden perus­teella. Sosiaa­li­turvan rooli vaihtelee merkit­tä­västi näiden tilan­teiden välillä.

Ensim­mäinen kohde­ryhmä on ns. suuri enemmistö eli taval­liset koulu­tetut suoma­laiset palkan­saajat ja yrittäjät, jotka ovat perus­ter­veitä ja joiden osaaminen on pääsään­töi­sesti kunnossa. Heidän kannal­tansa on tärkeää, että kannus­timet oman osaamisen kehit­tä­miseen ja työkyvyn ylläpi­tä­miseen ovat ennal­taeh­käi­se­västi kunnossa. Tähän ryhmään kuuluvat henkilöt täyttävät taval­li­sesti työssä­oloehdon ja ovat työttö­myyden osuessa kohdalle oikeu­tettuja samaan ansio­si­don­naista työttö­myys­turvaa.

Tässä asiakir­jassa ei tarkemmin keskitytä ansio­turvan kehit­tä­miseen, koska kannus­tin­louk­kujen ja työlli­syyden kasvu­po­ten­ti­aalin näkökul­masta oleel­li­simmat ongelmat nykyjär­jes­tel­mässä liittyvät perus­turvaan ja viime­si­jaiseen toimeen­tu­lotuen turvaan. Perus­turvan uudistus on sovitet­ta­vissa nykyan­sio­si­don­naisen kanssa yhteen, mutta selvää on, että uudis­tuksen ohella syytä olisi myös arvioida erikseen ansio­si­don­naisen työttö­myys­päi­vä­rahan rahoi­tusta, kestoa, univer­saa­liutta ja saamisen ehtoja.

Toinen kohde­ryhmä, jonka sosiaa­li­turvan uudis­ta­mis­tar­peeseen tämä asiakirja erityi­sesti paneutuu, ovat työky­kyiset työttömät, jotka ovat nykyisen perus­turvan tai viime­si­jaisen toimeen­tu­lo­turvan varassa. Tarkoi­tuksena on tarjota ratkai­sue­si­tyksiä, joilla lisätään erityi­sesti tämän ryhmän työnteon kannus­timia purka­malla kannustin- ja byrokra­tia­loukkuja. Tämän lisäksi tarkas­tellaan kolmantena kohde­ryhmänä Kelan työttömyys- tai toimeen­tu­loe­tuuk­silla eläviä sekä vakavassa syrjäy­ty­mis­vaa­rassa olevia pitkä­ai­kais­työt­tömiä, jolla on sekä osaami­sessa että tervey­den­ti­lassa merkit­täviä puutteita. Tälle ryhmälle pohditaan uuden­laista laajemmin osalli­suuteen, itsensä kehit­tä­miseen ja kuntou­tu­miseen kannus­tavaa tukimuotoa.

Viimei­seksi sosiaa­li­turvan muodoksi on tunnis­tettu niin sanotut elinkaa­ri­tuloja tasaavat tuet. Näihin tukiin liittyy usein vakuu­tuk­sel­linen elementti, joka tasaa riskejä kohdan­neiden ja riskit välttä­neiden tilan­netta kollek­tii­vi­sesti. Kuitenkin näille tukimuo­doille, kuten opinto­tuelle, on leimal­lista se, että ne ensisi­jai­sesti tasaavat yksilön elinkaa­ri­tuloja. Jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä tuen saaja, ja toisessa hetkessä taas tuen rahoittaja. Keski­luokka maksaa näitä tukia käytän­nössä itse itselleen. Tässä asiakir­jassa ei syvennytä aiheeseen tarkemmin, mutta Kokoomus suhtautuu lähtö­koh­tai­sesti positii­vi­sesti erilaisiin sosiaali- ja perus­ti­lia­vauksiin, joilla voitaisiin tehostaa ja kehittää yksilön elinkaaren sisällä tapah­tuvan tulovaih­telun tasoit­ta­mista.

Vastik­keel­linen yleistuki

Kokoo­muksen esittämä ratkaisu nykyso­si­aa­li­turvan ongelmiin on vastik­keel­linen yleistuki. Yleistuki nimensä mukai­sesti yhdistää nykyso­si­aa­li­turvan tukia yhdeksi yleis­tueksi, joka laskee ”perus­tu­lo­mai­sesti” eli tasai­sesti työtu­lojen noustessa. Yleistuki yhdis­täisi toimeen­tu­lotuen, työmark­ki­natuen, perus­päi­vä­rahan sekä yleisen asumistuen.

Perus­turvan keskeisten tukimuo­tojen yhdis­tä­minen yksin­ker­tais­taisi sosiaa­li­tur­va­jär­jes­telmää. Malli olisi vastik­keel­linen, syype­rus­teinen ja pääsään­töi­sesti yksilö­pe­rus­teinen, mutta tuen hakeminen, tietojen ilmoit­ta­minen ja maksatus olisivat mahdol­li­simman pitkälle automa­ti­soitu vuonna 2019 käyttöö­no­tet­tavan tulore­kis­terin avulla. Vuonna 2020 järjes­telmään pitäisi saada myös tiedot makse­tuista etuuk­sista. Automa­ti­soinnin myötä hallin­nol­linen byrokratia myös vähenisi merkit­tä­västi. Yleistuen myötä talou­del­liset kannus­tin­loukut väheni­sivät ja tasoit­tui­sivat, kun henkilö hyötyisi talou­del­li­sesti jokai­sesta lisätyö­tun­nista saadusta eurosta. Lisäksi tukien maksa­tuksen viiväs­tyksiin ja keskey­tyksiin liittyvät byrokra­tia­loukut poistui­sivat.

Yleistuki olisi syype­rus­teinen sosiaa­li­tur­vaetuus. Oikeus tuen saamiseen perus­tuisi aina selkeään syyhyn, kuten työttö­myyteen tai pieni­tu­loi­suuteen. Vaikka tietojen ilmoit­ta­minen ja päivit­tä­minen tapah­tui­sivat sähköi­sesti ja tuen maksatus olisi automa­ti­soitu, tulisi tukea kuitenkin erikseen hakea. Tuki muodos­tuisi perus­ta­sosta ja perus­tason päälle makset­ta­vasta yksilöl­li­sestä lisästä, jonka määrä riippuisi esimer­kiksi asuin­pai­kasta, huollet­tavien lasten lukumää­rästä tai yksin­huol­ta­juu­desta. Tuen lähtötaso nolla­tu­loilla olisi siis yksilöl­linen ja vaihtelisi eri tekijöiden vaiku­tuk­sesta. Yleistuki ei kuitenkaan sisäl­täisi harkin­nan­va­raisia osia ja määräy­ty­mis­pe­rusteet olisivat mekaa­nisia. Tukijär­jes­telmä laskisi automaat­ti­sesti saatujen tietojen pohjalta tukisumman, ja järjes­telmä olisi tuensaajan näkökul­masta yksin­ker­tainen.

Riippu­matta tuen lähtö­ta­sosta tuki vähenisi ja verotus kiris­tyisi siten, että esimer­kiksi jokai­sesta tiena­tusta eurosta jäisi noin kolmannes tuensaa­jalle itselleen. Kun tuensaajan ei tarvitsisi pelätä, että työkeikan vastaa­not­ta­minen aiheuttaa tukiin katkoksia tai vaatii työlästä rapor­tointia, poistui­sivat byrokra­tia­loukut. Lisäksi varmuus siitä, että jokai­sesta tiena­tusta eurosta jäisi aina ennalta tiedossa oleva määrä omaan käteen, vähen­täisi ja tasoit­taisi kannus­tin­loukkuja.

Yleistuki olisi vahvasti vastik­keel­linen. Tuen saamisen ehtona olisi aktii­vinen työnhaku sekä osallis­tu­minen työllis­ty­mistä edistäviin palve­luihin. Työllis­ty­mistä edistävien palve­luiden saata­vuutta ja sisältöä myös edelleen kehitet­täisiin osana uudis­tusta. Reilu puoli miljoonaa suoma­laista on vuosittain työttömänä. Suurin osa työttö­mäksi jääneistä työllistyy kuitenkin uudelleen ensim­mäisen kolmen kuukauden aikana.

Jos työttömyys uhkaa pitkittyä, on tärkeää tarjota työttö­mälle nopeasti täyden­nys­kou­lu­tusta, omaeh­toista koulu­tusta, palkka­tuettua työtä tai muita työllis­ty­mistä edistäviä toimia, jotta työttö­myys­jakso jäisi mahdol­li­simman lyhyeksi. Yli puoli vuotta kestänyt passii­vinen työttömyys lisää merkit­tä­västi riskiä ajautua pitkä­ai­kais­työt­tö­myyteen.

Velvoitteet koski­sivat myös osa-aikatyön­te­ki­jöitä, jotka saisivat yleis­tukea. Tuensaa­jalla olisi velvol­lisuus hakea kokoai­kaista työtä tai hankkia yrittä­jä­tuloja tietyn tavoi­te­tason verran. Toisaalta yksilöä voitaisiin kannustaa työn tarjoa­misen lisää­miseen myös kepeillä ja porkka­noilla, kuten ansio­päi­vä­rahan työssä­oloehdon tiuken­nuk­sella tai muilla kokoai­ka­työhön kannus­ta­villa toimilla. Efektii­vinen margi­naa­li­ve­roaste on yleis­tu­ki­mal­lissa tasainen ja ennakoi­ta­vissa, mutta suhteel­lisen korkea. Siksi erilli­sillä kepeillä ja porkka­noilla vahvis­tetaan talou­del­listen kannus­timien lisäksi muita kannus­timia työsken­nellä kokoai­kai­sesti.

Velvoit­teiden laimin­lyönti johtaisi tuen leikkaan­tu­miseen. Leikkuri leikkaa tukea kuukau­deksi kerrallaan 20 prosen­tilla. Jos työtön on täysin passii­vinen, eikä osallistu mihinkään palve­luihin tai vastaa yhtey­den­ot­toihin, voidaan tukea leikata hetkel­li­sesti jopa 40 prosen­tilla. Nykyi­nenkin lainsää­däntö mahdol­listaa vastaavan suuruiset leikkaukset toimeen­tu­lo­tukeen passii­vi­suuden seurauksena. Leikkauksen tavoit­teena on kannustaa henkilöä palaamaan takaisin palve­luiden piiriin.

Vastaa­vasti yleis­tukeen on mahdol­lista rakentaa sisälle kannus­ti­ne­le­mentti, joka negatii­visen tuloveron tapai­sesti kannus­taisi ensim­mäisten työtuntien tekemiseen. Yleis­tuessa ei enää olisi nykyistä kolmen­sadan euron suojaosaa, koska suojaosa koskisi jatkossa noin kolmasosaa kaikesta tulosta. Suojaosan kaltainen kannus­ti­ne­le­mentti on siis raken­nettu sisään malliin. Nykyi­sen­lainen suojaosa säilyisi kuitenkin ansio­si­don­nai­sessa työttö­myys­tur­vassa. Yleistuen yhteyteen voidaan kuitenkin harkita aktii­vi­lisää, joka nostaisi yleistuen tasoa kerta­luon­tei­sesti kymme­nellä prosen­tilla, kun työtön onnistuu saamaan kuukau­dessa noin 300 euroa joko työ- tai yrittä­jä­tuloa.

Asumisen tukeminen

Asuminen on taval­li­sesti kotita­louksien suurin yksit­täinen menoero. Näin ollen se, miten sosiaa­li­tur­va­jär­jes­tel­mässä on huomioitu asumisen tukeminen, vaikuttaa keskei­sesti mallin kannus­timiin. Kokoo­muksen yleis­tu­ki­mal­lissa toimeen­tu­lotuki ja yleinen asumistuki integroidaan osaksi yhtä yleis­tukea.

Nykyisin asumista tuetaan yleisellä asumis­tuella sekä perus­toi­meen­tu­lo­tuella. Molemmat tukimuodot ovat kotita­lous­koh­taisia. Yleinen asumistuki riippuu kotita­louden asumis­kus­tan­nuk­sista, koosta, tuloista ja asuin­paik­ka­kun­nasta. Asumis­tuessa on perus­o­ma­vastuu, joka nousee tulojen noustessa suhteel­lisen nopeasti. Perus­toi­meen­tu­lo­tuessa perusosan lisäksi korvataan asumis­menoja. Arvioin­nissa huomioidaan perheen koko, tulot ja asunnon sijain­ti­kunta. Esimer­kiksi yksina­su­valla ja tulot­to­malla asumis­kulut korvataan täysi­mää­räi­sesti Helsin­gissä 675 euroon asti. Yksit­täis­ta­pauk­sissa tuki voi olla tätäkin suurempi.

Nykyso­si­aa­li­turvan kaksi katta­vuu­deltaan ja korvauk­siltaan erilaista tukimuotoa luovat kannus­tin­loukkuja. Erityi­sesti kasvu­kes­kuk­sissa viime­si­jai­seksi ja lyhytai­kai­seksi tarkoi­tettu toimeen­tu­lotuki onkin monen tuensaajan tapauk­sessa juuri asumis­me­nojen korvauksien osalta houkut­te­le­vampi vaihtoehto. Tämä on ongel­mal­lista työnteon kannus­timien osalta, koska toimeen­tu­lo­tuen­saa­jilla sekä efektii­viset margi­naa­li­ve­roasteet että työllis­ty­mis­ve­roasteet ovat todella korkeat.

Yleinen asumistuki on ollut korkeiden ja näkyvien kokonais­kus­tan­nus­tensa takia helppo maali kritii­kille, mutta kannus­ta­vuuden kannalta ongel­mal­li­sempi on toimeen­tu­lotuki, jossa ei ole asumis­ku­luille omavas­tuuta. Yleinen asumistuki kohdistuu tehok­kaasti tarvit­si­joille, kohtelee yhden­ver­tai­sesti kaikkia hakijoita ja on kustan­nuk­siltaan avoin. On selvää, että kun käytössä olevat tulot nousevat tukien noustessa, myös hyödyk­keiden, kuten asumisen, hinta yleisesti nousee. Tuoreimmat tutki­mukset kuitenkin osoit­tavat, että toisin kuin yleisesti väitetään, asumistuki ei vaikuta voimak­kaasti hintoihin tai valu suoraan vuokra­nan­ta­jille.

Kannus­tin­loukut väheni­sivät, kun asumista tuettaisiin jatkossa vain yhden tukimuodon kautta. Käytän­nössä yleis­tukeen integroitu yksi asumistuki vastaisi ominai­suk­siltaan pitkälle nykyistä yleistä asumis­tukea. Keskeinen ero olisi se, että tuki vähenisi tasai­sesti tulojen kasvaessa osana yleis­tukea. Tämä tasoit­taisi kannus­tin­loukkuja merkit­tä­västi nykyti­lan­teesta. Lisäksi toisin kuin nykyi­sessä toimeen­tu­lo­tuessa, uudessa asumis­tuessa olisi aina tietty omavastuu, eikä asumis­menoja korvat­taisi enää kokonaan.

Asumistuen uudistus paran­taisi työnteon kannus­timia, mutta se olisi merkittävä leikkaus sosiaa­li­turvaan niiden tuensaajien osalta, joiden korkeat asumis­kulut korvataan kasvu­kes­kuk­sissa perus­toi­meen­tu­lo­tuesta kokonai­suu­dessaan. Toisaalta ei myöskään ole oikeu­den­mu­kaista tai kannus­timien kannalta kestävää, että nykytoi­meen­tu­lotuki mahdol­listaa työttö­mälle jopa paremmat asumi­sol­tavat kuin pieni­tu­loi­selle työnte­ki­jälle, joka on oikeu­tettu saamaan vain yleistä asumis­tukea.

Jotta asunn­ot­tomuus tai muut sosiaa­lion­gelmat eivät muutok­sessa pahenisi, on kokoomus arvioinut, että toimeen­tu­lotuen lopet­ta­mi­sesta saatavat asumis­me­no­säästöt voitaisiin kohdistaa takaisin perus­turvaan korot­ta­malla yleis­tukea maltil­li­sesti. Korotus toteu­tet­taisiin yleistuen elinkus­tan­nus­li­sällä ja se vahvis­taisi perus­turvaa. Elinkus­tan­nuslisä olisi syype­rus­teinen tuki, jonka taso vaihtelisi asuin­paik­ka­kunnan asuin­kus­tan­nusten mukaan.

Lisä olisi vapaasti tuensaajan kohden­net­ta­vissa joko asumis­me­noihin tai muuhun elämiseen. Lisä nostaisi yleistuen lähtö­tasoa, jolloin tukea saisi kalliim­milla alueilla korkeam­milla tuloilla kuin edulli­semman asumisen alueilla. Näin ollen elinkus­tan­nuslisä toimii yhdessä asumis­lisän kanssa yleis­tuessa matala­palk­katuen kaltaisena osana, joka kohdis­tuisi pieni­tu­loi­sille työnte­ki­jöille kalliiden asumis­kus­tan­nusten kasvu­kes­kuk­sissa sekä madal­taisi kynnystä muuttaa työn perässä. Tuki ei kuitenkaan vääris­täisi merkit­tä­västi asunto­mark­ki­noita, koska tuen lopul­linen kohden­ta­minen on yksilön omista valin­noista riippu­vainen.

Lisäksi kokoomus katsoo, että jatkos­sakin asumisen turvaa­mi­seksi Kelalla olisi mahdol­lisuus perus­tel­lusta syystä maksaa yleis­tuesta ensin asumis­menot suoraan vuokra­nan­ta­jalle, ja vasta tämän jälkeen tilittää loput yleis­tuesta tuensaa­jalle. Lisäksi asunn­ot­to­muutta olisi tarkoitus torjua kohden­ta­malla ARA-säänneltyä vuokra-asunto­kantaa nykyistä voimak­kaammin eniten apua tarvit­se­ville sosiaa­lisin perustein. Vaikka toimeen­tu­lotuki integroidaan osaksi yleis­tukea, jatkos­sakin täyden­tävän toimeen­tu­lotuen kautta voidaan lisäksi maksaa esimer­kiksi vuokra­va­kuuksia tai muita lyhytai­kaisia harkin­nan­va­raisia avustuksia, joilla turvataan yksilön asumista.

Yleistuki on lähtö­koh­tai­sesti henki­lö­pe­rus­teinen. Jos kotita­lou­dessa on useampia henki­löitä, on jokainen henkilö oikeu­tettu saamaan omaa yksilöl­li­sesti ja syype­rus­tei­sesti laskettua yleis­tukea. Asumis­ku­lujen osalta asumis­rat­kaisu kuitenkin vaikuttaa yksilöl­lisen tuen lähtö­tasoon. Esimer­kiksi asumisen yhtei­sessä kotita­lou­dessa voi laskea yleistuen tasoa. Näin tuki kohden­netaan tehok­kaasti tarpeen mukaan.

Osallis­tu­mistulo

Osallis­tu­mistulo on uuden­lainen sosiaa­li­turvan muoto, joka on suunnattu erityi­sesti pitkä­ai­kais­työt­tö­mille ja osatyö­ky­kyi­sille. Esimerkkinä on käytetty London School of Economics -yliopiston edesmenneen professori Anthony Atkin­sonin esityksiä ja ajatuksia.

Osallis­tu­mistulo vastaa korvaus­ta­soltaan ja toimin­ta­pe­ri­aat­teeltaan yleis­tukea, mutta tuen saamisen ehtona olevat velvoitteet ovat erilaiset. Kun yleis­tuessa aktii­visen työnhauen velvoitteet on määri­telty mahdol­li­simman yhtenäi­sesti ja mekaa­ni­sesti, määräy­tyvät osallis­tu­mis­tu­lossa velvoitteet yksilöl­li­sesti. Tuki olisi siis vastik­keel­lista, ja tukitaso leikkau­tuisi yksilöl­listen velvoit­teiden laimin­lyön­nistä. Vastaa­vasti tuki voisi nousta, jos osallis­tu­mis­tulon saaja täyttää aktii­vi­suus­lisän saamisen yksilöl­liset edelly­tykset.

Osallis­tu­mis­tulon piiriin siirryt­täisiin työttö­myyden kestäessä yli vuoden. Vaihtoeh­toi­sesti työvoima- tai sosiaa­li­vi­ran­omainen voisi myös tapaus­koh­tai­sesti antaa henki­lölle myös aikai­semmin oikeuden päästä tuen piiriin. Siirty­minen olisi kuitenkin aina tarve­har­kinnan piirissä ja työkyvyn paran­tuessa työtön voidaan siirtää myös takaisen yleistuen tiukempien velvoit­teiden piiriin. Osallis­tu­mistulo on tarkoi­tettu pitkään työttömänä olleille, joiden edelly­tykset päästä avoimille työmark­ki­noille tai täyttää yleistuen aktii­vi­suusehdot ovat laskeneet merkit­tä­västi. Heidän aktii­vi­suus­vaa­ti­muksen rimaa lasketaan niin, että osallis­tu­mis­vel­voitteen voisi täyttää myös kevyem­millä toimilla, kuten esimer­kiksi vapaa­eh­tois­työllä.

Tanskan mallin mukai­sesti ajatuksena on kartoittaa yksilöl­li­sesti jokaisen tuensaajan tervey­dentila sekä kuntoutus- ja koulu­tus­tarpeet. Jokai­sella asiak­kaalla on oma nimik­ko­vir­kailija, jonka kanssa pohditaan juuri kysei­selle henki­lölle räätä­löityä kokonai­suutta, joka voi pitää sisällään kuntou­tusta, koulu­tusta tai tuettua työtä. Osallis­tu­mis­toi­missa voidaan hyödyntää myös kolmatta sektoria ja vapaa­eh­tois­työtä. Toiminnan pitää kuitenkin olla aina tavoit­teel­lista ja eteen­päin­pyr­kivää. Viime kädessä viran­omainen aina vahvistaa henkilön osallis­tu­mis­suun­ni­telman, jonka noudat­ta­minen on edellytys osallis­tu­mis­tulon saannille.

Osallis­tu­mis­tulon tavoit­teena on lisätä osalli­suutta, parantaa elämän­hal­lintaa ja terveyttä, sekä avata polkuja paluulle työmark­ki­noille. Osallis­tu­mis­tulon toteutus vaatisi merkit­täviä lisäpa­nos­tuksia pitkä­ai­kais­työt­tömien palve­luihin ja henki­lös­tö­re­surs­seihin. Toisaalta aikai­semmin pitkä­ai­kais­työt­tö­mille tai osatyö­ky­kyi­sille maksetut tuet muuttui­sivat passii­vi­tuista aktii­vi­tuiksi. Osalli­suuden ja osallis­tu­misen vahvis­ta­minen ovat myös inhimil­li­sesti tarkas­teltuna tärkeäitä asioita, jotka ehkäi­sevät syrjäy­ty­mistä ja lisäävät yksilöiden ja yhteisön hyvin­vointia.

Britannian Universal Credit -sosiaa­li­tur­va­malli

Yleistuen esikuvana toimii Iso-Britan­niassa käytössä oleva Universal Credit -sosiaa­li­tur­va­malli. Kokoomus ei esitä sosiaa­li­turvan suoraa kopiointia Britan­niasta, vaan maassa käytössä olevan mallin keskeisten ideoiden ja toimin­ta­pe­ri­aat­teiden sovit­ta­mista pohjois­maisen hyvin­voin­ti­valtion paikal­lisiin olosuh­teisiin.

Myös OECD suositteli Suomelle vastik­keel­liseen yleis­tukeen siirty­mistä maara­por­tissaan ja katsoi, että yleis­tu­ki­malli myös vähen­täisi esimer­kiksi perus­tuloa tehok­kaammin tuloeroja ja köyhyyttä. Saman­suun­taisen suosi­tuksen teki myös professori Juho Saaren työryhmä rapor­tissaan.

Britannian Universal Credit yhdistää kuusi tarve­har­kin­taista työttö­myys­tur­vae­tuutta ja verovä­hen­nystä yhdeksi tarve­pe­rus­tei­seksi sosiaa­lie­tuu­deksi, joka sopeutuu automaat­ti­sesti tulojen muutoksiin. Järjes­telmään on yhdis­tetty lähes reaaliai­kaiset tulotiedot keräävä rekisteri. Tuen saamisen ehtona on hyvin tiukat velvoitteet aktii­viseen työnhakuun ja työn vastaa­not­ta­miseen. Ehtojen laimin­lyön­neistä seuraa kovat sanktiot. Vain erityis­ryhmät on vapau­tettu velvoit­teesta. Työnha­kijat on jaettu valmiuk­siensa mukaan ryhmiin, joille tarjotaan eri tyyppistä tukea. Tuki on kotita­lous­koh­tainen ja sen suuruuteen vaikut­tavat mm. asumis­menot ja lapsiluku. Tuensaa­jalle jää jokai­sesta tiena­tusta lisäpun­nasta reilu kolmannes itselle.

Lopuksi

Sosiaa­li­turvan kokonai­suu­distus on valtava kokonaisuus, joka on täynnä lukuisia yksityis­kohtia. Tämän asiakirjan tarkoitus ei ole antaa tyhjen­täviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin, vaan tuoda esille selkeästi kokoo­muksen keskeiset arvova­linnat ja kirkastaa perus­lin­jaukset uudis­tuksen isoihin kysymyksiin. Kokoomus haluaa vastik­keel­lisen, syype­rus­teisen ja lähtö­koh­tai­sesti yksilö­ta­soisen sosiaa­li­tur­va­uu­dis­tuksen, joka lisää työnteon kannus­ta­vuutta, työlli­syyttä ja osalli­suutta.

Kokoomus on myös halunnut tuoda avoimesti esille lukuisia tavoit­teiden saavut­ta­miseen liittyviä haasteita ja esittänyt näihin omia ratkai­sujaan. Hopea­luotia ei ole olemassa vaikeisiin kysymyksiin, ja siksi jokainen puolue joutuu huolella pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Jos joku väittää mallinsa olevan aina työntekoon kannustava, vastik­keeton ja kustan­nus­neut­raali, mallille ei toden­nä­köi­sesti ole tehty vaiku­tus­te­nar­viointia.

Sosiaa­li­turvan uudis­ta­misen on perus­tuttava luotet­taviin laskelmiin ja nojattava vahvaan tieto­pohjaan. Kokoo­muksen sosiaa­li­tur­va­mallin tarkkoja euromääriä ei löydy tästä asiakir­jasta. Syitä on useita. Ensin­näkin mallin tarkkojen vaiku­tusten ja kustan­nusten arviointi on hyvin vaikeaa. Siksi kokoomus toivookin, että osana TOIMI-hanketta arvioi­taisiin erilaisia vastik­keel­lisia yleis­tu­ki­rat­kaisuja, jotta eri politiik­ka­va­lin­tojen vaiku­tuk­sista saataisiin parempaa arviota. Staat­ti­sesti voidaan kyllä arvioida tukien muutosten vaiku­tuksia suhteessa nykyti­lan­teeseen, mutta tämä arvio ei ottaisi huomioon mitään käyttäy­ty­mis­vai­ku­tuksia, jotka ovat uudis­tuk­sessa aivan keskiössä. Esimer­kiksi vastik­keel­li­suuden myötä tulevien velvoit­teiden kannus­tin­vai­ku­tuksia ei voida staat­ti­sissa laskel­missa arvioida.

Yleisellä tasolla kokoomus kuitenkin katsoo, että nykyso­si­aa­li­turvan taso toimisi pohja­tasona yleis­tuelle. Netto­mää­räinen työmark­ki­natuki tai työttömän perus­päi­väraha vastai­sivat suurin piirein yleis­tulon lähtö­ti­lan­netta. Tämän lisäksi tukeen tulisi päälle yleinen asumistuki, joka myös vastaisi pääpe­ri­aat­teiltaan nykytasoa. Keskeinen muutos tukitasoon olisi se, että toimeen­tu­lo­tukea ei enää nykymuo­dossaan makset­taisi työttö­mille, eikä asumis­menoja enää korvat­taisi siitä kokonaan. Tämä voi aiheuttaa joillekin nykyi­sille tuensaa­jille merkit­tävän laskun tuen nykytasoon. Toisaalta yleis­tukea korotetaan jatkossa asuin­paikan mukaan elinkus­tan­nus­li­sällä, joka yhdessä ARA-asuntojen tiukemman kohden­ta­misen kanssa helpottaa leikkauksen vaiku­tuksia, mutta edelleen kannustaa etsimään edulli­sempaa asumis­rat­kaisua. Myös harkin­nan­va­rainen toimeen­tu­lotuki säilyisi, ja tuesta korvat­taisiin esimer­kiksi tervey­den­huollon maksuja sekä muita välttä­mät­tö­miksi katsottuja menoja.

Kokoomus voi rehel­li­sesti todeta, että yleis­tu­ki­mal­lissa on sekä voittajia että häviäjiä. Muutokset on kuitenkin pyritty pitämään suhteel­lisen pieninä. Malli palkitsee ja kannustaa nykyistä enemmän aktii­vi­suu­desta ja toisaalta rokottaa myös enemmän passii­vi­suu­desta. Samalla kuitenkin työvoi­ma­pal­ve­luita kehit­tä­mällä ja osallis­tu­mis­tu­lolla luodaan uusia mahdol­li­suuksia passii­vi­sille tuensaa­jille aktivoitua.

Tarkempia velvoit­teiden sisältöjä ja muita yksityis­kohtia tullaan pohtimaan jatko­työssä. Velvoit­teiden osalta mallia haetaan sovel­tuvin osin erityi­sesti Tanskasta. Rinnakkain sosiaa­li­tur­va­uu­dis­tuksen kanssa kokoomus on myös valmis­tellut muutoksia ansio­tu­lo­ve­ro­tukseen. Jotta kannus­tin­louk­kuihin päästää kiinni, tarvitaan muutoksia sekä verotuk­sessa että sosiaa­li­tur­vassa. Tämä on erityi­sesti tärkeää matalammin palkat­tujen töiden vastaa­not­ta­misen kannus­teiden näkökul­masta.

Tässä yhtey­dessä ei esitetä muutoksia eläke­läisten tai opiske­li­joiden etuuksiin. Myöskin vanhem­pain­rahan ja sairaus­päi­vä­rahan kaltaiset etuudet ovat tarkas­telun ulkopuo­lella. Jatko­tar­kas­te­lussa voidaan kuitenkin pohtia myös muiden mahdol­listen tukien sisäl­lyt­tä­mistä osaksi yleis­tukea. Malli korvaisi myös toimeen­tu­lotuen vain niiden henki­löiden osalta, jotka ovat oikeu­tettuja saamaan yleis­tukea. Täyden­tävää toimeen­tu­lo­tukea on myös mahdol­lisuus saada yleis­tuella, mutta vain satun­naisiin perus­tel­tuihin tarpeisiin, jotka arvioidaan erikseen tarve­har­kin­nassa. Esimer­kiksi asunnon saavalle asunn­ot­to­malle voidaan antaa tukea kodin minimi­tar­peiden hankintaan.

Lopuksi on syytä lyhyesti arvioida kokoo­muksen sosiaa­li­tur­va­mallin kustan­nuksia. Vaikka tukien lähtö­tasot säilyi­sivät suunnilleen nykyi­sellä tasolla, lisäisi tuen ja turvan joustavan sovit­telun helpot­ta­minen mallin kustan­nuksia. Toisaalta samalla myös työllisyys toden­nä­köi­sesti paranisi ja vastaa­vasti sosiaali- ja terveys­puolen menot laski­sivat. Tästä huoli­matta paine kustan­nusten nousulle on ilmeinen. Kokoomus on katsonut, että mallin kustan­nuksia voidaan kuitenkin hillitä eri keinoilla. Toimeen­tu­lotuen muutokset, erilli­sestä suojao­sasta luopu­minen ja mallin rajaa­minen koskemaan vain työttömiä, ovat tekijöitä, jotka laskevat mallin kustan­nuksia. Lisäksi tiukat työnhaun velvoitteet ja tuen leikkaan­tu­minen passii­vi­suuden seurauksena hillit­sevät kustan­nusten nousua. Kokoomus on myös valmis huomioimaan yksilön varal­li­suuden, kun tukitasoa arvioidaan. Erikseen määri­tellyn suojaosan ylittävän varal­li­suuden seurauksena yleis­tukea makset­taisiin joko alennettuna tai ei lainkaan.


Kokoomus.fi