Turval­li­suutta ei voi määri­tellä puhtaasti soti­laal­li­sin käsit­tein. Se riip­puu yhä enem­män myös poliit­ti­sesta, talou­del­li­sesta ja syvem­mästä yhteis­kun­nal­li­sesta vakau­desta ja mikseipä myös kansa­kun­tien ylei­sestä hyvin­voin­nista sinäl­lään. Sodan uhka ei ole kuiten­kaan hävin­nyt maail­masta, ei myös­kään Euroopasta.Samaan aikaan kansain­vä­li­sen turval­li­suusym­pä­ris­tön kehi­tyk­sessä on kuiten­kin paljon myön­teistä.

Turval­li­suus­po­li­tiik­kamme nimen­omai­sena päämää­ränä tulee olla, että kyke­nemme ehkäi­se­mään maamme joutu­mi­sen krii­si­ti­lan­tei­siin ja tietysti erito­ten sota­toi­mien kohteeksi. Siltä varalta, ettemme kykene ehkäi­se­mään tämän­kal­tai­sen uhka­ti­lan­teen muodos­tu­mista on selvää, että Suomen puolus­tus­voi­mien ehdo­ton pääteh­tävä on Suomen oman alueen ja Suomen oman kansan puolus­ta­mi­nen.

Uhka maatamme kohtaan on tänään pieni, mutta pahim­paan mahdol­li­seen vaih­toeh­toon varau­tu­mi­nen on kuiten­kin aina vält­tä­mä­töntä. Omasta puolus­tuk­sesta huoleh­ties­saan kansa­kunta ottaa vakuu­tuk­sen sen varalle, ettei pahin koskaan pääsi­si­kään toteu­tu­maan. Puolus­tus­ky­kyä ei luoda enää silloin, kun kriisi on uhkaa­massa.

Globa­li­saa­tion ja talou­den inte­graa­tion myötä keski­näi­sen riip­pu­vuu­den kasvaessa on myös uusiin turval­li­suusuh­kiin mahdo­tonta antaa vastauk­sia vain kansal­lis­ten toimien muodossa. Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män mielestä Suomen­kaan turval­li­suus ei lisäänny eris­täy­ty­mällä, vaan tietysti lisää­mällä kansain­vä­listä yhteis­työtä.

Vaikka Venä­jään liit­ty­vät tapah­tu­mat muut­ta­vat arvioita maan kehi­tyk­sestä ja sen harjoit­ta­masta poli­tii­kasta, on hyvä nähdä, että Venä­jälle Eurooppa on vält­tä­mä­tön moder­ni­soin­ti­kump­pani. Myös Suomen on aihetta toimia kahden­kes­kis­ten suhtei­den lisäksi aktii­vi­sesti EU-Venä­jän suhtei­den kehit­tä­mi­seksi.

Turval­li­suut­tamme voidaan lisätä myös toimi­malla aktii­vi­sesti omien rajo­jemme ulko­puo­lella. Kysy­myk­seen tule­vat esimer­kiksi Euroo­pan Unio­nin ja Naton krii­sin­hal­lin­nan mahdol­li­suu­det ja keinot. Meillä on oltava valmiutta ja kykyä puolus­taa myös muualla maail­massa niitä arvoja, jotka kirk­kaim­min kitey­ty­vät YK-poli­tii­kas­samme.

Paineet krii­sien ennal­taeh­käi­syyn ja krii­sin­hal­lin­ta­ky­vyn kehit­tä­mi­seen johta­vat puolus­tus­jär­jes­tel­mien kehit­tä­mi­seen niin, että krii­sei­hin pysty­tään reagoi­maan mahdol­li­sim­man nopeasti ja tehok­kaasti. Osal­lis­tu­mi­nen kansain­vä­li­seen yhteis­työ­hön konflik­tien estä­mi­seksi ja krii­sin hallit­se­mi­seksi vahvis­taa myös Suomen omaa turval­li­suus­po­li­tiik­kaa.

Kansain­vä­li­sen rauhan ja turval­li­suu­den yllä­pi­tä­mi­sessä konflik­tien ehkäi­syn näkö­kulma on ensiar­voi­sen tärkeä. Käytet­tä­viä keinoja ovat luon­nol­li­sesti kehi­ty­syh­teis­työ, asei­den­rii­sunta, ihmi­soi­keuk­sien edis­tä­mi­nen ja kansa­lai­syh­teis­kun­nan roolin vahvis­ta­mi­nen ja krii­sin­hal­linta. Tarvit­semme krii­sin­hal­lin­taan koko­nais­val­taista, sauma­tonta lähes­ty­mis­ta­paa.

Emme saa Suomessa unoh­taa Martti Ahti­saa­ren rauhan Nobe­lia kellas­tu­vien sano­ma­leh­tien sivuille. Olemme Ahti­saa­ren palkin­non myötä kansa­kun­tana saaneet uuden velvol­li­suu­den ? emme vapau­tusta tai synnin­pääs­töä. Rauhan Nobe­lin tulisi innos­taa uusiin suoma­lai­siin pyrki­myk­siin raken­taa ja saavut­taa rauha niiden kesken, jotka ovat asei­siin tart­tu­neet ja väki­val­taan turvau­tu­neet ja joiden kesken epäluulo, viha ja katke­ruus vievät mahdol­li­suu­det rinnak­kai­se­lolta.

Suomella on oikeus ja velvol­li­suus huoleh­tia itse omien turval­li­suuse­tu­jensa määrit­te­lystä. Emme saa koskaan ajau­tua tilan­tee­seen, jossa toisaalta oma puolus­tus­ky­kymme osoit­tau­tuisi riit­tä­mät­tö­mäksi, mutta jossa toisaalta emme olisi varmis­ta­neet myös­kään avun saan­tia.

Euroo­pan unioni on epäi­le­mättä Suomelle tärkein ulko­suh­tei­den viite­ke­hys ja vaiku­tus­ka­nava monien keskeis­ten turval­li­suusuh­kien torju­mi­seksi. Pain­opis­tea­lueita ovat krii­sin­hal­linta, terro­ris­min vastai­nen toiminta ja puolus­tus­ma­te­ri­aa­liyh­teis­työ. Nämä vastaa­vat Suomen tarpeita.

Meidän on järke­vää kehit­tää edel­leen unio­nin krii­sin­hal­lin­ta­ky­kyä. EU:n tulee olla suun­nan­näyt­täjä kansain­vä­li­sessä poli­tii­kassa maail­man­laa­juis­ten turval­li­suusuh­kien ratkai­se­mi­sessa ja vastaa­vasti Suomen tulee olla aktii­vi­nen EU:n ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan kehit­tä­mi­sessä.

Kun tuemme EU:n pysy­vän raken­teel­li­sen yhteis­työn muotou­tu­mista, merkit­see se mahdol­li­suutta avun saami­seen muilta unio­ni­mailta. Tämä nostaa hyök­käys­kyn­nystä ja ehkäi­see maahamme kohdis­tu­vaa voiman­käy­tön uhkaa.

Unio­nilla on myös sisäi­siä velvoit­teita yhteis­vas­tuusta ja keski­näi­sestä avun­an­nosta aseel­li­sessa hyök­käys­ti­lan­teessa. Suomen on aihetta edis­tää yhteis­vas­tuun toteu­tu­mista ja paran­taa valmiuk­siamme avun­an­to­vel­voit­teen osalta. EU on meidän kannal­tamme soli­daa­ri­suusyh­teisö, muttei kollek­tii­vi­sen puolus­tuk­sen väline. Tämän puolus­tusu­lot­tu­vuu­den tuleva kehi­tys on aivan keskei­sessä asemassa arvioi­taessa myös Suomen Nato-suhdetta.

EU ei voi yksin tai edes ensi­si­jai­sesti ratkaista Suomen poten­ti­aa­lista turval­li­suuson­gel­maa tai osal­lis­tu­mista kansain­vä­li­seen krii­sin­hal­lin­taan. Kansal­li­sen puolus­tuk­sen vahvis­ta­mi­seksi Suomen tulee edel­leen tiivis­tää yhteis­työ­tään Naton kanssa ja kehit­tää soti­laal­lista suori­tus­ky­ky­ään liit­to­kun­nan kansain­vä­lis­ten stan­dar­dien mukai­sesti.

Ytimen toimin­taan liit­tyvä EU-osal­lis­tu­mi­semme on edel­ly­tyk­senä tiiviille yhteis­toi­min­nalle Naton kanssa ja päin­vas­toin. Toisin sanoen ilman aktii­vista Nato-poli­tiik­kaa ei voida puoles­taan toimia menes­tyk­sek­käästi unio­nin yhtei­sessä turval­li­suus- ja puolus­tus­po­li­tii­kassa. Muussa tapauk­sessa liit­tou­tu­mat­to­mat jäsen­maat saat­ta­vat joutua sivu­rai­teelle. Yhteis­työtä EU:n ja Naton välillä on siis aihetta tiivis­tää. Suomen tulee omalta osal­taan pyrkiä lähen­tä­mään EU:ta ja Natoa toisiinsa.

Mahdol­lista Nato-jäse­nyyttä on arvioi­tava paitsi tiivis­ty­vän krii­sin­hal­lin­tayh­teis­työn myös Suomen ulko­po­liit­ti­sen aseman ja puolus­tuk­sen kannalta. Ensi­si­jai­sina etuina olisi­vat tasa­ver­tai­nen mahdol­li­suus vaikut­taa liit­to­kun­nan päätök­siin sekä osal­lis­tu­mi­nen Nato-Venäjä neuvos­toon. Tieten­kin jokai­nen myös ymmär­tää minkä­lai­sia turval­li­suus­vai­ku­tuk­sia soti­las­lii­ton jäse­nille koituu. Jäse­nillä on moraa­li­nen velvol­li­suus osal­lis­tua sen toimin­taan. Turval­li­suus­vai­ku­tus­ten arvioin­nissa on aina kyse suhteel­lis­ten etujen ja hait­to­jen punnin­nasta.

Huomio­nar­voista kuiten­kin on, että Naton tavoit­teet, tehtä­vät ja velvoit­teet kansain­vä­li­sen vakau­den ja turval­li­suu­den edis­tä­mi­seksi ovat yhteen­so­pi­via EU:n ulko- ja turval­li­suus­po­liit­tis­ten tavoit­tei­den kanssa. Ja mitäpä muuta­kaan ne voisi­vat olla, kun Naton 26:sta jäsen­maasta 21 kuuluu myös EU:hun. Tämä merkit­see mitä toden­nä­köi­sim­min myös sitä, ettei EU:lle tule luota­vaksi eril­listä puolus­tusta, koska niin moni EU-maa on Naton jäsen.

Soti­laal­lista yhteis­työtä Pohjois­mai­den kanssa tulee vahvis­taa voima­pe­räi­sesti. Se ei tarjoa vaih­toeh­toa yhteis­toi­min­nalle Naton kanssa. Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män mielestä Thor­vald Stol­ten­ber­gin esityk­set anta­vat hyviä virik­keitä tälle työlle. Ne on syytä tarkoin hyödyn­tää.

Puolus­tus­jär­jes­tel­mää on arvioi­tava pitkä­jän­tei­sesti turval­li­suusym­pä­ris­tössä tapah­tu­vat nopeat­kin muutok­set enna­koi­den. Varau­tu­mi­nen tule­vai­suu­den krii­sei­hin vaatii­kin pitkä­jän­tei­sen työn lisäksi myös vakaata talou­del­lista rahoi­tus­poh­jaa. Puolus­tuk­semme tarvit­se­mia riit­tä­viä talou­del­li­sia resurs­seja ei pidä alis­taa suhdan­teille. Selon­teossa päätetty rahoi­tus­jär­jes­telmä on omiaan luomaan varmuutta suun­nit­te­lun kehit­tä­mi­seen.

Olen­naista on, että Suomen ulko­po­li­tii­kan johdolla on koko ajan turval­li­suus­po­liit­ti­nen toimin­ta­va­paus erilais­ten vaih­toeh­to­jen varalle. Perus­ky­sy­mys on, onko meillä suoma­lai­silla sellaista puolus­tus­ky­kyä, joka turvaa turval­li­suus­po­liit­ti­sen toimin­ta­va­pau­temme. Tähän on edus­kun­ta­kä­sit­te­lyssä löydyt­tävä myön­tei­nen vastaus.

Maail­massa, jossa keski­näi­siä uhka­ku­via ovat jouk­ko­tu­hoa­seit­ten leviä­mi­nen, terro­rismi ja järjes­täy­ty­nyt rikol­li­suus, pitää Suomen huoleh­tia puolus­tuk­sensa nyky­ai­kai­suu­desta.

Me toimimme laajan turval­li­suus­kä­si­tyk­sen mukai­selta pohjalta, jossa soti­laal­li­sen voiman­käy­tön uhkaa ei voida sulkea ulos. Kun parla­men­taa­ri­nen­kin seuran­ta­ryhmä aset­taa puolus­tuk­selle tietyt määrä­vaa­ti­muk­set, on edus­kun­nan oltava vastaa­vasti myös­kin valmis ratkai­suun, joka vastaa tehtä­vien edel­lyt­tä­mää rahoi­tus­ta­soa.

Nykyi­sellä selon­te­ko­me­net­te­lyllä on Suomessa histo­riansa. Menet­te­lyn parhaat puolet on syytä säilyt­tää. Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män mielestä nykyi­nen järjes­telmä tarvit­see kuiten­kin uudis­tusta, jonka vähim­mäis­vaa­ti­muk­sena on kerran vuodessa edus­kun­nassa käsi­tel­tävä laaja ulko- ja turval­li­suus­po­liit­ti­nen arvio.

Me suoma­lai­set emme suorita asevel­vol­li­suut­tamme eri tavoin ja eri muodoissa sen vuoksi, että tahtoi­simme sotaa, vaan siksi, ettei siihen koskaan enää joudut­taisi. Suomessa on voima­kas maan­puo­lus­tus­tahto. Tahto puolus­taa tätä maata hyök­kää­jää vastaan on erit­täin yksi­mie­li­nen. Me suoma­lai­set haluamme paitsi olla toteut­ta­massa maan­puo­lus­tus­tah­toamme myös samalla kantaa oman vastuumme krii­sin­hal­lin­nassa ja turvata rauhaa ja ihmi­soi­keuk­sia myös rajo­jemme ulko­puo­lella.

---

Kuvat

• https://kokoomus-fi.directo.fi/@Bin/395106/kanerva pieni.jpg

Lisää sisältöä samassa kategoriassa