Kokoomus.fi
MENU
Kanerva: Pohjois­maista sotila­syh­teis­työtä tiivis­tettävä

Kanerva: Pohjois­maista sotila­syh­teis­työtä tiivis­tettävä

Julkaistu: 11.02.2009 Uutiset

Turval­li­suutta ei voi määri­tellä puhtaasti sotilaal­lisin käsittein. Se riippuu yhä enemmän myös poliit­ti­sesta, talou­del­li­sesta ja syvem­mästä yhteis­kun­nal­li­sesta vakau­desta ja mikseipä myös kansa­kuntien yleisestä hyvin­voin­nista sinällään. Sodan uhka ei ole kuitenkaan hävinnyt maail­masta, ei myöskään Euroopasta.Samaan aikaan kansain­vä­lisen turval­li­suusym­pä­ristön kehityk­sessä on kuitenkin paljon myönteistä.

Turval­li­suus­po­li­tiik­kamme nimen­omaisena päämääränä tulee olla, että kykenemme ehkäi­semään maamme joutu­misen kriisi­ti­lan­teisiin ja tietysti eritoten sotatoimien kohteeksi. Siltä varalta, ettemme kykene ehkäi­semään tämän­kal­taisen uhkati­lanteen muodos­tu­mista on selvää, että Suomen puolus­tus­voimien ehdoton päätehtävä on Suomen oman alueen ja Suomen oman kansan puolus­ta­minen.

Uhka maatamme kohtaan on tänään pieni, mutta pahimpaan mahdol­liseen vaihtoehtoon varau­tu­minen on kuitenkin aina välttä­mä­töntä. Omasta puolus­tuk­sesta huoleh­tiessaan kansa­kunta ottaa vakuu­tuksen sen varalle, ettei pahin koskaan pääsi­sikään toteu­tumaan. Puolus­tus­kykyä ei luoda enää silloin, kun kriisi on uhkaa­massa.

Globa­li­saation ja talouden integraation myötä keski­näisen riippu­vuuden kasvaessa on myös uusiin turval­li­suusuhkiin mahdo­tonta antaa vastauksia vain kansal­listen toimien muodossa. Kokoo­muksen eduskun­ta­ryhmän mielestä Suomenkaan turval­lisuus ei lisäänny eristäy­ty­mällä, vaan tietysti lisää­mällä kansain­vä­listä yhteis­työtä.

Vaikka Venäjään liittyvät tapah­tumat muuttavat arvioita maan kehityk­sestä ja sen harjoit­ta­masta politii­kasta, on hyvä nähdä, että Venäjälle Eurooppa on välttä­mätön moder­ni­soin­ti­kumppani. Myös Suomen on aihetta toimia kahden­kes­kisten suhteiden lisäksi aktii­vi­sesti EU-Venäjän suhteiden kehit­tä­mi­seksi.

Turval­li­suut­tamme voidaan lisätä myös toimi­malla aktii­vi­sesti omien rajojemme ulkopuo­lella. Kysymykseen tulevat esimer­kiksi Euroopan Unionin ja Naton kriisin­hal­linnan mahdol­li­suudet ja keinot. Meillä on oltava valmiutta ja kykyä puolustaa myös muualla maail­massa niitä arvoja, jotka kirkkaimmin kitey­tyvät YK-politii­kas­samme.

Paineet kriisien ennal­taeh­käisyyn ja kriisin­hal­lin­ta­kyvyn kehit­tä­miseen johtavat puolus­tus­jär­jes­telmien kehit­tä­miseen niin, että kriiseihin pystytään reagoimaan mahdol­li­simman nopeasti ja tehok­kaasti. Osallis­tu­minen kansain­vä­liseen yhteis­työhön konfliktien estämi­seksi ja kriisin hallit­se­mi­seksi vahvistaa myös Suomen omaa turval­li­suus­po­li­tiikkaa.

Kansain­vä­lisen rauhan ja turval­li­suuden ylläpi­tä­mi­sessä konfliktien ehkäisyn näkökulma on ensiar­voisen tärkeä. Käytet­täviä keinoja ovat luonnol­li­sesti kehity­syh­teistyö, aseiden­rii­sunta, ihmisoi­keuksien edistä­minen ja kansa­lai­syh­teis­kunnan roolin vahvis­ta­minen ja kriisin­hal­linta. Tarvit­semme kriisin­hal­lintaan kokonais­val­taista, sauma­tonta lähes­ty­mis­tapaa.

Emme saa Suomessa unohtaa Martti Ahtisaaren rauhan Nobelia kellas­tuvien sanoma­lehtien sivuille. Olemme Ahtisaaren palkinnon myötä kansa­kuntana saaneet uuden velvol­li­suuden ? emme vapau­tusta tai synnin­päästöä. Rauhan Nobelin tulisi innostaa uusiin suoma­laisiin pyrki­myksiin rakentaa ja saavuttaa rauha niiden kesken, jotka ovat aseisiin tarttuneet ja väkivaltaan turvau­tuneet ja joiden kesken epäluulo, viha ja katkeruus vievät mahdol­li­suudet rinnak­kai­se­lolta.

Suomella on oikeus ja velvol­lisuus huolehtia itse omien turval­li­suuse­tu­jensa määrit­te­lystä. Emme saa koskaan ajautua tilan­teeseen, jossa toisaalta oma puolus­tus­ky­kymme osoit­tau­tuisi riittä­mät­tö­mäksi, mutta jossa toisaalta emme olisi varmis­taneet myöskään avun saantia.

Euroopan unioni on epäile­mättä Suomelle tärkein ulkosuh­teiden viite­kehys ja vaiku­tus­kanava monien keskeisten turval­li­suusuhkien torju­mi­seksi. Painopis­tea­lueita ovat kriisin­hal­linta, terro­rismin vastainen toiminta ja puolus­tus­ma­te­ri­aa­liyh­teistyö. Nämä vastaavat Suomen tarpeita.

Meidän on järkevää kehittää edelleen unionin kriisin­hal­lin­ta­kykyä. EU:n tulee olla suunnan­näyttäjä kansain­vä­li­sessä politii­kassa maail­man­laa­juisten turval­li­suusuhkien ratkai­se­mi­sessa ja vastaa­vasti Suomen tulee olla aktii­vinen EU:n ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiikan kehit­tä­mi­sessä.

Kun tuemme EU:n pysyvän raken­teel­lisen yhteistyön muotou­tu­mista, merkitsee se mahdol­li­suutta avun saamiseen muilta unioni­mailta. Tämä nostaa hyökkäys­kyn­nystä ja ehkäisee maahamme kohdis­tuvaa voiman­käytön uhkaa.

Unionilla on myös sisäisiä velvoit­teita yhteis­vas­tuusta ja keski­näi­sestä avunan­nosta aseel­li­sessa hyökkäys­ti­lan­teessa. Suomen on aihetta edistää yhteis­vastuun toteu­tu­mista ja parantaa valmiuk­siamme avunan­to­vel­voitteen osalta. EU on meidän kannal­tamme solidaa­ri­suusyh­teisö, muttei kollek­tii­visen puolus­tuksen väline. Tämän puolus­tusu­lot­tu­vuuden tuleva kehitys on aivan keskei­sessä asemassa arvioi­taessa myös Suomen Nato-suhdetta.

EU ei voi yksin tai edes ensisi­jai­sesti ratkaista Suomen poten­ti­aa­lista turval­li­suuson­gelmaa tai osallis­tu­mista kansain­vä­liseen kriisin­hal­lintaan. Kansal­lisen puolus­tuksen vahvis­ta­mi­seksi Suomen tulee edelleen tiivistää yhteis­työtään Naton kanssa ja kehittää sotilaal­lista suori­tus­ky­kyään liitto­kunnan kansain­vä­listen standardien mukai­sesti.

Ytimen toimintaan liittyvä EU-osallis­tu­mi­semme on edelly­tyksenä tiiviille yhteis­toi­min­nalle Naton kanssa ja päinvastoin. Toisin sanoen ilman aktii­vista Nato-politiikkaa ei voida puolestaan toimia menes­tyk­sek­käästi unionin yhtei­sessä turval­lisuus- ja puolus­tus­po­li­tii­kassa. Muussa tapauk­sessa liittou­tu­mat­tomat jäsenmaat saattavat joutua sivurai­teelle. Yhteis­työtä EU:n ja Naton välillä on siis aihetta tiivistää. Suomen tulee omalta osaltaan pyrkiä lähen­tämään EU:ta ja Natoa toisiinsa.

Mahdol­lista Nato-jäsenyyttä on arvioitava paitsi tiivis­tyvän kriisin­hal­lin­tayh­teistyön myös Suomen ulkopo­liit­tisen aseman ja puolus­tuksen kannalta. Ensisi­jaisina etuina olisivat tasaver­tainen mahdol­lisuus vaikuttaa liitto­kunnan päätöksiin sekä osallis­tu­minen Nato-Venäjä neuvostoon. Tietenkin jokainen myös ymmärtää minkä­laisia turval­li­suus­vai­ku­tuksia sotilas­liiton jäsenille koituu. Jäsenillä on moraa­linen velvol­lisuus osallistua sen toimintaan. Turval­li­suus­vai­ku­tusten arvioin­nissa on aina kyse suhteel­listen etujen ja haittojen punnin­nasta.

Huomio­nar­voista kuitenkin on, että Naton tavoitteet, tehtävät ja velvoitteet kansain­vä­lisen vakauden ja turval­li­suuden edistä­mi­seksi ovat yhteen­so­pivia EU:n ulko- ja turval­li­suus­po­liit­tisten tavoit­teiden kanssa. Ja mitäpä muutakaan ne voisivat olla, kun Naton 26:sta jäsen­maasta 21 kuuluu myös EU:hun. Tämä merkitsee mitä toden­nä­köi­simmin myös sitä, ettei EU:lle tule luota­vaksi erillistä puolus­tusta, koska niin moni EU-maa on Naton jäsen.

Sotilaal­lista yhteis­työtä Pohjois­maiden kanssa tulee vahvistaa voima­pe­räi­sesti. Se ei tarjoa vaihtoehtoa yhteis­toi­min­nalle Naton kanssa. Kokoo­muksen eduskun­ta­ryhmän mielestä Thorvald Stolten­bergin esitykset antavat hyviä virik­keitä tälle työlle. Ne on syytä tarkoin hyödyntää.

Puolus­tus­jär­jes­telmää on arvioitava pitkä­jän­tei­sesti turval­li­suusym­pä­ris­tössä tapah­tuvat nopeatkin muutokset ennakoiden. Varau­tu­minen tulevai­suuden kriiseihin vaatiikin pitkä­jän­teisen työn lisäksi myös vakaata talou­del­lista rahoi­tus­pohjaa. Puolus­tuk­semme tarvit­semia riittäviä talou­del­lisia resursseja ei pidä alistaa suhdan­teille. Selon­teossa päätetty rahoi­tus­jär­jes­telmä on omiaan luomaan varmuutta suunnit­telun kehit­tä­miseen.

Olennaista on, että Suomen ulkopo­li­tiikan johdolla on koko ajan turval­li­suus­po­liit­tinen toimin­ta­vapaus erilaisten vaihtoeh­tojen varalle. Perus­ky­symys on, onko meillä suoma­lai­silla sellaista puolus­tus­kykyä, joka turvaa turval­li­suus­po­liit­tisen toimin­ta­va­pau­temme. Tähän on eduskun­ta­kä­sit­te­lyssä löydyttävä myönteinen vastaus.

Maail­massa, jossa keski­näisiä uhkakuvia ovat joukko­tu­hoa­seitten leviä­minen, terro­rismi ja järjes­täy­tynyt rikol­lisuus, pitää Suomen huolehtia puolus­tuk­sensa nykyai­kai­suu­desta.

Me toimimme laajan turval­li­suus­kä­si­tyksen mukai­selta pohjalta, jossa sotilaal­lisen voiman­käytön uhkaa ei voida sulkea ulos. Kun parla­men­taa­ri­nenkin seuran­ta­ryhmä asettaa puolus­tuk­selle tietyt määrä­vaa­ti­mukset, on eduskunnan oltava vastaa­vasti myöskin valmis ratkaisuun, joka vastaa tehtävien edellyt­tämää rahoi­tus­tasoa.

Nykyi­sellä selon­te­ko­me­net­te­lyllä on Suomessa histo­riansa. Menet­telyn parhaat puolet on syytä säilyttää. Kokoo­muksen eduskun­ta­ryhmän mielestä nykyinen järjes­telmä tarvitsee kuitenkin uudis­tusta, jonka vähim­mäis­vaa­ti­muksena on kerran vuodessa eduskun­nassa käsiteltävä laaja ulko- ja turval­li­suus­po­liit­tinen arvio.

Me suoma­laiset emme suorita asevel­vol­li­suut­tamme eri tavoin ja eri muodoissa sen vuoksi, että tahtoi­simme sotaa, vaan siksi, ettei siihen koskaan enää joudut­taisi. Suomessa on voimakas maanpuo­lus­tus­tahto. Tahto puolustaa tätä maata hyökkääjää vastaan on erittäin yksimie­linen. Me suoma­laiset haluamme paitsi olla toteut­ta­massa maanpuo­lus­tus­tah­toamme myös samalla kantaa oman vastuumme kriisin­hal­lin­nassa ja turvata rauhaa ja ihmisoi­keuksia myös rajojemme ulkopuo­lella.


Kuvat


Kokoomus.fi