Kai Mykkä­nen: Vastuuseen yhdis­tetty vapaus erot­taa meidät muista

Julkaistu: 27.08.2019

Hyvät kuuli­jat, viime päivinä me suoma­lai­set olemme joutu­neet seuraa­maan, kuinka häly­tys­teh­tä­vää suorit­ta­neita polii­seja kohti on ammuttu brutaa­listi. Kaksi polii­seista louk­kaan­tui Porvoossa tilan­teessa, joka muodos­tui ja jatkui tavalla, johon emme ole Suomessa tottu­neet - emmekä aio tottua­kaan.

Tuomit­semme ilmiön yksi­mie­li­sesti. Kunnioi­tus virkaansa toimit­ta­vaa polii­sia kohtaan on Suomen turval­li­suu­den ydintä. Toivomme voimia ja jaksa­mista uhreiksi joutu­neille polii­seille, heidän lähei­sil­leen ja koko työyh­tei­sölle.

Nyt on aika antaa tutkin­nalle työrauha. Se ei tarkoita asian unoh­tu­mista. Kun koko­nai­suus on selkiy­ty­nyt, vaadi­taan päät­tä­jiltä määrä­tie­toi­suutta tehdä tarvit­ta­vat johto­pää­tök­set. Siis päätök­set siitä, mitä tarvi­taan tällai­siin tilan­tei­siin varau­tu­mi­seksi - ja ennen kaik­kea - miten polii­sille hengen­vaa­ral­li­set tilan­teet voidaan ehkäistä ennalta.

Selvää on, että polii­sin resurs­sien kasvat­ta­mista pitää jatkaa koko maassa. Aivan erityi­sesti on kiih­dy­tet­tävä edel­lis­ten sisä­mi­nis­te­rien alulle lait­ta­maa ennal­taeh­käi­se­vän työn ja lähiö­po­lii­si­toi­min­nan vahvis­ta­mista. Ruot­sissa yleis­ty­nyt lähiö­vä­ki­valta pitää estää ennalta. Siihen tarvi­taan viran­omais­ten tiivistä läsnä­oloa ja verkos­toi­tu­mista paikal­lis­ten yhtei­sö­jen kanssa. Erityi­sesti nuor­ten oirei­luun on pääs­tävä kiinni nopeasti ennen kuin teot mene­vät kohta­lok­kaan pitkälle.

Yhdes­sä­kään kaupun­gin­osassa tai kylässä enem­mistö ei halua väki­val­taa - se pitää kään­tää voima­va­raksi viran­omais­ten ja yhtei­sö­jen kump­pa­nuu­della ja tiedon­vaih­dolla.

Hyvät ystä­vät,

Vapaus ja vastuu. Siinä ovat arvot, jotka kuvaa­vat meitä kokoo­mus­lai­sia enem­män kuin muita. Niitä kirkas­ta­malla ja johdon­mu­kai­sesti sovel­ta­malla vastaamme vihreän ja perus­suo­ma­lai­sen iden­ti­teet­ti­po­li­tii­kan haas­tee­seen. Se haaste perus­tuu pois­sul­ke­vaan ajat­te­luun - siihen, että joku elämän­tapa tai -katso­mus on ainoa oikea ja muiden väärä. Vapau­den ja vastuun lähtö­kohta erot­taa meidät yhtä lailla vasem­mis­ton kollek­ti­vis­mista.

Emme väitä, että tiedämme mikä elämän­tapa on oikea, vaan uskomme siihen, että jokai­nen meistä saa toteut­taa itse­ään niin elämän­ta­voissa kuin elin­kei­non harjoit­ta­mi­sessa vapaasti.

Mutta vapau­teen kuuluu vastuu niissä tilan­teissa, joissa omat valin­nat vaikut­ta­vat muiden elämään ja omaan elämän­pol­kuun. Vastuuseen kuuluu, että heikom­mista tai vaikeuk­siin ajau­tu­neista pide­tään huolta. Olen varma, että enem­män kuin joka viides suoma­lai­nen on samaa mieltä vapau­den ja vastuun arvo­maa­il­masta hyvän Suomen perus­tana, kun sen oikein kirkas­tamme.

SDP:n vara­pu­heen­joh­taja Sanna Marin nostatti laajan keskus­te­lun unel­moi­malla lyhyem­mästä työvii­kosta. Tämä on tärkeä keskus­telu, koska aihe hämmen­tää monia. Toisaalta puhu­taan, että koneet teke­vät kohta puolet nykyi­sistä töis­tämme, ja toisaalta että työn­te­koa pitäisi lisätä. Kuulos­taa risti­rii­tai­selta, mutta itse asiassa molem­mat ilmiöt ovat totta samaan aikaan.

Tämän selit­tää muutama lähtö­kohta. Ensin­nä­kin hoiva­työ perus­tuu jatkos­sa­kin enem­män ihmis­työ­hön kuin muut elin­kei­not, joissa teko­äly voi korvata ihmi­siä enem­män. Toiseksi emme tule salli­maan, että tuot­ta­vuu­den nousu teol­li­suu­dessa leven­täisi hoiva­työn palk­ka­kuop­paa. Eli hoiva­työn palkat ja kustan­nuk­set tule­vat nouse­maan lähes samaa tahtia kuin teol­li­suu­den, vaikka teol­li­suu­dessa teko­äly korvaisi ihmi­siä ja nostaisi jäljellä olevien tuot­ta­vuutta nopeam­min. Tästä johtuu, että teko­ä­lyn yleis­ty­mi­nen ei poista ongel­maa siitä tilan­teesta, että hoiva­työn tarve kasvaa runsaasti samalla, kun työi­käis­ten määrä Suomessa laskee.

Mitä suurempi osa työvoi­masta on sidottu julki­sesti rahoi­tet­tuun hoiva­työ­hön, sitä enem­män veroja joudu­taan nosta­maan. Siksi työl­li­syyttä tarvi­taan lisää, jotta vero­tusta ei jouduta kiris­tä­mään tilan­teessa, jossa työi­käis­ten määrä vähe­nee ja hoivan tarve kasvaa.

Kokoo­muk­sen maail­man­ku­vassa yksilö ei ole kuiten­kaan muura­hai­nen keossa, vaan yksi­lön vapaus ja onnel­li­suus on tavoite itses­sään.

Vapau­den vaalija kään­tyy katso­maan, miten voitai­siin antaa mahdol­li­sim­man paljon tilaa yksi­löl­li­sille valin­noille.

Kollek­tii­vi­nen ratkaisu kaik­kien työajan lyhen­tä­mi­sestä kolmi­kan­tai­sella mahti­käs­kyllä olisi useim­milla työpai­koilla joka tapauk­sessa vanhan­ai­kai­nen ratkaisu.

Jos haluaa valita enem­män vapaa-aikaa ja vähem­män työtä sekä palk­kaa, sen pitäisi olla mahdol­lista. Esimer­kiksi Ruot­sissa osa-aika­työ on ylei­sem­pää. Se auttaa monia lapsi­per­heitä pysy­mään sekä järjis­sään että työpai­kan kehi­tyk­sessä kiinni pahim­pi­na­kin ruuh­ka­vuo­sina.

Rans­kassa kokeil­tiin kollek­tii­vista ratkai­sua: työviik­koa lyhen­net­tiin kaikilla 35 tuntiin vuosi­tu­han­nen vaih­teessa. Pian havait­tiin, ettei yhden koon vaate sopi­nut kaikille – työt­tö­myys ei laske­nut, mutta kilpai­lu­kyky heik­keni. Ranska on asteit­tain pakit­ta­nut salli­malla poik­keuk­sia ja jous­toja, jotka ovat nosta­neet työajan lähelle euroop­pa­laista tasoa. Mikään muu Euroo­pan maa ei ole seuran­nut Rans­kan esimerk­kiä.

Lain­sää­dän­nön ja sopi­mus­ten pitää tukea mahdol­li­suutta sopia lyhyem­mästä työvii­kosta. Toisaalta jos valit­see sen, että ponnis­te­lee osaa­mi­sensa eteen tai painaa pitkää päivää, on oikein, että saa pääosin itsel­leen palkan ahke­ruu­des­taan. Usko omaan työhön ja yrit­tä­mi­seen on ollut voima, jolla Suomi on sadassa vuodessa nous­sut köyhyy­destä maail­man terä­vään kärkeen.

Viime vuosi­sa­dalla tuot­ta­vuus sekä työi­käis­ten määrä ja osuus kasvoi­vat Suomessa ennä­tys­tah­tia. Työajan asteit­tai­nen lyhen­tä­mi­nen oli luon­nol­li­nen valinta, johon käytet­tiin osa tuotan­to­ky­vyn nopeasta kasvusta. Juuri nyt valtio pikem­min­kin vääris­tää valin­taa työn ja vapaa-ajan välillä verot­ta­malla jo keski­tu­loi­sen kohdalla puolet mahdol­li­sesti tarjou­tu­vista lisä­an­sioista pois.

Jos siis valit­see vapaa-aikaa lyhen­tä­mällä työai­kaa, sen saa koko­naan itsel­leen - kuten pitää­kin - mutta jos päin­vas­toin ahke­roi lisä­tie­nes­tejä, verot­taja nappaa puolet pois.

Korkea palk­ka­ve­ro­tus naker­taa vapau­den ja ahke­ruu­den perus­taa. On väärin, että keski­tu­loi­sen suoma­lai­sen palk­ka­vero on lähes viisi prosent­tia korkeampi kuin Ruot­sissa. Hieman yli 40 000 euron vuosi­tu­loilla suoma­lai­sella jää noin 2000 euroa vähem­män käteen kuin ruot­sa­lai­sella. Ensi vuonna keski­tu­lois­ten vero­tus on edel­leen kiris­ty­mässä, ellei halli­tus kompen­soi veron­ke­ven­nyk­sillä työn­te­ki­jöi­den vakuu­tus­mak­su­jen nousua.

Palkan käteen jäävää osaa pitäisi päin­vas­toin kaikissa tulo­luo­kissa kasvat­taa - maltilla ja vastuul­li­sesti, mutta vuosi vuodelta. Tämä oli Kokoo­muk­sen reunaehto Rinteen halli­tus­tun­nus­te­luissa - ja vali­tet­ta­vasti myös keskei­nen syy, miksi meitä ei haluttu halli­tus­neu­vot­te­lui­hin. Puolus­timme palkan­saa­jan oikeutta oman työnsä hedel­miin, mutta tämä ei Rinteen SDP:lle käynyt.

Hyvät kuuli­jat,

Vapau­den ja vastuun yhteis­kunta voi toteu­tua vain, jos jokai­nen lapsi ja nuori pääsee laaduk­kaa­seen koulu­tuk­seen. Hyvä yleis­si­vis­tys on edel­ly­tys ihmi­sen aidolle vapau­delle 2000-luvun Suomessa, samoin vastuun peri­aat­teelle osana sydä­men sivis­tystä. Vastuun­o­ton ytimessä on myös mahdol­li­suuk­sien tasa-arvon luomi­nen: se että vapaus toteut­taa itse­ään myös koulut­tau­tu­malla ahke­rasti ei ole taus­tasta kiinni.

Neljä vuotta sitten Suomi eli yli varo­jensa ja velkaan­tui kiih­ty­västi. Vastuul­lis­ten poli­tii­kan toimi­joi­den oli pakko toteut­taa 4 miljar­din sääs­töt, joista osa, noin viiden­nes kohdis­tui koulu­tus­jär­jes­tel­mään. Olen tyyty­väi­nen siihen, että talous ja työl­li­syys saatiin tiukalla kulu­kuu­rilla kään­net­tyä kestä­välle uralle, mutta koulu­tuk­seen kohdis­tu­neet sääs­töt teki­vät ja teke­vät edel­leen kipeää.

Vaalien alla silloi­sen oppo­si­tion lupauk­set koulu­tus­pa­nok­sista pyöri­vät miljar­di­luo­kassa. Annet­tiin ymmär­tää, että on tulossa käänne koulu­tus­po­li­tii­kan saralla. Tosia­siassa koulu­tus­pa­nos­tuk­set kään­net­tiin nousu-uralle jo viime halli­tus­kau­den loppu­puo­lella.

Paik­kailu ei kuiten­kaan riitä.

Nyt kun halli­tuk­sella olisi mahdol­li­suus tehdä oikeita arvo­va­lin­toja ja tule­vai­suusin­ves­toin­teja, koulu­tuk­sen pitäisi olla etusi­jalla.

Näin moni ymmärsi myös lupauk­set vaalien alla.

Halli­tus­oh­jel­man suurin silmän­kään­tö­temppu onkin, että tule­vai­suusin­ves­toin­tei­hin vara­tut kolme miljar­dia euroa päädyt­tiin jako­po­li­tii­kan paineessa käyt­tä­mään yli kahteen sataan riviin pieneh­köjä juok­se­vien meno­jen lisäyk­siä. Niistä osa ei ole millään tapaa tule­vai­suu­teen suun­taa­via ja osaa ei voi sanoa inves­toin­neiksi hyvällä tahdol­la­kaan. Sellai­set tule­vai­suusin­ves­toin­nit.

Pysy­väis­luon­tei­sia menoja tarkoit­ta­vien vaali­lu­paus­ten lunas­ta­mi­nen kerta­luon­tei­silla muuta­man vuoden rahoilla on suoras­taan moraa­li­tonta. Järjet­tö­mintä tässä sarjassa on jopa tuhan­nen opet­ta­jan palk­kaa­mi­nen kerta­luon­tei­sella rahalla. Kun kerta­raha on käytetty, olisi­vat luvassa opet­ta­jien massair­ti­sa­no­mi­set. Pitkä­jän­tei­sestä koulu­tuk­sen laadun kehit­tä­mistä ei todella voi tässä yhtey­dessä puhua.

Kaikille ojen­tava halli­tus­oh­jel­man jako­liite on johta­massa siihen, että koulu­tuk­selle jää lisäyk­sistä vain rippeet. Valtio­va­rain­mi­nis­teri Linti­län budjet­ti­li­säyk­sissä on vain 10 miljoo­naa euroa yliopis­toille ja 5 miljoo­naa euroa ammat­ti­kor­kea­kou­luille. Miksi budjet­tie­si­tyk­sessä on korkea­kou­lu­jen osalta vain neljän­nes halli­tus­oh­jel­man lupaa­mista lisäyk­sistä samalla, kun tässä budje­tissa ollaan jo pane­massa toimeen selvästi yli puolet muista pysy­vistä meno­li­säyk­sistä? Halli­tus­oh­jel­mas­sa­kin korkea­kou­lu­pau­kuista puut­tuu jo yksi nolla perästä, jos verra­taan nykyis­ten halli­tus­puo­luei­den vaaleja edel­tä­viin puhei­siin.

Hyvät kuuli­jat,

Olen asunut Otanie­men naapu­rissa lähes koko ikäni. Yliopis­to­kam­pus verkos­toi­neen ei ole koskaan ollut niin vireä ja moni­puo­li­nen kuin nyt. Siksi onkin erityi­sen hienoa olla juuri täällä puhu­massa mm. korkea­kou­lu­jen tule­vai­suu­desta.

Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryhmä esit­te­lee tänään kannan­o­ton korkea­kou­lu­tuk­sen rahoi­tuk­sesta. Mieles­tämme panos­tus korkea­kou­lu­tuk­seen on todel­li­nen tule­vai­suusin­ves­tointi.

Kokoo­mus ehdot­taa, että valtion omai­suu­den myyn­ti­tu­loista miljardi euroa ohja­taan suoma­lais­ten korkea­kou­lu­jen pääomit­ta­mi­seen. Korkea­kou­lu­mil­jardi voitai­siin yhdis­tää yksi­tyi­sen pääoman kerää­mi­seen. Se antaisi yliopis­to­jen ja ammat­ti­kor­kea­kou­lu­jen toimin­ta­me­noi­hin suoraan monin­ker­tai­sesti resurs­seja halli­tuk­sen budjet­tie­si­tyk­seen verrat­tuna. Samalla pääomi­tus vahvis­taisi korkea­kou­lu­jen riip­pu­mat­to­muutta ja talou­den suun­nit­te­lua, joka olisi vähem­män alttiina valtion budje­tin heilah­duk­sille.

Hyvät kuuli­jat,

Panos­tuk­set hajot­ta­van, kaikille vähän ojen­ta­mi­sen ohella Rinteen halli­tus­oh­jelma on myös poik­keuk­sel­li­sen korkea­ris­ki­nen viri­tyk­sel­tään. Halli­tus esit­tää lähes miljar­din euron pysy­viä meno­li­säyk­siä jo ensi vuoden budjet­tiin. Ne piti rahoit­taa synnyt­tä­mällä 60 000 uutta työsuh­detta. Keinoista ei kuiten­kaan ole vielä mitään tietoa.

Tilas­to­kes­kus tiedotti viikko sitten, että työl­li­syy­den nousu on pysäh­ty­nyt. Työl­li­syys­toi­mien puolella halli­tus on tois­tai­seksi ilmoit­ta­nut peru­vansa edel­li­sen halli­tuk­sen työl­li­syy­den lisää­mi­seen tähtää­viä uudis­tuk­sia. Työvoi­ma­pal­ve­luita on luvattu lisätä, mutta halli­tus­oh­jel­massa, saati ensi vuoden budje­tissa on kuiten­kin tarjolla vain pieniä ropo­sia. Jos tässä maassa joku uskoo, että tavoit­tee­seen pääs­tään halli­tus­oh­jel­maan mahtu­neilla panos­tuk­silla työvoi­ma­pal­ve­lui­hin ja palk­ka­tu­keen, eikä muita keinoja tarvita, pyydän otta­maan yhteyttä ja selit­tä­mään tarkem­min.

Kokoo­mus esitti viikko sitten 16 keinoa 60 000 työpai­kan luomi­seen. Kärkeen lista­simme 6 keinoa, jotka jo sellai­si­naan voisi­vat asian­tun­tija-arvioi­den perus­teella luoda 30 000 uutta työsuh­detta. Emme julkis­ta­neet omaa listaamme siksi, että se olisi ainoa oikea. Mutta haluamme osoit­taa, että tuntu­via keinoja kyllä on, jos niihin uskal­le­taan tart­tua.

Työt­tö­myys ei ole pelkäs­tään kansan­ta­lou­den kysy­mys, se on syvästi inhi­mil­li­nen kysy­mys.

Työtä vaille jäämi­nen tarkoit­taa monelle yhtei­söä vaille jäämistä, osat­to­muu­den tunnetta ja paina­vaa huolta toimeen­tu­losta.

Siksi­kin haas­tamme muut puolu­eet kerto­maan omat työl­li­syys­kei­nonsa, joista toimi­via kernaasti tuemme. Kokoo­mus painaa vihreää nappia kaikille järke­ville toimille, joilla toden­ne­tusti pysty­tään lisää­mään työl­li­syyttä.

Valtio­va­rain­mi­nis­teri Lintilä perään­kuu­lutti budjet­tia julkis­taes­saan inves­toin­tien turbo­nap­pu­laa. Tarpeel­lista puhetta. Vielä enem­män tarvetta olisi konkreet­ti­sille toimille, joilla tuetaan yrit­tä­jyyttä, rohkeutta kasvaa ja palkata. Lintilä totesi itse­kin, että tärkein kasvun ja inves­toin­tien pullon­kaula on puute osaa­vasta työvoi­masta. Jos etsii inves­toin­tien turbo­nap­pu­laa, kannat­taa ihan ensim­mäi­senä toteut­taa korkea­kou­lu­mil­jardi, sitten tule­vai­suusin­ves­toin­nit nopei­siin työmatka- ja muihin yhteyk­siin. Ja ennen kaik­kea riit­tä­vän rohkeat työl­li­syys­toi­met, joilla ihmi­set saadaan työt­tö­myys­lou­kuista työpai­koille.

Halli­tuk­sen vastausta 16 kohdan työl­li­syys­lis­taamme emme ole kuul­leet. Vasem­mis­to­liitto ehti jo kesä­ko­kouk­ses­saan torjua valtao­san keinois­tamme, mutta lupasi sentään esit­tää omia keino­jaan.

Totuu­den hetki on budjet­ti­rii­hessä. Siihen on nyt kolme viik­koa aikaa. Toivomme, että halli­tus ryhdis­täy­tyy. Päämi­nis­teri Rinteen täytyy arvioida uudel­leen puheensa siitä, että työt­tö­myys­tur­va­jär­jes­telmä on naki­tettu työmark­ki­na­jär­jes­töille, eikä hän mesta­roi sen kehit­tä­mi­sessä. Halli­tuk­sen vastuun­kan­toa, vaikka sitten mesta­roin­tia, tarvi­taan, ellei vastuul­li­sen talou­den­pi­don edel­lyt­tä­miä toimia budjet­ti­rii­heen mennessä muutoin tule.

Halli­tuk­sessa vastuun peri­aate tarkoit­taa vastuuta vähin­tään­kin kaikesta siitä, mikä valtion talou­den­pi­don ja edus­kun­nan lakien mukaan kulkee. Sitä ei voi ulkois­taa. Vaikeaa se on, mutta teke­mät­tä­kään ei voi jättää.

”Tämän halli­tuk­sen lähtö­kohta on se, että pysy­viä menoja ei lisätä ilman, että on tietoja pysy­vistä tuloista, eikä raken­neta tuulen­tu­paa sillä tavalla, että työl­li­syy­sas­te­pää­tök­set perus­tu­vat joihin­kin epämää­räi­siin oletuk­siin, vaan niiden pitää olla valtio­va­rain­mi­nis­te­riön laskel­mien pohjalta varmis­tet­tuja lukuja, jotta niitä voidaan ottaa huomioon.” Näin sanoi kesä­kuussa edus­kun­nalle päämi­nis­teri Rinne. Nyt on edus­kun­nan tehtävä valvoa, ettei halli­tus tästä lähtö­koh­das­taan itse lipsu.

Tulemme oppo­si­tiossa toimi­maan uniluk­ka­reina, jos halli­tus nuok­kuu työl­li­syy­den vahvis­ta­mi­sessa. Kokoo­mus jättää halli­tuk­selle väli­ky­sy­myk­sen vastuul­li­sen talou­den­pi­don laimin­lyö­mi­sestä, jos halli­tus ei budjet­ti­rii­hen yhtey­dessä päätä sellai­sista työl­li­syys­toi­mista, jotka valtio­va­rain­mi­nis­te­riön arvion mukaan katta­vat budje­tin meno­li­säys­ten vaiku­tuk­set.

Hyvät kuuli­jat,

Vapaus ja vastuu eivät toteudu oikein, jos yksi käyt­tää vapautta tavalla, joka pilaa tois­ten mahdol­li­suuk­sia omiin valin­toi­hinsa. Lastemme vapauk­sia louk­kaa, jos velkaan­numme heidän piik­kiinsä rahassa. Yhtä lailla heidän oikeuk­si­aan louk­kaa se, jos oman aikamme valin­noissa ummis­tamme silmämme ilmas­to­ris­kiltä.

Kokoo­mus­lai­nen vastuun peri­aate koskee yhtä lailla vaiku­tus­tamme niihin, jotka elävät samaan aikaan kuin myös niihin, jotka meidän jälkeemme tule­vat.

Kokoo­mus ei usko kiih­ko­mie­li­seen piper­tä­mi­seen eikä kaiken kiis­tä­vään muutos­vas­ta­rin­taan. Me ajamme sellai­sia ilmas­to­toi­mia, jotka osuvat merkit­tä­viin pääs­töi­hin, mutta rajoit­ta­vat suoma­lais­ten arkea mahdol­li­sim­man vähän.
Mark­ki­na­ta­lou­dessa lähtö­koh­tana pitäisi olla pääs­tö­jen yhtä­läi­nen hinnoit­telu kaik­kien polt­toai­nei­den osalta.

Halli­tuk­sen vero-ohjel­maa katsoessa tuntuu, että roko­te­taan mieluum­min suoma­laista autoi­li­jaa kuin puutu­taan esimer­kiksi lämmi­tys­polt­toai­nei­siin. Kuiten­kin kannus­ta­malla ener­giayh­tiöitä vähen­tä­mään polt­ta­mi­sen osuutta kauko­läm­mössä voidaan tehdä suoma­lai­siin puhtaan teknii­kan ratkai­sui­hin perus­tuva suuri ilmas­to­teko ilman, että se rajoit­taa suoma­lais­ten elämän­ta­poja.

Inves­toin­teja ei pidä heilau­tella äkki­näi­sesti, vaan harki­ten ja asteit­tain - mutta suunta pitää osoit­taa määrä­tie­toi­sesti. Viime halli­tus­kau­della kivi­hii­lelle näytet­tiin selvä suunta kiel­tä­mällä se, mutta 10 vuoden siir­ty­mä­ajalla. Niin muutos tuli selväksi, mutta se ehdi­tään tehdä järke­västi.

Määrä­tie­toi­sella mutta riit­tä­vän pitkälle katso­valla liik­keellä on jo saatu nopeu­tet­tua inves­toin­teja uusiin lämmi­tys­rat­kai­sui­hin sellai­sella vauh­dilla, johon en olisi itse­kään usko­nut, kun lähdimme hiili­kiel­toa ajamaan ensin edel­li­sen halli­tuk­sen ohjel­maan ja sitten laiksi halli­tuk­sessa. Hiljat­tain Helsin­gin ener­giayh­tiö tiedotti sulke­vansa suurim­man hiili­voi­ma­lansa jo viiden vuoden päästä ja korvaa­vansa suurim­man osan sen tehosta meri­ve­si­läm­pö­pum­puilla, data­kes­kus­ten hukka­läm­möillä ja lämpi­män veden kausi­va­ras­toin­nilla kallioi­hin.
Mahdol­li­suuk­sia löytyy, kun niitä kannat­taa hakea. Ja koti­mais­ten toteu­tus­ten pohjalta vien­tiin.

Hyvät kuuli­jat,

Selvää on, että ilmas­to­kriisi voidaan lopulta ratkaista vain kansain­vä­li­sellä yhteis­työllä. Siinä jokai­sen maan on ymmär­ret­tävä omien teko­jensa suhde koko­nai­suu­teen. Nyt näemme hälyt­tä­viä merk­kejä metsä­ka­don kiih­ty­mi­sestä tropii­kissa.

Kaukai­sen Amazo­na­sin ennä­tys­mäi­set tuho­pol­tot ja lait­to­mien hakkui­den salli­mi­nen ovat nyt herät­tä­neet Euroo­passa näky­vän reak­tion. Vielä siitä pitää saada myös tuntuva.

Olin itse kaup­pa­mi­nis­te­rinä mukana osal­tani ohjaa­massa EU:n ja Etelä-Ameri­kan Merco­sur-maiden väli­siä vapaa­kaup­pa­neu­vot­te­luita. Onneksi sopi­muk­seen saatiin myös kestä­vän kehi­tyk­sen artiklat, jotka mahdol­lis­ta­vat sank­tio­pro­ses­sin käyn­nis­tä­mi­sen, jos ehtoja riko­taan. Se on kuiten­kin aina pitkä tie. Eikä sopi­mus ole tekni­sesti voimassa vielä kolmeen vuoteen.

Nyt poli­tii­kan on syytä mennä sopi­mus­ju­ri­diik­kaa nopeam­min maaliin. Presi­dentti Bolso­na­rolle on lähe­tet­tävä selvä viesti, ettei elin­tar­vik­kei­den vapaa­kauppa toteudu ennen kuin he alka­vat suhtau­tua maail­man troop­pi­siin keuh­koi­hin kansain­vä­lis­ten sitou­mus­tensa vaati­malla tavalla. Toivon, että päämi­nis­teri Rinne osoit­taa nyt todeksi sen, että Suomi ajaa rohkeita tekoja ilmas­ton ja kansain­vä­li­sen oikeu­den puolesta EU-puheen­joh­ta­jana.

On puhuttu myös brasi­lia­lai­sen lihan boiko­toin­nista. Paljon suurempi kysy­mys on brasi­lia­lai­sen soijan tuonti rehuksi. Äkki­kään­nök­set olisi­vat kohtuut­to­mia, mutta tässä olisi paikka nostaa Euroo­pan oman tuotan­non osuutta maata­lou­den jalos­tusar­vosta - korvaa­malla tuon­ti­soi­jaa esimer­kiksi koti­mai­sella härkä­pa­vulla. Suomen halli­tuk­sen olisi tärkeä nostaa aihe nyt EU:n maata­lous­po­li­tii­kan pöydälle. Tuon­ti­raaka-aineilla on paik­kansa, mutta ei silloin, jos brasi­lia­lai­sen soijan kilpai­lu­kyky perus­tuu sade­met­sien tuhoa­mi­seen kaski­vil­je­lyn tieltä.

Hyvät kuuli­jat,

Kokoo­mus vaatii, että omai­suu­den myyn­ti­tu­lot käyte­tään oikei­siin tule­vai­suusin­ves­toin­tei­hin pääomit­ta­malla miljar­dilla eurolla suoma­lai­sia korkea­kou­luja, yhdis­tet­tynä yksi­tyi­sen pääoman kerää­mi­seen.

Yhtei­sen talou­den pidossa pala­taan maalais­jär­keen. Pysy­vät käyt­tö­me­no­jen lisäyk­set voi tehdä vasta, kun rahat on hankittu, eli työl­li­syys­toi­mista on päätök­set tehtyinä. Joudumme heti budjet­ti­rii­hen jälkeen teke­mään väli­ky­sy­myk­sen vastuul­li­sen talou­den­pi­don laimin­lyö­mi­sestä, jos halli­tus ei kykene päät­tä­mään toden­ne­tusti työl­li­syyttä lisää­vistä toimista. Edel­ly­tämme päätök­siä, jotka valtio­va­rain­mi­nis­te­riön arvion mukaan katta­vat työl­li­syy­den nousulla budjet­tiin tehdyt lähes miljar­din euron meno­li­säyk­set.

Etelä-Ameri­kan metsä­pa­loista tehdään kään­ne­kohta elin­tär­kei­den ilmas­to­ky­sy­mys­ten huomioi­mi­sesta kaup­pa­po­li­tii­kassa. Eurooppa on edel­leen kaupan super­valta. Nyt on paikka tehdä selväksi, että elin­tar­vik­kei­den vapaa­kauppa ei käy, jos toisen kilpai­luetu perus­tuu sade­met­sien hävit­tä­mi­seen.

Yhdellä lauseella sanot­tuna kokoo­mus odot­taa, että Suomen halli­tus pystyy rahan sinne tänne ripot­te­lun sijaan oikei­siin tule­vai­suus­te­koi­hin. Se vahvis­taisi suoma­lais­ten uskoa tule­vai­suu­teen.

 

Edus­kun­ta­ryh­män puheen­joh­ta­jan Kai Mykkä­sen puhe, kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män kesä­ko­kous Espoo 27.8.2019, muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia.