Kokoomus.fi / Julkaisut / Puheet / Kai Mykkänen: “Tehdään tärkeiden asioiden hyväksi todellisia valintoja – ei lupailla kaikille kaikkea”

Kai Mykkä­nen: “Tehdään tärkei­den asioi­den hyväksi todel­li­sia valin­toja – ei lupailla kaikille kaik­kea”

Julkaistu:

Korona ja johta­mis­vas­tuut

Mukava nähdä edus­ta­ja­kol­le­gat fyysi­sesti tänään! Puoli­toista vuotta olemme kokous­ta­neet etänä, myös kesä­ko­kouk­sen vuosi sitten. Olemme valtao­sin saaneet täydet rokot­teet. Silti korona näkyy järjes­te­lyissä tänään, kuten pitää­kin.

Suomessa koro­naa on pystytty hallit­se­maan pääosin hyvin. Siitä kiitos suoma­lai­sille, edus­kun­nalle, halli­tuk­sel­le­kin. Mikä pitkit­tyy, myös mutkis­tuu. Ote ei saisi herpaan­tua. 

Kokoo­mus esitti koro­na­pas­sia jo huhti­kuussa. Halli­tus kuiten­kin torp­pasi sen. Touko­kuun exit-stra­te­giassa sanot­tiin, ettei passille kaavailla koti­maista käyt­tö­tar­koi­tusta. 

Päämi­nis­teri Marin, vetoan teihin, että koro­na­passi ja pika­tes­tit aptee­keista saatai­siin nopeasti käyt­töön, ettemme turhaan pitkitä suoma­lais­ten ylivoi­mai­sen enem­mis­tön ahdin­koa. Loppu­ta­voite on tietysti se, että kaikki rajoi­tuk­set pure­taan eikä korona-passia tarvita. Mutta nyt näyt­tää pahasti siltä, että väli­vai­heen ratkai­suja tarvi­taan ja syksy korona-passin kanssa olisi selvästi hyvin­voi­vampi kuin ilman sitä.

Vetoan teihin myös siinä, että halli­tus ja alue­hal­lin­to­vi­ran­omai­set selkeyt­tä­vät vies­tinsä etukä­teen. Ei kerta kaik­ki­aan voi olla niin, että tällaista keskus­te­lua käydään julki­suu­dessa jälki­kä­teen. Vapauk­sia rajoi­tet­taessa vies­tin pitäisi olla aina kris­tal­lin kirkas. Puku­kop­pi­kes­kus­te­lut halli­tuk­sen ja viran­omais­ten välillä olisi syytä käydä puku­ko­pissa ennen uusia peli­liik­keitä. 

Vastuu velasta

Liityin Kokoo­muk­seen 25 vuotta sitten. Minua kieh­toi kysy­mys pitkän ajan vastuusta. Tule­vien suku­pol­vien piik­kiin elämi­nen ei ole oikein. Olipa kyse velkaan­tu­mi­sesta tai ympä­ris­tön turme­le­mi­sesta, on mieles­täni väärin ja vastuu­tonta sysätä vaikeita päätök­siä eteen­päin – tule­vai­suu­den päät­tä­jille. Se on tule­vai­suu­den pettä­mistä.

Päämi­nis­teri Marin sanoi viime viikolla, että Suomen talou­desta tulee yllät­tä­vän hyviä uuti­sia. Pitää paik­kansa, jos puhu­taan taan­tu­man kään­ty­mi­sestä noususuh­dan­teeksi. Samaan aikaan valtio­va­rain­mi­nis­te­riön budjet­ti­pääl­likkö Sami Yläou­ti­nen sanoo, että Suomen velkaan­tu­mi­nen on yksin­ker­tai­sesti mahdot­to­malla uralla. Oleel­lista on, mikä on meidän polii­tik­ko­jen reak­tio noususuh­dan­tee­seen.

Valtio­va­rain­mi­nis­te­riön ennus­teen mukaan velan suhde brut­to­kan­san­tuot­tee­seen nousee koko vaali­kau­den, seisah­tuu hetkeksi 2025 tienoilla ja jatkaa kiih­ty­vää nousua taas sen jälkeen. Nyky­po­li­tii­kalla velka­suhde nousisi 2040-luvulla jo 130 prosent­tiin. Halli­tus on viemässä Suomea velkaan­tu­mi­sen uralle, jolla emme omin voimin selviy­tyisi esimer­kiksi koro­na­krii­sin tapai­sesta shokista. Olemme jo tipah­ta­neet pohjois­mai­den ryhmästä, koska meillä on pienempi työs­sä­käy­vien osuus ja suurempi velka suhteessa talou­den kokoon. Ei kai me nyt suosiolla hävitä naapu­reille koko turnausta hyvin­voin­ti­val­tion pelas­ta­mi­sesta!

”Vahva valtion­ta­lous on köyhän paras ystävä.”. Se ei ole kokoo­mus­lai­nen hokema. Tämän viisau­den lansee­rasi aika­naan silloi­nen kansan­edus­taja Outi Ojala, vasem­mis­to­liitto. Ojalan viisaus edel­lyt­tää suhdan­teita tasaa­vaa hyvin­voin­ti­val­tiota sekä laskuissa että nousuissa. Niihin aikoi­hin, kun liityin kokoo­muk­seen, tätä nouda­tet­tiin kohtuul­li­sesti. 

Nokia-nousun tuoma vero­tu­lo­jen kasvu ohjat­tiin suurelta osin velkaan­tu­mi­sen vähen­tä­mi­seen ja jopa velko­jen lyhen­tä­mi­seen. Tämän päivän vasem­misto näyt­tää unoh­ta­neen, että suhdan­tei­den tasaa­mi­nen onnis­tuu vain, jos se on symmet­ristä eli sitä nouda­te­taan myös nousun hetkellä. Muuten se on tule­vai­suu­den pettä­mistä.

Suomen julki­sen talou­den meno­ke­hys­ten nerous on ollut siinä, että ne ovat suit­si­neet vauh­ti­so­keutta noususuh­dan­teessa. Meno­ke­hys ei puutu tulon­siir­to­jen auto­maat­ti­seen kasvuun lamassa, mutta se tulee vastaan, jos ja kun keyne­si­läi­syys unoh­tuu nousussa. Nyt olemme juuri siinä kohtaa. Talous on kasva­massa nopeinta tahtia vuosi­kym­me­niin. On kiusaus käyt­tää vero­tu­lo­jen kasvu tarpeel­li­siin lisä­me­noi­hin, joita on aina. 

Hyvät vasem­mis­to­joh­ta­jat Marin, Anders­son ja Ohisalo, jos kannatte aitoa huolta ilmas­ton­muu­tok­sen vaiku­tuk­sista tule­ville suku­pol­ville, miksi ette kanna huolta niistä riskeistä, joita liit­tyy yliva­ro­jen elämi­seen? Kyse on hyvin­voin­ti­val­tion tule­vai­suu­desta. Siis siitä onko tule­vil­la­kin suku­pol­villa varaa koulu­tuk­seen ja terveys­pal­ve­lui­hin. 

Keskus­tan puheen­joh­taja Annika Saarikko kyllä puhuu velka­vas­tuusta. Teot vaan ovat olleet päin­vas­tai­sia. Saari­kon työnäyte puheen­joh­ta­jana oli kevään kehys­riihi. Meno­ke­hyk­set rikot­tiin. Velkaa lisät­tiin miljar­deilla. Keskusta meni kuit­taa­maan myös veron­ko­ro­tuk­set.

Teimme kehys­me­net­te­lyn rikko­mi­sesta väli­ky­sy­myk­sen. Kesä­kuussa jätimme edus­kun­nassa myös aloit­teen velka­ka­ton säätä­mi­sestä lakiin, kun kerran perin­teistä suoma­laista mallia ei enää nouda­teta. Saarikko vastasi lupai­le­malla kaik­kien puoluei­den yhteistä ponnis­tusta keväällä synty­neen tilan­teen korjaa­mi­seksi. Tavoite olisi Saari­kon sanoin ”poliit­ti­nen sitou­tu­mi­nen Suomen julki­sen talou­den uskot­ta­vuutta vahvis­ta­viin peli­sään­töi­hin”. Valtio­va­rain­mi­nis­teri Saarikko, oliko tämä edus­kun­nan edessä sanottu vain puhetta? Olet­teko valmiita perus­ta­maan budjet­ti­rii­hen yhtey­dessä parla­men­taa­ri­sen työryh­män palaut­ta­maan uskon valtion meno­malt­tiin?

Osaa­mi­sen Suomi

Vastuul­li­nen talou­den­pito ei pois­sulje panos­ta­mista suoma­lais­ten osaa­mi­seen ja suoma­lai­siin inno­vaa­tioi­hin. Päin­vas­toin. Vastuul­li­nen talou­den­pito pitää huolen siitä, että kaikista tärkeim­piin meno­koh­tei­siin löytyy rahaa myös vaikeina aikoina. 

Korkea osaa­mi­nen sekä tutki­muk­sen ja tuote­ke­hi­tyk­sen tulok­set ovat olleet ja ovat jatkos­sa­kin Suomen menes­tyk­sen tärkein lähde – eivät fyysi­set koneet tai inves­toin­ti­ky­vyn lisään­ty­mi­nen, kuten helposti ajat­te­lisi.

Julkis­ten meno­li­säys­ten liik­ku­ma­vara on tällä vuosi­kym­me­nellä pieni. Poli­tii­kan viisaus mita­taan siinä, onko kant­tia tehdä vaikeita valin­toja vai luva­taanko lisää kaik­kea. Edus­kun­ta­vaa­lien alla moni puhui ”koulu­tuk­sen kunnian­pa­lau­tuk­sesta”. Vaalien jälkeen nähtiin, että opis­ke­li­joi­den ja tutki­joi­den äänet kyllä kelpa­si­vat – mutta teot jäivät vähin­tään­kin puoli­tie­hen. 

Halli­tus kyllä lisäsi pysy­viä vuosit­tai­sia menoja 1,4 miljar­din euron edestä. Mutta tieteelle ja tutki­muk­selle tästä riitti pysy­vinä lisäyk­sinä alku­jaan­kin vain murusia. Hätkäh­dyt­tä­vää on, että viime kevään kehys­pää­tös­ten ja Saari­kon budjet­tie­si­tyk­sen myötä korkea­kou­lu­jen ja T&K:n pysyvä rahoi­tus laskee enem­män kuin sitä vaali­kau­den alussa nostet­tiin. 

Tiede- ja kult­tuu­ri­mi­nis­teri Antti Kurvi­nen sanoi sunnun­taina, että nämä leik­kauk­set saat­ta­vat olla vasta alkua. Kurvi­nen sanoi suhtau­tu­vansa kehys­rii­hen tiede­leik­kauk­siin stoa­lai­sella tyyney­dellä. Itse toivoi­sin tähän kohtaan enem­män­kin pohja­laista sisua – erito­ten halli­tuk­sen johto­vii­sik­koon, jossa tiede­leik­kaus­ten kohtalo oikeasti ratkais­taan.  

Keväällä halli­tus kokosi parla­men­taa­ri­sen ryhmän teke­mään esitys T&K-panostusten nosta­mi­seen 4 prosent­tiin BKT:sta. Se edel­lyt­täisi noin 600 miljoo­nan euron yhteen­las­ket­tua lisä­pa­nos­tusta valtiolta ja yrityk­siltä. Tavoite on oikea. Kokoo­mus on esit­tä­nyt samaan tavoit­tee­seen tähtää­vää polkua vaih­toeh­to­bud­je­teis­saan. 

Mutta teke­mättä se jää, jos nyky­meno jatkuu tule­vina vuosina: lupauk­sia kaik­kialle, ei kykyä valin­toi­hin.

Koulu­tuk­sen kunnian­pa­lau­tuk­sen saldoksi on jäämässä kunnia sääs­tää lisää. Oliko se sitten vääjää­mä­töntä, että korkea­kou­luille, tutki­muk­selle ja tuote­ke­hi­tyk­selle riitti miljar­dien meno­li­säyk­sistä vain murusia ja nyt leik­kauk­set näyt­tä­vät osuvan tutki­muk­seen ensim­mäis­ten joukossa? Ei. Ei se ollut vääjää­mä­töntä vaan tulos siitä, kun ei haluttu tehdä vaikeita valin­toja. 

Mitäpä jos tämän vaali­kau­den pysy­vistä meno­li­säyk­sistä olisi­kin ohjattu korkea­kou­luille ja tutki­muk­seen reilut kaksi kolman­nesta eli miljardi euroa? Miljardi on jo vajaa puolet yliopis­to­jen ja ammat­ti­kor­kea­kou­lu­jen vuosit­tai­sen rahoi­tuk­sen tasosta. Tämän koko­luo­kan valin­noilla olisi oikeasti vaiku­tusta. Jos vaan olisi kant­tia valita sen sijaan, että luva­taan kaikille vähän lisää.

Vihrei­den puheen­joh­taja Maria Ohisalo sanoi eilen vastus­ta­vansa tutki­muk­sen leik­kauk­sia, vaikka kuit­tasi ne kevään riihessä. Ohisalo sanoi myös, että hän haluaisi tieteen sääs­tö­jen sijaan ottaa lisää velkaa. Siis vielä lisää, kun keväällä meno­ke­hyk­set jo rikot­tiin ja velkaan­tu­mista kiih­dy­tet­tiin miljar­deilla. Jos Vihreät oikeasti halua­vat pelas­taa tutki­muk­sen sääs­töiltä, ainoa vastuul­li­nen tie on etsiä tilaa meno­ke­hys­ten sisältä. Tilan­teen voisi kyllä korjata syys­kuun budjet­ti­rii­hessä, jos kant­tia vaikei­siin valin­toi­hin tällä kertaa olisi.

Minis­te­rit Sanna Marin, Maria Ohisalo ja Li Anders­son, olet­teko ensin­nä­kin valmiita siihen, että syys­kuun budjet­ti­rii­hessä tutki­muk­sen leik­kauk­set korva­taan esimer­kiksi sellai­silla sääs­töillä, joita Kokoo­mus on esit­tä­nyt vaih­toeh­to­bud­je­teis­saan? Viimeksi kesä­kuussa esitimme listan yli 700 miljoo­nan euron meno­ke­ven­nyk­sistä, jotka eivät osu koulu­tuk­seen tai muihin palve­lui­hin. Totta kai nämä­kin sääs­töt ovat vaikeita. Mutta uskon, että tieteestä nipis­tä­mi­nen tai velkaan­tu­mi­sen kiih­dyt­tä­mi­nen olisi­vat kumpi­kin vielä haital­li­sem­pia hyvin­voin­nil­lemme.

Toiseksi hyvä halli­tuk­sen johto, olet­teko valmiita siihen, että seuraa­vien edus­kun­ta­vaa­lien jälkeen tutki­muk­sen ja tuote­ke­hi­tyk­sen hyväksi tehdään prio­ri­soin­teja – siis vaikei­ta­kin valin­toja? Tämä vastaus kiin­nos­taa minua myös parla­men­taa­ri­sen T&K-työryhmän jäse­nenä. En viit­sisi tehdä turhaa työtä. 

Maail­man paras osaa­mi­nen ja maail­man parhai­ten mark­ki­naeh­toista kilpai­lua hyödyn­tävä talous. Siinä pääpi­la­rit Suomen menes­tyk­seen. Näitä element­tejä on johdon­mu­kai­sesti koros­ta­nut myös palkan­saa­jien tutki­mus­lai­tok­sen uusi johtaja Mika Mali­ranta eri tehtä­vis­sään niin Kulut­taja- ja kilpai­lu­vi­ras­tossa, Jyväs­ky­län yliopis­ton profes­so­rina kuin Etlan tutki­ja­na­kin. Kuulemme pian Mikan pohjus­tuk­sen Suomen vaikeista valin­noista ja käymme syvem­min keskus­te­lua talous­po­li­tii­kan suun­nasta.

Vastuu ilmas­tosta

Hyvät kuuli­jat,

Olemme lapsil­lemme velkaa paitsi pelas­te­tun hyvin­voin­ti­val­tion, myös elin­kel­poi­sen ilmas­ton ja ympä­ris­tön. Se on yhtä lailla kokoo­mus­lai­sen vastuu­ajat­te­lun ytimessä kuin vastuu julki­sesta talou­desta. Siksi keskus­te­lemme huomenna etäyh­tey­den väli­tyk­sellä ilmas­to­po­li­tii­kasta maail­man ilma­tie­teen järjes­tön pääjoh­taja Petteri Taalak­sen kanssa ja käymme keskus­te­lua ilmas­to­vas­tuun ydin­asioista.

Jos pystyi­simme vaikei­siin valin­toi­hin tutki­muk­sen ja tuote­ke­hi­tyk­sen puolesta, teki­simme samalla myös ilmas­to­va­lin­nan. Kansain­vä­li­seen levi­tyk­seen kelpaa­vat ilmas­to­rat­kai­sut synty­vät yrityk­sissä ja yliopis­toissa silloin, kun osaa­mi­nen ja tuote­ke­hi­tys kohtaa­vat pääs­tö­vä­hen­nyk­siin pitkä­jän­tei­sesti kannus­ta­van toimin­taym­pä­ris­tön.

Pääs­tö­oi­keu­den hinnan kymmen­ker­tais­tu­mi­nen on ollut poli­tii­kan suurin ilmas­to­teko Euroo­passa. Se ohjaa ener­gian­tuo­tan­non ja teol­li­suu­den irtau­tu­mista fossii­leista paljon rajum­min kuin muutok­set kansal­li­sissa verois­samme. Autoi­lun puhdis­tu­mi­nen ja siir­ty­mi­nen sähköön olisi edel­leen lähtö­te­li­neissä ilman EU:ssa sovit­tuja, asteit­tain kiris­ty­viä uusien auto­jen keski­pääs­tö­vaa­ti­muk­sia. Euroop­pa­lais­ten stan­dar­dien ja hiilen hinnoit­te­lun avulla pääs­töt vähe­ne­vät myös edul­li­sem­min ja reilum­min kuin jokai­sen maan omalla teke­mi­sellä. 

Lähi­vuo­sien tärkein käden­jäl­kemme ilmas­ton­muu­tok­sen hillin­tään on viedä EU-komis­sion pääs­tö­vä­hen­nys­pa­ketti läpi vesit­tä­mättä pääs­tö­vä­hen­nys­ten tasoa. Hyvä halli­tus, panos­ta­kaa Suomen neuvot­te­lu­ta­voit­tei­den järki­pe­räi­seen aset­ta­mi­seen ja määrä­tie­toi­seen toteut­ta­mi­seen. Jättä­kää kinas­telu pienem­mistä koti­mai­sista toimista ilmas­to­rii­hi­neen vähem­mälle.

EU ja maahan­muutto

Tarvit­semme muuten­kin vahvem­paa Euroo­pan unio­nia. Tarvit­semme isoissa kohta­lon­ky­sy­myk­sissä enem­män yhtei­siä päätök­siä – emme vähem­män. EU:ta parja­taan usein sellai­sista päätök­sistä, joissa Euroo­pan yhtei­nen linjaus on laihana kompro­mis­si­na­kin suoma­lai­sille parempi vaih­toehto kuin kunkin valtion sooloilu. Useim­mat suku­pol­vemme suurista haas­teista ratkai­semme korkein­taan EU:n kautta, emme aina­kaan ilman sitä. 

Hetki sitten Valko-Venäjä tajusi EU-maiden akil­leen kanta­pään ja alkoi ohjata ihmi­siä Euroop­paan alueensa kautta. Liet­tu­aan pyrki­vien turva­pai­kan­ha­ki­joi­den määrä on tänä vuonna kymmen­ker­tais­tu­nut. Saman­ta­paista on viime vuosina nähty aina­kin Turkin ja Krei­kan, Maro­kon ja Espan­jan sekä Suomen ja Venä­jän välillä. 

Nyt olemme afgaa­nien hädän äärellä saman dilem­man edessä. On oikein auttaa. Haluamme auttaa. Pitäisi auttaa kestä­vin ja hädä­na­lai­sim­mat saavut­ta­vin keinoin. Ei pitäisi sortua sellai­siin hyvää tarkoit­ta­viin puhei­siin, jotka tosia­siassa heiken­tä­vät kykyämme tarjota suojaa hädä­na­lai­sim­mille ryhmille. 

Spon­taani hakeu­tu­mi­nen länteen ja maahan saapu­mi­sen jälkeen haet­tava turva­paikka toimii, kun aute­taan suppeaa määrää poliit­tista vainoa pake­ne­via ihmi­siä. Järjes­telmä luotiin kylmän sodan alussa. Sitä ei ajateltu miljoo­nien ihmis­ten turva­paik­ka­ha­ke­mus­ten vuosit­tai­seen käsit­te­lyyn. 

2000-luvulla on käynyt niin, että puolet haki­joista ei täytä kansain­vä­li­sen suoje­lun kritee­reitä, mutta he jäävät kiel­tei­sestä päätök­sestä huoli­matta pysy­västi Euroop­paan. Ylivoi­mai­nen enem­mistö hädä­na­lai­sim­mista – lapsista, äideistä, perheistä – ei sen sijaan pääse käyt­tä­mään rajo­jen yli itse tule­mi­seen perus­tu­via turva­paik­ka­reit­tejä. Jos oikeasti haluamme heitä auttaa, pain­opis­teen on oltava huma­ni­taa­ri­sessa avussa, kehi­ty­syh­teis­työssä ja kiin­tiö­pa­ko­lais­jär­jes­tel­mässä. 

Tämä pätee erityi­sen selvästi Afga­nis­ta­nin hädän lievit­tä­mi­seen. Hallit­se­mat­to­man turva­pai­kan­haun mini­mointi antaisi eväät sille, että Euroo­pan suuret maat tuli­si­vat pohjois­mai­den rinnalle autta­maan hauraim­massa asemassa olevia kiin­tiö­pa­ko­lai­suu­den kautta. Hyvä järjes­telmä kohdis­taisi avun aina hädä­na­lai­sim­mille ja estäisi väärin­käy­tön.

Päämi­nis­teri Marin perään­kuu­lutti EVA:n Eurooppa-fooru­missa viime viikolla EU:n yhteistä turva­paik­ka­jär­jes­tel­mää vastauk­sena Liet­tuan ja Afga­nis­ta­nin tyyp­pi­siin haas­tei­siin. Hyvä. Kanna­tan. Mutta pihvi on tietysti sisäl­lössä. 

Suora­vii­vai­sin mutta huono versio olisi turva­pai­kan­ha­ki­joi­den jaka­mi­nen jäsen­mai­den kesken etukä­teen sovi­tulla osuu­della. Se ei vähen­täisi kiel­tei­sestä päätök­sestä huoli­matta EU:hun jäävien määrää. Sen sijaan askel eteen­päin olisi turva­pai­kan­ha­ki­joi­den suoje­lu­tar­peen arvioin­nin keskit­tä­mi­nen EU:n ulko­puo­lelle kiin­tiö­pa­ko­lais­jär­jes­tel­män tapaan ja spon­taa­nien tuli­joi­den osalta viimeis­tään EU:n ulko­ra­joille. 

Liet­tuan tyyp­pi­sessä tilan­teessa ulko­ra­ja­vyö­hyk­keelle pitäisi perus­taa EU:n raja­tur­val­li­suus­vi­ras­ton johdolla turva­pai­kan­ha­ku­kes­kuk­sia. Niistä pääsisi eteen­päin vain oles­ke­lu­lu­van kritee­rien täyt­tyessä. Se vähen­täisi perus­teetta hake­vien määriä. Sala­kul­jet­ta­jalle ei kannat­taisi maksaa, jos tietää, ettei oles­ke­lu­lu­paa toden­nä­köi­sesti tule. Nykyi­sin moni maksaa siitä huoli­matta, koska on kuul­lut monien jääneen harmaille työmark­ki­noille kiel­tei­sestä päätök­sestä huoli­matta.

Turva­pai­kan kritee­rien arviointi ulko­ra­ja­kes­kuk­sissa lieven­täisi sitä valu­vi­kaa, jonka seurauk­sena Euroo­passa on tänään miljoo­nia kiel­tei­sen päätök­sen saaneita, joita ei enää pystytä palaut­ta­maan. Turva­pai­kan­ha­ki­joi­den käyt­tä­mi­sestä yhden maan painos­ta­mi­seen tylsyisi terä. Tällai­seen toimi­vam­paan kompro­mis­siin voisi nyt olla momen­tum. 

Vuoden 2015 krii­sistä on opittu. Turva­paik­ka­jär­jes­tel­män käyt­tä­mi­nen painos­tuk­seen Liet­tuassa on tuoreessa muis­tissa. Kaikki Euroo­pan johta­jat haluai­si­vat auttaa niitä, joiden on mahdo­tonta jäädä Afga­nis­ta­niin – aiheut­ta­matta sellaista spon­taa­nia turva­pai­kan­ha­kua, jota on mahdo­tonta käsi­tellä halli­tusti.

Tämä on viime päivinä kuultu niin liit­to­kans­leri Angela Merke­lin kuin Ruot­sin päämi­nis­teri Stefan Löve­nin arvioissa. Ratkaisu edel­lyt­tää kuiten­kin avointa johto­pää­töstä sen suhteen, että meillä ei voi olla vapaata muutto-oikeutta Euroop­paan. EU:n ulko­ra­jo­jen sisä­puo­lelle tullaan vain, jos oles­ke­lu­lu­van kritee­rit täyt­ty­vät etukä­teen tsekat­tuina. 

Kysyn­kin teiltä, päämi­nis­teri Marin ja sisä­mi­nis­teri Ohisalo, olet­teko viimein valmiita ajamaan turva­paik­ka­kä­sit­te­lyn keskit­tä­mistä EU:n yhtei­siin keskuk­siin ulko­ra­ja­vyö­hyk­keille? 

Vastaa­vasti Perus­suo­ma­lais­ten Purralta haluai­sin kuulla, aiot­teko EU-kriit­ti­syy­den nimissä jatkos­sa­kin vastus­taa tätä, vaikka se olisi realis­ti­sin keino vähen­tää turva­paik­ka­jär­jes­tel­män lieveil­miöitä?

Maahan­muutto ei ole joko-tai- vaan sekä-että-kysy­mys. Samalla, kun pako­lai­sissa on keski­tyt­tävä selkeästi hädä­na­lai­siin, tarvit­semme työpe­räi­sen maahan­muu­ton voima­kasta lisää­mistä. Päälle tarvit­semme topa­kasti töihin ja opis­ke­luun ohjaa­vaa kotout­ta­mista Suomessa asumi­sen alku­vai­heessa. Emme pärjää sen enem­pää naii­villa idea­lis­milla kuin heit­te­le­mällä epäi­lyk­sen varjoa kaiken maahan­muut­toon vivah­ta­van päälle. 

Riikka Purra väitti linja­pu­hees­saan, että 2050-luvulla Espoossa suoma­lai­set olisi­vat vähem­mis­tössä. Tällä määri­tel­mällä suoma­lai­siksi laske­taan vain osa suomen kansa­lai­sista. 

Tule­vai­suu­dessa joukos­samme on paljon ulko­maa­lais­taus­tai­sia suoma­lai­sia. Sen näkee jo nyt vaikka vierai­le­malla Uuden­maan varus­kun­nissa. Ei siellä ulko­maa­lai­sia palvele vaan taus­tal­taan moni­nai­sia suoma­lai­sia. Maahan­muu­ton tulee olla vali­koi­vaa ja kotout­ta­mis­vai­heen ehdol­li­suuk­sien tiuk­koja. Mutta sen jälkeen pysy­västi Suomessa asuvien välille ei pidä vetää ylimää­räi­siä viivoja vaan niitä jako­lin­joja pitää pikem­min­kin ylit­tää.

Niitä, jotka halua­vat estää Suomen kasvun ja kansain­vä­li­syy­den, pyydän miet­ti­mään, miltä näyt­täisi puoli­kas Espoo? Puolik­kaat luokat kouluissa? Puoli­te­tut ammat­ti­lais­ten määrät hoitoa­lalla, kaupoissa tai muissa palve­luissa? Elokuussa julkais­tu­jen tuorei­den analyy­sien mukaan työvoi­ma­pula kerta kaik­ki­aan rajoit­taa yrit­tä­jyyttä, kasvua ja hyvin­voin­tia Suomessa jo nyt. Sellai­sessa Suomes­sako Riikka Purran puolue haluaa eläke­päi­vi­ään viet­tää?

Hyvät kokoo­mus­lai­set, hyvät euroop­pa­lai­set,

Kaksi vuotta sitten presi­den­tit USA:n Trump, Turkin Erdo­gan ja Venä­jän Putin sopi­vat Pohjois-Syyrian kurdia­lu­een uudel­leen­jär­jes­te­lyistä. Kukaan tuskin soitti Brys­se­liin, vaikka alueen vakaus olisi tärkeintä nime­no­maa Euroo­palle. Nyt EU-maat joutui­vat katso­maan vierestä, kun Yhdys­val­lat lähti Afga­nis­ta­nista. Jatkossa maassa on eniten ulkoista valtaa Kiinalla ja Venä­jällä.

EU-maiden yhteen­las­ke­tut puolus­tus­me­not ovat monin­ker­tai­set esimer­kiksi Venä­jään ja Turk­kiin verrat­tuna. Saisimme enem­män turval­li­suutta vasti­neeksi, jos siir­tyi­simme EU:n yhtei­seen ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiik­kaan. Euroo­pan olisi viimein aika kasvaa aikui­seksi.

Aika ajoin EU:ssa käsi­tel­lään huonoja ehdo­tuk­sia, mutta EU itses­sään ei ole ongelma vaan ratkaisu. Huonoja ehdo­tuk­sia tuodaan välillä Espoon kaupun­gin­val­tuus­toon­kin. Ei niiden kysee­na­lais­ta­mi­nen tarkoita, että vastus­taa Espoota. Kyse on siitä, että haluaa raken­taa parem­paa Espoota.

Kokoo­mus haluaa raken­taa parem­paa Euroo­pan unio­nia. Monelle meistä EU:n elpy­mis­pa­ke­tin kriti­soin­nissa on kyse siitä, että haluamme yhtei­sestä finans­si­po­li­tii­kasta vahvem­paa, emme heikom­paa. 

Suoma­lai­set kannat­ta­vat EU:ta ja euroa. Niiden onnis­tu­mi­nen on Suomelle elin­tär­keää. Euroa­lue tarvit­see syvem­pää yhteis­työtä myös talous­po­li­tii­kassa. Se kuiten­kin toteu­tet­tava selkeillä peli­sään­nöillä. Meno­jen ja velko­jen vallan ja vastuun on pysyt­tävä selvänä. 

Kun uskal­lus ja päätök­sen­te­ko­kyky eivät ole riit­tä­neet visio­nää­ri­siin uudis­tuk­siin, on päädytty pehmei­siin purk­ka­rat­kai­sui­hin. Tämä täytyy kään­tää. Vastuu on meillä kaikilla euroop­pa­lai­silla puolueilla. Ei vain komis­siolla tai mysti­sellä Brys­se­lillä. Myös kokoo­mus lähtee tänä syksynä raken­ta­maan uutta visiota EU:n tule­vai­suu­desta Petteri Orpon johdolla.

Yhteen­veto

Hyvät kuuli­jat,

Koko­nai­suu­des­saan perään­kuu­lu­tan vastuul­li­suutta Suomen päät­tä­jiltä. Koskee myös meitä oppo­si­tiossa. Katse pitää olla kaikissa ratkai­suissa 10 vuoden päässä klik­kiot­si­koi­den sijaan. 

Ei laimin­lyödä vastuu­tamme ylivel­kaan­tu­mi­sen tai ilmas­ton­muu­tok­sen torjun­nassa. Jos ja kun osaa­mi­sen ja tutki­muk­sen olevan avain hyvin­voin­nin pelas­ta­mi­seen, niin tehdään sen puolesta oikeita valin­toja kaunii­den puhei­den sijaan. Muis­te­taan, että EU itses­sään on pienelle Suomelle ratkaisu, ei ongelma. Tehdään tärkei­den asioi­den hyväksi todel­li­sia valin­toja – ei lupailla kaikille kaik­kea. Ja mikä tärkeintä, edis­te­tään järjellä hyvää, ei perus­tella hyvällä järjet­tö­myyk­siä.

Kai Mykkä­sen puhe kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män kesä­ko­kouk­sessa Tampe­reella 24.8.2021
Muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia

Lisää sisältöä samassa kategoriassa

1.12.2021

Timo Heino­nen: “Suoma­lai­set ymmär­tä­vät, että pika­vi­peillä elämi­nen joskus loppuu”

Päämi­nis­teri Sanna Mari­nin halli­tuk­sen talous­po­li­tiikka on vastuu­tonta. Kaikki ongel­mat ja myös halli­tuk­sen kasassa pysy­mi­nen on kerta toisensa jälkeen ratkaistu lisä­ve­lalla.

24.11.2021

Antti Häkkä­nen: “Turval­li­suus­lain­sää­däntö on saatava nopeasti kuntoon”

Viimei­nen vuosi­kym­men on muut­ta­nut voimak­kaasti kansain­vä­listä turval­li­suus­ti­lan­netta. Edes­sämme on nyt ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan näkö­kul­masta jännit­tei­nen aika­kausi. On enna­koi­ta­vissa, että tällä

23.11.2021

Sofia Vikman: “Irakin tuke­mi­sen ehdoksi toimiva palau­tus­so­pi­mus”

Rauhan­tur­vaa­mi­nen ja krii­sin­hal­linta ovat merkit­tävä osa Suomen ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiik­kaa. Suomen osal­lis­tu­mista kansain­vä­li­siin krii­sin­hal­lin­tao­pe­raa­tioi­hin perus­te­lee konflik­ti­mai­den yhteis­kun­ta­rau­han edis­tä­mi­nen sekä oikeus­val­tio­pe­ri­aat­teen