Suomen halli­tus otti kehys­rii­hessä vaaral­li­sen aske­leen ylivel­kaan­tu­mi­sen varassa lepää­vään unel­ma­höt­töön. Halli­tus katkaisi 20 vuotta kestä­neen meno­ke­hys-ankku­rin ja kiih­dyt­tää velkaan­tu­mista nousu­kau­den kynnyk­sellä. Kehyk­set särkyi­vät, kun vasem­mis­ton wappu­mil­jardi lisät­tiin budje­tin päälle.

Kuka sitten oikeasti kantaa riskin velka­lou­kusta? Nuori­somme. Heidän veronsa kiris­ty­vät, kun tänään ei kanneta vastuuta. Senio­rit. Onko hyvin­voin­ti­val­tion hoiva­lu­paus tule­vina vuosi­kym­me­ninä voimassa, kun tänään ei kanneta vastuuta. Ja tämän päivän pienet lapset. Käyvätkö he enää maail­man parhaita kouluja, jos ylivel­kaan­tu­nut Suomi ajau­tuu velka­sa­nee­rauk­seen?

Halli­tuk­sen lähtö­koh­dat puoli­vä­li­tar­kas­te­luun olivat seuraa­vat. Halli­tus­oh­jel­massa sovi­tut, julkista taloutta vahvis­ta­vat työl­li­syy­suu­dis­tuk­set olivat toteut­ta­matta. Menoja pysy­västi lisää­vät päätök­set oli sen sijaan tehty, hinnal­taan suurem­pina kuin oli tarkoi­tus. 

Miten halli­tus reagoi? Tekikö se puut­tu­vat päätök­set, joiden avulla julki­nen talous vahvis­tuisi luva­tut 2 miljar­dia euroa vuosit­tain? Ei. Valtio­va­rain­mi­nis­te­riö arvioi halli­tuk­sen työl­li­syys­pää­tös­ten vaiku­tuk­seksi 150 miljoo­naa euroa. Käytän­nössä 2 miljar­din urakka ei eden­nyt. Tiedätte sen itse­kin.

Entä sopeut­tiko halli­tus menot vastaa­maan tuloja, kuten Antti Rinteen ja Juha Sipi­län sopi­mus edel­lytti? Ei. Kävi päin­vas­toin. Halli­tus lisäsi ensi vuodelle, keskelle nousu­kautta, wappu­mil­jar­din, vaikka aiem­mat­kin menot lepä­si­vät tuke­vasti velka­suossa. Nyt kaiva­taan uniluk­ka­ria. Velkau­nesta on herät­tävä.

Arvoisa puhe­mies,

Yhdys­val­loissa presi­dentti Bide­nin elvy­tys ohit­taa Roose­vel­tin New Dealin. Euroo­pas­sa­kin raken­ne­taan jälleen­ra­ken­nus­pa­ket­teja kuin sodan jälkeen konsa­naan.

Innos­ta­vaa, mutta seuraa­jalta saat­ta­vat unoh­tua tosi­asiat, jotka ovat edel­leen voimassa.  Kuten se, ettei alira­vi­tulle tarkoi­tettu hevos­kuuri sovi sille, joka kärsii ylipai­nosta jo valmiiksi.

Ensin­nä­kin, Suomessa julki­sen sekto­rin, tulon­siir­to­jen ja vero­tuk­sen taso on jo valmiiksi paljon korkeampi kuin Yhdys­val­loissa tai useim­missa Euroo­pan maissa. Jos meillä paine­taan velka­kaa­sua, ajau­dumme pois siitä kestä­västä pohjois­mai­sesta mallista, jota maailma ihai­lee.

Toiseksi, Hyvin­voin­tiyh­teis­kunta raken­net­tiin aikana, jolloin työi­käis­ten suoma­lais­ten määrä kasvoi ja huol­let­ta­vien osuus laski. Silloin saat­toi luot­taa, että yhteis­kunta jaksaa kantaa lisään­ty­vät menot. Töitä sai ilman ammat­ti­tut­kin­toa­kin, kunhan raken­net­tiin ja inves­toi­tiin - vaikka valtio­ve­toi­ses­ti­kin. 

Entä nyt? Velka­kiih­dy­tys ei nousu­kau­della vauh­dita vaan pula osaa­vasta työvoi­masta ja kustan­nus­kierre ovat heti ovella. Deval­vaa­tio­kaan ei ole enää reser­vissä inflaa­tio­kier­teen katkai­su­hoi­toon. Tarvi­taan raken­teel­lista työt­tö­myyttä vähen­tä­viä ja työs­sä­käy­vien osuutta lisää­viä uudis­tuk­sia. Niitä te ette uskalla tehdä. Velka­ra­han jaka­mi­nen ja unel­ma­las­kel­mat ovat toki muka­vam­pia.

Arvoisa puhe­mies,

Valtio­joh­toi­sen talou­den ideaali kitey­tyy talous­tie­tei­lijä Mariana Mazzuca­ton kirjassa ”Mission Economy”. Ajan kuvaan sopii, että Mazzucato vieraili päämi­nis­teri Mari­nin kutsusta talous­neu­vos­ton kokouk­sessa. 

Mazzuca­ton valtio­joh­toi­sissa missioissa talou­den tuotan­to­po­ten­ti­aali kasvaa niin paljon, että hyödyk­kei­den lisäyk­sen arvo kattaa valtion keskus­pank­ki­ti­lille taio­tun rahan määrän. Apollo-kuulen­to­jen yhtey­dessä synty­neet keksin­nöt saat­toi­vat täyt­tää tämän ehdon. Mutta rohke­nen epäillä toimiiko, kun velka­raha ohja­taan sote-uudis­tuk­sen muutos­ku­lui­hin tai tulon­siir­toi­hin. Erityi­sesti kun puhu­taan 2020-luvun Suomesta, jossa pulaa on pikem­min­kin teki­jöistä ja kannat­ta­vista projek­teista kuin rahoi­tuk­sesta.

Inflaa­tio on jo nousussa. Tuntu­van inflaa­tion oloissa korkoja ei voi alino­maa pitää nollassa, paitsi jos ikiliik­kuja on keksitty. Kuplan luon­tee­seen kuuluu, että emme tiedä milloin ja miten se puhkeaa. 

Pienelle Suomelle ylivel­kaan­tu­mi­nen on uhka­pe­liä hyvin­voin­ti­lu­pauk­sella ja itse­näi­syy­dellä. Päämi­nis­teri Marin, olet­teko te eri mieltä? Onko tällai­sen riskin otta­mi­nen todella Suomen edun mukaista? 

Te vastaatte korona. Ei, emme ole täällä peru­massa koro­na­vuo­den menoja. Kyse on siitä, että te päätitte juuri äsken kiih­dyt­tää velan­ot­toa ensi ja sitä seuraa­ville vuosille. Siis koro­nan jälkei­selle ajalle, jolloin talous näyt­tää kasva­van muuten­kin. Vuosille, jolloin velkaan­tu­mi­nen pitäisi lopet­taa, jotta valtiolla on varaa pehmen­tää seuraa­vaa krii­siä. 

Arvoisa halli­tus, Nyt täytyy herätä velkau­nesta. Vastuuta ei ole se, että kirjoi­titte unesta herää­vän aikui­sen roolin seuraa­valle halli­tuk­selle. Sille, jonka kehyk­siä pienen­sitte ja laina­sitte näin tule­vai­suu­delta itsel­lenne. Ei näin voi suoma­lais­ten asioita hoitaa.

Arvoisa puhe­mies,

Näistä syistä halli­tus ei nauti kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män luot­ta­musta. Suomi tarvit­see halli­tuk­sen, joka kantaa talous­vas­tuun omalla vahti­vuo­rol­laan.

Kai Mykkä­sen puheen­vuoro edus­kun­nan väli­ky­sy­mys­kes­kus­te­lussa 18.5.2021

Lisää sisältöä samassa kategoriassa