Evästeasetukset Verkkosivumme käyttää välttämättömiä evästeitä, jotta sivut toimivat ja kokemuksesi olisi vieläkin makeampi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja hallita asetuksiasi evästeasetussivulla. You can read more about them use and control their settings.
Kokoomus.fi / Julkaisut / Politiikka / Grahn-Laaso­nen: Mitä jätämme jälkeemme, on lastemme elämää

Grahn-Laaso­nen: Mitä jätämme jälkeemme, on lastemme elämää

Julkaistu:

Viimei­set kuukau­det ovat herät­tä­neet varmasti ihan jokai­sen meistä miet­ti­mään, miten maail­man nope­aan muutok­seen pitäisi suhtau­tua.

Puhumme usein meistä. Mutta keitä “me” olemme nyky­ään? Kun puhumme meistä, puhum­meko suoma­lai­sista, Suomessa asuvista, samalla tavalla ajat­te­le­vista, euroop­pa­lai­sista vai maail­man kaikista ihmi­sistä?

Pako­lais­ti­lanne on tuonut lähelle sen, että me maail­man kaikki ihmi­set olemme entistä voimak­kaam­min sidok­sissa toisiimme, riip­pu­vai­sia toinen toisis­tamme ja teke­mi­sis­tämme.

Ei ole yhden­te­ke­vää, miten kohte­lemme toinen toisiamme. Se mikä pätee kahden lähim­mäi­sen välillä, pätee verkot­tu­neessa maail­massa kaik­kien ihmis­ten kesken. Toisen ihmi­sen kohte­le­mi­nen huonosti synnyt­tää seurauk­sia ja vasta­reak­tioita, oli sitten kyse yksit­täi­sistä elämän­koh­ta­loista tai koko­nai­sista kansa­kun­nista. Näistä ylisu­ku­pol­vi­sista vääryyk­sistä kärsimme parhail­laan eri puolella maail­maa.

Olemme ylpeitä siitä, että suoma­lai­set lapset ovat maail­man kärkeä OECDn PISA-tulok­sissa. Vähem­mälle huomiolle on sen sijaan jäänyt se, että myös suoma­lai­set aikui­set ovat maail­man huip­pua vastaa­vissa aikuis­ten PISA-vertai­luissa. Erityi­sen hyviä olemme ongel­man­rat­kai­su­tai­doissa.

Olem­meko saaneet aikaan ratkai­suja, joita voisi odot­taa kansa­kun­nalta, joka on ongel­man­rat­kai­su­tai­doissa tutki­tusti maail­man paras? Olem­meko olleet maail­man parhaita ratkai­se­maan omia ongel­miamme viime aikoina? Emme.

Suomi velkaan­tuu raskaasti, talous ei ole kasva­nut kohta neljään vuoteen. Moni suoma­lai­nen, joka haluaisi tehdä töitä, on töitä vailla.

Muutok­sia on ollut vaikea saada aikaan, ja ihmi­set ovat syystä turhau­tu­neita ja tunte­vat epäluot­ta­musta meidän polii­tik­ko­jen tai esimer­kiksi työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen­kin kykyyn saada aikaan muutosta.

Miksi Suomen uudis­tu­mis­kyky yskii?

Suoma­lai­sen yhteis­kun­nan toimin­ta­ta­vat, raken­teet ja hyvin­vointi on raken­nettu aikaan, jolloin muutok­sia oli suhteel­li­sen vähän ja keski­näis­riip­pu­vuu­det vähäi­siä. Maailma oli vähem­män moni­mut­kai­nen. Oli teho­kasta raken­taa selkeä yhteis­kun­nal­li­nen työn­jako, jossa jokaista tehtä­vää varten oli oma vastuu­taho, virasto tai viran­omai­nen. Kukin pyrki teke­mään työnsä mahdol­li­sim­man hyvin, eikä sotkettu tois­ten hiek­ka­laa­ti­koita. Hallinto ja byro­kra­tia oli toimiva tapa saada asioita aikaan.

Tuota yhteis­kun­taa ei enää ole. Nyt muutok­sia on paljon, ne ovat nopeita, ja niiden vaiku­tuk­sia on vaikea enna­koida, koska kaikki liit­tyy kaik­keen. Olemme, enem­män kuin koskaan aikai­sem­min, riip­pu­vai­sia toinen toisis­tamme. Ei ole sitä viras­toa, joka työn­ja­konsa mukaan kyke­nee yksin ratkai­se­maan aikamme ongel­mia. Siksi meidän on kyet­tävä teke­mään asioita yhdessä. Oikeasti yhdessä.

Miksi me emme siihen sitten kykene? Olemme liikaa kiinni elämälle vieraissa raken­teel­li­sissa ja ajatuk­sel­li­sissa kahtia­ja­oissa ja siiloissa. Kun on voima­kas kahtia­jako, ja ajatus että omasta näkö­kul­masta pide­tään viimei­seen saakka kiinni, muutosta ei synny. Syntyy pysäh­ty­nei­syy­den asetelma. Se on vali­tet­ta­vasti suoma­lai­suu­den kuva tällä hetkellä.

Tätä kahtia­ja­koa on kaik­kialla, kun oikein tark­kaan katso­taan.

Hyvin­voin­tie­tuuk­sien ja talou­del­li­sen kestä­vyy­den vastak­kai­suus. Nyt kun käydään keskus­te­lua sääs­tö­la­eista, tämä asetelma on kärjis­ty­nyt. Eikö kummas­sa­kin ole itse asiassa samasta asiasta kyse, kestä­västä hyvin­voin­nista?

Työmark­ki­na­pöy­dissä uudis­tuk­set eivät etene, koska työn­te­ki­jöi­den edut ja työnan­ta­jien edut nähdään toisil­leen vastak­kai­sina, keske­nään kilpai­le­vina. Onko työviih­ty­vyys tai mahdol­li­suus sopia oman työn teke­mi­sen ehdoista paikal­li­sesti tuot­ta­vuu­den vasta­kohta? Vai onko itsea­siassa sekä työssä itsensä toteut­ta­mi­nen, työviih­ty­vyys ja tuot­ta­vuu­den kasvat­ta­mi­nen sama asia?

Tai hallinto. Voi hyvä­nen aika, millai­sen keskus­te­lun olem­me­kaan saaneet aikaan hallin­non kerrok­sista? Keskit­tä­mi­nen vai hajaut­ta­mi­nen, valtion­hal­linto vastaan vahva paikal­lis­hal­linto. Kuiten­kin samoja kansa­lai­sia palvel­laan, samoja palve­luja tuote­taan ja samoja veroeu­roja käyte­tään. Tai toisaalta palve­lu­jen tuotan­nossa kilpailu siitä, kuka saa tuot­taa, julki­nen vai yksi­tyi­nen. Näiden kahtia­ja­ko­jen on loput­tava. Nyt kun raken­namme sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lu­jen tule­vai­suu­den mallia, ihmi­sen on oltava oikeasti keskiössä, ei hallin­non.

Joko-tai -asetel­man kummat­kin näkö­koh­dat ovat arvok­kaita, mutta ne eivät yksi­nään vie asioita eteen­päin, vaan ne on kyet­tävä yhteen­so­vit­ta­maan tässä yhä moni­mut­kai­sem­massa maail­massa. Meidän täytyy oppia toteut­ta­maan niitä molem­pia saman­ai­kai­sesti. Se on uusi tapa toimia.

Kun mietimme hyvin­voin­ti­pal­ve­lu­jen kehit­tä­mistä, ihmi­nen on usein kohde, jolle tehdään jotain. Joku tekee ne ratkai­sut hänen puoles­taan, hänen päänsä yläpuo­lella. Ja kun palaamme maail­man fiksuim­paan kansa­kun­taan ja parhai­siin ongel­man­rat­kai­su­tai­toi­hin, on hassua, miten vähän luotamme ihmi­siin.

Luot­ta­mus on myös kaksi­suun­tai­nen katu. Miten kansa­lai­set voivat luot­taa poliit­ti­siin päätök­sen­te­ki­jöi­hin, jos päätök­sen­te­ki­jät eivät luota kansa­lai­siin. OECDn vertai­lu­jen mukaan Suomessa edel­leen luote­taan poliit­ti­seen päätök­sen­te­koon, mutta kaikista OECD-maista luot­ta­mus oli kahden viime mittauk­sen välillä laske­nut eniten juuri Suomessa. Luot­ta­mus on kuiten­kin se minkä varassa yhtei­sistä asioista pääte­tään. Jos se mure­nee, kykymme kansa­kun­tana tehdä uudis­tuk­sia lamaan­tuu. Me pystymme parem­paan.

Lain­sää­däntö, budjet­tioh­jaus, työmark­ki­na­so­pi­muk­set, kaik­kea sitä tarvi­taan, mutta tarvi­taanko siinä mitassa kuin aikai­sem­min. Se että annamme ihmi­sille enem­män vastuuta omasta elämäs­tään ei tarkoita sitä että jättäi­simme ihmi­set oman onnensa varaan, vaan haluamme paran­taa ihmis­ten hyvin­voin­tia.

Sitee­raamme mielel­lämme Suomessa Perus­tus­lain 2 pykä­lää, jonka mukaan “valtio­valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edus­taa valtio­päi­ville kokoon­tu­nut edus­kunta”. Sen sijaan taval­li­sesti unoh­damme kysei­sen pykä­län toisen momen­tin, jossa sano­taan, että ” kansan­val­taan sisäl­tyy yksi­lön oikeus osal­lis­tua ja vaikut­taa yhteis­kun­nan ja elinym­pä­ris­tönsä kehit­tä­mi­seen”. Uudet kansa­lais­aloit­teet ovat hyvä alku, mutta vasta hyvin, hyvin pieni alku. Paljon tärkeäm­pää on mahdol­li­suus vaikut­taa suoraan niihin palve­lui­hin, joita julki­nen sektori tarjoaa.

Tämä on iso asen­ne­muu­tos. Sen sijaan, että teemme poliit­ti­sia päätök­siä tai julki­sia palve­luja kansa­lai­sille, meidän tulisi tehdä poliit­ti­sia päätök­siä ja palve­luja kansa­lais­ten kanssa. Yhdessä.

Kyse ei ole vain pienestä sana­lei­kistä, vaan vallan­ku­mouk­sel­li­sesta asen­ne­muu­tok­sesta Muutosta ei enää tehdä ylhäältä alas, vaan yhdessä.

Kerron yhden esimer­kin, jossa olemme olleet kaukaa viisaita jo aikoi­naan. Kun kier­rän maail­malla, minulta kysy­tään aina, mikä on suoma­lai­sen maail­man parhaan perus­kou­lun salai­suus. Opet­ta­jat, vastaan aina. Korkeasti koulu­te­tut opet­ta­jat, joilla on maail­man mitta­kaa­vassa kummas­tusta herät­tä­vän laaja peda­go­gi­nen vapaus tehdä työtään. Me suoma­lai­set luotamme opet­ta­jiin. Tiedämme, että he osaa­vat hommansa. He ovat ammat­ti­lai­sia työs­sään, kehit­tä­jiä. Meidän ei tarvitse valvoa heitä, ei kytätä, ei valita heidän puoles­taan opetus­ma­te­ri­aa­leja, ei tehdä stan­dar­di­soi­tuja kokeita. He ovat ammat­ti­lai­sia, joilla on vapaus tehdä työtään omia aivo­jaan käyt­täen, omaa ammat­ti­tai­to­aan hyödyn­täen lastemme parhaaksi joka päivä. Ja tulok­set ovat maail­man huip­puja!

Yksi halli­tuk­sen kärki­hank­keista on uudis­taa perus­kou­lua vastaa­maan maail­man muutosta uuden peda­go­gii­kan, uusien oppi­mi­sym­pä­ris­tö­jen ja digi­taa­li­sen oppi­mi­sen keinoin. Se uudis­tus on esimerkki uudis­tuk­sesta, joka ei onnistu ylhäältä sane­le­malla tai säätä­mällä lakia, että nyt käytätte tablet­tia koulussa. Se onnis­tuu vain mahdol­lis­ta­malla opet­ta­jille ne valmiu­det ja työka­lut, joita he tarvit­se­vat tehdäk­seen muutok­sen luok­ka­huo­neessa itse. Sillä laajalla peda­go­gi­sella vapau­della, joka heillä on ja sillä osaa­mi­sella, joka on maail­man parasta.

Kokoo­mus­lai­suu­teen kuuluu usko ihmi­siin. Se on meille tärkeää.

Olemme kokoo­mus­lai­sia, koska haluamme pyrkiä parem­paan. Pyrki­mys parem­paan pitää sisäl­lään toivon. Meillä on vaikeuk­sia Suomessa, on nega­tii­vi­sia kehi­tys­kul­kuja, mutta on myös paljon, paljon hyvää, toimi­vaa, monia ylpey­den aiheita. Vaikka joskus sano­taan, että vaikeina aikoina polii­tikko ei saisi olla posi­tii­vi­nen ja että posi­tii­vi­suus ei kuulu tähän aikaan, niin hyvä­nen aika, eihän se niin ole! Sitä­hän me juuri tarvit­semme, posi­tii­vi­suutta ja uskoa tule­vai­suu­teen. Synkis­te­lyllä ei Suomi nouse.

Talou­dessa on paljon psyko­lo­giaa, ja Suomen talou­dessa on mieles­täni ollut paljon ahdis­tuk­sen psyko­lo­giaa. Totuutta ei pidä maalata toiseksi, mutta mahdol­li­suuk­siin tart­tu­mi­seen tarvi­taan posi­tii­vista uskoa. Sitä meidän tulee Kokoo­muk­sessa kylvää

Me kyke­nemme parem­paan. Olemme Suomena saavut­ta­neet menes­tystä nime­no­maan kurkot­ta­malla kohti uutta, se on ollut Suomen ihmeen ydin. Suomella, jos jollain kansa­kun­nalla, on kaikki edel­ly­tyk­set lähteä raken­ta­maan maail­man fiksuinta kansa­kun­taa. Tartumme tekno­lo­gian mahdol­li­suuk­siin, ja luomme edel­ly­tyk­set koulut­tau­tua uusiin ammat­tei­hin, kun vanhoja ammat­teja kuolee ja uusia syntyy. Digi­ta­li­saa­tio synnyt­tää huimia mahdol­li­suuk­sia kasvun ja tuot­ta­vuu­den lisään­ty­mi­selle.

Maail­man mahdol­li­suuk­siin tart­tu­mi­nen edel­lyt­tää, että muutamme myös tapaamme toimia. Puramme yhteis­kun­nan siiloja. Uskal­lamme kokeilla asioita, ja tehdä kokei­lu­jen pohjalta nopeam­min johto­pää­tök­siä. Muutamme asen­net­tamme epäon­nis­tu­mi­seen, näemme sen oppi­mi­sen mahdol­li­suu­tena.

Kokoo­mus täyt­tää sata vuotta vuonna 2018. On aika yhdessä miet­tiä, millai­nen on uusi Kokoo­mus. Miten uudis­tamme meille rakasta puoluetta vanhaa kunnioit­taen, tule­vai­suu­teen uskoen, rohkeasti ja uteli­aasti?

Olemme raken­ta­neet pian sata vuotta tule­vai­suutta uskoen arvoi­himme, jotka meitä yhdis­tä­vät. Sivis­tys, vapaus, vastuu ja demo­kra­tia, mahdol­li­suuk­sien tasa-arvo, kannus­ta­vuus, suvait­se­vai­suus ja välit­tä­mi­nen. Näitä arvoja ei aika harmaan­nuta.

Kun katsomme taak­se­päin, Suomesta raken­net­tiin histo­rial­li­sesti lyhyessä ajassa yksi maail­man parhaista maista monilla mitta­reilla. Me olimme sitä vahvasti raken­ta­massa, ja olemme siitä ylpeitä. Vaikka monet ongel­mat on taklattu, emme ole haas­teita vailla.

Pian sata­vuo­tias Suomi on samaan aikaan sekä hyvin­voin­tiyh­teis­kunta että pahoin­voin­tiyh­teis­kunta. Olemme pitkällä perus­hy­vin­voin­ti­pal­ve­lu­jen ja -etuuk­sien turvaa­mi­sessa, mutta samalla moni voi henki­sesti pahoin. Mahdol­li­suuk­sien tasa-arvon raken­ta­mi­sessa meillä riit­tää vielä paljon töitä.

Samoin kuin maail­man mahdol­li­suu­det, myös suoma­lais­ten tule­vai­suu­de­no­do­tuk­set ovat moni­puo­lis­tu­neet. Siksi on kiin­nos­ta­vaa ja tärkeää kysyä suoma­lai­silta, mitä kulle­kin meistä merkit­see parempi tai onnel­li­nen elämä. En usko, että polii­ti­kot voivat tietää sitä ihmis­ten puolesta. Onnel­li­suu­teen liit­tyy, paitsi turval­li­suus ja hyvin­vointi, myös mahdol­li­suus vaikut­taa omaan elämään. Tehdä siitä oman näköi­nen. On tärkeää, että annamme enem­män tilaa ihmi­sille itsel­leen raken­taa omaa unel­maansa, tehdä elämäs­tään mahdol­li­sim­man hyvä, juuri sellai­sena kuin se on hyvä hänelle.

J.K. Paasi­kivi sanoi vuonna 1929 Kokoo­muk­sen puolue­ko­kouk­selle pitä­mäs­sään puheen­vuo­rossa, että “nyky­ajan pyrki­mys­ten päämäärä on mahdol­li­sim­man laajo­jen kansan­ker­ros­ten henki­nen ja talou­del­li­nen kohot­ta­mi­nen ja saat­ta­mi­nen osal­li­siksi hyvin­voin­tiin ja nyky­ai­kai­seen sivis­ty­se­lä­mään”.

Tämä sama päämäärä on vuosi­kym­me­niä myöhem­min edel­leen keskei­nen osa kokoo­mus­lai­sen sivis­ty­sa­jat­te­lun perus­taa. Sivis­ty­saat­teemme on peruja jo J.V. Snell­ma­nin ajoilta. Hän katsoi aina, että Suomen kansa voi saavut­taa kansa­kun­nan roolin ainoas­taan koulu­tuk­sella, ei voimalla. Saman ajatuk­sen varaan on hyvä raken­taa myös sata­vuo­ti­aan Kokoo­muk­sen tari­naa.

Kokoo­mus on käyn­nis­tä­nyt puolu­een uudis­tus­työn, ja siinä yhtey­dessä meidän on tarkas­tel­tava, miten maail­man myller­ryk­sen keskellä Kokoo­muk­sen aate ja asemointi on kestä­nyt aikaa, mitä on syytä uudis­taa ja mitä perin­teistä kiil­lot­taa.

Tähän on tärkeää käyt­tää riit­tä­västi aikaa ja ener­giaa halli­tus­vas­tuusta huoli­matta.

Alusta alkaen Kokoo­mus, jo nimensä mukai­sesti, on pohjau­tu­nut, ei etua­jat­te­luun, vaan kokoa­vaan ja yhdis­tä­vään aattee­seen. Puolu­eessa on ollut aina läsnä sekä vapautta että sosi­aa­lista vastuuta koros­ta­vat, perin­teitä arvos­ta­vat ja yhteis­kun­taa uudis­ta­vat näkö­kul­mat.

Uuden Kokoo­muk­sen on tehtävä omana aika­naan parhaansa tuon aatteel­li­sen perin­nön, eri näkö­kul­mien yhdis­tä­mi­sen puolesta. Olemme aate­puo­lue, emme etujär­jestö.

Säilyt­tää arvo­kasta perin­tei­sestä ja uudis­taa maatamme vahvasti on ehkä vaikein yhdis­tä­mi­sen tehtävä tässä ajassa. Niin paljon muut­tuu niin nopeasti. Meidän vastuul­li­sissa tehtä­vissä olevien, kaikissa puolueissa, on kyet­tävä raken­ta­maan turval­lista siltaa tule­vai­suu­teen.

Kokoo­mus on aina elänyt ajassa, ollut tätä yhteis­kun­taa eteen­päin vievä voima. Uudis­taja. On silti tunnet­tava histo­riamme, jotta voi tehdä viisaita päätök­siä tule­vai­suu­teen. Työn teke­mi­sen arvo. Realis­min taju. Uskal­lus unel­moida ja yrit­tää. Maltti vauras­tua. Kodin tärkeys. Kansain­vä­li­syys. Vastuu heikom­masta ja välit­tä­mi­nen toisista. Perin­nön siir­tä­mi­nen eteen­päin.

Olemme saaneet tämän maan, meillä nyky­su­ku­pol­villa on vastuu viedä sitä eteen­päin, tehdä oma osuu­temme suku­pol­vien ketjussa. On turha kuvi­tella ja väärin ajatella, että tämä maa tai maailma olisi meidän. Se on meillä lainassa. Ja se mitä jätämme jäljelle, jälkeemme, on lastemme elämää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää sisältöä samassa kategoriassa

5.2.2024

Anna-Kaisa Ikonen: “Kai me pystymme parem­paan kuin yhteen sola­riu­miin?”

Millaista olisi yritys­ten, kuntien tai hyvin­voin­tia­luei­den työ, jos todella uskal­tai­simme kokeilla, selviäm­mekö hieman pienem­mällä normi­tuk­sella? Nyt on elämämme tilai­suus, kirjoit­taa

4.12.2023

Pirjo Mäljä Hämeen Kokoo­muk­sen toimin­nan­joh­ta­jaksi, Joonas Pulliai­nen puolu­een euro­vaa­li­koor­di­naat­to­riksi

Kokoo­muk­sen puolue­hal­li­tus on valin­nut HTM Pirjo Mäljän Hämeen Kokoo­muk­sen toimin­nan­joh­ta­jaksi 2.1.2024 alkaen. Mäljä siir­tyy tehtä­vään Euroo­pan parla­men­tin avus­ta­jan tehtä­västä. Hänellä on pitkä

15.11.2023

Timo Heino­nen: “Nopealle, jous­ta­valle ja muokat­ta­valle krii­sin­hal­lin­ta­ky­vylle on tarvetta”

Kansan­edus­taja Timo Heino­sen pitämä Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män ryhmä­puhe Edus­kun­nan keskus­tel­lessa valtio­neu­vos­ton selon­teosta Soti­las­osas­ton aset­ta­mi­sesta korke­aan valmiu­teen osana Rans­kan, Belgian ja Suomen

Skip to content