Pääkau­pun­ki­seu­dun vuokra­taso on kolman­nek­sen muuta maata korkeam­mat. Tilanne on kestä­mä­tön ja saat­taa jo haitata työn perässä muut­ta­mista.

Asunto on jokai­sen oikeus ja meidän on asun­to­po­li­tii­kalla varmis­tet­tava, että jokai­sella on mahdol­li­suus kohtuu­hin­tai­seen asumi­seen.

Päämi­nis­teri Rinteen halli­tus­oh­jel­massa tode­taan seuraa­vasti: ”Asumi­sesta on tullut pääkau­pun­ki­seu­dulla niin kallista, että se hait­taa jo työvoi­man liik­ku­vuutta ja yritys­ten kasvue­del­ly­tyk­siä.” Jaan tämän saman tilan­ne­ku­van, mutta en keino­va­li­koi­maa, jolla halli­tus pyrkii ratkai­se­maan ongel­maa.

Halli­tuk­sen keskei­senä ratkai­suna on lisätä valtion tuke­maa Ara-raken­ta­mista. Tavoit­teena on, että Ara-asun­toja raken­net­tai­siin vuodessa 10 000, joista puolet Helsin­gin seudulle. Tutki­joi­den mukaan tuetun asumi­sen lisää­mi­sellä voidaan vähen­tää asunn­ot­to­muutta ja köyhyyttä. Yleistä vuokra­ta­son nousua sillä ei kuiten­kaan hillitä. Päin­vas­toin halli­tuk­sen suun­ni­tel­mat lisätä Ara-asumista pääkau­pun­ki­seu­dulla näin merkit­tä­vällä tavalla lisää segre­gaa­tion riskiä jo aiem­min haas­teel­li­silla alueilla.

Asian­tun­ti­joi­den mukaan Ara-asumi­sen tuella ei saada kasva­tet­tua asun­to­kan­nan koko­nais­mää­rää. Tätä tehok­kaampi keino ovat MAL-sopi­muk­set, joilla kunnat sitou­tu­vat tiet­tyyn kaavoi­tus­ta­soon, jotta vapaa­ra­hoit­tei­sesti tuotet­tu­jen asun­to­jen volyy­mia voidaan kasvat­taa nopeal­la­kin aika­tau­lulla. MAL-sopi­muk­sia on kehi­tet­tävä siihen suun­taan, että niillä voidaan ennen kaik­kea tukea liiken­ne­hank­keita. Tämä luo myös edel­ly­tyk­siä uudelle asun­to­tuo­tan­nolle hyvien liiken­neyh­teyk­sien varrella ja kannus­taa tätä kautta myös inves­toin­tei­hin.

On lisäksi ongel­mal­lista, että halu­tuim­mille ja tätä kautta kalleim­mille alueille raken­ne­taan Ara-asun­toja. Tämä vähen­tää kuntien tulo­poh­jaa ja syrjäyt­tää vapaa­ra­hoit­teis­ten asun­to­jen raken­ta­mista. Saman­ai­kai­sesti kun tuetaan ara-asun­to­jen raken­ta­mista toisaalla, tuetaan myös niiden purka­mista väes­töl­tään vähe­ne­villä seuduilla. Tämä ei ole teho­kasta asun­to­po­li­tiik­kaa. Väes­töl­tään vähe­ne­vien seutu­jen ongelma asun­to­jen arvon laskiessa on todel­li­nen ja se on ratkais­tava, mutta tähän tarvi­taan toisen­lai­sia keinoja.

Asumi­sen hinta on monelle liian korkea.

Pieni­tu­loi­sia on ensi­si­jai­sesti tuet­tava ylei­sen asumis­tu­ki­jär­jes­tel­män puit­teissa eikä kompen­soi­malla asun­to­jen raken­ta­mis­kus­tan­nuk­sia. Yhteis­kun­nan tuki on järke­väm­pää allo­koida pieni­tu­loi­sille asumis­tuen kautta ja sosi­aa­li­nen asun­to­tuo­tanto kannat­taa kohden­taa erityis­ryh­mille.

Elin­kei­noe­lä­män valtuus­kunta EVA julkaisi muutama viikko sitten rapor­tin Asun­toja ahke­rille. Rapor­tissa todet­tiin, että seuraa­vat toimet asumi­sen edis­tä­mi­seksi eivät ole suosi­tel­ta­via:

Valtion tukema kohtuu­hin­tais­ten vuokra-asun­to­jen raken­ta­mi­nen syrjäyt­tää vapaa­ra­hoit­teis­ten asun­to­jen raken­ta­mista. Se ei koko­nai­suu­des­saan lisää tarjon­taa yhtään alueilla, joilla kaavoi­tet­tu­jen asun­to­ne­liöi­den määrä on raken­ta­mista rajoit­tava tekijä.
Tuetut vuokra-asun­not kohden­tu­vat huonosti työn perässä muut­ta­ville, koska odotusaika niiden saami­seksi voi olla hyvin pitkä.
Tuettu asun­to­ra­ken­ta­mi­nen on vuokra­lai­sille sosi­aa­li­sesti epäoi­keu­den­mu­kai­nen ratkaisu, koska tuetun vuokra-asun­non saaneet asuvat halvem­malla kuin ne, jotka eivät sellai­seen ole pääs­seet.

Jaan täysin EVAn näke­myk­sen. Lisäksi tuetun asun­to­tuo­tan­non riski on lisätä alueel­lista segre­gaa­tiota niin kaupun­kien sisällä kuin paik­ka­kun­tien välillä. Halli­tuk­sen asun­to­po­li­tii­kan toimet ovat täysin päin­vas­tai­set. Mieles­täni Ara-järjes­telmä tulisi ottaa kriit­ti­seen tarkas­te­luun ja selvit­tää, onko sille nykyi­sessä laajuu­dessa perus­teita ja tarvetta tule­vai­suu­dessa.

Asumi­sen hintaan vaikut­taa eniten riit­tävä tarjonta suhteessa kysyn­tään ja siksi riit­tävä asun­to­tuo­tan­non varmis­ta­mi­nen kasvu­kes­kuk­sissa on tehok­kain keino vaikut­taa asumi­sen hintaan. Asun­to­po­li­tii­kalla tulisi varmis­taa asumi­sen edel­ly­tyk­set kaikille, ei vain tuetun asumi­sen piiriin pääsi­jöille. Se olisi oikeu­den­mu­kaista kohtuu­hin­tai­sen asumi­sen edis­tä­mistä.

Sari Multala, kansan­edus­taja, ympä­ris­tö­va­lio­kun­nan jäsen

Lisää sisältöä samassa kategoriassa