Talvi­so­dan alka­mi­sen muis­to­päi­vää vietet­tiin 30.11. talvi­so­ta­se­mi­naa­rin merkeissä Kuhmossa. Päämi­nis­teri Alexan­der Stubb toi juhlaan valtio­neu­vos­ton terveh­dyk­sen.

Kunnioi­te­tut sotiemme vete­raa­nit ja Lotat, hyvä semi­naa­ri­väki,

on suuri kunnia päästä tuomaan valtio­neu­vos­ton terveh­dys talvi­so­dan alka­mi­sen muis­to­päi­vänä.

Tänä päivänä saamme viet­tää talvi­so­dan sytty­mi­sen 75-vuotis­muis­to­päi­vää itse­näi­sessä, vapaassa ja hyvin­voi­vassa Suomessa. Suuri kiitos siitä kuuluu kaikille teille vete­raa­neille ja Lotille, jotka ensin talvi­so­dassa ja myöhem­min vielä jatko- ja Lapin sodissa laitoitte henkenne alttiiksi isän­maan puolesta.

Käymänne tais­telu määräl­li­sesti ylivoi­maista hyök­kää­jää vastaan mahdol­listi sen, että Suomi säilyi itse­näi­senä ja yhteis­kun­taamme on sotien jälkei­sinä vuosi­kym­me­ninä voitu kehit­tää suoma­lais­ten halua­malla tavalla.

Semi­naa­rin pito­paik­kana Kuhmo on todella vaikut­tava, samoin tietysti Suomus­salmi ja Raat­teen portti, joissa muis­to­päi­vän tilai­suuk­sia on myös vietetty. Talvi­so­dan kovim­mat tais­te­lu­pai­kat ovat tässä lähel­lämme. Kuhmon suun­nalla talvi­sota alkoi 30.11.1939 klo 09.45 puna-armei­jan osas­ton hyökä­tessä rajan yli kohti Laama­sen­vaa­raa.

Neuvos­to­di­vi­sioo­nan tavoit­teena oli vallata Kuhmo ja jatkaa siitä Sotka­mon ja Kajaa­nin kautta aina Ouluun asti. Kuten hyvin tiedämme, nuo tavoit­teet jäivät saavut­ta­matta.

Pelkäs­tään Kuhmossa ja lähia­lu­eella talvi­so­dan tais­te­luissa meneh­tyi noin 1500 suoma­laista. Suomen tappiot talvi­so­dassa olivat yli 25 000 kaatu­nutta ja haavoit­tu­neita lähes kaksin­ker­tai­nen määrä. Se on valtava uhraus, josta meidän tämän päivän suoma­lais­ten on oltava kiitol­li­sia.

Suomen kansa puolusti sinnik­käästi jokaista palasta isän­maas­taan. Ensim­mäi­set kolme viik­koa olimme täysin yksin ja soti­lai­den varus­tuk­sena silloi­sen päämi­nis­te­rin mukaan nimetty malli Cajan­der. Nuoru­kai­set ja vart­tu­neem­mat­kin tais­te­li­jat lähe­tet­tiin rinta­malle vähin varus­tein. Mutta vete­raa­niemme ansiosta loppu on histo­riaa. Vaikka varus­teet olivat vähäi­set, maas­ton­luku-, ampuma- ja hiih­to­tai­dot olivat erin­omai­sia. Talvi­so­dan 105 päivää muis­te­taan tässä maassa ikui­sesti. Se on talvi­so­dan ihme.

Arvoi­sat kuuli­jat,

Me suoma­lai­set sanomme mielel­lämme, että Suomea puolus­taa parhai­ten kansa itse ja sitee­raamme suju­vasti jo edes­men­neen jalka­väen kenraali Adolf Ehrn­root­hin sanoja. Totta kaikki. Suomi on hyvä maa ja sitä kannat­taa puolus­taa. Självklart, Finland är ett fin land som det lönar sig att förs­vara.

Mutta vaikka jouk­komme tais­te­li­vat jopa yli-inhi­mil­li­sen urheasti, talvi­so­taa käyte­tään osin virheel­li­ses­ti­kin symbo­lina maana yksin pärjää­mi­sestä. Talvi­so­dan koke­muk­set puhu­vat sen puolesta, että Suomen on tärkeää luoda ja yllä­pi­tää kiin­teitä suhteita siihen länti­seen arvo­yh­tei­söön, jonka osaksi olemme halun­neet kasvaa itse­näis­ty­mi­sestä lähtien.

Suomella on yksin joutu­mi­sesta huonoja koke­muk­sia. Kun isot sopi­vat asioista keske­nään pien­ten päiden ylitse, pienet joutu­vat aina kärsi­mään. Pienelle maalle sellai­nen tilanne, jossa muut sopi­vat meitä koske­vat asiat meiltä kysy­mättä, on pahin mahdol­li­nen. Sellai­seen asemaan ei pidä enää koskaan joutua.

Tänä päivänä tilanne Suomessa on kovin toisen­lai­nen kuin talvi­so­dan kynnyk­sellä eikä meihin kohdistu väli­töntä soti­laal­lista uhkaa. Maail­man ja Euroo­pan laajui­sesti viime aiko­jen tapah­tu­mista voi kuiten­kin löytää yhtä­läi­syyk­siä myös talvi­so­taa edel­tä­nee­seen aikaan.

1930-luvun alussa Yhdys­val­loista käyn­nis­ty­nyt lama levisi lähes kaik­kiin maail­man maihin. Vastaa­vasti vuonna 2008 käyn­nis­ty­nyt finans­si­kriisi johti maail­man­laa­jui­seen taan­tu­maan viime vuosi­kym­me­nen lopussa.

Toinen yhtä­läi­syys liit­tyy Ukrai­naan. Talvi­so­dan syttyessä Suomen itse­näis­ty­mi­sestä oli kulu­nut 22 vuotta, mikä on jota­kuin­kin sama aika, jonka vuonna 1991 itse­näis­ty­nyt Ukraina ehti olla itse­näi­nen valtio ennen nykyi­sen krii­sin puhkea­mista.

Ukrai­nan krii­sin kärjis­ty­mi­nen ja Krimin niemi­maan liit­tä­mi­nen Venä­jään tuli­vat monelle lopulta yllä­tyk­senä vaikka miele­no­soi­tuk­set Ukrai­nassa olivat alka­neet jo useita kuukausia aikai­sem­min.

Myös Suomessa sodan merkit leijui­vat ilmassa jo ennen Neuvos­to­lii­ton hyök­käyk­sen alka­mista. Syys­kuun alussa Saksa oli hyökän­nyt Puolaan ja vain paria viik­koa myöhem­min Neuvos­to­liitto miehitti Puolan itäi­set osat. Suomelle ja Baltian maille Neuvos­to­liitto oli esit­tä­nyt alue­vaa­ti­muk­sia, joita koske­vat neuvot­te­lut Suomen osalta olivat katken­neet tulok­set­to­mina marras­kuun alussa. Silti harva uskoi sotaan lopulta joudut­ta­van.

Äsken mainit­se­mis­tani yhtä­läi­syyk­sistä huoli­matta Suomen tilan­netta 30-luvulla tai tänä päivänä ei voi rinnas­taa tämän päivän Ukrai­naan. Sotien jälkeis­ten vuosi­kym­men­ten aikana Suomessa on tehty paljon työtä itse­näi­syy­den turvaa­mi­seksi rauhan­omai­sin keinoin: aktii­vi­sella kansain­vä­li­sellä osal­lis­tu­mi­sella, hakeu­tu­mi­sella euroop­pa­lai­siin ja kansain­vä­li­siin päätök­sen­te­ko­pöy­tiin sekä diplo­ma­tialla.

Tässä työssä keskei­senä tukena on ollut kansan yhte­näi­syys, mikä myös erot­taa meitä Ukrai­nasta. Itse­näis­ty­mi­sen jälkeen Suomessa käytiin kansaa poliit­ti­sesti ja sosi­aa­li­sesti jaka­nut sisäl­lis­sota. Kansal­li­sesti ja kult­tuu­ril­li­sesti Suomi oli kuiten­kin varsin yhte­näi­nen maa. Talvi­sota ja yhtei­nen vihol­li­nen vielä vahvis­ti­vat tätä yhte­näi­syy­den tunnetta. Talvi­so­dan ihmettä.

Arvoi­sat kuuli­jat,

Talvi­so­dan ihmeen rinnalla on säily­nyt toinen legenda: Talvi­so­dan henki. Tässä­kään salissa on tuskin yhtään henki­löä, joka ei olisi kuul­lut sanot­ta­van: ?nyt tarvit­tai­siin sitä talvi­so­dan henkeä?; ?periksi ei anneta? ja ?veljeä ei jätetä?.

Minulta on joskus kysytty, miksi olen halun­nut lähteä näihin tehtä­viin? Miksi koen kunnia­teh­tä­väksi olla johta­massa tätä maata? Vastaus kitey­tyy talvi­so­dan henkeen: kave­ria ei jätetä. Siihen ajatuk­seen kitey­tyy oma arvo­maa­il­mani ja sillä ajatuk­sella toivon tätä maata raken­net­ta­van ja johdet­ta­van.

Yksi varsin merkit­tävä edesaut­tava tekijä rinta­malla nous­see­seen me-henkeen oli esimies­ten johta­mis­malli ?seurat­kaa? eikä ?menkää?. Suoma­lai­sia johdet­tiin siis edestä. Johta­jat olivat ?yksi meistä?, ei joku siellä etäällä. Saatet­tiin puhua tyyliin: ?Kyllä se meijän vänrikki.? Johta­jisto kärsi­kin sodassa suhteel­li­sesti suurim­mat tappiot, rohkeutta on vaadittu, mutta siksi myös pärjät­tiin.

Edestä johta­mi­nen kuulos­taa varmasti tutulta tämän­kin päivän johta­mi­sessa liike-elämässä tai valtio­joh­dossa. Sama pätee tänään­kin, on pystyt­tävä johta­maan edestä, mutta yhdessä. Toinen tois­temme kannus­ta­mi­nen ja tuke­mi­nen antaa parhaan loppu­tu­lok­sen. Vaikka rinta­mal­la­kin huuli lensi, ei heikoim­pien mollaa­mi­seen syyl­lis­tytty, vaan kaikki saivat sanan säilästä osansa tasa­puo­li­sesti.

Oleel­li­nen asia me-hengen luomi­sessa oli antaa aivan kaikille paikka näyt­tää taitonsa ? se osat­tiin. Silloin ymmär­ret­tiin, että jokaista suoma­laista tarvi­taan ja jokai­selle löytyy paikka tämän maan puolus­ta­mi­sessa ja raken­ta­mi­sessa. Joka ainoa suoma­lai­nen on hyvä jossa­kin.

Vaikeina aikoina koros­tuu aivan erityi­sesti välit­tä­mi­nen. Pohjim­mil­taan se lähtee omasta sydä­mestä. Ihmi­syy­teen kuuluu yhtei­söl­li­syys: olemme jokai­nen riip­pu­vai­sia muista, tavalla tai toisella.

Tätä haluan koros­taa myös tänä päivänä. Meille aivan jokai­selle on paikka ja tehtävä tässä maassa. Olkoon tehtävä pieni tai suuri, näyt­tävä tai vähäe­lei­nen, jokai­sen panok­sella on arvoa tässä yhteis­kun­nassa. Kun tämän ymmär­rämme, viemme sotiemme sanka­rei­den vies­tiä parhaalla mahdol­li­sella tavalla eteen­päin.

Talvi­so­dan hengessä on paljon opit­ta­vaa. Siksi meidän nuorem­pien kannat­taa kuun­nella vete­raa­nien miet­teitä tarkasti, jos ja kun siihen tilai­suus avau­tuu. Meidän kannat­taa ottaa oppia ja olla nöyrän kiitol­li­sia.

Vete­raa­neista moni ei enää pysty kerto­maan tari­naansa uhrauk­sista, mitä he ovat maal­lemme anta­neet. Monet heistä eivät ehkä vaati­mat­to­muut­taan halua kertoa siitä sitkey­destä, velvol­li­suu­den­tun­nosta ja tule­vai­suu­de­nus­kosta, mitä sodat ja sodan jälkei­nen jälleen­ra­ken­nus vaati­vat. Mutta ne vies­tit on syytä kuulla nyt kun meillä on siihen vielä mahdol­li­suus.

Arvoi­sat kuuli­jat,

Tällä hetkellä Suomen talous on vali­tet­ta­vasti pysy­tel­lyt molli­voit­toi­sena. Täällä Kainuus­sa­kin seurauk­set tunnette. Koko maail­man tilan­teella Venä­jän pakot­teet mukaan lukien on ollut heijas­tuk­sensa talou­teemme. Haas­teita siis on.

Mutta auttai­siko se kuuluisa talvi­so­dan henki meitä tässä­kin paikassa. Usko­taan suoma­lai­siin, luote­taan toisiimme, ei anneta periksi ja mennään tulta päin kave­ria jättä­mättä. Löytyi­sikö siitä avain Suomen nousuun?

Talvi­so­dan jälkeen suoma­lais­ten talkoo­henki eli jälleen­ra­ken­nuk­sessa. Suoma­lai­set uskoi­vat tule­vai­suu­teen ja väki­luku vain kasvoi tappioista ja uuden sodan uhkasta huoli­matta. On hyvä muis­taa, että Suomi rehtinä ja rehel­li­senä maana maksoi sotiemme jälkeen mitta­vat sota­kor­vauk­set silloi­selle Neuvos­to­lii­tolle.

Vaikka sota­kor­vaus­asia koko­nai­suu­des­saan oli nega­tii­vi­nen, se suoras­taan pakotti ja puski Suomen teol­li­suutta eteen­päin ja edesaut­toi maamme kasva­mista yhdeksi Euroo­pan kehit­ty­neim­mistä valtioista.

Suomen menes­tys onkin perus­tu­nut kautta histo­rian kovaan työhön ja rohkeu­teen uudis­tua. Miksi johto­pää­tös olisi nyt toisen­lai­nen?

Olemme kansa­kun­tana tilan­teessa, jossa poliit­ti­set päät­tä­jät pysty­vät luomaan turval­li­suutta ainoas­taan muutok­seen sopeu­tu­malla ja muutok­sia teke­mällä, ei paikal­laan pysy­mällä.

Lopulta kyse on valin­noista. Yhtä pelas­ta­jaa ei ole. Maailma ympä­ril­lämme haas­taa meidät. Tilan­teelta ei voi sulkea silmi­ään, vaan silmät on pikem­min­kin avat­tava todel­li­suu­teen, joka ei löydy vain maamme rajo­jen sisä­puo­lelta.

Mitä meistä kukin voi tehdä? Me kaikki voimme omalta osal­tamme olla yhtenä lenk­kinä pitä­mässä huolta siitä, että Suomi tästä­kin kuopasta vielä nousee. Omalta osal­tani pidän huolen siitä, että valtio­valta pitää valmiu­tensa kunnossa ja itsensä valp­paana vastaa­maan haas­tei­siin.

Minä haluan sanoa kaikille, että te vete­raa­nit ette turhaan tais­tel­leet, tästä maasta pide­tään huolta myös jatkossa. Ja tämän sano­man levi­tyk­seen tarvit­sen teidän kaik­kien kuuli­joi­den tukea.

Lopuksi haluan sitee­rata lappi­lai­sen kirjai­li­jan Oiva Arvo­lan Sotain­va­li­din saagaa:

?Mutta silloin kun kipu oli kirve­le­vin - ja ahdis­tus suurin, minä kuulin sinun pelot­to­man, - - lujan äänesi ja sanasi:

‘Veljeä ei jätetä!’

--

Sitä varten meille on annettu tuska ja kärsi­mys, että meissä kirkas­tuisi tämä ihmi­senä olemi­sen perim­mäi­nen sanoma.?

Kunnioi­te­tut vete­raa­nit ja Lotat,

kiitos Teille vielä kerran siitä, että voimme pitää talvi­so­dan muis­to­päi­vän semi­naa­ria yhdessä itse­näi­sen isän­maamme kauneim­mista osista.

Hyvät kuhmo­lai­set, hyvä semi­naa­ri­väki,

kiitos teille, että olette mukana muis­ta­massa yhtä Suomen histo­rian kään­ne­koh­taa ja kunnioit­ta­massa sotiemme vete­raa­neja. Pide­tään yhdessä huolta vete­raa­neis­tamme - sen he ansait­se­vat.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa