Kokoomus.fi
Alexander Stubbin puhe talvi­sodan muisto­päi­vä­se­mi­naa­rissa

Alexander Stubbin puhe talvi­sodan muisto­päi­vä­se­mi­naa­rissa

Julkaistu: 1.12.14 Uutiset

Talvi­sodan alkamisen muisto­päivää vietettiin 30.11. talvi­so­ta­se­mi­naarin merkeissä Kuhmossa. Päämi­nisteri Alexander Stubb toi juhlaan valtio­neu­voston terveh­dyksen.

Kunnioi­tetut sotiemme veteraanit ja Lotat, hyvä seminaa­riväki,

on suuri kunnia päästä tuomaan valtio­neu­voston tervehdys talvi­sodan alkamisen muisto­päivänä.

Tänä päivänä saamme viettää talvi­sodan sytty­misen 75-vuotis­muis­to­päivää itsenäi­sessä, vapaassa ja hyvin­voi­vassa Suomessa. Suuri kiitos siitä kuuluu kaikille teille veteraa­neille ja Lotille, jotka ensin talvi­so­dassa ja myöhemmin vielä jatko- ja Lapin sodissa laitoitte henkenne alttiiksi isänmaan puolesta.

Käymänne taistelu määräl­li­sesti ylivoi­maista hyökkääjää vastaan mahdol­listi sen, että Suomi säilyi itsenäisenä ja yhteis­kun­taamme on sotien jälkeisinä vuosi­kym­meninä voitu kehittää suoma­laisten halua­malla tavalla.

Seminaarin pitopaikkana Kuhmo on todella vaikuttava, samoin tietysti Suomus­salmi ja Raatteen portti, joissa muisto­päivän tilai­suuksia on myös vietetty. Talvi­sodan kovimmat taiste­lu­paikat ovat tässä lähel­lämme. Kuhmon suunnalla talvisota alkoi 30.11.1939 klo 09.45 puna-armeijan osaston hyökä­tessä rajan yli kohti Laama­sen­vaaraa.

Neuvos­to­di­vi­sioonan tavoit­teena oli vallata Kuhmo ja jatkaa siitä Sotkamon ja Kajaanin kautta aina Ouluun asti. Kuten hyvin tiedämme, nuo tavoitteet jäivät saavut­ta­matta.

Pelkästään Kuhmossa ja lähia­lu­eella talvi­sodan taiste­luissa menehtyi noin 1500 suoma­laista. Suomen tappiot talvi­so­dassa olivat yli 25 000 kaatu­nutta ja haavoit­tu­neita lähes kaksin­ker­tainen määrä. Se on valtava uhraus, josta meidän tämän päivän suoma­laisten on oltava kiitol­lisia.

Suomen kansa puolusti sinnik­käästi jokaista palasta isänmaastaan. Ensim­mäiset kolme viikkoa olimme täysin yksin ja sotilaiden varus­tuksena silloisen päämi­nis­terin mukaan nimetty malli Cajander. Nuoru­kaiset ja varttu­neem­matkin taiste­lijat lähetettiin rinta­malle vähin varustein. Mutta veteraa­niemme ansiosta loppu on historiaa. Vaikka varusteet olivat vähäiset, maastonluku-, ampuma- ja hiihto­taidot olivat erinomaisia. Talvi­sodan 105 päivää muistetaan tässä maassa ikuisesti. Se on talvi­sodan ihme.

Arvoisat kuulijat,

Me suoma­laiset sanomme mielel­lämme, että Suomea puolustaa parhaiten kansa itse ja sitee­raamme sujuvasti jo edesmenneen jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothin sanoja. Totta kaikki. Suomi on hyvä maa ja sitä kannattaa puolustaa. Självklart, Finland är ett fin land som det lönar sig att försvara.

Mutta vaikka joukkomme taiste­livat jopa yli-inhimil­lisen urheasti, talvi­sotaa käytetään osin virheel­li­ses­tikin symbolina maana yksin pärjää­mi­sestä. Talvi­sodan kokemukset puhuvat sen puolesta, että Suomen on tärkeää luoda ja ylläpitää kiinteitä suhteita siihen läntiseen arvoyh­teisöön, jonka osaksi olemme halunneet kasvaa itsenäis­ty­mi­sestä lähtien.

Suomella on yksin joutu­mi­sesta huonoja kokemuksia. Kun isot sopivat asioista keskenään pienten päiden ylitse, pienet joutuvat aina kärsimään. Pienelle maalle sellainen tilanne, jossa muut sopivat meitä koskevat asiat meiltä kysymättä, on pahin mahdol­linen. Sellaiseen asemaan ei pidä enää koskaan joutua.

Tänä päivänä tilanne Suomessa on kovin toisen­lainen kuin talvi­sodan kynnyk­sellä eikä meihin kohdistu välitöntä sotilaal­lista uhkaa. Maailman ja Euroopan laajui­sesti viime aikojen tapah­tu­mista voi kuitenkin löytää yhtäläi­syyksiä myös talvi­sotaa edeltä­neeseen aikaan.

1930-luvun alussa Yhdys­val­loista käynnis­tynyt lama levisi lähes kaikkiin maailman maihin. Vastaa­vasti vuonna 2008 käynnis­tynyt finans­si­kriisi johti maail­man­laa­juiseen taantumaan viime vuosi­kym­menen lopussa.

Toinen yhtäläisyys liittyy Ukrainaan. Talvi­sodan syttyessä Suomen itsenäis­ty­mi­sestä oli kulunut 22 vuotta, mikä on jotakuinkin sama aika, jonka vuonna 1991 itsenäis­tynyt Ukraina ehti olla itsenäinen valtio ennen nykyisen kriisin puhkea­mista.

Ukrainan kriisin kärjis­ty­minen ja Krimin niemimaan liittä­minen Venäjään tulivat monelle lopulta yllätyksenä vaikka miele­no­soi­tukset Ukrai­nassa olivat alkaneet jo useita kuukausia aikai­semmin.

Myös Suomessa sodan merkit leijuivat ilmassa jo ennen Neuvos­to­liiton hyökkäyksen alkamista. Syyskuun alussa Saksa oli hyökännyt Puolaan ja vain paria viikkoa myöhemmin Neuvos­to­liitto miehitti Puolan itäiset osat. Suomelle ja Baltian maille Neuvos­to­liitto oli esittänyt aluevaa­ti­muksia, joita koskevat neuvot­telut Suomen osalta olivat katkenneet tulok­set­tomina marraskuun alussa. Silti harva uskoi sotaan lopulta joudut­tavan.

Äsken mainit­se­mistani yhtäläi­syyk­sistä huoli­matta Suomen tilan­netta 30-luvulla tai tänä päivänä ei voi rinnastaa tämän päivän Ukrainaan. Sotien jälkeisten vuosi­kym­menten aikana Suomessa on tehty paljon työtä itsenäi­syyden turvaa­mi­seksi rauhan­omaisin keinoin: aktii­vi­sella kansain­vä­li­sellä osallis­tu­mi­sella, hakeu­tu­mi­sella euroop­pa­laisiin ja kansain­vä­lisiin päätök­sen­te­ko­pöytiin sekä diplo­ma­tialla.

Tässä työssä keskeisenä tukena on ollut kansan yhtenäisyys, mikä myös erottaa meitä Ukrai­nasta. Itsenäis­ty­misen jälkeen Suomessa käytiin kansaa poliit­ti­sesti ja sosiaa­li­sesti jakanut sisäl­lissota. Kansal­li­sesti ja kulttuu­ril­li­sesti Suomi oli kuitenkin varsin yhtenäinen maa. Talvisota ja yhteinen vihol­linen vielä vahvis­tivat tätä yhtenäi­syyden tunnetta. Talvi­sodan ihmettä.

Arvoisat kuulijat,

Talvi­sodan ihmeen rinnalla on säilynyt toinen legenda: Talvi­sodan henki. Tässäkään salissa on tuskin yhtään henkilöä, joka ei olisi kuullut sanot­tavan: ?nyt tarvit­taisiin sitä talvi­sodan henkeä?; ?periksi ei anneta? ja ?veljeä ei jätetä?.

Minulta on joskus kysytty, miksi olen halunnut lähteä näihin tehtäviin? Miksi koen kunnia­teh­tä­väksi olla johta­massa tätä maata? Vastaus kiteytyy talvi­sodan henkeen: kaveria ei jätetä. Siihen ajatukseen kiteytyy oma arvomaa­ilmani ja sillä ajatuk­sella toivon tätä maata raken­net­tavan ja johdet­tavan.

Yksi varsin merkittävä edesauttava tekijä rinta­malla nousseeseen me-henkeen oli esimiesten johta­mis­malli ?seuratkaa? eikä ?menkää?. Suoma­laisia johdettiin siis edestä. Johtajat olivat ?yksi meistä?, ei joku siellä etäällä. Saatettiin puhua tyyliin: ?Kyllä se meijän vänrikki.? Johta­jisto kärsikin sodassa suhteel­li­sesti suurimmat tappiot, rohkeutta on vaadittu, mutta siksi myös pärjättiin.

Edestä johta­minen kuulostaa varmasti tutulta tämänkin päivän johta­mi­sessa liike-elämässä tai valtio­joh­dossa. Sama pätee tänäänkin, on pystyttävä johtamaan edestä, mutta yhdessä. Toinen toistemme kannus­ta­minen ja tukeminen antaa parhaan loppu­tu­loksen. Vaikka rinta­mal­lakin huuli lensi, ei heikoimpien mollaa­miseen syyllis­tytty, vaan kaikki saivat sanan säilästä osansa tasapuo­li­sesti.

Oleel­linen asia me-hengen luomi­sessa oli antaa aivan kaikille paikka näyttää taitonsa ? se osattiin. Silloin ymmär­rettiin, että jokaista suoma­laista tarvitaan ja jokai­selle löytyy paikka tämän maan puolus­ta­mi­sessa ja raken­ta­mi­sessa. Joka ainoa suoma­lainen on hyvä jossakin.

Vaikeina aikoina korostuu aivan erityi­sesti välit­tä­minen. Pohjim­miltaan se lähtee omasta sydämestä. Ihmisyyteen kuuluu yhtei­söl­lisyys: olemme jokainen riippu­vaisia muista, tavalla tai toisella.

Tätä haluan korostaa myös tänä päivänä. Meille aivan jokai­selle on paikka ja tehtävä tässä maassa. Olkoon tehtävä pieni tai suuri, näyttävä tai vähäe­leinen, jokaisen panok­sella on arvoa tässä yhteis­kun­nassa. Kun tämän ymmär­rämme, viemme sotiemme sanka­reiden viestiä parhaalla mahdol­li­sella tavalla eteenpäin.

Talvi­sodan hengessä on paljon opittavaa. Siksi meidän nuorempien kannattaa kuunnella veteraanien mietteitä tarkasti, jos ja kun siihen tilaisuus avautuu. Meidän kannattaa ottaa oppia ja olla nöyrän kiitol­lisia.

Veteraa­neista moni ei enää pysty kertomaan tarinaansa uhrauk­sista, mitä he ovat maallemme antaneet. Monet heistä eivät ehkä vaati­mat­to­muuttaan halua kertoa siitä sitkey­destä, velvol­li­suu­den­tun­nosta ja tulevai­suu­de­nus­kosta, mitä sodat ja sodan jälkeinen jälleen­ra­kennus vaativat. Mutta ne viestit on syytä kuulla nyt kun meillä on siihen vielä mahdol­lisuus.

Arvoisat kuulijat,

Tällä hetkellä Suomen talous on valitet­ta­vasti pysytellyt molli­voit­toisena. Täällä Kainuus­sakin seuraukset tunnette. Koko maailman tilan­teella Venäjän pakotteet mukaan lukien on ollut heijas­tuk­sensa talou­teemme. Haasteita siis on.

Mutta auttaisiko se kuuluisa talvi­sodan henki meitä tässäkin paikassa. Uskotaan suoma­laisiin, luotetaan toisiimme, ei anneta periksi ja mennään tulta päin kaveria jättä­mättä. Löytyisikö siitä avain Suomen nousuun?

Talvi­sodan jälkeen suoma­laisten talkoo­henki eli jälleen­ra­ken­nuk­sessa. Suoma­laiset uskoivat tulevai­suuteen ja väkiluku vain kasvoi tappioista ja uuden sodan uhkasta huoli­matta. On hyvä muistaa, että Suomi rehtinä ja rehel­lisenä maana maksoi sotiemme jälkeen mittavat sotakor­vaukset silloi­selle Neuvos­to­lii­tolle.

Vaikka sotakor­vausasia kokonai­suu­dessaan oli negatii­vinen, se suorastaan pakotti ja puski Suomen teolli­suutta eteenpäin ja edesauttoi maamme kasva­mista yhdeksi Euroopan kehit­ty­neim­mistä valtioista.

Suomen menestys onkin perus­tunut kautta historian kovaan työhön ja rohkeuteen uudistua. Miksi johto­päätös olisi nyt toisen­lainen?

Olemme kansa­kuntana tilan­teessa, jossa poliit­tiset päättäjät pystyvät luomaan turval­li­suutta ainoastaan muutokseen sopeu­tu­malla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä.

Lopulta kyse on valin­noista. Yhtä pelas­tajaa ei ole. Maailma ympäril­lämme haastaa meidät. Tilan­teelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikem­minkin avattava todel­li­suuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuo­lelta.

Mitä meistä kukin voi tehdä? Me kaikki voimme omalta osaltamme olla yhtenä lenkkinä pitämässä huolta siitä, että Suomi tästäkin kuopasta vielä nousee. Omalta osaltani pidän huolen siitä, että valtio­valta pitää valmiu­tensa kunnossa ja itsensä valppaana vastaamaan haasteisiin.

Minä haluan sanoa kaikille, että te veteraanit ette turhaan taistelleet, tästä maasta pidetään huolta myös jatkossa. Ja tämän sanoman levitykseen tarvitsen teidän kaikkien kuuli­joiden tukea.

Lopuksi haluan siteerata lappi­laisen kirjai­lijan Oiva Arvolan Sotain­va­lidin saagaa:

?Mutta silloin kun kipu oli kirve­levin - ja ahdistus suurin, minä kuulin sinun pelot­toman, - - lujan äänesi ja sanasi:

‘Veljeä ei jätetä!’

--

Sitä varten meille on annettu tuska ja kärsimys, että meissä kirkas­tuisi tämä ihmisenä olemisen perim­mäinen sanoma.?

Kunnioi­tetut veteraanit ja Lotat,

kiitos Teille vielä kerran siitä, että voimme pitää talvi­sodan muisto­päivän seminaaria yhdessä itsenäisen isänmaamme kauneim­mista osista.

Hyvät kuhmo­laiset, hyvä seminaa­riväki,

kiitos teille, että olette mukana muista­massa yhtä Suomen historian käänne­kohtaa ja kunnioit­ta­massa sotiemme veteraaneja. Pidetään yhdessä huolta veteraa­neis­tamme - sen he ansait­sevat.


Kokoomus.fi