Elvy­tystä ajava talous­no­be­listi osoit­taa täyttä tietä­mät­tö­myyttä euroop­pa­lai­sen talous­po­li­tii­kan todel­li­suu­desta, kirjoit­taa euroop­pa­mi­nis­teri Alexan­der Stubb.

Kyprok­sen tilanne osoit­taa, ettei Euroo­pan velka­kriisi ole vielä ohi. Työtä on tehty, mutta sitä pitää jatkaa.

Krii­sin hoidon johto­nuo­rana on ollut luot­ta­muk­sen palaut­ta­mi­nen talou­teen.

Ilman luot­ta­musta ei ole vakautta, yrityk­set eivät saa rahoi­tusta, inves­toin­teja ei tehdä, eikä työpaik­koja synny, Suomeen­kaan. Tärkein edel­ly­tys luot­ta­muk­selle on velkaan­tu­mi­sen pysäyt­tä­mi­nen Euroo­passa.

Euroo­pan ajau­tu­mi­nen taan­tu­maan loppu­vuo­desta 2012 on avan­nut peri­aat­teel­li­sen keskus­te­lun linjasta. Tilan­teesta voidaan vetää kaksi vastak­kaista johto­pää­töstä.

Euroo­pan komis­sion mukaan vakaus­linja on tuot­ta­massa tulosta: Euroa­lu­een julki­sen talou­den alijäämä on pienen­ty­nyt vuonna 2009 luvusta (6,3 prosent­tia brut­to­kan­san­tuot­teesta) tälle vuodelle arvioi­tuun 2,8:aan.

Krii­si­mai­den kilpai­lu­kyky on paran­tu­nut, ja niin Irlanti kuin Portu­ga­li­kin ovat pääse­mässä irti tuki­pa­ke­teista. Työt­tö­myys on kään­ty­nyt laskuun.

Tiivis­tet­tynä: lääke­kuu­ria pitää jatkaa, nyt tarvi­taan kärsi­väl­li­syyttä. Annos­te­lua voidaan muut­taa hieman tilan­teen mukaan.

Amerik­ka­lai­sen talous­tie­tei­li­jän Paul Krug­ma­nin ja hänen hengen­hei­mo­lais­tensa mukaan euroa­lu­een taan­tuma osoit­taa, että perus­linja krii­sin hoita­mi­seksi on ollut väärä ja syven­tä­nyt talou­den supis­tu­mista.

He perään­kuu­lut­ta­vat voima­kasta elvy­tystä ja julki­sia inves­toin­teja talou­den saami­seksi kasvuun. Siis koko hoito­suun­ni­telma olisi laitet­tava uusiksi.

Julki­sen kysyn­nän supis­tu­mi­sen vaiku­tus lyhyen aika­vä­lin kasvuun on kiis­ta­ton ? vaiku­tuk­sen suuruu­desta on eri arvioita. Tästä huoli­matta krug­man­lai­sen ajat­te­lun leviä­mi­nen olisi huono uuti­nen niin Euroo­pan kuin Suomen­kin kannalta.

Krug­man osoit­taa lähes täydel­listä ymmär­tä­mät­tö­myyttä siitä todel­li­suu­desta, missä talous­po­li­tiik­kaa Euroo­passa tehdään.

Talous­po­li­tiik­kaa tehdään kaik­kialla kahden teki­jän risti­pai­neessa: talou­den ja poli­tii­kan.

Maail­man­ta­lous on järjes­ty­nyt viimei­sen kymme­nen vuoden aikana asen­toon, jossa kehit­ty­vät maat rahoit­ta­vat teol­li­suus­mai­den velkaan­tu­mista.

Tämä epäta­sa­paino on osal­taan koko viime vuosien krii­sin takana. Itse­kin olen vien­ni­ne­dis­tä­mis­mat­koilla saanut mark­ki­noida Suomen valtion velka­kir­joja muun muassa Alge­riassa.

Krug­man jättää­kin kerto­matta, mistä rahat krii­si­mai­den elvy­tyk­seen löytyi­si­vät. Elvyt­tävä talous­po­li­tiikka on kadon­nut krii­siin ajau­tu­nei­den teol­li­suus­mai­den keino­va­li­koi­masta siitä yksin­ker­tai­sesta syystä, että rahaa ei kerta kaik­ki­aan ole.

Sitä ei ole sääs­tössä eikä sitä saa mark­ki­noilta kohtuul­li­seen hintaan. Vähä elvy­tys­vara käytet­tiin jo finans­si­krii­sin yhtey­dessä 2008?2010.

Krii­si­mai­den elvy­tys­po­li­tiikka siis edel­lyt­täisi, että muut euro­maat rahoit­tai­si­vat niitä yhä suurem­milla summilla. Tämä tapah­tuisi joko tuki­pa­ket­tien kasvat­ta­mi­sen, Euroo­pan keskus­pan­kin tai euro­bon­dien eli yhtei­sen velan­o­ton kautta.

Tällai­nen yhteis­vas­tuuseen siir­ty­mi­nen tuskin saisi kovin suurta tukea Suomessa. En kannata sitä itse­kään. Euroa­lue on kestävä vain, jos viime kädessä kukin jäsen­maa vastaa itse omasta talou­des­taan. Muutoin halli­tuk­silla ei ole riit­tä­vää moti­vaa­tiota toteut­taa kestä­vää poli­tiik­kaa ? siksi­hän koko velka­kriisi pääsi synty­mään.

On kuiten­kin älyl­li­sesti epäre­hel­listä sekä vastus­taa yhteis­vas­tuuta että kannat­taa elvyt­tä­vää poli­tiik­kaa krii­si­maissa.

Talous­kuri ja kasvun tuke­mi­nen eivät ole kuiten­kaan pidem­mällä aika­vä­lillä toisil­leen vastak­kai­sia tavoit­teita. Päin­vas­toin, molem­pia tarvi­taan. Kyse on pain­opis­teestä ja ajoi­tuk­sesta.

Julki­sen talou­den tasa­pai­not­ta­mi­sella palau­te­taan luot­ta­mus maiden velan­hoi­to­ky­kyyn. Raken­teel­li­silla uudis­tuk­silla luodaan edel­ly­tyk­siä talous­kas­vuun ja uusien työpaik­ko­jen synty­mi­seen. Näitä päätök­siä on luvassa myös Suomessa halli­tuk­sen kehys­rii­hessä.

Krii­si­mai­den tuke­mi­nen pahim­man yli on Suomen ja suoma­lais­ten etu. Osal­lis­tumme siihen edis­tääk­semme suoma­laista työtä.

Siksi olemme osal­lis­tu­neet tuki­pa­ket­tei­hin, siksi olemme hyväk­sy­neet EU:n raken­ne­ra­has­to­jen panos­tuk­sen krii­si­mai­hin, siksi olemme olleet valmiita keskus­te­le­maan laino­jen takai­sin­mak­suai­ka­tau­luista.

Ja siksi Euroo­pan keskus­pankki harjoit­taa tällä hetkellä kasvua tuke­vaa raha­po­li­tiik­kaa ja on sitou­tu­nut tarvit­taessa osta­maan valtioi­den velka­kir­joja jälki­mark­ki­noilta omt-ohjel­massa.

Jos euroa­lu­een talous­krii­siä vertaa sadan metriin juok­suun, olemme nyt jossain 60 tai 70 metrin paik­keilla. Kipu alkaa tuntua elimis­tössä, ja maali on hädin tuskin näky­vissä.

Paluu lähtö­vii­valle kokei­le­maan uusia piik­ka­reita Paul Krug­ma­nin kanssa olisi kuiten­kin silk­kaa hölmöyttä.

Aamu­lehti 21.3.2013

Lisää sisältöä samassa kategoriassa