Evästeasetukset Verkkosivumme käyttää välttämättömiä evästeitä, jotta sivut toimivat ja kokemuksesi olisi vieläkin makeampi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja hallita asetuksiasi evästeasetussivulla. You can read more about them use and control their settings.
Kokoomus.fi / Julkaisut / Tiedote / Sauli Niinistö Kokoo­muk­sen presi­dent­tieh­dok­kaaksi

Sauli Niinistö Kokoo­muk­sen presi­dent­tieh­dok­kaaksi

Julkaistu:

Valin­nan jälkeen presi­dent­tieh­do­kas Niinistö käytti oman puheen­vuo­ronsa puolue­ko­kous­väelle.

Finlan­dia-talo 22.10.2011

Vara­tuo­mari, presi­dent­tieh­do­kas Sauli Niinistö

Hyvät kuuli­jat, bästa åhörare,

Tässä talossa soi hiljaa hymni ? aina­kin minulle tulee se mieleen aina tänne tullessa, tuolla ala-aulassa jo, sellai­nen tunne, ikään kuin seinät hyräi­li­si­vät. Varmaan Tekin olette sen aisti­neet.
Niin, ja Suomen asialla mekin nyt täällä olemme.
Suomen tasa­val­lan presi­dent­tiy­den tavoit­telu on tärkeä ja suuri ajatus. Sitä pohties­sani meni tällä kertaa aikaa niin, että ehdin vasta toisena ilmoit­tau­tua haki­joi­den jouk­koon.

Moni kyseli, eikö olisi suurta olla presi­dentti? Sellaista suuruutta ei ollut mieles­säni, ei asema, edes presi­dent­tiys, ihmistä luo, tee, taikka anna hänelle arvoja johdet­ta­vaksi. Ei voi olet­taa, että olisi yhtäk­kiä jotain enem­män kuin on. Mutta presi­den­tin toimessa on yksi suuri missio ? palvella yhteistä hyvää. Näin ajat­te­len, näin vasta­sin ja näin tuli­sin toimi­maan.
Jotta voi palvella, pitää olla annet­ta­vaa. Ei riitä, että niin moni pyytää tai että gallu­pit ovat korkealla. On mentävä syvälle itseensä: olenko minä sen arvoi­nen, ovatko arvoni ja asen­teeni sellai­sia, että niistä on annet­ta­vaa?

Koke­muk­set elämästä, heti lapsuu­desta ja kodista lähtien, muok­kaa­vat meitä muotoonsa. Jatko-opit saamme elämän koulussa. Minun osal­tani ne ovat paljolti peräi­sin työelä­mästä ja yrit­tä­jä­toi­min­nasta. Kaksi­toista vuotta Turun hovioi­keu­dessa opet­ti­vat oikeu­den­tun­toa, kunnioit­ta­maan ja tavoit­te­le­maan nähtä­vissä olevaa totuutta. Noissa tehtä­vissä näki läheltä elämän monet puolet: surut ja onnet, onnis­tu­mi­set ja tappiot.
Taval­li­nen elämä opet­taa enem­män kuin yliopisto. Ilman noita koke­muk­siani en olisi menes­ty­nyt poli­tii­kassa, enkä olisi tässä nyt. Oppi on oikeas­taan yksin­ker­tai­nen: miet­tii, miten tekee oikein, tekee ja sanoo mitä on tehnyt.
Varda­gen lär oss mer än univer­si­te­ten. Utan dessa erfa­ren­he­ter hade jag inte varit framgångs­rik inom det poli­tiska livet och skulle alltså inte stå här nu. Lärdo­men är sist och slut­li­gen rätt enkel: man över­vä­ger hur man ska göra på ett rätt sätt, man gör det och säger sedan vad man har gjort.
Tote­sin, että missio on palvella yhteistä hyvää. Mikä sitten on parasta Suomessa, siinä yhtei­sessä hyväs­sämme. Väitän, että Suomi on parhai­ten menes­ty­nyt maa II maail­man­so­dan jälkeen. Kuka­ko­han olisi ennus­ta­nut, raskaat sodat käynyt köyhän­puo­lei­nen muille vierasta kieltä puhuva pieni kansa kylmässä ja syrjässä nousee kukois­tuk­seen… Mutta, totta siitä tuli!
Mikä tähän on seli­tyk­senä? Ei muuta kuin suoma­lai­suu­den sisin, meidän arvomme ja asen­teemme, henki ja tahto, se sisu mennä yhdessä eteen­päin.
Tätä suoma­laista ihmettä haluan olla tuke­massa ja vahvis­ta­massa kaiken kykyni mukaan. Suomi on maa, jossa ihmeitä tapah­tuu varsin­kin silloin, kun ajat ovat vaikeita. Ystä­vät, nyt on aika tehdä tuo Suomen ihme taas kerran todeksi.

Kolman­nen vuosi­tu­han­nen alku jää histo­ri­aan uuden maail­man­jär­jes­tyk­sen aikana.
Erityi­sesti se kosket­taa meitä länsi­mai­sen tradi­tion ihmi­siä. Länti­nen talous, kult­tuuri tai tekniikka ei enää olekaan yliver­taista, on ymmär­ret­tävä, että hege­mo­nian aika on ohi. Tällä kaikella on suuri vaiku­tus niin valta­po­li­tii­kan, talou­den kuin tapo­jen­kin suhteen.
Kosket­taa varmaan meitä yksi­löi­nä­kin:
Länti­sen kult­tuu­rin on sanottu lepää­vän kolmion varassa. Jerusa­le­mista on tullut uskonto ja etiikka, Atee­nasta kult­tuuri ja Roomasta laki ja järjes­tys. Kolmio kattaa kovin suppean osan maapal­lon pinnasta ja kult­tuu­rien kirjosta.
En ollen­kaan suosit­tele luopu­mista omas­tamme, mutta kyllä­kin tutus­tu­mista ja ymmär­tä­myk­sen lisää­mistä muihin kult­tuu­rei­hin. Itse havah­duin, kun käteen sattui kirja ?Tyhjyys itämai­sessa taiteessa?. Sen sanoma oli osapuil­leen niin, että länti­nen kult­tuuri ei ymmärrä tyhjyyttä, itäi­selle se taas on melkein käsin koske­tel­ta­vaa, kuin mate­riaa. Lännen taulu täyt­tyy, kun idässä tyhjä­kin puhut­te­lee. Piene­vässä maail­massa on tarpeen ja hyödyl­lis­tä­kin tietää, että ajat­te­luis­samme on erilai­sia lähtö­koh­tia.
Niin, kosket­taa, mutta myös yhdis­tää:
Pohjois­mai­nen malli tai arvo­yh­teisö erot­tuu yhä selkeäm­min eduk­seen lähes kaikissa mahdol­li­sissa kansain­vä­li­sissä vertai­luissa. Pohjois­maa­lai­suus on nous­sut miltei kadeh­dit­ta­vaksi esimer­kiksi maail­malla. Tätä olemi­sen tavan yhteyttä kannat­taa vaalia ja kehit­tää. On hyödyl­listä olla samoin ajat­te­le­via kump­pa­neita, joilla on yhtei­siä intres­sejä ajet­ta­va­naan.
Den nordiska model­len eller värde­ge­mens­ka­pen framt­rä­der allt klarare på ett posi­tivt sätt i nästan alla tänk­bara inter­na­tio­nella jämfö­rel­ser. Norden har blivit ett nästan avun­dat före­döme ute i värl­den. Det lönar sig att värna om och utveckla denna tradi­tion av gemens­kap. Det är nyttigt att ha vänner som reso­ne­rar på samma sätt och har gemen­samma intres­sen att bevaka.

Siir­ryn hetkeksi talou­den krii­siin taus­toi­hin. Kiih­keä keskus­te­lumme vakuuk­sista, Krei­kasta tai eurosta on peit­tä­nyt alleen itse pääon­gel­man, laaja­mit­tai­sen ylivel­kaan­tu­mi­sen lähes kautta koko länti­sen talou­den. Puute ei ole ollut velkaan­tu­mi­sen syy, vaan pääosa vastuista on otettu kohtuul­li­sen hyvän talous­kas­vun aikana. Todel­li­nen kasvu ei riit­tä­nyt, vaan johdan­nais­ten ja vipu­jen avulla on pantu parem­maksi, synny­tetty kuplaa ja tekno­ra­haa ja valta­via vastuita. Monen läheltä seuran­neen on täyty­nyt epäillä, ettei meno voi pitkään jatkua, mutta sitä vain jatket­tiin. Kyse on ollut perus­a­sen­tei­den systee­mi­vir­heestä, niin ajatus­ten, tapo­jen kuin arvo­jen suhteen.
Paluu tosi­maa­il­maan on kovaa, mutta se toivon mukaan terveh­dyt­tää perus­a­sen­teet pitkäksi aikaa. Siinä vaiheessa, kun näemme enem­män epäit­sek­kyyttä kuin ahneutta ja enem­män vastuuta kuin välin­pi­tä­mät­tö­myyttä, länti­nen tie alkaa taas vetää.

Uusi maailma muotou­tuu ennen kaik­kea talou­den kautta ja finans­si­kriisi on nopeut­ta­nut muutosta. Kehit­ty­vien talouk­sien nousu, Kiina kärke­nään, ei kuiten­kaan pysähdy vain talou­den menes­tyk­seen, vaan se tuo muka­naan vaiku­tus­val­taa. Yhä vielä on niin, että ?money talks?. Kenties jopa enem­män, kuin koskaan ennen.
Geopo­li­tiikka tekee siten vahvan paluun maail­man­kar­talle. Jo ennen finans­si­krii­siä siitä nähtiin selkeitä merk­kejä, ja kun akuu­tista krii­sistä selviy­dy­tään, kansain­vä­li­nen pöytä on katettu uusilla ainek­silla. Aivan keskei­siä tule­vat olemaan maail­man valuut­ta­jär­jes­tel­mään liit­ty­vät kysy­myk­set, kuten kuka painaa lisää rahaa ja aiheut­taa inflaa­tiota tai ken pant­taa valuut­ta­kurs­si­aan ja vääris­te­lee maail­man­kaup­paa, makro­asioita, jotka kuiten­kin liikut­ta­vat kaik­kia maail­man seit­se­mää miljar­dia ihmistä. Perin­tei­nen ulko­po­li­tiikka muut­taa muoto­aan. Raha­po­li­tii­kasta tulee­kin valta­po­li­tii­kan keskei­nen väline. Länti­nen tradi­tio tulee haas­te­tuksi mark­ki­na­ta­lou­den asein omalla koti­ken­täl­lään.
Meidän­kin pitää osata asemoi­tua muut­tu­neessa tilan­teessa. Siihen meillä on eväät, histo­rias­samme on pitkä oppi olemi­sesta maail­man myrs­kyissä, ja niistä on aina selvitty. Jous­ta­vuus, nopea­kin liik­ku­mi­nen tilan­teen mukaan, on yksi osaa­mi­nen ja se meillä on. Tämä on nyt näky­nyt vaik­kapa kaupassa, suoma­lai­sen teol­li­suu­den vienti on menes­ty­nyt hyvin kehit­ty­vien mait­ten mark­ki­noilla. Nyt on osat­tava nähdä, miten maailma muutoin aset­tuu ja syntyykö sellai­sia tilan­teita tai jako­lin­joja, joissa joudumme valit­se­maan.
Nykyi­set kansain­vä­li­sen yhteis­työn insti­tuu­tiot eivät enää ole raken­teel­taan tai kokoon­pa­nol­taan vastaa muutosta. Parhai­ten ajan tasalla näyt­täisi olevan G 20 -ryhmä, jossa kehit­ty­villä mailla on uutta ääntä ja jonka merki­tys on nopeasti kasva­nut. Tärkeää on, että muutosta pyri­tään hallit­se­maan yhdessä ja sen vuoksi kansain­vä­lis­ten raken­tei­den päivi­tys on vält­tä­mä­töntä. Vaikut­taa siltä, että toimi­vat ja luotet­ta­vat yhteis­ra­ken­teet ovat erityi­sen tärkeitä juuri pien­ten valtioi­den kannalta.

Vaiku­tuk­set turval­li­suus­po­li­tiik­kaan ovat varmasti yhtä suuria kuin talou­den puolella. Ennen kuin menen niihin lähem­min, on syytä tehdä yksi asia kohdal­tani tyys­tin selväksi: Että Natoonko?  Sitä tunge­taan, vaali vaalilta, väki­sin kurkus­tani alas, mutta en sitä nytkään niele. En ole esit­tä­nyt, että Suomen tulisi noin vain liit­tyä Natoon. Olen kyllä esit­tä­nyt ja esitän edel­leen, että edis­täi­simme euroop­pa­laista puolus­tusyh­teis­työtä niin pitkälle kuin se on mahdol­lista. Pääte­pis­teessä vastaan voi tulla myös Nato, siis se ?euroop­pa­lai­sempi Nato? Siihen ei ole menoa, ellei kansa­nää­nes­tyk­sellä niin päätetä.
Tällä hetkellä ei ole nähtä­vissä uutta globaa­lia blok­kiu­tu­mista, sillä kehit­ty­vät maat
ovat kovin erilai­sia ja etääl­lä­kin toisis­taan. Yhdys­val­to­jen ja Euroo­pan tran­sat­lant­ti­nen yhteys edus­taa pysy­vyyttä Euroo­pan kannalta. Silti on selvää, että niin suuret kuin pienet­kin maat joutu­vat miet­ti­mään omaa asemoin­ti­aan erilais­ten vaih­toeh­to­jen varalle.

I dags­lä­get ser vi inte tecken på nya globala block­bild­nin­gar, ty länderna i en snabb utveckling är sinse­mel­lan mycket olika och även fjär­ran från varan­dra. Den tran­sat­lan­tiska förbin­del­sen mellan USA och Europa repre­sen­te­rar stabi­li­tet för oss i Europa. Trots detta står det klart att såväl små som stora natio­ner måste över­väga sina posi­tio­ner med tanke på olika alter­na­tiv.

Uusi maail­man­jär­jes­tys on suuri haaste lännelle, mutta vielä suurempi Venä­jälle. Kaikki se kehi­tys, joka tapah­tuu EU:n ja Venä­jän, Venä­jän ja Yhdys­val­to­jen tai Venä­jän ja Naton suhteissa, on meille tärkeää ja hyödyl­listä. Suoma­lai­nen turval­li­suus­kes­kus­telu ei saisi juut­tua ikui­seen vastak­kai­na­set­te­luun Venäjä?Nato. Sellai­nen keskus­telu seisoo ja jää ajas­taan jälkeen. Suomen tulee muutoin­kin kyetä kohtaa­maan Venäjä sellai­sena kuin se on tänä päivänä ? kaik­kine haas­tei­neen, eikä sitä Venä­jää, jonka kuvaa histo­ria meille välit­tää. Hyvä naapu­ruus perus­tuu siihen, että osapuo­let kuun­te­le­vat toisi­aan ja tois­tensa huolia niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Sellaista naapu­ruutta Venä­jän kanssa Suomen tulee edis­tää.

Suomen asema maail­malla on raken­tu­nut Euroo­pan unio­nin ja euroa­lu­een jäse­nyy­teen. Niistä on ollut ratkai­se­vaa etua raken­net­taessa uuden vuosi­tu­han­nen Suomea ja ne ovat edel­leen meille vält­tä­mä­tön viite­ke­hys. En voi olla palaa­matta hetkeksi 1990-luvun tunnel­miin. Ylie­dul­li­nen Neuvos­to­lii­ton kauppa ja sen suuri työl­lis­tävä vaiku­tus oli mene­tetty, markka ja korot heilui­vat niin kuin niitä ulkoa­päin kulloin­kin halut­tiin heilut­taa, ajau­dut­tiin kahteen ottee­seen valuu­tan deval­voi­tu­mi­seen. Seurauk­sena oli synk­kiä kohta­loita pieny­rit­tä­jille ja pysy­väis­työt­tö­mille ja heidän perheil­leen. Oli tultava ulos kansain­vä­lis­ty­mään ja kamp­pai­le­maan kaikesta aidosti vapailla mark­ki­noilla. EU:n ja euron jäse­nyys loivat vält­tä­mät­tö­mät raamit, joissa suoma­lai­nen työ meidät nosti.
Nuo raamit ovat kyllä matkan varrella muut­tu­neet.
Totta on, että Eurooppa on pudon­nut kilpai­lu­ky­vyssä ja että EU:n vaiku­tus­valta on heiken­ty­nyt. Mutta sitä johto­pää­töstä, että rikko­malla heiken­ty­neen syntyisi vahvem­pia sirpa­leita, on vaikea ymmär­tää. Eivät EU tai euro ole aiheut­ta­neet uuden maail­man­jär­jes­tyk­sen tuloa ja sen vaiku­tuk­set olisi­vat olleet pienille yksi­no­li­joille vielä­kin dramaat­ti­sem­mat.
Totta on, että olemme nyt täysin erilai­sessa eurossa kuin mistä alun perin sovit­tiin. Kaikki vakau­den peri­aat­teet on työn­netty syrjään ja voi perus­tel­lusti epäillä, olisiko ilman niitä aika­naan euro synty­nyt­kään. On oltu aiheel­li­sesti kriit­ti­siä, minä­kin, mutta tässä nyt olemme ja tästä on eteen­päin pääs­tävä. Pitäi­sikö sitten eurosta luopua?
– Niin, liki koko länti­nen maailma on raskaasti velkaan­tu­nut. Yksi­kään velka ei haihdu, yksi­kään pankki ei pelastu eikä tartun­ta­vaara poistu, vaikka euro haudat­tai­siin kuinka syvälle. Ylivel­kaan­tu­mi­sen aiheut­tama kriisi on ja pysyy vaiva­namme kaikissa tapauk­sissa.

Euron ja sitä myöden EU:n tule­vai­suu­desta on esitetty erilai­sia versioita aina poliit­ti­sesta unio­nista konkurs­siu­nio­niin saakka. Oma kantani on ollut ja on, että pala­taan takai­sin juurille, siis alku­pe­räi­seen raha­liit­toon. Tämä tarkoit­taa no bail out -peri­aat­teen sekä teräs­te­tyn vakaus­so­pi­muk­sen täyttä palaut­ta­mista kunni­aan.

Keskei­sin ongelma tätä uutta vanhaa raken­net­taessa liit­tyy uskot­ta­vuu­teen. Sovi­taan nyt mitä tahansa, on vaikea vakuut­taa, että tällä kerralla sitä on myös tarkoi­tus noudat­taa. Paha­mai­nei­set mark­ki­na­voi­mat voisi­vat nyt olla hyödyksi. Jos ne toimi­vat normaa­listi, ne myös vartioi­vat sopi­musta. Ylivel­kaan­tu­mi­nen on nimit­täin mahdo­tonta, jollei velkaa saa. Kun vihdoin on alettu koros­taa velko­jien ja näiden koti­mait­ten halli­tus­ten vastuuta, se antaa terveel­li­sen muis­tu­tuk­sen mark­ki­noil­le­kin: jos velal­li­nen ei maksa niin velkoja kärsii ensim­mäi­senä.
Tähän ajatus­ra­ken­nel­maan euro­bon­dit tai muu yhtei­nen varain­han­kinta sopii huonosti, niiden kautta kunkin maan oma vastuu voi hämär­tyä yhteis­vas­tuuksi, jota nyt juuri tuskail­laan.
Pienen sopi aika­naan sanoa, ettei keisa­rilla ole vaat­teita. Meillä on tunnettu itse­tut­kis­te­lun tuskaa siitä, että Suomessa on menty vaati­maan tehty­jen euro­so­pi­mus­ten pitä­mistä tai viitattu omaan kuuliai­suu­teen niiden noudat­ta­mi­sessa.
Ei voi olla niin, että joudumme pyytä­mään anteeksi sitä, ettei meillä ole ollut suurta haluk­kuutta rikkoa sovit­tua. Kyllä pieni jäsen­maa­kin voi muis­tut­taa keisa­ria asial­li­sesta pukeu­tu­mi­sesta.
Euroo­pan unio­nilla on haas­teita muual­la­kin kuin talou­den suhteen. Yksi niistä liit­tyy aitoon yhtei­seen henkeen. Yhteis­työ näyt­tää väliin kuvit­teel­lista, siihen tapaan, että samassa veneessä soudel­laan samaan suun­taan, mutta minäpä huopaan ja pistäy­dyn omalla saarel­lani.
En usko, että päätös- tai toimin­ta­muo­to­jen tiivis­tä­mi­nen paljoa auttaisi, asen­teita ei direk­tii­veillä muuteta. Eurooppa kaipaa kipeäm­min johta­juutta kuin säätä­mistä.
Unio­nin on myös osat­tava asemoi­tua uuteen maail­maan. Luon­nol­li­nen suunta, johon jo viit­ta­sin, on kaikin tavoin lähen­tää yhteis­työtä Venä­jän kanssa. Se ei ole miten­kään risti­rii­dassa tran­sat­lant­ti­sen tradi­tion kanssa. Pohjois-Afri­kan ja Lähi-Idän epäva­kaat olot ovat Euroo­palle suuri haaste ja koros­ta­vat yhteis­työ­suh­detta Turk­kiin, jonka vaiku­tus­valta alueella on kasvava.
EU on kautta aiko­jen kerän­nyt moit­teita siitä, että se tuot­taa velvoit­teita ja vastuita jäsen­mail­leen.
Harvem­min on puhuttu siitä, että EU voisi tuot­taa suuruu­den ja syner­gian etuja jäsen­mail­leen. Tätä ajat­te­lua edus­taa puolus­tusyh­teis­työn ?pooling and sharing? eli soti­laal­lis­ten suori­tus­ky­ky­jen yhteis­käyttö -ajat­telu, joka pidem­mälle vietynä tuot­taa turval­li­suu­den lisäksi sivu­tuot­teena myös talou­del­lista ratio­na­li­soin­tia.
Toinen esimerkki voisi löytyä kehi­ty­sa­vun suun­nasta. Nykyi­sel­lään­hän jäsen­maat operoi­vat pääasiassa eril­lään, josta aiheu­tuu pääl­lek­käi­syyttä tai jopa keski­näista kilpai­lua. Olisi paikal­laan systee­maat­ti­sesti pohtia eri poli­tii­ka­na­lueilla, onko tällaista etua nykyistä laajem­min­kin tuotet­ta­vissa. Globaa­lissa kilpai­lua­se­tel­massa EU-maiden olisi viimein toimit­tava stra­te­gi­sem­min ja edis­tet­tävä näin yhteistä etuaan.

Meille on tärkeintä, miten Suomi jatkossa menes­tyy. Kansain­vä­li­syys ei ole itse­tar­koi­tus, mutta se on ollut meille hyvä väline menes­ty­mi­seen. Ja niin on jatkos­sa­kin oltava, sulkeu­tu­mi­nen tai eris­täy­ty­mi­nen olisi vaaral­lista taan­tu­maa.
Vakaa kestävä kasvu on vält­tä­mä­töntä. Se vaatii raken­teel­li­sia muutok­sia ja se edel­lyt­tää vahvaa asen­netta.
Aivan oikein on koros­tettu koulu­tuk­sen ja osaa­mi­sen, yrit­tä­mi­sen ja työn sekä välit­tä­mi­sen ja yhtei­sym­mär­ryk­sen merki­tystä, niistä tule­vai­suus raken­ne­taan.

Kaikki ne saavat ponti­mensa asen­teis­tamme, siitä, onko tahtoa jatkaa suoma­laista
menes­tystä. Niitä asen­teita tahdon vahvis­taa.

Miten presi­dentti sitten voisi vaikut­taa?

Ensin presi­den­tin valta­oi­keuk­sista. Suhtau­tu­mi­seni on varmaan tiedos­sanne, enkä lähde sitä pidem­min enää perus­te­le­maan. Mutta tämän tahdon sanoa: Presi­dent­tiys ei ole mikään muusta irral­li­nen epämää­räi­nen jäänne, presi­dentti on valtion päämies, jolle kansa antaa suoran ja välit­tö­män valtuu­den. Kansan ääni tulee taas hyvin konkreet­ti­sesti kuulu­maan ja näky­mään tammi­kuussa.

Först gällande presi­den­tens makt­be­fo­gen­he­ter. Ni känner säkert till min inställ­ning och jag kommer inte att moti­vera den desto närmare. Men en sak vill jag säga klart ut: presi­den­täm­be­tet är inte varken en lösryckt eller förle­gad insti­tu­tion. Republi­kens presi­dent är vårt stat­sö­ver­hu­vud, som fått sin full­makt direkt från folket. I januari kommer folkets röst åter att höras och synas mycket konkret.

Presi­dentti voi olla arvo­joh­taja, mutta hänen tehtä­vänsä ei ole muut­taa ihmis­ten maail­man­kat­so­muk­sia. Se olisi väärin.
Presi­dentti voi kyllä näyt­tää esimerk­kiä, kannus­taa arvo­kes­kus­te­luun ja osal­lis­tua siihen. Samalla presi­den­tin pitää nousta ideo­lo­gi­sen kilvoit­te­lun yläpuo­lella tai oikeas­taan sivuun sellai­sesta. On oltava oikeu­den­tun­toi­nen, herkkä tunte­maan oikean ja väärän.
Presi­den­tin on myös näytet­tävä linjaa, nähtävä kauas ja oltava johdon­mu­kai­nen. Minua on hieman häirin­nyt sellai­nen ilmiö, kuinka nopeasti globaali sanoma muun­tuu. Koimme äkki­kään­nök­sen, kun ensin ilmas­ton­muu­tos oli pikku­hil­jaa herät­tä­nyt tietoi­suu­den, ja meille sanot­tiin: ?Älkää kulut­tako liikaa!? Sitten ei mennyt kuin muutama vuosi, niin finans­si­krii­sin myötä sanoma kään­tyi päin­vas­tai­seksi: kulut­ta­kaa elvy­tyk­sen nimissä! Pari vuotta sitten kuulimme, että ?eihän velkaa tarvitse maksaa takai­sin?, nyt ylivel­kaan­tu­mi­nen on suurin ongelma. Tuntuu ikään kuin vakaa suunta olisi kateissa. Taidamme olla vähän sellai­sia päivä­per­ho­sia. Presi­dent­tiä tarvi­taan katso­maan kauem­mas.

Minua kieh­too vastuun olemus. Kaikessa elämässä vastuu on jatku­vuu­den edel­ly­tys ja vastuun täyt­tä­mi­nen luon­nol­li­nen asia. Usein kuulee, miten vastuu painaa tai sitä pitää suoras­taan pakoilla, mutta perus­teel­taan vastuu on myön­tei­nen asia. Oikein mitoi­tettu, kulle­kin määränsä ja mahdol­li­suuk­siensa mukaan, vastuul­li­suus tuo kanta­jal­leen tyyty­väi­syy­den ja onnen tunteen. ?Olen saavut­ta­nut tavoit­teeni? tai ?täytin tehtä­väni?, eivätkö ne kuulos­ta­kin hyvältä!
Jokai­sella tulee olla oikeus ottaa vastuuta itses­tään ja lähei­sis­tään niin laajalle kuin kyke­nee. Usein tämä sano­taan, että kaikille on annet­tava mahdol­li­suus. Oikeus ottaa vastuu on ehkä laajempi ? ensin on oltava ulkoi­nen mahdol­li­suus, sitten ymmär­rys vastata itsel­leen siitä, ettei hukkaa hyväänsä, niitä lahjoja, jotka saanut on. Kun vielä tulee tunne, että minun­kin korteni keossa on tarpeel­li­nen, on ilo ottaa vastuu siitä.
Onko kaikilla sitten mahdol­li­suus? Nuor­ten syrjäy­ty­mi­nen alkaa olla periy­ty­vää ja moni jää myös aikui­siässä eril­leen yksi­nään. Ne ovat sekä yksi­löille itsel­leen että yhtei­sölle korvaa­mat­to­mia tappioita. Nuoria syrjäy­tyy yhden ikäluo­kan verran, vaikka kaikki yhteis­kun­nal­li­set tahot ovat päät­tä­väi­sesti syrjäy­ty­mistä torju­massa. Tulle väis­tä­mättä uskot­ta­vuuson­gel­maa: haem­meko tosis­samme ja löytyykö ylipää­tään kunnon lääkettä.
Jokai­nen meistä on kuiten­kin tässä toimija, nuoresta vanhaan voi vaikut­taa omassa ympä­ris­tös­sään siihen, ettei joku lähellä ole ulkona.

Kohdis­tan tämän sano­man erityi­sesti hyvin­voi­ville: Mitä vähem­män on pahoin­voin­tia, sen parem­min kaikki voivat. Liikeh­dintä New Yorkissa, muissa Yhdys­val­tain kaupun­geissa ja jo muual­la­kin on vakava varoi­tus.
Suomessa on viikolla vietetty ensim­mäistä ihmi­sar­von päivää. Sen sano­maan kannat­taa pysäh­tyä. Jokai­nen ihmi­nen ansait­see henki­lö­koh­tai­sen kunnioi­tuk­sen ja ystä­väl­li­sen kohte­lun. Meillä on myös pidetty muun­lai­sia puheita. Pahoilla sanoilla on huono ominai­suus kertaan­tua, pannaan vielä pahem­maksi jotta kuuluu, ja loppu­tu­los on paljon pahempi, kuin kukaan alun perin tarkoitti. Nyt presi­den­tin­vaa­lien keskus­te­lut anta­vat hyvän tilai­suu­den aset­taa selvät rajat ääri­mie­li­pi­teille pitäen mielissä vaik­kapa tuon ihmi­sar­von sano­man.
Entäpä muita suoma­lai­sia arvoja? Pidän vaati­mat­to­muu­den hyveestä. Sellai­sesta, että tuo ulos­päin itsensä pikem­min varo­vai­sesti kuin yläkant­tiin. Minusta se ominai­suus on suoma­lai­nen vahvuus ? vähät puheet eivät ole vahin­goksi, kun ne kaikki ovat asiaa ja uskot­ta­via ? tai eikö­hän nyt ole viimeis­tään selvää, että suuret elkeet peit­tä­vät suurim­mat kuplat. Olen havain­nut, että suoma­lai­sia arvos­te­taan, erityi­sesti itäi­sissä kult­tuu­reissa, meidän lievästä pidät­ty­väi­syy­des­tämme, se kun tulki­taan toisen kunnioit­ta­mi­seksi. Aivan oikein tulkittu.
Luot­ta­mus ja luotet­ta­vuus ovat kaiken inhi­mil­li­sen kans­sa­käy­mi­sen perusta. Meidän pääomamme tässä on suuri. Vielä­kään, tai erityi­sesti nyt, ei ole syytä unoh­taa mainetta maana joka maksoi velkansa. Tai koko­naan toinen esimerkki, maail­man kalleim­mat jalat, vai polvi tai nilk­kako Beck­ha­milta petti, Suomessa ne leikat­tiin koska suoma­lai­seen osaa­mi­seen luotet­tiin.
Luot­ta­muk­seen on perus­tu­nut myös kykymme toimia yhdessä ja vaalia yhte­näi­syyttä. Maata on niin johdet­tava, että jokai­nen voi luot­taa tule­vaan ja ettei kukaan suoma­lai­nen koe itse­ään unoh­de­tuksi tai tarpeet­to­maksi.

Ystä­vät,
Haluan päät­tää puheeni erään ystä­väni sanoin. Hän lähes­tyi neuvolla: ?Presi­den­tin tehtä­vässä ei saa solah­taa siihen valta­vir­taan, siihen elämän­pii­riin, jossa tapaa vain voit­ta­jia. Eivät voit­ta­jat juuri­kaan presi­dent­tiä tarvitse. Presi­den­tin pitää osata seisoa ihmi­sen rinnalla myös häviön ja häpeän hetkellä. Tästä me kaikki varmasti olemme yhtä mieltä!  KIITOS.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa

27.5.2024

Sauli Seit­ten­ranta: ”Lääke­pula on turval­li­suusuhka”

2021 rahti­laiva tukki Suezin kana­van. 2022 Kiinan rajut koro­na­ra­joi­tuk­set johti­vat Shang­hain ja Shenz­he­nin tehtai­den ja sata­mien kapa­si­tee­tin laskuun. 2024 huthi­ka­pi­nal­lis­ten

24.5.2024

Susanne Päivä­rinta: ”Suomen turva on vahva Eurooppa”

Elämme massii­vis­ten haas­tei­den ja kasain­vä­lis­ten jännit­tei­den aikaa. Venä­jän hyök­käys­sota Ukrai­nassa jatkuu, Suomi on sulke­nut itära­jansa. Venä­jän suun­nalta voimme odot­taa jatkos­sa­kin

25.4.2024

Kaikki kokoo­muk­sen euro­vaa­lieh­dok­kaat on nyt nimetty – euro­vaa­lioh­jel­man ytimessä turval­li­suus, talous ja arvot

Kuva: Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­jan Petteri Orpon (edessä) kanssa euro­vaa­lieh­dok­kaita vasem­malta: Ted Apter, Henriina Rantala, Markku Rentto, Mika Aaltola, Ville Kaunisto, Aura

Skip to content