Emme voi hyväk­syä maail­maa, jossa isoäi­dit pelkää­vät tyttä­riensä ja poikiensa tyttä­rillä olevan vähem­män oikeuk­sia kuin heillä oli. Tähän YK:n pääsih­tee­rin Antó­nio Guter­re­sin lausee­seen pysäh­dyin tällä viikolla. Sosi­aa­li­tur­van lisäksi vastaan Orpon halli­tuk­sessa tasa-arvo­asioista ja siinä roolissa johdin Suomen dele­gaa­tiota YK:n nais­ten oikeuk­sien komi­tean 68. kokouk­sessa New Yorkissa. Se on toiseksi suurin vuosit­tai­nen YK-kokous YK-viikon jälkeen.

Paras keino turvata yhteis­kun­tien kehit­ty­mi­nen on varmis­taa tyttö­jen koulu­tus ja nais­ten osal­lis­tu­mi­nen työelä­mään. Suomea ja muita Pohjois­maita kuun­nel­laan, sillä olemme tasa-arvon edel­lä­kä­vi­jöitä ja myös YK:n tasa-arvo­jär­jestö UN Wome­nin suurim­pia rahoit­ta­jia.

Suomella on hieno tasa-arvo­his­to­ria. Olimme ensim­mäi­nen maa maail­massa, joka antoi naisille täydet poliit­ti­set oikeu­det – äänioi­keu­den ja oikeu­den aset­tua ehdolle vaaleissa – jo vuonna 1906. Sen voimalla nousi edus­kun­taan ensim­mäis­ten nais­ten joukossa myös jokiois­lai­nen Miina Sillan­pää, myöhem­min Suomen ensim­mäi­nen nais­mi­nis­teri.

Suomessa tasa-arvon edis­ty­mi­nen on ollut ennen kaik­kea käytän­nöl­listä. Naiset tarvit­tiin töihin. Kun kehit­ty­vät maat usein nosta­vat esiin, että ensin pitää saavut­taa kehi­tys, jotta voidaan saavut­taa tasa-arvo, Suomella on tähän omaan koke­muk­seen perus­tuva vastaus: ei ole toista ilman toista. Tyttö­jen ja nais­ten oikeu­det, koulu­tus, työs­sä­käynti ja talou­del­li­nen itse­näi­syys ovat edel­ly­tys kehi­tyk­selle, talou­den kasvulle ja yhteis­kun­nan vauras­tu­mi­selle.

Suomen tämän päivän tasa-arvo-ongel­mia ovat esimer­kiksi naisiin kohdis­tuva väki­valta, raskaus- ja perhe­va­paa­syr­jintä sekä vanhem­muu­den ja hoiva­vas­tuun epäta­sai­nen jakau­tu­mi­nen.

Huoli­mat­to­masti ajat­te­lemme tasa-arvon olevan jo pitkällä. Moni tätä­kin lukiessa saat­taa huomata ajat­te­le­vansa, että miksi tästä asiasta pitää puhua – olisi isom­pia­kin ongel­mia, mutta onko?

Koko viikon YK:n pääma­jan käytä­villä tuli silmille ilmiö, josta puhut­tiin ”push backina”, tasa-arvon taka-aske­leina. Nais­ten perus­oi­keuk­sia, varsin­kin seksu­aali- ja lisään­ty­mis­ter­vey­soi­keuk­sia, on viime vuosina kysee­na­lais­tettu maail­man­laa­jui­sesti. Työ on laajaa, hyvin rahoi­tet­tua. Se näkyy esimer­kiksi abort­tioi­keu­den kysee­na­lais­ta­mi­sena ja moni­muo­toi­suu­den (diver­sity) vastus­ta­mi­sena perhe­ky­sy­myk­sissä. Mekään emme voi pitää tasa-arvoa itses­tään­sel­vyy­tenä.

Tytöt ja naiset kärsi­vät sodista, joita he eivät ole aloit­ta­neet. Seksu­aa­lista väki­val­taa, mukaan­lu­kien rais­kauk­sia ja jouk­ko­rais­kauk­sia, käyte­tään karmeana sodan­käyn­nin väli­neenä. Tästä on saatu uskot­ta­via viit­teitä niin Israe­lista, Gazasta, Ukri­nasta kuin Suda­nis­ta­kin.

Afga­nis­ta­nissa nais­ten asema heiken­tyy romah­dus­mai­sesti. Tali­ban-hallinto on rajoit­ta­nut nais­ten ja tyttö­jen oikeuk­sia yli 50 eri määräyk­sin ja tekee naisista käytän­nössä näky­mät­tö­miä. Rajoi­tuk­set koske­vat tyttö­jen ja nais­ten koulu­tusta, liik­ku­mista, työs­ken­te­lyä ja itse­mää­rää­mi­soi­keutta. Lapsia­vio­lii­tot, väki­valta ja äitiys­kuol­lei­suus lisään­ty­vät. Suomi toi näiden nais­ten äänen kuulu­viin New Yorkissa. Afgaa­ni­nai­set jatka­vat rohkeaa tais­te­lua oikeuk­siensa ja täyden, inhi­mil­li­sen elämän puolesta.

Tiis­taina on Minna Cant­hin ja tasa-arvon päivä. Työn tasa-arvon puolesta on jatkut­tava, jotta tytöt kaik­kialla maail­massa saisi­vat päät­tää omasta kehos­taan ja elämäs­tään ja elää ilman väki­val­lan pelkoa. Se on koko ihmis­kun­nan kysy­mys, yhä tänään­kin.

Teksti on julkaistu Fors­san lehdessä 16.3.2024.

Kirjoit­taja on Petteri Orpon halli­tuk­sen sosi­aa­li­tur­va­mi­nis­teri.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa