Katai­nen: Uuden vuoden tuomat haas­teet vaati­vat kykyä uudis­tua

Julkaistu: 31.12.2012

Uutena vuotena juhlimme vanhan kään­ty­mistä uudeksi. Vuosi 2012 jää taak­semme ja edes­sämme on uusi vuosi 2013. Tule­vana vuonna Suomi ja suoma­lai­nen hyvin­voin­tiyh­teis­kunta on uuden­lais­ten suur­ten haas­tei­den edessä.

Suoma­lai­nen hyvin­voin­tiyh­teis­kunta on lupaus huolen­pi­dosta. Se on lupaus siitä, että yhden­kään suoma­lai­sen ei tarvitse pelätä, että sairas­tues­saan jäisi vaille laadu­kasta tervey­den­huol­toa. Se on lupaus siitä, että ketään ei jätetä yksin työt­tö­myy­den tai muiden vaikeuk­sien kohda­tessa. Se on lupaus siitä, että jokai­nen voi ikään­tyä arvok­kaasti ja saa tarvit­se­mansa palve­lut silloin, kun yksin pärjää­mi­nen käy hanka­laksi.

Nämä lupauk­set palve­luista, tulon­siir­roista ja huolen­pi­dosta ovat suoma­lai­sen hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan ydin. Näiden lupaus­ten pitä­vyyttä kuiten­kin koetel­laan. Suomea kohtaa kaksi hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan luihin ja ytimiin mene­vää haas­tetta: väes­tön ikään­ty­mi­nen ja elin­kei­no­ra­ken­teen muutos.

Suomessa väestö ikään­tyy vauh­dik­kaasti. Kun työi­käi­siä on aikai­sem­paa vähem­män, Suomessa tehdään aikai­sem­paa vähem­män työtun­teja. Tämä tarkoit­taa esimer­kiksi hitaam­paa talous­kas­vua ja pienem­piä vero­tu­loja. Samaan aikaan palve­lui­den tarve kasvaa merkit­tä­västi.

Yhtälö ei ole tasa­pai­nossa. Tulot vähe­ne­vät samalla kun menot kasva­vat. Julkista taloutta rasit­taa kestä­vyys­vaje. Nyky­me­nolla rahat eivät riitä hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan yllä­pi­tä­mi­seen.

Samalla Suomea haas­taa poik­keuk­sel­li­sen nopea elin­kei­no­ra­ken­teen muutos. Neljässä vuodessa teol­li­suu­desta on hävin­nyt 60 000 työpaik­kaa. Raken­ne­muu­tosta ja teol­li­suu­den työpaik­ka­me­ne­tyk­siä onkin vauh­dit­ta­nut Suomen heiken­ty­nyt kilpai­lu­kyky. Suomessa palkat ovat nous­seet tuot­ta­vuu­den kasvua nopeam­min samaan aikaan kun esimer­kiksi vien­ti­hin­nat ovat pudon­neet tuntu­vasti.

Enti­ses­tään kiris­ty­nyt kansain­vä­li­nen talous­kil­pailu on armo­tonta. Tuorein Suomea kirpai­seva esimerkki tästä on meri­teol­li­suu­den menet­tämä iso ristei­li­jä­ti­laus. Tilausta ei saatu Suomeen ja Turkuun vaikka valtio­valta oli tuke­massa ristei­li­jä­ti­lauk­sen järjes­ty­mistä ennen näke­mät­tö­män suurella veron­mak­sa­jien panos­tuk­sella. Tela­kan ja sen alihank­ki­jay­ri­tys­ten työn­te­ki­jöi­den huoli tule­vai­suu­desta on totta kai suuri ja epävar­muus vaivaa. Juuri nyt tärkeintä onkin pyrkiä varmis­ta­maan tela­kan muu tilaus­kanta. Telakka- ja meri­teol­li­suu­temme osaa­mi­nen on sitä luok­kaa, että alan tule­vai­suu­teen on kaikki syy uskoa. Mutta tule­vai­suutta on vain, jos olemme tarpeeksi kilpai­lu­ky­kyi­siä. Telakka- ja meri­teol­li­suu­den uudis­ta­mi­seksi halli­tus on päät­tä­nyt käyn­nis­tää meri­teol­li­suu­den kilpai­lu­ky­ky­oh­jel­man, jossa keski­ty­tään muun muassa arkti­seen meri­teol­li­suu­teen ja offs­hore-teol­li­suu­teen, tavoit­teena vahvis­taa alan pitkän aika­vä­lin kilpai­lu­ky­kyä ja kannat­ta­vuutta.

Uusia työpaik­koja talou­den raken­ne­muu­tok­sen myller­ryk­sessä syntyy erityi­sesti palve­lusek­to­rille, mutta vali­tet­ta­vasti saldo on miinus­merk­ki­nen: työpaik­koja häviää reilusti enem­män kuin uusia syntyy tilalle. Kun julki­sella ja palve­lusek­to­rilla tuot­ta­vuu­den kasvu on teol­li­suutta heikom­paa, niin elin­kei­no­ra­ken­teen muutos osal­taan hidas­taa hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan kestä­vyy­den kannalta olen­naista talous­kas­vua.

Lyhyellä aika­vä­lillä Suomea koet­te­lee ikään­ty­mi­sen ja elin­kei­no­ra­ken­teen muutok­sen lisäksi Euroo­pan velka­krii­sistä johtuva suhdan­ne­luon­tei­nen taan­tuma. Taan­tu­man seurauk­sena valtio joutuu ensi vuon­na­kin otta­maan noin seit­se­män ja puoli miljar­dia euroa uutta velkaa meno­jen katta­mi­seen.

Nämä haas­teet pakot­ta­vat meitä uudis­ta­maan Suomea. On oltava rehel­li­nen: hyvin­voin­tiyh­teis­kunta ei nyky­muo­dos­saan kestä tule­vien vuosi­kym­me­nien haas­teita. Hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan raken­teel­li­siin heik­kouk­siin on kuiten­kin löydet­tävä ratkai­suja riip­pu­matta siitä, onko suhdanne juuri nyt kuuma tai kylmä. Nyt kun suhdanne on kylmä, toimeen on tartut­tava sitä­kin nopeam­min.

Erityi­sesti väes­tön ikään­ty­mi­nen edel­lyt­tää meiltä raken­teel­li­sia uudis­tuk­sia, joilla lisä­tään yhteis­kun­nassa tehdyn työn määrää. Suomessa sadasta työi­käi­sestä noin 70 käy töissä, kun vaik­kapa Ruot­sissa töissä käy liki 75 työi­käistä sadasta. Suoma­lai­set ovat työelä­mässä noin kolme vuotta lyhyem­män ajan kuin EU:ssa keski­mää­rin. Suoma­lais­ten eläk­keel­le­siir­ty­mi­siän odote on 60,5 vuotta, kun eläke­jär­jes­tel­män kestä­vyys edel­lyt­täisi 65,5 vuoden keski­mää­räistä eläkei­kää vuonna 2050.

Tarvit­semme liudan uudis­tuk­sia, joilla kyetään lisää­mään tehty­jen työtun­tien määrää, piden­tä­mään työuria ja saamaan yhä useampi suoma­lai­nen mukaan työelä­mään. Tarvit­semme lisää työtun­teja, -viik­koja, -kuukausia ja -vuosia. Lisää työtä tarkoit­taa parem­pia ansioita, parem­pia julki­sia palve­luita ja vahvem­paa eläke­tur­vaa. Työn määrän lisää­mi­nen on hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan kohta­lon­ky­sy­mys.

Elin­kei­no­ra­ken­teen muutos puoles­taan edel­lyt­tää uudis­tuk­sia Suomen kilpai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­seksi. Kilpai­lu­kyky tarkoit­taa lisää työpaik­koja. Ja työpaik­koja tarvi­taan: jopa 180 000 työha­luista ja -kykyistä suoma­laista on vailla työtä. Tämä on yksi­löi­den ja yhteis­kun­nan kannalta kestä­mä­tön tilanne.

Kilpai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­nen edel­lyt­tää uudis­tuk­sia, jotka kannus­ta­vat yrityk­siä inves­toi­maan ja palk­kaa­maan uusia työn­te­ki­jöitä. Tämän rinnalla tarvi­taan palk­ka­rat­kai­suja, jotka lisää­vät työpaik­koja eivätkä vähennä niitä. Suomen Pankin arvion mukaan pienil­lä­kin eroilla palk­ka­ke­hi­tyk­sessä voi olla synty­vien työpaik­ko­jen luku­mää­rään jopa kymme­nien tuhan­sien vaiku­tus.

Halli­tuk­sessa etsimme näihin haas­tei­siin ratkai­suja alku­vuo­den puoli­vä­li­tar­kas­te­lussa ja kehys­rii­hessä. Halli­tus on myös pyytä­nyt työmark­ki­na­jär­jes­töjä teke­mään konkreet­ti­sia esityk­siä tehdyn työn määrän lisää­mi­seksi ja työurien piden­tä­mi­seksi helmi­kuun puoli­vä­liin mennessä.

Osa tule­vana keväänä tehtä­vistä ratkai­suista voi tuntua kipeiltä, mutta ne ovat vält­tä­mät­tö­miä suoma­lai­sen hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan kestä­vyy­den turvaa­mi­seksi. On oikein lait­taa tulot ja menot tasa­pai­noon, jotta emme jätä lapsiemme makset­ta­vaksi kohtuu­tonta velka­taak­kaa. On oikein tehdä kaikki ne uudis­tuk­set, jotka varmis­ta­vat, että Suomi on hyvin­voin­tiyh­teis­kunta myös lapsil­lemme ja heidän lapsil­leen. Menneet­kin vuosi­kym­me­net osoit­ta­vat, että me pärjäämme kyllä Suomessa, kunhan meillä on kykyä ja rohkeutta uudis­tua. Näin on myös jatkossa.

Samalla kun joudumme yhdessä ponnis­te­le­maan hieman aikai­sem­paa kovem­min yhteis­kun­tamme kestä­vyy­den turvaa­mi­seksi, meidän on muis­tet­tava, että lopulta yksi­kään virka­mies, julki­nen palvelu tai tulon­siirto ei voi korvata perheen ja läheis­temme huolen­pi­toa. Hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan perim­mäi­nen käyt­tö­voima ei ole veroeuro vaan lähim­mäi­sis­tään välit­tä­mi­nen. Voimme jokai­nen omilla toimil­lamme joka­päi­väi­sessä arjes­samme osoit­taa lähim­mäi­sil­lemme, että väli­tämme.

Toivo­tan valtio­neu­vos­ton puolesta kaikille suoma­lai­sille oikein onnel­lista uutta vuotta.