Suoma­laista hyvin­voin­tiyh­teis­kun­taa haas­te­taan nyt monella rinta­malla. Talous­kas­vua paina­vat kansain­vä­li­nen talous­taan­tuma, heiken­ty­nyt koti­mai­nen hinta­kil­pai­lu­kyky, teol­li­suu­den raken­ne­muu­tos ja valtion oma velkaan­tu­mi­nen, joka ei enää mahdol­lista viime vuosien kaltai­sia elvy­tys­toi­mia. Olemme jälleen kerran murros­koh­dassa, jossa meidän täytyy löytää uudet Suomen menes­ty­mi­sen keinot.

Hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tamme yllä­pi­tä­mi­seksi tarvit­semme laajan joukon tehok­kaita ja määrä­tie­toi­sia toimen­pi­teitä. Mitään yksit­täi­siä keinoja ei pidä sulkea pois ennalta. Tilanne on haas­tava. Silti pääosa näistä tule­vai­suutta turvaa­vista päätök­sistä on täysin meidän suoma­lais­ten omissa käsissä. On koko­naan meistä itses­tämme kiinni, saam­meko hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tamme säily­tet­tyä myös tule­ville polville.

Hyvin­voin­ti­lu­paus­ten ja niiden pitkän aika­vä­lin rahoi­tuk­sen välissä on tällä hetkellä eri arvioi­den mukaan jopa 7-10 miljar­din euron vaje. Toisin sanoen euroja tarvi­taan palve­lu­jen yllä­pi­tä­mi­seen reip­paasti enem­män kuin niitä on kerty­nyt tai kerty­mässä. Elämme jo nyt voimak­kaasti velaksi ja väes­tömme ikään­ty­mi­sen aiheut­ta­masta palve­lu­tar­peen kasvusta johtuen velka­taakka ja vero­tus uhkaa­vat nousta kestä­mät­tö­män korkeiksi. Tämä johtaisi käytän­nössä toisaalta hyvin­voin­ti­pal­ve­lui­den asteit­tai­seen rapau­tu­mi­seen ja toisaalta yrit­tä­mi­sen sekä työn­teon kannus­tei­den hiipu­mi­seen. Näin vaaral­li­selta kehi­tyk­seltä ei voi yksi­kään vastuul­li­nen polii­tikko ummis­taa silmi­ään.

Halli­tus on sitou­tu­nut teke­mään tarvit­ta­vat päätök­set kestä­vyys­va­jeen umpeen kuro­mi­seksi tämän halli­tus­kau­den aikana. Julkis­ten palve­lu­jen tuot­ta­vuu­den kannalta tärkein hanke on kunta- ja palve­lu­ra­ken­ne­uu­dis­tus. Palve­lu­tuo­tan­nossa heikko tuot­ta­vuus tarkoit­taa käytän­nössä sitä, että saamme samalla rahalla koko ajan vähem­män sosi­aali- ja terveys­pal­ve­luja jo työnsä tehneille ikäih­mi­sille, vähem­män päivä­hoi­toa lapsi­per­heille ja vähem­män koulu­tusta tule­vai­suu­den suku­pol­ville.

Tällä menolla anne­tut hyvin­voin­ti­lu­pauk­set uhkaa­vat jäädä katteet­to­miksi. Tarvi­taan uusi suunta. Uuden suun­nan saami­seksi tarvit­semme kipeästi niin kunta­ra­ken­tei­den kuin myös palve­lu­ra­ken­tei­den uudis­ta­mista.

Raken­tei­den uudis­ta­mi­nen luo parem­mat edel­ly­tyk­set muun muassa palve­lu­jen orga­ni­soi­mi­selle, hankin­tao­saa­mi­sen lisää­mi­selle, hyvin­voin­ti­pal­ve­lu­jen mark­ki­noi­den hyödyn­tä­mi­selle sekä parem­malle johta­mi­selle ja henki­lös­tö­po­li­tii­kalle. Uudis­tuk­sella vahvis­te­taan myös kunnal­lista itse­hal­lin­toa ja edel­ly­tyk­siä paran­taa tuot­ta­vuutta.

Tällä hetkellä kunta- ja palve­lu­ra­ken­ne­uu­dis­tusta viedään eteen­päin monella rinta­malla. Palve­lu­jen turvaa­mi­nen vaatii perus­teel­li­sen valmis­te­lu­työn sekä lukui­sia laki­hank­keita niin raken­tei­den, rahoi­tuk­sen kuin toimin­ta­ta­po­jen­kin osalta. Hank­keen valtava laajuus tekee uudis­tuk­sesta erit­täin haas­ta­van. Ehkä siksi uudis­tusta ei ole aiem­min tehty.

Tämä ei kuiten­kaan tippaa­kaan vähennä uudis­tuk­sen tarpeel­li­suutta. Pikem­min­kin päin­vas­toin. Tule­vai­suu­den haas­teita ei ratkaista peruu­tus­pei­liin tuijot­ta­malla. Halli­tus onkin viemässä kunta- ja palve­lu­ra­ken­ne­uu­dis­tuk­sen eri osako­ko­nai­suuk­sia yksi­tuu­mai­sesti ja määrä­tie­toi­sesti eteen­päin.

Tällä ennak­ko­luu­lot­to­malla asen­teella Suomi on aiem­pina vuosi­kym­me­ninä pärjän­nyt ja niin tulee pärjää­mään myös jatkossa.

Kirjoi­tus on julkaistu Turun Sano­missa 5.2.2013

Lisää sisältöä samassa kategoriassa