Evästeasetukset Verkkosivumme käyttää välttämättömiä evästeitä, jotta sivut toimivat ja kokemuksesi olisi vieläkin makeampi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja hallita asetuksiasi evästeasetussivulla. You can read more about them use and control their settings.
Kokoomus.fi / Julkaisut / Puheet / Antti Häkkä­nen: Euroo­pan uusi turval­li­suus­jär­jes­tys

Antti Häkkä­nen: Euroo­pan uusi turval­li­suus­jär­jes­tys

Julkaistu:

Arvoi­sat naiset ja miehet, hyvät maan­puo­lus­tus­kurs­siyh­dis­tyk­sen jäse­net ja muut läsnä­oli­jat.

Kiitän Korkeim­man Hallinto-oikeu­den presi­dentti Kari Kuusi­nie­meä kutsusta tulla puhu­maan tähän tilai­suu­teen. Maan­puo­lus­tus­kurs­siyh­dis­tys on arvos­tettu turval­li­suus­toi­mija suoma­lai­sessa yhteis­kun­nassa ja nämä tilai­suu­det tarjoa­vat mainion fooru­min ajan­koh­tai­seen ulko- ja turval­li­suus­po­liit­ti­seen keskus­te­luun. 

Laaja joukko eri alojen vaikut­ta­jia käyvät maan­puo­lus­tus­kurs­sit. Ymmär­rys turval­li­suu­desta ja koko­nais­maan­puo­lus­tuk­sesta vahvis­tu­vat kaikilla toimia­loilla. Siitä syntyy pienen Suomen vahvuus­te­kijä. 

Tasan neljä vuotta sitten puhuin tässä samassa tilai­suu­dessa turval­li­suu­desta. Olin juuri palan­nut Mosko­vasta minis­te­ri­ta­paa­mi­sesta. Huoli Venä­jän sisäi­sestä kehi­tyk­sestä kasvoi joka kerta tava­tes­sani Venä­jän minis­te­reitä ja virka­mie­hiä. Puti­nin otteet olivat koven­tu­neet vuosi vuodelta. 

Nyt tarkas­te­len Suomen ja Euroo­pan uutta turval­li­suus­po­liit­tista asemaa Ukrai­nan sodan aiheut­ta­mien muutos­ten seurauk­sena. 

Maan­tie­teestä johtuen Venäjä on aina ollut Suomen suurin ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan haaste. Venä­jän sisäi­nen kehi­tys on ennus­ta­nut ulkoista kehi­tystä ja heijas­tusta naapu­rei­densa turval­li­suu­teen. Näin on tapah­tu­nut jo usei­den vuosi­sa­to­jen ajan. 

Histo­rian­tut­ki­muk­sen kautta näemme jälki­kä­teen yhä selvem­min, kuinka Venä­jän kehi­tys­ku­lut ovat olleet sidok­sissa suurem­piin kansain­vä­li­siin tapah­tu­miin tai koti­maan sisäi­siin levot­to­muuk­siin.

Tsaa­rien aikana näimme auto­no­mian vahvis­tu­mi­sen aika­kausia, joita heti seurasi venä­läis­tä­mi­sen ja vihan aika­kau­det. Neuvos­to­lii­ton stali­nismi heijas­tui meille sotina, Hrust­he­vin suoja­sää lien­ny­tyk­senä. Gorbatsho­vin pere­stroika antoi vapautta ja avoi­muutta, joka lopulta johti Neuvos­to­lii­ton hajoa­mi­seen. 

Nyt 2000-luvulla Putin on määrä­tie­toi­sesti ja julki­sesti raken­ta­nut uutta Neuvos­to­liit­toa ja pyrki­nyt palaut­ta­maan Euroop­paan kylmän sodan aikaista turval­li­suus­jär­jes­tystä ja etupii­ri­ja­koa. 

Venä­jän hyök­käys­sota heiken­tää Euroo­pan ja Suomen turval­li­suutta pitkä­kes­toi­sesti. Venäjä on selvästi haluk­kaampi otta­maan suurem­pia ja vaaral­li­sem­pia riskejä. 

Vaikka uhka ei tällä hetkellä kohdistu välit­tö­mästi meihin, eska­laa­tion vaarat ovat yhä ilmassa. Itä-Euroo­passa tai Itäme­ren alueella tapah­tuva soti­laal­li­nen konflikti vaikut­taisi Suomeen. Suomen on myös varau­dut­tava siihen, että soti­laal­lista voimaa kohdis­tet­tai­siin yksi­no­maan Suomea vastaan, vaikka tämä onkin epäto­den­nä­köistä.

Edel­li­nen suuri murros­kohta ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kassa oli 1990-luvulla. Neuvos­to­lii­ton romah­ta­mi­nen, YYA-sopi­muk­sen irti­sa­no­mi­nen, EU-jäse­nyys ja puolus­tuk­sen kansain­vä­li­set aske­leet Nato-kump­pa­nuu­den myötä, merkit­si­vät 1990-luvulla uuden ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan aika­kautta. Suomi oli askel­ta­nut länteen jo vuosi­kym­me­niä EEC sopi­muk­sien ja muiden läntis­ten järjes­te­ly­jen kautta. Mutta 90-luvun alku oli silti selkeä murros­kohta sotien jälkeen harjoi­tet­tuun ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiik­kaan. 

Nyt on käyn­nissä uusi murros. Kylmän sodan jälkeen ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan pila­reina ovat olleet oma puolus­tus, länti­nen inte­graa­tio ja kump­pa­nuu­det, Venäjä-suhde ja kansain­vä­li­nen yhteisö oikeu­del­li­sine normei­neen.

Venä­jän hyök­käys romutti Suomen Venäjä-suhteen ja kansain­vä­li­sen oikeu­den ja YK:n toimin­ta­ky­vyn. Suomen Venäjä-suhteessa oli pitkään ajatuk­sena, että Suomi kyke­nee joten­kin sääte­le­mään Mosko­van lämpö­mit­ta­ria ja luot­ta­musta omalla käytök­sel­lään ja kahden­vä­li­sellä erityis­suh­teella. Siksi ei tarvita soti­laal­lista liit­tou­tu­mista. Tältä ajat­te­lulta on pudon­nut pohja pois. 

Uudessa ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kassa naamiot on riisuttu. Puolus­tus­po­li­tiikka ja koko­nais­tur­val­li­suus nouse­vat ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan keski­öön. Turval­li­suus­po­li­tii­kan kautta peila­taan jatkossa yhä useampi poli­tii­kan sektori. Ener­gia, tieto­ver­kot, kiin­teis­töt, vapaa­kauppa ja niin edel­leen. 

Jatkossa Suomen ulko- ja turval­li­suus­po­li­tiik­kaa idän suun­taan harjoi­te­taan yhä enem­män Naton ja EU:n kautta, yhä vähem­män kahden­vä­li­sesti. Linja­ve­dot ja vaikut­ta­mi­nen tapah­tu­vat kasva­vassa määrin Naton ja EU:n sisällä. Henki­lö­ve­toi­suus vähe­nee ja länti­senä jouk­ku­eena toimi­mi­nen koros­tuu. 

Meidän tulee ymmär­tää maail­maa ja liit­to­lais­ten turval­li­suusint­res­sejä yhä parem­min. Muutok­sesta huoli­matta, ulko­po­li­tii­kan perus­tus­lail­li­siin toimi­val­tuuk­siin ei ole nähdäk­seni akuut­tia muutos­tar­vetta. 

Suomen uusi puolus­tus­po­li­tiikka perus­tuu kolmeen pila­riin. Vahva oma puolus­tus, puolus­tusyh­teis­työ kump­pa­nei­den kanssa ja soti­laal­li­nen liit­tou­tu­mi­nen. Nämä kaikki vahvis­tu­vat Nato-jäse­nyy­den myötä. Viime viikolla julkaistu USA-puolus­tusyh­teis­työ on esimerkki syve­ne­vistä kump­pa­nuuk­sista, jotka vahvis­ta­vat turval­li­suut­tamme enti­ses­tään. 

Vaikka olem­me­kin olleet Naton lähei­nen kump­pani jo pitkään, moni asia Suomen turval­li­suus­po­liit­ti­sessa asemassa myös muut­tuu. Kynnys Suomeen kohdis­tu­vaan aggres­sioon nous­see. Nykyi­sistä kump­pa­neis­tamme tulee liit­to­lai­siamme, jotka ovat sitou­tu­neet tuke­maan meitä soti­laal­li­sessa konflik­tissa ja toisin päin. Naton piirissä laadi­taan eril­li­set suun­ni­tel­mat Suomen puolus­ta­mista varten.

Suomen prio­ri­tee­tit ja rooli Natossa lähte­vät luon­nol­li­sesti maan­tie­teel­li­sestä sijain­nis­tamme ja suori­tus­ky­vyis­tämme. Venä­jän uhka ja Pohjoi­sen Euroo­pan turvaa­mi­nen niin Itäme­rellä kuin Arkti­sella alueella ovat meille avain­läh­tö­kohta. Naton vuoden 2022 stra­te­gi­sessa konsep­tissa keski­ty­tään muun muassa soti­laal­li­sen pelot­teen vahvis­ta­mi­seen, ja tähän meillä on paljon annet­ta­vaa.

Oman koko­nai­suu­tensa Natossa muodos­taa ydin­a­se­po­li­tiikka, josta Suomessa ei ole vielä kovin­kaan paljon tois­tai­seksi puhuttu. Nato-maana tulemme osaksi Naton ydin­a­se­puo­lus­tusta, ja siksi meidän on opetel­tava puhu­maan ja teke­mään päätök­siä myös ydin­a­seista. Jäsen­maana sitou­dumme Naton linjauk­siin koskien ydin­a­sei­den roolia osana Naton pelo­tetta.

Käytän­nön tasolla meidän on päätet­tävä osal­lis­tu­mi­ses­tamme liit­to­kun­nan ydin­a­sei­den suun­nit­te­lu­ryh­mään, jossa pohdi­taan ydin­pe­lot­teen peri­aat­teita. Tämä ei tarkoita, että Naton ydin­a­seita tulisi Suomeen, mutta silti meidän on toden­nä­köi­sesti määri­tel­tävä suhtau­tu­mi­semme ydin­a­sei­den logis­tiik­kaan suhteessa Suomen suori­tus­ky­kyi­hin ja aluei­siin. Tarvit­semme tätä varten alan ammat­ti­lai­sia ja osaa­jia osaksi minis­te­riöi­tämme ja muita keskei­siä päätök­sen­te­koe­li­miä.

Perin­tei­sesti Suomen ydin­a­se­po­li­tiikka on painot­ta­nut aserii­sun­taa. Nyt meidän on myös osal­taan opit­tava pitä­mään ydin­a­seita oman turval­li­suus­po­li­tiik­kamme osana. Viime viik­koina rans­ka­lais­ten ja brit­tien tapaa­mi­sissa on tullut selvästi esiin, että myös uusilta jäsen­mailta edel­ly­te­tään linjaa ja ymmär­rystä ydin­a­se­suo­jan osalta. 

Viime kädessä Naton ydin­a­se­sa­teen­varjo on vahvin pidäke sille, ettei Venäjä kohdista aggres­sio­taan jäsen­mai­hin edes taval­li­sin asein. Tämä on erityi­sen tärkeä ymmär­tää, kun Venäjä käyt­tää vaaral­lista ydin­a­se­re­to­riik­kaa Ukrai­nassa.

Mitä tulee tule­van jäse­nyy­temme sisäl­töön, koen vielä olen­nai­seksi muis­tut­taa, ettemme voi Suomessa unoh­taa Naton krii­sin­hal­lin­ta­toi­mia tai yhteis­työ­va­raista turval­li­suutta. 

Niiden huomioi­mi­nen on tärkeä osa tule­vaa Nato-poli­tiik­kaamme varsin­kin suhteessa niihin jäsen­mai­hin, joiden pääasial­li­set uhka­ku­vat koske­vat terro­ris­mia tai Euroo­pan epäva­kaata etelä­naa­pu­rus­toa. Suomi ei voi olla Natossa vain yhden asian jäsen. 

Kyse ei olekaan vain siitä, mitä Nato antaa meille vaan myös siitä, mitä me annamme toisille Nato-maille. Meidän on päätet­tävä, miten osal­lis­tumme Naton rauhan ajan yhtei­sen puolus­tuk­sen tehtä­viin. 

Näitä tehtä­viä ovat esimer­kiksi Naton soti­laal­li­nen läsnä­olo ja yhtei­nen ilma­val­vonta Baltiassa. Soli­daa­ri­suutta on tarpeen osoit­taa kaik­kiin ilman­suun­tiin.

Nato-jäse­nyy­den mukana tuomien muutos­ten ohella on kiin­ni­tet­tävä huomio Suomen kansal­li­sen maan­puo­lus­tuk­sen kehi­tys­tar­pei­siin. Naton jäsen­maana Suomi päät­tää jatkos­sa­kin soti­laal­li­sen maan­puo­lus­tuk­sen toteut­ta­mis­pe­ri­aat­teista, eikä jäse­nyys esimer­kiksi tarkoita ylei­sestä asevel­vol­li­suu­desta luopu­mista. 

Yhtä lailla se ei kuiten­kaan tarkoita, etteikö meidän tulisi jatkos­sa­kin kehit­tää omaa puolus­tus­tamme. Naton jäse­nenä Suomen yksi tärkein tehtävä on edel­leen kansal­li­sen puolus­tus­ky­vyn yllä­pi­tä­mien, mihin Pohjois-Atlan­tin sopi­muk­sen kolmas artikla meitä myös velvoit­taa. 

Aiem­masta poike­ten kansal­lista kykyä kehi­te­tään, ei ainoas­taan kansal­li­sista lähtö­koh­dista käsin, vaan myös liit­to­kun­nan tavoit­teet huomioi­den.

Olemme nyt kahden kulu­neen vaali­kau­den aikana toteut­ta­neet merkit­tä­viä uudis­tuk­sia, kun kahden puolus­tus­haa­ran pääjär­jes­tel­mät, Ilma­voi­mien Hornet-moni­toi­mi­hä­vit­tä­jät ja useita Meri­voi­mien alus­luok­kia, pois­tu­vat käytöstä 2020-luvulla lähes saman­ai­kai­sesti. 

Näiden tilalle hankit­ta­vat uudet suori­tus­ky­vyt muodos­ta­vat merel­li­sen suori­tus­ky­vyn ja ilma­voi­mien rungon ja niiden on tarkoi­tus olla käytössä 2050-luvulle asti. Korvaa­vat suori­tus­ky­vyt ovat käytössä vuosi­kym­me­nen lopulla.

Työ Suomen puolus­tuk­sen yllä­pi­tä­mi­seksi ei kuiten­kaan lopu tähän. Muut­tu­neen turval­li­suus- ja toimin­taym­pä­ris­tön seurauk­sena puolus­tus­ky­kyä kehi­te­tään nopeu­te­tulla aika­tau­lulla puolus­tuk­seen osoi­te­tuilla lisä­re­surs­seilla. 

Ennen kaik­kea näemme Ukrai­nassa, miten perin­teis­ten maavoi­mien ja tykis­tön merki­tys on edel­leen keskei­nen osa moder­nia sodan­käyn­tiä. Meille Venä­jän raja­maana tämä on tärkeä muis­tu­tus siitä, että maavoi­mien on oltava jatku­vasti huip­pu­kun­nossa ja isku­ky­kyi­siä. Puolus­tus­ky­vyn kehit­tä­mi­sessä painot­tuu 2020-luvun lopulta alkaen maapuo­lus­tuk­sen laaja-alai­nen vahvis­ta­mi­nen. Tällöin katset­tamme on syytä kään­tää kohti maavoi­miemme kehit­tä­mistä.

Maavoi­mien keskeis­ten järjes­tel­mien elin­kaa­rien päät­ty­mi­nen sekä toimin­taym­pä­ris­tön vaati­muk­set 2030-luvulla edel­lyt­tä­vät maapuo­lus­tuk­sen uudis­ta­mista 2020-lopulta alkaen. 

Mieles­täni olisi kohtuul­lista, että perus­tai­simme ensi vaali­kau­della uudel­leen niin sano­tun ”Kaner­van ryhmän” pohti­maan Puolus­tus­voi­mien kehi­tys­tar­peita lähi­tu­le­vai­suu­den osalta, varsin­kin maavoi­mien suori­tus­ky­vyt huomioi­den. 

Kysee­seen tulee myös Suomen puolus­tus­bud­je­tin tarkas­telu. Tiedämme hyvin, miten Naton jäsen­mai­den yhtei­sesti hyväk­syt­tynä tavoit­teena on käyt­tää puolus­tuk­seen vähin­tään 2 % BKT:sta. Suomen osalta tavoite täyt­tyy tällä vuosi­kym­me­nellä hävit­tä­jä­han­kin­nan rahoi­tuk­sesta johtuen.

Tason yllä­pi­tä­mi­nen edel­lyt­tää kuiten­kin uusia poliit­ti­sia päätök­siä ja merkit­tä­vää lisä­ra­hoi­tusta verrat­tuna aikai­sem­paan puolus­tus­me­no­jen perus­ta­soon. Meidän on ajan­mu­kai­sella ja riit­tä­vällä puolus­tus­bud­je­tilla vies­tit­tävä Naton suun­taan otta­vamme liit­to­kun­nan yhtei­sen turval­li­suu­den ja oman maan­puo­lus­tuk­semme tosis­samme. Nato-jäse­nyy­den muka­naan tuomia linjaus­tar­peita varten on syytä perus­taa parla­men­taa­ri­nen työryhmä.

Tällä vaali­kau­della Suomi on hake­nut Nato-jäse­nyyttä, mutta seuraa­valla vaali­kau­della alkaa toden teolla iso työ jäse­nyy­den yhteen­so­vit­ta­mi­seksi ja imple­men­toin­niksi. Edes­sämme on siis keskei­nen tehtävä luoda Suomen Nato-poli­tii­kan konkreet­ti­set suun­ta­vii­vat ja sisältö. 

Vaikka meillä on koke­musta kump­pa­nuusyh­teis­työstä, on selvää, että kohtaamme uuden ajan puolus­tus­po­li­tii­kas­samme. Meidän on toisin sanoen opit­tava talon tavoille. Kyse on aikaa vievästä vuosien projek­tista, jota raken­ne­taan pala kerral­laan muut­tu­vassa turval­li­suusym­pä­ris­tössä. 


Viime kädessä Suomen ja Naton stra­te­gi­set intres­sit ovat isossa kuvassa yhte­ne­väi­set, eikä meillä ole syytä odot­taa suuria risti­rii­toja jäse­nyy­temme myötä. Suomessa on kuiten­kin opit­tava puhu­maan puolus­tus­po­li­tii­kasta uudella tavalla – sellai­sella, joka ottaa sekä meidän omat että laajem­min Naton intres­sit huomioon. 

Tämä liit­tyy tapaamme vies­tiä esime­riksi pelot­teesta, ydin­a­seista, harjoi­tus­toi­min­nasta ja ylipää­tään koko liit­to­kun­nan tavoit­teista. Emme tee turval­li­suus­po­li­tiik­kaamme vain puhtaasti Suomi-kärjellä vaan meidän on ymmär­ret­tävä, miten yhte­näi­nen stra­te­gi­nen vies­tintä ja tarvit­taessa voiman­näyttö ovat tärkeitä Naton yhte­näi­syy­den ja samalla oman turval­li­suu­temme kannalta.

Ajat­te­lu­ta­pamme uudis­tu­mi­nen toteu­tu­nee asteit­tain luon­te­vasti sen myötä, kun osal­lis­tumme täysi­mää­räi­sesti Naton toimin­taan. Seuraava halli­tus­oh­jelma ja sitä seuraava valtio­neu­vos­ton puolus­tus­se­lon­teko anta­vat ensim­mäi­set mahdol­li­suu­det Nato-Suomen puolus­tus­po­li­ti­kan linjaa­mi­seen.

Sodilla ja erityi­sesti niiden loppu­tu­lok­silla on aina suuri vaiku­tus uuteen turval­li­suus­jär­jes­tyk­seen. Yleensä veris­ten sotien jälkeen on pyritty raken­ta­maan uusi turval­li­suus­jär­jes­tys. Siis jonkin­lai­nen järjes­telmä kansain­vä­li­siin suhtei­siin, miten sodat välte­tään.  

Vuoden 1648 West­fa­le­nin rauhasta alkoi raken­tu­maan nyky­muo­toi­nen kansain­vä­li­sen oikeu­den järjes­telmä. Kaupun­ki­val­tioi­den, moni­kan­sal­lis­ten impe­riu­mien ja kirkon varjosta työn­tyi­vät esiin kansal­lis­val­tiot. Valtiot ja niiden selkeät alueel­li­set rajat tuli­vat osaksi kansain­vä­listä järjes­tel­mää. Pyrit­tiin luomaan keski­näis­riip­pu­vuutta, estä­mään yhden­kään valtion nouse­mista liian vahvaksi ja näin estä­mään sotia. 

Napo­leo­nin sotien jälkeen Wienin kongres­sissa vuonna 1815 raken­net­tiin uusi valta­ta­sa­paino Euroop­paan. Ensim­mäi­sen maail­man­so­dan jälkei­sissä neuvot­te­luissa taas sovit­tiin Kansain­lii­tosta. Kansain­liitto epäon­nis­tui sodan estä­mi­sessä ja erotti Saksan ja Neuvos­to­lii­ton. 

Kansain­liitto loi myös joil­le­kin suoma­lai­sille sini­sil­mäi­sen illuusion ulko- ja turval­li­suus­po­liit­ti­seen ajat­te­luun. Manner­hei­min puolus­tus­neu­vos­ton suosi­tuk­set puolus­tuk­sen vahvis­ta­mi­sesta laimin­lyö­tiin ja luotet­tiin laki­kir­jan voimaan idän uhkaa vastaan. Kansain­vä­li­sen oikeu­den toteu­tu­mi­nen vaatii aina suur­ten maiden yhtei­sen tahto­ti­lan. Jos suuret halua­vat, normit ovat vain hidaste, mutta eivät este. 

Toisen maail­man­so­dan jälkeen luodut raken­teet ovat olleet onnis­tu­neita. YK, EU, ETYJ ja NATO ovat luoneet Euroop­paan valtioi­den väli­sen järjes­tel­män, joka on anta­nut euroop­pa­lai­sille kansoille histo­rial­li­sen pitkän rauhan ajan. Toisen maail­man­so­dan jälkei­nen kansain­vä­li­sen oikeu­den rakenne lähti siitä, että jokai­nen valtio on itse­näi­nen ja rajat ovat louk­kaa­mat­to­mia. 

Tämä muutti sen ajat­te­lu­ta­van, jossa suur­val­lat saivat sopia toisen kansan kohta­losta. Suoma­lai­set olivat tähän jo tottu­neet, oli sitten kyse Tilsi­tin sopi­muk­sesta, Molo­tov-Ribbent­rop -sopi­muk­sesta tai muista kansamme kohta­loa määrit­tä­neistä sopi­muk­sista. 

EU:n rooliksi muodos­tui Euroo­pan poliit­ti­nen ja talou­del­li­nen kehi­tys. Nato huolehti soti­laal­li­sesta turval­li­suu­desta. Ja Helsin­gin 1975 asia­kir­jasta ponnis­ta­nut ETYJ loi norma­tii­vista yhtei­sym­mär­rystä turval­li­suu­desta. 

Neuvos­to­lii­ton romah­ta­mi­sen jälkeen lännen valtasi sini­sil­mäi­nen usko demo­kra­tian ja vapau­den voit­to­ku­lusta. Oikeus­val­tion, mark­ki­na­ta­lou­den ja demo­kra­tian uskot­tiin etene­vän Venä­jällä itses­tään. 

Keskei­seksi pohja­vir­raksi raken­net­tiin talou­den ja ener­gian keski­näis­riip­pu­vuus. Toisen maail­man­so­dan jälkeen Länsi-Euroo­pan valtiot kytket­tiin ener­gian ja talou­den keski­näis­riip­pu­vuu­teen. Rauhan aikaa haet­tiin inte­graa­tiosta ja siinä on erin­omai­sesti onnis­tuttu. Euroo­pan yhteisö ja myöhem­min EU ovat tuoneet rauhan Länsi-Euroo­pan maiden välille. 

Inte­graa­tion ajatusta sovel­let­tiin myös Neuvos­to­liit­toon ja Venä­jään. Saksan Willy Brandt aloitti 1970-luvun alussa kuului­san Ostpo­li­ti­kin. Saksaa ja sitä kautta laajem­min Euroop­paa kytket­tiin ener­gia­verk­ko­jen kautta Neuvos­to­liit­toon. 2000-luvulla Saksa vahvisti tätä riip­pu­vuutta ener­gia- ja turval­li­suus­po­liit­ti­silla virheil­lään. USA:n ja Baltian maiden varoi­tuk­set kaikui­vat kuuroille korville.

Usko keski­näis­riip­pu­vuu­teen jatkui näihin päiviin saakka, vaikka tosi­asiat ovat jo pitkään olleet luet­ta­vissa. Puti­nin askel­lus on ollut määrä­tie­toista ja aikeet on julkaistu puheissa ja julki­sissa asia­kir­joissa. 

2000-luvun alussa oikeus­lai­tosta, mediaa ja talous­e­lä­mää otet­tiin Krem­lin kont­rol­liin. Valtaa keski­tet­tiin myös alue­hal­lin­noilta Krem­liin. Vuoden 2011 miele­no­soi­tus­ten jälkeen kont­rolli koveni inter­ne­tin, sanan­va­pau­den ja jour­na­lis­min osalta. Putin pelkäsi yhä enem­män Itä-Euroo­pan väri­val­lan­ku­mous­ten ja 2011 Arabi­ke­vään rantau­tu­mista myös Mosko­van kaduille. 

Sisäi­sen kont­rol­lin vahvis­tuessa, Venä­jän ulkoi­nen aggres­sio koveni vuosi vuodelta. Vuosi­tu­han­nen alussa Tshetshe­nian sota, 2008 Geor­gia, 2014 hyök­käys Ukrai­nan Krimille, 2015 Syyri­aan sivii­lejä pommit­ta­maan ja nyt suur­sota koko Ukrai­nassa. Heik­kou­den tilassa ollei­den asevoi­mien kasvat­ta­mi­nen alkoi vuodesta 2008, Puti­nin kuului­san Munc­he­nin puheen jälkeen. 

Venä­jän sota­voi­mien kasvat­ta­mi­nen tapah­tui ener­gia­tu­loilla – hyvin pitkälti lännen rahoit­ta­mana. Venä­jällä voidaan katsoa olevan yhteis­kun­nan hiljai­nen sopi­mus elin­ta­son noususta ja hallit­si­jan vapau­desta koviin ottei­siin koti­maassa ja ulko­mailla. Tämä kaikki rahoi­tet­tiin pääosin ener­gia­tu­loilla. Siis tämä­kin hyvin pitkälti lännen rahoit­ta­mana. 

Neuvos­to­lii­ton hajoa­mi­nen muutti Euroo­pan turval­li­suus­jär­jes­tyk­sen. Sakso­jen yhdis­ty­mi­nen ja Itä-Euroo­pan maiden askel­lus Euroo­pan unio­niin ja Natoon loivat uuden raken­teen koko mante­reelle. 

Myös Suomen 1990-luvun ratkai­sut vauh­dit­ti­vat uutta järjes­tystä. YYA-sopi­muk­sen irti­sa­no­mi­nen, EU-ratkaisu ja Nato-kump­pa­nuu­den aloit­ta­mi­nen käyn­nis­ti­vät uuden turval­li­suu­den aika­kau­den myös Suomelle. Venä­jän etupii­riin kuulu­neet maat saivat läntis­ten insti­tuu­tioi­den suojaa. 

Putin vaati noin vuosi sitten joulu­kuussa tämän kolmen­kym­me­nen vuoden kehi­tyk­sen peruut­ta­mista. Hän halusi uutta etupii­ri­ja­koa ja sitä kautta vanhaa venä­läistä turval­li­suus­jär­jes­tystä Euroop­paan. Euroo­pan maiden suve­re­ni­teet­tia ja omaa päätös­val­taa olisi pitä­nyt rajata Venä­jän turval­li­suusint­res­sien takia. Nämä vaati­muk­set koski­vat osit­tain myös Suomea. 

Vaati­muk­set olivat vaka­via, mutta eivät tietys­ti­kään uusia. Neuvos­to­liitto oli tehnyt samaa vuosi­kym­me­niä – viimeis­tään Jaltan kokouk­sesta 1944 lähtien. Ja kylmän sodan jälkeen saman suun­tai­sia esityk­siä oli kuulu­nut jo pidem­pään. Muun muassa Venä­jän presi­dentti Dimitri Medve­dev esitti uutta turval­li­suus­jär­jes­tystä Euroop­paan jo vuonna 2009. 

Nyt uutta oli se, että sota alkoi näyt­tä­mään jopa toden­nä­köi­seltä. 

Venä­jän käyn­nis­tämä sota muut­taa Euroo­pan turval­li­suutta pitkäksi aikaa. Sodan loppu­tu­lok­sesta ei vielä tiedetä, mutta jo nyt nähdään kehi­tys­kul­kuja, joista tulee uuden turval­li­suus­jär­jes­tyk­sen raken­ne­ma­te­ri­aa­lia. 

Ensin­nä­kin, länsi yhdis­tyi Venä­jää vastaan. Läntis­ten maiden yhte­näi­syys on ollut poik­keuk­sel­li­sen vahvaa ja vaikut­ta­vaa. On ymmär­retty, miten suurista panok­sista pela­taan. Länti­sen yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­sen ydin­asioista. 

2000-luvulla nähdyt hajaan­nus­ten vuodet ovat unoh­tu­neet. Länsi­maat myös otti­vat kovat keinot oikeasti käyt­töön. Venä­jän ja länsi­mai­den välille piir­tyy pitkäksi aikaa kova raja. Ener­gia, turismi ja muu keski­näis­riip­pu­vuus menee nyt jäihin. 

Kreml laski tämän voiman väärin. Vuoden 2008 Geor­gian sodan ja 2014 Krimin valtauk­sen oppi Krem­lille oli, että länsi katsoo näitä sormien läpi. Putin luuli, että raja ei tule tällä­kään kertaa vastaan. Suur­so­dan käyn­nis­tä­mi­nen Euroo­passa ja Buchan kaltai­set sota­ri­kok­set jäävät läntis­ten yhteis­kun­tien histo­rial­li­seen muis­tiin.

Toiseksi, totuus Venä­jästä paljas­tui viimei­sil­le­kin Euroo­passa. Putin oli vienyt Venä­jää koko 2000-luvun ajan kohti auto­ri­tää­ristä hallin­toa. Sisäi­sesti kont­rol­lia kiris­tet­tiin ja ulkoi­sesti kehi­tys purkau­tui useina sotina ja aggres­sii­vi­sena ulko­po­li­tiik­kana. Totuus Venä­jästä muut­taa usei­den maiden ulko­po­li­tiik­kaa pitkäksi aikaa. Venä­jän ”ymmär­tä­jiä” on yhä vähem­män. Totuus Puti­nista ja Venä­jästä voi myös tehdä euroop­pa­lai­selle demo­kra­tialle hyvää. Moni popu­lis­ti­puo­lue on muut­ta­nut Venäjä-ajat­te­lu­aan.  

Kolman­neksi, Naton ja EU:n roolit kirkas­tui­vat. Molem­mat orga­ni­saa­tiot ovat osoit­ta­neet olevansa ratkai­se­van tärkeitä turval­li­suu­den tuot­ta­jia. Laaja-alai­sessa soti­laal­li­sessa krii­sissä tarvi­taan molem­pia. Soti­laal­li­nen turval­li­suus kuuluu Natolle ja EU hoitaa talou­del­lista ja muuta yhteis­kun­nal­lista koko­nais­tur­val­li­suu­den vahvis­ta­mista. Näin laaja-alai­sessa sodassa molem­mat ovat ratkai­se­van tärkeitä turval­li­suus­po­li­tii­kan toimi­joita. 

Koko 2000-luku on käyty keskus­te­lua Naton ja EU:n mahdol­li­sista pääl­lek­käi­sistä rooleista soti­laal­li­sessa turval­li­suu­dessa. Suomi­kin latasi toiveita Lissa­bo­nin sopi­muk­sen 42 artiklaan ja EU:n turva­ta­kuu­lausek­kei­den suun­taan. Suomen ja Ruot­sin Nato-jäse­nyys vauh­dit­taa EU:n ja Naton roolien kirkas­tu­mista. 

Neljän­neksi, Saksan ja Rans­kan uusi rooli määrit­tää Euroo­pan turval­li­suusark­ki­teh­tuu­ria. Saksa on toisen maail­man­so­dan jälkeen keskit­ty­nyt talou­teen ja jättä­nyt turval­li­suus­po­li­tii­kan muille. Tämä linja on johta­nut Euroo­pan ener­gia­riip­pu­vuu­teen Venä­jästä ja toisaalta Euroo­pan oman puolus­tus­ky­vyn heiken­ty­mi­seen. 

On luotettu, että USA hoitaa Euroo­pan turval­li­suu­den. Nyt käänne on totaa­li­nen, Saksan Zeitenwende on kaik­kien huulilla. Saksa palaa soti­laal­li­sen turval­li­suu­den keski­öön.

Rans­kan käsi­tys Venä­jästä on avai­na­se­massa uuden turval­li­suus­jär­jes­tyk­sen raken­ta­mi­sessa. Rans­kalla on pitkä histo­ria Venäjä-suhteissa. Histo­rian saatossa Ranska on löytä­nyt Venä­jästä kump­pa­nin tasa­pai­not­ta­maan Länsi-Euroo­pan voima­ta­sa­pai­noa. 

Vierai­lin juuri Parii­sissa, jossa tapa­sin parla­men­tin, presi­den­tin­hal­lin­non ja minis­te­riöi­den edus­ta­jia. Pitkä­ai­kai­nen Venäjä-ymmär­rys kään­ty­nee myös Rans­kassa nyt enem­män anglo­sak­si­seen suun­taan. Muis­ti­jälki tulee olemaan pitkä. Tämä luo hyvät eväät Euroo­pan uuden turval­li­suus­jär­jes­tyk­sen perus­talle. 

Sodan yksi oppi oli taas kerran, että USA:n rooli Euroo­pan turval­li­suu­dessa on ratkai­se­van tärkeä. USA pelasti Euroo­pan demo­kra­tian ja vapau­den ensim­mäi­sessä maail­man­so­dassa, toisessa maail­man­so­dassa, kylmän sodan aikana sosia­lis­milta ja nyt puti­nis­milta. USA:n rooli tässä­kin sodassa on ratkai­se­van tärkeä. Se on anta­nut nopeasti ja eniten asea­pua ja talou­del­lista tukea. Samoin ydin­a­se­po­li­tii­kan puolella USA pitää lännen uskot­ta­vaa pidä­kettä yllä Venä­jän suun­taan. Ja tärkeim­pänä on USA:n johta­juus. 

USA:ta tarvi­taan jatkos­sa­kin, mutta Euroo­pan tulee kyetä itse­kin parem­paan. Askel oike­aan suun­taan on nyt nähtä­vissä. Puolus­tus­bud­jet­teja kasva­te­taan useissa maissa. 2000-luvun pouta­sään virheitä korjail­laan. 

Euroo­pan maat otta­vat vastuuta omasta turval­li­suu­des­taan mate­ri­aa­li­sen valmiu­den puolella. Tämä sama pitää saada vielä tapah­tu­maan poliit­ti­sen johta­juu­den osalta. Siinä katseet kään­ty­vät Saksaan ja Rans­kaan.

Venä­jän vaati­muk­set Euroo­pan uudesta turval­li­suus­jär­jes­tyk­sestä kään­tyi­vät päälael­leen. Venä­jän vaiku­tus­valta heik­ke­nee lähia­lueil­laan, kun naapu­rit suojau­tu­vat yhä vahvem­min ja katkai­se­vat kaikki kytkök­set Venä­jään. Sodan seurauk­sena länsi yhdis­tyi, Nato vahvis­tuu, Eurooppa nostaa puolus­tus­bud­jet­te­jaan ja Venäjä eris­te­tään kansain­vä­li­sestä yhteis­työstä ja talou­desta. 

Tällä kertaa länsi­mai­den muisti tulee olemaan pitkä. Hetkel­li­set pouta­säät eivät tule muut­ta­maan käsi­tystä Venä­jästä. 

Vaikka naapu­ris­samme on tule­vina vuosina yhä vaaral­li­sempi valtio, näistä asetel­mista on kuiten­kin mahdol­lista raken­taa turval­li­sem­paa Euroop­paa ja Suomea. 

Puolus­tus­va­lio­kun­nan puheen­joh­ta­jan, kokoo­muk­sen vara­pu­heen­joh­ta­jan Antti Häkkä­sen puhe maan­puo­lus­tus­kurs­siyh­dis­tyk­sen tilai­suu­dessa 10.10.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa

23.4.2024

Ville Väyry­nen: Tervey­den­huol­lon henki­löstö on moti­voi­tu­nutta ja ammat­ti­tai­toista – heitä ei vain ole riit­tä­västi

Kokoo­muk­sen ryhmä­pu­heen­vuoro väli­ky­sy­myk­seen sairaa­la­ver­kosta. Muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia. Keskus­sai­raa­la­ver­kosto on laaduk­kaaksi tunnus­te­tun erikois­sai­raan­hoi­tomme selkä­ranka. Sillä on merkit­tävä rooli esimer­kiksi koulu­tuk­sen, tutki­muk­sen,

17.4.2024

Sari Sarko­maa: Kouluista ja lapsen arjesta on tehtävä kaikille turval­lista

Kokoo­muk­sen ryhmä­pu­heen­vuoro ajan­koh­tais­kes­kus­te­luun koulu­tur­val­li­suu­desta ja koulu­rau­hasta. Muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia. Koulu­rauha ja lastemme hyvin­vointi on meidän aikuis­ten vastuulla. Valtaosa lapsista ja

20.3.2024

Heikki Autto: Vain vahva talous ja työl­li­syys takaa­vat Suomen menes­tys­ta­ri­nalle jatkon – koko Suomessa

Kokoo­muk­sen ryhmä­pu­heen­vuoro väli­ky­sy­myk­seen halli­tuk­sen alueel­li­sesti syrji­västä poli­tii­kasta. Muutok­set puhut­taessa mahdol­li­sia. Suoma­lais­ten ahke­ruus ja osaa­mi­nen, niistä kumpuava kasvu ja kilpai­lu­kyky sekä

Skip to content