Lissabon, innovaatiot ja liikkuvuus

Euroopan Unionin koulutuspoliittisella yhteistyöllä on merkittävä sija koulutusjärjestelmämme kehittämisessä. Yhteisön päätöksin ei kuitenkaan voida eikä pidä voida vaikuttaa järjestelmämme ytimiin, esimerkiksi koulutusjärjestelmämme organisointiin tai opetussisältöihin. Parhaimmillaan EU-yhteistyö antaa meille eväitä kotimaisen koulutuspolitiikan valintojen tekemiseen ja oppia muiden jäsenmaiden onnistumisen – ja myös epäonnistumisen – tuomista kokemuksista. Yhteisön ohjelmilla on huomattava rooli oppilaitostemme kansainvälisen toiminnan vahvistajana sekä opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuuden ja eurooppalaisen T&K -yhteistyön lisääjänä.