Osaa­jat talteen

Sivu­men­nen sanot­tuna me suoma­lai­set olemme harvi­nai­sen hyvin perillä ympä­ril­lämme olevasta tilan­teesta ja ongel­mien luon­teesta. Monessa, monessa EU-maassa poliit­ti­seen kult­tuu­riin kuuluu vähä­tellä tai peitellä ongel­mia. Kansa jopa vaatii sitä, että asiat kerro­taan parhain päin ja ongel­mia ei tunnus­teta. Espan­ja­lai­nen kolle­gani, lois­tava koke­nut minis­teri Pedro Solbes sai lähteä minis­te­rin paikalta todet­tu­aan, että Espan­jassa ei ole varaa lisäel­vy­tyk­seen, koska kaikki rahat käytet­tiin kerralla ja talous sen kuin syök­syy. Lati­na­lai­sessa kult­tuu­rissa ei kuulu sanoa pahoja asioita tällä tavoin suoraan. Se tulkit­tiin luovut­ta­mi­seksi ja pyyh­keen heit­tä­mi­seksi kehään. Suomessa asia olisi ymmär­retty päin­vas­toin; nythän ne tosi­toi­met vasta alka­vat.

Uusi vaihe on sellai­nen, jota kutsun osaa­mi­sen talteen­ot­to­vaihe. Tämä tarkoit­taa sitä, että meillä on valis­tu­neita veik­kauk­sia krii­sin syvyy­destä, luon­teesta ja seurauk­sista. Nyt on prio­ri­soi­tava, mitä teemme hupe­ne­villa rahoil­lemme ja kasva­valla velka­ra­halla.

Rahaa tarvit­tai­siin kaik­kialla lisää ja vero­tu­lot piene­ne­vät sekä kunnissa että valtion puolella. Mieles­täni käytet­tä­vissä olevat paukut on keski­tet­tävä kahteen kohtee­seen, joilla on ylivoi­mai­sesti suurin merki­tys suoma­lai­sen hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan tule­vai­suu­den kannalta. Meidän on varmis­tut­tava siitä, että suoma­lais­ten ihmis­ten osaa­mi­nen saadaan talteen, eikä sitä mene­tetä työt­tö­myy­den ja yritys­kon­kurs­sien kautta.

Ensiksi, meidän on tehtävä kaik­kemme vält­tääk­semme 1990-luvun alun krii­sistä synty­nyt pitkä­ai­kais­työt­tö­myys. Työpaik­koja voimme luoda vain rajal­li­sesti, emmekä voi korvata kaik­kia mene­tyk­siä, mutta voimme auttaa ihmi­siä saamaan vaik­kapa koulu­tusta tai harjoit­te­lu­paik­koja työt­tö­myy­den ajaksi. Tärkeintä on pitää työt­tö­mänä olevat ihmi­set elämässä kiinni. Toivo työpai­kasta ei ole teke­mä­tön paikka. Yksi­no­maan massii­vi­sesta eläköi­ty­mi­sestä johtuen meillä tulee olemaan lähi­vuo­sina työvoi­ma­pula. Mikäli näin ei ole, niin silloin meillä menee todella heikosti. Tarvit­semme siis nuorille työhar­joit­te­lu­paik­koja ja työt­tö­mäksi jääneille mahdol­li­suuk­sia koulut­tau­tua tai olla muutoin mukana mielek­käässä aktii­vi­toi­min­nassa. Vaipu­mi­nen pitkä­ai­kais­työt­tö­myy­teen ja sen seurauk­sena työky­vyt­tö­myy­teen on inhi­mil­li­nen trage­dia. Sillä olisi myös kohta­lok­kaat talou­del­li­set seurauk­set yhteis­kun­nalle erityi­sesti nykyi­sen ikära­ken­teen oloissa.

Toinen prio­ri­teetti on yritys­ten pystyssä pysy­mi­nen ja niissä olevien työpaik­ko­jen pelas­ta­mi­nen. Tässä­kään valtio ei voi paikata kaik­kia yritys­ten ongel­mia. Jos asiak­kaat ovat hävin­neet, valtio ei yleensä voi alkaa asiak­kaaksi. Kuiten­kin tavoit­tee­namme tulee olla se, ettemme pääs­täisi hyviä suoma­lai­sia yrityk­siä nurin liian helposti. Ihmis­ten puheissa tois­tuu monesti ajatus, että -90-luvun lamassa yrityk­siä kaatoi­vat pankit ja verot­taja. Toivot­ta­vasti opimme jota­kin myös tässä suhteessa. VM:ssä etsimme juuri mahdol­li­suuk­sia ottaa käyt­töön järke­viä uusia keinoja jous­ta­voit­taa pk-yritys­ten suoriu­tu­mista velvoit­teis­taan ja auttaa niitä yli pahim­man. Suomen nousu­vauhti aallon­poh­jasta riip­puu siitä, kuinka hyvin yrityk­semme onnis­tu­vat nappaa­maan kiinni niistä talous­kas­vun ensi­sä­teistä, jotka jossa­kin vaiheessa joka tapauk­sessa tule­vat esiin.

Rahat eivät riitä kaik­keen, joten on vain osat­tava prio­ri­soida. Hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan kannalta tärkeintä on se, että jatkos­sa­kin on työtä ja työn­te­ki­jöitä.