Osaajat talteen

Sivumennen sanottuna me suoma­laiset olemme harvi­naisen hyvin perillä ympäril­lämme olevasta tilan­teesta ja ongelmien luonteesta. Monessa, monessa EU-maassa poliit­tiseen kulttuuriin kuuluu vähätellä tai peitellä ongelmia. Kansa jopa vaatii sitä, että asiat kerrotaan parhain päin ja ongelmia ei tunnusteta. Espan­ja­lainen kollegani, loistava kokenut ministeri Pedro Solbes sai lähteä minis­terin paikalta todet­tuaan, että Espan­jassa ei ole varaa lisäel­vy­tykseen, koska kaikki rahat käytettiin kerralla ja talous sen kuin syöksyy. Latina­lai­sessa kulttuu­rissa ei kuulu sanoa pahoja asioita tällä tavoin suoraan. Se tulkittiin luovut­ta­mi­seksi ja pyyhkeen heittä­mi­seksi kehään. Suomessa asia olisi ymmär­retty päinvastoin; nythän ne tositoimet vasta alkavat.

Uusi vaihe on sellainen, jota kutsun osaamisen talteen­ot­to­vaihe. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on valis­tu­neita veikkauksia kriisin syvyy­destä, luonteesta ja seurauk­sista. Nyt on priori­soitava, mitä teemme hupene­villa rahoil­lemme ja kasva­valla velka­ra­halla.

Rahaa tarvit­taisiin kaikkialla lisää ja verotulot piene­nevät sekä kunnissa että valtion puolella. Mielestäni käytet­tä­vissä olevat paukut on keski­tettävä kahteen kohteeseen, joilla on ylivoi­mai­sesti suurin merkitys suoma­laisen hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan tulevai­suuden kannalta. Meidän on varmis­tuttava siitä, että suoma­laisten ihmisten osaaminen saadaan talteen, eikä sitä menetetä työttö­myyden ja yritys­kon­kurssien kautta.

Ensiksi, meidän on tehtävä kaikkemme välttääk­semme 1990-luvun alun kriisistä syntynyt pitkä­ai­kais­työt­tömyys. Työpaikkoja voimme luoda vain rajal­li­sesti, emmekä voi korvata kaikkia menetyksiä, mutta voimme auttaa ihmisiä saamaan vaikkapa koulu­tusta tai harjoit­te­lu­paikkoja työttö­myyden ajaksi. Tärkeintä on pitää työttömänä olevat ihmiset elämässä kiinni. Toivo työpai­kasta ei ole tekemätön paikka. Yksinomaan massii­vi­sesta eläköi­ty­mi­sestä johtuen meillä tulee olemaan lähivuosina työvoi­mapula. Mikäli näin ei ole, niin silloin meillä menee todella heikosti. Tarvit­semme siis nuorille työhar­joit­te­lu­paikkoja ja työttö­mäksi jääneille mahdol­li­suuksia koulut­tautua tai olla muutoin mukana mielek­käässä aktii­vi­toi­min­nassa. Vaipu­minen pitkä­ai­kais­työt­tö­myyteen ja sen seurauksena työky­vyt­tö­myyteen on inhimil­linen tragedia. Sillä olisi myös kohta­lokkaat talou­del­liset seuraukset yhteis­kun­nalle erityi­sesti nykyisen ikära­kenteen oloissa.

Toinen priori­teetti on yritysten pystyssä pysyminen ja niissä olevien työpaik­kojen pelas­ta­minen. Tässäkään valtio ei voi paikata kaikkia yritysten ongelmia. Jos asiakkaat ovat hävinneet, valtio ei yleensä voi alkaa asiak­kaaksi. Kuitenkin tavoit­tee­namme tulee olla se, ettemme päästäisi hyviä suoma­laisia yrityksiä nurin liian helposti. Ihmisten puheissa toistuu monesti ajatus, että -90-luvun lamassa yrityksiä kaatoivat pankit ja verottaja. Toivot­ta­vasti opimme jotakin myös tässä suhteessa. VM:ssä etsimme juuri mahdol­li­suuksia ottaa käyttöön järkeviä uusia keinoja jousta­voittaa pk-yritysten suoriu­tu­mista velvoit­teistaan ja auttaa niitä yli pahimman. Suomen nousu­vauhti aallon­poh­jasta riippuu siitä, kuinka hyvin yrityk­semme onnis­tuvat nappaamaan kiinni niistä talous­kasvun ensisä­teistä, jotka jossakin vaiheessa joka tapauk­sessa tulevat esiin.

Rahat eivät riitä kaikkeen, joten on vain osattava priori­soida. Hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan kannalta tärkeintä on se, että jatkos­sakin on työtä ja työnte­ki­jöitä.