Puheenjohtaja Stubbin puhe Kokoomuksen Eurooppa-tilaisuudessa

Alexander Stubb

Vuonna 1989 Suomi oli hyvin erilainen maa kuin tänään.

Naapurina oli edelleen Neuvostoliitto. Talous perustui pitkälti idänkauppaan.

Itäinen Eurooppa kävi läpi suurta myllerrystä mutta virallinen Suomi toisti mantraa puolueettomuudesta. Totta kai pelättiin, mitä murros tuo tullessaan.

Mutta sitten, muistaakseni elokuussa, eräs suomalainen poliitikko puhui Euroopan keskustaoikeistolaisten kokouksessa. Hän ennusti, että Suomi hakee Euroopan yhteisön jäseneksi 1990-luvulla ja piti sitä hyvänä ajatuksena. Eikä hän ollut kuka tahansa rivipoliitikko, vaan puoluejohtaja ja ministeri. Totta kai siitä nousi poliittinen myrsky. Kritiikki oli kovaa. Sitä tuli presidentiltä asti.

Mutta eipä se tainnut tuota puoluejohtajaa hetkauttaa, koska hän tiesi olevansa historian oikealla puolella. Kuten olikin.

Eurooppa oli muuttumassa ja Suomen piti tarttua muutoksen avaamaan mahdollisuuteen. Ja ottaa paikkansa osana läntistä Eurooppaa. Niin kuin ottikin.

Nyt tuo mies istuu tässä edessäni. Hän on tietysti kokoomuksen pitkäaikaisin puheenjohtaja, suuri eurooppalainen ja yksi Suomen EU-jäsenyyden keskeisistä arkkitehdeistä, Ilkka Suominen.

Ilkka, palaamme vielä sinuun.

Mutta nyt ollaan vuodessa 2016. Tästä on tulossa aikamoinen vuosi. Historiallinen suorastaan.

Eurooppa on nimittäin jälleen erittäin kovan paikan edessä. Ja kun sanon Eurooppa, tarkoitan luonnollisesti myös Suomea. Suomi on osa Eurooppaa, ja mitä Euroopassa tapahtuu, tapahtuu myös Suomelle. Hyvässä ja pahassa.

Meillä on yhtä aikaa käsissämme monta isoa haastetta:

1. Miten huolehdimme turvapaikanhakijoista ja pakolaisista tavalla, joka kunnioittaa heidän ihmisarvoaan mutta myös tavalla, joka ei vaaranna EU-maiden sisäistä ja keskinäistä yhtenäisyyttä eikä eurooppalaisen yhteistyön tuloksia? Miten vähennämme perusteettomia turvapaikkahakemuksia, jotta voimavaroja jää auttamaan todellisen avun tarpeessa olevia.

2. Miten vahvistamme Euroopan turvallisuutta, kun Ukrainassa ja Syyriassa soditaan ja terrorismi on tullut Euroopan sydämeen?

3. Miten saamme Euroopan talouteen uutta puhtia ja uusia työpaikkoja?

4. Ja ettei tulisi liian helppoa, meidän on myös pohdittava, mitä teemme jos Britannian kansa äänestää kesäkuussa EU-jäsenyyttä vastaan?

Jos löydämme näihin haasteisiin toimivat vastaukset, Euroopasta tulee entistä vahvempi. Mutta jos epäonnistumme, tai jos epäröimme liian pitkään, Eurooppa uhkaa hajaannus, populismin nousu ja lopulta tilanne, joka ei ole juuri kenenkään etujen mukainen.

Tilanne on siis vaikea. Haasteet ovat jättiläismäisiä.

Olemme monella tapaa samanlaisessa murroskohdassa kuin vuonna 1950. Silloin Euroopan savuaville raunioille alettiin rakentaa kokonaan uutta yhteisöä. Tai kuin vuonna 1990. Silloin Neuvostoliiton hajoaminen avasi neuvostoblokkiin kuuluneille keskisen Itä-Euroopan maille oven takaisin osaksi länsi-eurooppalaista perhettä.

Olen silti rauhallisin mielin. Nämäkin haasteet hoidetaan. Ratkaisuja kyllä löytyy.

Kyse on enemmän siitä, löytyykö päättäjiltä poliittista rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä. Sellaisia päätöksiä, kuin tehtiin Ilkan aikana, kun Suomi hakeutui ensin Euroopan Talousyhteisön ja myöhemmin Euroopan unionin jäseneksi.

Poliitikoilla on tämä kuuluisa Junckerin ongelma: Päättäjät kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tiedä, miten sen jälkeen voitetaan vaaleja.

Pääviestini tänään on tässä: Vaikka Euroopan tilanne on haastava, ratkaisuja kyllä löytyy. Niitä löytyy tiiviimmästä eurooppalaisesta yhteistyöstä – ei löyhemmästä yhteistyöstä. Kaikki on kiinni siitä, löytyykö tämän päivän poliittisilta johtajilta rohkeutta tehdä oikeita valintoja. Vaikka ne eivät ole suosittuja. Vaikka vaarana olisi tappio seuraavissa vaaleissa.

Voin omasta puolestani kertoa tässä ja nyt, että Kokoomus on valmis tekemään sen, mitä tilanne vaatii. Emme jää katsomaan kannatuskyselyitä vaan katsomme isänmaan etua. Meillä on esimerkkejä eri EU-maista, joissa puolueet ovat voittaneet vaaleja myös vaikeiden uudistusten jälkeen.

Kokoomus on Ilkka Suomisen ajoista asti ollut vahvasti eurooppalaisen yhteistyön kannalla. Miksi? Siksi, että kiinnittyminen länteen, avautuminen uusille markkinoille ja vaikuttaminen meitä koskeviin päätöksiin on yksiselitteisesti Suomen oma, kansallinen etu.

Mistä ratkaisuista puhun? Mitä meidän on tehtävä? Käyn kohta kohdalta läpi Kokoomuksen ratkaisut maahanmuuton, turvallisuuden ja talouden eurooppalaisiin haasteisiin.

Maahanmuutto

Ensin muutama sana maahanmuuton mittasuhteista. Eurooppaan, myös Suomeen on tullut poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Koko Eurooppaan yli miljoona ja Suomeen viime vuonna 32 000. Se on paljon. Paine on monissa EU-maissa kova. Mutta EU-maiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 500 miljoonaa. En millään tavalla vähättele valtaavaa haastetta; en kustannuksia, en kotouttamisen vaikeutta, en turvallisuusriskejä. Mutta en myöskään usko, että reilut miljoona ihmistä – joista iso osa aidosti tarvitsee suojelua ja perusteetta tulleet pyritään palauttamaan takaisin – olisivat uhka Euroopan kulttuurille ja elämäntavalle. Päinvastoin: Jos onnistumme kotouttamisessa ja saamme uusille eurooppalaisille työtä, pitkällä tähtäimellä he vahvistavat Euroopan taloutta. Siis JOS onnistumme.

Toinen huomio talouden kannalta: Ne, joiden etua palvelee Euroopan heikentyminen, näyttävät toivovan, että vapaan liikkuvuuden Schengen-alue romahtaa ja EU-maiden välillä palataan vanhanaikaisiin rajatarkastuksiin. Joka meillä sellaista toivoo, unohtaa, että vapaalla liikkuvuudella on iso taloudellinen merkitys myös Suomelle. Saksalainen Bertelsmann-säätiö on laskenut, että Schengenin romahtaminen maksaisi EU-maille seuraavan kymmenen vuoden aikana vähintään 470 miljardia euroa, mahdollisesti paljon enemmän. Joka tapauksessa se tekisi ison loven EU-maiden jo nyt hauraaseen talouskasvuun. Näin käy, jos kuljetusten kustannukset kasvavat ja tavaran liikkuminen hidastuu. Viennistä riippuvaiselle Suomelle tämä olisi erityisen ikävä isku. Myös ihmisten vapaa liikkuvuus on ollut suomalaisten etu.

Mitä meidän pitää siis tehdä? Tässä kokoomuksen ohjelma. Ja nämä koskevat siis EU-tasoa. Kotimaiset toimet kotouttamisessa ja muussa vaatisivat kokonaan oman puheen.

1. Laitetaan Schengenin ulkorajavalvonta toimimaan, tarvittaessa yhteisvoimin. Tuen ajatusta Euroopan yhteisestä raja- ja merivartiojärjestelmästä. Kreikan, Italian tai Suomen ulkoraja on myös meidän kaikkien yhteinen ulkoraja. Jokaisella maalla on ensisijainen vastuu – ja velvollisuus – hoitaa rajansa. Mutta jos se ei jostakin syystä onnistu, muilla jäsenmailla pitää olla oikeus ja velvollisuus auttaa. Lähettämällä rajavartijoita, materiaalia tai vaikka rahaa. Tähän liittyy totta kai herkkyyksiä. Rajavalvonta on perinteisesti nähty valtion omana asiana. Mutta tähänkään ei pidä suhtautua tunteellisesti tai ideologisesti vaan kylmän käytännönläheisesti. Tehdään se, mikä on järkevintä. Pidetään mielessä, että myös Suomella on valvottavanaan pitkä raja ja voimme hyvin tarvita apua, jos tilanteet muuttuvat nopeasti. Samalla on katsottava, että EU:n seuraava rahoituskehys – budjetti – on riittävän joustava vastaamaan tällaisiin uusiin tarpeisiin.

2. Kitketään ihmissalakuljetus. Ihmiset, jotka tekevät rahaa toisten ihmisten äärimmäisellä hädällä, ovat häikäilemättömiä, röyhkeitä rikollisia, jotka meidän täytyy pysäyttää ja saada vastuuseen teoistaan. Tarvitsemme tiivistä yhteistyötä eri maiden ja eri toimijoiden kesken.

3. Hoidetaan maahantulijoiden vastaanotto ulkorajoilla paremmin, tarvittaessa yhteisvoimin. Ihmisille pitää tarjota kohtuulliset olosuhteet. Yhtä tärkeää on, että heidät rekisteröidään ja heidän asiansa käsittely tapahtuu nopeasti. He, joilla on perusteet saada turvapaikka, ohjataan eteenpäin, ja he, joilla perusteita ei ole, ohjataan takaisin. Oleellista on se, että jokainen otetaan vastaan ja kohdataan ihmisarvon mukaisesti.

4. Uudistetaan Dublin-järjestelmä niin, ettei mihinkään maahan kohdistu kohtuuton paine. Nyt sääntönä on, että maahantulija on sen maan vastuulla, johon hän tulee. Mutta onko se enää kohtuullinen vaatimus, kun Kreikkaan tulee tuhansia ihmisiä päivässä? Ja onko se enää Suomen omaltakaan kannalta järkevää, kun Venäjästä saattaa tulla uusi reitti turvapaikanhakijoille? On järkevämpää, että taakkaa turvapaikkahakemusten käsittelystä voidaan jakaa tai ottaa yhteiseurooppalaiseen hoitoon. Suomen pitää välttää joutumasta tilanteeseen, jossa me joudumme yksin käsittelemään suuren määrän turvapaikkahakemuksia. Meidän pitää auttaa muita ja edellyttää, että myös meitä autetaan, jos tilanne vaatii.

5. Lisätään humanitaarista maahanmuuttoa. Se tarkoittaa, että perusteettomat hakijat havaitaan heti ja heidät ohjataan takaisin. Vastapainoksi lisätään pakolaisten vastaanottamista. Siis ihmisten, jotka ovat aidosti ja oikeasti suojelun tarpeessa. Aloitetaan Turkista, koska tarvitsemme Turkin yhteistyötä. Annetaan YK:n pakolaisjärjestön arvioida ihmisten tarpeita, ja sijoitetaan pakolaiset eri puolille Eurooppaa. Tähän pitää saada kaikki EU-maat mukaan, koska mitä pienempi joukko maita ottaa vastaan pakolaisia, sitä isompi taakka lankeaa kullekin maalle. En usko, että kaikkia saadaan mukaan vapaaehtoiselta pohjalta. Tarvitaan kannustimia. Sellaisia voisi löytyä vaikka EU:n rakenne- ja koheesiorahoista. Ellei jäsenmaalla ole solidaarisuutta muita EU-maita kohtaan ottaa vastaan pakolaisia, miksi muiden pitäisi olla solidaarisia ja antaa sellaisille maille rahallista tukea? En tarkoita nykyistä rahoituskehystä, josta on jo sovittu, vaan tulevasta. Ja kyllä – organisoitu humanitaarinen maahanmuutto tarkoittaa myös sitä, että Suomen pakolaiskiintiötä nostetaan huomattavasti. En voi nyt antaa tarkkaa lukua mutta huomattavasti.

6. Yhtenäistetään käytäntöjä niin, että turvapaikanhakijoiden ei tarvitse liikkua EU-maasta toiseen. Nyt eri mailla on erilaiset kriteerit turvapaikan myöntämiselle ja erilaiset etuudet turvapaikan saaneille. Se johtaa väistämättä siihen, että hakijat pyrkivät tiettyihin maihin toisten sijasta. Samalla kun käytäntöjä yhtenäistetään, pitää asettaa rajoituksia sille, että turvapaikkaa haetaan useasta EU-maasta. Tässä on hyvä huomata, että liikkuminen on totta kai vapaata viimeistään sitten kun tulija on saanut EU-maan kansalaisuuden.

7. Viimeisenä, enemmän kotimaisena mutta silti erittäin tärkeänä kohtana. Se, että Suomeen tuli viime vuonna 32000 turvapaikanhakijaa (joista arvioiden mukana alle puolet saa turvapaikan), ei uhkaa suomalaista yhteiskuntaa. Uusi tilanne teettää kovasti työtä, se aiheuttaa kuluja, se vaatii sulattamista ja siihen varmasti liittyy riskejä. Onnistunut lopputulos vaatii vaivannäköä molemmilta osapuolilta: suomalaisilta joustavuutta, lämmintä sydäntä ja avarakatseisuutta sekä turvapaikanhakijoilta paikallisen kulttuurin kunnioittamista ja halua kotoutua. Mutta ei Suomi yhteiskuntana ei ole vaarassa. Kestämme kyllä.

Turvallisuus

Britannian pääministeri David Cameron puhui viime maanantaina parlamentissa maansa EU-jäsenyyden puolesta. Puhe oli kaikkiaan erinomainen, mutta yksi kohta jäi soimaan korvissa. Cameron sanoi:

“Tämä ei ole oikea hetki jakaa Länttä. Kun elämäntapaamme, arvojamme ja vapauksiamme haastetaan, meidän on haettava voimaa yhteistyöstä.”

Valitettavasti on monia, jotka toivovat Euroopan hajaantuvan, riitelevän ja heikkenevän. Valitettavasti myös Venäjä näyttää toivovan sitä. Ja niin toivovat terroristitkin.

Meidän ei pidä alistua ulkoiseen painostukseen. Meidän kannattaa pysyä yhdessä, koska yhdessä olemme vahvempia.

Turvallisuudessa on paljon tehtävää ja paljon on myös tekeillä.

Yksi Suomelle aivan keskeinen asia on EU-maiden keskinäisen solidaarisuuden ja avuntovelvoitteen vahvistaminen. Siitähän sovittiin Lissabonin sopimuksessa. Mutta käytännössä avunantovelvoitetta ei ole kokeiltu ennen kuin nyt Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

Ranska pyysi muilta EU-mailta apua vedoten avunantolausekkeeseen. Ja me muut lupasimme apua, Suomi ensimmäisten joukossa. EU-maiden keskinäinen solidaarisuus turvallisuudessa on erityisen tärkeää Suomelle, koska emme kuulu natoon. Siksi meidän pitää tehdä osamme, jotta sopimukset ja lupaukset lunastetaan.

Presidentti ja hallitus linjasivat marraskuussa, että ”Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan”. Ja että ”Suomi tukee Ranskaa käytettävissään olevin keinoin”.

Olemme jo antaneet Ranskan käyttöön yhteiskäytössä olevan kuljetuskoneen lentotunteja. Viime perjantaina päätimme lisätä panostamme kurdijoukkojen koulutuksessa Irakin Erbilissä. Pidän tätä erittäin tärkeänä jo Suomen oman turvallisuuden kannalta.

Itämeren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt Ukrainan kriisin seurauksena. Venäjä on koventanut voimapolitiikkaansa Georgian sodasta lähtien. Näimme jo silloin, mitä tuleman pitää. Se on totta kai ollut suuri pettymys meille kaikille, jotka toivoimme Venäjän lähentyvän Eurooppaa. Toisin kävi, valitettavasti.

Suomi on tiiviisti osa länttä. Jo EU-solidaarisuus merkitsee sitä, että puolemme on selvä, jos toista EU-maata uhataan. Suomi auttaa mahdollisuuksiensa mukaan, omien päätöstensä pohjalta.

Silti on muistettava, että EU ei ole sotilasliitto eikä siitä sellaista edes tarvitse tulla. Yhteisen puolustuksen hoitaa useimmille jäsenmaille nato.

EU:n pitää kuitenkin olla entistä vahvempi turvallisuusliitto. Se tarkoittaa 1) entistä vahvempaa solidaarisuutta ja valmiutta antaa apua; 2) entistä määrätietoisempaa otetta kansainvälisessä kriisinhallinnassa; 3) entistä yhtenäisempää ulkopolitiikkaa suhteessa mm. Venäjään; 4) strategista otetta kehitysapuun ja humanitaariseen apuun; 5) käytännön toimia terrorisminvastaisesta taistelusta esimerkiksi tiedusteluviranomaisten kesken.

Talous

Kaiken pohjalla on tietysti vahva talous. Eurooppalaisen hyvinvoinnin, turvapaikkatilanteen, myös turvallisuuden hoitaminen edellyttää vahvaa taloutta.

Euroopan talous on tervehtymään päin. Odotettavissa on orastavaa kasvua. Kriisimaat ovat pääosin päässeet jaloilleen ja kiinni talouskasvuun. Lainakorot ovat edelleen ennätysmatalalla. Talous- ja rahaliittoa on paikkailtu ja korjailtu. Pankkiunioni ja pääomamarkkinaunioni etenevät.

Mutta kaikki on vielä hauraalla pohjalla. Maailmantaloudesta, etenkin Kiinasta, kuuluu huolestuttavia uutisia, jotka vaikuttavat Eurooppaan. Eikä Euroopan pankkien tilanne ole kaikilta osin vieläkään riittävän hyvä.

Suurin virhe nyt olisi lopettaa talouden rakenteiden uudistaminen. Otetaan esimerkkiä sellaisista maista kuten Portugali, Espanja, Irlanti ja Latvia, jotka ovat tehneet osin kipeitäkin uudistuksia. Nyt ne ovat EU:n nopeimmin kasvavia talouksia.

Nyt on tärkeää, että pankkiunioni etenee. Yhteinen pankkivalvonta ja kriisinratkaisumekanismi ovat jo toiminnassa. Jäsenmaiden on vain saatava lainsäädäntönsä ajantasalle. Seuraavaksi työn alla on yhteinen talletussuoja. Sekin on Suomen etujen mukainen pitkällä tähtäimellä, sitten kun sen edellytykset täyttyvät. Suomen keskittynyt pankkijärjestelmä hyötyisi eurooppalaisesta talletussuojasta. Mutta emme halua edetä ennen kuin eurooppalaisten pankkien riskejä on pienennetty, kansallisia talletussuojia karrutettu ja lainsäädäntöä yhdenmukaistettu.

Euroa kritisoidaan paljon. Moni luulee, että Suomen ja Euroopan talousvaikeudet ovat euron syytä. Olen eri mieltä. On totta, että talous- ja rahaliitto oli keskeneräinen rakennelma, kun se perustettiin. Jälkikäteen voi sanoa, että oli virhe lähteä liikkeelle kun EMU ei ollut valmis. Mutta puheet euron hajottamisesta tai Suomen eroamisesta ovat turhia. Kummassakaan ei ole mitään järkeä. Niistä olisi paljon enemmän haittaa. Peruutuspeiliin on eurokeskustelussa katsottu jo kylliksi, nyt on katsottava eteenpäin – talous- ja rahaliiton tulevaisuuteen.

Olemme päässeet talous- ja rahaliiton kehittämisessä eteenpäin. Mutta valmis se ei ole vieläkään. En tiedä, voiko se koskaan olla valmis, koska maailma ympärillä muuttuu koko ajan.

Siksi työtä on jatkettava. Viisainta on edetä askel kerrallaan. En usko isoihin harppauksiin. Oleellista on tehdä, mikä on järkevää ja riisua euroalueen kehittäminen turhasta mystiikasta. Monet vastustavat uudistuksia ihan vain periaatteesta, ymmärtämättä talouden dynamiikkaa.

Euroopan talous on paljon muutakin kuin euro. Meidän pitää ottaa iso loikka eteenpäin palveluiden vapaassa liikkuvuuden, digitaalisten sisämarkkinoiden, vapaakauppasopimusten, kiertotalouden ja energiaunionin kanssa. Nämä ovat isoja asioita, joihin liittyy osin ristiriitaisia intressejä. On jäsenvaltiota ja vanhoja teollisuuden aloja, jotka haraavat vastaan. Suomen etu on, että näissä asioissa päästään eteenpäin. Se edellyttää kovaa työtä ja EU-asioiden osaamista.

Olemme siis monella tapaa tienhaarassa: Haluammeko elää Euroopassa, joka riitelee, hajaantuu ja alkaa purkaa yhteistyön saavutuksia. Se on kyynisten, omaa etua tavoittelevien populistien toive. Se on myös meidän ulkoisten vastustajiemme toive. Ei ole sattumaa, että Venäjä tukee joitakin Euroopan populistiliikkeitä.

Vai haluammeko elää Euroopassa, joka yhdessä löytää ratkaisut yhteisiin talouden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden haasteisiin.

Kokoomuksen vastaus on ilman muuta jälkimmäinen: Me rakennamme tulevaisuuden Eurooppaa, joka ei pelkää yhteistyötä eikä yhteistyöhön perustuvaa vaurastumista, hyvinvointia ja turvallisuutta.

Tämän pitää näkyä myös meidän toiminnassamme. Lupaan, että kokoomus toimii hallituksessa yhtenäisen Euroopan puolesta. Teiltä pyydän, että tuette tätä linjaa omassa toiminnassanne ja omissa puheissanne.

Suomella ja Euroopalla on edessään vaikeita päätöksiä. Ne eivät välttämättä ole suosittuja mutta ne on tehtävä. Me kokoomusministerit teemme, mitä pitää tehdä. Mutta tarvitsemme siihen teidän tukea. Osallistukaa keskusteluun ja auttakaa meitä pitämään Suomen Eurooppa-politiikka oikeilla raiteillaan.

Kokoomus on aina ollut Suomen johtava Eurooppa-puolue. Kiitos Ilkan, Pertti Salolaisen, Sauli Niinistön, Jyrki Kataisen, Sirpa Pietikäisen ja monien muiden ministerien, kansanedustajien, meppien ja muiden aktiivien. Aiomme olla johtava Eurooppa-puolue myös tästä eteenpäin. Se on tänä päivänä entistä tärkeämpää. Euroopan unionilla on Suomessa entistä vähemmän puolustajia. Moni puolustajakin pitää suunsa mieluummin kiinni.

Uskalletaan sanoa, mitä ajattelemme. Uskalletaan puolustaa Eurooppaa. Uskalletaan katsoa eteenpäin. Ja uskalletaan tehdä viisasta ja vastuullista Eurooppa-politiikkaa.