Kokoo­mus haluaa vahvis­taa lasten suojaa väki­val­lalta säätä­mällä Suomeen lapsi­rau­ha­ri­kok­sen, joka krimi­na­li­soisi lapsen altis­ta­mi­sen lähi­suh­de­vä­ki­val­lalle tai seksu­aa­li­ri­kok­selle. Tilas­to­kes­kuk­sen mukaan viran­omais­ten tietoon tuli viime vuonna 3 400 alai­käistä pari- ja lähi­suh­de­vä­ki­val­lan uhria, ja vanhem­pien lapsiinsa kohdis­tama väki­valta kasvoi yli yhdek­sän prosent­tia. Kokoo­muk­sen mukaan luvut kerto­vat vaka­vasta ilmiöstä, jonka vaiku­tuk­set ulot­tu­vat myös niihin lapsiin, jotka joutu­vat koto­naan todis­ta­maan väki­val­taa.

Kokoo­muk­sen polii­si­kan­san­edus­taja Marko Kilven mukaan yksi­kään lapsi ei saa jäädä näky­mät­tö­mäksi väki­val­lan uhriksi vain siksi, ettei häneen ole kohdis­tettu suoraa fyysistä väki­val­taa.

– Liian moni lapsi joutuu elämään kodissa, jossa väki­valta on osa arkea. Lapsi näkee, kuulee ja kantaa seurauk­set muka­naan pitkälle aikui­suu­teen. Väki­val­lan todis­ta­mi­nen on lapselle itses­sään vakava haitta, jolla voi olla kauas­kan­toi­sia seurauk­sia pitkälle aikui­suu­teen, Kilpi sanoo.

Kokoo­mus esit­tää tuoreessa tavoi­teoh­jel­mas­saan lapsi­rau­ha­ri­kok­sen säätä­mistä, jota puolue on aiem­min­kin esit­tä­nyt osana lasten­suo­je­lun kehit­tä­mistä

Tavoit­teena on tunnis­taa nykyistä parem­min myös ne lapset väki­val­lan uhreiksi, jotka joutu­vat todis­ta­maan lähi­suh­de­vä­ki­val­taa tai seksu­aa­li­ri­kok­sia ja krimi­na­li­soida lapsen altis­ta­mi­nen lähi­suh­de­vä­ki­val­lan tai seksu­aa­li­ri­kok­sen todis­ta­jaksi.

– Lain­sää­däntö ei tällä hetkellä tunnista riit­tä­vän vahvasti sitä vahin­koa, jonka väki­val­lan näke­mi­nen lapselle aiheut­taa. Lapsi on väki­val­lan uhri myös silloin, kun hän joutuu näke­mään tai kuule­maan sitä. Uudis­tuk­sen myötä lapsi saisi vahvem­man suojan lain edessä, ja väki­val­lalle altis­ta­mi­nen olisi nykyistä selkeäm­min rikos, Kilpi sanoo.

Lapselle vanhem­pien väli­nen väki­valta voi olla äärim­mäi­sen trau­ma­ti­soiva koke­mus.

– Lapsi ei väki­val­ta­ti­lan­teessa kykene käsit­te­le­mään asiaa samalla tavalla kuin aikui­nen. Lapsi ei vält­tä­mättä ainoas­taan pelkää, että väki­val­lan kohteena oleva vanhempi voisi kuolla, vaan hyvin usein lapsi kokee aidosti, että nyt oma vanhempi kuolee väki­val­lan seurauk­sena. Se tekee tilan­teesta lapselle äärim­mäi­sen rajun, trau­ma­ti­soi­van ja paljon konkreet­ti­sem­man. Sen rajum­paa koke­musta on vaikea pienelle lapselle kuvi­tella. Siksi myös väki­val­lan näke­mi­nen voi lapselle olla hyvin­kin vaurioit­ta­vaa, ja se puoles­taan on omiaan aiheut­ta­maan ongel­mia ja oireita, jotka varsin­kin hoita­mat­to­mina tule­vat hyvin usein vaikut­ta­maan monel­la­kin tapaa koko loppu elämän ajan, Kilpi sanoo.

Kilven mukaan väki­val­lan ehkäi­syssä ratkai­se­vaa on myös varhai­nen tunnis­ta­mi­nen.

– Vastuuta avun hake­mi­sesta ei miten­kään voi sysätä pienelle lapselle tai vasta kasva­valle nuorelle. Päivä­ko­tien, koulu­jen, neuvo­loi­den ja tervey­den­huol­lon ammat­ti­lai­silla on ratkai­seva ja tärkeä rooli väki­val­lan tunnis­ta­mi­sessa. Mitä aikai­sem­min lapsi saa apua ja tilan­tee­seen puutu­taan, sitä parem­mat mahdol­li­suu­det hänellä on turval­li­seen lapsuu­teen ja parem­paan elämään, Kilpi sanoo.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa